Helatorstain saarna ja virsi

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:RabulaGospelsFol13vAscension.jpg

Saarna Pitäjänmäen kirkossa helatorstaina 9.5.2024
Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät, rakkaat Kristuksessa Jeesuksessa!

Kristus astui taivaisiin! Tähän voi vastata: Totisesti astui...

Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.

Jos mikään tästä päivästä ja tästä saarnasta jää mieleen, haluan, että se olisi vain tämä: ilo! Niin kuin kuulimme päivän evankeliumissa Luukkaan evankeliumin lopusta (Luuk. 24:46-53): Jeesuksen noustua taivaisiin opetuslapset ”kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin”. Päinvastoin kuin voisi äkkiseltään luulla, helatorstai ei siis ole haikea juhla. Jeesus ei ole poissa. Taivas, jonne Jeesus nousi, ei ole rajattu fyysinen paikka. Paavalin efesolaiskirjeen jae, jonka lauloin evankeliumin yhteydessä, tiivistää päivän sanoman: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Jeesus jätti taakseen kaiken, mikä voisi rajoittaa hänen armoaan ja läsnäoloaan. Tämä päivä julistaa, että hän on koko ajan läsnä, hän ei ole poissa, hän on täällä, hän on ehtoollisessa ja Hengessään läsnä. Siksi voimme rohkeasti sanoa Paavalin sanoin myös näin: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!”

Tosiasiat on toki myönnettävä. Kovin monelle, joka ei käy usein kirkossa, ei välttämättä jää mieleen, mitä helatorstaina juhlitaan. Juhlaa ei aina valtiovaltakaan arvosta. Samoin kuin loppiainen, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä oli jossakin vaiheessa jopa siirretty lauantaille. Kirkkomme ei kuitenkaan halua luopua tämän päivän oikeasta ajankohdasta ajoittoisesta paineesta huolimatta. Helatorstai kuuluu kaikille, koska Kristus kuuluu kaikille. Niin kuin Jeesus siunasi apostoleitaan noustessaan, meidät nostetaan lepäämästä laakereillamme ja levittämään hänen siunaustaan kaikille kansoille. Näin myös tänään Suomessa ja Pitäjänmäellä.

Me emme kuitenkaan jaa ilosanomaa omin voimin, väkipakolla. Kun Jeesus oli astunut taivaisiin, apostolit lähtivät temppeliin, siis juutalaisen kansan ainoaan kirkkoon. Kun me olemme tänään kirkossa messua juhlimassa, Kristuksen siunaava läsnäolo ei jää vain yleispäteväksi sanahelinäksi. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta me jaksamme lahjoittaa itsemme maailman pelastuksen hyväksi. Ehtoollisen ja helatorstain yhteyttä selventää se, mitä Martti Luther päätteli mielenkiintoisella tavalla niiden suhteesta. Isä Jumala on kaikkialla läsnäoleva, rajoittamaton Jumala. Kun Jeesus astui helatorstaina ylös istumaan Isän oikealla puolella, hän tuli kaikkialla läsnäolevan Jumalan vierelle. Näin ollen Kristuksen taivaaseen astuminen viittaa siihen, että Jeesus on ruumiineen sieluineen kaikkialla läsnä niin kuin Isänsä. Jeesus ei ole siis vain Henkensä kautta läsnä jotenkin hengellisesti, vaan hän on kaikkialla kohdattavissa ihan ihmisenä, ruumiillisena, fyysisesti. Tämä asia todentuu meille ehtoollisessa. Jeesus on aina uudestaan kohdattavissa fyysisesti leivässä ja viinissä, joista tulee hänen ruumiinsa ja verensä. Näin siis Luther päätteli.

