perjantai 24. joulukuuta 2010

Jouluna Jumala syntyi

Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella.
- Kanteletar

Tänä armon vuonna 2010 pakkanen alkoi eteläisessäkin Suomessa jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Marras tarkoittaa kuolemaisillaan olevaa. Joulukuun nimi oli taas 1600-luvulle asti talvikuu. Marraskuu on selkeä nimi – lehdet ovat kuolleet, maa on kuollut. Talvikuu on kesäkuun vastineena luonteva. Martaasta talveen: kuolemasta on lyhyt matka pakkaseen valon vähetessä. Ei siis ihme, että talvi teki varaslähdön. Miten joulu, ilon juhla, voi liittyä tähän kylmyyteen?

Marrasta seuraa talvi myös ihmisen sisimmässä. Synti, suru tai sairaus on jäätäkin viileämpi viilto. Sen meistä kukin tietää parhaiten. Pettymys tuo masennuksen. Mutta puutteita myös kaunistellaan; se on inhimillinen pakopaikka. Sielu on vaarassa joutua ylpeän roudan alle – tai hukkua epätoivon hankeen. 

Kuoleman varjo, talveen johtava marras on synkkä. Pelkoa ei kuitenkaan tarvitse olla. Elämän talvi muuttuu jouluksi. Purevaan pakkaseen saapuu lämmin henkäys. Tämä ei ole totta vain vertauskuvallisesti. Jouluna historia muuttui. Ihmisen hapuiluun ja vaivaan saapui ratkaisu. Jumala tuli ihmisten keskelle.

Joulu tarkoittaa juhlaa. Se on juhla, koska Jumala syntyi ihmiseksi. Se on Jeesuksen syntymäpäivä. Hän ei kuitenkaan saa lahjoja, vaan antaa lahjansa meille. Koko maailman pelastus oli Israelin profeettojen ennustusten mukaan lapsen varassa, lapsen, josta tulisi kipujen mies ja sairauden tuttava. Jeesus, neitsyen Marian poika, syntyi meitä jokaista varten. Hänen syntymänsä toi valon ja lämmön pimeyteen ja pakkaseen. Joulu toi kesän talven keskelle.

Kylmyyden sokaisemat ihmiset eivät kuitenkaan ottaneet Jeesusta vastaan. Hän oli ihmisten hylkäämä ennen syntymäänsä – ja syntyi eläinten lämmittämään talliin. Mutta jo ennen kuin pääsiäinen toi voiton ihmisten synneistä, valo ei voinut hillitä itseään. Ensimmäisenä jouluna Betlehemin valo ja enkelien evankeliumi johtivat paimenet, aikanaan alhaisimman ammatin edustajat, kumartamaan kapaloitua Messiasta. Vaatimattomassa juhlapaikassa paimenet saivat kohdata armon tuojan.

Hyljeksittynä Herra syntyi, hylättynä hän kuoli. Jeesus sai kohdata inhimillisen ylpeyden. Hänen kokemansa viima oli lähtöisin meistä ihmisistä. Hän valitti tuskaansa, hän pyysi poispääsyä. Hän oli täysi ihminen, mutta teki kaiken meidän tähtemme jumalallisessa rakkaudessaan. Valo kirkastui kaikille ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisenä. Isän Jumalan iankaikkinen Poika – valo valosta, Jumala Jumalasta – voitti pimeyden syntymällä synkkyyteen ja kukisti kuolemallaan kuoleman.

Jeesus syntyi 25.12. noin 2010 vuotta sitten, puoli vuotta serkkunsa Johanneksen syntymän jälkeen ja viisitoista kuukautta sen jälkeen, kun pappi Sakarias oli kohdannut enkelin kaikkeinpyhimmän edessä suurena sovituspäivänä. Sakarias mykistyi epäuskonsa tähden, mutta hänen poikansa Johannes Kastaja huusi kovemmin kuin kukaan: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Meidän tähtemme, meidän pakkaseemme, meidän syntiimme syntyi Jumala ihmiseksi, parhaaksi pojaksi, Pelastajaksi, luodun ja Luojan Sovittajaksi.

Nousi kuu, yleni päivä,
armas aurinko havahti,
tähet taivon tanssaeli,
Otavat piti iloa
syntyessä suuren Luojan,
yliarmon auetessa.

Petri Tikka
teologian maisteri

P.S. Tämä juttu julkaistiin Lähettimessä, Opiskelijoiden Lähetysliiton jäsenlehdessä; olen sen päätoimittaja ensi vuoden alusta alkaen.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

On Viisaudessa Henki - apokryfilaulu



Sanat: Petri Tikka Viisauden kirjan (7:22-23, 11:22-25) pohjalta
Sävelmä: "Thaxted", Gustav Holst, orkesterisarjasta The Planets
Petri Tikka laulaa Kari Tikan säestämänä Temppeliaukion kirkossa 24.11.2010 apokryfitilaisuudessa.

"There is a Spirit in Wisdom"
Lyrics: by Petri Tikka, based on the Wisdom of Solomon (7:22-23, 11:22-25)
Melody: "Thaxted" from "The Planets" by Gustav Holst
Petri Tikka sings accompanied by his father, Kari Tikka.

On Viisaudessa Henki, pyhä, älyllinen,
ainoa laatuansa ja monimuotoinen,
ohutta ohuempi ja herkkäliikkeinen,
hiljainen, puhdas, kirkas ja ystävällinen,
se riippumatta kulkee, on varma levossa,
se rakkaudessa liikkuu, se valvoo kaikkea.

Kuin vaakakupin hiekka on koko maailma,
se sinun edessäsi on kastepisara.
Synneiltä suljet silmät, suot armon kaikille,
on kaikki mahdollista sinulle, Herramme.
Rakastat olevaista, et vihaa luomaasi.
Jos tyhjästä et loisi, ei mitään olisi.

"Viisaudessa on henki,
älyllinen ja pyhä,
ainutsyntyinen ja monimuotoinen,
ohuen ohut, herkkäliikkeinen,
erillinen, tahraton ja kirkas,
järkkymätön, hyvyyttä rakastava, vireä,
riippumaton, hyvää tekevä, ihmisrakas,
vakaa, varma ja levollinen,
kaikkivoipa ja kaikkea valvova."
Viisauden kirja 7:22-23

"Kuin hiukkanen vaakakupissa
on koko maailma sinun edessäsi,
kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara.
Mutta sinä olet kaikille armollinen,
koska kaikki on sinulle mahdollista,
sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä,
jotta he kääntyisivät,
sillä sinä rakastat kaikkea olevaa
etkä inhoa mitään luomaasi --
jos jotakin olisit vihannut,
et olisi luonut sitä."
Viisauden kirja 11:22-24

Wisdom of Solomon (NRSV):

7: 22 for wisdom, the fashioner of all things, taught me.
There is in her a spirit that is intelligent, holy,
unique, manifold, subtle,
mobile, clear, unpolluted,
distinct, invulnerable, loving the good, keen,
irresistible, 23 beneficent, humane,
steadfast, sure, free from anxiety,
all-powerful, overseeing all,
and penetrating through all spirits
that are intelligent, pure, and altogether subtle.

11:22 Because the whole world before you is like a speck that tips the scales,
and like a drop of morning dew that falls on the ground.
23 But you are merciful to all, for you can do all things,
and you overlook people's sins, so that they may repent.
24 For you love all things that exist,
and detest none of the things that you have made,
for you would not have made anything if you had hated it.
25 How would anything have endured if you had not willed it?
Or how would anything not called forth by you have been preserved?

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

"Jumalan armo J.R.R. Tolkienin legendariumissa" - artikkeli teologia.fi-sivustolla


Teologia.fi on alan tutkimusta yleistajuisesti esittelevä sivusto. Minulta pyydettiin sinne graduuni liittyvää artikkelia. Kirjoitin sen armon merkityksestä Tolkienin legendariumissa. Tässä linkki artikkeliin.

