Helatorstain saarna ja virsi

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:RabulaGospelsFol13vAscension.jpg

Saarna Pitäjänmäen kirkossa helatorstaina 9.5.2024
Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät, rakkaat Kristuksessa Jeesuksessa!

Kristus astui taivaisiin! Tähän voi vastata: Totisesti astui...

Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.

Jos mikään tästä päivästä ja tästä saarnasta jää mieleen, haluan, että se olisi vain tämä: ilo! Niin kuin kuulimme päivän evankeliumissa Luukkaan evankeliumin lopusta (Luuk. 24:46-53): Jeesuksen noustua taivaisiin opetuslapset ”kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin”. Päinvastoin kuin voisi äkkiseltään luulla, helatorstai ei siis ole haikea juhla. Jeesus ei ole poissa. Taivas, jonne Jeesus nousi, ei ole rajattu fyysinen paikka. Paavalin efesolaiskirjeen jae, jonka lauloin evankeliumin yhteydessä, tiivistää päivän sanoman: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Jeesus jätti taakseen kaiken, mikä voisi rajoittaa hänen armoaan ja läsnäoloaan. Tämä päivä julistaa, että hän on koko ajan läsnä, hän ei ole poissa, hän on täällä, hän on ehtoollisessa ja Hengessään läsnä. Siksi voimme rohkeasti sanoa Paavalin sanoin myös näin: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!”

Tosiasiat on toki myönnettävä. Kovin monelle, joka ei käy usein kirkossa, ei välttämättä jää mieleen, mitä helatorstaina juhlitaan. Juhlaa ei aina valtiovaltakaan arvosta. Samoin kuin loppiainen, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä oli jossakin vaiheessa jopa siirretty lauantaille. Kirkkomme ei kuitenkaan halua luopua tämän päivän oikeasta ajankohdasta ajoittoisesta paineesta huolimatta. Helatorstai kuuluu kaikille, koska Kristus kuuluu kaikille. Niin kuin Jeesus siunasi apostoleitaan noustessaan, meidät nostetaan lepäämästä laakereillamme ja levittämään hänen siunaustaan kaikille kansoille. Näin myös tänään Suomessa ja Pitäjänmäellä.

Me emme kuitenkaan jaa ilosanomaa omin voimin, väkipakolla. Kun Jeesus oli astunut taivaisiin, apostolit lähtivät temppeliin, siis juutalaisen kansan ainoaan kirkkoon. Kun me olemme tänään kirkossa messua juhlimassa, Kristuksen siunaava läsnäolo ei jää vain yleispäteväksi sanahelinäksi. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta me jaksamme lahjoittaa itsemme maailman pelastuksen hyväksi. Ehtoollisen ja helatorstain yhteyttä selventää se, mitä Martti Luther päätteli mielenkiintoisella tavalla niiden suhteesta. Isä Jumala on kaikkialla läsnäoleva, rajoittamaton Jumala. Kun Jeesus astui helatorstaina ylös istumaan Isän oikealla puolella, hän tuli kaikkialla läsnäolevan Jumalan vierelle. Näin ollen Kristuksen taivaaseen astuminen viittaa siihen, että Jeesus on ruumiineen sieluineen kaikkialla läsnä niin kuin Isänsä. Jeesus ei ole siis vain Henkensä kautta läsnä jotenkin hengellisesti, vaan hän on kaikkialla kohdattavissa ihan ihmisenä, ruumiillisena, fyysisesti. Tämä asia todentuu meille ehtoollisessa. Jeesus on aina uudestaan kohdattavissa fyysisesti leivässä ja viinissä, joista tulee hänen ruumiinsa ja verensä. Näin siis Luther päätteli.

Helatorstai on siis ilon juhla, koska saamme tänään lahjaksi Jeesuksen rajoittamattoman läsnäolon ehtoollisessa. Efesolaiskirjeen mukaan Jeesuksen taivaaseen astuminen tarkoittaa sitä, että ”hän antoi lahjoja ihmisille”. Sitä, mikä on annettu lahjaksi, ei voi kukaan omia etuoikeudekseen. Jotta emme omisi lahjaa vain omaksi hyväksemme, meitä kutsutaan haluamaan sitä, mitä Jumala itse haluaa Paavalin mukaan: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Jeesus on tie ja totuus. Jumala tahtoo kaikkien tuntevan Jeesuksen. Tälle tahdolle ei ole pantu Raamatussa mitään rajaa, päinvastoin. Joka kerta, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen, meitä kutsutaan pyytämään Jumalan tahdon toteutumista kaikkialla. Itse Vapahtaja käski meitä osallistumaan maailmoja syleilevään pelastavaan tahtoonsa, kun hän sanoi: ”kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista”.

Pelastus tulee välittää kaikille, sille ei saa panna rajaa, ja se koskee myös niitä, joiden me emme haluaisi pelastuvan. Ei ole helppoa rukoilla, että myös meille hankalat ihmiset saisivat uuden sydämen. Joku raja pitää olla, joku viimeinen päivämäärä, eihän kaikkea saa tehdä! Ei koira saa päästä veräjästä! Näinhän meistä tuntuu todellisia vääryyksiä kohdattuamme. Jeeus kuuli nämä kokemukset nahoissaan, kun hänet naulittiin ristille. Mutta jos Jeesus rukoili tappajiensa puolesta ja astui helvettiin asti pelastaakseen pahimmatkin rikolliset, meidän on hänen oppilainaan seurattava häntä, minne hän kutsuukaan. Jeesuksen todistajia vainonnut murhaaja Paavalikin pelastettiin. Armon levittäminen ei tietysti koskaan tarkoita vääryyksien hyväksymistä, vaan vain sitä, että kuuntelemme Jeesuksen ääntä, mennen sinne, minne Jeesus itse on ensin menossa. Jeesus on ainoa Pelastaja, me voimme hänestä vain todistaa. Meidät on kuitenkin selvin sanoin kutsuttu rukoilemaan vainoojiemme puolesta Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin on tehtävä keksimättä hengellisiä tekosyitä sille, miksi joistakuista, esimerkiksi väärää mielipidettä edustavista, ei tarvitsisi kuitenkaan välittää syvätasolla. Meidät kristityt on kutsuttu elämän mittaiselle matkalla kasvamaan hengellisesti aikuisiksi levittääksemme Kristuksen tuntemista kaikille rukous edellä.

Lähetyskäskyn tehtävän on siis säilyttävä aivan niin laajana kuin Jeesus sanoo. Meitä ei ole kutsuttu julistamaan armoa ja toivoa vain yksittäisille ihmisille, valikoidaksemme itsellemme mukavia tapauksia, vaan kokonaisille kansakunnille jyvine ja akanoineen. Kirkkoina me emme kutsu mukaan Jeesuksen ilojuhliin vain harvoja ja valittuja, vaan julistamme jokaisen ihmisen kerrallaan Kristuksessa valituksi. Jos tekisimme kaiken tämän vain omalla voimallamme, asia voisi tuntua suorastaan naurettavan vaikealta. Mutta meille on annettu muitakin armolahjoja kuin ehtoollinen ja muut sakramentit: Henki lahjoittaa tahtonsa mukaan muun muassa parantamisen armolahjan, profetoimisen armolahjan, viisauden armolahjan ja ennen kaikkea rakkauden armolahjan. Raamattu kehottaa meitä pyytämään armolahjoja, jotta voisimme rakentaa Kristuksen ruumista. Armolahjat eivät kuulu vain harvoille ja valituille, vaan jokaiselle kristitylle. Ne ovat iloisia mahdollisuuksia, eivät vaatimuksia, vaan kaikkien yhteistä omaisuutta yhteiseksi hyväksi. Kerron messun jälkeen Toivo-seuroissa konkreettisia esimerkkejä armolahjoista sekä herätyksen puolesta rukoilemisesta.

Rakkaat ystävät Jeesuksessa Kristuksessa. Tiivistän lopuksi tämän saarnan. Helatorstai on ilon juhla, Jeesuksen läsnäolon juhla. Jeesus on läsnä kaikkialla ja ehtoollisessa. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta lahjoittaisimme pelastuksen kaikille ihmisille erottelematta jyviä ja akanoita. Tänään siis meidät kutsutaan tahtomaan samaa kuin mitä Pyhä Kolminaisuus itse haluaa: kaikkien pelastumista. Jeesus astui tuonelaan, helvetiinkin asti tuodakseen rakkautensa jokaiselle. Nouskaamme hänen kanssaan laakereiltamme ja toimikaamme hänen lähettiläinään. Rukoilkaamme herätystä Suomeen ja maailmaan sekä rauhaa. Niin kuin apostolit ja neitsyt Maria odottivat Hengen vuodatusta helatorstaista helluntaihin asti, pyytäkäämme mekin Pyhän Hengen armolahjoja, jotta ilosanoma leviäisi meidän kauttamme. Kaikessa tässä muistakaamme Paavalin sana: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” Aamen.

