Helatorstain saarna ja virsi

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:RabulaGospelsFol13vAscension.jpg

Saarna Pitäjänmäen kirkossa helatorstaina 9.5.2024
Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät, rakkaat Kristuksessa Jeesuksessa!

Kristus astui taivaisiin! Tähän voi vastata: Totisesti astui...

Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.

Jos mikään tästä päivästä ja tästä saarnasta jää mieleen, haluan, että se olisi vain tämä: ilo! Niin kuin kuulimme päivän evankeliumissa Luukkaan evankeliumin lopusta (Luuk. 24:46-53): Jeesuksen noustua taivaisiin opetuslapset ”kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin”. Päinvastoin kuin voisi äkkiseltään luulla, helatorstai ei siis ole haikea juhla. Jeesus ei ole poissa. Taivas, jonne Jeesus nousi, ei ole rajattu fyysinen paikka. Paavalin efesolaiskirjeen jae, jonka lauloin evankeliumin yhteydessä, tiivistää päivän sanoman: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Jeesus jätti taakseen kaiken, mikä voisi rajoittaa hänen armoaan ja läsnäoloaan. Tämä päivä julistaa, että hän on koko ajan läsnä, hän ei ole poissa, hän on täällä, hän on ehtoollisessa ja Hengessään läsnä. Siksi voimme rohkeasti sanoa Paavalin sanoin myös näin: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!”

Tosiasiat on toki myönnettävä. Kovin monelle, joka ei käy usein kirkossa, ei välttämättä jää mieleen, mitä helatorstaina juhlitaan. Juhlaa ei aina valtiovaltakaan arvosta. Samoin kuin loppiainen, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä oli jossakin vaiheessa jopa siirretty lauantaille. Kirkkomme ei kuitenkaan halua luopua tämän päivän oikeasta ajankohdasta ajoittoisesta paineesta huolimatta. Helatorstai kuuluu kaikille, koska Kristus kuuluu kaikille. Niin kuin Jeesus siunasi apostoleitaan noustessaan, meidät nostetaan lepäämästä laakereillamme ja levittämään hänen siunaustaan kaikille kansoille. Näin myös tänään Suomessa ja Pitäjänmäellä.

Me emme kuitenkaan jaa ilosanomaa omin voimin, väkipakolla. Kun Jeesus oli astunut taivaisiin, apostolit lähtivät temppeliin, siis juutalaisen kansan ainoaan kirkkoon. Kun me olemme tänään kirkossa messua juhlimassa, Kristuksen siunaava läsnäolo ei jää vain yleispäteväksi sanahelinäksi. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta me jaksamme lahjoittaa itsemme maailman pelastuksen hyväksi. Ehtoollisen ja helatorstain yhteyttä selventää se, mitä Martti Luther päätteli mielenkiintoisella tavalla niiden suhteesta. Isä Jumala on kaikkialla läsnäoleva, rajoittamaton Jumala. Kun Jeesus astui helatorstaina ylös istumaan Isän oikealla puolella, hän tuli kaikkialla läsnäolevan Jumalan vierelle. Näin ollen Kristuksen taivaaseen astuminen viittaa siihen, että Jeesus on ruumiineen sieluineen kaikkialla läsnä niin kuin Isänsä. Jeesus ei ole siis vain Henkensä kautta läsnä jotenkin hengellisesti, vaan hän on kaikkialla kohdattavissa ihan ihmisenä, ruumiillisena, fyysisesti. Tämä asia todentuu meille ehtoollisessa. Jeesus on aina uudestaan kohdattavissa fyysisesti leivässä ja viinissä, joista tulee hänen ruumiinsa ja verensä. Näin siis Luther päätteli.

Helatorstai on siis ilon juhla, koska saamme tänään lahjaksi Jeesuksen rajoittamattoman läsnäolon ehtoollisessa. Efesolaiskirjeen mukaan Jeesuksen taivaaseen astuminen tarkoittaa sitä, että ”hän antoi lahjoja ihmisille”. Sitä, mikä on annettu lahjaksi, ei voi kukaan omia etuoikeudekseen. Jotta emme omisi lahjaa vain omaksi hyväksemme, meitä kutsutaan haluamaan sitä, mitä Jumala itse haluaa Paavalin mukaan: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Jeesus on tie ja totuus. Jumala tahtoo kaikkien tuntevan Jeesuksen. Tälle tahdolle ei ole pantu Raamatussa mitään rajaa, päinvastoin. Joka kerta, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen, meitä kutsutaan pyytämään Jumalan tahdon toteutumista kaikkialla. Itse Vapahtaja käski meitä osallistumaan maailmoja syleilevään pelastavaan tahtoonsa, kun hän sanoi: ”kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista”.

Pelastus tulee välittää kaikille, sille ei saa panna rajaa, ja se koskee myös niitä, joiden me emme haluaisi pelastuvan. Ei ole helppoa rukoilla, että myös meille hankalat ihmiset saisivat uuden sydämen. Joku raja pitää olla, joku viimeinen päivämäärä, eihän kaikkea saa tehdä! Ei koira saa päästä veräjästä! Näinhän meistä tuntuu todellisia vääryyksiä kohdattuamme. Jeeus kuuli nämä kokemukset nahoissaan, kun hänet naulittiin ristille. Mutta jos Jeesus rukoili tappajiensa puolesta ja astui helvettiin asti pelastaakseen pahimmatkin rikolliset, meidän on hänen oppilainaan seurattava häntä, minne hän kutsuukaan. Jeesuksen todistajia vainonnut murhaaja Paavalikin pelastettiin. Armon levittäminen ei tietysti koskaan tarkoita vääryyksien hyväksymistä, vaan vain sitä, että kuuntelemme Jeesuksen ääntä, mennen sinne, minne Jeesus itse on ensin menossa. Jeesus on ainoa Pelastaja, me voimme hänestä vain todistaa. Meidät on kuitenkin selvin sanoin kutsuttu rukoilemaan vainoojiemme puolesta Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin on tehtävä keksimättä hengellisiä tekosyitä sille, miksi joistakuista, esimerkiksi väärää mielipidettä edustavista, ei tarvitsisi kuitenkaan välittää syvätasolla. Meidät kristityt on kutsuttu elämän mittaiselle matkalla kasvamaan hengellisesti aikuisiksi levittääksemme Kristuksen tuntemista kaikille rukous edellä.

