11.2.2024

Laskiaissaarna

 

Hallelujasäe:

FIS Kuinka voisin maksaa Her- G -ral- F -le sen,
FIS minkä hän on hyväk- A -seni E tehnyt?
G Minä kohotan uhrimaljan
ja kiitän Herraa, FIS pe- D -las- E ta- FIS jaa-ni.

Ps. 116:12(–13)


Mark. 10:32–45

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”



(Evankeliumi ja saarna alkavat videolla kohdasta 27:40.)



SAARNA LASKIAISENA 11.2.2024 RIIHIMÄEN KESKUSKIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Kuinka rakastankaan kirkkovuotta! Mikä onkaan elämäntilanne, mitä ympärillä tapahtuukaan, tuulahdus toivosta toistuu aina uudestaan raikkaana. Näin olen ajatellut aina, ainakin jo 16-vuotiaasta alkaen, kun päätin käydä messussa joka pyhä. Kirkkovuoden tuoma toivon tuntuma on tänään taas laskiaisena. Maailmalla tämä on karnevaaliaikaa, etenkin katolisissa maissa. Meillä syödään laskiaispullia, hernekeittoa, pidetään hauskaa laskemalla pulkkamäkeä. Matka kohti pääsiäistä alkaa, paastonaikaan laskeudutaan. Edessämme on Jeesuksen nouseminen kuolleista, ja kevät koittaa, valo voittaa. Ilo! Ylistys! Luopukaamme kaikesta muusta kuin ilosta, jonka Jeesus antaa. Jättäkäämme kaikki muut väitteet taaksemme kuin Jeesuksen armon täydellinen voitto. Se meille siintää: pääsiäinen, juhla, joka vapauttaa ihmiskunnan. Paastonaika, matkana kohti pääsiäistä, on paastoamista ilottomuudesta ja toivottomuudesta, niistä luopumista.

Ylistämällä Jeesusta aloitan kirkkovuoden ajasta riippumatta yleensä saarnan, jotta pääsisimme heti käsiksi uskomme ytimeen: Jeesukseen ja iloon. Asiaan liittyen tahtoisinkin kysyä teiltä: mitä merkitsee sana ”halleluja”? Kysyin tätä jo aiemmin rippikoululaisilta, kun valmistelimme tätä laskiaisen messua, joten he varmasti tietävät. Kanttori myös tietää virkansa puolesta. …. Ylistäkää Herraa! "Hallelu" tarkoittaa hepreaksi "ylistäkää", ”ja” tarkoittaa ”Jahvea” eli ”Herraa”.

Halleluja liittyy laskiaiseen, sillä tavoin, että laskiaisena lauletaan ”halleluja” evankeliumin ympärillä viimeistä kertaa ennen kohta alkavaa paastonaikaa. Laskeuduttuamme laskiaisena paastonaikaan paasto lähtee liikkeelle alkavalla viikolla tuhkakeskiviikkona, jolloin vietetään myös messua. Paastonaika kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. On sinänsä mielenkiintoista, että luovumme hallelujasta luterilaisessa kirkossamme paastonaikana. Eihän Jeesuksen oman opetuksen mukaan paastoaminen saa olla masentunutta ja ilotonta toimintaa. Ortodoksisessa kirkossa lauletaankin enemmän hallelujia paastonaikana kuin muulloin. Toisaalta meidän kirkossamme liturgisissa rukoushetkissä kuten vesperissä lauletaan ”Ylistys sinulle Kristus, kunnian kuningas” paastonaikana - eli käytännössä sama asia kuin halleluja, ylistäkää Herraa.

Ehkä nämä asiat sanon siksi, että tahdon meidän miettivän, mistä on syytä luopua paastonaikana. Onko syytä luopua ilosta ja riemusta, ylistyksestä, vai jostakin ihan muusta? Paastonaikaanhan kuuluu kolme keskeistä asiaa. Yksi on jostakin paastoaminen eli jostakin luopuminen. Toinen on almujen antaminen eli lähimmäisenrakkaus. Kolmas on rukoukseen keskittyminen, josta puhuinkin täällä kaksi viikkoa sitten. Nämä kolme asiaa - paasto, avunanto ja ja rukous - tukevat toisiaan. Jos voi luopua jostakin vähemmän tärkeästä, jää enemmän aikaa ja resursseja sekä toisten auttamiseen että rukoilemiseen. Paastonaika on kaikkinensa kilvoittelua sillä tiellä, johon Jeesus meitä päivän evankeliumissa kehottaa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.” Meidät on näin ollen kutsuttu luopumaan omasta oikeassaolemistamme, asemastamme ja ennakkoluuloistamme antaaksemme itsemme toisille. Nöyrtyessämme me todistamme Jeesuksesta, joka on jo kerran antanut itsensä koko maailmalle lahjaksi.

