25.3.2021

Maria, toivon esikoinen

Lukukappale: Hepr. 10:4-10

4 Mahdotontahan on, että härkien ja pukkien veri poistaisi synnit. 5 Siksi Kristus sanoo maailmaan tullessaan: – Uhreja ja lahjoja sinä et halunnut, mutta sinä loit minulle ruumiin. 6 Polttouhrit ja syntiuhrit eivät sinua miellyttäneet. 7 Silloin minä sanoin: Tässä olen. Niin kuin minusta on kirjakääröön kirjoitettu, niin olen tullut tekemään, täyttämään sinun tahtosi, Jumala.
8 Hän sanoo siis ensin: »Uhreja ja lahjoja, polttouhreja ja syntiuhreja sinä et halunnut, ne eivät sinua miellyttäneet», vaikka näistä uhreista on laissa määräykset. 9 Mutta sitten hän sanoo: »Tässä olen. Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.» Hän siis kumoaa nuo määräykset asettaakseen niiden tilalle Jumalan tahdon. 10 Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.


Maria, toivon esikoinen (eli Jumalalle ei mikään ole mahdotonta)
kommenttipuheenvuoro ekumeenisessa aamurukouksessa 25.3.2021
pastori Petri Samuel Tikka

Tahdon toivottaa teille, ekumeenisille ystäville, hyvää marianpäivää! Päivä tunnetaan luterilaisessa kirkossa nimellä Marian ilmestyspäivä. Katolisessa kirkossa virallinen nimi on Herran syntymän ilmoittamisen juhlapyhä. Ortodoksisessa kirkossa pyhä tunnetaan Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian ilmestyksen juhlana eli Ilosanoman juhlana. Tämä on yksi kirkkovuoden keskeisistä juhlista kaikissa näissä kirkkokunnissa, esimerkiksi joulun, pääsiäisen, helatorstain ja helluntain rinnalla. Sitä ilmentää luterilaisessa kirkossa se, että kirkossa on kuusi kynttilää, täysi määrä. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tämä pyhä siirrettiin vuonna 1955 sunnuntaille. Tämä on minun ja monen muun luterilaisen mielestä valitettavaa, sillä pyhän tärkeys tulee paremmin esille pitämällä kiinni perinteisestä ja oikeasta päivämäärästä. Se on juuri tänään 25.3., tasan yhdeksän kuukautta ennen joulua.

Kunnianimiä

Yhdeksän kuukautta jouluun tarkoittaa sitä, että tänä päivänä ainainen neitsyt Maria ottaa vastaan tehtävän Jumalan äitinä, maailman Pelastajan äitinä. Olemme siis tänään inkarnaation eli Messiaan lihaksi tulemisen ihmeen äärellä. Siitä kuulimme myös heprealaiskirjeessä: ”Siksi Kristus sanoo maailmaan tullessaan: - Uhreja ja lahjoja sinä et halunnut, mutta sinä loit minulle ruumiin.” Jeesus sai ruumiinsa ja koko inhimillisen luontonsa neitsyt Mariasta. Jeesus on samalla iankaikkinen Jumala, joka on ollut aina olemassa Kolminaisuuden toisena Persoonana. Kun siis Mariasta tuli Jeesuksen äiti, hänestä tuli Jumalan äiti. Juuri tällä nimityksellä Mariaa on kunnioitettu jo varhaisesta kirkosta alkaen: Jumalansynnyttäjä eli Jumalan äiti. Nimitys on on myös osa luterilaista tunnustusta, niin kuin katolista ja ortodoksista, vaikka ”Jumalan äiti” -kunnianimeä käytetään liian harvoin luterilaisissa yhteyksissä nykyään.

