22.7.2020

Jumalalle on kaikki mahdollista

SAARNA RAJAMÄEN KIRKON MESSUSSA 19.7.2020 klo 18 
Petri Samuel Tikka


♫ Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua 
hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. 
(Ps 50:14-15, päivän hallelujasäe; isäni Kari Tikan sävel)

Mark. 10: 17-27

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.” ”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Kuva on Heinrich Hofmannin käsialaa

Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka 
paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. 
Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Hyvät ystävät,

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu

Kysyjä kysyy: ”...mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Tyhmiä kysymyksiä ei ole, näin sanotaan. Vapahtaja ei torju kysymystä, vaikka kysymyksenasettelu on sinänsä mielenkiintoinen. Kuulostaa siltä kuin kysyjä haluaisi hankkia ikuisen elämän itselleen samalla tapaa kuin omaisuutta voi hankkia. Jotain tehdään, jotta jotain voitaisiin saada. Taustalla lienee jonkinlainen usko työmoraaliin. Työtä tekemällä voi ansaita vaikka ikuisen elämän! Tietysti tässä tapauksessa on kysymys hyvien tekojen tekemisestä eikä mistä tahansa työstä. Periaate on kuitenkin sama. Työmies on palkkansa ansainnut – hyvien tekojen tekijä ikuisen elämän.

Ikuinen elämä on kuitenkin sinänsä hyvä tavoite. Se tarkoittaa elämää, jolla on merkitys, elämää, joka kestää. Se on elämää, joka pysyy, vaikka elämän perusrakenteet hajoaisivat. Vaikka terveys menisi, vaikka raha loppuisivat, vaikka ruokaa ei saisi ja vaikka läheiset lähtisivät, jokin kestää. Se, mikä jää jäljelle, on ikuinen elämä. Se on elämää, joka kestää kaiken läpi, ”vaikka vuoret järkkyisivät” (Jes. 54:10). Ruokaa voi kasvattaa, rahaa hankkia, terveyttä vaalia, ystävyyttä ylläpitää. Jokin kuitenkin kestää myös kaiken tuon horjuessa. Se, mikä kestää, on ikuinen elämä.

Se, mikä ei pysy lopullisesti, on hyvinvointi, jonka voi hankkia omin keinoin. Esimerkki siitä on rikkaus. Rahalla ei voi hankkia itselleen mielekästä tai kestävää elävää. Taloudellisen vaurauden lisäksi kaikki hyvinvointi on hyvin häilyväistä ja olosuhteista riippuvaista. Tästähän on koettu välähdys korona-aikana. Se, mikä on koettu varmaksi, ei olekaan itsestäänselvää. Valitettavasti myös rahallinen auttaminen on käynyt vaikeammaksi, koetusti tai todellisesti. Kaikkein lamauttavinta on viime kädessä ollut pelko nykyhetkestä ja huoli tulevaisuudesta. Tai jopa huoli toisten huolesta. Niin kuin Sirak, jota vanha kansa luki apokryfikirjoista, opettaa: ”Murehtimiseen on moni kuollut...” (Sir. 30:23) (Ks. myös Matteus 6:26)

Ja hyvä kysymys

Mikä antaa murheiden ja pelkojen ja oman turvallisuuden takaamisen keskellä turvan? Millaista on elämä, joka kestää kaiken läpi, nyt ja ikuisesti? Missä on turva? Tällainen on sydämen pohjasta nouseva kysymys – nykyään ja ennen. Samaa kysyi oikeastaan rikas mies Jeesukselta. Hän halusi periä, saada omakseen, ikuisen elämän. Vaikka hän yritti saada sitä omilla teoillaan, omin avuin, silti tavoite – turva Jumalan luona – ei ollut väärä. Jumalan Poika katsoi häneen rakkaudella, ymmäryksellä. 

Miehen ongelma oli siinä, että hän luotti omaan rikkauteensa. Tämä ei tarkoita pelkästään hänen näkyvää, maallista omaisuuttaan. Rikas mies luotti myös siihen rikkauteen, jota hän oli hankkinut tekemällä hyviä tekoja. Huoli omasta, ikuisesta tulevaisuudesta oli saanut hänet käpertymään itseensä – sekä omiin hyviin tekoihinsa että vaurauteensa. Rikashan voi pitää varallisuuttaankin osoituksena siitä, että on elänyt oikein, hyvää ja säästeliästä elämää. Sehän varmistaa auttamisen myös tulevaisuudessa. Mies etsi turvaa Jumalalta, kokosi aarteita taivaaseen. Samalla hän kuitenkin jäi kiinni itseensä, omaan hyvyyteensä.

Eräs kirkon ensimmäisten vuosisatojen opettaja, Hilarius Poitierslainen, selittää evankeliumin erittäin osuvasti. Hän kirjoittaa 300-luvulla näin: ”Nuori mies tuli ylimieliseksi lain noudattamisen kautta. Hän ei huomannut, että lain täyttymys on Kristus. Hän oletti, että voisi tulla vanhurskaaksi tekojen avulla. Hän ei ollut tietoinen siitä, että Jeesus oli tullut Israelin huoneen kadonneita lampaita varten, eikä siitä, että laki ei voinut pelastaa paitsi vanhurskauttavan uskon kautta. Hän kysyi kysymyksiä lain Herralta ja ainoasyntyiseltä Jumalalta ikään kuin tämä olisi tavallinen lakiin kirjoitettujen säännösten opettaja. Siksi Herra hylkäsi tämän teennäisen uskonilmaisun, sillä kysymys esitettiin hänelle ikään kuin hän olisi pelkkä lainopettaja. Hän vastasi: 'Miksi kutsut minua hyväksi?' Tehdäkseen tiettäväksi kuinka paljon hänet kuului tunnistaa ja tunnustaa hyväksi, hän julisti: 'Kukaan ei ole hyvä paitsi Jumala yksin.' Hän ei olisi hylännyt hyvyyden määritettä,
jos se olisi osoitettu hänelle Jumalana.” Näin kirkkoisä Hilarius. [Käänsin englanninkielen kautta kirkkoisien Markuksen evankeliumin tulkintojen kokoelmateoksesta.]

