Hengen täysi malja - saarna 13.7. Riihimäen Kappelikirkossa

Isenheimin alttaritaulu (Matthias Grünewald)

Saarna 13.7.2025 Kappelikirkko, Riihimäki, iltamessu klo 18

Petri Samuel Tikka +

Luuk. 6:36–42

Jeesus sanoi:

    ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

    Hän puhui heille vielä vertauksin:

    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.

    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Eräs viisaus kertoo, ettei parannusta voi tehdä ikinä toisen puolesta. Ehkä sitä Jeesus tarkoittaa sanoillaan, jossa hän kehottaa ensin ottamaan hirren omasta silmästä. Emme saa vertailla omia ja toisten syntejä ja kuvitella itseämme näin paremmaksi. Jos mittaamme toisille ankarasti, kannamme ankaraa, kovaa painolastia. Kristityllä on näin ollen kaksi keskeistä tehtävää: toisen näkeminen armollisesti ja itsensä näkeminen realistisesti.

Toisaalta, kuten kirjalija G. K. Chesterton on sanonut: enkelit osaavat lentää, koska he ottavat itsensä kevyesti. Emme saa jumittaa omiinkaan synteihimme, sekin on eräänlaista raskasmieleistä itsekeskeisyyttä. Kilvoitteleva kristitty voi saavuttaa hengellisen ylikunnon, joka musertaa. Kun meitä kutsutaan pitäytymään Herran käskyissä, ennen kaikkea armahtamisessa, meillä ei ole lupaa julistaa tuomiota itsellemmekään. Tuomiovalta on yksin Herran Jeesuksen.

Ja Herran tuomiovalta on jotakin muuta kuin mitä langennut luontomme eli lihamme helposti kuvittelee. Herra ei ole ankara niin kuin meillä on tapana olla, hän on lempeä ja nöyrä. Täydellinen rakkaus, jonka Jeesuksessa elämme todeksi, karkottaa pelon apostoli Johanneksen mukaan. Me voimme astua rohkeasti tuomiopäivänä esiin, kun panemme kaiken toivomme yksin Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Eihän tuomarimme julista ulkonaisia rangaistuksia, vaan hän muuttaa omantunnon sisältäpäin. Tuomarimme otti syntimme ja synkät tuntomme myötätunnossaan kannettavakseen ristinpuulle asti.

Herra antoi kaiken, koko elämänsä, maailmansa puolesta. Herrassa Jeesuksessa on elämä. Hänen avullaan voimme antaa kaikkemme toisten hyväksi, maailman pelastukseksi. Herra sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan.” Mitä muuta lahjaa voimme saadakaan kuin sitä, että monet saavat uskon, monet kokevat paranemisia, kuulevat Herran äänen. Herätys on lahja, joka kristitylle annetaan, kun hän välittää toisista. Antamiseen saamme voiman vetoamalla jatkuvasti Herran Jeesuksen nimeen. Siihen tuo oivallisen evään Jeesuksen rukouksena tunnettu rukouslause: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Tätä rukousta voi toistaa aina sydämessään ja mielessään, ääneenkin sitä voi harjoittaa.

Päämäärä kristillisessä kilvoittelussa on yhdistyminen Jumalan omaan elämään, osallisuus jumalallisesta luonnosta, kuten Pietari opettaa kirjeissään. Jumala ei anna omaa Henkeään määrämitalla, kuten Sana myös opettaa. Vapahtaja sanoo: ”Kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.” Tämä käsityksen ylittävä päämäärä on runsas mitta, jonka me saamme lahjaksi.  Mutta miten ihmeessä voimme tulla opettajamme, siis Jeesuksen, veroisiksi, osallisiksi hänen elämästään?

Asia tuntuu mahdottomalta, mutta Herran lupaukseen on uskominen. Silloin kun emme ole itsessämme yhtään mitään, me olemme täysi Hengen malja ja voimme kuvastaa Jumalaa toisillemme. Silloin olemme yksin ja kokonaan Isän Jumalan armosta opettajamme Jeesuksen veroisia: armahtajia. Toisten armahtaminen ja rakastaminen ja itsensä kevyesti ottaminen on koko elämän mittainen matka, ja suurimmatkin pyhät tiesivät kuolinvuoteellaan olevansa täysin keskeneräisiä ja ylpeyttä täynnä. Mutta juuri sellaisina he tarvitsevat Jeesusta eniten ja näin myös kuvastavat häntä rukoillen: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä Pyhässä Hengessä. Saman Jeesuksen, jota saamme jatkuvasti rukoilla, voimme tänään meidät nöyränä pitävänä tavalla nauttia: tavallisen leivän ja viinitilkan hahmossa mutta juuri niin hänen todellisen ruumiinsa ja todellisen verensä nauttien.

Armo ylittää kaiken

Rembrandt: Tuhlaapojan paluu

Päivän virsi 269: 3, 4, 6, 8 

Evankeliumi Luuk. 15:11-32 

Armo ylittää kaiken - Saarna Rajamäen kirkon jumalanpalveluksessa su 28.6.2020 
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! 

”Rakkaus kuin liekki hohtaa, lapsensa kun Isä kohtaa.” Näin kirjoittaa Paul Gerhardt hienossa virressä, jonka juuri veisasimme. Virren teemana on ansaitsematon armo. Se perustuu Luukkaan evankeliumin viidenteentoista lukuun, josta kuulimme vertauksen tuhlaajapojasta ja hänen isosta veljestään. Virrellään Gerhardt haluaa painottaa, että Jumalan armo ja rakkaus ovat äärettömiä, vailla rajaa, ne palavat sydämen pohjasta. Vaikka löytyisi tuhat maailmankaikkeutta, jonka synnit olisit tehnyt, se ei läheskään riittäisi sammuttamaan maamme päällä loistavaa täyttä armon valoa! 