Tehtävä on laaja, kaiken kattava. Sitä kutsutaan perinteisesti kilvoitteluksi, ja paastonaikana satsaamme siihen. Paastoa viettäessämme seuraamme Jeesuksen omaa esimerkkiä. Hän paastosi ja rukoili maailman puolesta 40 päivän ajan. Näin hän teki Johannes Kastajalta saamansa kasteen jälkeen ennen julkisen parantamis- ja julistustoimintansa aloittamista. Paastoaminen luopumisena voi tarkoittaa ruoan vähentämistä, mutta voi aloittaa muustakin maallisesta asiasta, jota voisi vähentää, jottta voimme antaa omastamme paremmin. Voi olla kuitenkin todella vaikeaa luopua jostakin asiasta, josta on tullut itselleen aikaa vievä, vaikka ei haluaisikaan keskittyä siihen. Murehtiminen ja pettymys tuntuvat kuuluvan ihmisen eloon. Lääkettä niihin haemme erilaisista jokseenkin kutkuttavista asioista, jolla viemme huomion ikävämmistä kokemuksista. Paastonaikana emme voi mielestäni oppia luopumaan erilaisista turhuuksista, jos emme tarjoa niiden sijaan jotakin parempaa.

Se parempi asia on se, mihin paastonaika lopulta viittaa. Paras asia, joka motivoi luopumaan vähemmän tärkeistä asioista, on itse ihana Jeesus, pääsiäisen Herra. Hän on kuoleman ja synnin pääsiäisenä voittaen tuonut maailmaan täydellisen ja rajattoman ilon. Kuten päivän evankeliumissa kuulimme: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Jeesus on siis tuonut maailmaan toivon, joka koskeee jokaista ihmistä, ehdoitta. Jeesus herättää sydämeen rakkauden häntä kohtaan, Jumalaa kohtaan, Jeesus innostaa, hän rohkaisee, hän on lempeä, hän yhdistää, Jeesus yllättää, tekee ihmeitä, parantaa, vie pois murheet, tuo tilalle Hengen armolahjat ja ennen kaikkea antaa rakkauden ja kaiken sen lämmön.

Jeesusta miettien voi oivaltaa monia erilaisia tapoja paastota, luopua jostakin vähemmän tärkeästä lähimmäisen hyväksi. On olemassa esimerkiksi somepaasto. Yhteisvastuukeräys antaa mahdollisuuden auttaa rahallisesti, tänä vuonna nuoria Suomessa ja maailmalla. Olennaista on kuitenkin tällä paaston matkalla se, millaiseen kuvaan todellisuudesta ja maailmasta liitymme. Olemme matkalla kohti kristinuskon suurinta juhlaa, Herran pääsiäistä. Loputon rakkaus ja armo ilmeni täydellisesti Jeesuksessa, joka ei tuominnut elämänsä päättyessä edes murhaajiaan, vaan rukoili heille anteeksiantoa.

Meidän on ennen kaikkea luovuttava kaikista sellaisista ajatuksista, jotka väittävät Jeesuksen armon täydellistä voittoa vastaan. Pääsiäisenä Jumala itse vahvisti Jeesuksen käsityksen maailmasta herättämällä hänet kuolleista. Maailmamme on nyt niin kuin ennenkin kovin täynnä armottomuutta, vastakainasettelua, katkeruutta ja luottamattomuutta, ja näitä pidetään usein erilaisten sinänsä hyvin arvojen varjolla välttämättöminä sekä kirkossa, yksityiselämässä että yhteiskunnassa. Tämä ei ole kuitenkaan ikinä kristityn tie, vaan Jeesus käskee kostosta luopumiseen ja antamaan anteeksi 77 kertaa 7 kertaa eli aina uudestaan. Anteeksianto nousi pääsiäisenä haudasta, kuten varhaisen kirkon pääsiäissaarnoissa sanotaan.