Evankeliumin selitys on osuva. Jeesus, Jumalan ikuinen Poika, ei ole vain lainopettaja. Hänhän ei vain opeta, mikä on hyvää, hän ei vain osoittele tietä taivaaseen. Hän itse on Hyvä. Hän itse itsessään on tie Isän luo. Niin kuin Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Rikkaan miehen ei olisi tarvinnut katsoa omaa rikkauttaan, olkoonpa se hyvien tekojen aarreaittaa tai omaa maallista hyvinvointiaan. Itse ikuinen elämä, itse ikuinen turva, oli suoraan hänen edessään, katsoi häntä, rakasti häntä. Hän on aarre taivaassa. Jeesus kehottaa luopumaan kaikesta muusta paitsi hänestä. Turva, taivaallinen aarre, on yksin Jeesus. Meidän ei tarvitse turvautua maalliseen hyvinvointiimme eikä hyvien tekojemme aarreaittaan. Jeesus on todellinen aarrekammio, ikuista hyvyyttä pullollaan.

Jeesus on ikuinen elämä

Ikuinen elämä on Jeesuksen suhdetta meihin ja meidän suhdettamme häneen Pyhässä Hengessä. Ikuinen elämä on sitä, että Jeesus katsoo meihin, rakastaa meitä. Ikuinen elämä ei ole jotakin, joka hankitaan tai peritään. Se ei myöskään odota meitä vasta kuoleman jälkeen taivaassa. Katekismus kertoo näin: ”Ne, jotka luottavat Jumalaan, elävät iankaikkista elämää jo tässä ajassa.” Katekismuksen väite selittyy sillä, että Jumalaan luottaminen ei petä nyt eikä koskaan. Pääasia ei ole se, millaisia me olemme tai mitä me teemme. Ei meidän oma luottamuksemme tai uskommekaan ole ikuisen elämän avain. Kaikki perustuu Jeesukseen itseensä, siihen, kuka on hän, siihen, kuinka hän rakastaa meitä.

Millaista on tuo ikuinen elämä? Se on elämää, jonka Jumala antaa. Ikuinen elämä on sitä, että Jumalan rakkaus yllättää. Ikuinen elämä on nyt. Ikuinen elämä tulee silloin, kun sitä ei osaa odottaa. Ikuinen elämä on iloa ja tanssia, ei hankkimista, ei laskelmointia. Ikuinen
elämä on sanalla sanoen sitä, että Jumala on hyvä, niin kuin Jeesus sanoi. ”Ainoastaan Jumala on hyvä...” - eivät meidän tekomme, eivät meidän ansiomme. Ikuinen elämä on armoa eli Jumalan sulaa, uskollista hyvyyttä. Ikuinen elämä on Jumalan sydämellistä rakkautta ja rakkautta, jonka Pyhä Henki saa meissä roihumaan. Ikuinen elämä perustuu siihen, että Jumala, Jumala on yksinomaan hyvä. Psalmin 86 sanat kuvaavat sitä, kuinka ikuinen elämä valtaa sinut, minut ja kaikki: ”Täytä palvelijasi ilolla! Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi...Sinä olet luonut kaikki kansat. Ne tulevat eteesi ja kumartavat sinua ... sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi on suuri.” (Ps. 86)

Jeesuksen mukaan Jumalalle on kaikki mahdollista – myös aivan mahdottomien tapausten (ja tilanteiden) pelastaminen. Pelastus on ikuisen elämä antamista. Jeesushan on Jumala, Kolminaisuuden toinen Persoona. Jeesukselle on siis kaikki mahdollista. Jeesus kykenee pelastamaan kaikkein mahdottomimman tapauksen – tuomaan hänet ikuiseen elämään. Se, minkä Jumala tahtoo tehdä, hän myös tekee. Tämä on Jumalan ihmettä, tämä on Jumalan yllätystä. (Ks. Fil 2:9-11) Ikuinen elämä ei kuulukaan ensin sille, jolla sen pitäisi ensisijaisesti kuulua. Lasten evankeliumi, jossa Jeesus siunaa lapsia, edeltää tämän päivän evankeliumia. Ikuinen elämä sulkee syliinsä lasten kaltaiset - ne, jotka eivät ole tajunneet ihailla hyvien tekojensa aarreaittaa. Lopulta ristin voima pelastaa myös aikuisten kaltaiset. Ikuinen elämä yltää rikkaisiin, vastuuta hankkineisiin, sen kyttyröittämiin ihmisiin. Kameli hyppää vapaana ja iloisena - neulansilmästä läpi!

Niin kuin eräs teologi, Jürgen Moltmann, kirjoittaa: ”Ei uskoni luo minulle pelastusta, vaan pelastus luo minulle uskon.” Ikuinen elämä, pelastus, on Jumalan lahja Jeesuksessa. Tuo lahja antaa uskonvarmuuden sinulle, minulle ja jokaiselle. Pelastus ja ikuinen elämä tiivistyvät päivän psalmin 28 sanoihin: ”Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa.” Samaa sanoo virsi 352, joka perustuu psalmiin ja josta laulamme myöhemmin: ”Aina olet auttamassa, siitä kiitän, iloitsen...” Jumala auttaa aina, ikuisesti. Hyvän Jumalan väsymättömästä avusta kumpuaa ikuinen elämä – eli ylistys, ilo ja toivo. Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.