Lähetyskäskyn tehtävän on siis säilyttävä aivan niin laajana kuin Jeesus sanoo. Meitä ei ole kutsuttu julistamaan armoa ja toivoa vain yksittäisille ihmisille, valikoidaksemme itsellemme mukavia tapauksia, vaan kokonaisille kansakunnille jyvine ja akanoineen. Kirkkoina me emme kutsu mukaan Jeesuksen ilojuhliin vain harvoja ja valittuja, vaan julistamme jokaisen ihmisen kerrallaan Kristuksessa valituksi. Jos tekisimme kaiken tämän vain omalla voimallamme, asia voisi tuntua suorastaan naurettavan vaikealta. Mutta meille on annettu muitakin armolahjoja kuin ehtoollinen ja muut sakramentit: Henki lahjoittaa tahtonsa mukaan muun muassa parantamisen armolahjan, profetoimisen armolahjan, viisauden armolahjan ja ennen kaikkea rakkauden armolahjan. Raamattu kehottaa meitä pyytämään armolahjoja, jotta voisimme rakentaa Kristuksen ruumista. Armolahjat eivät kuulu vain harvoille ja valituille, vaan jokaiselle kristitylle. Ne ovat iloisia mahdollisuuksia, eivät vaatimuksia, vaan kaikkien yhteistä omaisuutta yhteiseksi hyväksi. Kerron messun jälkeen Toivo-seuroissa konkreettisia esimerkkejä armolahjoista sekä herätyksen puolesta rukoilemisesta.

Rakkaat ystävät Jeesuksessa Kristuksessa. Tiivistän lopuksi tämän saarnan. Helatorstai on ilon juhla, Jeesuksen läsnäolon juhla. Jeesus on läsnä kaikkialla ja ehtoollisessa. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta lahjoittaisimme pelastuksen kaikille ihmisille erottelematta jyviä ja akanoita. Tänään siis meidät kutsutaan tahtomaan samaa kuin mitä Pyhä Kolminaisuus itse haluaa: kaikkien pelastumista. Jeesus astui tuonelaan, helvetiinkin asti tuodakseen rakkautensa jokaiselle. Nouskaamme hänen kanssaan laakereiltamme ja toimikaamme hänen lähettiläinään. Rukoilkaamme herätystä Suomeen ja maailmaan sekä rauhaa. Niin kuin apostolit ja neitsyt Maria odottivat Hengen vuodatusta helatorstaista helluntaihin asti, pyytäkäämme mekin Pyhän Hengen armolahjoja, jotta ilosanoma leviäisi meidän kauttamme. Kaikessa tässä muistakaamme Paavalin sana: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” Aamen.

---

Tässä vielä kirjoittamani helatorstain virsi, joka laulettiin päivän virtenä messussa:

1. Kuule, maa! 
On rakkaus totta, 
sen valta täysin loputonta,
ei mikään sitä estänyt. 
Ristin mies kuoleman voitti 
ja vankeuden vangiksi otti, 
ei armottomuus kestänyt. 
Nyt täyttää kaikkeuden 
ja ääret aikojen Hyvyys itse. 
Näin kunnian sai suurimman 
hän, Jeesus, poika Marian.

2. Hän on läsnä, hän on täällä. 
On paikalla hän joka säällä, 
ei katsele vain ylhäältä 
eikä jäänyt Galileaan, 
vaan haavamme vei Isän helmaan. 
Me saamme avun läheltä, 
kun kulkee kaikissa 
ihmisten vaiheissa
Jumalamme. 
Näin pelastaa ja rakastaa 
nyt Kolminaisuus maailmaa.

3. Jeesuksessa toivon saamme, 
sen iloisesti muille jaamme. 
Taas rakkaus mieltä lämmittää. 
Pelkomme ja unelmamme 
me Isän haltuun tässä tuomme, 
kun helatorstai helähtää. 
Jokainen sielu on 
turvassa sovinnon, riemu soikoon!
Näin kauna saa jo loppunsa, 
kun Henki kaikki uudistaa.

Sanat: Petri Tikka, 2016
Sävel: Philipp Nicolai, 1599 (virressä 163)

Helatorstain saarna

HELATORSTAIN SAARNA 25.5.2017 PERTUNMAAN KIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

alkuvirsi | 261:1,2,4,6,7,9 Nyt iloitkaa, te kristityt 
kiitosvirsi | 133 Halleluja! Nyt ylistys
lukukappaleiden välissä | 106: 1-2 Terve juhla Kristuksen 
päivän virsi | 108 Oi suuri Voitonruhtinas 
saarnavirsi | 420a:1-3,6,8 Nyt soikoon taivas kiitostaan
saarnan jälkeen | 166:3,6 Niin aukeni tie 
uhrivirsi | 339 Halleluja! Kiitos Herran 
ehtoollisvirret | 227 Ylistys olkoon aina Isällemme

ylistysvirsi | 110:1,3,5 Polvistu eteen Herrasi 

Saarnasin epistolasta:

Ef. 4: 7-15

Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin:
      - Hän nousi korkeuteen
      vangit voittosaaliinaan,
      hän antoi lahjoja ihmisille.
    Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.