---

Tässä vielä kirjoittamani helatorstain virsi, joka laulettiin päivän virtenä messussa:

1. Kuule, maa! 
On rakkaus totta, 
sen valta täysin loputonta,
ei mikään sitä estänyt. 
Ristin mies kuoleman voitti 
ja vankeuden vangiksi otti, 
ei armottomuus kestänyt. 
Nyt täyttää kaikkeuden 
ja ääret aikojen Hyvyys itse. 
Näin kunnian sai suurimman 
hän, Jeesus, poika Marian.

2. Hän on läsnä, hän on täällä. 
On paikalla hän joka säällä, 
ei katsele vain ylhäältä 
eikä jäänyt Galileaan, 
vaan haavamme vei Isän helmaan. 
Me saamme avun läheltä, 
kun kulkee kaikissa 
ihmisten vaiheissa
Jumalamme. 
Näin pelastaa ja rakastaa 
nyt Kolminaisuus maailmaa.

3. Jeesuksessa toivon saamme, 
sen iloisesti muille jaamme. 
Taas rakkaus mieltä lämmittää. 
Pelkomme ja unelmamme 
me Isän haltuun tässä tuomme, 
kun helatorstai helähtää. 
Jokainen sielu on 
turvassa sovinnon, riemu soikoon!
Näin kauna saa jo loppunsa, 
kun Henki kaikki uudistaa.

Sanat: Petri Tikka, 2016
Sävel: Philipp Nicolai, 1599 (virressä 163)

Jumalan Kuva

"JUMALAN KUVA"
SAARNA PITÄJÄNMÄEN KIRKOSSA 21.4.2024
3. SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ
pastori Petri Samuel Tikka

Teidän sydämenne täyttää ilo,
jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Joh. 16:22

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”

    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Joh. 14:1–7

Kristus Pantokrator (500-luvulta Siinailta)

Kristus nousi kuolleista! 

Rakkaat ystävät. Tahdon tänään kiinnittää huomiota päivän evankeliumista tähän lauseeseen: ”Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Tämä tarkoittaa sitä, että me tunnemme Isän Jumalan, koska me olemme nähneet Jeesuksen. Jeesuksessa näkymätön Jumala tulee näkyväksi.

Ajatus on siitä vallankumouksellinen, että Jeesuksen ja hänen opetuslastensa käyttämän Raamatun eli Vanhan testamentin mukaan kukaan ei voi nähdä Jumalaa. Jumalan kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty kymmenessä käskyssä. Käskyjen vastaanottajalle, Moosekselle, näytettiin vain Jumalan selkäpuoli: toisin sanoen Jumala näyttäytyi poissaolevana, kuvaamattomana, ruumiittomana.

Monissa uskonnoissa näkymättömän Jumalan lähestymistä helpotetaan erilaisten kuvien avulla, jumalankuvien kautta. Kuvissa nähdään monia eri jumalia, joiden voi käsittää tekevän yhden Jumalan lähestyttäväksi, koettavaksi. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa lähestytään suoraan vain yhtä Jumalaa, joka ei mahdu kuviin. Kuitenkin jo ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa viitataan silti Jumalan kuviin: meihin ihmisiin. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisuuttaan heijastamaan. Meidät ihmiset on siis luotu antamaan olemuksellamme ja kasvoillamme Jumalan rakastavaa läsnäoloa toinen toisillemme ja koko luomakunnalle.

Voisi sanoa, että oikeastaan juutalaisuus ja kristinusko edustavat alkuperäistä humanismia, ihmisen arvon korostusta, vaikka humanismilla saatetaan viitata ateismiin. Kun nykyään on paljon puhetta ihmisarvoista ja niiden merkityksestä, on syytä huomata, että niiden laatimisen taustalla 1900-luvun puolivälissä vaikutti juutalais-kristillinen ajatus ihmisistä Jumalan kuvina. Jokaisella ihmisellä on iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta ja muista ominaisuuksista riippumatta lähtemätön arvo. Jos pidämme maailmaa pelkästään merkityksettömien, järjettömien prosessien aikaansaamana harmaana todellisuutena, on vaikea perustella sellaisia asioita kuin kauneus, totuus ja ihmisarvo. Väittäisin, että jos uskomme esimerkiksi rakkauteen, olemme omalla tavallamme uskovaisia. Rakkaus on uskon asia: vaikka sitä voi osoittaa, sitä ei voi kokein todentaa, fyysisesti mitata. Nähdäkseni yritämme omalla tavallamme kukin heijastaa perimmäistä todellisuutta, jotain tärkeintä, esimerkiksi rakkautta tai ihmisarvoja, vaikka emme uskoisikaan Jumalan olemassaoloon.

Ihminen on luotu heijastamaan Jumalaa toinen toiselleen eikä tätä tehtävää ole meiltä poistettu. Kuitenkin näyttää ainakin minusta siltä, että on aika harvoja tapauksia maailmanhistoriassa, jotka olisivat onnistuneet edustamaan Jumalaa taikka rakkautta tai hyvyyttä, mihin sitten uskommekaan, kovinkaan selväpiirteisesti ja johdonmukaisesti. Jos mietimme tärkeimpinä pitämiämme arvoja, kuten ihmisarvoa, tasa-arvoa ja lasten oikeuksia, juuri näitä kaikkia Jeesus edusti ajanlaskun alussa harvinaisen selvästi ja suoraselkäisesti mutta samalla lempeästi. Eikä Jeesus jäänyt vain viisaaksi opettajaksi historiaan, vaan hänen perustamansa kirkko muun muassa perusti yliopistot ja sairaalat, opetti lukutaidon, kielsi vastasyntyneiden lasten hylkäämisen sekä teroitti, että sekä naisen että miehen pitää saada vapaaehtoisesti suostua avioliittoon. Jeesuksen ja apostolien oppien perusteella myös Afrikan orjakauppaa vastustettiin ja naisten äänioikeutta vaadittiin.

On kuitenkin yksi Jeesuksen tähdentämä arvo, joka tuntuu nykyaikana pelottavalla tavalla hukkuvan: armo, anteeksianto. En halua vähentää arvokeskustelujen tärkeyttä, kunhan ne tapahtuvat rauhallisesti. Haluaisin itse kuitenkin meidän elävän sellaisessa todellisuudessa, jossa voimme elää ilman pelkoja ja pelkojen tuomaa armottomuutta toinen toistamme kohtaan. 

Ajattelisin ehkä niin, että hyvää voi edistää järkevästi ja rauhallisesti, kun hyvyyden lähde ensin pulppuaa sydämessä. Meidän on etsittävä, kuten jo Vanha testamentti opettaa, Jumalan kasvoja, itse elävää hyvyyttä, hyvyyttä, jolla on kasvot: ei sen sijaan abstrakteja ideologioita. Tämä etsiminen tapahtuu nähdäkseni juurtumalla, toinen toisemme näkemällä. Voi kokea Isän Jumalan rakastavan läsnäolon rakkaudessa lasta tai lastenlasta kohtaan. Esimerkiksi silloin koemme, että me aikuisetkin olemme osallisia Isän Jumalan rakkaudesta, hänen lapsiaan. Joku rakastaa meitä aina, vaikka emme olisikaan ollenkaan oikeassa, oikealla puolella, oikealla asiallakaan. Olen itse tuoreena isänä tällaista saanut kokea.

Kaiken sisimmässäni kokeman perusteella ja monen muun vastaavan todistajan kanssa voin todeta, että tällainen isällinen, lämmin rakkaus on kohdattavissa mitä suorimmin Jeesuksessa. Voisi ehkä sanoa niin, että Jeesuksen tähden lämmin rakkaus toisiamme kohtaan ei ole vain tunne. Tunne voi välillä olla selkeästi läsnä, välillä vähemmän. Jeesus on sen sijaan käynyt niin kirkkaasti läpi ihmisen tien, että hänessä voi todeta rakkauden ja armon olevan läsnä aina. Jeesus ei pelkästään heijasta Isän Jumalan ehdotonta, lämmintä, vakaata rakkautta. Hän on kaikki tämä. Me muut niin helposti yritämme olla jotain kuitenkin vähän enemmän kuin armoa, kuin rakkautta. Haluamme puolustaa totuutta, oikeita arvoja, hinnalla millä hyvänsä. Jeesus ei sen sijaan puolustautunut, ei taistellut, vaan hän suostui kärsivällisesti siihen epäluuloon, jota kohtaa armoa, lempeyttä ja rakkautta säteilevä, suoraselkäinen ihminen. Näin hän teki myös silloin, kun hänet häpäistiin julkisesti julmalla ristillä, jonka lukemattomat saivat Rooman valtakunnassa kokea.