1.7.2020

Armo ylittää kaiken

Rembrandt: Tuhlaapojan paluu
Päivän virsi 269: 3, 4, 6, 8 

Evankeliumi Luuk. 15:11-32 



Armo ylittää kaiken - Saarna Rajamäen kirkon jumalanpalveluksessa su 28.6.2020 
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! 

”Rakkaus kuin liekki hohtaa, lapsensa kun Isä kohtaa.” Näin kirjoittaa Paul Gerhardt hienossa virressä, jonka juuri veisasimme. Virren teemana on ansaitsematon armo. Se perustuu Luukkaan evankeliumin viidenteentoista lukuun, josta kuulimme vertauksen tuhlaajapojasta ja hänen isosta veljestään. Virrellään Gerhardt haluaa painottaa, että Jumalan armo ja rakkaus ovat äärettömiä, vailla rajaa, ne palavat sydämen pohjasta. Vaikka löytyisi tuhat maailmankaikkeutta, jonka synnit olisit tehnyt, se ei läheskään riittäisi sammuttamaan maamme päällä loistavaa täyttä armon valoa! 

Näin Gerhardt, luterilaisen kirkon suuri virsirunoilija, opettaa armon suuruutta. Tällä tavoin hän taas painottaa Isän rakkautta säkeistössä, jota ei löydy virsikirjastamme: ”Jumalalla on Isän mieli. Meidän hätämme saa hänet hätään. Meidän onnettomuutemme on hänen tuskansa. Meidän kuolemamme haavoittaa hänen sydämensä.” Tällähän tavoin tuhlaajapoikakertomuksen isän sisin toimii. Sisuksistaan asti hän rakastaa, armo valtaa hänet kokonaan, hän halaa poikaansa pohjattomalla ilolla. Hän on Isä, joka on hyvä.

Vielä Gerhardt sanoo näin: ”Mutta mitä syntiä on tehtykään, sen hän peittää ja unohtaa, sen, kuinka olemme loukanneet häntä; kaikki, kaikki on haudattu.” Jumala ja hänen armonsa on suurempi kuin itse elämä (Ps. 63:4) - kaikki on Jumalan ja häneen armoonsa verraten pientä. Hänen armonsa liitää vapaana yllä kaikkien syntiemme, olivatpa ne ajatuksia tai tekoja. Jumalan sydämen rinnalla, opettaa Gerhardt, syntiesi meri on vain sormenpään kantolastin veroinen. Niin kuin Raamattu opettaa: ”Vain hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi...” (Viisauden kirja) Näin myös kaikki maailman synnit, jotka Jumalan Poika on kantanut.

Armo ei lopu

Tänään laulamme myös eri kohdissa toista Paul Gerhardtin virttä, virttä 270. Sen kertosäe kuuluu: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Mummini Sirkka toisti tätä virrenvärssyä sananpartena jatkuvasti. Myöhemmin laulan myös isäni Kari Tikan säveltämän Armolaulun, joka perustuu Paavalin armorikkaisiin sanoihin. Seurakunnassa saamme muistella armon aarteita ja ammentaa niistä – miten sinulle on armo tullut rakkaaksi? Ja miten se voisi tulla vieläkin rakkaammaksi? Mikään ei se murtaa, minussa tai sinussa, armon valtavuutta, armon todellisuutta ja merkitystä. Sen varaan rakentuu koko elämä, mitä elämme, huomasimmepa tai tunnustaisimmepa sitä tahi emme.

Armo tarkoittaa Jumalan vakaata, loputtoman uskollista rakkautta. ARMO on myös ikään kuin lyhenne sanoista: Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Armo on Jumalan rakkautta, joka ei lopu koskaan, vaan kestää ikuisesti (ks. Psalmin 136 kertosäe "Iäti kestää hänen armonsa."). Se ei petä kenenkään meidän kohdallamme. Voisiko ajatella, että Jumala, kaiken hyvä Luoja ja Kaikkivaltias, rakastava Herra, voisi unohtaa omat lapsensa – meidät ihmiset? Ei! Ei ketään, ei mistään, kamalimmastakaan syystä. Sellaista väärää häpeää ei saa panna Luojan harteille – Isä Jumala ei hylkää sinua eikä minua. Hän uudistaa ja parantaa meidät, hän ei luovu suunnitelmastaan.

Jumalan suunnitelma on tuoda lapsensa kotiin, takaisin luokseen. Hän on luonut meidät ja hänellä on tarkoitus elämäämme varten. Isä haluaa jokaisen luokseen, hän haluaa henkilökohtaisen suhteen jokaiseen lapseensa. Vertauksessa tuhlaajapojan veljen ääni jää vaimeaksi. Keskeinen on ilon ääni, ilo, johon meitä haastetaan. Tuhlaajan isä sanoo:
”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.” Kaikki on muuttunut, eikä muutosta voi estää.

Isä juoksee


Isä varmasti haluaa tehdä kaikista ihmisistä omia opetuslapsiaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Voi niin helposti pettyä, kun usko jää niin monelle ohueksi tai vaikeaksi asiaksi. Mutta emmekö iloitsisi siitä, mitä Jumala tekee? Sunnuntain jumalanpalveluksesta. Kasteelle tuotavista lapsista ja heidän perheistään. Monista, monista rippikoulunuorista. Kaikissa näissä tilanteissa ja monissa muissa toteutuu Isän Jumalan rakkauden juhla. Meidän pitää katsoa Isän sydämeen. Hän vetää ilolla ja rakkaudella ja armolla kaikkia luokseen. Hän armahtaa meitä, itsessään ja seurakunnassaan.