Marian kunnialliset nimitykset eivät pääty siihen tosiasiaan, että hän on Jumalan äiti. Ortodoksisessa liturgiassa hän on ”kaikkein pyhin, puhtain, siunatuin, kunniallisin Valtiatar”. Vastaavasti sekä katolisen että perinteisen luterilaisen käsityksen mukaan Maria on taivaan kuningatar. Kaikkien kyseisten kirkkojen virallisten tunnustusten mukaan Maria on ainainen Neitsyt. Lisäksi Marian synnittömyys tai puhtaus Kristuksen sovitustyön tähden on tavalla tai toisella osa sekä luterilaista oppia että ortodoksisen kirkon liturgiaa. Marian perisynnitön sikiäminen on julistettu dogmiksi katolisessa kirkossa vuonna 1854.

Vastaväite ja vastaus

Vastaväitteenä tähän kaikkeen voisi sanoa: miksi luettelen Marian kunnianimityksiä päivänä, jonka keskuksessa on kuitenkin Jeesus, hänen saapumisensa maailmaan ihmisenä ihmiskunnan Pelastajaksi? Marian palvonnan pelossa on Mariaa valitettavasti protestenttisissa uskonsuunnissa, myös luterilaisessa kirkossa, usein ruvettu vähättelemään. Onneksi nykyään ollaan esimerkiksi omassa luterilaisessa kirkossani vähitellen heräämässä Marian merkitykseen uudelleen. Tästä esimerkkinä näytän kirjan Luterilainen Neitsyt Maria, jonka on kirjoittanut Risto Pottonen ja josta saa lisää tietoa edellä puhumistani asioista. Tästä kirjasta ja muista puheenvuoroista käy ilmi, että on alettu ymmärtää katolisen ja ortodoksisen kirkon tavoin, ettei Marian kunnioittamisella ole mitään tekemistä sen kanssa, että palvottaisiin häntä eli pidettäisiin häntä Jumalan veroisena.



Marian kunnioittamisessa on päinvastoin juuri siitä, että keskitytään enemmän Kristukseen ja hänen todelliseen ihmiseksi tulemiseensa ja pelastustyöhönsä jokaisen ihmisen tähden. Jeesus ei tullut ihmiseksi abstraktisti, vailla yhteyttä todelliseen ihmisyyteen, ilman vaikutusta siihen. Maria on lunastetun ihmiskunnan esikoinen. Maria sai jo elämänsä aivan alussa synnistä puhdistavan uskon, olemuksen, jonka Jeesuksen veri oli puhdistanut ennalta. Uskon ja armon ympäröimänä, niistä voimansa saavana, hänellä oli ja on erityinen tehtävä Jumalan synnyttäjänä ja äitinä, ainaisena Neitsyenä ja lopulta taivaaseen otettuna kuningattarena. Onhan koko kristikuntakin Raamatun mukaan kuninkaallinen papisto. Siksi Marian erityisen ihmeellisen aseman ei pitäisi herättää meissä kateutta. Se voi olla sen sijaan ihmetyksen ja kiitoksen lähde. Maria uskoi Jumalan lupaukseen siitä, että hänestä tulee Messiaan äiti. Sen takia Elisabetkin ylisti häntä autuaaksi. Marian usko teki mahdolliseksi sen, että Jeesus tuli meidät pelastamaan. Jumala teki meidän pelastuksemme mahdollistavan ihmeen, Jeesuksen ihmiseksi tulemisen, Marian inhimillisen ja ihmettelevän luottamuksen kautta.