Rakkaat ystävät. Lopulta kaikki polvet notkistuvat Herran edessä, kuten me tänään ehtoollisella. Lopulta kaikki ihmiset ylistävät sitä Vapahtajaa, joka pitkänäperjantaina alentui meidän ihmisten armottomuuden alle. Tällainen, aivan kaiken kattava, on se näkymä, johon muun muassa apstoli Paavalin opetus meitä kutsuu. Rakkaus ei koskaan katoa eikä se tule häviämään kamppailua ihmisten sieluista, sillä kaikkivaltias Jumala on itse Rakkaus ja hän on jo kerran voittanut rakkaudettomuuden Jeesus Nasaretilaisen ristinpuulla.

Ehkä voimme siis nyt pääsiäistä kohti mennessä rohkaistua todistamaan Jeesuksesta sanoin ja teoin. Se on mahdollista, jos teemme sen iloisin mielin, ilman pelkoa, ilman uhkan mahdollisuutta. Herätyksen ajat eivät ole poissuljetut. Usko voi levitä, voi tulla nousukierre, kuitenkin vain ilon kautta, armoa tähdentäen, armoa ilmentäen. Meillä luterilaisessa kirkossa ollaan usein varovaisia profetioiden suhteen, mutta niitä onkin aina syytä arvioida. Koin aikamoisen shokin, kun viime kesänä kotikirkkooni Temppeliaukioon tuli Saksan-amerikkalainen mies, joka kertoi, että Suomessa voisi alkaa levitä nuotioita, Hengen tulta, iloa. Olkoon tällainen näkymä ainakin rohkaisuna. Kilvoittelumme voi, Luojan niin salliessa, kantaa hedelmää toisille. Ja näkisin, että Riihimäellä tämä on erityisen mahdollista, paljon on täällä ollut pitkään rukousta, rukoilijoita.

Isä Jumala ei antanut Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden, näin itse olen saanut kokea näyssä 12 vuotta sitten. Antakaamme siis kunnia Kolminaisuudelle tänä paastonaikana. Todistakaamme iloisin mielin Jeesuksesta. Luopukaamme kaikista sellaisista kertomuksista, jotka vievät meidät ilottomuuteen tai armottomuuteen. Uskokaamme siihen kertomukseen, johon paastonaikana osallistumme: Jeesuksen voittoon. Niin kuin Paavali sanoo: ”Iloitkaa aina! Rukoilkaa lakkaamatta! Kiittäkää kaikesta!” Paavalilla oli laskiaisen henkeä, karnevaalihenkeä!

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! Olkoon hän aina ylistetty! Voitte toistaa perässä: Olkoon hän aina ylistetty..! Olkoon hän aina ylistetty!

5.1.2024

Messu J.R.R. Tolkienin syntymäpäivänä 3.1.2024

kuva: P.S.T.


J.R.R. Tolkienin syntymäpäivän messu 3.1.2024, Pitäjänmäen kirkko

Messun toimitti pastori Petri Samuel Tikka, kanttori Kylli Ahola, avustavana pappina Asko Nuorkivi sekä muita avustajia

*Ristikulkue ja alkuvirsi
Alkuvirsi 16 Jeesus Kristus meille nyt

2.
Alkusiunaus

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen...
Herra olkoon teidän kanssanne...

3. Johdantosanat (Petri Tikka)

Rakkaat ystävät, kristityt,

Vietämme kirkkovuodessa jouluaikaa eli muistamme Jeesuksen syntymää, Jumalan tulemista ihmiseksi. Tänään kolmas tammikuuta eli joulun kymmenentenä päivänä on myös yhden Jeesuksen opetuslapsen syntymäpäivä. Vuonna 1892 syntyi John Ronald Reuel -niminen poika Mabel ja Arthur Tolkienille Blomfonteinissa Oranjen Vapaavaliossa eteläisessä Afrikassa. Ronaldiksi lähipiirin kutsuma Tolkien vaikutti sittemmin suurimman osan iästään Englannissa ja erityisesti Oxfordissa kielitieteilijänä, muinaisenglannin professorina sekä fantasiakertomusten kirjoittajana. Tolkien oli myös kristitty, katolilainen, jonka uskolle keskeisiä asioita olivat ehtoollinen ja Vapahtajan äidin, ainaisen neitseen Marian esirukoukset. Tolkien kuoli Kolminaisuuteen turvaten toinen syyskuuta 1973.

