Lain loppu / The End of the Law

Evankeliumi (Joh. 13: 31-35)

Kun Juudas oli mennyt, Jeesus sanoi: ”Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on Jumala myös itsessään kirkastava hänet, ja Jumala tekee sen aivan pian. Lapseni, enää vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette etsimään minua, mutta minä sanon nyt teille saman, minkä sanoin juutalaisille: minne minä menen, sinne ette te pääse. Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”

Ennen kavalluksen yötä Jeesus puhui kirkastumisestaan näin: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12: 32) Tällä Jeesus viittasi omaan ristinkuolemaansa ja kaikkiin koskaan eläneisiin tai eläviin ihmisiin. Samalla tavoin Kristuksen apostoli Paavali, vietyään päätökseen kuulemamme roomalaiskirjeen kohdan (Room. 10: 1-13) ajatukset, ilmoitti, että kansojen täyteys on tuleva Jumalan valtakuntaan ja koko Israel on pelastuva (Room. 11: 25-26). Ristiinnaulittu Jeesus Kristus on lain loppu niin, että meille asetettuja pelastusehtoja ei enää ole olemassakaan. Messiaan ylösnousemuksen voima loistaa niin omaehtoisen kirkkaana, että se yksin tekee toivosta totta.

Paavali oli alunperin sellainen ihminen, joka uskoi lakiin eli siihen, että oikeanlainen elämäntapa pelastaa ihmisen pahan vallasta. Nähtyään ylösnousseen Vapahtajan apostoli sen sijaan päätteli, että Jeesus Kristus on lain loppu. Täydellinen rauha kuuluu kaikille kansoille, yhtä lailla meille suomalaisille, joiden hallussa ei ole virheetöntä lakia, kuin juutalaisille, joille pyhät enkelit toivat elämään opastavan  Mooseksen lain.

Tämä 19. viikko helluntaista opettaakin meitä sopivasti mikkelinpäivän jälkeen, että vaikka me kuolevaiset emme kykene olemaan palvelevia enkeleitä, niin saamme vielä ihmeellisemmin osan. Jokainen ihminen haluaisi kyllä saavuttaa täydellisen rauhan. Elämän ristiriitaisuuksiin kuuluu kuitenkin, että mitä kattavampi ja parempi on rauhaan johtava ohje, sitä varmemmin se johtaa pelkoon ja epätoivoon. Paavali päätteli, että kaikki on hyvän Jumalan lahjaa, eikä kaikkeen kuulukaan vaatimus ja ehto. Lahjaa on usko ylösnousemukseen, joka on ainoa rauha maan korvessa kulkiessamme. Jos mahdoton moralisti oppi huutamaan avuksi ristiinnaulittua, lain edessä häpäistyä Herraa, miksi eivät kaikki muutkin oppisi luottamaan armoon? Rajoittunut uskonnollisuus ei kykene estämään itseltään elämää, joka on täynnä rajatonta armoa. Me emme ole arkienkeleitä, jotka vain palvelevat, vaan aivan tavallisina, epätäydellisinä ihmisinä Jumalan ystäviä.

Meidän sisimpämme ei kuitenkaan tohdi luopua Jumalan hyvästä laista, koska sen sisältö on rakkaus. Miten hyvän asian tavoittelu voisi tuottaa pahaa? Sisimpämme ääni kutsuu meitä kohti maailmaa, jossa lähimmäistä rakastetaan yhtä palavasti kuin itseään ja Jumalaa, rakkauden lähdettä, kaiken yli. Miksi ihana ja avara laki, joka käskee pitämään huolta kaikista erotuksetta, ilman syrjintää, pitäisi jättää sikseen?

Kymmenen käskyn alku kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.” (2. Moos. 20: 2) Ennen kuin voi olla mitään hyvää elämää on se, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme. Vaikka lain tarkoitus oli auttaa hyvän elämän rakentumisessa, se johdattaakin meitä väärinkäsitykseen omasta tarkoituksestamme maailmassa. Ratkaisevaa meidän elämässämme ei ole se, mitä me tahdomme tai ehdimme (Room. 9: 16). Elämämme tärkein ja perustavin asia on se, että Jumala armahtaa, se, että hän rakastaa meitä loppumattomalla, palavalla, persoonallisella ja ehdottomalla rakkaudella.

Lain aika on loppunut. Kristillinen pelastuminen tarkoittaa pelastumista sinänsä hyvien moraaliohjeiden hirmuvallasta, niiden tuomasta orjuudesta. Tässä uudessa maailmanajassa me emme rakasta toisiamme niin kuin vaivalloisia toisia ihmisiä tai edes kuin lähimmäisiä, lähellä mutta tarpeeksi kaukana olevia, vaan rakastamme saman perheen, peräti saman ruumiin jäseninä. Kaikki on uutta tämän Kristuksen sanan tähden: ”Minä olen rakastanut teitä.” Hän on rakastanut meitä niin paljon.

Tunnustakaamme nyt Isällemme etäisyytemme toisistamme, tunnustakaamme hänelle vanhan lain pelko, joka sitoo meitä niin helposti. Kaikki se, mikä on turhaa ja merkityksetöntä, on kääntynyt Jeesuksen, meidän puolestamme kuolleen Veljen, tähden hyväksi, armoksi. 