"J.R.R. Tolkien (1892-1973) oli englantilainen kielitieteilijä ja kirjailija. Hänen pääteoksensa ovat Taru Sormusten herrasta (1954-1955), Hobitti (1937) sekä postuumisti julkaistu Silmarillion (1977). Uskoltaan Tolkien oli roomalais-katolilainen. Tolkienin fantasiakertomukset muodostavat kokonaisuuden nimeltään legendarium, joka alkaa maailman luomisesta ja päättyy ihmisten hallitseman aikakauden alkuun. Keskeisissä juonenkäänteissä olennaiseksi osoittautuu turmeltuneeseen maailmaan tuleva ulkopuolinen, ansioton apu. Kristillisin termein ilmaistuna kyse on Jumalan armosta."

tiistai 16. marraskuuta 2010

Minut on valittu Töölön seurakuntaneuvostoon /// Elected to the Töölö parish council

Ensi vuoden alusta alkaen olen yksi Töölön seurakuntaneuvoston neljästätoista jäsenestä. Sain 108 ääntä. Helsingin kirkkovaltuustoon sain 144 ääntä, ja olen sinne 1. varasijalla Tulevaisuus ja toivo -listalla. Kiitos kaikille äänestäneille ja tukeneille!

Seurakuntaneuvostoon pääsi kahdeksan Tulevaisuus ja toivo -listalta, jota minä olin aloittamassa. Yhteistyö, raikkaus, avoimuus ja osaaminen ovat valttikorttejamme. Olen todella kiitollinen. Nyt on loistava mahdollisuus uudistaa seurakuntaamme ja vahvistaa ihmisten suhdetta kirkkoon. Vaaliteemani ovat nähtävissä täällä. Yhdistyvien Töölön ja Taivallahden seurakuntien tulokset ovat täällä.

---

Starting January 2011, I will be one of the fourteen members of the Töölö parish council. I got 108 votes in the Evangelical Lutheran Church of Finland parish elections. I also got 144 votes for the Helsinki joint parish board, and I will be a deputy representative there. Thank you for all those who voted for me or supported me!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Manassen rukous / The Prayer of Manasseh

Manassen rukous on osa luterilaisen kirkon Vanhan testamentin apokryfikirjoja. Se on liiteosana roomalais-katolilaisten Raamatussa, kanoninen asema sillä on ortodoksisessa kirkossa. Rukous on muodostonut minulle hyvin rakkaaksi sen myötä, kun apokryfikirjojen uusi suomennos ilmestyi viime vuonna. Toivoisin, että mahdollisimman moni saisi itselleen apokryfit sisältävän Raamatun. Ne ovat hyvää luettavaa. Haluan jakaa tämän rukouksen kanssanne.

The Prayer of Manasseh is a part of the apocryphal books of the Old Testament in the Lutheran Bible. It is appended to the Roman Catholic Bible, and it is part of the deuterocanonical books in the Orthodox Church. The Prayer has become very dear to me after a new Finnish translation of the apocryphal books was published last year. I would hope that as many people as possible would have a Bible with the apocryphal books in them. They are good to read. I would like to share this Prayer with you: http://bible.oremus.org/?ql=26864532


1 Herra, Kaikkivaltias,
meidän isiemme Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin
ja heidän vanhurskaiden jälkeläistensä Jumala!
2 Sinä olet luonut taivaan ja maan,
niiden kaiken kauneuden ja järjestyksen.
3 Sinä kahlitsit meren sanallasi,
sinä suljit syvyyden ja sinetöit sen
pelottavalla, kunnioittavalla sanallasi.
4 Sinun mahtisi edessä
jokainen vapisee ja säikkyy,
5 sillä sinun voimaasi ja kirkkauttasi
ei voi kukaan vastustaa.
Vihaasi, jolla uhkaat syntisiä,
ei kukaan kestä.
6 Mutta mittaamaton, käsittämättömän suuri
on myös armo, jonka olet luvannut.
7 Sinä olet Herra, sinä ole Korkein,
lempeä, pitkämielinen ja täynnä armoa.
Sinä voit muuttaa mielesi,
peruuttaa määräämäsi rangaistuksen.

[Herra, sinä olet hyvä ja lempeä.
Niille, jotka tekevät syntiä sinua vastaan,
olet luvannut, että he voivat kääntyä
ja saada sinulta anteeksiannon.
Suuri on armosi. Sinä olet päättänyt,
että syntinen voi kääntyä ja pelastua.]

8 Herra, vanhurskaiden Jumala!
Et sinä vanhurskailta vaatinut kääntymystä -
eiväthän Abraham, Iisak ja Jaakob tehneet syntiä sinua vastaan.
Minulle, syntiselle, sinä annoit mahdollisuuden kääntyä,
9 sillä syntejä, joihin olen syyllistynyt,
on enemmän kuin meressä hiekanjyviä.
Herra, usein olen rikkonut, hyvin usein,
niin paljon olen tehnyt vääriä tekoja,
etten ole arvollinen nostamaan silmiäni
ja katsomaan taivaan korkeuteen.
10 Raskaat rautakahleet painavat minut kumaraan,
syntieni tähden virun hylättynä
enkä saa lievitystä,
koska sytytin sinun vihasi.
Tein sitä, mikä on väärää sinun silmissäsi:
pystytin vieraiden jumalien kuvia
ja annoin niille iljetyksille yhä enemmän sijaa.

11 Nyt painun sydämessäni polvilleni
ja rukoilen, että osoitat laupeutesi.
12 Olen tehnyt syntiä, Herra, olen tehnyt syntiä
ja tiedän rikkoneeni lain.
13 Minä rukoilen sinua, minä pyydän:
anna anteeksi, Herra, anna anteeksi!

Älä anna minun tuhoutua rikkomuksiini,
älä iäti vihaa, älä pidä muistissa pahuuttani
äläkä tuomitse minua maan syvyyksiin -
sinä, Herra, olet katuvien Jumala!
14 Osoitat hyvyytesi siinä mitä minulle teet:
suuressa armossasi pelastat minut,
vaikka en sitä ansaitse.
15 Niin kauan kuin elän, kiitän sinua.
Sinun ylistystäsi laulavat kaikki taivaan joukot,
sinun on kunnia ikuisesti. Aamen.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Usko ja fantasia - vuoropuhelu / Religion and Fantasy - a Dialogue


Ajankohta/time
8. 11. 2010 · 18:00 - 20:00
Paikka/placeArkadia International Bookshop
Pohjoinen Hesperiankatu 9
Helsinki, Finland

Tervetuloa keskustelutilaisuuteen, jonka pidämme minä, Petri Tikka (s. 1986), ja Esko Miettinen (s. 1947). Olemme kummatkin teologeja, jotka ovat tutkineet uskonnon ja fantasian suhdetta. Aluksi keskustelemme aiheesta, sitten on yleisökysymysten aika. Laulan tilaisuudessa Tolkienin tuotantoon perustuvia laulujani.

Hyvä ja paha, kuolema, ikuisuus ja pelastus ovat uskolle ja fantasiakirjallisuudelle yhteisiä aiheita. Kuitenkin fantasian suosio pysyy tasaisena, kun taas kirkkoon kuuluminen on yhä epävarmempaa. Saataisiinko yhteyden avulla aikaan hedelmällistä vuoropuhelua kulttuurin ja kirkon välille?

Fantasia hahmottaa maailmaa tarinoiden kautta, myyttisesti. Se ei ole pakoa todellisuudesta, vaan protesti yksitoikkoista hyöty- ja järkiajattelua vastaan. Miettisen mukaan fantasian maailmankuvan voi määritellä neljällä piirteellä: kaipuu menneisyyteen, hyvän ja pahan taistelu, eettisten kysymysten pohdinta ja vaihtoehtomaailmat.