Helatorstai on siis ilon juhla, koska saamme tänään lahjaksi Jeesuksen rajoittamattoman läsnäolon ehtoollisessa. Efesolaiskirjeen mukaan Jeesuksen taivaaseen astuminen tarkoittaa sitä, että ”hän antoi lahjoja ihmisille”. Sitä, mikä on annettu lahjaksi, ei voi kukaan omia etuoikeudekseen. Jotta emme omisi lahjaa vain omaksi hyväksemme, meitä kutsutaan haluamaan sitä, mitä Jumala itse haluaa Paavalin mukaan: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Jeesus on tie ja totuus. Jumala tahtoo kaikkien tuntevan Jeesuksen. Tälle tahdolle ei ole pantu Raamatussa mitään rajaa, päinvastoin. Joka kerta, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen, meitä kutsutaan pyytämään Jumalan tahdon toteutumista kaikkialla. Itse Vapahtaja käski meitä osallistumaan maailmoja syleilevään pelastavaan tahtoonsa, kun hän sanoi: ”kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista”.

Pelastus tulee välittää kaikille, sille ei saa panna rajaa, ja se koskee myös niitä, joiden me emme haluaisi pelastuvan. Ei ole helppoa rukoilla, että myös meille hankalat ihmiset saisivat uuden sydämen. Joku raja pitää olla, joku viimeinen päivämäärä, eihän kaikkea saa tehdä! Ei koira saa päästä veräjästä! Näinhän meistä tuntuu todellisia vääryyksiä kohdattuamme. Jeeus kuuli nämä kokemukset nahoissaan, kun hänet naulittiin ristille. Mutta jos Jeesus rukoili tappajiensa puolesta ja astui helvettiin asti pelastaakseen pahimmatkin rikolliset, meidän on hänen oppilainaan seurattava häntä, minne hän kutsuukaan. Jeesuksen todistajia vainonnut murhaaja Paavalikin pelastettiin. Armon levittäminen ei tietysti koskaan tarkoita vääryyksien hyväksymistä, vaan vain sitä, että kuuntelemme Jeesuksen ääntä, mennen sinne, minne Jeesus itse on ensin menossa. Jeesus on ainoa Pelastaja, me voimme hänestä vain todistaa. Meidät on kuitenkin selvin sanoin kutsuttu rukoilemaan vainoojiemme puolesta Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin on tehtävä keksimättä hengellisiä tekosyitä sille, miksi joistakuista, esimerkiksi väärää mielipidettä edustavista, ei tarvitsisi kuitenkaan välittää syvätasolla. Meidät kristityt on kutsuttu elämän mittaiselle matkalla kasvamaan hengellisesti aikuisiksi levittääksemme Kristuksen tuntemista kaikille rukous edellä.

Lähetyskäskyn tehtävän on siis säilyttävä aivan niin laajana kuin Jeesus sanoo. Meitä ei ole kutsuttu julistamaan armoa ja toivoa vain yksittäisille ihmisille, valikoidaksemme itsellemme mukavia tapauksia, vaan kokonaisille kansakunnille jyvine ja akanoineen. Kirkkoina me emme kutsu mukaan Jeesuksen ilojuhliin vain harvoja ja valittuja, vaan julistamme jokaisen ihmisen kerrallaan Kristuksessa valituksi. Jos tekisimme kaiken tämän vain omalla voimallamme, asia voisi tuntua suorastaan naurettavan vaikealta. Mutta meille on annettu muitakin armolahjoja kuin ehtoollinen ja muut sakramentit: Henki lahjoittaa tahtonsa mukaan muun muassa parantamisen armolahjan, profetoimisen armolahjan, viisauden armolahjan ja ennen kaikkea rakkauden armolahjan. Raamattu kehottaa meitä pyytämään armolahjoja, jotta voisimme rakentaa Kristuksen ruumista. Armolahjat eivät kuulu vain harvoille ja valituille, vaan jokaiselle kristitylle. Ne ovat iloisia mahdollisuuksia, eivät vaatimuksia, vaan kaikkien yhteistä omaisuutta yhteiseksi hyväksi. Kerron messun jälkeen Toivo-seuroissa konkreettisia esimerkkejä armolahjoista sekä herätyksen puolesta rukoilemisesta.

