Golgata

kuvan otti PST

Evankeliumi:  Joh. 11: 47–53

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

Saarna Helsingin tuomiokirkon viikkomessussa 17.3.2016 keskipäivällä 
Petri Samuel Tikka +

Rakkaat, tämän viikon tunnuslause, lause psalmista 143, kuuluu: ”Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa.” (Ps. 143: 9) Paastonajan viimeiset kaksi viikkoa ovat syvää paastonaikaa. Näiden päivien nimitys on kärsimysaika. Kärsimysten kautta tähtiin, per aspera ad astra, kuten sanonta kuuluu – mutta jos aika parantaa haavat, mikä on sitten paikka, jossa olemme turvassa? Ja kenen luona olemme turvassa? Kärsimysaika ei turhenna tuskaa, vaan vie meidät kärsimyksen paikkaan, Golgatalle. Jeesus on vaarallinen turvapaikkamme. Hän ei pelkästään kuollut koko kansan sijaan, kuten Kaifas tahattoman profeetallisesti ennusti, vaan hän myös saa kaikki uskomaan, kaikki tavalliset, unohdetut, syntiset ihmiset, kuten fariseukset ja ylipapit tiesivät. Ja kuka ei kuuluisi rikkinäisten joukkoon, ehkäpä he pelkäsivät kuuluvansa myös kaikkien pelastettujen joukkoon? Armon tuoma uhka oli todellinen. Ansioituneet pelkäsivät ansiottomuuden voittoa, paikkojen, riittävien palkkojen ja hyvien asemien tuomien oikeiden rajojen rikkoutumista.

Viime pyhänä vietettiin Marian ilmestyspäivää, jonka varsinainen ajankohta on 25. maaliskuuta. Maria sai kuulla tulevansa Jumalan äidiksi. Aihe ei ole niin kaukana kärsimysajasta kuin voisi luulla. Vanhankirkollisen käsityksen mukaan Jeesus sikisi, siis tuli ihmiseksi neitsyen kohdussa, ja kuoli hylättynä pitkänäperjantaina samana päivämääränä, 25. maaliskuuta. Perinteisen ajatuksen mukaan koko maailmankaikkeus myös luotiin tyhjästä aikaukausia sitten sinä päivänä, jona Jeesus tulisi sikiämään ja kuolemaan. Jumalan Pojan kärsimys oli tiedossa alussa asti; kaikki ajat ja paikat nostetaan pois turhuudesta hänen tähtensä.

Jumalaa, elämän lähdettä ja merkitystä, emme voi kuitenkaan nähdä. Siksi ihminen on etsinyt häntä eri paikoista aikakaudesta toiseen. Samarialaiseen uskonsuuntaukseen kuuluva nainen sanoi kansansa pyhästä paikasta, Garisiminvuoresta, Jeesukselle: ”Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa." (Joh. 4: 20) Tällaiset ajatukset pyhistä paikoista, rakennuksista tai temppeleistä voisi pyrkiä kumoamaan vedoten siihen, että tärkeintä on toimia oikein lähimmäistä kohtaan hyvin, ei palvoa oikein. Jeesus kuitenkin vastasi naiselle: ”...tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa...” Hän myös lisäsi: ”...pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. ” Hengessä ja totuudessa rukoileminen on kiinni oikeasta ajasta, siitä, että näkee mitä tapahtuu, että huomaa rakkauden ja armon tulevan esille.

Pelastava rakkaus ei ole kuitenkaan pehmoilua, hengellisiä korulauseita, joita ei sovelleta käytäntöön. Uskomme alkaja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, jotta kaikki kansat pääsisivät rukoilemaan. Johanneksen mukaan Jeesuksen ensimmäisiä tekoja oli tämän pyhyyttä loukkaavan teon tekeminen. Temppelissä ei ollut sijaa muille kansoille, sillä juutalaiset ostivat uhrieläimensä kansojen pihalla. Viimeinen niitti uskonnollisille johtajille, pyhyyden vartijoille, oli kuitenkin se, että Jeesus näytti hurmahenkiseltä taikurilta, joka pyrki kumoamaan Jumalan asettaman järjestyksen, lain järjestyksen, jopa luonnonjärjestyksen. Kuolleelta vaikuttanut Lasarus oli jälleen hengissä. Niinpä sanottiin: ”Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” 

Kansan johtajat halusivat välttää tarpeettoman konfliktin ja varjella turvapaikkansa, temppelin, pyhyyttä. Näin he tekivät kansan nimissä, demokratian, kansan vallan ja varjelemisen, varjolla. Mies, joka rikkoi kauhun tasapainon saddukeusten ja fariseusten, liberaalien ja konservatiivien, suvaitsevaisten ja isänmaallisten välillä oli vaarallinen. Hän sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” (Joh. 14: 2-3) Hän oli itse se tie, joka vie oikeaan paikkaan, pysyvään asuinsijaan: ”Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata.” (Joh. 19: 17)

”Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni!” (Ps. 43: 4) sanoi psalminkirjoittaja. Temppelin väliverho, joka johti alttarin luo, repesi Jeesuksen kuollessa. Kaikenlaisista esteistä, verhotuista kaiteista, kaikkein pyhimmän edessä, kastemaljan edessä, on päästävä eroon. Tie rukouksen paikkaan on aina avoin. Ketään ei saa eikä voi estää luottamasta Jumalaan ja hänen hyvyytensä. Tulevaisuus on edessä. Meissä on toki jääräpäisyyttä, joka oikeanlaisen tahdon ja valinnan varjolla estää toisia tulemasta. Mutta sillä ajattelulla ei ole enää mitään valtaa meihin. Kirkon ovet auki! Enää ei ole henkisistä tai muutakaan hintaa pääsylle Herran yhteyteen. Jumala purkaa rakentelemamme pikkumuurit hyvänä Isänä. Paikasta, jonne ihmiskunta hylkäsi ehdottoman armon, on tullut ylösnousemuksen sija. Ristiinnaulitun paikka, Golgata, on täällä, kuten alttaritaulusta näemme. Ottakaamme ja syökäämme uusi todellisuus, kuolleista noussut Jeesus, alttarilla. Miksi emme Luojamme, äärettömän rakkauden, edessä uskaltaisi tunnustaa ylpeyttämme, kateuttamme, vihaamme, laiskuuttamme, ahneuttamme, ylensyöntiämme ja himoamme? Kärsimysaika luo kaiken uudeksi. Kaiken jälkeen, itsensä tähden, omista syistään, pääsiäisen Jeesus julistaa kaikki meidät, kaikki ihmiset, kaikki syntiset, täysin puhtaiksi, kohtuullisiksi, rakastaviksi, ahkeriksi, kärsivällisiksi, uskollisiksi ja nöyriksi.