St Paul's Epistle to the Romans, chapter 10, verses 1-13

Brothers and sisters, my heart’s desire and prayer to God for them is that they may be saved. 2 I can testify that they have a zeal for God, but it is not enlightened. 3 For, being ignorant of the righteousness that comes from God, and seeking to establish their own, they have not submitted to God’s righteousness. 4 For Christ is the end of the law so that there may be righteousness for everyone who believes.

5 Moses writes concerning the righteousness that comes from the law, that “the person who does these things will live by them.” 6 But the righteousness that comes from faith says, “Do not say in your heart, ‘Who will ascend into heaven?’” (that is, to bring Christ down) 7 “or ‘Who will descend into the abyss?’” (that is, to bring Christ up from the dead). 8 But what does it say?

“The word is near you, on your lips and in your heart”(that is, the word of faith that we proclaim); 9 because if you confess with your lips that Jesus is Lord and believe in your heart that God raised him from the dead, you will be saved. 10 For one believes with the heart and so is justified, and one confesses with the mouth and so is saved. 11 The scripture says, “No one who believes in him will be put to shame.” 12 For there is no distinction between Jew and Greek; the same Lord is Lord of all and is generous to all who call on him. 13 For, “Everyone who calls on the name of the Lord shall be saved.”

Gospel according to John, chapter 13, verses 31-34

When he had gone out, Jesus said, “Now the Son of Man has been glorified, and God has been glorified in him. 32 If God has been glorified in him, God will also glorify him in himself and will glorify him at once. 33 Little children, I am with you only a little longer. You will look for me; and as I said to the Jews so now I say to you, ‘Where I am going, you cannot come.’ 34 I give you a new commandment, that you love one another. Just as I have loved you, you also should love one another. 35 By this everyone will know that you are my disciples, if you have love for one another.”

Sermon by Rev. Petri Tikka
In Helsinki Lutheran Cathedral, Thursday, October 8th AD 2015

Before the night he was betrayed, Jesus spoke of his glorification in this way: ”And I, when I am lifted up from the earth, will draw all people to myself.” (John 12: 32) With this, Jesus was referring to his death and every person who ever lived (or will live). In a like manner, Paul, an apostle of Christ, having led to conclusion the thoughts he expressed in the passage we heard from his epistle to the Romans, declared that the fullness of the nations shall come into the kingdom of God and that all of Israel shall be saved (Rom 11: 25-26). Jesus Christ who was crucified is the end of the law, so that conditions for being saved no longer exist. The power of the resurrection of the Messiah shines with such self-conditioned brightness that it alone makes hope true.

St Paul was originally a person of the type who believes in the Law, that is, in the idea that the right kind of living will save a person from the power of evil. Having seen the resurrected Saviour, the apostle instead reasoned that Jesus Christ is the end of the Law. Perfect peace belongs to all nations, just as well to us Finns who don't have a flawless law, as well as to Jews to whom the holy angels brought the Law of Moses (the Torah) that guides towards life.

This 19. week after Pentecost, which occurs now after the Sunday of All Angels (Michaelmas), quite fittingly teaches us that even though we mortals are not able to be angels that serve we instead gain an even more wondrous lot. Each human being would like to achieve perfect peace. Nevertheless, the contradictions of life include the fact that the more all-inclusive and better the guideline that leads to life is, all the more certainly it will lead to fear and despair. St Paul concluded that everything is a gift from the God who is good, instead of everything including a requirement, a demand. Also faith, faith in the Resurrection which is our only hope as we walk on the wilderness of the earth, is a gift. If an impossible moralist learns to call upon the Lord who was crucified, shamed in front of the Law, why wouldn't everybody else learn to trust in grace? A limited religiousity cannot hinder life from itself, the life that is full of unlimited grace. We are not everyday angels, who only serve, but just as normal, imperfect people friends to God.

Nevertheless, our inner being does not dare to let go of the good Law of God, for its content is love. How could pursuing a good thing bring about something bad? The voice of our inner being calls us towards a world where the neighbour is loved with the same fire as you love yourself, and God, the source of love, is loved above all. Why should we give up on the wonderful and broad Law which commands us to take care of all without distinction, without discrimination?

The beginning of the Ten Commandments goes like this: ”I am the Lord your God, who brought you out of the land of Egypt, out of the house of slavery” (Exodus 20:2).  Before there can be any form of good life, there is that which God has done for us. Even though the purpose of the Law was to help in building a good life, instead it gives us a wrong impression of our purpose in the world. What matters in our life is not what we decide or have time to do (Rom 9: 16). The most important and foundational thing in our life is that God is merciful, that he loves us with a never-ending, burning, personal and unconditional love.

The time of the Law has ended. Christian salvation means being saved from the reign of terror of well-intentioned moral guidelines, from the slavery they brought. In this new age we do not love each other as cumbersome other persons or even as neighbours, who are close but yet sufficiently distant,  but we love love as the members of the same family, no less than members of the same body. Everything is new because of this word of Christ: ”I have loved you.” He has loved us so much.

Let us confess now our distance from one another to our Father, let us confess the fear of the old Law to him, for it binds us so easily. Everything that is vain and without meaning has turned into goodness and grace because of Jesus, the Brother who died for us.

---- After the Mass, a friend of mine called Johanna Kare photographed me. The Word is close to our hearts.