Näin Gerhardt, luterilaisen kirkon suuri virsirunoilija, opettaa armon suuruutta. Tällä tavoin hän taas painottaa Isän rakkautta säkeistössä, jota ei löydy virsikirjastamme: ”Jumalalla on Isän mieli. Meidän hätämme saa hänet hätään. Meidän onnettomuutemme on hänen tuskansa. Meidän kuolemamme haavoittaa hänen sydämensä.” Tällähän tavoin tuhlaajapoikakertomuksen isän sisin toimii. Sisuksistaan asti hän rakastaa, armo valtaa hänet kokonaan, hän halaa poikaansa pohjattomalla ilolla. Hän on Isä, joka on hyvä.

Vielä Gerhardt sanoo näin: ”Mutta mitä syntiä on tehtykään, sen hän peittää ja unohtaa, sen, kuinka olemme loukanneet häntä; kaikki, kaikki on haudattu.” Jumala ja hänen armonsa on suurempi kuin itse elämä (Ps. 63:4) - kaikki on Jumalan ja häneen armoonsa verraten pientä. Hänen armonsa liitää vapaana yllä kaikkien syntiemme, olivatpa ne ajatuksia tai tekoja. Jumalan sydämen rinnalla, opettaa Gerhardt, syntiesi meri on vain sormenpään kantolastin veroinen. Niin kuin Raamattu opettaa: ”Vain hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi...” (Viisauden kirja) Näin myös kaikki maailman synnit, jotka Jumalan Poika on kantanut.

Armo ei lopu

Tänään laulamme myös eri kohdissa toista Paul Gerhardtin virttä, virttä 270. Sen kertosäe kuuluu: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Mummini Sirkka toisti tätä virrenvärssyä sananpartena jatkuvasti. Myöhemmin laulan myös isäni Kari Tikan säveltämän Armolaulun, joka perustuu Paavalin armorikkaisiin sanoihin. Seurakunnassa saamme muistella armon aarteita ja ammentaa niistä – miten sinulle on armo tullut rakkaaksi? Ja miten se voisi tulla vieläkin rakkaammaksi? Mikään ei se murtaa, minussa tai sinussa, armon valtavuutta, armon todellisuutta ja merkitystä. Sen varaan rakentuu koko elämä, mitä elämme, huomasimmepa tai tunnustaisimmepa sitä tahi emme.

Armo tarkoittaa Jumalan vakaata, loputtoman uskollista rakkautta. ARMO on myös ikään kuin lyhenne sanoista: Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Armo on Jumalan rakkautta, joka ei lopu koskaan, vaan kestää ikuisesti (ks. Psalmin 136 kertosäe "Iäti kestää hänen armonsa."). Se ei petä kenenkään meidän kohdallamme. Voisiko ajatella, että Jumala, kaiken hyvä Luoja ja Kaikkivaltias, rakastava Herra, voisi unohtaa omat lapsensa – meidät ihmiset? Ei! Ei ketään, ei mistään, kamalimmastakaan syystä. Sellaista väärää häpeää ei saa panna Luojan harteille – Isä Jumala ei hylkää sinua eikä minua. Hän uudistaa ja parantaa meidät, hän ei luovu suunnitelmastaan.

Jumalan suunnitelma on tuoda lapsensa kotiin, takaisin luokseen. Hän on luonut meidät ja hänellä on tarkoitus elämäämme varten. Isä haluaa jokaisen luokseen, hän haluaa henkilökohtaisen suhteen jokaiseen lapseensa. Vertauksessa tuhlaajapojan veljen ääni jää vaimeaksi. Keskeinen on ilon ääni, ilo, johon meitä haastetaan. Tuhlaajan isä sanoo: ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.” Kaikki on muuttunut, eikä muutosta voi estää.

Isä juoksee

Isä varmasti haluaa tehdä kaikista ihmisistä omia opetuslapsiaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Voi niin helposti pettyä, kun usko jää niin monelle ohueksi tai vaikeaksi asiaksi. Mutta emmekö iloitsisi siitä, mitä Jumala tekee? Sunnuntain jumalanpalveluksesta. Kasteelle tuotavista lapsista ja heidän perheistään. Monista, monista rippikoulunuorista. Kaikissa näissä tilanteissa ja monissa muissa toteutuu Isän Jumalan rakkauden juhla. Meidän pitää katsoa Isän sydämeen. Hän vetää ilolla ja rakkaudella ja armolla kaikkia luokseen. Hän armahtaa meitä, itsessään ja seurakunnassaan.

Meillä on tehtävä rukoilla kaikkien ihmisten pelastumisen puolesta. Se on juuri seurakunnan tehtävä. Tehtävä on viettää ilojuhlaa ja kutsua yhteiseen iloon, uskoa iloon. Tehtävämme ei ole katsoa karsaasti, ketään tai mitään. Ei tuhlaajapoika ollut täydellinen, kun hän tuli isän luo. Hän halusi vain turvaa. Näin haluavat niin monet turvaa Jumalalta, ja Isä antaa sen turvan, laskelmoimatta motiiveja. Hän tekee näin meille jokaiselle joka päivä. Hän on hyvä Isä, joka antoi meille Poikansa kuolemaan – ilman ansioitamme ja ennen valintojamme.

Isän Jumalan oma sana muuttaa kaiken. Muutoksen ydin ei ole meissä itsessämme. Jumalan anteeksiannon voima, hänen juoksunsa meidän rinnallemme, meidän asemaamme, on kaiken ydin. Tämän juoksun lähellemme hän on tehnyt Pojassaan ja meidän veljessämme Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on Jumalan juoksu-Poika! (Samaan tapaan opettaa Juliana Norwichlainen vertauksessaan kuninkaan luota lähtevästä innokkaasta, juoksevasta lähettiläästä...) Hänessä, Jumalan Sanassa ja Pojassa, Isä sanoo minusta ja sinusta ja kaikista: ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.”

Juhla on meidän

Näin isä sanoo kahdesti tuhlaajapoikakertomuksessa, ensin palvelijoille, jotka valmistavat juhlan, sitten isolle veljelle, joka ei ymmärrä armon laajuutta. Ilojuhla oli kuitenkin valmis. Sen olivat valmistaneet palvelijat – joka tarkoittaa Jumalan sanansaattajia, ilosanoman tuojia. Se, että muutos on jo tapahtunut, kutsuu isoa veljeäkin juhliin takaisin. Isä ei syytä isoa veljeäkään. Hän sanoo: ”kaikki, mikä on minun, on sinun.” Se on ihmeellinen tosiasia. Koko maailmankaikkeus on Isän Jumalan - ja kaikki tuodaan Isän luo Jeesuksessa. Maailmankaikkeus on meidän. Ilojuhla on meidän.