Hallelujasäe

Hän, joka laskeutui alas,
nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs
täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.

Ef. 4: 10

Evankeliumi

Joh. 17: 24-26

Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

SAARNA

Rakkaat kristityt,

Helatorstai on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Tänä vuonna vietämme myös reformaation 500-vuotisjuhlaa. Kristuksen taivaaseen astuminen merkitsee sitä, että hän on läsnä kaikkialla. Tämä on yksi uskonpuhdistuksen eli reformaation opeista. Jeesus meni ihmisenä takaisin taivaaseen Isän luo. Näin hänen inhimillinen läsnäolonsa täyttää kaiken. Koska Isä Jumala on kaikkialla, hänen oikealla puolellaan istuva Jeesus on myös kaikkialla. Tällä perusteltiin muun muassa se, että Jeesus kykenee olemaan läsnä myös ehtoollisessa. Hän on läsnä ihan ruumiillisesti, todellisesti. Hän on kouriintuntuvalla tavalla läsnä eikä vain henkisesti, niin kuin jotkut muut kristityt opettivat. Me saamme käsin kosketeltavan vakuutuksen armosta.

Saarnani avulla haluan, että voisimme kokea jotain siitä, mitä Kristuksen taivaaseen astuminen todella merkitsee. Se on jotain varsin yllättävää, aivan päinvastaista kuin mitä helposti luulisi. Kristus ei mennyt vain yksin taivaaseen, vaan otti mukanaan ihmisiä sinne mennessään. Jeesuksen taivaaseen meneminen ei myöskään merkitse hänen poissaoloaan. Kirkkona rakennumme hänen rakastavan läsnäolonsa temppeliksi maan päällä. Kristittyinä kaikki on meidän, jopa itse Jumala.

Vangit taivaaseen

Päivän epistolassa pyhä Paavali puhuu siitä, mitä Kristuksen astuminen taivaaseen sai aikaan. Hän tulkitsee psalmia 68, jossa puhutaan Jumalan saapumisesta temppeliinsä, Siionin vuorelle. Paavalin mukaan Kristus on itse Herra Jumala, joka teki näin: ”Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille.” Kuollessaan Kristus astui maailmankaikkeuden syvimpiin rakenteisiin asti. Hän astui alas tuonelaan, sinne, mihin Vanhan testamentin mukaan kaikki ihmiset olivat kulkemassa. Vangit, jotka Herra Jeesus otti mukanaan, olivat kaikki nämä, siis kaikki ne, jotka eivät pystyneet auttamaan itseään. Perisynnin tähden, Aadamin perillisinä kaikki ihmiset ovat katoavaisia ja heikkoja. Osoittaakseen rakkautensa ja armonsa Kristus lunasti koko ihmiskunnan, jonka hän oli sallinut joutua ymmärtämättömyyden valtaan. Pääsiäisenä hän päästi aivan kaikki kuoleman ja pahan vallasta. Eikä tässä kaikki: hän kohotti kaikki eksyneet uuteen elämään. Helatorstaina Kristus vei meidät ylös Isänsä temppeliin. Hän vei meidät kotiin.

Psalmi ei viittaa vain ihmisten katoavaisuuteen. Meidät kaikki pelastetaan muustakin kuin jostakin, mikä koskee vasta elämämme päätöstä. Me petymme ja kapinoimme Jumalaa vastaan, kun elämämme keskellä kaikki ei suju tahtomme mukaisesti. Hyvänä Isänä Jumala ei hätkähdä kiukuttelevia lapsia. Psalmissa lukee Vanhan testamentin käännöksemme mukaan: ”Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan.” Jumala ei ensin edellytä meiltä uskoa tai kuuliaisuutta ennen kuin hän pelastaa meidät. Kasteen sakramentin kautta meidät on otettu mukaan Jumalan perheväkeen huutavina pienokaisina. Kirkossa me kasvamme kristityiksi ja seurakuntana otamme koko yhteisöämme mukaan tähän perheyhteyteen ilman ehtoja. Juuri tavallinen elämä, juuri tällainen pertunmaalainen seurakuntaelämä välittämisenä ja yhteytenä, on sitä, mitä varten Kristus astui korkeuksiin. Taivas ei olekaan harppujen tuonpuoleista helinää, vaan kotia, elävää yhteyttä ihmisten välillä (nyyttikestejä).

Läsnäolo

Helatorstai! Avoin taivas! Vapaa maa! Tämä juhlapäivä on suuri ja avara. Sanat eivät melkein riitä kaiken sen syvyyden kuvaamiseen. Helatorstaissa on nimittäin kyse siitä, että kaikki, mistä kristinuskossa on kyse, tulee todellisuudeksi tässä ja nyt. Jeesus on läsnä, ei vain Raamatun lehdillä. Toivo on totta nyt, ei vasta huomenna. Taivas on keskellämme, ei vain tuonpuoleisessa. Sanoohan Raamattu: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Hän on kaikessa läsnä, siis ehdottomasti ja väistämättä myös tässä hetkessä ja tässä paikassa, täällä Pertunmaalla armon vuonna 2017.