Maria ja toivo

Itselleni Marian merkitys kirkastui selkeästi noin seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten. Olin aiemmin monien protestanttien tavoin pelännyt liikaa Marian kunnioittamista. Se, mikä valmisti minua näkemään Marian aseman, oli ilmestys kaikkia koskevasta toivosta. Jouluaikana eli muutama päivä joulun jälkeen vuonna 2012 olin kokenut, että Kristuksen risti varmistaa sen, ettei kukaan ihminen joudu pysyvästi kadotukseen. Niin kuin monia perinteisiä oppeja Mariasta, tätä käsitystä pidetään usein harhaoppina, vaikka jakamattoman alkukirkon kirkolliskokoukset eivät ole näin todenneet. Ongelma minulle kaikkien pelastumisessa oli usko – kukaan ei voi pelastua ilman uskoa. Kuitenkin Isän rakastava tahto on antaa usko jokaiselle. Heprealaiskirjeenkin sanoin Jeesus vastasi Isän tahtoon: ”Olen tullut täyttämään sinun tahtosi.” Poika tekee mahdottoman todelliseksi, sen, mitä aiemmat uhrit eivät voineet tehdä, sen, että kaikki uskoisivat pyhään Jumalaan. Isä ei anna oman Poikansa kuolla vain mahdollisen uskon tähden, se olisi vähättelevä tulos äärettömälle, raskaalle uhrille. Oivalsin, että Pyhä Henki, uskon Luoja, ristin Henki, tuo uskon todelliseksi jokaiselle henkilökohtaisesti. Mutta miten tämä kaikki sitten liittyy Mariaan?

Jos Jeesus inhimillisenä, ristillä kärsivänä, ruumiissaan kärsivänä pelastaa jokaisen todellisen ihmisen, jokaisella todellisella ihmisellä on ainutkertainen merkitys. Tämä suuri merkitys tulee kirkkaasti, vertaamattomasti esille juuri ikuisessa neitseessä Mariassa. Maria on toivon merkki. Hänen elämänsä osoittaa sen, että Jumala rakastaa äärettömällä tavalla ihmistä, tavalla, joka meistä tuntuu mahdottomalta. Maria sai osansa uskosta jo ensi hetkestään alkaen, ennen kuin sen pitäisi edes olla mahdollista. Juuri näin Jumala tahtoo antaa uskon ihmiselle: alusta loppuun asti. Juuri näin Jumala haluaa puhdistaa jokaisen ihmisen synnistä ja tuoda tämän täydellisesti yhteyteensä. Niin hän teki esikuvan tavoin Marialle. Saadessaan Jeesuksen Maria uskoi enkeli Gabrielin sanomaan: ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Marialla oli usko mahdottomaan siihen, mikä on Jumalalle kuitenkin mahdollista. Juuri siksi Pelastaja syntyi hänen kauttaan maailmaan. Maria synnytti Jeesuksen, jonka sanan mukaan Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Isälle ei ole mahdotonta mahdottominkaan asia: suurimman syntisen pelastuminen, uskon luominen hänessä.

Kun Maria lopulta otettiin ruumineen sieluineen taivaaseen Poikansa ylösnousemuksen voimasta, Mariasta tuli pysyvä toivon merkki ihmiskunnan keskellä. Usko mahdottomaan tekee mahdottoman mahdolliseksi, sen todisti Maria, joka uskoi aina Poikansa veren voimaan ja siksi oli puhdas, luottamusta täynnä. Luottamuksen tähden Marian, Jumalan äidin, rukoukset ovat voimallisempia kuin luulemmekaan, kuten myös kaikkien pyhien, jotka ovat uskoneet Jeesukseen, mahdottomien Pelastajaan. Jeesus kehottaa Johanneksen evankeliumissa kristittyjä yhteyteen siksi, että koko maailma uskoisi. Olemmepa siis ortodokseja, katolilaisia, luterilaisia, helluntailaisia, baptisteja tai muita kristittyjä, meidän tehtävämme on luottaa Jumalan voimaan ja rukoilla maailman puolesta yhdessä. Pyhälle Hengelle ei mikään ole mahdotonta, hänelle, joka peitti Marian varjollaan maailman Pelastajan tullessa maailmaan. Pyhälle Hengelle ei ole mahdotonta se, että kaikki koskaan eläneet ihmiset, Kristuksen sovitustyön tähden, saavat osakseen uskon. Sen todistaa meille Maria, hän, joka uskoi, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.


https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Koimesis_Mosaic_at_Chora_Church.jpg



27.2.2021

Ilolaulu Rakkaudesta

Psalmilause

Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot,

kuka voi häntä kyllin ylistää?