Lopussa kiitos seisoo. Filippiläiskirjeen mukaan jokaisen ihmisen ja luodun kieli on ylistävä Jumalaa ja kaikki tulevat polvistumaan Herran Jeesuksen edessä. Tämä on se ilojuhla, joka on jo meidän ja jota me odotamme. Iloa ei saa estää. Isän Jumalan kunniaa ei saa viedä. Hän ottaa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa pois maailman synnin. Hän tahtoo ja aikoo antaa jokaiselle uskon Pyhän Hengen kautta. Hän luoksee – nyt ja aina – jokaisen, sinun, minun ja lähimmäisesi luo, luodakseen meihin henkilökohtaiseen suhteen ja antaakseen elämällemme tarkoituksen ja mielen ja ennen kaikkea ilon ja ylistyksen ja leikin.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Rajam%C3%A4en_kirkko.jpg

Armo, ylistys!

Armo, ylistys!
Saarna Hämeenkylän kirkon messussa su 14.7., 5. sunnuntaina helluntaista
Petri Samuel Tikka +

Messun virret: alkuvirsi: 172; psalmin kertosäe: 763; kiitosvirsi: 495; päivän virsi: 589; saarnavirsi: 932:1,4; uhrivirsi: 536:1-; ehtoollisvirsi: 445; ylistysvirsi: 421:1,3,7-9
Liturgina oli Katja-Maria Vilén ja kanttorina Hannu Lehtikangas.

Alku

Rakkaat ystävät,

Tulkoon osaksemme armo ja rauha Isältä Jumalalta. Hänen on ylistys Pyhän Hengen voimasta seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien. Aamen. (ks. 2. Joh 1:3; Ef. 3:21)

Hämeenkylän seurakuntalaiset ja muut ystävät. Pyydän teitä katsomaan alttaripöydän takana olevaa Martti Aihan keltaista taideteosta. Voit hetken katsella kuvaa. Mitä tunnelmia, ajatuksia tai mitä tahansa muuta veistos tuo? Siinä on myös teksti: ”Hän huusi kovalla äänellä: Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Annan mietiskelyyn hetken aikaa. Tämä ei ole tehtävä, jossa odotetaan vastausta. Palaan myöhemmin saarnassani teokseen.

 

 

 

Armahdus ja ylistys

Tämä päivän aihe on ”Armahtakaa!” Armahtaminen tuleekin vahvasti esille päivän Raamatun kohdissa. Mukana on kuitenkin yllättäen toinenkin käsite. Armahtamisen rinnalla tämä sunnuntai puhuu ylistyksestä.

 
Päivän psalmi kertoo: ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle...” Armon kokeminen johtaa ylistyksen puhkeamiseen minussa ja sinussa.

Joonan kirjassa armahduksen saa taas yksilön sijaan kokonainen kaupunki. Israelin pahimman vihollisen, Assyrian, pääkaupunki Ninive saa yllättäen armon. Joona ei kuitenkaan ylistä tästä Jumalaa, vaan katkeroituu. Jumala opettaa hetken aikaa Joonaa varjostavan kasvin avulla, että meidän ei tarvitse katkeroitua, kun toiset, väärät tapaukset, väärään aikaan, liian myöhään, tulevat armahdetuiksi. Iäti kestää hänen armonsa! Näin toistavat psalmit.

Roomalaiskirjeen kohta opettaa, että me emme saa tuomitsemalla myöskään katkeroittaa toisia. Meidän ei tarvitse luoda eripuraa erilaisten käsitysten vuoksi. Syy tähän on se, että joka ikinen meistä itse kohtaa lopulta Jumalan ainutkertaisena persoonana. Armoistuimen edessä ei pelätä, vaan jokainen kuuluu kaikkien puolesta kuolleelle Herralle. Ylösnousseen Jeesuksen tuomioistuin on armoistuin. Armotuomiota odottava kristillinen elämänasenne ei johda toisten ajattelun tai toiminnan paheksuntaan. Armon ilmapiiri yhdistää ihmisiä ja vie iloon, ylistykseen. 

Armo, armahdetuksi tuleminen, ja ylistys liittyvät näin toisiinsa. Myös alkuvirressä veisasimme seurakuntana itsellemme: ”Vie armon hyvä uutinen maailman ääriin asti. Halleluja! soi silloin kaikkialta.” Halleluja tarkoittaa juuri: ylistäkää Herraa!

Palaan ylistykseen tarkemmin lopussa. Tähän väliin puhun armosta ja sen vastakohdista.

Kastettu mielenmaisema

Armollinen elämänasenne on se, mihin meidät kasteessa kastetaan ja upotetaan. Armosta aukeaa uusi, kastettu mielenmaisema. Armo on kristityn toimintatapa, jolla me siunaamme toisia. Armo on toisenlainen maailma. Armo on avara maailma, johon sujahdetaan yllättäen – ja kuka ei siihen haluaisi mukaan? Armo on sitä, että ei ole esteitä yhteyteen. Ei ole katkeruutta, ei kaunaa, ei pitkävihaisuutta tai unohtamattomuutta. On lahjoja, avokätistä ystävällisyyttä ja häpeilemätöntä vieraanvaraisuutta. On toisten vapauttamista pahasta omastatunnosta tai mistä tahansa muusta. On huumoria.

Tätä kaikkea on armo. Tähän kaikkeen meitä vapauttaa armahtaminen. Armadetuksi tuleminen ei ole niinkään harvojen ja valittujen osaksi tuleva portti jonnekin muualle, taivaaseen, joskus. Armo on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen rakkaudessaan ja läsnäolossaan elämistä tässä hetkessä.