Myös luterilainen käsitys kristinuskosta kehottaa meitä muistamaan menneiden polvien hyveitä ja uskoa. Tolkien joutui kokemaan kovia elämässään, kuten suvun hylkäämisen äitinsä, itsensä ja veljensä katolisuuden vuoksi, molempien vanhempien menetyksen lapsena sekä lähes kaikkien ystäviensä menettämisen ensimmäisessä maailmansodassa. Kuitenkin Tolkien jaksoi elämässään ja työssään välittää kielen kauneuden itseisarvoa, luonnon merkitystä sekä ehkä ennen kaikkea sitä, että vain Kristuksen armo voittaa pahan, ei mahti eikä voima eikä väkivalta. Luopuessamme suuruudenhulluista taisteluistamme juurrumme samalla kotiin, iloon, yhteyteen. Tähän Tolkien viitannee Thorin-kääpiön suulla tämän kuolinvuoteella sanoilla, jotka on osoitettu Bilbo-hobitille: ”Jos useampi meistä pitäisi suuremmassa arvossa ruokaa ja huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.” Tolkien tavoitteli tällaista armorikasta jokapäiväistä näkymää, josta pidämme kiinni toivon ja sen vahvistaman mielikuvituksen kautta.

Lauloimme juuri muinaisen jouluvirren sanoin: ”Ilo, rauha mukanaan saapunut on päälle maan Jumala ja ihminen, auttajamme armoinen.” Tunnustakaamme syntimme lapseksi tulleelle Jumalalle ottaaksemme vastaan armoa armon päälle.

4. Yhteinen rippi

Synnintunnustus 711 Herra, maailmamme on täynnä & Synninpäästö

5. Päivän psalmi 148 

Antifoni

Kiittäkää Herraa, ihmiset,
kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. (Dan. lis. C: 82)

Psalmi 148


1 Halleluja!
Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa,
ylistäkää häntä korkeuksissa!
2 Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä,
ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot!
3 Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu,
ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet!
4 Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat
ja taivaankantta kattavat vedet!
5 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hän on ne käskyllään luonut.
6 Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

7 Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä,
ylistäkää, syvyydet ja meren pedot!
8 Ylistäkää, tuli ja rakeet, lumi ja usva,
ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä!

9 Ylistäkää, vuoret ja kukkulat,
hedelmäpuut ja setrit,
10 villipedot ja karja,
maan matelijat ja taivaan linnut!
11 Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat,
ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,
12 nuorukaiset ja neidot,
vanhat ja nuoret!
13 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen,
hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan.
14
 Herra on antanut kansalleen uuden voiman. Häntä ylistävät kaikki hänen palvelijansa, Israelin kansa, joka saa olla lähellä häntä. Halleluja!

Pieni kunnia (srk mukaan)

Antifoni toistetaan

6.
Kyrie

*7. Gloria Kunnia Jumalalle korkeuksissa...

& kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle 726
Sinua me kiitämme

8. Päivän rukous

Rukoilkaamme. (Rukous perustuu rukoukseen, jonka ovat laatineet Tolkienin kanonisaatioprosessia kannattavat katolisessa kirkossa).

Oi siunattu Kolminaisuus, me kiitämme sinua siitä, että olet siunannut kirkkoa John Ronald Reuel Tolkienilla. Kiitämme, että olet antanut luomistyösi runouden, Pojan kärsimyksen salaisuuden ja Pyhän Hengen harmonian loistaa hänen kauttaan ja hänen mielikuvituksensa kautta, joka on toiminut sinun luovuuttasi heijastaen. Luottaessaan täysin äärettömään armoosi ja Marian äidilliseen esirukoukseen hän on toiminut Jeesuksen, lihkaksi tulleen Jumalan Viisauden, kuvana ja on näin näyttänyt meille, että pyhyys on välttämättä osa kristityn tavallista elämää ja johtaa ikuiseen yhteyteen sinun kanssasi. Anna meille hänen esirukouksensa kautta ja tahtosi mukaan se, mitä pyydämme: salli myös meidän elämämme ja kutsumustemme kirkastaa Jeesusta, häntä, joka on voittanut pahan yksin armon avulla. Me rukoilemme sinua, Kolminaisuus.