Meille ei onneksi tulisi toivottavasti mieleenkään tehdä niin kuin roomalaisille oli mitä luontevinta tehdä heidän arvomaailmaansa horjuttaville ihmisille. Me emme kuitenkaan saa nähdäkseni asettua ylimielisesti entisaikojen ihmisiä korkeampaan moraaliseen asemaan. Me emme ole kehittyneet siihen pisteeseen, missä olemme. Meidät on yhteiskuntina ja yksilöinä nostettu siitä julmuudesta, joka niin helposti edelleen ottaa vallan ihmisestä: kuten tiedämme sodista, jotka vallitsevat maailmalla. Ja kuka meidät on nostanut? Vastaus on selvä, mutta vastauksen kuuleminen vaatinee meiltä luottamusta, siis uskoa. Meidät on nostanut julmuudesta ja vastakkainasettelusta Jeesus, joka nousi kolmantena päivänä ruumineen sieluineen kuolleista. Hän ei ole vieläkään hylännyt meitä millään tapaa, vaan hän kuulee rukoukset, auttaa ruumista, auttaa mieltä. Häntä voi ja saa rukoilla, ja hän vastaa.

Jumala ei siis näytä meille enää vain selkäpuoltaan. Hän ei ole poissaoleva, kuvaamaton. Meillä on Suomessakin kirkas, kaunis taideteos, kuva, joka on kätketty aivan näkyville. Tämä kuva, Jumalan Kuva, on Jeesus, juutalaisten ja koko maailman Messias ja Pelastaja. Jeesus ei kuulu vain joillekin, vaan kaikille, kun hän on kerran näin paljon meille antanut. Tahtoisin niin suuresti, niin kuin varmasti meistä moni, että hän kirkastuisi mahdollisimman kirkkaana meille sekä kirkossa että etäämmällä oleville; sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Hänen lähettämänsä Pyhän Hengen, rakkauden Hengen voimalla voimme rukoilla herätystä ja uudistusta maahamme ja koko maailmaankin. Kehottaisin näin tekemään vaikka joka päivä kulkiessamme kohti helluntaita tänä pääsiäisaikana. Voimme myös rukoilla rauhaa.

Lopuksi haluan vielä viitata kuulemaamme kuuluisaan Jeesuksen lauseeseen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Vanhassa käännöksessä lukee alkukielelle uskollisemmin: ”ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus itse asiassa vetää ristillä kaikki luokseen. Jeesus ei ole pelastuksen ehto, vaan elävä tie pelastukseen. Hän on ainoa tie, mutta tie, jolle Pyhä Henki kutsuu jokaista, kunnes kaikki me Jumalan kuviksi luodut kiitämme Jeesusta hänen kirkastavasta työstään. Vain Pyhässä Hengessä, rakastavassa Hengessä, meillä on vahva toivo, vahva uskallus, rukoilla toinen toistemme puolesta, osallistua Isän Jumalan työhön, hänen, joka tahtoo tuoda kaikki uskollisen sydämensä äärelle.

Laskiaissaarna

 

Hallelujasäe:

FIS Kuinka voisin maksaa Her- G -ral- F -le sen,
FIS minkä hän on hyväk- A -seni E tehnyt?
G Minä kohotan uhrimaljan
ja kiitän Herraa, FIS pe- D -las- E ta- FIS jaa-ni.

Ps. 116:12(–13)

Mark. 10:32–45

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

(Evankeliumi ja saarna alkavat videolla kohdasta 27:40.)



SAARNA LASKIAISENA 11.2.2024 RIIHIMÄEN KESKUSKIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Kuinka rakastankaan kirkkovuotta! Mikä onkaan elämäntilanne, mitä ympärillä tapahtuukaan, tuulahdus toivosta toistuu aina uudestaan raikkaana. Näin olen ajatellut aina, ainakin jo 16-vuotiaasta alkaen, kun päätin käydä messussa joka pyhä. Kirkkovuoden tuoma toivon tuntuma on tänään taas laskiaisena. Maailmalla tämä on karnevaaliaikaa, etenkin katolisissa maissa. Meillä syödään laskiaispullia, hernekeittoa, pidetään hauskaa laskemalla pulkkamäkeä. Matka kohti pääsiäistä alkaa, paastonaikaan laskeudutaan. Edessämme on Jeesuksen nouseminen kuolleista, ja kevät koittaa, valo voittaa. Ilo! Ylistys! Luopukaamme kaikesta muusta kuin ilosta, jonka Jeesus antaa. Jättäkäämme kaikki muut väitteet taaksemme kuin Jeesuksen armon täydellinen voitto. Se meille siintää: pääsiäinen, juhla, joka vapauttaa ihmiskunnan. Paastonaika, matkana kohti pääsiäistä, on paastoamista ilottomuudesta ja toivottomuudesta, niistä luopumista.

Ylistämällä Jeesusta aloitan kirkkovuoden ajasta riippumatta yleensä saarnan, jotta pääsisimme heti käsiksi uskomme ytimeen: Jeesukseen ja iloon. Asiaan liittyen tahtoisinkin kysyä teiltä: mitä merkitsee sana ”halleluja”? Kysyin tätä jo aiemmin rippikoululaisilta, kun valmistelimme tätä laskiaisen messua, joten he varmasti tietävät. Kanttori myös tietää virkansa puolesta. …. Ylistäkää Herraa! "Hallelu" tarkoittaa hepreaksi "ylistäkää", ”ja” tarkoittaa ”Jahvea” eli ”Herraa”.

Halleluja liittyy laskiaiseen, sillä tavoin, että laskiaisena lauletaan ”halleluja” evankeliumin ympärillä viimeistä kertaa ennen kohta alkavaa paastonaikaa. Laskeuduttuamme laskiaisena paastonaikaan paasto lähtee liikkeelle alkavalla viikolla tuhkakeskiviikkona, jolloin vietetään myös messua. Paastonaika kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. On sinänsä mielenkiintoista, että luovumme hallelujasta luterilaisessa kirkossamme paastonaikana. Eihän Jeesuksen oman opetuksen mukaan paastoaminen saa olla masentunutta ja ilotonta toimintaa. Ortodoksisessa kirkossa lauletaankin enemmän hallelujia paastonaikana kuin muulloin. Toisaalta meidän kirkossamme liturgisissa rukoushetkissä kuten vesperissä lauletaan ”Ylistys sinulle Kristus, kunnian kuningas” paastonaikana - eli käytännössä sama asia kuin halleluja, ylistäkää Herraa.

Ehkä nämä asiat sanon siksi, että tahdon meidän miettivän, mistä on syytä luopua paastonaikana. Onko syytä luopua ilosta ja riemusta, ylistyksestä, vai jostakin ihan muusta? Paastonaikaanhan kuuluu kolme keskeistä asiaa. Yksi on jostakin paastoaminen eli jostakin luopuminen. Toinen on almujen antaminen eli lähimmäisenrakkaus. Kolmas on rukoukseen keskittyminen, josta puhuinkin täällä kaksi viikkoa sitten. Nämä kolme asiaa - paasto, avunanto ja ja rukous - tukevat toisiaan. Jos voi luopua jostakin vähemmän tärkeästä, jää enemmän aikaa ja resursseja sekä toisten auttamiseen että rukoilemiseen. Paastonaika on kaikkinensa kilvoittelua sillä tiellä, johon Jeesus meitä päivän evankeliumissa kehottaa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.” Meidät on näin ollen kutsuttu luopumaan omasta oikeassaolemistamme, asemastamme ja ennakkoluuloistamme antaaksemme itsemme toisille. Nöyrtyessämme me todistamme Jeesuksesta, joka on jo kerran antanut itsensä koko maailmalle lahjaksi.