Usein helatorstai ymmärretään kuitenkin aivan päinvastoin. Luullaan, että se merkitsee Kristuksen juhlallista poistumista keskeltämme. Me jäämme ikävöiden odottamaan Pyhää Henkeä, jonka tuleminen helluntaina ikään kuin korvaisi Jeesuksen poissaolon. Eikö kuitenkin Vapahtaja luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti? Tämän lupauksen ylösnoussut Herra sanoi ennen taivaaseen astumistaan. Ja jo ennen kuolemaansa hän lupasi olla meissä, kuten kuulimme päivän evankeliumissa: ”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Jeesus on meidän kanssamme, meidän keskellämme ja peräti meissä, meidän sisällämme. Voisiko kukaan olla lähempänä? Ehtoollisessa me jopa syömme Kristuksen, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin. Näin hän tulee aistein havaittavassa muodossa keskellemme. Hän ei ole siis edes ruumiinsa puolesta poissa ja muualla. Hän jopa ravitsee meidät itsellään ja läpäisee meidät syvemmin kuin kukaan muu. Onko mikään tästä poissaoloa? Entä ilosanoma, armon ja toivon ääni, joka uudistaa koko olemuksemme ja tuo sille innon elää? Kaikki tämän on Jeesuksen läsnäoloa, hänen kouriintuntuvaa olemistaan ihmiskuntansa keskellä. Pyhä Henki johdattaa maailmaa Jeesuksen luo näyttäen, kuinka ihana hän on. Pyhä Henki on itse Jumala, Kolminaisuuden kolmas Persoona. Hän ei ole Herramme Jeesuksen läsnäolon korvaaja. Pyhä Henki on Kristuksen vapahtavan läsnäolon kirkastaja, sen paljastaja.

Temppeli on koti ja ruumis on ihmiskunta

Jeesus ei ole kaukana. Taivaskaan ei ole kaukana, jossakin muualla. Se, mikä on kaikkein korkeinta, on läheisyys ja ilo. Sitä on taivas. Taivas on koti, taivaankoti. Taivaassa on temppeli, joka ei hohda jylhyyttään, vaan on kodikas. Temppeli tarkoittaa Herran huonetta. Kristus nousi taivaisiin ollakseen Isänsä huoneessa, kotona. Nyt Jumala rakentaa kotia maan päälle. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Hän meni Isänsä luokse korkeuksiin, jotta hän toisi taivaan tänne meidän ihmisten keskelle. Kirkkona me olemme mukana rakentamassa Jumalan rakkauden temppeliä maan päälle. Siihen Paavali viittaa sanoessaan: ”Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.” Rakkaus on suurin armolahja. Sen avulla kasvatamme ja rakennamme Herran huonetta, kotia, seurakuntaa. Seurakunta on myös Kristuksen ruumis.

Temppeli ei merkitse pelkästään kirkkorakennusta, vaikka täällä seurakunta toki kokoontuu. Jumalan huone on elävä rakennus, joka koostuu ihmisistä. Se on siis jotain ruumiillista, elävää. Kirkko on Jeesuksen ruumis, ja hän itse on ruumiinsa pää. Me olemme eläviä rakennuskiviä yhdessä ja samassa temppelissä, joka koostuu ihmisistä. Jeesus, kirkon kulmakivi, on ihminen, ruumiillinen olento. Hän syntyi ihmiseksi meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden, kuten Nikean uskontunnustus sanoo.

Jeesuksen ruumis ei rajoitu vain niihin, jotka tällä hetkellä uskovat Jumalaan ja ovat osa kirkkoa. Kaikki me ihmiset olemme aina eri tavoin joutumassa kuiluihin, hätäilemässä sinne tänne. Nyt kuitenkin kaikki syvyyksiin päätyneet ihmiset on nostettu korkeuksiin. Siksi Jumalan kotia maailmankaikkeudessa rakennetaan jatkuvasti, kunnes se kasvaa täyteen mittaansa. Paavalin mukaan Kristus on täyttänyt kaiken läsnäolollaan. Aikaisemmin kirjeessään hän sanoo Jeesuksesta: ”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.” Seurakuntansa päänä hänen suunnitelmansa on yhdistää yhdeksi kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Koko ihmiskunnan on tarkoitus olla osa Kristuksen ruumiista, jotta Jumalalla olisi koti maailmankaikkeutensa keskellä. Onhan hän luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, kirkastamaan kunniaansa.

Kaikki

Meillä on kaikki. Kaikki on meidän. Kaikki on lahjaa. Mitään ei puutu. Kukaan ei jää puuttumaan. Me perimme kaiken. Sitä on olla kristitty: perillinen – kaiken perillinen – kansojen perillinen – itse Jumalan perillinen. Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa apostoli sanoo: ”Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -- hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti.” Raamatun mukaan Jumalan tahto on kaikkien pelastuminen. Kaiken hyvä päätös on meidän perintöosamme kristittyinä. Meidät kruunataan kaikella sillä, mitä pidämme omanamme jo nyt uskon avulla.