Armoa ilmensi mielestäni oivallisesti viime aikoina seurakuntamme pihaseurat tässä aivan lähellä. Niiden lopuksi laulettiin yllättäen yhdessä ”Bridge Over Troubled Water” eli silta yli myrskyisten vetten sekä ”All You Need Is Love” eli rakkaudessa on kaikki. Armahtaminen ja armahdetuksi tuleminen on silta yli myrskyisten vetten kohti sitä, että Jumala on rakkaudessaan meille kaikki kaikessa.

 

Armottomuuden absurdius

 

Jeesuksen sanoihin viitaten on kuitenkin syytä huomauttaa, että maailma näyttää hyvin erilaiselta hirsi silmässä kuin ilman sitä. Vapahtaja painottaa evankeliumissa armahtamisen tärkeyttä vertaamalla armotonta ja ylimielistä asennetta ihmiseen, jolla on valtava tukki tai honka silmänsä kulmassa. Ei hän edes huomaa sen kirvelevän.

 

Monille ehdoton armo ja armahtaminen ovat kristinuskon vaikeimpia asioita, koska ne tuntuvat epäoikeudenmukaisilta. Joko ajattellaan aivan suoriivaisesti, että maksetaan samalla mitalla takaisin. Salakavalampaa on osoittaa armahtavaisuutta ja hyvyyttä toisille, mutta kuitenkin ajatella, että armo kuuluu varsinaisesti minulle tai minun joukolleni.

Sokeus on sitä, ettei armahda toista ihmistä, kaltaistaan. Se, joka tulee sokean taluttajansa veroiseksi, tulee yhtä armottomaksi kuin opettajansa. Keskittäkäämme mielemme siis armo-oppiin.

Vaikka meillä olisi armoa, vaikka olisimme saaneet sitä osaksemme, emme halua luonnostamme sitä aktiivisesti jakaa. Jeesus kuitenkin eli itse niin kuin opetti. Hän osoitti vihollisrakkautta ja armahdusta loppuun asti. Hän itse uudistaa kaiken ja tekee uudeksi kaiken. Kasteessa meidät liitetään Jeesuksen ruumiin alati uudistuviksi jäseneksi. Armoton hirsi väistyy kasteen kautta katseestamme. Kaste on armoliitto. Niin kuin jo vanha kunnon Sirak opettaa: ”...muista liittoa, jonka Korkein solmi, ja katso toisen ihmisen virheitä ymmärtäväisesti.” (Sir. 28:7)

”In de gloria”

Armo on jo itsessään ylenpalttista. Vapahtaja kuitenkin opettaa, että armoa saadaan armon päälle. Jumala jakaa armoa Porvoon mitalla. Runsas mitta tarkoittaa reilua määrää. Armo ei ole vain sitä, että me annamme anteeksi ja saamme anteeksi. Se on kyllä totisesti sitä, ja näin se on ihmeellinen portti yhteyteen Jumalan ja myös toisten kanssa. Armahtaminen on kuitenkin perimmiltään sisuksista asti lähtevää hyvyyttä. Se on antamista ja vapauttamista mitä äärettömimmin tavoin.

Jumala rakastaa meitä kuin parempaakin parempi isä tai äiti, hän iloitsee, riemuitsee, tanssii ja laulaa meistä. Juuri sinusta ja minusta, kaikissa tilanteissa, niin yöllisessä stressissä kuin humoristisissa hetkissä. Tällaisesta Jumalan omasta ilosta eläen me saamme enemmän kuin voimme koskaan kuvitella. Ja mikä on enemmän ja ihmeellisempää ja mahdottomampaa kuin se, että me saamme toinen toisemme? Me saamme enkelit, me saamme luomakunnan. Me saamme kaiken.

Kuten jo sanoin, roomalaiskirje opettaa, että jokainen kieli, jokaisen ihmisen suu on ylistävä Jumalaa. Tämä on yksinomaan armon ansiota, Jumalan ylenpalttistakin ylenpalttisemman hyvyyden syytä. Se ei ole reilua, paitsi reilua Porvoon mitalla. Armo on ärsyttävää, koska emme saa olla oikeassa itse. Jumala on kuitenkin oikeassa. Totuus ei häviä, vaan Totuus on Kristus, joka on oikea tie ja koko elämä. Hänet tunnetaan Pyhän Hengen ja seurakunnassa lahjoitetun uskon kautta.

Vielä toisessa kohtaa roomalaiskirje opettaa näin: ”Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen. [...] Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.” (Room. 11:32,36) Jos joku on nyt pahalla tiellä, armottomilla poluilla, sillä on oma aikansa. Kaikki tapahtuu sitä varten, että kukin saisi kokea henkilökohtaisella tasolla, Jumalan työn seurauksena, armon ihmeen. Ja tähän työhön tarvitaan meitä, sitä, että osoitamme armoa toisillemme ja maailmalle.

Loppu

Alttaritaulussa lukee: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Nämä olivat Kristuksen viimeiset sanat ristillä. Samalla hän uskoi meidät syntiset ihmiset armossaan Jumalan haltuun. Hän oli anonut niille, jotka hänet surmasivat, Isän anteeksiantoa. Ylösnoussut ja taivaaseen astunut Herra antaa myös lopullisessa lopussa kaikki ihmiset Isän haltuun. Paavali opettaa korinttilaisille: ”sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman […] että Jumala olisi kaikki kaikissa.” (1. Kor. 15: 24,28) Niin kuin Amazing Grace, ihmeellisen armon laulu, sanoo: ”On Herra itse kaikkeni taivaassa, päällä maan.” Armo vie ylistykseen, kaikkien kohdalla. [veisasimme tähän väliin virrestä 938 ensimmäisen ja neljännen säkeistön; se piti laulaa aiemmin, mutta sopi näin hyvin!]

Lopuksi tällainen arvoitus Suomen kansan arvoituskirjasta: ”Syö köyhät, juo kerjäläiset, sentään kuninkaille kelpaa.” (Jyväskylästä) Mikä se on? … Ehtoollinen.  (Paina hiirtä pohjassa ja vedä tyhjän kohdan yli nähdäksesi vastauksen; messukansasta kuului kyllä vastaus!) Siinä polvistutaan kiittämään ja ylistämään yhteisestä armosta.