Tehtävä on laaja, kaiken kattava. Sitä kutsutaan perinteisesti kilvoitteluksi, ja paastonaikana satsaamme siihen. Paastoa viettäessämme seuraamme Jeesuksen omaa esimerkkiä. Hän paastosi ja rukoili maailman puolesta 40 päivän ajan. Näin hän teki Johannes Kastajalta saamansa kasteen jälkeen ennen julkisen parantamis- ja julistustoimintansa aloittamista. Paastoaminen luopumisena voi tarkoittaa ruoan vähentämistä, mutta voi aloittaa muustakin maallisesta asiasta, jota voisi vähentää, jottta voimme antaa omastamme paremmin. Voi olla kuitenkin todella vaikeaa luopua jostakin asiasta, josta on tullut itselleen aikaa vievä, vaikka ei haluaisikaan keskittyä siihen. Murehtiminen ja pettymys tuntuvat kuuluvan ihmisen eloon. Lääkettä niihin haemme erilaisista jokseenkin kutkuttavista asioista, jolla viemme huomion ikävämmistä kokemuksista. Paastonaikana emme voi mielestäni oppia luopumaan erilaisista turhuuksista, jos emme tarjoa niiden sijaan jotakin parempaa.

Se parempi asia on se, mihin paastonaika lopulta viittaa. Paras asia, joka motivoi luopumaan vähemmän tärkeistä asioista, on itse ihana Jeesus, pääsiäisen Herra. Hän on kuoleman ja synnin pääsiäisenä voittaen tuonut maailmaan täydellisen ja rajattoman ilon. Kuten päivän evankeliumissa kuulimme: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Jeesus on siis tuonut maailmaan toivon, joka koskeee jokaista ihmistä, ehdoitta. Jeesus herättää sydämeen rakkauden häntä kohtaan, Jumalaa kohtaan, Jeesus innostaa, hän rohkaisee, hän on lempeä, hän yhdistää, Jeesus yllättää, tekee ihmeitä, parantaa, vie pois murheet, tuo tilalle Hengen armolahjat ja ennen kaikkea antaa rakkauden ja kaiken sen lämmön.

Jeesusta miettien voi oivaltaa monia erilaisia tapoja paastota, luopua jostakin vähemmän tärkeästä lähimmäisen hyväksi. On olemassa esimerkiksi somepaasto. Yhteisvastuukeräys antaa mahdollisuuden auttaa rahallisesti, tänä vuonna nuoria Suomessa ja maailmalla. Olennaista on kuitenkin tällä paaston matkalla se, millaiseen kuvaan todellisuudesta ja maailmasta liitymme. Olemme matkalla kohti kristinuskon suurinta juhlaa, Herran pääsiäistä. Loputon rakkaus ja armo ilmeni täydellisesti Jeesuksessa, joka ei tuominnut elämänsä päättyessä edes murhaajiaan, vaan rukoili heille anteeksiantoa.

Meidän on ennen kaikkea luovuttava kaikista sellaisista ajatuksista, jotka väittävät Jeesuksen armon täydellistä voittoa vastaan. Pääsiäisenä Jumala itse vahvisti Jeesuksen käsityksen maailmasta herättämällä hänet kuolleista. Maailmamme on nyt niin kuin ennenkin kovin täynnä armottomuutta, vastakainasettelua, katkeruutta ja luottamattomuutta, ja näitä pidetään usein erilaisten sinänsä hyvin arvojen varjolla välttämättöminä sekä kirkossa, yksityiselämässä että yhteiskunnassa. Tämä ei ole kuitenkaan ikinä kristityn tie, vaan Jeesus käskee kostosta luopumiseen ja antamaan anteeksi 77 kertaa 7 kertaa eli aina uudestaan. Anteeksianto nousi pääsiäisenä haudasta, kuten varhaisen kirkon pääsiäissaarnoissa sanotaan.

Rakkaat ystävät. Lopulta kaikki polvet notkistuvat Herran edessä, kuten me tänään ehtoollisella. Lopulta kaikki ihmiset ylistävät sitä Vapahtajaa, joka pitkänäperjantaina alentui meidän ihmisten armottomuuden alle. Tällainen, aivan kaiken kattava, on se näkymä, johon muun muassa apstoli Paavalin opetus meitä kutsuu. Rakkaus ei koskaan katoa eikä se tule häviämään kamppailua ihmisten sieluista, sillä kaikkivaltias Jumala on itse Rakkaus ja hän on jo kerran voittanut rakkaudettomuuden Jeesus Nasaretilaisen ristinpuulla.

Ehkä voimme siis nyt pääsiäistä kohti mennessä rohkaistua todistamaan Jeesuksesta sanoin ja teoin. Se on mahdollista, jos teemme sen iloisin mielin, ilman pelkoa, ilman uhkan mahdollisuutta. Herätyksen ajat eivät ole poissuljetut. Usko voi levitä, voi tulla nousukierre, kuitenkin vain ilon kautta, armoa tähdentäen, armoa ilmentäen. Meillä luterilaisessa kirkossa ollaan usein varovaisia profetioiden suhteen, mutta niitä onkin aina syytä arvioida. Koin aikamoisen shokin, kun viime kesänä kotikirkkooni Temppeliaukioon tuli Saksan-amerikkalainen mies, joka kertoi, että Suomessa voisi alkaa levitä nuotioita, Hengen tulta, iloa. Olkoon tällainen näkymä ainakin rohkaisuna. Kilvoittelumme voi, Luojan niin salliessa, kantaa hedelmää toisille. Ja näkisin, että Riihimäellä tämä on erityisen mahdollista, paljon on täällä ollut pitkään rukousta, rukoilijoita.

Isä Jumala ei antanut Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden, näin itse olen saanut kokea näyssä 12 vuotta sitten. Antakaamme siis kunnia Kolminaisuudelle tänä paastonaikana. Todistakaamme iloisin mielin Jeesuksesta. Luopukaamme kaikista sellaisista kertomuksista, jotka vievät meidät ilottomuuteen tai armottomuuteen. Uskokaamme siihen kertomukseen, johon paastonaikana osallistumme: Jeesuksen voittoon. Niin kuin Paavali sanoo: ”Iloitkaa aina! Rukoilkaa lakkaamatta! Kiittäkää kaikesta!” Paavalilla oli laskiaisen henkeä, karnevaalihenkeä!

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! Olkoon hän aina ylistetty! Voitte toistaa perässä: Olkoon hän aina ylistetty..! Olkoon hän aina ylistetty!

Messu J.R.R. Tolkienin syntymäpäivänä 3.1.2024

kuva: P.S.T.

J.R.R. Tolkienin syntymäpäivän messu 3.1.2024, Pitäjänmäen kirkko
Messun toimitti pastori Petri Samuel Tikka, kanttori Kylli Ahola, avustavana pappina Asko Nuorkivi sekä muita avustajia

*Ristikulkue ja alkuvirsi
Alkuvirsi 16 Jeesus Kristus meille nyt

2. Alkusiunaus

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen...
Herra olkoon teidän kanssanne...

3. Johdantosanat (Petri Tikka)

Rakkaat ystävät, kristityt,

Vietämme kirkkovuodessa jouluaikaa eli muistamme Jeesuksen syntymää, Jumalan tulemista ihmiseksi. Tänään kolmas tammikuuta eli joulun kymmenentenä päivänä on myös yhden Jeesuksen opetuslapsen syntymäpäivä. Vuonna 1892 syntyi John Ronald Reuel -niminen poika Mabel ja Arthur Tolkienille Blomfonteinissa Oranjen Vapaavaliossa eteläisessä Afrikassa. Ronaldiksi lähipiirin kutsuma Tolkien vaikutti sittemmin suurimman osan iästään Englannissa ja erityisesti Oxfordissa kielitieteilijänä, muinaisenglannin professorina sekä fantasiakertomusten kirjoittajana. Tolkien oli myös kristitty, katolilainen, jonka uskolle keskeisiä asioita olivat ehtoollinen ja Vapahtajan äidin, ainaisen neitseen Marian esirukoukset. Tolkien kuoli Kolminaisuuteen turvaten toinen syyskuuta 1973.

Myös luterilainen käsitys kristinuskosta kehottaa meitä muistamaan menneiden polvien hyveitä ja uskoa. Tolkien joutui kokemaan kovia elämässään, kuten suvun hylkäämisen äitinsä, itsensä ja veljensä katolisuuden vuoksi, molempien vanhempien menetyksen lapsena sekä lähes kaikkien ystäviensä menettämisen ensimmäisessä maailmansodassa. Kuitenkin Tolkien jaksoi elämässään ja työssään välittää kielen kauneuden itseisarvoa, luonnon merkitystä sekä ehkä ennen kaikkea sitä, että vain Kristuksen armo voittaa pahan, ei mahti eikä voima eikä väkivalta. Luopuessamme suuruudenhulluista taisteluistamme juurrumme samalla kotiin, iloon, yhteyteen. Tähän Tolkien viitannee Thorin-kääpiön suulla tämän kuolinvuoteella sanoilla, jotka on osoitettu Bilbo-hobitille: ”Jos useampi meistä pitäisi suuremmassa arvossa ruokaa ja huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.” Tolkien tavoitteli tällaista armorikasta jokapäiväistä näkymää, josta pidämme kiinni toivon ja sen vahvistaman mielikuvituksen kautta.