Aamen. X2 (srk)


2. Moos. 2: 15-22 
 
Kun faarao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmata Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon. Pakomatkallaan hän Midianin maassa pysähtyi erään kaivon luo. 16 Midianissa oli pappi, jolla oli seitsemän tytärtä. Nämä tulivat kaivolle nostamaan vettä juottoruuhiin juottaakseen isänsä lampaat ja vuohet. 17 Mutta sinne tuli paimenia, jotka alkoivat ajaa pois heidän karjaansa. Silloin Mooses meni tyttöjen avuksi ja juotti heidän eläimensä.

18 Kun tyttäret palasivat isänsä Reuelin luo, tämä kysyi: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" 19 He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!" 20 Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!"

21 Mooses katsoi parhaaksi jäädä asumaan papin luo, ja tämä antoi Moosekselle vaimoksi tyttärensä Sipporan. 22  Sippora synnytti pojan, ja Mooses antoi pojalle nimeksi Gersom sanoen: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla."


Virsi 937: 1, 3 Ole tervehditty täällä

Ef. 1: 19-23

 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, 20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, 21ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.


Virsi 18 Nyt ilovirttä veisaten


Joh. 1: 5-10, 15-18 

Halleluja... (srk)


Hallelujasäe: Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen,
jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. (1. Joh. 5: 20a)

5 Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

6 Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. 7 Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. 8 Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.

15 Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua."

16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
17 Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.



Saarna
P.S.T.

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Olen järjestänyt aika ajoin Tolkien-messuja jo noin 10 vuoden ajan. Kysyntää on. On kuitenkin myös joskus hieman vastustusta. Joillekin sadut, fantasia tai ehkä ylipäätänsä fiktio ovat epäilyttäviä. Tämä voi liittyä siihen, että kaikkea uskoon liittyvää halutaan pitää totena suorasti havaittavalla tavalla. Fantasiassa ihmeet ja unelmat tapahtuvat arkitodellisuudestamme riippumattomalla tasolla: mielikuvituksessa, vertauskuvina, unina ja näkyinä. Saduista puhuminen kirkossa voi tuntua uhkalta uskon puolustamiselle sen todellisuuden kiistävässä ajassa. Onhan usko Jumalaan, Jeesukseen, pyhiin ja enkeleihin kaikki lähinnä tarua kovin monelle ajassamme.

Tolkien, jonka uskoa muistamme tänään, ei vedonnut tuomioistuimessa päteviin fyysisiin todistuksiin auttaessaan hyvää ystäväänsä C.S. Lewisiä uskon polulle. Kuitenkin Tolkienin todistus teki lähtemättömän vaikutuksen ystäväänsä. Sadut ja myytit olivat avainasemassa näiden kahden Oxfordin tutkijan keskusteluissa. Lewis oli alun alkaen jonkinlainen ateisti tai agnostikko ja ajatteli, että myytit ovat ”valheita ja siksi arvottomia, vaikkakin ”hopean läpi henkäistyjä”” (Puu ja lehti, s. 140)? Lewis piti satuja ja myyttejä kylläkin kauniina ja itselleen tärkeinä. Samalla hän koki, että ne ovat nykyajan tieteellisen maailmankuvan perusteella viime kädessä merkityksettömiä. Tolkienin vaikutuksesta Lewis tuli toisiin ajatuksiin: hyvät sadut ja parhaimmat myytit viittaavatkin Jeesukseen, jossa ihmiskunnan syvimmät haaveet ja unelmat käyvät toteen. Toisin sanoen satujen ja myyttien kauneus sai Lewisin miettimään, mitä totuus ylipäätänsä on. Onko totuus raakaa tiedettä, ennaltamäärättyä matemaattiisa materiaa? Vai paljastavatko saduissa piilevät yllättävät käänteet, niiden kaihoisa kauneus, että lempeys voittaa pahan armottoman maailman keskellä?