Meillä on tehtävä rukoilla kaikkien ihmisten pelastumisen puolesta. Se on juuri seurakunnan tehtävä. Tehtävä on viettää ilojuhlaa ja kutsua yhteiseen iloon, uskoa iloon. Tehtävämme ei ole katsoa karsaasti, ketään tai mitään. Ei tuhlaajapoika ollut täydellinen, kun hän tuli isän luo. Hän halusi vain turvaa. Näin haluavat niin monet turvaa Jumalalta, ja Isä antaa sen turvan, laskelmoimatta motiiveja. Hän tekee näin meille jokaiselle joka päivä. Hän on hyvä Isä, joka antoi meille Poikansa kuolemaan – ilman ansioitamme ja ennen valintojamme.


Isän Jumalan oma sana muuttaa kaiken. Muutoksen ydin ei ole meissä itsessämme. Jumalan anteeksiannon voima, hänen juoksunsa meidän rinnallemme, meidän asemaamme, on kaiken ydin. Tämän juoksun lähellemme hän on tehnyt Pojassaan ja meidän veljessämme Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on Jumalan juoksu-Poika! (Samaan tapaan opettaa Juliana Norwichlainen vertauksessaan kuninkaan luota lähtevästä innokkaasta, juoksevasta lähettiläästä...) Hänessä, Jumalan Sanassa ja Pojassa, Isä sanoo minusta ja sinusta ja kaikista: ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.”

Juhla on meidän


Näin isä sanoo kahdesti tuhlaajapoikakertomuksessa, ensin palvelijoille, jotka valmistavat juhlan, sitten isolle veljelle, joka ei ymmärrä armon laajuutta. Ilojuhla oli kuitenkin valmis. Sen olivat valmistaneet palvelijat – joka tarkoittaa Jumalan sanansaattajia, ilosanoman tuojia. Se, että muutos on jo tapahtunut, kutsuu isoa veljeäkin juhliin takaisin. Isä ei syytä isoa veljeäkään. Hän sanoo: ”kaikki, mikä on minun, on sinun.” Se on ihmeellinen tosiasia. Koko maailmankaikkeus on Isän Jumalan - ja kaikki tuodaan Isän luo Jeesuksessa. Maailmankaikkeus on meidän. Ilojuhla on meidän.

Lopussa kiitos seisoo. Filippiläiskirjeen mukaan jokaisen ihmisen ja luodun kieli on ylistävä Jumalaa ja kaikki tulevat polvistumaan Herran Jeesuksen edessä. Tämä on se ilojuhla, joka on jo meidän ja jota me odotamme. Iloa ei saa estää. Isän Jumalan kunniaa ei saa viedä. Hän ottaa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa pois maailman synnin. Hän tahtoo ja aikoo antaa jokaiselle uskon Pyhän Hengen kautta. Hän luoksee – nyt ja aina – jokaisen, sinun, minun ja lähimmäisesi luo, luodakseen meihin henkilökohtaiseen suhteen ja antaakseen elämällemme tarkoituksen ja mielen ja ennen kaikkea ilon ja ylistyksen ja leikin.



https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Rajam%C3%A4en_kirkko.jpg

12.4.2020

Toivon julistus ja kosketus - ilman turvaväliä!


PÄÄSIÄISEN SAARNA
eli Toivon julistus ja kosketus - ilman turvaväliä!
12.4.2020 Pitäjänmäen seurakunta, Radio Deissä
Petri Samuel Tikka

"Kuolema on nielty ja voitto saatu." (1. Kor. 15:54) 


Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20.

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Toisella kotimaisella: Kristus är uppstånden! – Sannerligen uppstånden!
Pohjoissaameksi: Kristus bajásčuožžilii jápmimis – Duođai bajásčuožžilii
Ja latinaksi: Christus resurrēxit! Vērē resurrēxit!
Myös unkariksi: Krisztus feltámadt! Valóban feltámadt!

Sekä hepreaksi: Hameshiach qam! Be'emet qam!
Yhtä lailla arabiaksi: al-Masīḥ qām! Ḥaqqan qām!
Ja viroksi: Kristus on ülestõusnud! Tõesti on ülestõusnud!
Ja karjalan kielellä: Kristos nouzi kuolennoiz! Tovessah nouzi! 

Ilo! Ilo. Ilosanoma kaikille kielille, kaikille kansoille. Maailmassa on reilut 7000 puhuttua kieltä ja vielä enemmän niitä, joita ei juuri puhuta. Emme ehdi ihan kaikilla kielillä toivottamaan pääsiäistervehdystä, ainakaan heti. Pääsiäinen on kuitenkin ilon ja toivon juhla, ikuisen ilon ja pysäyttämättömän toivon juhla. Meidän ilonamme on julistaa toivoa. Jokainen ihminen saa koskettaa elävää, ylösnoussutta toivoa, joka on itse Jeesus. Eikä toivoa tarvitse pienentää eikä epäillä, missään kohden.

Näistä asioista, ilon ja toivon julistamisesta, toivon koskettamisesta ja sen laajuudesta, haluan puhua teille tänään, kanssakristittynä, joka elää sydänjuuriaan myöten Kristuksen tuomasta toivosta. Teen toivosta jopa tutkimusta yliopistossa ja järjestän Toivo-nimisen seminaarin lokakuussa isäni Kari Tikan Rakkaus on väkevä kuin kuolema -oopperan yhteydessä.