Lauloimme juuri muinaisen jouluvirren sanoin: ”Ilo, rauha mukanaan saapunut on päälle maan Jumala ja ihminen, auttajamme armoinen.” Tunnustakaamme syntimme lapseksi tulleelle Jumalalle ottaaksemme vastaan armoa armon päälle.

4. Yhteinen rippi

Synnintunnustus 711 Herra, maailmamme on täynnä & Synninpäästö

5. Päivän psalmi 148 

Antifoni

Kiittäkää Herraa, ihmiset,
kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. (Dan. lis. C: 82)

Psalmi 148

1 Halleluja!
Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa,
ylistäkää häntä korkeuksissa!
2 Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä,
ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot!
3 Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu,
ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet!
4 Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat
ja taivaankantta kattavat vedet!
5 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hän on ne käskyllään luonut.
6 Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

7 Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä,
ylistäkää, syvyydet ja meren pedot!
8 Ylistäkää, tuli ja rakeet, lumi ja usva,
ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä!
9 Ylistäkää, vuoret ja kukkulat,
hedelmäpuut ja setrit,
10 villipedot ja karja,
maan matelijat ja taivaan linnut!
11 Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat,
ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,
12 nuorukaiset ja neidot,
vanhat ja nuoret!
13 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen,
hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan.
14 Herra on antanut kansalleen uuden voiman. Häntä ylistävät kaikki hänen palvelijansa, Israelin kansa, joka saa olla lähellä häntä. Halleluja!

Pieni kunnia (srk mukaan)

Antifoni toistetaan

6. Kyrie

*7. Gloria Kunnia Jumalalle korkeuksissa...

& kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle 726 Sinua me kiitämme

8. Päivän rukous

Rukoilkaamme. (Rukous perustuu rukoukseen, jonka ovat laatineet Tolkienin kanonisaatioprosessia kannattavat katolisessa kirkossa).

Oi siunattu Kolminaisuus, me kiitämme sinua siitä, että olet siunannut kirkkoa John Ronald Reuel Tolkienilla. Kiitämme, että olet antanut luomistyösi runouden, Pojan kärsimyksen salaisuuden ja Pyhän Hengen harmonian loistaa hänen kauttaan ja hänen mielikuvituksensa kautta, joka on toiminut sinun luovuuttasi heijastaen. Luottaessaan täysin äärettömään armoosi ja Marian äidilliseen esirukoukseen hän on toiminut Jeesuksen, lihkaksi tulleen Jumalan Viisauden, kuvana ja on näin näyttänyt meille, että pyhyys on välttämättä osa kristityn tavallista elämää ja johtaa ikuiseen yhteyteen sinun kanssasi. Anna meille hänen esirukouksensa kautta ja tahtosi mukaan se, mitä pyydämme: salli myös meidän elämämme ja kutsumustemme kirkastaa Jeesusta, häntä, joka on voittanut pahan yksin armon avulla. Me rukoilemme sinua, Kolminaisuus.

Aamen. X2 (srk)


2. Moos. 2: 15-22  

Kun faarao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmata Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon. Pakomatkallaan hän Midianin maassa pysähtyi erään kaivon luo. 16 Midianissa oli pappi, jolla oli seitsemän tytärtä. Nämä tulivat kaivolle nostamaan vettä juottoruuhiin juottaakseen isänsä lampaat ja vuohet. 17 Mutta sinne tuli paimenia, jotka alkoivat ajaa pois heidän karjaansa. Silloin Mooses meni tyttöjen avuksi ja juotti heidän eläimensä.

18 Kun tyttäret palasivat isänsä Reuelin luo, tämä kysyi: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" 19 He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!" 20 Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!"

21 Mooses katsoi parhaaksi jäädä asumaan papin luo, ja tämä antoi Moosekselle vaimoksi tyttärensä Sipporan. 22  Sippora synnytti pojan, ja Mooses antoi pojalle nimeksi Gersom sanoen: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla."

Virsi 937: 1, 3 Ole tervehditty täällä

Ef. 1: 19-23

 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, 20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, 21ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.


Virsi 18 Nyt ilovirttä veisaten

Joh. 1: 5-10, 15-18 

Halleluja... (srk)

Hallelujasäe: Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen,
jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. (1. Joh. 5: 20a)

5 Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

6 Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. 7 Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. 8 Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.

15 Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua."

16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
17 Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Saarna
P.S.T.

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Olen järjestänyt aika ajoin Tolkien-messuja jo noin 10 vuoden ajan. Kysyntää on. On kuitenkin myös joskus hieman vastustusta. Joillekin sadut, fantasia tai ehkä ylipäätänsä fiktio ovat epäilyttäviä. Tämä voi liittyä siihen, että kaikkea uskoon liittyvää halutaan pitää totena suorasti havaittavalla tavalla. Fantasiassa ihmeet ja unelmat tapahtuvat arkitodellisuudestamme riippumattomalla tasolla: mielikuvituksessa, vertauskuvina, unina ja näkyinä. Saduista puhuminen kirkossa voi tuntua uhkalta uskon puolustamiselle sen todellisuuden kiistävässä ajassa. Onhan usko Jumalaan, Jeesukseen, pyhiin ja enkeleihin kaikki lähinnä tarua kovin monelle ajassamme.

Tolkien, jonka uskoa muistamme tänään, ei vedonnut tuomioistuimessa päteviin fyysisiin todistuksiin auttaessaan hyvää ystäväänsä C.S. Lewisiä uskon polulle. Kuitenkin Tolkienin todistus teki lähtemättömän vaikutuksen ystäväänsä. Sadut ja myytit olivat avainasemassa näiden kahden Oxfordin tutkijan keskusteluissa. Lewis oli alun alkaen jonkinlainen ateisti tai agnostikko ja ajatteli, että myytit ovat ”valheita ja siksi arvottomia, vaikkakin ”hopean läpi henkäistyjä”” (Puu ja lehti, s. 140)? Lewis piti satuja ja myyttejä kylläkin kauniina ja itselleen tärkeinä. Samalla hän koki, että ne ovat nykyajan tieteellisen maailmankuvan perusteella viime kädessä merkityksettömiä. Tolkienin vaikutuksesta Lewis tuli toisiin ajatuksiin: hyvät sadut ja parhaimmat myytit viittaavatkin Jeesukseen, jossa ihmiskunnan syvimmät haaveet ja unelmat käyvät toteen. Toisin sanoen satujen ja myyttien kauneus sai Lewisin miettimään, mitä totuus ylipäätänsä on. Onko totuus raakaa tiedettä, ennaltamäärättyä matemaattiisa materiaa? Vai paljastavatko saduissa piilevät yllättävät käänteet, niiden kaihoisa kauneus, että lempeys voittaa pahan armottoman maailman keskellä?

John Ronald Reuel toimi siis sekä lähipiirissään että muutenkin Johannes Kastajan lailla todistajana valosta, joka on tullut maailmaan. Ihmisyyden sisimpään sykkii elämä, joka valaisee jokaisen ihminen mutta jota ei helposti havaita. Tässä voi siteerata Kanteletarta, joka hyvin ilmaisee, miksi tuo valo on niin helposti peitossa: ”Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella hevon heinähuonesehen, sorajouhen soimen päähän.” Kristinuskon salaisuus on siinä, että kaikkivaltias Jumala ja koko maailmankaikkeuden Luoja on tullut heikoksi ja pieneksi ihmiseksi. Pakkasen keskellä lämmin valo helottaa. Rakkautensa voimalla Jeesus kyllä teki ja tekee monia kiistämättömiä ihmetekoja, mutta lopulta hän kuoli pilkattuna ja häväistynä ristinpuulla. Täydellisen ja ehdottoman armon läsnäolo maan päällä on siis toisaalta selvä tosiasia Jeesuksessa. Toisaalta hänen toimintansa ei vakuuttanut kuitenkaan välittömästi edes Vapahtajan omaa rakasta kansaa, saatikka roomalaisia tai muita kansoja. Messiaan ylösnousemuksesta todistaminen jopa johti kahdestatoista apostolista yksitoista marttyyrikuolemaan.