John Ronald Reuel toimi siis sekä lähipiirissään että muutenkin Johannes Kastajan lailla todistajana valosta, joka on tullut maailmaan. Ihmisyyden sisimpään sykkii elämä, joka valaisee jokaisen ihminen mutta jota ei helposti havaita. Tässä voi siteerata Kanteletarta, joka hyvin ilmaisee, miksi tuo valo on niin helposti peitossa: ”Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella hevon heinähuonesehen, sorajouhen soimen päähän.” Kristinuskon salaisuus on siinä, että kaikkivaltias Jumala ja koko maailmankaikkeuden Luoja on tullut heikoksi ja pieneksi ihmiseksi. Pakkasen keskellä lämmin valo helottaa. Rakkautensa voimalla Jeesus kyllä teki ja tekee monia kiistämättömiä ihmetekoja, mutta lopulta hän kuoli pilkattuna ja häväistynä ristinpuulla. Täydellisen ja ehdottoman armon läsnäolo maan päällä on siis toisaalta selvä tosiasia Jeesuksessa. Toisaalta hänen toimintansa ei vakuuttanut kuitenkaan välittömästi edes Vapahtajan omaa rakasta kansaa, saatikka roomalaisia tai muita kansoja. Messiaan ylösnousemuksesta todistaminen jopa johti kahdestatoista apostolista yksitoista marttyyrikuolemaan.

Todistajan tehtävä ei siis aina ole helppo eikä suoraviivainen. Valo kuuluu kaikille, se on ehdotonta ja parantavaa, ja kuitenkin sitä jostakin syystä vastustetaan. Toki elämän ihmeellinen, kaikenkattava pohjavire, armo, vetää luonnostaan puoleensa. Ihmisen on kuitenkin jatkuvasti tunnustettava oma rajallisuutensa. Meillä ei ole suoraa, omavoimaista pääsyä suuriin salaisuuksiin. Ajattelen, että tarvitsemme usein reittejä, jotka ovat hyvin epäsuoria, jopa tavallaan järjenvastaisia, pehmetäksemme toisillemme, jakaaksemme armoa eteenpäin, kulkiessamme tiellä tulevan maailman elämään. Näin Tolkien omalla tavallaan toimi kertoessaan fantasiakertomuksia, joissa lähimmäisyys loistaa kirkkaana mutta jotka eivät mahdu aikakirjoihimme. Tolkienin ja meidän Vapahtajamme, Jeesus, kertoo myös itse evankeliumeissa lukemattomia tarinoita, joissa ei mainita nimiä, tarinoita, joihin ei anneta selkeää historallista kontekstia. Niissä on liittymäkohtia elämän varjoihin ja valoihin. Ne kuitenkin jättävät kuulijalle vastuun eivätkä ne todistele kenenkään statuksesta tai paremmuudesta. Jeesuksen vertaukset ovat arvoituksia, jotka haastavat totunnaisen ajattelun kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi kertomus tuhlaajapojasta kutsuu meitä miettimään jalomielisyyttää ihmistä kohtaan, joka pitää omaa isäänsä perinnönlähteenä, eläessään kuolleena. Tämä ja muut vertaukset ovat totta niissä ilmenevän perimmäisen totuuden tähden: ne ovat totta armon viesteinä. Ne eivät vakuuttele totuudella, vaan ovat totuutta omalla arvovallallaan.

Uskonnollinen kieli, myös Raamatun sana, voi kuitenkin menettää merkityksensä sen tähden, että se ei joka kerta osu kohdalleen eikä sitä myöskään aina sovelleta kuunnellen ja kunnioittaen lähimmäistä. Tähän tulee apuun, ainakin itselleni on tullut elämäni varrella, sadut ja fantasia. Kun ne osuvat kohdalleen, ne ovat elävöittäviä siltoja siitä armottomasta varjojen laaksosta, jota maailmassa toitotetaan totuutena, takaisin todellisuuteen. Ihmiselämän onttous tiivistyy ja lukittuu usein huoleen rahasta, vallasta ja vakaudesta. Tunteiden ja pelkojen aikaansaama vaihtoehdottomuus julistetaan ainoaksi mahdollisuudeksi lukemattomin tavoin. Selkeä lääke kaikkea ehdottomuuden harmautta vastaan on hiljentyminen esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-sarjan Hopeisen tuolin äärelle. Tolkienin ja Lewisin keskustelut todellisuuden pohjavireestä ilmenevät nähdäkseni siinä kätketysti mutta voimakkaalla tavalla.