ILON JA TOIVON JULISTUS

Päivän virtemme (88) raikui: ”Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koitti.” Pitkäperjantai oli toivon alku. Pääsiäisen toivo loistaa yhtä lailla jo kaiken vaikean keskellä kuin sen jälkeen. Ilo ja laulu ovat elämän syvällä virtaavat pohjavireet, ilman esteitä. Kuten kirjoittaa eräs viisas mies pääsiäisen vahvistamaa toivoa kuvaten: "Eletystä elämästä itsestään tulee ylistyslaulu. Myös tuskissa ja ahdistuksissa yhteys ristiinnaulitun Kristuksen kanssa tuo elämän keskelle luottamuksen kipinöitä ja toivon valoja.” Näin Jürgen Moltmann kirjassaan Jumalan tulemisesta.

Väkevästi ja uhmakkaasti virtemme jatkui: ”Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme.” Suomalainen sanonta kuitenkin kuuluu: ”Kell' onni on, se onnen kätkeköön” Kristuksen ylösnousemuksen valossa mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Toivo ei saa jäädä salaisuudeksi. Se kuuluu jokaiselle, se on tullut avoimeksi asiaksi. Kuolema on voitettu, Kristus on noussut kuolleista, ruumiineen sieluineen. Myös me ”Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme.” - avoimesti, kätkemättä.

Se tiedetään sanomattakin, että olemme koronaviruksen tähden piiloissamme, etäällä. Kuitenkin vain odotamme. Kaikki, myös tämä, kestää oman aikansa. Jumalan rakkaus, Jumalan ääretön armo jatkuu ajasta aikaan ja kaikkien aikakausien tuolle puolen. Rakkautta ei voi pysäyttää. Rakkaus tuokoon lohdutuksen suruun. Toivo avartakoon kapeat näköalat. Pelon keskellä yllättäköön meidät ilo. Kaikkea tätä meillä on etuoikeus omalta majapaikaltamme, omana itsenämme julistaa.

ILON JA TOIVON KOSKETUS

Tyhjän haudan edessä ensimmäinen reaktio ei kuitenkaan ollut usko, vaan hämmennys. Se, että joku voisi kukistaa kuoleman nousemalla kuolleista, ei ole itsestäänselvä ajatus – ei, vaikka Jeesus oli itse herättänyt Lasaruksen kuolleista. Se oli toisen eloon herättäminen, ei yllättävä ylösnousemus ilman välikäsiä. Miten kaikki voisi mennä kohdallleen niin nopeasti, ilman pitkää prosessia, ilman edes suruaikaa? Hämmennys valtasi. Kuitenkin Johannes uskoi nähdessään tyhjän haudan, vain tyhjän paikan, ymmärtämättä kaikkea. Ja pian Jeesus ilmestyikin, kaikille opetuslapsille.

Kristus nousi kuolleista, ristin haavat käsissään. Niitä koskettaessaan epäilevä Tuomas uskoi myös. Toivo on realismia. Ylösnoussutta Jumalan Poikaa estä paikka, ei hidasta aika, ei pysäytä mikään. Niin kuin pääsiäisvirsi (104) kertoo: ”Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi, kuolleista hän noussut on.”

Jumala ei voittanut kuolemaa ohittamalla ja vähättelemällä sitä tai mitään muutakaan inhimillistä tuskaa. Rakkaudessaan Jumalan itse koki kuoleman voittaakseen sen. Kristus on Jumala, joka on kuolemallaan voittanut kuoleman. Pääsiäinen näyttää: näin on. Jeesus sanoo: ”minä itse tässä olen” (Luuk. 24:39)

Elämä on murtautunut esiin. Sairaiden parantaja, sielujemme lääkäri Jeesus Kristus on noussut kuolleista. Hän on toivo. Hän on elävä toivo. Toivo ei ole vain ajatus, ei vain toivetta, ei unelmaa, johon ei voisi tarttua. Hän on elävä, hengittävä ihminen. Hän on yhtä todellinen kuin sinä, lihaa ja verta.

Mutta kuka voi uskoa, että toivo voi olla totta, verta ja lihaa? Kenen on mahdollista luottaa, että Jeesus ja toivo ei ole vain unelmaa? Kuka kokee sen, että Jeesus tulee lähelle, sen, että hänen kosketuksensa ei ole vain kuvitelmaa? Se, joka on kokenut hyökkäyksen rakkauden olemassaoloa vastaan. Se, joka on kärsinyt tuskaa särkyneen omantunnon kanssa. Näille toivon kokeminen tulee todeksi. Näille, epätoivoisille, epäonnistuneille – siis kaikille – Jeesuksen kohtaaminen on todellisuutta. Jeesus tulee lähelle – sinua lähellä – minua lähelle. Hän ei ole aave, ei vain toive. Tämä on erilainen turvavälin ylitys, sellainen, joka on nytkin sallittu, nyt ja aina. Tätä toivoa, Jeesusta, saa ottaa kädestä kiinni. Ja tämä kosketus parantaa.

ILO JA TOIVO – VAILLA RAJAA!