Armollisuus ja armottomuus / Mercifulness and mercilessness

Evankeliumi

Luuk. 13: 1-5

Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ”Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”

Hallelujasäe:
Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa. Room. 14: 11


SAARNA 28.6.2015 Helsingin Vanhassa kirkossa, Petri Samuel Tikka

Kaikella on motiivi. Ihminen tekee, mitä tekee, aina jostakin syystä, kun tarpeeksi syvälle katsotaan. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Perimmiltään ihminen kaipaa nimenomaan Jumalaa. Jumala on pyyteetön rakkaus. Luojamme on itse hyvyys. Hänen luomansa ihminen haluaa hyvää itselleen, lähimmäiselleen ja ympäristölleen. Haluaako luotu hyvää Luojalleen? Rakastaako ihminen Jumalaa yli kaiken?

Ehkäpä rakastaa, mutta ei aina tiedä sitä. Etsiessään syvimmän rakkautensa kohdetta ihminen erehtyy. Hän rupeaakin hakemaan tyydytystä näkyvästä, luodusta. Ihminen alkaa odottaa kaikenlaista hyvää toisilta ihmisiltä. Eikä tämä riitä. Hän ei tyydy vain odottamaan liikoja, vaan ryhtyy jopa vaatimaan kaikkea. Tästä armottomuus saa voimansa.

Armottomuus on kaiken pahan alkujuuri. Se on tuli, joka voimistuu, kun sitä kohentaa. Armoton sielu ei tyydy, vaikka toinen ihminen pyrkii osoittamaan hyvyyttä. Sellaisen mielenlaadun ensimmäinen askel on torjua yhteys. Kun ihminen on armoton, hän hakee tyydytyksen ensisijaisesti omasta oikeassa olemisestaan. Yhteys sen sijaan saa voimansa lähimmäisten hyvien tarkoitusperien etsimisestä. Yhteyttä etsivä joutuu laskeutumaan alas omatekoisesta, tutusta norsunluutornistaan. On helpompi kovettua ja eristäytyä kuin lähteä tälle vaikealla yhteyden matkalle. Sillä vaelluksella ainoana tienviittana on armollisuus.

Päivän psalmissa 13(:16) lauletaan: ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi.” Elämä on armon polulla kulkemista, iloista ja vapaata oppimista. Kolmiyhteinen Jumala on ehdottoman hyvä eikä yhtään armoton. Hän tekee kaikesta hyvää ja parempaa. Jumala ei ole taipumattomassa hyvyydessään meitä kohtaan ankara. Sellainen on Saatana, henki, jolla ei ole parempaa tekemistä kuin pimittää rakkautta. Tosiasiassa kaikki, mitä elämässä tapahtuu, myös koettelemukset, ovat rakennusainetta hyvää päämäärää varten. Meitä ollaan tekemässä eheiksi.

Irenaeus, joka oli Lyonin piispa toisella vuosisadalla ja jonka marttyyrikuoleman päivä tänään on, kirjoitti näin: ”On tarpeen seurata ainoaa luotettavaa ja totuudellista Opettajaa, Jumalan Sanaa, Jeesusta Kristusta, Herraamme. Mittaamattomassa rakkaudessaan hän tuli sellaiseksi kuin me olemme, tehdäkseen meidät siksi, mitä hän itse on.” Mitä kirkkoisä Irenaeus tarkoittaa puhuessaan siitä, mitä Herra itse on..? Herra on armo ja rakkaus. Kaikkien ihmisten elämä on lopulta sitä, että meitä, tyhjästä luotuja, tehdään rakkaudeksi ja armoksi. Siihen lunastustyö tähtää.

Armollisen tien kulkija kohtaa monia vastustajia. Ensimmäisenä niitä kohtasi ristin mies, Vapahtajamme Jeesus. Päivän evankeliumissa jotkut, sopivasti itsensä nimettömiksi jättävät henkilöt, kertovat galilealaisia, jotka kohtasivat häpeällisen kuoleman. Galilea oli syrjäseutu Israelin perukoilla. Sieltä tuli paljon kapinoitsijoita Rooman valtaa vastaan. Jerusalemin temppelialueella häiriköinti oli pyhäinhäväistys. Jeesus oli myös galilealainen – nimettömät miehet antavat ymmärtää, että Jeesuksen tie päättyisi yhtä onnettomasti. Jeesusta varoitettiin tiensä päästä, hänen olisi tehtävä parannus liian armollisesta ajattelutavastaan.

Vapahtajamme Jeesus kääntää asiat päälaelleen – hän varoittaa tuhosta niitä, jotka vaativat täydellisyyttä. Kristuksen käskemä kääntyminen tarkoittaa armottoman mielenlaadun heittämistä roskakoriin. Kukaan ei ole sen parempi eikä huonompi ihminen, vaikka kyse olisi minkälaisista rikollisista tahansa, jopa galilealaisista tai vieläkin pahemmista terroristeista Tunisiassa, Kuwaitissa tai Lyonin lähellä. Kaikki joutuvat koettelemuksiin, sisäiseen tuskaan tai ulkonaisiin onnettomuuksiin, elämänsä aikana. Me emme voi poistaa ahdinkojamme ylimielisyydellä, eikä meillä ole lupaa ulkoistaa pahuutta. Jokaisella on oma ristinsä.