Hämeenkylän kirkon alttari. Kuvat: PST.

Äärettömän runsas armo!

 Äärettömän runsas armo!
pastori Petri Tikka, saarna Vanhassa kirkossa ja Hyvän toivon kappelissa
4. sunnuntaina helluntaista 17.6. A.D. 2018

Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.
    Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.
(Kirje efesolaisille 2:1-10)

Kun apostoli Paavali puhuu armosta, miten kuvailla sitä! Oi suloisia sanoja! Makeammat kuin mesi! Kauniimmat kuin kedon kukat! Avarammat kuin avaruus! Apostoli avaa aarreaitan näin sanoen: ”Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen!” (Ef. 2: 6-7) Niin – äärettömän runsas armo! Armo, Jumalan vakaa rakkaus! Armo, kaikkien syntisten toivo! Armo, pelastuksemme avain! A.R.M.O.: Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme.

Armo on Jumalan vakaa rakkaus

Tätä sanaa ei voi kyllin kehua. Tätä sanaa ei voi tarpeeksi ylistää. Armossa on sekä aivan kaiken ydin että koko olemassaolon laajuus. Ilman sitä emme voi elää, mutta ei ole koskaan ollut hetkeä, jolloin se ei olisi ympäröinyt meitä kokonaan. Niin kuin psalmi 23 julistaa: ”Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä…” Ja niin kuin niin moni psalmi suorastaan hokee: ”Iäti kestää hänen armonsa.”

Ensimmäinen Johanneksen kirjeen mukaan Jumala on rakkaus. Armo tarkoittaa Jumalan omaan rakkaus-olemukseen, hänen peruuttamattomaan luonteeseensa, perustuvaa rakkautta. Niin kuin Jumala itse laulaa profeetta Hoosean kirjassa: ”Minä rakastan heitä omasta tahdostani… Minä vastaan sinun pyyntöihisi, minä pidän sinusta huolen. Minä olen kuin ikivihreä sypressi, vain minä kannan sinulle hedelmää.” (Hoos. 14: 6, 9)

Yleensä armo ymmärretään anteeksiantavana mielenlaatuna. Ja tätä Jeesus kyllä osoitti ja opetti: ”’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” Jumalan armo ilmenee juuri ahneuteen, himoon, vihaan ja moniin muihin pahoihin synteihin langenneiden ihmisten (siis meidän kaikkien) rakastamisena. Armo ei muutu eikä vähene yhtään missään tilanteessa, minkään meidän asenteemme tähden; Jumalan ehdoton rakkaus meitä kohtaan on täysin läpinäkyvä ja kirkas.

Armo oli ”jo ennen maailman luomista”

Tällainen käsittämättömän jalomielinen mielenlaatu on mahdollinen vain siksi, että armo on olemassa meidän tekemisistämme, jopa meidän olemassaolostamme riippumatta. Se ei ole vain anteeksiantoa, sillä se on ollut olemassa ennen kuin mitään anteeksiannettavaa on tehty. Efesolaiskirjeessä sanotaan edeltävässä kohdassa: ”Jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina… Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!” (Ef. 1: 4, 6)

Armo on rakkautta, joka on olemassa jo ennen kuin mitään on tehty. Armon on ansaitsematonta rakkautta meidän osaksemme! Jokainen meistä haluaisi tosin todennäköisesti ansioita – kukapa ei haluaisi olla paras versio itsestään. Vähintäänkin haluamme unelmiemme, kaikkein mahdottomimpienkin, toteutuvan. Me tavoittelemme ansioita myös hyvän toteutumiseksi, niin että maailma rakentuisi paremmaksi yksi pala kerrallaan.

Nyt Jumala on kuitenkin hajottanut tämän ansioiden palapelin! Ansiot ovat ylpeyden peruste, ansioiden tavoittelu on ahneuden alku, ansioihin perustuva talousjärjestelmä johtaa kerta toisensa jälkeen lamaan. Meille on kuitenkin annettu uusi tie – kaste!

Kasteen armon tähden olemme taivaassa - nyt!

Pieni lapsi ei voi ansaita mitään. Kaste voi kuitenkin tapahtua missä iässä vain – mutta vain kerran. Kasteessa ihminen nimittäin upotetaan kertakaikkisesti armon mereen. Vanha, ansioita hamuava, ihminen hukutetaan. Näin sanoo apostoli kirjeessään kolossalaisille: ”Kasteessa teidät yhdessä [Kristuksen] kanssa haudattiin ja herätetiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista.” (Kol. 2: 12) Tähän, kasteeseen, myös efesolaiskirje viittaa: ”Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa…” (Ef. 2: 5-6)

Kaste on ihmisen henkilökohtainen pääsiäinen. Se on ylösnousemus Kristuksen kanssa, hänen voimassaan. Halleluja! Ei tässäkään kuitenkaan kaikki. Kaste on myös jokaisen kristityn oma henkilökohtainen helatorstai, taivaaseen ottamisen päivä. Efesolaiskirje sanoo vanhemman käännöksen mukaan: ”Jumala… on… yhdessä [Kristuksen] kanssa[an] asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa…” (Ef. 2: 6)

Kukaan ei pääse taivaaseen. Kristitty on nyt taivaassa maan päällä ollessaan. Tämä ei ole myöskään omahyväistä harppujen helinää. Me saamme osaksemme armon, jotta rakastaisimme maailmaa kuin Kristus. Jumalan suunnitelma koskee kaikkia, kuten Raamattu opettaa: ”…osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta…” (Ef. 2: 7, vanha käännös) Ja toisessa kohtaa pyhää Raamattua, roomalaiskirjeessä: ”Jumala on näet tehnyt kaikki tottelemattomuuden vangeiksi, jotta hän voisi antaa kaikille armahduksen.” (Room. 11: 32) Jumalan Sana ei voi raueta tyhjiin.