Rakkaat ystävät Jeesuksessa Kristuksessa. Tiivistän lopuksi tämän saarnan. Helatorstai on ilon juhla, Jeesuksen läsnäolon juhla. Jeesus on läsnä kaikkialla ja ehtoollisessa. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta lahjoittaisimme pelastuksen kaikille ihmisille erottelematta jyviä ja akanoita. Tänään siis meidät kutsutaan tahtomaan samaa kuin mitä Pyhä Kolminaisuus itse haluaa: kaikkien pelastumista. Jeesus astui tuonelaan, helvetiinkin asti tuodakseen rakkautensa jokaiselle. Nouskaamme hänen kanssaan laakereiltamme ja toimikaamme hänen lähettiläinään. Rukoilkaamme herätystä Suomeen ja maailmaan sekä rauhaa. Niin kuin apostolit ja neitsyt Maria odottivat Hengen vuodatusta helatorstaista helluntaihin asti, pyytäkäämme mekin Pyhän Hengen armolahjoja, jotta ilosanoma leviäisi meidän kauttamme. Kaikessa tässä muistakaamme Paavalin sana: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” Aamen.

---

Tässä vielä kirjoittamani helatorstain virsi, joka laulettiin päivän virtenä messussa:

1. Kuule, maa! 
On rakkaus totta, 
sen valta täysin loputonta,
ei mikään sitä estänyt. 
Ristin mies kuoleman voitti 
ja vankeuden vangiksi otti, 
ei armottomuus kestänyt. 
Nyt täyttää kaikkeuden 
ja ääret aikojen Hyvyys itse. 
Näin kunnian sai suurimman 
hän, Jeesus, poika Marian.

2. Hän on läsnä, hän on täällä. 
On paikalla hän joka säällä, 
ei katsele vain ylhäältä 
eikä jäänyt Galileaan, 
vaan haavamme vei Isän helmaan. 
Me saamme avun läheltä, 
kun kulkee kaikissa 
ihmisten vaiheissa
Jumalamme. 
Näin pelastaa ja rakastaa 
nyt Kolminaisuus maailmaa.

3. Jeesuksessa toivon saamme, 
sen iloisesti muille jaamme. 
Taas rakkaus mieltä lämmittää. 
Pelkomme ja unelmamme 
me Isän haltuun tässä tuomme, 
kun helatorstai helähtää. 
Jokainen sielu on 
turvassa sovinnon, riemu soikoon!
Näin kauna saa jo loppunsa, 
kun Henki kaikki uudistaa.

Sanat: Petri Tikka, 2016
Sävel: Philipp Nicolai, 1599 (virressä 163)

Helatorstain saarna

HELATORSTAIN SAARNA 25.5.2017 PERTUNMAAN KIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

alkuvirsi | 261:1,2,4,6,7,9 Nyt iloitkaa, te kristityt 
kiitosvirsi | 133 Halleluja! Nyt ylistys
lukukappaleiden välissä | 106: 1-2 Terve juhla Kristuksen 
päivän virsi | 108 Oi suuri Voitonruhtinas 
saarnavirsi | 420a:1-3,6,8 Nyt soikoon taivas kiitostaan
saarnan jälkeen | 166:3,6 Niin aukeni tie 
uhrivirsi | 339 Halleluja! Kiitos Herran 
ehtoollisvirret | 227 Ylistys olkoon aina Isällemme

ylistysvirsi | 110:1,3,5 Polvistu eteen Herrasi 

Saarnasin epistolasta:

Ef. 4: 7-15

Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin:
      - Hän nousi korkeuteen
      vangit voittosaaliinaan,
      hän antoi lahjoja ihmisille.
    Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.

Hallelujasäe

Hän, joka laskeutui alas,
nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs
täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.

Ef. 4: 10

Evankeliumi

Joh. 17: 24-26

Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

SAARNA

Rakkaat kristityt,

Helatorstai on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Tänä vuonna vietämme myös reformaation 500-vuotisjuhlaa. Kristuksen taivaaseen astuminen merkitsee sitä, että hän on läsnä kaikkialla. Tämä on yksi uskonpuhdistuksen eli reformaation opeista. Jeesus meni ihmisenä takaisin taivaaseen Isän luo. Näin hänen inhimillinen läsnäolonsa täyttää kaiken. Koska Isä Jumala on kaikkialla, hänen oikealla puolellaan istuva Jeesus on myös kaikkialla. Tällä perusteltiin muun muassa se, että Jeesus kykenee olemaan läsnä myös ehtoollisessa. Hän on läsnä ihan ruumiillisesti, todellisesti. Hän on kouriintuntuvalla tavalla läsnä eikä vain henkisesti, niin kuin jotkut muut kristityt opettivat. Me saamme käsin kosketeltavan vakuutuksen armosta.