Ps. 106: 2

Evankeliumi

Luuk. 7: 36-50

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.

    Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.

    ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

    Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

Tämä on pyhä evankeliumi. Ylistys sinulle, Kristus.


kuvan otti Liisa Bourgeot


ILOLAULU RAKKAUDESTA 

eli ”Joka anteeksi saa paljon, rakastaa entistä enemmän”

saarna 28.2. klo 10 Pitäjänmäen seurakunnassa


Rakkaat kristityt lähellä, / Pitäjänmäellä täällä, / eri puolin maata, maailmaa,


Joka anteeksi saa paljon / rakastaa entistä enemmän. 

Tänään siksi soikoon meissä / ilolaulu Rakkaudesta. 

Tekee mieli ihmetellä, / ylistää ja mietiskellä    

Jeesuksen hyvyyttä suurta, / ystävyytensä syvyyttä, 

läheisyyttä meitä kohtaan, / armoa ja lempeyttä, 

joka kohtaa syntisiä, / auttaa meitä vaivattuja

sykkeellä sydämen soivan, / sopusoinnulla sulolla.   

  

Että voisin tunnustella, / tarkastella, mietiskellä  

armoa ja rakkautta, / Luojamme lämmintä hyvyyttä  

kielellä syvällä sydämen, / vakavin ja varmoin mielin,

siksi saarnaan tällä lailla, / kotimaamme vanhoin keinoin,

äitiemme laulusuulla, / Kalevala-mittaa virkon, 

isänmaassa kun on jälleen / suomalaisen kulttuurimme 

unhoon jäävä merkkipäivä, / muisto Lönnrotin kokoelman.


Puheen ollen kulttuurista / siitä täytyykin sanoa:

vaikka onkin paastonaika, 

koskaan ei ole hyvästä / pitää paastoa kulttuurista. 

Koronan kovilla teillä / taiteita me tarvitsemme. 

Nyt verkkoon tarttuu kulttuurimme / ja messutkin netissä koolla. 

Suuremmallakin siis syyllä, / yhteyden etänä ollen 

ilolauluja tarvitsemme, / toivon soinnun tuntemista, 

juuria sydämen myöten, / sopukkoihin sielujemme.


Menkäämme toki asiaan, / käykäämme Jumalaa kohti. 

Kuinka alkaa paastonaika, / jota tässä viettelemme? 

Epistola laskiaisen / kertoi Paavalin sanoilla: 

” Tämä kolmikko se säilyy: / rakkaus ja usko, toivo, 

rakkaus näistä suurimpana. / Rakkaus koskaan ei häviä.” 

Tuhkakeskiviikko kertoi / Viisauden kirjan miettein: 

”Jos, Luoja, jotain vihaisit, / et mitään olisi luonut.

Siksi kaikille armollinen / olet rakkaudessasi.”

Armossaan Jumala tahtoi, / että Poikansa osamme otti

kiusaukset voittaaksensa. / Teki Kristus näin halulla.   

Rakkautta kohti käymme / paastonaikaa pohteissamme

ristin riemuun kulkeissamme, / pääsiäiseen päästäksemme.

Tiedämmehän nyt ja aina / Raamatun ydinasian,

jota kuulutti Johannes: / ”Jumala on itse Rakkaus:

Isä, Poika, armas Henki.” 


Rakkautta vain ainoastaan / kaikki on teot Jumalan: 

luominen, lunastus, usko; / ihmiset, pelastus, toivo. 

Järkeemme ei kaikki mahdu, / sydämeen suuretkin asiat. 

Vaivainen kykymme nähdä, / luottamus vajaaksi jääpi.

Se ei armoa vähennä, / Jumala on uskollinen.  

Siksi hän Poikansa lähetti, / siksi hän soi Ainoansa, 

näyttääksensä meille armon, / vakaan, varman rakkautensa. 