Armoton mielenlaatu ei tule pääsemään taivasten valtakuntaan. Sen olemassaolo tullaan poistamaan. On helpompi olla menemättä puhdistavan tulen läpi. Ainoa hyvä tie maan päällä on luottaa joka päivä Jumalan armoon, kasvaa siinä, muistaa pyhää kastetta. Miksi lisäisimme kanssaihmistemme tuskaa pienelläkään ymmärtämättömyydellä? Jo Vanhan testamentin apokryfikirjojen opettaja Jeesus, Sirakin poika, sanoi: ”Ajattele loppuasi ja lakkaa kantamasta kaunaa, muista, että kuolet ja katoat, ja elä käskyjen mukaan.”

Ihmisten armottomuus ei ole minkäänlainen este kaikkivaltiaan Jumalan armollisuudelle. Niin kuin päivän hallelujasäe Paavalin roomalaiskirjeestä kuului: ”Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.” Se on yhteinen toivomme, lähetyskäskyn toteuduttua ja viimein tulevassa maailmassa. Kaikkein kieroimmillakin teoillamme ja epätoivoisimmilla ajatuksillamme on jokin motiivi. Kaikki pyrimme valittaen kohti Jumalaa. Hän on meidän syvin toivomme ja unelmamme. Hän oli tuntematon lapsi neitsyen kohdussa. Hän oli elämä kuolleena ristillä. Hän on anteeksianto. Pyhä Henki kuuluttaa avoimesti toreilla ja foorumeilla: ”Sinut on julistettu syyttömäksi, vapaaksi ja täydelliseksi!” Ja julistuksen on allekirjoittanut itse Isä, Jumala.

SERMON by Rev. Petri Samuel Tikka, Helsinki Old Church, 28th June 2015
There is a motive to everything. A human being always does what he does for some reason, if you look into things deep enough. Humanity has been created in the image of God. Deep down inside the human being craves precisely for God. God is unselfish love. He is goodness Himself. The human being He created wills good for himself, for his neighbor and to his environment. Does the creature want good for his Creator? Does the human being love God above all?

Maybe he does, but does not always know it. Searching for the object of his deepest love, the human being starts to err. He looks for satisfaction in that which is seen, other creatures. The human being begins to wait for all kinds of good things from other people. And this is not enough. He is not satisfied with expecting too much, but decides to demand everything. From this, mercilessness gains its power. 

Mercilessness is the root of all evil. It is a fire that is strengthened by improving it. A merciless soul will not be satisfied even if another human being strives to show forth goodness. With a mindset like that, his first step is to cut off communion. When somebody is merciless, he will seek satisfaction primarily from being the one who is right. Contrary to this, close communion gains its power from seeking the good intentions of others. A person who is looking for communication has to step down from his self-made, all-too-familiar ivory tower. It is easier to harden and isolate oneself than to go forth on this difficult journey of seeking contact. On this trek, the only guidepost is mercifulness.

In the Psalm of the day (Psalm 13: 16) it is sung: ”But I trusted in your steadfast love; my heart shall rejoice in your salvation.” Life is walking on the path of grace, a way of joyous and liberated learning. The Triune God is absolutely good and by no means merciless. He makes everything good and even better. God is not harsh towards us in his unbending goodness. Satan is harsh, the spirit who has nothing better to do than conceal the existence of love. In reality, everything that happens in life, also trials, is building material for a good goal. We are being made whole.

Ireaneus, who was a bishop of Lyons in the second century AD and whose day of commemoration and martyrdom is today, wrote like this: ”It is necessary to follow the only trustworthy and truthful Teacher, the Logos of God, Jesus Christ, our Lord. In his incommensurable love, he has become what we are, in order to make us what he is himself.” What does the church father Irenaeus mean when he talks about who the Lord is himself? The Lord is mercy and love. The life of all human beings is, in the end, all about us, who are created out of nothing, being made love and mercy. That's the aim of redemption. 

The one who will walk on a merciful path will face many opponents. The first one to face them was the man of the cross, our Saviour Jesus. In the Gospel of the day, some people, remaining conveniently nameless, talk about Galileans who had an ignominious death. Galilee was a remote area, in the northern fringes of Israel. Many people who wanted to rebel against the power of Rome came from there. Causing uproar in the Temple area was a sacrilege. Jesus was also a Galilean – the anonymous men let us understand that Jesus' way would end just as ingloriously. Jesus is warned against the end of his road, with the intent that He should repent of His too merciful way of thinking.

Our Saviour Jesus turns things upside down – He warns those who demand perfection of destruction. The repentance commanded by Christ means throwing the merciless mindset to the trash bin. Nobody is in essence better or worse as a human being, even if it's any sort of criminal, even the Galileans or even worse terrorists in Tunisia, Kuwait or near Lyons. All shall face trials, inner pain and outer misfortunes, during their lifetime. We cannot remove our anxieties with arrogance, and we have no permission to externalize evil. Each one of us has his own cross.

The merciless mindset shall not enter the Kingdom of Heaven. Its very existence shall be removed. It is easier to go through purifying fire. The only good road on the earth is relying every day on the mercy of God, growing in it, remembering the Holy Baptism. Why should we add to the pain of our fellow human beings with even the slightest lack of understanding? Already Jesus, the son of Sirach, a teacher in the Old Testament Apocrypha, said: ”Remember the end of your life, and set enmity aside; remember corruption and death, and be true to the commandments.”