Saarnani avulla haluan, että voisimme kokea jotain siitä, mitä Kristuksen taivaaseen astuminen todella merkitsee. Se on jotain varsin yllättävää, aivan päinvastaista kuin mitä helposti luulisi. Kristus ei mennyt vain yksin taivaaseen, vaan otti mukanaan ihmisiä sinne mennessään. Jeesuksen taivaaseen meneminen ei myöskään merkitse hänen poissaoloaan. Kirkkona rakennumme hänen rakastavan läsnäolonsa temppeliksi maan päällä. Kristittyinä kaikki on meidän, jopa itse Jumala.

Vangit taivaaseen

Päivän epistolassa pyhä Paavali puhuu siitä, mitä Kristuksen astuminen taivaaseen sai aikaan. Hän tulkitsee psalmia 68, jossa puhutaan Jumalan saapumisesta temppeliinsä, Siionin vuorelle. Paavalin mukaan Kristus on itse Herra Jumala, joka teki näin: ”Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille.” Kuollessaan Kristus astui maailmankaikkeuden syvimpiin rakenteisiin asti. Hän astui alas tuonelaan, sinne, mihin Vanhan testamentin mukaan kaikki ihmiset olivat kulkemassa. Vangit, jotka Herra Jeesus otti mukanaan, olivat kaikki nämä, siis kaikki ne, jotka eivät pystyneet auttamaan itseään. Perisynnin tähden, Aadamin perillisinä kaikki ihmiset ovat katoavaisia ja heikkoja. Osoittaakseen rakkautensa ja armonsa Kristus lunasti koko ihmiskunnan, jonka hän oli sallinut joutua ymmärtämättömyyden valtaan. Pääsiäisenä hän päästi aivan kaikki kuoleman ja pahan vallasta. Eikä tässä kaikki: hän kohotti kaikki eksyneet uuteen elämään. Helatorstaina Kristus vei meidät ylös Isänsä temppeliin. Hän vei meidät kotiin.

Psalmi ei viittaa vain ihmisten katoavaisuuteen. Meidät kaikki pelastetaan muustakin kuin jostakin, mikä koskee vasta elämämme päätöstä. Me petymme ja kapinoimme Jumalaa vastaan, kun elämämme keskellä kaikki ei suju tahtomme mukaisesti. Hyvänä Isänä Jumala ei hätkähdä kiukuttelevia lapsia. Psalmissa lukee Vanhan testamentin käännöksemme mukaan: ”Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan.” Jumala ei ensin edellytä meiltä uskoa tai kuuliaisuutta ennen kuin hän pelastaa meidät. Kasteen sakramentin kautta meidät on otettu mukaan Jumalan perheväkeen huutavina pienokaisina. Kirkossa me kasvamme kristityiksi ja seurakuntana otamme koko yhteisöämme mukaan tähän perheyhteyteen ilman ehtoja. Juuri tavallinen elämä, juuri tällainen pertunmaalainen seurakuntaelämä välittämisenä ja yhteytenä, on sitä, mitä varten Kristus astui korkeuksiin. Taivas ei olekaan harppujen tuonpuoleista helinää, vaan kotia, elävää yhteyttä ihmisten välillä (nyyttikestejä).

Läsnäolo

Helatorstai! Avoin taivas! Vapaa maa! Tämä juhlapäivä on suuri ja avara. Sanat eivät melkein riitä kaiken sen syvyyden kuvaamiseen. Helatorstaissa on nimittäin kyse siitä, että kaikki, mistä kristinuskossa on kyse, tulee todellisuudeksi tässä ja nyt. Jeesus on läsnä, ei vain Raamatun lehdillä. Toivo on totta nyt, ei vasta huomenna. Taivas on keskellämme, ei vain tuonpuoleisessa. Sanoohan Raamattu: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Hän on kaikessa läsnä, siis ehdottomasti ja väistämättä myös tässä hetkessä ja tässä paikassa, täällä Pertunmaalla armon vuonna 2017.