Herran väkevistä teoista, / hyvyydestä Kristuksemme

kerrotaan myös kirjasessa, / runossa, joka nimeltään 

on Ilolaulu Jeesuksesta. 

Mattias Salamnius sen laati / tuhatkuusisataaluvulla. 

Siinä meille näin hän kertaa, / miten toimi Jeesuksemme, 

armoisasti, lempeästi:   


”Vaan koska ikä eneni, Astui virkahan omahan;

Kautta kastehen isältä Vahvistettu virkahansa,

Kosk' oli vuosia ijässä Kolme kymmentä kulunut.

Saarnasi sanat Isänsä, Näytti töillänsä todeksi,

Muutti viinaksi vedetkin Kaanan häissä kaunihisti;

Teki rammat terveheksi, Spitaliset puhtahaksi,

Kuurot tarkkakuuloiseksi, Selväsilmäksi sokeat;

Mykät käänsi kieleväksi Hajotteli halvaukset,

Virvotti vesikipuiset, Ajoi poijes perkelehet,

Kutsui kuollehet elohon. 

Kukas suullansa sanoopi, Kenen kieli kertoneepi, 

Mit' on tehnyt ollessansa Täällä syntisten seassa?


Viel' oli enämpi virka, Isältäns' etehen pantu.

Otettu omalla mielin, Piti käydä piinan alle,

Synnin maksoksi suruhun, Luotuen lunastukseksi;

Koska koko kolme vuotta Oli saarnannut sanansa

Että työnsä ilmoittanut. [...]

Pahat neuvoja nivovat Jalon surmaksi Jumalan,

Palkaksi parahan neuvon...”


Salamnius näin siis kertoo / meille Jeesuksen teoista, 

joka muisti heikoimpia, / sairaille loi terveyden

ja myös armon soi pahoille, / kurjille toi rakkauden, 

itse kulki surman suuhun / syntiset pelastaaksensa.

Mitenkä rakastaa jaksaa, / haluaa armahtaa Jumala, 

niitä, jotka ei välitä, / niitä, jotka ei rakasta? 

Hengestään, elämästäänkin / luopuuhan Jumalan Poika.  

Rakkaudettomiakin / rakastaa pyhä Jumala. 


Selvyyttä me tästä saamme, / kun Raamattua kuuntelemme.

Rakkauden kokemus muutti, / sydämen kulttuuri auttoi 

erästä ihmistä kerran. / Hän oli taidetta Jumalan, 

nainen, pilkattu pahaksi. / Kyynelillä, voiteillakin 

antoi vastauksen ihanan, / todellisen, koskettavan.

Luoja lahjoittaa aseman, / tasa-arvon syrjitylle.

Miehet käyttivät hyväksi, / sitten vain sivuun sysäsi. 

Jumala loasta nostaa / laitapuolen kulkijansa.

Suuri anteeksijulistus, / armon rohkea sanoma:

joka anteeksi saa paljon, / rakastaa entistä enemmän. 

Siksi Luojamme rakastaa / mahdottomia, myös meitä. 


Meistä monella on kokemus, / todistus ja tuntemuskin 

lapsuudessa, aikuisena, / elämän myös kolhiessa 

taikka armon koskettaissa, / kaiken aikaa kantaessa, 

rakkaudesta Jumalan, / hyvyydestä Kaikkivallan, 

anteeksannon ihmeestäkin, / niin kuin kerran sai kokea 

evankeliumimme nainen. 

Rakkauden kokemustasi / mieti aina itseksesi, 

kerro joskus toisellekin. / Siitä se ilo leviää, 

tuntemus hyvän Jumalan / tuoksuöljyn lailla tuoksuu, 

kuin fariseuksen kodissa, / tilanteessa oudoimmassa.  


Me elämme rakkaudessa, / kokemuksen puutteessakin, 

silloin, kun tuntuu, että / etänä on vain Jumala.