Lapsella on kaikki, mitä hänen vanhemmillaan on, vaikka hän ei kirjaimellisesti omista vielä mitään. Samoin on meidän laitamme. Me elämme Jumalan perheen jäseninä. Kaikki, mikä on Isän, on meidän. Jumalan lapsina meillä on koko maailma, kaikki Jumalan hyvät lahjat ja ennen kaikkea: Jumala itse. Päivän evankeliumin mukaan Kristus Jumala asuu rakkaudessaan meissä. Tässä rakkaudessa ei ole kyse pelkästään vanhemman ja lapsen välisestä lämpimästä suhteesta. Tämä on jotakin kiihkeää, läpäisevää, toinen toisensa omistavaa. Me olemme kuin morsian, ja Kristus on kirkkonsa sulhanen. Laulujen laulussa neito laulaa: ”Rakkaani on minun ja minä olen hänen.” (Laul. l. 2:16)

Se, että Jumala on rakkaudessaan meidän ja meidän keskellämme, ei tarkoita eristäytymistä uskonnolliseen erinomaisuuteen. Uskovina voimme olla varmoja pelastuksestamme siksi, että Jumala on antanut meille armonsa sen täydessä laajuudessaan. Varmuutemme ei perustu siihen, mitä olemme saaneet aikaan tai päättäneet. Autuus ei toteudu sen kustannuksella, että jotkut muut joutuisivat omien valintojensa perusteella eroon ihmiskunnan rakastajasta. Kaikki, aivan kaikki on armoa, sillä kaikki perustuu yksinomaan ihanan Jumalamme omiin rakkauslupauksiin, ei yhdenkään kuolevaisen päätelmiin. Galatalaiskirjeessä apostoli sanoo: ”Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen.” Tällainen perintö odottaa uskovia: Kristus siunaa kaikki kansat, ketään erottelematta. Ihmissuvusta tulee ihmisperhe, seurakunta.

Me emme saa lahjana niinkään tavaraa, tuntemuksia tai hyvää osaa itsellemme. Omien turvarakenteittemme sijaan saammekin koko ihmiskunnan, kaikki sukupolvet, kaikki koskaan eläneet ihmiset. Toisin sanoen perimme sen, mikä on kaikkein tärkeintä: yhteyden toisiin eli rakkauden. Kukaan ei puutu eikä mitään jää puuttumaan. Me olemme Jumalan perillisiä! Me saamme hänet itsensä! Me perimme hänet, joka on kaikkein suurin, itse suuruus ja suuruuttakin suurempi. Me saamme omaksemme Jumalan, joka on palava rakkaus. Hän on meidän kotimme takkatuli. Hän uudistaa meidät armonsa tyyssijaksi maan päällä ja itse rikkoo suojamuurit, jotka estävät pääsyn mukaan. Näin koko maailmasta tulee Jumalan rakkauden temppeli.

Niin kuin pyhä apostoli Paavali opettaa: ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:23) Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! (2. Kor. 13:13)

Kohti taivasta - ja siitä eteenpäin

Illan lukukappale

Kol. 3:1–4

Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet, ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. Kun Kristus, teidän elämänne, ilmestyy, silloin tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa.

Saarna helatorstain jälkeisenä perjantaina 6.5.2016 Kallion kirkossa 
Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät. Elämme kirkkovuoden helatorstaiaikaa aina helluntaiaattoon asti. Kristuksen taivaaseenastumisen päivä ei silti päätä pääsiäisaikaa, joka kestää 50 päivää pääsiäisen ja helluntain välillä. Kristus ei ole näkyvästi läsnä maan päällä muualla kuin ehtoollisessa. Hänen taivaaseen menemisensä ei kuitenkaan tee hänen ylösnousemustaan, siis pääsiäistä, vaikeammin koettavaksi asiaksi. Päinvastoin, nyt ylösnoussut Ihmisen Poika ei kulje ja oleskele vain galilealaisten opetuslastensa kanssa ajanlaskun taitteessa, vaan myös sinun ja minun kanssamme nyt ja tässä. Häntä eivät sido ajan eivätkä paikan rajat.

Ennen taivaaseen astumistaan ylösnoussut Herramme asetti pyhän kasteen. Se liittää meidät kohtaloyhteyteen Jeesuksen kanssa, nousemaan kuolemasta, kaikista henkisistä esteistä, kohti riemua, jota muut eivät voi rajoittaa. Kasteeseen pyhä Paavali viittaa sanoessaan, että meidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista. Vanha on upotettu, uusi on nostettu. Jumalan nimi, Jumalan läsnäolo, on puhdistanut meidät elämää varten. Hengen lämmittämä vesi sulattaa pois menneisyyden jäätävät siteet. Pyhä kaste tuli konkreettisena aineena elämämme hetkien keskelle, näihin vaiheisiin, joissa Jeesus on jo kanssamme, jotta näkisimme myös ylöspäin ja eteenpäin, tulevaisuuteen ja laajuuteen. Mikään ei ole meille mahdotonta, ei ole estoja, ei turhia pelkoja. Näin Paavali kehottaa meitä ajattelemaan. Mikään ei voi estää meitä kristittyinä näkemästä tulevaisuutta, jossa Herra hallitsee rakkaudellaan kaikkia ihmisiä. Meillä on kaikki eväät toimia peräti Jumalan työtovereina lähetystehtävässä, lähetettyinä kirkasta toivoa kohti ja sitä varten, sen kantamina.

Se, että viimein myös menemme Jeesuksen kanssa taivaaseen, ei tarkoita sitä, että tulemme passiivisiksi harpun soittajiksi. Me kyllä ylistämme taivaassa, mutta odottaen aktiivisesti sitä, mikä on tuleva. Meistä tulee yhdessä Jeesuksen, Jumalan Sanan ja Pojan, kanssa maailman perillisiä. Aikaisemmin kirjeessään kolossalaisille pyhä Paavali ylistää Kristusta näin: ”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.” (Kol. 1: 19-20) ”Kuolleiden ylösnousemuksessa”, kuten uskontunnustus ilmaisee, me tulemme ilmestymään Kristuksen kanssa asettaaksemme kaiken kohdalleen. Tuomio on kreikaksi ”krisis”. Kriisi pistää asiat liikkeelle. Tätä on viimeinen tuomio: me kannamme Jeesuksen kanssa jokaisen kadonneen lampaan kotiin, kriisin kautta ylistykseen. 