Todistajan tehtävä ei siis aina ole helppo eikä suoraviivainen. Valo kuuluu kaikille, se on ehdotonta ja parantavaa, ja kuitenkin sitä jostakin syystä vastustetaan. Toki elämän ihmeellinen, kaikenkattava pohjavire, armo, vetää luonnostaan puoleensa. Ihmisen on kuitenkin jatkuvasti tunnustettava oma rajallisuutensa. Meillä ei ole suoraa, omavoimaista pääsyä suuriin salaisuuksiin. Ajattelen, että tarvitsemme usein reittejä, jotka ovat hyvin epäsuoria, jopa tavallaan järjenvastaisia, pehmetäksemme toisillemme, jakaaksemme armoa eteenpäin, kulkiessamme tiellä tulevan maailman elämään. Näin Tolkien omalla tavallaan toimi kertoessaan fantasiakertomuksia, joissa lähimmäisyys loistaa kirkkaana mutta jotka eivät mahdu aikakirjoihimme. Tolkienin ja meidän Vapahtajamme, Jeesus, kertoo myös itse evankeliumeissa lukemattomia tarinoita, joissa ei mainita nimiä, tarinoita, joihin ei anneta selkeää historallista kontekstia. Niissä on liittymäkohtia elämän varjoihin ja valoihin. Ne kuitenkin jättävät kuulijalle vastuun eivätkä ne todistele kenenkään statuksesta tai paremmuudesta. Jeesuksen vertaukset ovat arvoituksia, jotka haastavat totunnaisen ajattelun kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi kertomus tuhlaajapojasta kutsuu meitä miettimään jalomielisyyttää ihmistä kohtaan, joka pitää omaa isäänsä perinnönlähteenä, eläessään kuolleena. Tämä ja muut vertaukset ovat totta niissä ilmenevän perimmäisen totuuden tähden: ne ovat totta armon viesteinä. Ne eivät vakuuttele totuudella, vaan ovat totuutta omalla arvovallallaan.

Uskonnollinen kieli, myös Raamatun sana, voi kuitenkin menettää merkityksensä sen tähden, että se ei joka kerta osu kohdalleen eikä sitä myöskään aina sovelleta kuunnellen ja kunnioittaen lähimmäistä. Tähän tulee apuun, ainakin itselleni on tullut elämäni varrella, sadut ja fantasia. Kun ne osuvat kohdalleen, ne ovat elävöittäviä siltoja siitä armottomasta varjojen laaksosta, jota maailmassa toitotetaan totuutena, takaisin todellisuuteen. Ihmiselämän onttous tiivistyy ja lukittuu usein huoleen rahasta, vallasta ja vakaudesta. Tunteiden ja pelkojen aikaansaama vaihtoehdottomuus julistetaan ainoaksi mahdollisuudeksi lukemattomin tavoin. Selkeä lääke kaikkea ehdottomuuden harmautta vastaan on hiljentyminen esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-sarjan Hopeisen tuolin äärelle. Tolkienin ja Lewisin keskustelut todellisuuden pohjavireestä ilmenevät nähdäkseni siinä kätketysti mutta voimakkaalla tavalla.

Hopeisen tuolin tarinan käänne on siinä, kun maanläheistä pessimismiä edustava suistokainen Rapanhapakko kieltäytyy vihreän velhon ansasta: kaikki kaunis ja merkityksellinen ja kodikas - taivas, aurinko, Narnia, Aslan-leijona - kaikki olisivat vain projektioita arkisista tosiasioista kuten lampuista ja kissoista. Rapanhapakko myöntää, että näin varmaan voi olla, mutta hän mieluummin elää tässä mielikuvitusmaailmassa kuin velhon tarjoamassa realiteettien melankoliassa. Siinä samassa velhon lumous väistyy tarinan sankarien yltä. Eikä pelkästään tarinan sankarien yltä, kiinnitin tähän huomiota äsken kirjaa lukiessani. Velhon palvelijat, surulliselta työläismassalta vaikuttavat maahiset, paljastuvatkin olennoiksi, joista kukin on olemukseltaan aivan ainutlaatuinen. He palaavat timanttinektaria huokuvaan Syöveri-nimiseen maahansa, manalaakin syvemmälle, maailman juuriin. Näin manala tyhjenee ja sen meri jää Narnian asukkaille kesähelteillä unelmoinnin ja viilentymisen paikaksi.

Se, mikä on totta, on se, mikä ylittää kaikki valmiit odotukset. Tarinoita ja satuja, uutta luomista, tarvitaan, jotta pysyisimme ihmisinä toisillemme. Meidän on nähtävä näkyjä, koettava ja kuultava profetioita, jotta meillä olisi jalat maassa ja katsoisimme toisiamme emmekä huolten velhouksen maailmaa. Jeesus on todellisesti keskellämme, Jumala ihmisten joukossa, eikä hän ole totta ilman satuja, ilman vertauksia. Jumalan Poika on voittanut synnin ja pahan, jaetun kipumme pakkasen ja yön, jotta unien ja näkyjen näkeminen olisi virvoittavaa ja turvallista. Rukoilkaamme siis uskoa Suomeen ja koko maailmaan, rauhaa sekä armolahjojen täyteyttä. Mikäli haluatte tietää lisää Tolkienin käsityksistä saduista ja niiden todellisuudesta, suosittelen vahvasti kirjaa Puu ja lehti. Siinä on mm. Tolkienin essee Saduista sekä hänen runonsa Mythopoeia, joka on Tolkienin puhuttelu satuja epäilevälle ystävälleen Lewisille.

*Uskontunnustus (Nikea)

Esirukous: virsi 719; Kolehtikohde: Suomen ekumeeninen neuvosto

Uhrivirsi 221: 1- Kiittäen nyt ylistämme


Prefaatio 

Totisesti on oikein ja arvollista...

Sinun kirkkautesi loistaa hänessä, luomattomassa luomis-Sanassasi,
joka on ajallisesti syntynyt autuaasta neitsyt Mariasta
ja joka aina ylläpitää todellisuutta oman olemuksensa voimalla.
Me kiitämme sinua hänestä, joka on antanut ruumiinsa kansasi jokapäiväiseksi matkaleiväksi,
ja ylistämme sinua yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Ehtoollisen asetus

Isä meidän

Agnus Dei

Ehtoollisvirsi 300 Jeesuksen muisto ihana

* Ylistysvirsi 29: 3

*27. Siunaus


*28. Päätösmusiikki (Bilbo's Song, säv. PST) ja ristikulkue

I sit beside the fire and think
of all that I have seen
of meadow-flowers and butterflies
in summers that have been;

Of yellow leaves and gossamer
in autumns that there were,
with morning mist and silver sun
and wind upon my hair.

I sit beside the fire and think
of how the world will be
when winter comes without a spring
that I shall ever see.

For still there are so many things
that I have never seen:
in every wood in every spring
there is a different green.

I sit beside the fire and think
of people long ago
and people who will see a world
that I shall never know.

But all the while I sit and think
of times there were before,
I listen for returning feet
and voices at the door.


Voimme nyt lopuksi lausua vierustoverillemme quenyaksi: Nai Eru lye mánata. Eli Jumala siunatkoon sinua. Nai Eru lye mánata.

On syytä minun vielä sanoa, etten “tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte.” Toivotan näillä sanoilla teille hyvää Tolkienin syntympäivää ja muistan maljan kohotuksesta professorille klo 21.

Kiitoksen Henki voittaa

Hallelujasäe

Halleluja! Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää,
ihanaa on virittää ylistyslaulu!

Ps. 147:1

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5 (jakeet 1-15)

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
    Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Saarna Pitäjänmäen kirkossa Pitäjänmäki-päivänä 10.9.2023 15. sunnuntaina helluntaista
Petri Samuel Tikka + 

Virsi 210

Rakkaat ystävät,

Olemmeko kirkossa ja yhteiskunnassa väsähtäneitä ja jumittuneita vastakkainasetteluun? Mitä jos kaiken hankalan keskellä alkaisimmekin kiittää Jeesusta? Voittaako kiitoksen Henki nyt ja lopulta? Tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. Ajattelen ja uskon jo monen toisen kristityn rohkaisemana, että kiitosmieli murheiden ja huolten keskellä nostaa ja vie eteenpäin. Kiitollisuus toinen toisistamme kristittyinä, ihmisinä, lähimmäisinä luo aivan toisen perspektiivin kuin huolipuhe ja siitä kumpuava vihapuhe ja toistemme loputon arvosteleminen. Kiittäkäämme siis tänään Jeesusta, ainoaa syytä, miksi olemme täällä. Huolemme on jo yksi kantanut, yksi on antanut meille terveyden ja pelastuksen: Jeesus.