Jo nämä kysymykset tuovat mieleen uskonnon, ainakin Raamatun kertomusten todellisuuden. Nykyajan kirkollisuus on kuitenkin usein varsin ympäripyöreää. Eettisiin kysymyksiin ei oteta kantaa, pahasta tuskin puhutaan, menneisyydestä ja tuonpuoleisesta vaietaan. Voisiko kirkko löytää itsensä uudelleen ottamalla huomioon fantasian haasteen?

Esko Miettinen on toimittaja, joka on kirjoittanut kaksi kirjaa fantasian maailmankatsomuksellisista
 teemoista. "Velhot, örkit, sankarit: Johdatus fantasian maailmaan" (2004) käsittelee fantasian filosofiaa. "Velhon uskontunnustus: Raamattu ja fantasiakulttuuri kohtaavat" (2008) ottaa esille fantasian ja uskonnon elimellisen yhteyden.

Petri Tikka on kirjoittanut gradunsa aiheesta “Eru Ilúvatar: Jumala J.R.R. Tolkienin legendariumissa” (www.petritikka.com/gradu.pdf). Hän harrastaa laulamista ja on johtavia Tolkienin keksimän, suomeen perustuvan quenyan kielen asiantuntijoita. Tikka on tällä hetkellä ehdokkaana Töölön seurakuntavaaleissa.

Ian Bourgeotin kirjakauppa tarjoaa vihreää teetä. Saatan tuoda myös jotain pientä tarjoiltavaa. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta 2 € lahjoitus Arkadialle on hyvä teko.



----


You are warmly welcome to a talk by Petri Tikka (b. 1986) and Esko Miettinen (b. 1947) on Monday 8.11 at 6pm. They will discuss the connection between religion and fantasy. Tikka will also sing some of his songs related to the works of J.R.R. Tolkien.
Themes such as good and evil, death, eternity and salvation are inherent in both fantasy books and religion. Why does the popularity of fantasy continue, while attendance and membership in churches seem to be waning? Could there be a fruitful dialogue between culture and church based on the themes?
The talk will be held in Finnish but questions may be asked in English.
Esko Miettinen is a theologian and a reporter, who has written two books on the ideological themes in imaginative fiction. Velhot, örkit, sankarit: Johdatus fantasian maailmaan (2004) is an introduction to the philosophical aspects of fantasy literature. Velhon uskontun-nustus: Raamattu ja fantasiakulttuuri kohtaavat (2008) inquires into the natural connection between fantasy and religion.
Petri Tikka has written his Master’s Thesis on “Eru Ilúvatar: God in the Legendarium of J.R.R. Tolkien” (in Finnish, with English summary:www.petritikka.com/gradu.pdf). He is an amateur singer, and is one of the leading experts in Quenya, a language invented by Tolkien based on Finnish. At the moment, Tikka is a candidate in the Lutheran parish elections of Töölö, Helsinki.

More info on Arkadia International Bookshop and its events can be found here.

torstai 16. syyskuuta 2010

Jesus Christ, my God and Love

Jesus Christ, my God and Love,
the Saviour of creation.
Your blood is the ransom of my soul, 
it is my true salvation.

Joy and light, your countless might,
were great beyond all measure.
To me, to this sinner poor you gave
it all, yourself as treasure.

How I cry I’m full of sin,
I’m bound by it in prison.
But why should I anguish without cause?
The cross is in my vision.

Hail now Cross, I say once more,
I hail you hope of ages!
Your radiant light, O King of might
shines there where you paid wages.

Spirit pure of loveliness,
now cleanse my tarnished being
with word of forgiveness, sacrament
thus be in me indwelling.

Father, now I pray to you
through God the Son, believing
you’ll give me a future, present, past
through blood from death reprieving.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Thoughts


Peace, love and understanding. 


Grace and truth. 


Law and gospel. 


Simul iustus et peccator. 


Per aspera ad astra. 


Dona eis pacem. 


Quo vadis?




perjantai 3. syyskuuta 2010

Interviews

I was recently interviewed for two Canadian magazines:

Monday Magazine: 5Qs - Quenya Questions

BC Christian News: Finding God in Tolkien's Mythology

This was during my North American visit with my brother in July. It was a marvelous trip. Here is what we considered our theme song for it:

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Grace Song (Armolaulu)


Grace Song by my father, Kari Tikka; lyrics from the Bible: 2 Cor 12:9-10 and Eph 2:8-9. Sung by me (Petri) at St. John the Divine (Anglican Church) in Victoria, British Columbia on July 25th '10. Accompanied by David Stratkauskas.

English (translated by Gracia Grindal; another translation in Evangelical Lutheran Worship 598):

Grace Song

The grace of God is surely all sufficient for me,
for the strength of God is
always perfect in weakness.
When I'm weak, then I am strong.
This is God´s great gift. Amen.

For by grace we have been saved
and even faith is not our own.
It's the gift of God for us
and not the works that we have done.
Don't let anybody boast of this, it's God's great gift. Amen.

This weakness with contentment I accept in myself,
all my hardships, pains and griefs
that lie deep within myself.
When I'm weak, then I am strong.
This is God's great gift. Amen.

For by grace we have been saved
and even faith is not our own.
It's the gift of God for us
and not the works that we have done.
Don't let anybody boast of this, it's God's great gift. Amen.

Suomi:

Armolaulu

Minun armossani on sinulle kylliksi,
sillä voimani tulee täyteen heikkoudessa.
Se on Jumalan suuri lahja. Aamen.

Sillä armosta me olemme pelastetut,
emme tekojemme kautta,
ettei kukaan kerskaisi.
Se on Jumalan suuri lahja. Aamen.

Olen mielistynyt heikkouteen, hätään, vainoihin,
sillä kun olen heikko, silloin olen väkevin.
Se on Jumalan suuri lahja. Amen.

Sillä armosta me olemme pelastetut,
emme tekojemme kautta,
ettei kukaan kerskaisi.
Se on Jumalan suuri lahja. Aamen.

tiistai 17. elokuuta 2010

Proclamation

This I believe, this I confess, this I proclaim:
Jesus of Nazareth has forgiven all your sins.
Yours, my friend, you who are reading this.
Jesus, our Lord, is the friend of sinners 

- that means me and you.
His death killed our selfishness, pride and lovelessness.
He rose again to justify us by His grace.
This is most certainly true. This love is real. 




maanantai 26. heinäkuuta 2010

Sermon on God and Tolkien in Victoria, BC

Sermon at St. John the Divine (Anglican Church) in Victoria, British Columbia on July 25th '10
Father. That is what God is called. Everybody seems to know this. But what does it mean? Many people consider God’s fatherhood to mean that He loves and accepts us just the way we are. That’s of course a very general message. It does not seem to carry any particular meaning. If we consider ourselves good people, it is not very surprising that a good, loving God would accept us. But if we consider ourselves bad people, failed in one way or the other, we would not like our sinfulness to be accepted. Thus the whole notion of God as a loving Father falls rather flat. But could there be something else to God’s fatherhood than a supposed accepting nature?

For sure, it is evident that the notion of God being a Father includes a sense of a loving God. But the specific meaning of love depends on the way it actually occurs. Love is not a general notion. It is something that happens in a specific context, to specific people. This also applies to fatherhood. Nobody of us has a father in general. Usually, one knows one’s father’s name and how he has taken care of you. The same should apply to God as a Father.

Sometimes, however, we do not either see how we have been cared for or do not understand what love really means. This might be due to the fact that we have not actually been loved in our lives, by our parents or by anyone. Or this can also occur because we have forgotten or started to forget what love means. In this sort of a situation, we need a new context, a fresh point of view wherein to understand what it means to be loved. When we see what it means to be loved, we may perhaps also see what God’s fatherhood really means.