Vaan lähellä on Rakkaus itse, / hän, joka antaa uuden arvon 

sinulle nyt ja hetikin, / poloisellekin, minulle, 

joka niin usein hätäilen, / mietin toista ihmistäkin 

arvuutellen aikeitansa / enkä hyvyyttä Jumalan, 

joka ei minusta luovu. / Hän on ainoa Jumala. 


Isä, äiti jo sanoivat / kertoivat minulle kerran: 

ennen alkua ajankaan / olin Herran aatoksissa, 

ajatuksissa Jumalan, / rakas lapsi kaiken Luojan. 

Sanassa on kaikki luotu, / Kristuksessa armo suotu. 

Valittiinhan Jeesuksessa / ihminen ihan jokainen. 

Rakkaus on perustus kaiken. / Tämä on Raamatun opetus,

Paavalin toden teolla, / kirkollistenkin isien.

Tätä toistaa myös isäni, / äitini taas ylistystä. 


Ja nyt tekstihin palataan, / katsotaan taas sen sanomaa. 

Arvon ainainen palautus / tuon ikirakkauden kokemus 

tuli naisenpa osaksi. / Ota vaarin nyt sanasta! 

Sinuakaan ei hän hylkää, / ei voi hän sinua jättää,

hän, ken kuuntelee jokaista, / isän lailla armahtava,

hän, ken lähti kuolemaankin, / jotta kuulisit sanoman, 

totuuden Jumalan töistä, / niin, uskollisuudestansa, 

ihan alusta loppuun asti / Henkensä Pyhän avulla.  


Mitä hän naiselle lupasi, / sitä hän sinulle kertoo: 

anteeksi-sanaa vain pelkkää / sekä rauhaa ja lepoa.

Armo kuuluu sulle juuri. / Se perustuu rakkautteensa. 

Rakkaus on ollut aina, / ennen muita aikeitakaan. 

Persoonaa olihan kolme: / Isä, Poika, armas Henki, 

luona on Isänsä Poika, / rakkauden Henki heissä. 

Ennen voimaa, vallan mieltä, / osaamista, tietämistä 

oli pelkkää lempeyttä, / ystävyyttä, yhteyttä, 

joka on Jumala itse, / ristin Herra, armon tuoja. 

Siis yrittelyä edelsi, / paremmuutta ennen loisti 

pelkkä rakkaus Jumalan. / Ainoa totuus on armo. 


Älkäämme aatelko pahoja / kenestäkään lähimmästä

läheisestä, kaukaisesta, / maailman menosta, kodin väestä. 

Älkäämme katsoko lakia, / vaikka toikin sen Jumala, 

saatika ihmisten sanoja, / jos hyvään pyrimme täällä. 

Ei paremmaksi tee moraali, 

ei hullua hurskaammaksi / katselu omien tekojen.  

Ristiä vain seuratkaamme, / väkevyyttä täyden armon, 

rakkauden painovoimaa. / Vetää luoksensa, kokoaa 

Jeesus, näinhän hän lupasi, / kaikki ihmiset ikinä 

ristin rakkauden avulla.


Ken tekoja voisi Luojan / koskaan sanoiksi pukea? 

Kuka häntä voi ylistää, / niin kuin riemuita tulisi? 

Onneksi meitä on parempi / iloitsemaan itse Herra. 

Hän tanssii ja juoksentelee, / hyppii suuresta ilosta

laulaa innolla runoja, / veisaa virttä virren jälkeen

onnesta sulasta siitä, / että on sinun Jumalas, 

ystävä, sinun takias! / Kertoi kerran näin Sefanja. 


Tästä syystä ristille hän lähti / vapaudella, riemumielin.

Ryövärin hän armahtelee, / niin kuin tuoksuöljyn tuojan,

myös kieltäjän, Pietarimme, / fariseukset pelastaa,  

niin kuin meidät, kristitykin, / kuin Paavalin, mahdottomat.  