Miettikäämme sydämessämme tänään, miten meistä tulee terveitä, mikä voima meidät virvoittaa huolten keskellä, jotta ottaisimme oppia Lammasportin altaan ihmeestä. Jumalan lähettämä elävä enkeli, itse hyvyyden voima, ei voinut pelastaa elinikäistä sairautta kantanutta miestä. Voisivatko siis meidän taivaalliset ja suuret arvomme pelastaa meidät? Emmekö juuri arvoillamme ja opeillamme revi toisiamme rikki sen sijaan, että auttaisimme toisiamme niillä? Yksin jäi mies altaalle, kun kukaan ei ollut häntä auttamassa. Ei, älkäämme tehkö niin, vaan muistakaamme Jeesusta, joka on keskellämme ja joka ei hylkää ketään vääränlaista, mielestämme väärässä olevaa. Katsokaamme tänään Jeesukseen, yksin häneen, yksin hänen kiitoksensa ja ylistyksensä sydämessämme. Kiitos ja ylistys meidät lahjana virvoittakoot ja parantakoot: etenkin sydämemme! Kertokaamme parannetun miehen kanssa, kuka meidät on pelastanut! Kiitosmieli johtaa ristin tielle, nöyryyden poluille, kohti jumalallisia päämääriä lähimmäisen rinnalla.

Kiitos

Niin, yksin ilo ja kiitos vallatkoon tänään sydämemme päivän teeman mukaisesti. Kiitos ja ihmetys varmasti antoi voimaa sairaalle, joka parantui Jeesuksen uutta luovan käskyn vaikutuksesta. Tänään on siis syytä ainoan Pelastajamme Jeesuksen tähden ylistää itse kiitollisuutta. Kiitollisuus on asetettu jokaisen ihmisen sydämeen, se on jotakin suurta ja taivaallista ja vie meidät Herramme luo. Kiitos on samanaikaisesti aivan perusinhimillinen tunne, joka ei edellytä etukäteen mitään uskoa. Kiitollisuus on iloa, jonka haluaa antaa eteenpäin kaikesta ihanasta, mitä on kokenut. Kiitos ei ole myöskään ikinä minkäänlaista suoritusta, se ei tule pakottamalla esille. Kiitos on lahjaa, ihmetystä. Kiitos muistuttaa meitä kaikesta todellisesta. Kiitos yksin tekee elämän elämisen arvoiseksi. Kiitos on kaiken kattava ja yhdistävä voima, sillä se tuo elämään mielekkyyden, suuntaudumme ulos, iloon, toista kohtaamaan. Kaikessa perusinhimillisyydessään kiitollisuus kertoo Jumalan olemassaolosta keskellämme. Kiitos on Jumalan lailla näkymätön mutta kaiken todellistava voima. Kiitollisuus on hyvää mieltä, hyvää henkeä, oikeastaan Jumalan Henkeä. Kiitollisuus ei siis ole mieliala eikä vain vertauskuva Jumalasta. Kiitollisuus on voima, joka puhuttelee meitä, ilahduttaa meitä. Kiitosmieli on jotakin persoonallista. On syytä sanoa, että Pyhä Henki itse on kiitoksen voima. Hän on itse Kiitos. Jumalan Henki antaa ilon ja vie sen eteenpäin Isälle, hän on elävä ja virvoittava Jeesuksen Henki keskellämme. Kiittäkäämme, olkaamme Hengen inspiroimia, iloitkaamme toivossa!

Huolten ja murheiden, pelkojen ja vastakkainasettelujen sijaan ja niiden keskellä armahdettuina emmekö voisi siis kiittää ja ylistää Jeesusta? Ehkä esteitä kiitoksen tieltä voisi poistaa se, jos tajuamme, ettei Jeesus ole vain niiden Pelastaja, jotka ajattelevat häntä tietoisesti. Me emme ole kiitosmielen kuplassa kirkossa olevina kristittyinä. Jeesus on kaikkien yhteinen Jumala. Kiitokseen ja toivoon on siksi aina syytä. Johanneksen evankeliumissa kansan johtajat kysyvät ihmiseltä, jonka Jeesus on parantanut pitkäaikaisesta vaivasta: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka oli kyseessä. Tämä lienee kuva elämästä tällä hetkellä. Monille maailmassa Jeesuksen nimi on joko tuntematon tai sitten ei vain jakseta ajatella tai harkita, että Jeesus toimii ja elää keskellämme. Silti Jeesus parantaa, pelastaa ja auttaa. Monilla meistä voi olla mielessä tilanteita, jolloin Jeesus on konkreettisesti puuttunut ja parantanut itseämme tai lähimmäistä. Kuinka monia, lukemattomia tilanteita kuitenkin on, joissa Jeesus on jo läsnä eikä meillä vain ole ollut mahdollisuutta kuulla tai kykyä havannoida häntä?

Sanotaanhan Johanneksen evankeliumin lopussa: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” (Joh. 21:25) Jeesuksen olemassaolo tarkoittaa sitä, että Jumala ei ole vain yleisesti rakastava. Jumala on myös meitä kaikkia lähellä ja lähestyttävissä. Jumala on ihminen, lähimmäinen, ajassa ja paikassa oleva juutalainen, joka auttaa. Jeesus, maailman ja juutalaisten Messias, on taannut sen, ettei meidän tarvitse väkipakolla enää turvata elämäämme. Kaikki virheemme on ääneen lausuen antanut Jeesus anteeksi ristillä. Hän on voittanut kaiken syyn pelolle. Jeesus ei ole kuitenkaan pelkästään pelastaja, hän on itse pelastus, kaikki hyvä, lähimmäisyys, rakkaus, armo. Kaikki pahan ongelmat, kaikki vastakkainasettelu ja vihollisuus, jopa ikuinen helvetti itse, on kokonaan voitettu, tuhottu ja ratkaistu hänessä.

Usko, toivo ja Hengen voima

Me kaikki olemme ihmisiä, joille Jeesus on tuonut pelastuksen ennen kuin siitä mitään tiesimme. Hänen apunsa ei riipu uskostamme tai ratkaisuistamme. Eräs kertoi minulle tällaisen vertauksen liittyen Jeesukseen. Mitä jos ystäväni antaisi minulle 5000 euron velan anteeksi ajatellen sitä, että varmaan murehdin takaisinmaksua? Ystäväni lähettäisi ehkä toisen ihmisen kertomaan minulle. Uskonko vai en? Millaiseksi arvioin ystäväni? Riippumatta uskostani ystäväni on kuitenkin antanut velkani anteeksi. Ystäväni on hyvä, rakastava ja armahtava. Ehkä tällä tavoin voimme myös tulkita sitä, kun Jeesus sanoo parantamalleen: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Me olemme jo terveitä, armahdettuja, pelastettuja, Jeesuksessa, hänen armahtavassa Hengessään. Hän on aina hyvä, armahtava ja rakastava. Synti on Jeesuksen omien sanojen mukaan Johanneksen evankeliumissa siinä, että häneen ei uskota. Jos häneen ei uskota, se ei tarkoita, että Jeesus ei itse olisi enää hyvä. Hän on aina niin hyvä, ettei hänestä häpeä kertoa taikka häntä julistaa. Hänessä ei ole mitään pahaa tai tuomitsevaa, hän ei meitä syytä, niin hän sanoo pian kuulemamme evankeliumin kohdan jälkeen. Epäuskomme ja epäluulomme vain hämärtävät yhteyttä häneen, luovat pahuuden harhamaailmaa. Herra meitä tästä armahtakoon! Onhan Kolminaisuus voittanut kaiken epäluulon ja tuonut epäuskon sijaan helluntaina maailmaan yhteyden Hengen.