Uusi helatorstaivirsi ja aattopuhe

1. Kuule, maa! On rakkaus totta, 

sen valta täysin loputonta, 

ei mikään sitä estänyt. 

Ristin mies kuoleman voitti 

ja vankeuden vangiksi otti, 

ei armottomuus kestänyt. 

Nyt täyttää kaikkeuden 
ja ääret aikojen 

Hyvyys itse. 

Näin kunnian sai suurimman 

hän, Jeesus, poika Marian.

2. Hän on läsnä, hän on täällä. 
On paikalla hän joka säällä, 
ei katsele vain ylhäältä 
eikä jäänyt Galileaan, 
vaan haavamme vei Isän helmaan. 
Me saamme avun läheltä, 
kun kulkee kaikissa 
ihmisten vaiheissa
Jumalamme. 
Näin pelastaa ja rakastaa 
nyt Kolminaisuus maailmaa.

3. Jeesuksessa toivon saamme, 

sen iloisesti muille jaamme. 

Taas rakkaus mieltä lämmittää. 

Pelkomme ja unelmamme 

me Isän haltuun tässä tuomme, 

kun helatorstai helähtää. 

Jokainen sielu on 
turvassa sovinnon, 

riemu soikoon! 

Näin kauna saa jo loppunsa, 

kun Henki kaikki uudistaa.

Sanat: Petri Samuel Tikka, 2016

Sävel: Philipp Nicolai, 1599 (virsi 163)


Puhe helatorstain aaton kompletoriossa 4.5. Kallion kirkossa

Petri Samuel Tikka

Judit 16:13–16

Minä laulan uuden laulun Jumalani kunniaksi:
Herra, sinä olet mahtava ja suuri!
Sinun voimasi saa kaikki ihmetyksiin,
sinä olet voittamaton!
Palvelkoon sinua koko luomakuntasi,
koska kaikki, mitä käskit, tapahtui.
Sinä lähetit henkesi, ja se rakensi kaiken.
Kukaan ei voi vastustaa sinun käskyäsi.
Vuorten perustat ja merten syvyydet järkkyvät
ja kalliot sulavat edessäsi kuin vaha,
mutta niille, jotka sinua pelkäävät,
sinä olet armollinen.
Mitättömiä ovat tuoksuvat uhrit,
vähäpätöisiä rasvat, joita alttarillasi poltetaan,
mutta se, joka pelkää Herraa,
on ajasta aikaan suuri.

Vanhan testamentin apokryfikirjojen sankaritar Judit sanoi laulussaan Jumalalle: ”Palvelkoon sinua koko luomakuntasi, koska kaikki, mitä käskit, tapahtui.” Jumalan sanassa, psalmissa 117, joka on psalmien kirjan lyhin, sanotaan: ”Kiittäkää Herraa, kaikki kansat! Ylistäkää häntä, kansakunnat!” Samoin kuulimme helatorstain psalmista 47: ”Ylistäkää Jumalaa, kuningastamme, ylistäkää ja laulakaa! Hän on koko maailman kuningas.” Lopulta kaikki koskaan eläneet ihmiset laulavat yhdessä.

Helatorstai, jonka aattoa vietämme, on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Usein ajatellaan, että tämä olisi murheellinen päivä, koska Jeesusta ei olisi enää maan päällä meidän luonamme. Pyhää Henkeä tarjotaan hyväksi sijaiseksi. Pyhä Henki onkin kanssamme rakkaudessaan ja luo meihin uskon, mutta Kristus ei noussut taivaaseen mennäkseen pois kenenkään luota. Päinvastoin, maan päällä näkyvästi vaeltaessaan hänen inhimillinen läsnäolonsa rajoittui vain tiettyyn aikaan ja paikkaan. Nyt ihmiseksi tullut Jumala on täyttänyt kaikkeuden läsnäolollaan, itsellään, myötäkärsivällä, ymmärtävällä, kaiken voittavalla rakkaudellaan. Jeesus Kristus ei nimittäin kohonnut vain taivaaseen, vaan kaikkia taivaita ylemmäksi, kaikkivaltiaan Isän luokse.

Mikä on tämän ihmeellisen tapahtuman merkitys meille? Se, että Messias ei ole vain Galileassa tai Jerusalemissa, vaan sinun ja minun ja jokaisen tuntemamme ihmisen kanssa, meidän murheissamme, meidän epäilyksissämme. Jeesus vaeltaa meidän rinnallamme, eikä vain meidän, vaan jokaisen ihmisen ja luodun kanssa, kaikkina aikoina, ennen ja jälkeen syntymänsä. Filippiläiskirje sanoo: ”Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla…” Kaikki kiittävät! Helatorstai julistaa: voitto kotiin! Ylistysvirsien sanat ovat totta eivätkä jää hehkutukseksi. Jeesuksen tähden kaikki on hyvin. 

Kaikkien aikojen Jeesus

Evankeliumi (Joh. 17: 24-26)

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Tämä on pyhä evankeliumi.