Armo on kaikille

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2: 8) Näin Paavali painottaa, että kaikki on Jumalan lahjaa. Mikään, mikä on olemassa, ei perustu ihmisen tekoihin. Kaikki on armoa. Jopa usko voidaan kääntää Jumalan uskollisuudeksi. Uskokaan ei ole ehto, vaan lahja, joka on Isän uskollisuuteen tarrautumista. Niin voi myös Paavalia kääntää näin: ”Uskollisuutensa tähden Jumala on meidät kastanut osoittaakseen armonsa kaikille aikakausille – kaikille koskaan eläneille ihmisille.”

Lopuksi lauloin isäni Kari Tikan säestämän Armolaulun hänen säestyksellään.

Yksin armosta

Hallelujasäe

Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.
Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

1. Kor. 3: 11

Evankeliumi

Matt. 16: 1-4

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

Virsi 932 Oi ihmeellistä armoa (Amazing Grace)

SAARNA: ”Yksin armosta”
Pertunmaan kirkossa 5.11.2017 uskonpuhdistuksen muistopäivänä reformaation 500-vuotisjuhlavuonna (saarnasi Petri Tikka)

Yksin armosta! Meidät on pelastettu yksin armosta. Tässä on uskonpuhdistuksen ydin. Se ydin on armo.

Mutta mitä on armo? Puhuuko kukaan siitä arkielämässä? Tavallisesti armo tuntuu tarkoittavan lähinnä sormien läpi katsomista, jos joku on ollut paha. Armo on kuitenkin jotain paljon enemmän. Se on nimittäin ollut olemassa jo kauan ennen kuin kukaan on ehtinyt olla paha. Ja se jatkuu senkin jälkeen, kun pahuutta ei enää ole. Psalmien kirjassa sanotaan moneen kertaan, että Jumalan armo pysyy ikuisesti.

Armo on vakaata rakkautta. Se on rakkautta, joka ei horju eikä vaihtele olosuhteista riippuen. Se ei ole kiinni meidän hyvyyksistämme tai pahuuksistamme. Armo ei katso pahuutta läpi sormien. Se on paljon toimeliaampaa. Armo tarttuu eksyneeseen ja tulee aivan iholle. Armo tekee kaiken uudeksi. Se luo kaiken hyväksi. Armo on pysyvää rakkautta alusta loppuun asti. Armo on Jumalan uskollisuutta omalle olemukselleen. Jumala on rakkaus.

Elämä tuntuu opettavan meille, että selvitäkseen tulee tehdä tekoja, oikeita tekoja. Ruokaakaan ei tule pöydälle, jos joku ei viljele, jos joku ei valmista ruokaa, jos joku ei jaa sitä eteenpäin. Jumalan armo on kuitenkin enemmän kuin elämä. Me ihmiset teemme elämästä vaatimusta, vaikka kaikki tekomme ovat oikeasti lahjaa. Emme jaksa tehdä mitään ilman Jumalaa, joka on luonut meidät.

Mitään tärkeämpää ei ole kuin armo. Se on kaiken lähtökohta ja kaiken tähtäyspiste. Koko elämämme perustuu armoon. Vaikka maailma tai oma sisimpämme opettaisi kaikkea muuta, me emme saa kuunnella armon vastaisia ääniä. Meidän ei koskaan tarvitse langeta vaatimusten ja niiden luomien pelkojen ansaan. Meidät on vapautettu, pelastettu tästä noidankehästä kalliilla hinnalla, Vapahtajan verellä.

Veisasimme armon ihmeellisyydestä edellisessä virressä, ”Oi ihmeellistä armoa”.  Virren 932 neljäs säkeistö selittää, mihin armo perustuu. Siinä sanotaan englannista suoraan kääntäen: ”Herra on luvannut hyvää minulle, hänen sanansa vahvistaa toivoni.” Kristus on ristintyöllään vahvistanut toivon. Hänen armonsa on meidän luja toivomme, kuten Paavalin roomalaiskirje opettaa: ”Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme… Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.” (Room. 5)

Kasteessa Pyhä Henki on vuodatettu meidän sydämiimme. Muistakaamme omaa kastettamme, armon valtamerta. Se yhdistää meidät Kristukseen. Lukukappaleiden välissä veisattiin hänestä: ”Et tullut loistoon, kunniaan, vaan autoit armoon uskomaan...” (virsi 951) Jeesus Kristus on pelkkää armoa. Armoa ei voi ymmärtää ilman häntä. Hän on läsnä siellä, missä hänestä saarnataan, missä hänen sakramenttejaan jaetaan. Hänen läsnäolonsa ei kuitenkaan riipu siitä, kuinka hyvin me ymmärrämme armoa. Hän antaa meille armon, tässä ja nyt. Hän vapauttaa teidät, hän tekee juuri sinut eläväksi ja eläväiseksi.

Joona oli kalan vatsassa kolme päivää. Samoin Herra Jeesus oli tuonelassa kolme päivää ja nousi pääsiäissunnuntaina ylös. Joona saarnasi Ninivessä, ja koko kaupunki kääntyi. Samoin Herra Jeesus lähettää Pyhän Henkensä, ja koko maailma kääntyy. Luther kirjoittaa teesissä 82 tällaisen mahdollisen vastalauseen anekauppaa vastaan: ”Miksi paavi ei tyhjennä kiirastulta kokonaan kaikkein pyhimmän rakkauden ja sielujen hädän tähden, mikä olisi kaikkein pakottavin syy, kun hän samanaikaisesti lunastaa lukemattomia sieluja vapaaksi kurjan rahan takia rakentaakseen (Pietarin)kirkon, siis hyvin mitättömästä syystä?”

Raha on tekoja. Se ei vapauta ketään. Meidät vapauttaa Vapahtajamme ja ainoan Jumalamme Kristuksen kaikkein pyhin rakkaus. Se rakkaus on armoa. Armosta kaikki on saanut alkunsa. Armo on vuodattanut verensä meidän tähtemme. Armo on luonut koko maailman. Armo on lunastanut maailman. Kaikki on yksin armosta, nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Rembrandt

Jumala on Pyhä Henki!