People often seek novel perspectives for their lives in literature. Stories facilitate this, because we can relate to situations we might not have thought of or that we could never ourselves live. However, the messages that different books carry can be widely divergent. In the previous century, the 20th, the prevalent literary style was modernism, at least until the rise of post-modernism. The deconstruction of previous notions of morality, sentiment and even meaning itself were rampant. In the middle of the century of disillusion, there came an anomaly called J.R.R. Tolkien and a fantasy book called the Lord of the Rings. Tolkien was proclaimed an author of the century by many, but despised by the intelligentsia.

Truth, courage and hope are the backbone of Tolkien’s fictional work, naive and outdated notions according to some. But what were not noticed by the many critics of Tolkien were the profound realism and a sense of loss in his works. Realism does not mean avoiding everything magical and supernatural, ultimately even dismissing the soul and meaning itself, not to talk about God. Realism means seeing the power of evil both inside each individual human being and outside as forces that cannot be controlled. That was a lesson that Tolkien himself learned as an officer in the First World War, where he lost all but one of his best friends.

Tolkien was a scholar, a linguist, a professor, a scientist according to the old standard of science not including just the natural sciences. But he was not only a man of science; he was also a man of faith. Born in 1892, he was baptized in the Anglican Church. His father Arthur died when he was a small child, and his mother Mable turned to the Roman Catholic Church for help as a widow. She and her two sons became Catholic. When Ronald, as J.R.R. Tolkien was called by friends and family, was only twelve, his mother died of tuberculosis. Orphaned twice, he remained a devout Catholic through his life. He studied the English epic Beowulf, and ancient and modern languages from Gothic to Finnish. Inspired by his love for the Finnish language, he invented an Elvish language called Quenya. Because every language needs a culture and a story, he began writing his legendarium, his fictional stories set in Middle-earth, our world long ago.

While mentioned explicitly only once in the Lord of the Rings, there is a God in Tolkien’s legendarium. In the Silmarillion, the prehistory of Tolkien’s world, He is called The One, or Eru in the Elvish language. That is His holy name, His personal name, used only in solemn occasions. The name by which God is usually called is Ilúvatar, The Father of All. The reason why He is called the Father of All is that He has two races of Children in the world: the Elder Born Children, Elves, and the Second Children, Men. Elves and Men are so similar that they can be counted as the same species, but Elves are immortal and Men are mortal. The history of Elves and Men and their fight against evil are the core of the story of Tolkien’s legendarium.

Not many people know about the strong religious undercurrent of Tolkien’s works. This is partially understandable, since Tolkien did not want to preach with his books, but to entertain and move. Nevertheless, the strong sense of morality and truth in the books is very different from the relativism that became prevalent in the last century. The Lord of the Rings became popular in the 1960’s, among hippies, college students and all sorts of people who would not very easily go to any church at all. Indeed, the 60’s either proclaimed that God is dead or that it is the dawning of the Age of Aquarius. One could say that God as Father, as authority had been abandoned, and Mother Earth or Mother Goddess accepted instead.

The search for meaning that led a generation to abandon traditional Christian values and beliefs, also led it to a book that contained these very same values and beliefs in an implicit form. The Fatherhood of God had been left behind, probably due to the distance that the generation felt to their parents. Understandably, authority that does not rise out of forgiveness and love cannot be embraced. Yet love without authority will gradually dissolve into meaningless sentiment, how God being an accepting Father is often understood.

In the stories of J.R.R. Tolkien, there is a sense of meaning and truth without explicit moralization. Authority has no inherent value itself. Indeed, absolute power corrupts absolutely. The Ring of Power in The Lord of the Rings is a symbol of absolute power, and it can only corrupt those who desire it. Therefore, it must be destroyed. Destroying pure authority is the very story of The Lord of the Rings. Perhaps that is why it appealed to the radical 60’s. But the book is by no means anti-authoritarian. Indeed, the third volume of The Lord of the Rings is called The Return of the King. The authority of a righteous king, a father figure par excellence, is established in conjunction with the destruction of the ring. How can this be?

The main character in The Lord of the Rings is Frodo, the small and humble Hobbit who is granted the task to destroy the Ring. Frodo is by no means a perfect human being. He is very righteous in his judgement, and does not understand Gollum, a person completely corrupted by his lust for the Ring. However, along the way, Frodo starts to see his own failings and weakness, and has mercy on Gollum. When Frodo should destroy the Ring by casting it into the fires where it was formed, he can no longer resist the temptation. He claims the Ring as his own. At this moment, Gollum whom Frodo had spared, comes and takes the Ring from Frodo in his own lust. Gollum dances into the fires, obliviously and seemingly by chance, and the Ring is destroyed. The power of Sauron, the Lord of the Rings himself, is destroyed, and truth and justice return to Middle-earth through the wise and healing rule of king Aragorn.

Victory over evil is accomplished through two things. First, through the mercy that Frodo showed to Gollum. Second, through the forgiveness that God showed to Frodo in letting the Ring be destroyed despite of Frodo’s failure. The proper source of authority is thus shown to be forgiveness and mercy. Authority is not established by power, but by fighting hope in the face of destruction, by faith in the goodness of God and by love that works when we least expect it. This message of faith, hope and love is in the very heart of The Lord of the Rings and all of Tolkien’s works.

The reason why The Lord of the Rings has been accepted by those disillusioned by authority is that they found a sense of what authority might mean when it is based on forgiveness and truth. A new sense of fatherhood, based on authority as it is, can be found simultaneously. God does not merely accept people as they are, but lets us go through our lives and find our failures themselves. He does this without judgement, merely revealing us the truth about ourselves, and at the same time forgiving us.

After Frodo had done his task, for indeed he did it as well as anyone can, he had found out the truth about himself and also realized the mercy that he had gained. Nevertheless, he was a broken man. His pains and tragedies remained within him. He knew that he could not be healed in this life. Evil could be defeated through mercy and God’s intervention, but not only by human means. This was Frodo’s hope: that God would Himself come to defeat evil.

To wit, God’s Fatherhood, directing from afar, is not enough by itself. We also need a Son of God, who bears the sin of the world as a man in our stead. And indeed, how could God be an eternal Father if He had not an eternal Son? God’s love for us is shown by the fact that He gave His Son to die in our stead. We will not be lost in our sins, in our self-centeredness. God’s Son, Jesus, willingly took our guilt upon Himself and died with it. God was dead. But He rose again. This is the true story, the true myth towards which Tolkien’s stories point. It is the new context of love which every one of us needs. Because of God’s work in history, because of His salvific works, you are truly justified. You have been made free, not in or through yourself, but by grace alone. You have been saved by the Father, the Son and the Holy Spirit.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Sermon on the Good Samaritan / Saarna laupiaasta samarialaisesta

Sermon in the Finnish Lutheran Church Seattle, Sunday July the 11th
Saarna Seattlen suomalaisessa luterilaisessa seurakunnassa sunnuntaina 11.7.
Translation by Heikki & Eva Männistö

Luke 10:25-37

25On one occasion an expert in the law stood up to test Jesus. "Teacher," he asked, "what must I do to inherit eternal life?" 26"What is written in the Law?" he replied. "How do you read it?"
 27He answered: " 'Love the Lord your God with all your heart and with all your soul and with all your strength and with all your mind'; and, 'Love your neighbor as yourself.'"
 28"You have answered correctly," Jesus replied. "Do this and you will live."
 29But he wanted to justify himself, so he asked Jesus, "And who is my neighbor?"
 30In reply Jesus said: "A man was going down from Jerusalem to Jericho, when he fell into the hands of robbers. They stripped him of his clothes, beat him and went away, leaving him half dead. 31A priest happened to be going down the same road, and when he saw the man, he passed by on the other side. 32So too, a Levite, when he came to the place and saw him, passed by on the other side. 33But a Samaritan, as he traveled, came where the man was; and when he saw him, he took pity on him. 34He went to him and bandaged his wounds, pouring on oil and wine. Then he put the man on his own donkey, took him to an inn and took care of him. 35The next day he took out two silver coins and gave them to the innkeeper. 'Look after him,' he said, 'and when I return, I will reimburse you for any extra expense you may have.'
 36"Which of these three do you think was a neighbor to the man who fell into the hands of robbers?"
 37The expert in the law replied, "The one who had mercy on him."
      Jesus told him, "Go and do likewise."