The mercilessness of human beings is in no way an impediment to the mercifulness of the almighty God. As we heard in the hallelujah refrain of the day, from the Epistle to the Romans: “As I live, says the Lord, every knee shall bow to me, and every tongue shall give praise to God.” That is our common hope, happening after the fulfillment of the Great Commission and at last in the coming age. Even our most crooked deeds and most desperate thoughts have a motive. We all strive towards God with lament. He is our deepest hope and dream. He was an unknown child in the womb of a virgin. He was life Himself, dead on a cross. He is forgiveness. The Holy Spirit announces publicly on markets and forums: ”You have been declared guiltless, free and perfect!” And the proclamation has been signed by the Father Himself, God. 

Sermon (with Tolkienian themes) / Saarna (Tolkien-teemoja)

Saarna 12. sunnuntaina helluntaista, 11.8.2013 Temppeliaukion kirkossa. Paikallisten kirkossa kävijöiden lisäksi messussa oli mukana kansainvälisen Tolkienin kielten konferenssin (Omentielva lempea) osallistujia. Siksi oli luontevaa tarkastella professori J.R.R. Tolkienin teoksiin ja uskoon liittyviä teemoja. Suuri joukko suomalaisia Tolkien-faneja saapui paikalle.

Sermon at Temppeliaukio Church, Helsinki, on the 12th Sunday after Pentecost, August 11th 2013. In addition to local Church goers, the Sunday Service was attended by participants of Omentielva Lempea, the Fifth International Conference on J.R.R. Tolkien's Languages. Therefore reflecting on Tolkienian themes was natural in this context, and a large number of Finnish Tolkien fans attended the Mass.

Evankeliumi (The Gospel)

Luuk. 18: 9-14 (Gospel of Luke 18:9-14)

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
    »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
    Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.»

 

Rakkaat ystävät,
Dear friends from near and afar,
Melde nildonyar,

All that is gold does not glitter,
Not all those who wander are lost;
The old that is strong does not wither,
Deep roots are not reached by the frost.

From the ashes a fire shall be woken,
A light from the shadows shall spring;
Renewed shall be blade that was broken,
The crownless again shall be king.

Tämä oli runo Tarusta sormusten herrasta. Se, mikä on sisältä kultaa, ei aina loista ulospäin. Tuhkasta nousee tuli, varjoista valo. Tolkienin runossa nuhruinen maankiertäjä onkin kuningas. Päivän evankeliumissa kaksinaamainen veronkiertäjä onkin Jumalan ystävä.

Elämän perimmäiset kysymykset ovat fantasiakirjallisuudessa vahvasti läsnä. Teemat ovat viime kädessä samoja kuin mitä kirkossa käsitellään. Monissa fantasiakirjoissa näkyy niiden kirjoittajien kristillinen usko. Näin on esimerkiksi C.S. Lewisin Narnian tarinoissa sekä J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjoissa. Nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isä, Tolkien itse, piti teoksiaan luonteeltaan perimmiltään kristillisinä. Niiden arvopohjan voi tiivistää näin: vähäisin on vahvin, armo käy yli oikeuden, hyvä voittaa pahan. Samalla kun kirkon jäsenmäärä akuutisti vähenee, esimerkiksi Tolkienin teoksiin perustuvat elokuvat ovat jatkuvassa suosiossa. Harva tietää, että Tolkien kävi joka sunnuntai messussa.

The values represented by the works of J.R.R. Tolkien are essentially Christian. These values can be summed up with the word: grace. Works of fantasy often deal with good and evil, and deep moral issues. Frequently this leads, or is thought to lead, to a black and white world view. Even Tolkien is blamed of this. Yet: “Not all those who wander are lost”. Not everything is at it seems. Grace, unmerited love and acceptance, is more primary than justice in defining the nature of goodness. This is the case in the world we live in, as well as in the Middle-earth of Tolkien’s legendarium.

On paradoksaalista, että kirkon jäsenmäärän vähetessä sen sanoma kaikuu yhä vahvana fantasiakirjallisuudessa. Fantasiasta löydetään lohtu, joka puhuu hyvän voitosta ja armon arvosta. Se taho, jonka olemukseen kuuluu julistaa tämän lohdun todellisuutta ja voimaa, koetaan yhä vähemmän omaksi. Monet sanovat: ”Uskon kyllä, mutten niin kuin kirkko opettaa.” Harva kuitenkin toteaisi: ”Luen kyllä fantasiakirjoja, mutta niiden sisältö ei kosketa minua.” Jos kirkon julistama usko koetaan moraaliopiksi, suuntaan tai toiseen, sen kiinnostavuus on tasan nolla. Jos kirkko sen sijaan julistaa maailman parasta kertomusta, joka on käynyt toteen ja edelleen jatkuu, väitteet dogmien kahlitsevuudesta muuttuvat jokseenkin erikoisiksi.

The life and soul of the Church is to proclaim a story that has come true and is still going on. The story of the Church is the victory of good over evil – what fantasy literature also talks about. This Gospel tells how grace can and has trumped justice – as does the best of fiction. In the soul of every human being there is a desire for the victory of good over evil – the desire agitates and stirs. We cannot escape the fact that our experiences in life tell a simultaneous story of the victory of evil over good, of death over life, of disappointments over dreams. The world is a paradox of good and evil. Stories that tell how good conquers evil become easily and impassively associated only with fantasy. The story of the Church, longed for and believed by many, is for some a shadow of a possible hope, at most, and for others, a lie breathed through silver.