Hän ristille meni ilosta, / joka on Herralla edessään,  

kun syntiset tuodaan luokse / armoistuimen ikuisen,  

juurelle ristin riemuitsevan, / luo Kolminaisuuden juhlapaalun.  

Silloin me halata saamme / Luojaa, myöskin toisiamme.  


Ei välejä enää olekaan, / kun katoaa koronat kaikki

ja muutkin murheemme menevät. 

Rakkauden tuntemukseen / tuoksuöljyllä valelee 

palvellen jokaista itse / hän, joka uudeksi luo kaikki. 

Kulttuurin aseman palautus, / sydäntaiteen ennallistus!  

Sinä olet Jumalan maalaus, / Kristuksen oma sävellys, 

välähdys, ajatus suuri, / joka viedään loppuun asti. 

Ristillä teos toteutui, / kasteessa omakseen signeerasi,

lopulta vie sinut esille, / galleriaan, estradeille. 

Ristiltä, jo katso, kuulet / armon, rakkauden sävelen, 

takaajan tulevan toivon. / Se kaikuu tätä totuutta: 

”Joka anteeksi saa paljon, / rakastaa entistä enemmän.” 


Tällainen oli sanoma, / ilolaulu Rakkaudesta. 

28.1.2021

Kaaosmeren kautta kuivalle maalle

PUHE EKUMEENISESSA AAMURUKOUKSESSA 28.1.2021
pastori Petri Samuel Tikka


Johanneksen evankeliumi 6:16-21:


Kun tuli ilta, opetuslapset menivät alas rantaan, nousivat veneeseen ja lähtivät kohti Kapernaumia, toiselle puolen järveä. Oli jo pimeä, eikä Jeesus vielä ollut palannut heidän luokseen. Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen stadionmitan verran, he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. Mutta Jeesus sanoi: »Minä tässä olen, älkää pelätkö.» He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa.


Raamatun kielikuvastossa meri ja vedet viittaavat kaaokseen. Vesi on toisaalta hyvästä ja elämän lähtökohta. Toisaalta vedet voivat hukuttaa kaiken alleen, jos ne eivät pysy aisoissa. Meri on myös läpitunkemattoman syvä, syvä kuin tuonela, ja täynnä tarunhohtoisia merihirviöitä, kuten Leviatan. Meri ja vedet voivat viitata kaikenlaisiin tuhovoimiin. Ne voivat viitata kansojen kuohuntaan, sotiin ja poliittisiin mullistuksiin.

Monet kansat ympäri maailmaa tuntevat vedenpaisumuskertomuksen, jonka mukaan tunnettu maailma joutui veden valtaan. Raamatun kertomuksessa kaaos palautettiin hetkeksi aikaa, jotta voisi olla uusi alku. Tuhon kautta ei kuitenkaan tule toivoa. Jumala ei halua antaa maailman tuhoutua, joutua vetten alle. Tästä lupauksesta oli Nooalle ja meillekin merkkinä sateenkaari. Se on kuin jousikaari, jonka Jumala asetti taivaalle osoittaakseen, ettei hänellä ole aikomustakaan ampua nuolia luomaansa maailmaa kohti. Hän on meidän puolellamme, kaikkien ihmisten, kaikkien kansojen.

Kun kuitenkin tuho tulee ja kaaos yltyy, Jumala ei ole kaukana. Job puhuu Jobin kirjan luvussa yhdeksän Luojasta näin: ”Yksin on hän levittänyt yllemme taivaan, hän kulkee meren hyökyjen yli.” Tähän kohtaan evankelista viittaa kirjoittaessaan Jeesuksen kävelevän järven aaltojen tai (alkukielen mukaan) meren päällä. Jeesus ei kävele tyynen, rauhallisen järvimaiseman päällä, vaan keskellä kuohuja ja tyrskyjä. Hän hallitsee tuhoaaltoja, ja johtaa opetuslapset välittömästi maan kamaralle.