Today's Gospel is quite familiar to us all. "Laupias samarialainen" is a saying in Finnish and in English that means "Good Samaritan". It refers to people who help others unselfishly. The fact that someone is called a "Good Samaritan", does not usually tell us anything other than that the person is a very good human being. Unselfish assistance is an obvious virtue. Everyone knows that, independent on ones beliefs. After all, "love God above all things" and "love your neighbor as yourself" are universally known commandments, which many holy books refer to. For example, in Islam, giving alms to the poor is one of the five pillars of the religion. There are plenty of good Samaritans, both in Finland and in America. Charitable organizations often refer to this term, so much that the concept of "Good Samaritan" sometimes becomes worn out. Could the return to the original text bring a new perspective on the matter?

According to the present interpretation even the lawyer that tested Jesus would actually be a 'Good Samaritan'. He knew that, according to the law, one should love her or his neighbor unselfishly. According to the text, 'Good Samaritan' is not just another helpful person. Samaritans and Jews were once feudal enemies. Both believed in the law of Moses, but saw each others as lawbreakers, because the Samaritans had their own interpretation of the law and the Jews had their own based on the prophets. The Good Samaritan in the gospel helps a Jew, although Samaritans consider all Jews as sinners. "The Good Samaritan" therefore means helping the bad person, not just the innocent orphans and widows.
The lawyer considers the neighbors as good people. If Jesus would have answered the question directly, saying that the Samaritans are the neighbors, he would have been stoned as a sinners’ helper. Simply helping good neighbors may be unselfish, of course, if there is no benefit for one self, but it can not be compassionate. Compassion means that one helps another regardless of the beneficiary’s characteristics. It is the merciful love. The Samaritan should have left the Jewish pilgrim returning from Jerusalem to the roadside, as did the priests and Levites in fear of contamination. After all, there were certainly other wanderers on the road in addition to the priests and the Samaritans, for example Jews, who would have been obliged to assist their fellow based on the law. The Samaritan helped the Jew, independent on the law, even against the law.

Even though the law teaches us to love and calls us to have mercy, it can not get us to do neither. The law is based on the fact that good people will receive a prize and evil deeds be punished accordingly. This is a case both with a secular law and with the law of God. Without the law of crime and punishment the order could not be sustained. However, it is clear that nobody is innocent. Nobody can get a full pardon based on the law. None of us can earn eternal life. Jesus teaches this to the lawyer who thinks he is good enough for God through his good deeds. None of us can find the meaning of life by him- or herself. No man is an island.

We all need the Good Samaritan, who even can break the law and have mercy, so that we do not live on our own lonely selves, but out of God who loves us unconditionally. Jesus is our Merciful Samaritan, who was nailed as a sinner of for the sake of sinners. Jesus of course, was not a sinner in reality, but by the law he did wrong by loving sinners. True righteousness or justice is found in grace - which is the deepest power of the universe. Love is more than the law, and love, independent of the law is grace. It is the privilege over all rights, it is the righteousness of God. God heels our wounds. He is our neighbor. He takes care of us and is with us always. He is the one who shows us mercy, because he himself is mercy. 
Luuk. 10:25-37
25 Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" 26 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" 27 Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 28 Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
29 Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
30 Jeesus vastasi hänelle näin:
"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"
37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

Päivän evankeliumi on meille kaikille varsin tuttu. ‘Laupias samarialainen’ on sanonta sekä suomen kielellä että englanniksi muodossa ‘good Samaritan’. Se tarkoittaa ihmistä, joka auttaa toista pyyteettömästi. Se, että jotakuta kutsutaan ‘laupiaaksi samarialaiseksi’, ei kuitenkaan yleensä kerro mitään muuta kuin että kyseinen henkilö on oikein hyvä ihminen. Pyyteetön auttaminen on itsestään selvä hyve. Sen tietävät kaikki uskonnosta riippumatta. Ovathan “rakasta Jumalaa yli kaiken” ja “rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” yleismaailmallisesti tunnettuja käskyjä, johon monet pyhät kirjat viittaavat. Esimerkiksi islamissa almujen antaminen köyhille on yksi uskonnon viidestä pilarista. Laupiaita samarialaisia riittää sekä Suomessa että Amerikassa. Hyväntekeväisyysjärjestöihin viitataan usein tällä termillä, jopa niin paljon, että käsite “laupias samarialainen” on aika ajoin kulunut loppuun. Voisiko alkuperäiseen kertomukseen palaaminen tuoda uuden näkökulman asiaan?

Käsitteen nykymerkityksen mukaan Jeesuksen koetteelle pannut lainopettaja olisi itse asiassa ‘laupias samarialainen’. Hänhän tiesi, että lain mukaan lähimmäistä tulee rakastaa pyyttettömästi. ‘Laupias samarialainen’ ei kuitenkaan tekstin mukaan ole vain toista auttava ihminen. Samarialaiset ja juutalaiset olivat aikoinaan perivihollisia. Kummatkin uskoivat Mooseksen lakiin, mutta pitivät toisiaan lainrikkojina, koska samarialaisilla oli oma tulkintansa laista ja juutalaisilla profeettoihin perustuva tulkinta. Evankeliumin laupias samarialainen auttaa juutalaista, vaikka samarialaiset pitävät kaikkia juutalaisia syntisinä. “Laupias samarialaisuus” tarkoittaa siis pahan ihmisen auttamista, ei vain viattomien orpojen ja leskien auttamista.

Lainopettajalle lähimmäiset olivat kunnon ihmisiä. Jos Jeesus olisi vastannut kysymykseen suoraan sanomalla, että samarialaiset ovat lähimmäisiä, hänet olisi kivitetty syntisten auttajana. Pelkästään hyvien naapureiden auttaminen voi toki olla pyyteetöntä, jos siitä ei ole itselle mitään hyötyä, mutta se ei voi olla laupiasta. Laupeus tarkoittaa sitä, että auttaa toista riippumatta avun saajan ominaisuuksista. Se on armahtavaa rakkautta. Samarialaisen olisi pitänyt jättää Jerusalemista, pyhiinvaellusmatkalta palaava juutalainen tien varteen, samoin kuin rituaalista saastumista pelkäävät papit ja leeviläiset tekivät. Olihan tiellä varmasti muitakin kulkijoita kuin pappeja ja samarialaisia, esimerkiksi maallikkojuutalaisia, jotka olisivat olleet velvoitettuja auttamaan lähimmäistään lain mukaan. Samarialainen auttoi juutalaista laista riippumatta, jopa vastoin lakia.

Vaikka laki opettaa meitä rakastamaan ja kehottaa meitä armahtamaan, se ei voi saada meitä tekemään kumpaakaan. Laki perustuu siihen, että hyvät ihmiset saavat palkinnon ja pahat rangaistaan tekojensa mukaan. Näin on sekä maallisen lain että Jumalan lain laita. Ilman rikoksen ja rangaistuksen lakia ei järjestys pysyisi yllä. On kuitenkin selvää, ettei yksikään ihminen ole viaton. Kukaan ei voi saada täydellistä armahdusta, jos lain mukaan katsotaan. Kukaan meistä ei voi ansaita iankaikkista elämää. Tämän Jeesus opettaa lainopettajalle, joka kuvittelee kelpaavansa Jumalalle hyvien tekojensa kautta. Kukaan meistä ei löydä elämäänsä merkitystä omasta itsestään. Yksikään ihminen ei ole saari.