Kaikki toivovat hyvän voittoa pahasta. Elämän kohtalot puhuvat toista tarinaa: kuolema voittaa elämän, pettymykset murhaavat unelmat. Kirkon kertomus hyvän voitosta voi muuttua naiiviksi irvikuvakseen, fantasiaksi ilman perustaa. Mitään muuta ei evankeliumi voikaan olla kuin perusteeton tarina, jos sen vastaanottamiseen lisätään vaatimus. Pahan voittaminen ei ole ihmisen ratkaisuvallan alainen asia – onneksi. Elämän suorittamisen luoma huoli on nimittäin sairastuttanut koko maailman. Emme uskalla uskoa unelmiin, ja harmaus on voittanut värit. Siksi Jumala on päättänyt "salakuljettaa" evankeliuminsa sanomaa parhaimpien fantasiakertomusten kautta. Niissä kuitenkin monet näkevät välähdyksen todellisuudesta, joka on ihan jotain muuta. Se on kuin valo, joka kajastaa vaatimusten vankilaan.

In a world that does not dare or does not care to see the power of goodness, goodness manifests itself – or rather, Himself – in unexpected places. The deepest of facts can find its way into fiction. The power of truth is so strong that it is no problem for it to appear in a weak, indefensible form: made-up stories. In situations where hostility to direct proclamation was impossible, Lord Jesus Christ used parables. They are stories that have no factual evidence to support them – whether fact or fiction. The Lord of the Rings – for many the most loved book of the 20th century - is a parable, the point of which becomes apparent in its climax. In it, the hero does not conquer evil. Evil is represented by a ring that brings absolute power to him who wields it. He succumbs to its temptation. His mission was to destroy it. He does not. But he is saved by mercy – by mercy he had shown to a wretched creature and by mercy now shown to him from beyond. And thus the world is saved – by grace, by love that is not based on merit. That sort of love comes from God. And in parables, God is present. Mentioning His name would only be taking it in vain.

Tolkienin fantasiakertomukset ovat kuin vertauksia, joiden syvin sisältö on armo. Tarun sormusten herrasta pääsankari ei onnistu tehtävässään, vaan lankeaa kiusaukseen. Sitä on ihmisluonto – ja hobittihan on vain vertauskuva pienestä, vähäpätöisestä ihmisestä. Tolkienin sankarien hyvyys ei ole heissä itsessään. Siksi hänen tarinansa koskettavat. Ne puhuvat siitä kuinka ihmisellä on elävä toivo, vaikka hän on joutunut syvään ahdinkoon. Jeesuksen vertauksessa tällainen ihminen oli publikaani, talousrikollinen. Hänet annetaan esimerkiksi elämäänsä täydellisesti suorittavalle fariseukselle. Fariseuksen maailmaan mahtuivat vain kovat faktat. Hänelle oli silkkaa fantasiaa se, että elämässään epäonnistuva voisi kelvata Jumalalle. Apua tarvitsevalla on kuitenkin aina toivo. Sillä, joka ei tarvitse apua, ei ole mitään – vaikka hän kuvittelee omistavansa kaiken.

We speak in many languages. The reason why language exists is to tell a story. Words become alive when they carry the message of absolute grace and forgiveness. The words are no longer just words – they carry something infinitely deep in them. The depth of all words – be they in our steadfast Finnish, winsome English or melodic Quenya – their depth is in the story of a weak and humiliated man. He was a light who sprang from the shadows. He was a king without a crown – except one of thorns. The least of all human beings was infact God, and nobody acknowledged it. Salvation was achieved by His willing submission to damnation, to the demands and anguishes of humanity. The story never ceases to be surprising. Becoming more and more familiar with it through life and hearing increases its profundity by paradoxical steps. The climax of the story has been achieved. In the story of life we live page by page. We are in the last pages, turning them, not quite knowing when and how the very end will present itself. One continues to turn the pages anxiously and patiently – waiting for the awesome conclusion.

Sanoissa on voima. Jokainen kieli saa syvyytensä siitä kertomuksesta, jota ne välittävät. Se kertomus on elämä itse. Tässä kertomuksessa kirjailija astui itse sisälle kirjoittamaansa kertomukseen: ihmiselämään. Varjoista tuli valo. Heikoin oli voimakkain. Kuningas kruunattiin orjantappuroilla. Vaatimusten painolasti ja kärsimyksen pohjattomuus tuli yhden kannettavaksi. Me luemme elämän kirjaa – käännekohta on saavutettu.
Sydämemme kieli puhuu lupaavasta lopusta.
The language of our heart speaks of a promise.
Órelva quete.

Elämän kirjailija on tulossa. The author is coming. I maitar túla.

Thoughts

Peace, love and understanding. 

Grace and truth. 

Law and gospel. 

Simul iustus et peccator. 

Per aspera ad astra. 

Dona eis pacem. 

Quo vadis?