KAIKKIEN AIKOJEN JEESUS saarna helatorstaina 29.5.2014 Helsingin Vanhassa kirkossa

Rakkaat ystävät,

Tulevaisuus, menneisyys ja nykyisyys eivät aina kohtaa. Usein sitä, mikä on menneisyydessä kipeää, ei siedä yhdistää tämän hetken todellisuuksiin. Mennyt uhkaa jäädä merkityksettömäksi, asiaksi, joka ei voi muuta kuin hajottaa elettävää elämää. Mutta entäs jos menneeseen kipeyteen ei tarvitsekaan tuoda keinotekoista lievitystä? Entä jos ei tarvitse turtua persoonan eheyttä hajottavaan unohdukseen? Ei huomisen huolienkaan edessä tarvitse odottaa vain niiden tyhjiin raukeamista. On aihetta odottaa tulevaisuudelta enemmän: huolien murskaantumista. Nykyhetkessä on olemassa sellainen voima, joka vaikuttaa tulevassa koko elinvoimallaan. Kaikista elämämme päivistä muodostuu ehyt kokonaisuus. Sillä:

”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs
täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” (Ef. 4: 10)

Näin kuuluu ylistyshuuto efesolaiskirjeestä, viesti, joka luo kokonaisuuden. Se paikka, missä Jeesus on, se paikka, minne hän helatorstaina nousi, on rajaavien aikojen yllä. Siellä menneisyyden haavat näyttävät voimaa tuovan merkityksensä. Siellä tulevaisuus kulkee uusia ilon polkuja. Siellä nykyhetkeä ei lannista huoli eikä synti. Se paikka on täällä, se on nyt. Tämä ehyt paikka on elävä ihminen ja elävä Jumala, itse Kristus. Hän on mies, jonka ihmiset haavoittivat ja ristiinnaulitsivat ja joka nousi heidän tähtensä, meidän tähtemme, kuolleista.

Täyttääkseen kaikkeuden eli kaikki ajat ja paikat parantavalla läsnäolollaan Ihmisen Poika nousi helatorstaina taivaaseen. Taivas on se todellisuus, mihin Jeesus meni täytenä Jumalana ja täytenä ihmisenä. Sitä myöten me, hänen ihmisveljensä ja -sisarensa, menimme taivaaseen hänen kanssaan. Todellinen taivas on kaikkia taivaita ylempänä, taivas tarkoittaa täysin rajoittamatonta ja kaikkivaltiaan rakkauden täyttämää valtakuntaa. Mutta miten me syntiset muka taivaassa olemme? Taivaasta me olemmekin kaukana, jos katsomme omia yrityksiämme, emmekä yksin Kristuksen rakkautta, hänen rukoustaan ennen ristin tielle lähtöä: ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen.”

Kristus Jeesus on yhdistänyt tulevaisuuden, menneisyyden ja nykyisyyden. Tuonelan tylsyyden kukistanutta Herraa eivät sido paikan eivätkä ajan rajat. Jeesus elää ja hallitsee. Tällaisen toivon on helatorstai antanut meille: ihmisen osan ottava Jumala on läsnä. Se täysi toivo, josta me kristityt elämme ja jota elämällämme julistamme, se toivo on elinvoimainen, raikas, kirkas ja pelastava. Kristus on lähettänyt meidät ihmiskunnan kaitsijoiksi tähän täyteen toivoon. Yksin Herramme kautta toivo toteutuu ihmiskunnan keskellä. Hän tuo tulevaisuuden kaikkiin hetkiin. Sillä ristillään ja ylösnousemuksellaan – pääsiäisellä - Herramme Kristus voitti kaikki ihmistä rajaavat pahuuden vallat.

Helatorstai on verrattoman suuri, sananmukaisesti pyhä päivä. Tämän pyhän viesti on se, että Jeesus Kristus - koko ihmiskunnan parantaja ja pelastaja - on läsnä kaikessa. Hän on läsnä kaikissa ajoissa, joka hetkessä. Jos jouluna Jumala tuli alas, helatorstaina hän palasi ylös. Mutta ei samanlaisena – vaan Kristuksessa ihmisenä. Kun 25.12. vuonna 1 eKr Jumala astui ajan rajoihin, helatorstaina 33 vuotta myöhemmin ihminen nostettiin pois rajatuista ajoista. Jumal-ihmisessä Jeesuksessa Kristuksessa meidät pienet ihmiset on kutsuttu tulevaisuuden kuninkaiksi ja menneisyyden ymmärtäjiksi. Nykyhetkikään ei huku hajanaisuuteen eikä haihdu huoliin. 

Menneessä, juuri sen kivussa ja hajanaisuudessa, siinä on jo ollut läsnä toivo, onkin jo ollut läsnä helatorstain Herra. Sellaista on kunkin meidän elämämme, kristityn elämä, joka on löytänyt toivon epätoivosta, on tullut Jumalan kohtaamaksi pimeydessä. Myös valitun kansan historia oli elämää Kristuksessa Jeesuksessa. Kansojen epätoivon keskellä Jesaja näki Messiaan, Herran kärsivän palvelijan. Kansansa hylkäämä, tulisydäminen Mooses näki palavan pensaan, näki liekin kuolemassa, ja kohtasi elävän toivon. Jaakob, epätoivoinen petturi, paini muuatta miestä vastaan pimeällä rajajoella, ja sai siunauksen häneltä. Abraham ja Saara saivat vieraakseen kolme miestä, ja Saaran pilkallisen naurun jälkeen Jumala takasi heidän tulevaisuutensa. Ja ennen tätä kaikkea esivanhempamme Aadam ja Eeva olivat alasti, perisynnin häpäisemät. Jumala käveli puutarhan viileydessä, antoi lupauksen, puki heidät.