Me kaikki tarvitsemme laupiasta samarialaista, joka suostuu tekemään lain mukaan väärin, armahtamaan, jotta me emme eläisi omasta yksinäisestä itsestämme, vaan Jumalasta, joka rakastaa ehdoitta. Jeesus on meidän laupias samarialaisemme, joka naulittiin syntisenä syntisten tähden. Jeesus ei tietenkään ollut syntinen todellisuudessa, mutta lain mukaan hän oli väärintekijä rakastaessaan syntisiä. Todellinen vanhurskaus, eli oikeus, löytyy kuitenkin armosta, joka on maailmankaikkeuden syvin voima. Rakkaus on enemmän kuin laki, ja rakkaus laista riippumatta on armoa. Se on oikeutta oikeuden yli, Jumalan oikeutta. Meidän haavamme parannetaan. Jumala on meidän lähimmäisemme. Hän huolehtii meistä ja on kanssamme aina. Hän on se, joka osoittaa meille laupeutta, sillä hän on itse armo.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Herran Henki "The Spirit of the Lord"

Olen kirjoittanut uuden virren. Se on helluntaisävyinen laulu Pyhälle Hengelle. Sävelmä on sama kuin toisessa virressäni: http://petritikka.com/hailosun.htm // I have written a new hymn. It is a song to the Holy Spirit, a hymn of Pentecost. The melody is the same as in another hymn of mine. The Finnish poem is followed by a direct English translation.

Herran Henki, rakkaus,
liekki, lähde, kirkkaus,
tee nyt meidät uudeksi,
anna meille lahjasi.

Poista esteet, tuuleta
riemulla ja innolla,
muuta mieli kylmennyt,
siunaa tulellasi nyt.

Hengen lämmin, kirkas sää
antaa meidän hengähtää.
Kun näin viivyt luonamme,
saamme levon päiviimme.

Armoasi kirkasta,
synti meistä puhdista.
Henki, saavu sieluumme,
täytä valollasi se.

Runsaasti on lahjoja:
rauhaa, voimaa, riemua.
Henki meitä vahvistaa,
taivaan juhlaan valmistaa.

Itse kaiken uudistat,
rakkauden lahjoitat.
Kiitos, Henki, Herramme,
että olet kanssamme!

O Spirit of the Lord, Love, / Flame, Fountain, Splendour, / make us new now, / give us your gifts.
Remove obstacles, stir / with joy and enthusiasm, / change the mind grown cold, / bless with your fire now.
The warm weather of the Spirit / lets us take breath. / When you stay with us like this, / we receive repose on our days.
Illuminate your grace, / clean us from sin. / Spirit, come to our soul, / fill it with your light.
There is an abundance of gifts: / peace, power, joy. / The Spirit is making us strong, / preparing us for the feast of heaven.
You yourself renew all, / you grant us love. / Thank you, Spirit, our Lord, / that you are with us!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen saarnani teologian maisterina 13.6.2010 (3. sunnuntai helluntaista) /// My first sermon as Th.M. (with English summary)

Evankeliumi

Luuk. 14: 16-24
Jeesus kertoi:
    "Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'
    Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"


Päivän evankeliumi on monivivahteinen ja osuva, niin kuin Jeesuksen puheet yleensäkin.  Hän puhuu aterialla, jolla hän on tätä ennen kehottanut ottamaan pitojuhliin vieraiksi köyhiä ja sairaita. Tällöin ei saa palkkaa rikkailta ystäviltä, vaan Jumalalta viimeisenä päivänä. Tähän eräs pöytävieras vastaa: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa." Hän näyttää tulkitsevan Jeesuksen puhetta niin, että Jumala antaa palkan hyvistä teoista.

Jeesus vastaa tähän esittämällä kertomuksen miehestä, joka kutsuu hyviä tekoja tekeviä ihmisiä pitojuhliin. He eivät pääse aterioimaan, vaan kieltäytyvät tulemasta juhliin. Kieltäytyminen ei johdu siitä, että maalliset asiat olisivat heille tärkeämpiä kuin hengelliset. Päinvastoin, he toimivat juuri Jumalan pyhän lain mukaisesti pitäytessään toimessaan. Pellon tai härkien ostaminen ja naimisiin meneminen ovat oikeita ja hyviä asioita. Ruoan hankkiminen pellosta ja perhe-elämä ovat elämän säilymisen ja varjelemisen kannalta välttämättömyyksiä. Siksi 5. Mooseksen kirjan luvussa 20 annetaan lupa tai oikeastaan käsky olla osallistumatta maan puolustamiseen, Jumalan kansan pyhään velvollisuuteen, jos on juuri hankkinut pellon tai mennyt naimisiin: ”Jos joku teistä on istuttanut viinitarhan mutta ei ole vielä päässyt nauttimaan sen hedelmiä, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen pääsisi nauttimaan hänen viinitarhansa hedelmiä. Jos joku on kihlannut naisen mutta ei ole vielä ottanut häntä vaimokseen, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen ottaisi hänen kihlattuaan vaimokseen.” (5. Moos. 20:6-7)

Kutsusta kieltäytymistä laillisten syiden takia voi siis tuskin nimittää verukkeiden antamiseksi, vaikka näin evankeliumin suomennoksessa todetaan, varsinkin kun kyse on paljon vähemmän tärkeästä asiasta kuin maan puolustamisesta. Elämä voi säilyä ilman osallistumista pitoihin, muttei ilman lisääntymistä, ruoan hankkimista tai jopa puolustussotaa. Pitojuhlat olivat entisaikaan myös päättyneen sodan vertauskuva. Paljon enneminhän kieltäydytään voittojuhlista kuin itse asepalveluksesta. Eihän myöskään pitoja voi järjestää ennen kuin niiden ruokaa on saatu pelloilta. Peltoa ei oltu tarkastettu, härillä ei oltu kynnetty, ei edes oltu ehditty saada perheenlisäystä Jumalan käskyn mukaisesti: ”Lisääntykää, olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa.” Myös maan viljeleminen ja varjeleminen ovat Jumalan käskyjä aivan alusta asti. Kreikankielisen alkutekstin mukaan pitoihin kutsutut eivät välttämättä esitäkään verukkeita: ”verukkeen esittämiseksi” ja ”anteeksi pyytämiseksi” käännetty verbi,
παραιτέομαι, voidaan kääntää yhtä hyvin ”kieltäytymiseksi” tai ”vapautuksen pyytämiseksi”. Asian käsittäminen ”verukkeeksi” lienee ylitulkintaa; kyseiseen alkukielen sanaan ei sisälly perusteettoman kieltäytymisen sävyä.