Usein helatorstai ymmärretään kuitenkin aivan päinvastoin. Luullaan, että se merkitsee Kristuksen juhlallista poistumista keskeltämme. Me jäämme ikävöiden odottamaan Pyhää Henkeä, jonka tuleminen helluntaina ikään kuin korvaisi Jeesuksen poissaolon. Eikö kuitenkin Vapahtaja luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti? Tämän lupauksen ylösnoussut Herra sanoi ennen taivaaseen astumistaan. Ja jo ennen kuolemaansa hän lupasi olla meissä, kuten kuulimme päivän evankeliumissa: ”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Jeesus on meidän kanssamme, meidän keskellämme ja peräti meissä, meidän sisällämme. Voisiko kukaan olla lähempänä? Ehtoollisessa me jopa syömme Kristuksen, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin. Näin hän tulee aistein havaittavassa muodossa keskellemme. Hän ei ole siis edes ruumiinsa puolesta poissa ja muualla. Hän jopa ravitsee meidät itsellään ja läpäisee meidät syvemmin kuin kukaan muu. Onko mikään tästä poissaoloa? Entä ilosanoma, armon ja toivon ääni, joka uudistaa koko olemuksemme ja tuo sille innon elää? Kaikki tämän on Jeesuksen läsnäoloa, hänen kouriintuntuvaa olemistaan ihmiskuntansa keskellä. Pyhä Henki johdattaa maailmaa Jeesuksen luo näyttäen, kuinka ihana hän on. Pyhä Henki on itse Jumala, Kolminaisuuden kolmas Persoona. Hän ei ole Herramme Jeesuksen läsnäolon korvaaja. Pyhä Henki on Kristuksen vapahtavan läsnäolon kirkastaja, sen paljastaja.

Temppeli on koti ja ruumis on ihmiskunta

Jeesus ei ole kaukana. Taivaskaan ei ole kaukana, jossakin muualla. Se, mikä on kaikkein korkeinta, on läheisyys ja ilo. Sitä on taivas. Taivas on koti, taivaankoti. Taivaassa on temppeli, joka ei hohda jylhyyttään, vaan on kodikas. Temppeli tarkoittaa Herran huonetta. Kristus nousi taivaisiin ollakseen Isänsä huoneessa, kotona. Nyt Jumala rakentaa kotia maan päälle. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Hän meni Isänsä luokse korkeuksiin, jotta hän toisi taivaan tänne meidän ihmisten keskelle. Kirkkona me olemme mukana rakentamassa Jumalan rakkauden temppeliä maan päälle. Siihen Paavali viittaa sanoessaan: ”Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.” Rakkaus on suurin armolahja. Sen avulla kasvatamme ja rakennamme Herran huonetta, kotia, seurakuntaa. Seurakunta on myös Kristuksen ruumis.

Temppeli ei merkitse pelkästään kirkkorakennusta, vaikka täällä seurakunta toki kokoontuu. Jumalan huone on elävä rakennus, joka koostuu ihmisistä. Se on siis jotain ruumiillista, elävää. Kirkko on Jeesuksen ruumis, ja hän itse on ruumiinsa pää. Me olemme eläviä rakennuskiviä yhdessä ja samassa temppelissä, joka koostuu ihmisistä. Jeesus, kirkon kulmakivi, on ihminen, ruumiillinen olento. Hän syntyi ihmiseksi meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden, kuten Nikean uskontunnustus sanoo.