Virret alkuun 116: 1,3,5 Oi Pyhä Henki, majasi ennen ehtoollista 445: 1,2,5,6 Oi Pyhä Henki, riennä loppuylistys 116: 6 Ruumiimme temppeliksesi

Helluntaviikon päivän rukouksia: Taivaallinen Isämme, jolta jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulevat.

Auta meitä elämään niin, että sinun työsi näkyisi meissä

ja todistaisi rakkaudestasi koko maailmaa kohtaan.

Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Ap.t. 10: 44-48

Pietarin puhuessa Corneliuksen kodissa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: ”Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?” Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.

Jumala on Pyhä Henki! Saarna viikkomessussa Helsingin tuomiokirkossa to 19.5.2016 klo 12 helluntain jälkeisellä viikolla saarnasi pastori Petri Samuel Tikka Jumala on Pyhä Henki, kaikkien Luoja, kaikkien kansojen todellinen johtaja. Helluntaina, kirkon syntympäivänä Pyhä Henki laskeutui tulisen innon antajana apostoleille ja Messiaan äidille, neitsyt Marialle. Corneliuksen kodissa Henki antoi ilmentää itsensä samalla tavoin: niin, että Jumalan suuria tekoja julistetiin selväsanaisesti, kun ilosanomaa sanoitettiin ihmisten omilla kielillä ja murteilla. Pyhä Henki, Jumala, ei rajannut toimintapiiriään valittuun kansaansa, juutalaisiin, eikä edes pieneen kristilliseen seurakuntaan. Hengen työn seurauksena rajamuurit rikkoutuivat. Sanan kuuleminen riitti! Suuret armolupaukset, joiden edustajiksi valittu kansa oli valittu, tulivat yleiseksi oikeudeksi. Lupaukset ovatkin sitä, että Abrahamin saama siunaus leviäisi ja koko maailma saataisiin perinnöksi. Tällaisen lupauksen varaan muita kuin Israelin kansaan kuuluvia uskovia kastetiin ensimmäistä kertaa roomalaisen sadanpäällikon kodissa.

Pyhä Henki yllättää, mitä muuta hän tekisikään? Hän on elämän avaaja, innon antaja. Pyhän Hengen persoona on olla ajatteleva ja toimiva lahja. Hän antaa tahdon ja vapauttaa sen. Hän vaikuttaa kaikessa ja kaikissa, miten ja milloin itse aikoo. Pyhä Henki on koko universumin Luoja, sen eläväksi tekijä, taho, joka hautoo sen valmiiksi. Kuten Raamattu alkaa: “Alussa Jumala loi taivaan ja maan… ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä.” Tämä Henki on vaikuttanut maailmassa silloin, kun avaruuden ja maan välillä ei ollut eroa. Hän ei tee eroa myöskään luomiensa ihmisten välille. Hän ei jaa kansoja karsinoihin. Hän näkee johtamiensa kansakuntien kuohuntaan ja julistaa sen keskelle rohkean rauhan. Hengen ansiosta hyvistä aikomuksista tulee totta, ja hän varastoi hyvät kehityskulut talteen. Näin maailma alkaa tulla valmiiksi.

Kun sanotaan, että Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa miten ja milloin tahtoo tai aikoo, tätä ei saa ymmärtää siten, että hän toimisi mielivaltaisesti tai pärstäkertoimen perusteella. Toiset eivät tule päätymään parempaan asemaan kuin toiset, koska totuuden Henki itse on kaikkien luotujen opettaja. Henki tutkii Jumalan sisimmät salaisuudet, ja hän näkee meidät syvemmälle kuin itse voimme yltää. Hän tietää paljon varmemmin kuin voimme käsittää, että olemme heikkoja ja tarvitsemme apua ja lohdutusta. Hän tuntee henkilökohtaisesti juuri sen avun ja lääkkeen, minkä tarvitsemme. Hän, Henki, tuntee Jumalan Sanan, Jeesuksen, kauttaaltaan. Mikä ihme! Tuntea äärettömyys – ja sen yli! Lähteä liikkeelle hyvyyden lähteiltä!

Apostoli Paavali on sanonut: ”Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."” Näinkö tulee käymään? Paavali toteaa myös: ”Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta.” (1. Kor. 12: 3) Pyhän Hengen vaikutuksesta kaikki muuttuu aivan toisen näköiseksi. Ylistys kaikuu jokaisesta suusta: ei vain taivaassa ja maassa, vaan maan alla, siellä, missä ovat kadotetut ja tuomitut! Sinne asti yltää ristinmuotoinen rakkaus! Meidän syntisten sydäntemme pohjaan asti!

Armo on viimeinen tuomio. Pietari julisti Corneliuksen kodissa: ”Hän [Kristus] käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." Välittömästi tämän sanan kuultuaan Henki laskeutui ja teki roomalaisista Messiaan ylistäjiä, jotka julistivat Isän Jumalan tekoja monilla eri kielillä. Usko on lahja, joka perustuu pelkästään Sanaan, jota julistetaan, se ei ole harvojen valittujen ratkaisu. Corneliuksen perhekunta julistaa meille tälläkin hetkellä, että mikään ei voi erottaa ketään Kristuksen rakkaudesta. Vetten yllä liikuu Henki, joka kykenee tekemään mitä tahansa, Henki, joka yhdistää rakkauteen ja yhdeksi perheeksi jokaisen ihmisen kaikista kansoista. Turvautukaamme siis kasteen armoon ja tunnustakaamme syntimme.