Pidoista kieltäytyvät ovat siis kunnon kansalaisia, jotka eivät lakkaa toimimasta oikein sopimattomaan aikaan esitetyn juhlakutsun takia. Kun kerran kaikki ovat estyneitä, he luultavasti olettavat, että pitoja siirrettäisiin järkevämpään ajankohtaan. Siksi juhlien isännän on tarpeen sanoa, ettei yksikään kutsutuista pääse pitopöytään. Juhlia ei siirretä heille sopivampaan ajankohtaan. Mutta minkä ihmeen takia juhlien isäntä ei sitten muuta suunnitelmiaan? Miksi hän vihastuu juhlavierailleen? He ajattelevat, että juuri heidän kunnollisuutensa takia isäntä on valinnut heidät vieraikseen. He ovat väsymättömän ahkeria ja menestyviä ihmisiä. Yksi vieraista on juuri ostanut viisi härkäparia; tavallisella maanviljeliljällä oli vain yksi härkäpari. Tuollainen vauraus on varmasti siunausta, joka johtuu juuri sellaisesta suoraselkäisyydestä, että uskaltaa kieltäytyä suuren herran kutsuista velvollisuuksiensa takia. Viiden härkäparin omistajanhan täytyy olla vastuussa lukuisten työntekijöittensä hyvinvoinnista. Myös häristä pitää huolehtia. Sanotaanhan Mooseksen laissa: ”Älkää sitoko puivan härän suuta.” (5. Moos. 25:4)

Miksi siis kutsujen järjestäjä suuttuu vierailleen? Tämä johtuu siitä, ettei heille kelpaa palvelijan välittämä sanoma: ”Kaikki on jo valmiina.” Isäntä on valmistanut pidot kaikille ystävilleen ilman, että heidän tarvitsisi tehdä sen hyväksi mitään. Heidän ei tarvitsisi tarkastaa peltoja eikä härkiä ruokansa varmistamiseksi, koska yltäkyllin ruokaa olisi heille ilmaiseksi tarjolla. Heidän ei tarvitsisi edes huolehtia avioelämästään erikseen, koska monta päivää kestäviin juhliin järjestettäisiin kyllä huoneita kaikille. Kaikki on valmiina. Kaikki on tehty kutsuvieraiden hyväksi. Miksi ihmeessä he sitten kieltäytyvät? Koska he eivät voi käsittää ilmaisten juhlien mahdollisuutta. Heidän elämänsä perustuu ajatukselle: ”Ensin työ, sitten huvi.” Juhlien mahdollisuus on heille olemassa vasta, kun kaikki työt on tehty. Juhlat täytyy ansaita, ja juhlia pitää kohtuullisesti, ei milloin tahansa kun joku sattuu kutsumaan. Miksi pitäisi osallistua rikkaan järjestämiin ylenpalttisiin juhliin? Entäs köyhät? Pitäisihän heidätkin ruokkia. Jos ei tee töitä, ei voi myöksään auttaa lähimmäisiä. Vieraat ajattelevat omasta näkökulmastaan aivan oikeutetusti, ettei isäntä voi pahastua nuhteetonta elämää viettäville ystävilleen.

Kutsutut kieltäytyvät, koska he uskovat lakiin eivätkä siihen evankeliumiin, joka välittyy sanomassa: ”Kaikki on jo valmiina”. Jumalan lakiin uskovat kutsutut kuvittelevat, että kutsujalle kelpaavat vain sellaiset ihmiset jotka toimittavat velvollisuutensa oikein. Näinhän elämässä yleensä on: jos toimit hyvin ja rehellisesti, ystäväsi pitävät sinusta. Näin tulkitsi Jeesuksen puheita pöytävieras: autuas Jumalan silmissä se mies, joka huolehtii hyvin tehtävistään ja näin voi myös auttaa vähäosaisia. Jeesuksen vastaus tähän esittää poikkeuksellisen pitojen järjestäjän. Hänelle kelpaavat vain ne, jotka eivät kuvittele moraalisella toiminnallaan saavuttavansa kutsujan suosiota. Hän rakastaa ystäviään ehdoitta. Hän on Jumala. Hänen ensiksi kutsumansa ihmiset vastaavat Jumalan valittua kansaa, joka oli saanut kutsun Jumalan valtakunnan pitoihin. Isännän lähettämä palvelija vastaa apostoleja, jotka kertoivat evankeliumin ilojuhlien alkaneen. Evankeliumin sanoma saaranattiin ensin juutalaisille. Suurin osa kuitenkin kieltäytyi uskomasta, että kaikki on valmista Jeesuksessa. He nimittäin uskoivat Jumalan antaneen lain noudattamisen valmistamaan ihmisiä valtakunnan pitoihin kelpaaviksi.

Juutalaiset eivät kieltäytyneet itsekkyyden takia. He eivät pitäneet itseään parempina kuin muita kansoja. Jumala oli armossaan pelastanut heidät Egyptin orjuudesta. Hän oli antanut heille lain pitääkseen heidät oikealla tiellä. Lain tie ei kuitenkaan muuta ihmisen sydäntä, yhtä vähän kuin uhritkaan, olkootpa ne eläinuhreja tai nöyrän sielun katumusuhreja. Luonnostaan ihminen kuvittelee pärjäävänsä omin voimin. Anteeksianto on vain lähtökohta, sen jälkeen ihminen on vastuussa itsestään. Siksi Jumalan rakkaat ja valitsemat juutalaiset eivät voineet ymmärtää, kun heille sanottiin: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina”. He uskoivat ihmisen olevan kykeneväinen tulemaan Jumalan luokse omasta voimastaaan, vaikka nimenomaan se ihana sanoma, että kaikki on valmiina, kääntää ihmisen Herran puoleen. Juutalaiset eivät kokeneet juhliin tulemisen ajan vielä koittaneen, koska työtä oli tekemättä. Vasta kun kaikki juutalaiset toteuttaisivat lakia, silloin oltaisiin valmiita tulemaan pitojuhliin. Ensin Jumalan kutsu, sitten ihmisen oma vastaus tekoina, valintoina tai uskon ratkaisuina: näin ihminen luonnostaan ja itsessään ajattelee, olkoonpa hän juutalainen, kristitty tai muuhun uskontoon uskova.

Jumalan aikataulussa juhliin tulemisen on määrä tapahtua välittömästi, vaikka työt ovat kesken. Vertauksessa isäntä hankkii vieraikseen sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä hyviä tekoja kelvatakseen isännän juhliin. ”
Köyhille ja raajarikoille, sokeille ja rammoille” ei lähetetä kutsua, koska se on jo liian myöhäistä. Heillä ei ole aikaa valmistautua mitenkään juhliin, niin kuin kunnon ihmiset kuvittelevat. Köyhät ja raajarikot vastaavat kaikkia niitä, jotka tajuavat voimattomuutensa toteuttaa Jumalan lakia. Koska köyhät eivät hankkineet ruokaansa lain edellyttämin keinoin, työtä tekemällä, heitä pidettiin aikoinaan syntisinä. Jeesus ei tietenkään näin ajatellut, mutta sekä aineellisesti että hengellisesti köyhät näkevät paremmin riippuvuutensa muista ihmisistä ja Jumalasta. Elämää ei voi hallita. Syntiä ja puutteita ei ihminen voi itse poistaa. Pelastus annetaan ilmaisena lahjana itsessään voimattomille ihmisille, niin kuin ruoka annetaan nälkää näkeville.

Evankeliumin mukaan raajarikot ja sokeat tuodaan juhliin, päinvastoin kuin alkuperäiset kutsutut, joita pyydettiin tulemaan. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, koska sokeilla ja raajarikoilla ei ole mahdollisuutta itse kävellä juhliin. Tuominenkaan ei kuitenkaan riitä kaikkien osalta. Talo ei tule täyteen vieraita ennen kuin joitakin ihmisiä pitää pakottaa mukaan: ”Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.” Käännöksen ”vaatia” tarkoittaa yhtä hyvin väkivallatonta ”pakottamista”. Ruokaa vailla olevat tietenkin suostuvat tuoduiksi ruokaa täynnä oleviin juhliin, mutta miksi joitakin ihmisiä pitää vaatia tai pakottaa niihin? Maanteiden ja kylien kujien asukkaat ovat hyvin epämääräistä porukkaa. Maanteillä kulkivat rosvot. Maaseudun kylien asukkaista tulee nimitys pakana: paganos tarkoittaa maalaista muinaiskreikaksi. Tällaiset ihmiset pitää pakottaa mukaan, koska he eivät ymmärrä mahdollisuutta, että suuri herra kutsuisi heidät pitoihin. Koska he elävät lain tuolla puolen, ei heillä ole tajua edes omasta syntisyydestään. He pyrkivät toteuttamaan itseään omien tekojensa kautta – niin kuin taas rikkaat pyrkivät miellyttämään Jumalaa kunnollisuudellaan. Rosvot eivät tarvitse ilmaisia pitojuhlia, he saavat ne varastamalla rikkailta. Juhliin pakottaminen on rosvon omanarvontunnon alennus ja sen lisäksi rikolliselle mahdollisesti vaarallista – onko tämä vain konsti huijata aitovierten kulkijat viranomaisten käsiin? Näin ollen evankeliumin ilmaiset pitojuhlat ovat mahdoton ajatus syntisten mielelle. Evankeliumin voima kuitenkin pakottaa heidät mukaansa: se antaa aivan uuden näkökulman.