Proclamation

This I believe, this I confess, this I proclaim:
Jesus of Nazareth has forgiven all your sins.
Yours, my friend, you who are reading this.
Jesus, our Lord, is the friend of sinners 

- that means me and you.
His death killed our selfishness, pride and lovelessness.
He rose again to justify us by His grace.
This is most certainly true. This love is real. 

Sermon on the Good Samaritan / Saarna laupiaasta samarialaisesta

Sermon in the Finnish Lutheran Church Seattle, Sunday July the 11th
Saarna Seattlen suomalaisessa luterilaisessa seurakunnassa sunnuntaina 11.7.
Translation by Heikki & Eva Männistö

Luke 10:25-37

²⁵On one occasion an expert in the law stood up to test Jesus. "Teacher," he asked, "what must I do to inherit eternal life?" ²⁶"What is written in the Law?" he replied. "How do you read it?"
 ²⁷He answered: " 'Love the Lord your God with all your heart and with all your soul and with all your strength and with all your mind'; and, 'Love your neighbor as yourself.'"
 ²⁸"You have answered correctly," Jesus replied. "Do this and you will live."
 ²⁹But he wanted to justify himself, so he asked Jesus, "And who is my neighbor?"
 ³⁰In reply Jesus said: "A man was going down from Jerusalem to Jericho, when he fell into the hands of robbers. They stripped him of his clothes, beat him and went away, leaving him half dead. ³¹A priest happened to be going down the same road, and when he saw the man, he passed by on the other side. ³²So too, a Levite, when he came to the place and saw him, passed by on the other side. ³³But a Samaritan, as he traveled, came where the man was; and when he saw him, he took pity on him. ³⁴He went to him and bandaged his wounds, pouring on oil and wine. Then he put the man on his own donkey, took him to an inn and took care of him. ³⁵The next day he took out two silver coins and gave them to the innkeeper. 'Look after him,' he said, 'and when I return, I will reimburse you for any extra expense you may have.'
 ³⁶"Which of these three do you think was a neighbor to the man who fell into the hands of robbers?"
 ³⁷The expert in the law replied, "The one who had mercy on him."
      Jesus told him, "Go and do likewise."

Today's Gospel is quite familiar to us all. "Laupias samarialainen" is a saying in Finnish and in English that means "Good Samaritan". It refers to people who help others unselfishly. The fact that someone is called a "Good Samaritan", does not usually tell us anything other than that the person is a very good human being. Unselfish assistance is an obvious virtue. Everyone knows that, independent on ones beliefs. After all, "love God above all things" and "love your neighbor as yourself" are universally known commandments, which many holy books refer to. For example, in Islam, giving alms to the poor is one of the five pillars of the religion. There are plenty of good Samaritans, both in Finland and in America. Charitable organizations often refer to this term, so much that the concept of "Good Samaritan" sometimes becomes worn out. Could the return to the original text bring a new perspective on the matter?

According to the present interpretation even the lawyer that tested Jesus would actually be a 'Good Samaritan'. He knew that, according to the law, one should love her or his neighbor unselfishly. According to the text, 'Good Samaritan' is not just another helpful person. Samaritans and Jews were once feudal enemies. Both believed in the law of Moses, but saw each others as lawbreakers, because the Samaritans had their own interpretation of the law and the Jews had their own based on the prophets. The Good Samaritan in the gospel helps a Jew, although Samaritans consider all Jews as sinners. "The Good Samaritan" therefore means helping the bad person, not just the innocent orphans and widows.

The lawyer considers the neighbors as good people. If Jesus would have answered the question directly, saying that the Samaritans are the neighbors, he would have been stoned as a sinners’ helper. Simply helping good neighbors may be unselfish, of course, if there is no benefit for one self, but it can not be compassionate. Compassion means that one helps another regardless of the beneficiary’s characteristics. It is the merciful love. The Samaritan should have left the Jewish pilgrim returning from Jerusalem to the roadside, as did the priests and Levites in fear of contamination. After all, there were certainly other wanderers on the road in addition to the priests and the Samaritans, for example Jews, who would have been obliged to assist their fellow based on the law. The Samaritan helped the Jew, independent on the law, even against the law.

Even though the law teaches us to love and calls us to have mercy, it can not get us to do neither. The law is based on the fact that good people will receive a prize and evil deeds be punished accordingly. This is a case both with a secular law and with the law of God. Without the law of crime and punishment the order could not be sustained. However, it is clear that nobody is innocent. Nobody can get a full pardon based on the law. None of us can earn eternal life. Jesus teaches this to the lawyer who thinks he is good enough for God through his good deeds. None of us can find the meaning of life by him- or herself. No man is an island.

We all need the Good Samaritan, who even can break the law and have mercy, so that we do not live on our own lonely selves, but out of God who loves us unconditionally. Jesus is our Merciful Samaritan, who was nailed as a sinner of for the sake of sinners. Jesus of course, was not a sinner in reality, but by the law he did wrong by loving sinners. True righteousness or justice is found in grace - which is the deepest power of the universe. Love is more than the law, and love, independent of the law is grace. It is the privilege over all rights, it is the righteousness of God. God heels our wounds. He is our neighbor. He takes care of us and is with us always. He is the one who shows us mercy, because he himself is mercy. 

Luuk. 10:25-37
25 Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?" 26 Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" 27 Mies vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 28 Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää."
29 Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
30 Jeesus vastasi hänelle näin:
"Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
33 "Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. 34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. 35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.' 36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?"
37 Lainopettaja vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi: "Mene ja tee sinä samoin."