Yhteyden Henki voittaa, kiitoksen Henki voittaa. Raamatun mukaan lopussa kiitos seisoo. Muun muassa Paavalin kirjeiden mukaan kaikki maailmassa lopulta kiittävät Jumalaa ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus vetää ristillä, myötätunnon ehdottomalla merkillä, kaikki luokseen. Miksi emme rukoilisi, että iloa herättävä näky alkaisi saada yhä enemmän sijaa keskellämme ja meidän sydämissämme? Ehkä kuitenkin olemme väsyneitä, pettyneitä joko seurakuntalaisiin tai muihin ihmisiin. Ehkä olemme halunneet nähdä heissä Jeesuksen taikka uskon saajan, mutta olemmekin saaneet takkiimme ja kohdanneet viekkautta tai torjuntaa, jopa pahuutta. Tämä on todellisuutta ja tuo syviä haavoja sisimpään. Jeesus on kuitenkin voittanut vihollisuuden ja valheen. Haavoihin on lääke, katkeruutemme hoidetaan, sen Jeesus kuulee, hän, jonka pilkaten naulitsivat hänen rakastamansa ihmiset ristille. Hänen Hengessään voimme rukoilla itsellemme luottamuksen vahvistusta niin, että evankeliumi leviää vastustuksesta huolimatta. Saivathan kansan johtajatkin kuulla Jeesuksen parantamalta todistuksen Jeesuksesta, todistuksen, joka jätti jäljen, vaikei se aiheuttikin vastustusta. Uskon, että voimme yhdessä voimistua moninkertaisiin voimiin, todistamaan Jeesuksesta hankaluuksista ja epäilyksistä huolimatta. Näin voi tapahtua, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja olemme vain oma itsemme, haavoilla, rikkilyötyinä, Jeesuksen parantamina. Meistä voi nousta uskottava todistus Hengen antamin voimin. Älkäämme epäilkö Jeesuksen Hengen voimaa hoitaa meitä sekä voittaa epäluulojen verkot. Henkeä voi myös huutaa tietoisesti avuksi: tule, Pyhä Henki. Jeesus on luvannut, että Isä antaa hänet meille varmasti.

Ortodoksisessa kirkossa huudetaan muuten usein avuksi Henkeä. Mainitsen tämän siksi, että tänä viikonloppuna Suomen ortodoksinen kirkko juhlistaa 100-vuotista taivaltaan osana Konstantinopolin Ekumeenista patriarkaattia hänen Kaikkipyhyytensä ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen vieraillessa Suomessa. Siksikin on syytä laulaa ortodokisissa rukoushetkissä toistuvasti laulettu Pyhän Hengen rukous:

"Taivaallinen Kuningas, | Lohduttaja, totuuden Henki, | joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, | hyvyyden lähde | ja elämän antaja, | tule ja asu meissä | ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta || sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme."

Jumalan Hengen voimin mikä tahansa on mahdollista, meidät viedään kohtaamaan lähimmäisissämme Jumala. Sen on Jeesus meille opettanut. Hänhän kertoo, että vangituissa ja nälkäisissä ja ahdistetuissa - ja kaikkihan ovat eri tavoin ahtaalla - kohtaamme hänet. Pyytäkäämme siis itse kukin Jeesukselta hänen lempeää ja hiljaista armoaan, ettei rakkaudettomuuden henki meistä ketään valtaisi, että aina pienimmissä ja heikoimmissa, erityisesti lapsissa, näkisimme Jumalan kuvan ja kaltaisuuden suunnan. Todistakaamme niin pienille kuin suurille Hengessä omalla tavallamme Jeesuksen läsnäolosta. Voimme tehdä näin turvallisella tavalla, jos emme ole sydämessämme kateellisia Jumalan ainoalle Pojalle pitäen ylpeydessämme itseämme oikeassaolevina. Silloin emme näe enää Herraamme, joka armossaan ja lempeydessään yksin on Totuus. Jumalan Poikahan luopui Jumalan vertaisuudesta, ei ollut lainkaan kovaääninen, oikeassa oleva.

Kehotus nöyryyteen ja rukoukseen

Näin hän kuitenkin alentui tehdäkseen meistä hengellisesti aikuisia, rakkaudessa ylös korotettuja. Varhaisen kirkon opettajien mukaan Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen tulisi Jumalaksi. Itse asiassa Jumalan ihmiseksi tulon lähtölaukaukset saattoivat alkaa juuri päivän evankeliumin mainitun Lammasportin altaan lähellä, sillä varhaiskirkon perimätiedon mukaan Vapahtajan äiti Maria syntyi lähellä Lammasportin allasta. 700-luvulla Johannes Damaskolainen saarnasi Marian syntymäpäivänä 8.9. Marian Pojasta, joka parantaa koko maailman, ei vain yksittäisiä ihmisiä kuten enkeli Lammasportin altaalla. Näin Johannes Damaskolainen: ”Kirkko ei saa palvelijakseen enkeliä, vaan itse Suuren Neuvon Enkelin, joka äänettömästi tihkuu kuin hyvyyden sade taljalle ja koko sairastavan sekä turmelukseen taipuvaisen luonnon päälle ja palauttaa sen sairaudettomaan terveyteen ja vanhenemattomaan elämään. Sinussa” eli Mariassa ”olleen kautta halvaantunut mies hyppeli kuin kauris.” (Lähde: Serafeja korkeampi: Bysanttilaisia saarnoja Jumalansynnyttäjästä, s. 56)

Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen parannettaisiin, jotta hänen jumalallinen arvonsa tuotaisiin esille. Se oli Jeesuksen ihmeen tarkoitus Lammasportin altaalla, hänen äitinsä syntymäpaikalla. Jeesus sai ihmisyytensä äidiltään, mutta kaikki saavat vuorostaan jumalallisen arvon tuolta Marian Pojalta. Sen miehen kanssa, jonka Jeesus paransi äitinsä syntymäpaikalla, saamme mekin elämällemme ikuisen ja merkityksellisen suunnan. Osallistukaamme ihmiseksi tulleen Jumalan nöyryyteen, joka ei katso itseään, vaan aina lähimmäisen parasta riippumatta päivästä, vaikka parantaen kiellettynä sapattina. Jeesuksessa emme voi kiistellä siitä, onko se ja se sinänsä tärkeä arvo suurin. Älkäämme repikö rikki toisiamme arvojen ja oppien tähden, sysäten toisiamme syrjään. Meillä ei ole kyllä kykyä nöyrtyä omasta takaa, se on yksin Jeesuksen Kristuksen lahjaa. Nöyryys on unohdetuin mutta tärkein Hengen lahjoista. Oman pienuutemme tunteminen vie armosta korkeuksiin. Nöyryys on suurin, ihmeellisin, ihmeteltävin ja jumalallisin Jumalan lukemattomista lahjoista. Niin, ehkä sitten nöyryys on se arvoista tärkein, jos näin voisi sanoa. Eli kilpailkaamme toinen toistemme kunnioittamisessa Paavalin opin mukaan. Onhan nöyryys, alentuminen toisen tasolle, toista vähäisemmäksikin, Jeesuksen olemuksen ytimessä. Kiittäkäämme Hengessä siis Jumalaa hänen Poikansa äärettömästä nöyryydestä, kärsimyksestä, ihmisrakkaudesta ja ylösnousemuksesta.

Johanneksen evankeliumin loppupuoli kertoo: ”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:30-31) Mitä muuta ihmeellistä onkaan siis tiedossa? Rukoilkaamme Hengeltä kaikkia armolahjoja, joita seurakunta tarvitsee, jotta usko Vapahtajaan voimistuisi kirkoissa ja että voisimme turuille ja toreille mennä iloisin ja vapain mielin levittämään sanomaa elävästä toivosta ja Kolminaisuudesta. Ottakaamme itsemme kevyesti, niin otamme Jeesuksen vakavasti. Aamen.

Rukoushetkiopas

On ollut haikeaa lopetella töitä Vihdin seurakunnassa, jossa olin kesällä töissä. Siellä innostuttiin toden teolla kirkon vanhan perinteen mukaisista rukoushetkistä, joita kesällä rupesin viettämään Nummelan kirkossa. Jotta hetket jatkuisivat vapaaehtoisvoimin, pidin viimeisenä varsinaisena työtehtävänäni rukoushetkikoulutuksen. Laadin sitä varten pikaoppaan rukoushetkiin, jotta jäisi vihtiläisille jotakin selkeää käteen. Kirjoitin sen sillä tavoin, että sitä voi käyttää yleisemminkin oppaana. Nyt laitoin sen nettisivuilleni, tässä linkki: https://petrisamuel.com/toivoa-kaikille/rukoushetkiopas/

Ilo on lopulta suunnaton: Nummelan kirkossa vietetään päivärukousta (ad sextam) syyskuun alusta alkaen joka tiistai klo 13 vapaaehtoisvoimin! Kiitos, kiitos Kolminaisuudelle! Levitköön rukouksen tuoksu ja sitä myöten kevythenkinen herätys!

”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” (1. Tess. 5:16-18)

P.S. Minua saa pyytää rukoushetkien, toivon, fantasian / Tolkienin teologian tai Jumala-opin kouluttajaksi seurakuntaan kuin seurakuntaan vierailemaan oikein mielellään! P.P.S. Alla kuvassa äitini ja tuonilmaisissa rukoileva isäni (ikuinen muisto), joille sain opettaa rukoushetket ensimmäisinä koulutettavinani n. 20 vuotta sitten!