Näin siis Johannes maalaa eteemme näyn, jonka mukaan Jeesus on itse Herra Jumala, joka pitää kaaoksen kurissa ja johtaa opetuslapset kuohujen halki kuivalle maalle. Näitä sanoja ei ole kirjoitettu vain entisaikojen opetuslasten tähden, vaan mitä suuremmalla syylle juuri meidän tähtemme. Koronan ja erilaisten maailmalta kuultavien poliittisten levottomuuksien tähden tuntuu välillä siltä kuin alkumeren kaaos olisi tullut takaisin. (Myös luonnonmullistukset tuovat pelkoa.) Johanneksen opetus on kuitenkin se, että kun Jeesus tulee, me pääsemme mahdottomasta tilanteesta seisomaan kuivin jaloin maan kamaralla nopeammin kuin osaisimme lainkaan aavistaa.

Jeesuksen pelastusveneeseen ei kuitenkaan mahdu vain kahdeksan ihmistä, niin kuin oli Nooan aikana. Jeesuksen pelastusvene vie äkkiarvaamatta perille kaikki, jotka Jeesus tahtoo pelastaa. Tämä on paljon ihmeellisempää kuin se, että Jeesus kävelee veden päällä. Itse asiassa alkukielen mukaan hän kulkee kaaottisen meren päällä eikä käppäile muuten vain tyynen yksikössä olevan veden päällä. Ja tämä on juuri tärkein ja ihmeellisin asia. On joku, jolle kaaos ei ole mitään. Ei ole väliä, onko kaaos meren kuohuja vai koronaa vai epäuskoa maailmassa – Jeesus on suvereeni kaikkien näiden yli, olkootpa ne fyysisiä tai henkisiä tai hengellisiä tuhovoimia. Kaikkien näitten läpi hän vie meidät ihmiset, veljensä ja sisarensa, kaivattuun satamaan, ennen kuin edes huomaamme.

Tällä hetkellä me kristityt olemme pelastusveneessä – emme kuitenkaan itsemme tähden, vaan jotta koko maailma uskoisi Jeesukseen. Olemme kuin pelastusjoukkoja pelastusveneessä, emmekä toivon mukaan vaadi hukkuvilta vastakaikua, vaan toimimme Jeesuksen tavoin tyrskyjen tyynnyttäjinä. Pääasia on kuulemamme sana: ”minä olen, älkää pelätkö”. Tällaisia meidän kuuluu olla, näkisin, samassa veneessä Vapahtajan kanssa. Hän on se, joka on. Näin on kirjoitettu toisessa Mooseksen kirjassa: ”Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen." Hän sanoi vielä: "Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'"”

Vähän kuulemamme evankeliumin jälkeen Jeesus sanoo: ”Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.” Jeesus on kuin uusi Mooses. Kristus ei johda vain valittua kansaa punaisen meren halki, vaan kaikki luomansa kansat uuteen toivon satamaan. Hänellä on uuden liiton merkki, merkki, joka vahvistaa sen, mitä Nooalle luvattiin. Tuhoa ei tule. Jumala on kanssamme tapahtui, mitä tapahtui, tyrskyjen keskellä. Kaikki kansat heittivät Jumalan tämän merkin päälle, mutta Jumala otti tuhon omille niskoilleen. Merkki on ristin merkki, ristin, joka osoitti, etteivät Laulujen laulun sanoin suuret vedetkään voi sammuttaa rakkautta eikä virran tulva vie sitä mukanaan. Rakkaus ei koskaan häviä. Kaikki ihmiset pelastetaan merihädästä, yhtä lailla kadotuksesta kuin koronasta. Kunnia Isälle (+) ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.


Kuva: 
St. Colman's Cathedral, Cloyne, County Cork, Ireland
(photo taken by Andreas F. Borchert)

Suositut tekstit | The most popular posts