Kuitenkin: jos on vaikea kohdata toista ihmistä kasvokkain, on vaikea nähdä Jumalankaan kasvoja. En jaksa kurkottaa kohti Jeesusta, joka tuntuu näkymättömältä, saati koskettaa häntä. Näen kuitenkin jotain, näen sen, mitä puuttuu. Tunnen tyhjiön ja tiedän: tarvitsen toivoa. Sisimpäni huutaa yhteyden puoleen, läheisyyden puoleen. Nälkä on merkki ruoan tarpeesta. Tyhjä, väsynyt ja epäilevä sisin on merkki Jumalan tarpeesta. Jumala tekee come-backin. Tyhjä sisin on kuin tyhjä hauta – se tarkoittaa, että Kristus, elävä Jumala, on liikkeellä.

Eräs toinen pääsiäisvirsi (105) kertoo: “Epäilysten alta nousee köyhä sielu kiittämään.” Epäilysten alta nouseminen ei tarkoita, etteikö epäilyksiä olisi. Epävarmuus on osa meitä, ja näin on hyvä: meidän ei tarvitse olla täysin varmoja itsestämme. Hyvä itsetunto meillä on kuitenkin syytä olla. Toivo on elämämme luja perusta, elävä toivo. Raamatun mukaan Jumala on meidän pelastajamme ja Jeesus Kristus on meidän toivomm
e (1. Tim. 1:1). Ja vielä näin sanotaan ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle: ”Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien.” (1. Tim. 4:10)

Raamattu lupaa paljon. Jumala pelastaa kaikki, tekee jokaisesta uskovan. Samaa sanoo tämä kohta, jonka kuulimme tänään: “
Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” Jos Jeesus nousi kuolleista, niin kaikki nousevat myös kuolleista. Uusi elämä koskee kaikkia ihmisiä, ruumiineen sieluineen. Toisaalta on olemassa ruumiin ylösnousemus. Toisaalta uusi elämä annetaan myös kaikelle, mitä olemme, kaikelle, miten toimimme. Paavalin kirjeessä roomalaisille sanotaan vanhimman käännöksen mukaan näin: “Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.” (Room. 5:18)

Niin laajaa kuin on epävarmuus epävarmassa maailmassa, vielä paljon kattavampi asia on toivo. Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, sairauden tuttavia. Kaikki ihmiset ovat itsessään myös eksyneitä, kadotuksesta osallisia. Kristuksessa ja hänen tähtensä asianlaita on kuitenkina toisin. Kaikki ihmiset ovatkin vanhurskaudesta osallisia. Vanhurskaus tarkoittaa sitä, että oikeus ja harmonia vallitsevat. Rauha on voimassa Jeesuksessa, joka on ristinsä kautta vetänyt kaikki ihmiset luokseen. Ei ole muuta elämää kuin Jeesus. Epävarmuus, sairaus ja kuolemakin kestävät vain aikansa. Pysyvää on ilolaulu Jeesuksesta.

Pääsiäisen toivo rohkaisee meitä olemaan pelkäämättä läheistemme puolesta. Jumala hoitaa jokaisen ihmisen luokseen, sitä varten hän antoi Poikansa. Sallisiko hän Poikansa kuolla turhaan? Ei! Ja siitä on merkkinä Jeesuksen ylösnousemus. Hän, joka kuoli kaikkien puolesta, elää. Toivo on nyt kunkin ihmisen osa, kun kerran elämän Herra nousi kuolleista. Hänellä, joka rakastaa ihmistä, on valta. Jos hän tahtoo ja aikoo hoitaa meidät kaikki Isänsä luokse, eikö hän pitäisi huolen myös muista asioista matkan varrella, olivatpa ne mitä ovat?

Näin Vapahtaja itse lupaa: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.” (Joh. 16:23) Tämän sanoo meille Jeesus, elävä toivo, johon saa tarttua ja takertua. Kell' onni on se onnen näyttäköön. Epäilysten riepottama Tuomas tarttukoon ristiinnaulittuun. Uskokaamme Johanneksen kanssa sanaan, jonka Vapahtaja rukoili Isälleen: “Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut.“ (Joh. 17:2) Kuultakoon toivon ja ilon ja rakkauden pysäyttämätön sanoma maapallomme kaikissa äärissä – ja jos mahdollista, kuka tietää, etteikö vielä pidemmällä. 

Sanon sen saksaksi: Christus ist auferstanden! Er ist wahrhaft auferstanden!
Ja englannksi: Christ is risen! He is risen indeed!
Italiaksi: Cristo è risorto! È veramente risorto!
Kiinaksi: Jīdū fùhuó le! Tā quèshí fùhuó le!
Havaijin kielellä: Ua ala hou ʻo Kristo! Ua ala ʻiʻo nō ʻo Ia!
Vielä suomeksi: Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Ja jopa klingoniksi, Star Trekin kielellä:
Hu'ta' QISt! Hu'bejta'!
Ja vieläpä quenyaksi, Tolkienin haltiakielellä: Hristo Ortane! Anwave ortanes!

26.3.2020

Terve, Kuningatar

Terve, Kuningatar: luterilaisia ja ekumeenisia ajatuksia neitsyt Mariasta ja toivosta
pastori Petri Samuel Tikka, 26.3.2020


Kirjoitin esseen dominikaanisessa kulttuurikeskuksessa, Studium Catholicumissa yleensä kokoontuvaa torstaista ekumeenista aamurukousta varten, joka rukoilee nyt etänä - ajatukset kuuluvat yhtä lailla kaikille, jotka rukoilemme.  
"La Anunciación", Fra Angelico (1395-1455)

25.3. on tasan yhdeksän kuukautta jouluun eli maailman Vapahtajan syntymään. Siksi kyseinen päivä on Marian ilmestyspäivä, vanhan kansan nimitykseltään Kevät-Maria. Luterilaisessa kirkossa juhla on siirretty sunnuntaille (tänä vuonna 22.3.). Juhla liittyy mm. Nikean uskontunnustuksen kohtaan, jonka mukaan "meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden" Jeesus, Jumala Jumalasta "astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta..." 25.3. siis tapahtui jotain käsittämätöntä ja suurta, jotain, mikä antoi toivon maailmalle, mutta samalla jotain meiltä lähes täysin salattua ja vasta vähitellen aukeavaa.