Ristillä Herramme oli alasti, häpäisty, vaatteenaan vain perisynti, sidottuna menneisyyden voimiin. Tuonelassa hän toi tuhon keskelle elävän läsnäolonsa. Nousemalla ruumiineen sieluineen kuolleista hän teki tulevaisuudesta totta jo nyt. Kaiken huipentumasta kertoo kuulemamme Vanhan testamentin lukukappale Danielin kirjasta. Se on profetia siitä, kuinka Messias tulisi asettumaan valtaistuimelleen. Sen mukaan Ihmisen Poika tultaisiin saattamaan Ikiaikaisen eteen. Siitä, mitä tämä meille merkitsee, kertoo itse Ihmisen Poika rukoillessaan Ikiaikaiselle Isälleen: ”Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.”

Ei ole niin synkeää pimeyttä, ei ole niin häikäilemätöntä petosta, etteikö niitä olisi läpi kokenut ja murskannut ihminen Jeesus Kristus, ristin Herra ja maailman Lunastaja. Hänen voittonsa on niin suuri, hänen inhimillinen rakkautensa niin rajat rikkova, että aika, tuo luoduista voimista kovin ja pysäyttämättömin, pehmenee, suorastaan sulaa ja alkaa kulkea vastapäivää hänen edessään. Tätä logiikkaa ei ymmärrä saatana eikä vain rajoitukset tunteva, langennut ihmisjärki. Siksi Herra sanoo: ”Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.”

Jeesus, ihmisen osan ottava Jumala, ei ole enää kätkeytynyt vain yhteen aikaan ja paikkaan. Nyt hänen inhimillinen rakkautensa on kaikkien ihmisten omaisuutta. Minulle ovat joskus rippikoululaiset väittäneet, että uskoisivat Jumalaan jos hän näyttäytyisi heille. Mutta jos Jumala ilmestyisi voimassaan yhdellekään meistä, me uskoisimme raakaan voimaan, emme todelliseen Jumalaan. Elävää Jumalaa kutsutaan Rakkaudeksi, ja juuri sitä hän olemukseltaan on. Siksiköhän, lunastustyönsä täytettyään, Jeesus poistui näkyvistä, ilosanomaan ja armon välähdyksiin, kasteeseen, ehtoolliseen, joskus myös näkyihin, jatkuvasti musiikkiin, kaikkialle sinne, missä hän itse tahtoo ilmaista itsensä rakkautena. Sillä hän sanoo rakkaalle Isälleen: ”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Jeesus Kristus – koko ihmiskunnan parantaja ja pelastaja – on läsnä kaikessa. Hän on yhdistänyt meidän tulevaisuutemme, menneisyytemme ja nykyisyytemme. Hän on kaikkien aikojen Jeesus; kaikkien aikojen Jeesus... 

Koulun kevätkirkon puhe 1.6.

”Kaihoten, nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen

se nousta korkealle saa ja nähdä kauniin, kauniin maan.”

Näin kuulimme äskeisessä laulussa. Linnut ovat ihmeellisiä eläimiä. Ne pystyvät lentämään omilla siivillään korkealle. Ne laulavat kauniimmin kuin mikään tai kukaan muu. Meidän on siis syytä kiinnittää huomiota lintuihin ja miettiä, mitä ne voivat opettaa meille.

Tässä on minulla pieni leikkilintu. Se on hieman huvittava, mutta kuitenkin ilahduttava. (tviit) Linnut jaksavat laulaa iloisesti pitkin kesää. Ne muistuttavat laulullaan ja hauskuudellaan siitä, että on aina syytä iloon. Jeesus sanoi aikoinaan: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!”

Elämässä on joskus paljon kiirettä, paljon murheitakin. Suruja ei tarvitse kieltää tai työntää syrjään, mutta kaiken keskellä on hyvä muistaa: meitä rakastetaan. Isä Jumala on luonut kaiken. Hän antaa meille elämän, perheen, ystävät, ruoan, luonnon, kaiken, mitä me tarvitsemme. Ennen kaikkea Jumala lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, ihmiseksi maailmaan. Hän koki surumme ja ilomme tässä maailmassa. Jeesus voitti pahan vallan. Hän kuoli meidän syntiemme tähden ja nousi ylös kuolleista, jotta voisimme luottaa Jumalaan.

Neljäkymmentä päivää sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut ylös kuolleista, hän astui ylös taivaisiin. Linnut pystyvät lentämään korkealle taivaalle, mutta Jeesus nousi kaikkia avaruuksia ylemmäksi. Jeesus hallitsee koko maailmankaikkeutta armollaan ja rakkaudellaan. Jeesus lähettää meille Pyhän Henkensä, kuin linnun korkeuksista, jotta meillä olisi ilo ja jotta kokisimme hänen rakastavan läsnäolonsa.

Jumala on hoitanut kaikki asiat hyvin. On kesä. Meillä on toivo, rakkaus ja ilo. Niin kuin suvivirsi kertoo: ”Taas linnut laulujansa visertää kauniisti, myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes' kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on.” Katsokaa taivaan lintuja (tviit).

Hyvää helatorstaita! Happy Ascension Day!

Toivotan Sinulle hyvää ja siunattua helatorstaita seuraavin Töölön ensimmäisen kirkkoherran sanoin:

"On alhoissa maan
vaellus vaikeaa.
Kun varjot lankeaa,
tie tummuu vaan.
Kun varjot pitenee,
pimeys vain synkkenee,
ja määränpää
tuskin häämöittää.

Nosta silmäsi
puolehen Herrasi.
Sun raskaan taakkasi
hän ottavi
kantaakseen puolestas,
sä pääset huolestas.
Hän nöyrät aikanaan
korottaa kunniaan.
Ja laakson tie
kirkkaille vuorille vie."

-V. I. Forsman (Händelin Largoon)