Me alamme syödä ilmaisen pitopöydän antimia, kun uskomme ja luotamme evankeliumin rakastavaan sanomaan. Kaikki on jo nyt valmiina. Ei tarvitse tehdä mitään. Usko ei ole meidän aikaansaamamme asia – Jumala antaa sen meille hyvyydessään. Meille kaikille, jotka etsimme merkitystä omasta itsestämme ja teoistamme, sulaan, puhtaaseen lahjaan uskominen ei ole mahdollista. Emme ratkaisuilla tai valinnoilla tuota uskoa, muuta kuin uskoa omiin kykyihimme. Elämän perusta on silloin meissä itsessämme, ja se on hatara ja kehällinen perusta. Usko syntyy hyvän sanoman kuulemisesta, sen sanoman, että Jeesus on rakastanut ja rakastaa meitä ehdoitta. Kaikki on yksinkertaisesti, vain ja ainoastaan lahjaa.

Kirkkokäsikirjan mukaan tämän sunnuntain otsikko on ”Kutsu Jumalan valtakuntaan”. Aihetta kuvaillaan näin: ”Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. Maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden.” Tämä kuvaus ei pidä paikkaansa. Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on todellisuudessa syntisen tuominen Jumalan valtakuntaan ja pelkkään armoon uskomisen tärkeys. Taitaakin olla niin, että hengellisen elämän tehtävät ja houkutukset estävät ottamasta vastaan Jeesuksen rakkautta. Joka on varma itsessään ja ahkeroi, hän tuomitsee muut ja samalla itsensä.

Valitettavasti kirkkokäsikirjan esittämä kuvaus armojärjestyksestä, siitä, kuinka pääsemme osallisiksi pelastuksesta, on Suomen kirkossa ja kaikkialla rakkaan kristikuntamme sisällä yleisin käsitys asiasta. Kaikki me kristityt yhdessä uskomme, että pelastus on lahjaa yksin armosta. Usein kuitenkin lisätään, että Jumalan on tosin tehnyt kaiken valmiiksi, mutta meidän pitää vastata kutsuun omalla ratkaisullamme tai uskollamme. Usko ei ole tässä käsityksessä Jumalan lahja, ja jos se jossakin onkin, käsitetään se yleensä ihmisen omaksi ominaisuudeksi. Roomalais-katolilaisten, ortodoksien, metodistien, useimpien baptistien ja anglikaanien, evankelikaalisten ynnä muiden kirkkokuntien oppi perustuu Jumalan kutsuun ja ihmisen vapaaseen tahtoon. Suurin osa kirkkomme herätysliikkeistä uskoo enemmän tai vähemmän ihmisen ratkaisuvaltaan pelastuksessa, aina vanhoillislestadiolaisista Kansan Raamattuseuraan ja Kansanlähetykseen. Ne kirkkokunnat ja herätysliikkeet, jotka kiistävät vapaan tahdon, pitävät uskoa kuitenkin valitettavasti tiedollisena tai tunteellisena asiana, jolla voidaan erottaa pelastetut kadotukseen joutuvista. Näiden kalvinilaisten mukaan ihmisen oma usko todistaa, että hän on pelastettu. Kirkkomme luterilaisen tunnustuksen mukaan evankeliumin sanoma todistaa, että olemme pelastettuja. ”Kaikki on jo valmiina” on kirjaimellisesti totta. Me emme tule uskoon. Meidät tuodaan uskoon.

Paavalin mukaan ne, jotka Jumala on kutsunut, hän on myös julistanut vanhurskaiksi. Kutsu Jumalan valtakuntaan eli evankeliumi ei edellytä inhimillistä vastausta, vaan jumalallista julistusta: me olemme vanhurskaita, täydellisiä ja äärettömän arvokkaita Jumalan silmissä Jeesuksen tähden. Niin kuin Isä Jumala rakastaa ainoaa Poikaansa, niin hän myös rakastaa meitä syntisiä. Siksi Jumalan Poika omasta vapaasta tahdostaan astui kuolemaan tähtemme. Ylösnousemuksesssa armo, koko elämämme arvo ja merkitys, nousi kuolleista.

Maallisia ja hengellisiä asioita ei tule asettaa arvojärjestykseen. Jumala ei ole tärkein asia elämässämme ja muut asiat kakkosia. Tällainen ajattelu tyydyttää ihmisen itsekeskeisiä hyötylaskelmia. ”Rakasta Jumalaa” ja ”rakasta lähimmäistäsi” ovat Raamatun mukaaan yhtä tärkeitä käskyjä. Ainoat asiat, jotka meidän pitää asettaa arvojärjestykseen, ovat laki ja evankeliumi. Omilla voimillamme ja kyvyillämme jäämme lain alle ahertamaan, jotta voisimme miellyttää mielikuviemme Jumalaa. Laki tuhoaa elämän ja tekee meistä pelastuksemme työmyyriä. Evankeliumi on elämän voima, joka antaa meille sekä Jumalan että lähimmäisen lahjana. Kaikki on lahjaa. Kutsun saaneet kieltäytyvät kohteliaasti – juhliin tuodut iloitsevat. Usko on iloa.

Meidät on tuotu Jumalan valtakuntaan. Meille on annettu usko, toivo ja rakkaus. Me olemme kristittyjä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – kasteessa, synninpäästössä ja ehtoollisessa. Me julistamme evankeliumia, sanomaa syntisiä ehdoitta rakastavasta Jeesuksesta, kaikille. Jumalan valtakunta vahvistuu ja kasvaa.

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.


English summary of the ideas in the sermon:

The Gospel text is Luke 14: 16-24, about the guests that refused to come to a great feast because of their duties. Because they were bound by law to their own jobs, the poor and the wayward were either brought or forced to come to the feast to make the house full. The meaning of this text is that those who want to please God by good and necessary things, like plowing and sowing the field and getting married, can't understand the idea of a free feast. They're bound by law to good works, and can't accept the Gospel of "everything is ready". It's much easier for the beggars, during those days considered sinners because of their laziness, to see the need for the gift of grace. But the wayward people of the highway can't even understand their sinfulness, thus they must be "forced" to see the futile nature of their self-fulfillment.

Those who refused the call correspond to the people of the law, the Jews. As the people of God, they were called to the Messianic feast. They're quite right in doing good things, but they thought (and still do) that all Jews must abide by the law before the kingdom comes. The beggars correspond to those who have seen their apparent sinfulness, among the Jews and elsewhere, and thus can easily be taken to the feast of forgiveness. The wayward people are the Gentile; the judging power of the law and the freeing might of the gospel are both new things to them. Nevertheless, the cross of Jesus draws even those who have no inkling of good and God to the Father.

The point of all this is that our free will can only reject the gospel. We want something that will please us and our sense of self-determination - that is why works, decisions and conditions are so often added to the Gospel. But "everything is ready" is literally true. All things in salvation are gift - the means (Gospel, Baptism, Absolution, Communion), the instrument (faith), salvific power (declaration of justification), and the Saviour Himself (Jesus). We don't come to faith. We are brought to faith. The call of the gospel is not a call that demands decision - it is a call that summons like the shepherd calls the sheep. Christ has declared all of us just for His sake!