Näin neitsyt Marian ilmestyspäivän jälkimainingeissa on hyvä miettiä, mikä merkitys Marialla on, mikä uskolla, kaikella sillä, mikä avaa meille toivon näkymiä. Missä näemme hiljaisia mutta vahvoja toivon ja laupeuden merkkejä tässä eri tavoin vaivatussa maailmassamme? Nyt toki erityisesti pandemian sekä sen pelon vavisuttamassa maailmassa. Paavi Franciscus kehottikin 25.3. klo 13 Helsingin aikaa kaikkia kristittyjä veljiä ja sisariaan rukoilemaan Isä meidän sen puolesta, että pandemia päättyy. Sama rukous jatkuu, tähän meidät on kutsuttu ekumeenisina rukoilijoina: rukoilemaan yhdessä maailmamme puolesta.

Emme ole yksin rukouksissamme, vaikka siltä näyttäisi. Meillä on todistajia kokonainen pilvi (Hepr. 12:1). Myös luterilainen kirkko kehottaa muistamaan pyhiä ja heidän uskoaan. Itse asiassa vasta myöhään 1700-luvulla alettiin Ruotsi-Suomen luterilaisessa kirkossa siirtämään apostoleiden ja Marian pyhiä pistepyhistä sunnuntaiksi tai jopa kokonaan pois. Pyhien yhteys on totta ja rohkaisee meitä – erityisesti murrosten keskellä. Itselläni on ollut rakas Sirkka-mummini ja hänen lempivirtensä ”Päivä vain ja hetki kerralansa” mielessä viime aikoina.
Pyhiä voi tosiaan muistella laulujen kanssa. Enkeli Gabrielin tervehdykseen perustuva Ave Maria ja siihen perustuvat sävellykset ovat tuttua kauraa myös luterilaisessa kirkossa. Eräs toinen neitsyt Marialle omistettu hymni on Salve Regina eli ”Terve, Kuningatar”. Se tunnetaan ainakin 1100-luvulta. Erityisesti sitä käytetään kompletorion (rukoushetki päivän päättyessä) päätösmusiikkina tiettyinä kirkkovuoden aikoina katolisessa kirkossa. Se on myös Marialle omistetun ruusukkorukouksen yksi tavallinen päätösrukous. Minä ja muut Tikat laulamme sitä usein (myös ev-lut virsikirjan virsi 937 perustuu siihen).

Alla ovat latinankielisen hymnin sanat suomeksi. Suosittelen kuuntelemaan dominikaanisen (siis tietysti kaikkein oikeimman) version, alla video. Veli Gabriel ja vähän minäkin lauloimme tätä äskettäin ekumeenisen rukouksen kahveilla.

”Terve, Kuningatar, laupeuden äiti,
elämämme, ihanuutemme ja toivomme, terve.
Sinua me avuksi huudamme, Eevan maanpaossa elävät lapset,
sinun puoleesi käännymme vaikeroiden ja itkien tässä kyynelten laaksossa.
Eijaa, puolustajamme, käännä laupiaat silmäsi meihin.
näytä meille Jeesus, kohtusi siunattu hedelmä, tämän maanpakolaisuuden ajan jälkeen.
Oi lempeä, oi hurskas, oi ihana Neitsyt Maria.

Luther kirjoittaa kirjassaan Marian ylistyslaulu (suom. Anja Ghiselli) vuodelta 1521 seuraavasti: ”Kohtuus on tarpeen, ettei mennä liian pitkälle nimittämällä häntä taivaan kuningattareksi. Onhan se tosin totta...” Luther ei halunnut Mariaa rukoiltavan epäjumalattarena, mutta sitä eivät halua katolilaisetkaan eivätkä muutkaan kristityt. Kuitenkaan Luther ei kieltänyt Marian olevan taivaan kuningatar tai vielä enemmän: Jumalansynnyttäjä, Jumalanäiti. Myöhemmin tällaisia nimityksiä on epäluterilaisesti ja myös jakamattoman kirkon kirkolliskokousten vastaisesti vältelty. Maria nimittäin synnytti itse iankaikkisen Jumalan eli Vapahtajamme Jeesuksen ajalliseen elämään. Maria ei synnyttänyt vain ihmistä, vaan itse Jumalan ja näin ollen maailman Pelastajan. 

Maria ei tietysti ole itse Jumala eikä meidän Pelastajamme. Tätä ei yksikään kristillinen kirkko väitäkään. Maria, Joakimin ja Annan tytär, on tavallinen ihminen. Hän ei ole yhtä aikaa täysi Jumala ja täysi ihminen, niin kuin Vapahtajamme Kristus, Marian Poika, yksin on. Mutta tarkoittaako kaikki tämä sitä, että meidän pitäisi väheksyä Mariaa? 
Jos jollakulla on kaunis vaimo, hän toivon mukaan ylistää tämä kauneutta päivittäin ja sanoo rakastavansa tätä. Jos jollakulla on rakastavat vanhemmat, hän haluaa olla yhteydessä heihin tavalla tai toisella, soittamalla tai auttamalla, mahdollisimman usein. Mikään tällainen – kehu tai yhteys – ei vähennä Jumalan kunniaa, päinvastoin. Mitä enemmän rohkaisemme, kannustamme, kiitämme toisiamme ja iloitsemme toisistamme, sitä enemmän Jumalan, meidän jokaisen Luoja, joka rakastaa meitä, iloitsee ja riemuitsee ja tanssii ja laulaa.