Hopeisen tuolin tarinan käänne on siinä, kun maanläheistä pessimismiä edustava suistokainen Rapanhapakko kieltäytyy vihreän velhon ansasta: kaikki kaunis ja merkityksellinen ja kodikas - taivas, aurinko, Narnia, Aslan-leijona - kaikki olisivat vain projektioita arkisista tosiasioista kuten lampuista ja kissoista. Rapanhapakko myöntää, että näin varmaan voi olla, mutta hän mieluummin elää tässä mielikuvitusmaailmassa kuin velhon tarjoamassa realiteettien melankoliassa. Siinä samassa velhon lumous väistyy tarinan sankarien yltä. Eikä pelkästään tarinan sankarien yltä, kiinnitin tähän huomiota äsken kirjaa lukiessani. Velhon palvelijat, surulliselta työläismassalta vaikuttavat maahiset, paljastuvatkin olennoiksi, joista kukin on olemukseltaan aivan ainutlaatuinen. He palaavat timanttinektaria huokuvaan Syöveri-nimiseen maahansa, manalaakin syvemmälle, maailman juuriin. Näin manala tyhjenee ja sen meri jää Narnian asukkaille kesähelteillä unelmoinnin ja viilentymisen paikaksi.

Se, mikä on totta, on se, mikä ylittää kaikki valmiit odotukset. Tarinoita ja satuja, uutta luomista, tarvitaan, jotta pysyisimme ihmisinä toisillemme. Meidän on nähtävä näkyjä, koettava ja kuultava profetioita, jotta meillä olisi jalat maassa ja katsoisimme toisiamme emmekä huolten velhouksen maailmaa. Jeesus on todellisesti keskellämme, Jumala ihmisten joukossa, eikä hän ole totta ilman satuja, ilman vertauksia. Jumalan Poika on voittanut synnin ja pahan, jaetun kipumme pakkasen ja yön, jotta unien ja näkyjen näkeminen olisi virvoittavaa ja turvallista. Rukoilkaamme siis uskoa Suomeen ja koko maailmaan, rauhaa sekä armolahjojen täyteyttä. Mikäli haluatte tietää lisää Tolkienin käsityksistä saduista ja niiden todellisuudesta, suosittelen vahvasti kirjaa Puu ja lehti. Siinä on mm. Tolkienin essee Saduista sekä hänen runonsa Mythopoeia, joka on Tolkienin puhuttelu satuja epäilevälle ystävälleen Lewisille.


*Uskontunnustus (Nikea)

Esirukous: virsi 719; Kolehtikohde: Suomen ekumeeninen neuvosto

Uhrivirsi 221: 1- Kiittäen nyt ylistämme


Prefaatio 

Totisesti on oikein ja arvollista...

Sinun kirkkautesi loistaa hänessä, luomattomassa luomis-Sanassasi,
joka on ajallisesti syntynyt autuaasta neitsyt Mariasta
ja joka aina ylläpitää todellisuutta oman olemuksensa voimalla.
Me kiitämme sinua hänestä, joka on antanut ruumiinsa kansasi jokapäiväiseksi matkaleiväksi,
ja ylistämme sinua yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.


Ehtoollisen asetus

Isä meidän


Agnus Dei



Ehtoollisvirsi 300 Jeesuksen muisto ihana


* Ylistysvirsi 29: 3

*27. Siunaus


*28. Päätösmusiikki (Bilbo's Song, säv. PST) ja ristikulkue


I sit beside the fire and think
of all that I have seen
of meadow-flowers and butterflies
in summers that have been;

Of yellow leaves and gossamer
in autumns that there were,
with morning mist and silver sun
and wind upon my hair.

I sit beside the fire and think
of how the world will be
when winter comes without a spring
that I shall ever see.

For still there are so many things
that I have never seen:
in every wood in every spring
there is a different green.

I sit beside the fire and think
of people long ago
and people who will see a world
that I shall never know.

But all the while I sit and think
of times there were before,
I listen for returning feet
and voices at the door.


Voimme nyt lopuksi lausua vierustoverillemme quenyaksi: Nai Eru lye mánata. Eli Jumala siunatkoon sinua. Nai Eru lye mánata.

On syytä minun vielä sanoa, etten “tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte.” Toivotan näillä sanoilla teille hyvää Tolkienin syntympäivää ja muistan maljan kohotuksesta professorille klo 21.



Suositut tekstit | The most popular posts