Jeesuksen ruumis ei rajoitu vain niihin, jotka tällä hetkellä uskovat Jumalaan ja ovat osa kirkkoa. Kaikki me ihmiset olemme aina eri tavoin joutumassa kuiluihin, hätäilemässä sinne tänne. Nyt kuitenkin kaikki syvyyksiin päätyneet ihmiset on nostettu korkeuksiin. Siksi Jumalan kotia maailmankaikkeudessa rakennetaan jatkuvasti, kunnes se kasvaa täyteen mittaansa. Paavalin mukaan Kristus on täyttänyt kaiken läsnäolollaan. Aikaisemmin kirjeessään hän sanoo Jeesuksesta: ”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.” Seurakuntansa päänä hänen suunnitelmansa on yhdistää yhdeksi kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Koko ihmiskunnan on tarkoitus olla osa Kristuksen ruumiista, jotta Jumalalla olisi koti maailmankaikkeutensa keskellä. Onhan hän luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, kirkastamaan kunniaansa.

Kaikki

Meillä on kaikki. Kaikki on meidän. Kaikki on lahjaa. Mitään ei puutu. Kukaan ei jää puuttumaan. Me perimme kaiken. Sitä on olla kristitty: perillinen – kaiken perillinen – kansojen perillinen – itse Jumalan perillinen. Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa apostoli sanoo: ”Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -- hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti.” Raamatun mukaan Jumalan tahto on kaikkien pelastuminen. Kaiken hyvä päätös on meidän perintöosamme kristittyinä. Meidät kruunataan kaikella sillä, mitä pidämme omanamme jo nyt uskon avulla.

Lapsella on kaikki, mitä hänen vanhemmillaan on, vaikka hän ei kirjaimellisesti omista vielä mitään. Samoin on meidän laitamme. Me elämme Jumalan perheen jäseninä. Kaikki, mikä on Isän, on meidän. Jumalan lapsina meillä on koko maailma, kaikki Jumalan hyvät lahjat ja ennen kaikkea: Jumala itse. Päivän evankeliumin mukaan Kristus Jumala asuu rakkaudessaan meissä. Tässä rakkaudessa ei ole kyse pelkästään vanhemman ja lapsen välisestä lämpimästä suhteesta. Tämä on jotakin kiihkeää, läpäisevää, toinen toisensa omistavaa. Me olemme kuin morsian, ja Kristus on kirkkonsa sulhanen. Laulujen laulussa neito laulaa: ”Rakkaani on minun ja minä olen hänen.” (Laul. l. 2:16)

Se, että Jumala on rakkaudessaan meidän ja meidän keskellämme, ei tarkoita eristäytymistä uskonnolliseen erinomaisuuteen. Uskovina voimme olla varmoja pelastuksestamme siksi, että Jumala on antanut meille armonsa sen täydessä laajuudessaan. Varmuutemme ei perustu siihen, mitä olemme saaneet aikaan tai päättäneet. Autuus ei toteudu sen kustannuksella, että jotkut muut joutuisivat omien valintojensa perusteella eroon ihmiskunnan rakastajasta. Kaikki, aivan kaikki on armoa, sillä kaikki perustuu yksinomaan ihanan Jumalamme omiin rakkauslupauksiin, ei yhdenkään kuolevaisen päätelmiin. Galatalaiskirjeessä apostoli sanoo: ”Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen.” Tällainen perintö odottaa uskovia: Kristus siunaa kaikki kansat, ketään erottelematta. Ihmissuvusta tulee ihmisperhe, seurakunta.

Me emme saa lahjana niinkään tavaraa, tuntemuksia tai hyvää osaa itsellemme. Omien turvarakenteittemme sijaan saammekin koko ihmiskunnan, kaikki sukupolvet, kaikki koskaan eläneet ihmiset. Toisin sanoen perimme sen, mikä on kaikkein tärkeintä: yhteyden toisiin eli rakkauden. Kukaan ei puutu eikä mitään jää puuttumaan. Me olemme Jumalan perillisiä! Me saamme hänet itsensä! Me perimme hänet, joka on kaikkein suurin, itse suuruus ja suuruuttakin suurempi. Me saamme omaksemme Jumalan, joka on palava rakkaus. Hän on meidän kotimme takkatuli. Hän uudistaa meidät armonsa tyyssijaksi maan päällä ja itse rikkoo suojamuurit, jotka estävät pääsyn mukaan. Näin koko maailmasta tulee Jumalan rakkauden temppeli.

Niin kuin pyhä apostoli Paavali opettaa: ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:23) Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! (2. Kor. 13:13)