Päivän evankeliumi on meille kaikille varsin tuttu. ‘Laupias samarialainen’ on sanonta sekä suomen kielellä että englanniksi muodossa ‘good Samaritan’. Se tarkoittaa ihmistä, joka auttaa toista pyyteettömästi. Se, että jotakuta kutsutaan ‘laupiaaksi samarialaiseksi’, ei kuitenkaan yleensä kerro mitään muuta kuin että kyseinen henkilö on oikein hyvä ihminen. Pyyteetön auttaminen on itsestään selvä hyve. Sen tietävät kaikki uskonnosta riippumatta. Ovathan “rakasta Jumalaa yli kaiken” ja “rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” yleismaailmallisesti tunnettuja käskyjä, johon monet pyhät kirjat viittaavat. Esimerkiksi islamissa almujen antaminen köyhille on yksi uskonnon viidestä pilarista. Laupiaita samarialaisia riittää sekä Suomessa että Amerikassa. Hyväntekeväisyysjärjestöihin viitataan usein tällä termillä, jopa niin paljon, että käsite “laupias samarialainen” on aika ajoin kulunut loppuun. Voisiko alkuperäiseen kertomukseen palaaminen tuoda uuden näkökulman asiaan?

Käsitteen nykymerkityksen mukaan Jeesuksen koetteelle pannut lainopettaja olisi itse asiassa ‘laupias samarialainen’. Hänhän tiesi, että lain mukaan lähimmäistä tulee rakastaa pyyttettömästi. ‘Laupias samarialainen’ ei kuitenkaan tekstin mukaan ole vain toista auttava ihminen. Samarialaiset ja juutalaiset olivat aikoinaan perivihollisia. Kummatkin uskoivat Mooseksen lakiin, mutta pitivät toisiaan lainrikkojina, koska samarialaisilla oli oma tulkintansa laista ja juutalaisilla profeettoihin perustuva tulkinta. Evankeliumin laupias samarialainen auttaa juutalaista, vaikka samarialaiset pitävät kaikkia juutalaisia syntisinä. “Laupias samarialaisuus” tarkoittaa siis pahan ihmisen auttamista, ei vain viattomien orpojen ja leskien auttamista.

Lainopettajalle lähimmäiset olivat kunnon ihmisiä. Jos Jeesus olisi vastannut kysymykseen suoraan sanomalla, että samarialaiset ovat lähimmäisiä, hänet olisi kivitetty syntisten auttajana. Pelkästään hyvien naapureiden auttaminen voi toki olla pyyteetöntä, jos siitä ei ole itselle mitään hyötyä, mutta se ei voi olla laupiasta. Laupeus tarkoittaa sitä, että auttaa toista riippumatta avun saajan ominaisuuksista. Se on armahtavaa rakkautta. Samarialaisen olisi pitänyt jättää Jerusalemista, pyhiinvaellusmatkalta palaava juutalainen tien varteen, samoin kuin rituaalista saastumista pelkäävät papit ja leeviläiset tekivät. Olihan tiellä varmasti muitakin kulkijoita kuin pappeja ja samarialaisia, esimerkiksi maallikkojuutalaisia, jotka olisivat olleet velvoitettuja auttamaan lähimmäistään lain mukaan. Samarialainen auttoi juutalaista laista riippumatta, jopa vastoin lakia.

Vaikka laki opettaa meitä rakastamaan ja kehottaa meitä armahtamaan, se ei voi saada meitä tekemään kumpaakaan. Laki perustuu siihen, että hyvät ihmiset saavat palkinnon ja pahat rangaistaan tekojensa mukaan. Näin on sekä maallisen lain että Jumalan lain laita. Ilman rikoksen ja rangaistuksen lakia ei järjestys pysyisi yllä. On kuitenkin selvää, ettei yksikään ihminen ole viaton. Kukaan ei voi saada täydellistä armahdusta, jos lain mukaan katsotaan. Kukaan meistä ei voi ansaita iankaikkista elämää. Tämän Jeesus opettaa lainopettajalle, joka kuvittelee kelpaavansa Jumalalle hyvien tekojensa kautta. Kukaan meistä ei löydä elämäänsä merkitystä omasta itsestään. Yksikään ihminen ei ole saari.

Me kaikki tarvitsemme laupiasta samarialaista, joka suostuu tekemään lain mukaan väärin, armahtamaan, jotta me emme eläisi omasta yksinäisestä itsestämme, vaan Jumalasta, joka rakastaa ehdoitta. Jeesus on meidän laupias samarialaisemme, joka naulittiin syntisenä syntisten tähden. Jeesus ei tietenkään ollut syntinen todellisuudessa, mutta lain mukaan hän oli väärintekijä rakastaessaan syntisiä. Todellinen vanhurskaus, eli oikeus, löytyy kuitenkin armosta, joka on maailmankaikkeuden syvin voima. Rakkaus on enemmän kuin laki, ja rakkaus laista riippumatta on armoa. Se on oikeutta oikeuden yli, Jumalan oikeutta. Meidän haavamme parannetaan. Jumala on meidän lähimmäisemme. Hän huolehtii meistä ja on kanssamme aina. Hän on se, joka osoittaa meille laupeutta, sillä hän on itse armo.