Golgata

kuvan otti PST

Evankeliumi:  Joh. 11: 47–53

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

Saarna Helsingin tuomiokirkon viikkomessussa 17.3.2016 keskipäivällä 
Petri Samuel Tikka +

Rakkaat, tämän viikon tunnuslause, lause psalmista 143, kuuluu: ”Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa.” (Ps. 143: 9) Paastonajan viimeiset kaksi viikkoa ovat syvää paastonaikaa. Näiden päivien nimitys on kärsimysaika. Kärsimysten kautta tähtiin, per aspera ad astra, kuten sanonta kuuluu – mutta jos aika parantaa haavat, mikä on sitten paikka, jossa olemme turvassa? Ja kenen luona olemme turvassa? Kärsimysaika ei turhenna tuskaa, vaan vie meidät kärsimyksen paikkaan, Golgatalle. Jeesus on vaarallinen turvapaikkamme. Hän ei pelkästään kuollut koko kansan sijaan, kuten Kaifas tahattoman profeetallisesti ennusti, vaan hän myös saa kaikki uskomaan, kaikki tavalliset, unohdetut, syntiset ihmiset, kuten fariseukset ja ylipapit tiesivät. Ja kuka ei kuuluisi rikkinäisten joukkoon, ehkäpä he pelkäsivät kuuluvansa myös kaikkien pelastettujen joukkoon? Armon tuoma uhka oli todellinen. Ansioituneet pelkäsivät ansiottomuuden voittoa, paikkojen, riittävien palkkojen ja hyvien asemien tuomien oikeiden rajojen rikkoutumista.

Viime pyhänä vietettiin Marian ilmestyspäivää, jonka varsinainen ajankohta on 25. maaliskuuta. Maria sai kuulla tulevansa Jumalan äidiksi. Aihe ei ole niin kaukana kärsimysajasta kuin voisi luulla. Vanhankirkollisen käsityksen mukaan Jeesus sikisi, siis tuli ihmiseksi neitsyen kohdussa, ja kuoli hylättynä pitkänäperjantaina samana päivämääränä, 25. maaliskuuta. Perinteisen ajatuksen mukaan koko maailmankaikkeus myös luotiin tyhjästä aikaukausia sitten sinä päivänä, jona Jeesus tulisi sikiämään ja kuolemaan. Jumalan Pojan kärsimys oli tiedossa alussa asti; kaikki ajat ja paikat nostetaan pois turhuudesta hänen tähtensä.

Jumalaa, elämän lähdettä ja merkitystä, emme voi kuitenkaan nähdä. Siksi ihminen on etsinyt häntä eri paikoista aikakaudesta toiseen. Samarialaiseen uskonsuuntaukseen kuuluva nainen sanoi kansansa pyhästä paikasta, Garisiminvuoresta, Jeesukselle: ”Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa." (Joh. 4: 20) Tällaiset ajatukset pyhistä paikoista, rakennuksista tai temppeleistä voisi pyrkiä kumoamaan vedoten siihen, että tärkeintä on toimia oikein lähimmäistä kohtaan hyvin, ei palvoa oikein. Jeesus kuitenkin vastasi naiselle: ”...tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa...” Hän myös lisäsi: ”...pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. ” Hengessä ja totuudessa rukoileminen on kiinni oikeasta ajasta, siitä, että näkee mitä tapahtuu, että huomaa rakkauden ja armon tulevan esille.

Pelastava rakkaus ei ole kuitenkaan pehmoilua, hengellisiä korulauseita, joita ei sovelleta käytäntöön. Uskomme alkaja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, jotta kaikki kansat pääsisivät rukoilemaan. Johanneksen mukaan Jeesuksen ensimmäisiä tekoja oli tämän pyhyyttä loukkaavan teon tekeminen. Temppelissä ei ollut sijaa muille kansoille, sillä juutalaiset ostivat uhrieläimensä kansojen pihalla. Viimeinen niitti uskonnollisille johtajille, pyhyyden vartijoille, oli kuitenkin se, että Jeesus näytti hurmahenkiseltä taikurilta, joka pyrki kumoamaan Jumalan asettaman järjestyksen, lain järjestyksen, jopa luonnonjärjestyksen. Kuolleelta vaikuttanut Lasarus oli jälleen hengissä. Niinpä sanottiin: ”Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” 

Kansan johtajat halusivat välttää tarpeettoman konfliktin ja varjella turvapaikkansa, temppelin, pyhyyttä. Näin he tekivät kansan nimissä, demokratian, kansan vallan ja varjelemisen, varjolla. Mies, joka rikkoi kauhun tasapainon saddukeusten ja fariseusten, liberaalien ja konservatiivien, suvaitsevaisten ja isänmaallisten välillä oli vaarallinen. Hän sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” (Joh. 14: 2-3) Hän oli itse se tie, joka vie oikeaan paikkaan, pysyvään asuinsijaan: ”Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata.” (Joh. 19: 17)

”Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni!” (Ps. 43: 4) sanoi psalminkirjoittaja. Temppelin väliverho, joka johti alttarin luo, repesi Jeesuksen kuollessa. Kaikenlaisista esteistä, verhotuista kaiteista, kaikkein pyhimmän edessä, kastemaljan edessä, on päästävä eroon. Tie rukouksen paikkaan on aina avoin. Ketään ei saa eikä voi estää luottamasta Jumalaan ja hänen hyvyytensä. Tulevaisuus on edessä. Meissä on toki jääräpäisyyttä, joka oikeanlaisen tahdon ja valinnan varjolla estää toisia tulemasta. Mutta sillä ajattelulla ei ole enää mitään valtaa meihin. Kirkon ovet auki! Enää ei ole henkisistä tai muutakaan hintaa pääsylle Herran yhteyteen. Jumala purkaa rakentelemamme pikkumuurit hyvänä Isänä. Paikasta, jonne ihmiskunta hylkäsi ehdottoman armon, on tullut ylösnousemuksen sija. Ristiinnaulitun paikka, Golgata, on täällä, kuten alttaritaulusta näemme. Ottakaamme ja syökäämme uusi todellisuus, kuolleista noussut Jeesus, alttarilla. Miksi emme Luojamme, äärettömän rakkauden, edessä uskaltaisi tunnustaa ylpeyttämme, kateuttamme, vihaamme, laiskuuttamme, ahneuttamme, ylensyöntiämme ja himoamme? Kärsimysaika luo kaiken uudeksi. Kaiken jälkeen, itsensä tähden, omista syistään, pääsiäisen Jeesus julistaa kaikki meidät, kaikki ihmiset, kaikki syntiset, täysin puhtaiksi, kohtuullisiksi, rakastaviksi, ahkeriksi, kärsivällisiksi, uskollisiksi ja nöyriksi.