Maria oli tavallinen ihminen, joka uskoi. Onko mitään sitä ihmeellisempää? Hän oli saanut uskon lahjaksi jo aivan pienestä, jo äitinsä kohdussa. Se ei kuitenkaan tehnyt häntä ylpeäksi, vaan hän halusi vain ihmetellä ja kiittää sitä enemmän, mitä sai Jumalaltaan kaikkea hyvää. Hän halusi rakastaa. Salve Reginan suomennoksessa ”hurskaaksi” käännetty pia tarkoittaa myös rakastavaa.

Minun ymmärtääkseni Marian ylistäminen tarkoittaa sitä, että meillä kristittyinä on hyvä ja terve ja Jumalan armon suuruuden mukainen itsetunto. Maria oli autuas, koska hän uskoi enkelin sanomaan ja Jumalan antamaan tehtävään. Hän oli ja on autuas uskon vuoksi. Ylistyvirressään (Magnificat) Elisabetin luona hän laulaa: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi...” Marian ylistäminen tarkoittaa sitä, että me uskomme, että pienellä ihmisellä on merkitys. Sinulla on. Sinun rukouksillasi. Minulla. Meillä yhdessä – kirkkona. Ja Marialla, jonka hämmästyksestä, uskosta, ihmettelystä, rakkauden sydänliekistä kaikki lähti liikkeelle.

Voiko pienellä ihmisellä olla näin suuri merkitys? Voi ja totisesti on! Se on Marian ilmestyspäivän ihme. Pienellä ihmisellä on suuri merkitys, jokaiselle on avattu arvaamaton, mutta merkityksellinen, tulevaisuus, avoimet taivaat. Mariasta on tullut taivaan kuningatar, sillä tästä ihmisestä on tullut taivaan, itsensä Jeesuksen, portti tähän maailmaan. Meidän etuoikeutemme on avata ovia, niin kuin hän, rukouksella, kuuntelulla. Tässä maailmantilanteessa se todellisuus, että olemme maanpakolaisia tässä maailmassa, tulee lähemmäksi. Olkoon se meille vain rukouksen tienviittana, että Marian lailla alamme kuunnella hiljaisia merkkejä, enkeliä, paimenia, jotain sellaista, joka menee ohi arkisilta silmiltä. Meillä on toivon silmät, silmät, joka näkevät Marian kanssa, Marian lailla, Marian tietä kulkien kohti Jeesusta, häntä, joka pyyhkii silmistä joka ainoan kyyneleen, kohti häntä, joka luo kaiken uudeksi.

Kiitos teille, rukousystävät! Maria rukoilee puolestamme! Voittanut kirkko rukoilee puolestamme! Kristuksessa kaikki enkelit ja kaikki profeetat ja uskonsa vuoksi kärsineet rukoilevat puolestamme, ovat kanssamme. Rukoilkaamme me Kristuksemme, lempeän Marian Pojan, kanssa; Kristuksen, rakastavan Mariamme Pojan, kautta; ja Kristuksessa, ihanan Marian ikuisessa Pojassa, pyhien yhteydessä autuaina, rakastettuina, tulevaisuuteen yhdessä kääntyneinä: Isä meidän...

"Tähän lopetamme tällä kertaa ja pyydämme Jumalalta Magnificatin oikeaa ymmärtämistä, niin ettei se vain valaise ja puhu, vaan että se palaa ja elää ruumiissa ja sielussa. Tämän meille suokoon Kristus rakkaan äitinsä Marian tahdon ja esirukousten kautta. Amen." Sanoi Martti Luther. 

9.2.2020

Harhaoppia?


Tänään on septuagesima eli ansaitsemattoman armon sunnuntai.  Nyt alkaa esipaasto eli valmistautuminen paastonaikaan, matkaan kohti pääsiäistä. Onkin sopivaa, että tänään ilmestyy podcast, jossa minua haastatellaan kaikkien pelastumisen perusteista. Rajaton armo!

Podcastia vetää uskonnonopettaja Markus Finnilä. Podcastin nimi on Harhaoppia. Kristuksen voimalliseen armoon perustuva oppi ei ole kuitenkaan harhaoppia!
Oli merkityksellistä, mukavaa ja syvää keskustella kristillisestä universaalista pelastuksesta Markuksen kanssa. (Muistakaa myös aiheeseen liittyvä järjestämäni Toivo - Hope seminaari 24.-26.4.)

Klikkaa tästä kuunnellaksesi podcastia kristillisestä universalismista.

13.1.2020

Jumala rakastaa sinua


"Jumala rakastaa sinua"
Saarna kasteen sunnuntaina, 1. su. loppiaisesta 
Pitäjänmäen kirkko, 12.1.2020 - pastori Petri Samuel Tikka


Jumala rakastaa sinua. Jumala rakastaa sinua todella paljon. 

Tunnemme kyllä varmaan oman pienuutemme, turhautumisemme ja erehdyksemme. Todennäköisesti liiankin hyvin. Pääasia tuppaa unohtumaan. Jumala rakastaa sinua. Jumala rakastaa minua. Jumala rakastaa.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon...” (Joh. 3:16) Lopun ehkä tiedätkin. Pääasia on se, että kaikki, mitä Jumala tekee, perustuu rakkauteen. Sinä myös olet jotakin, mitä Jumala on tehnyt. Sinä siis perustut rakkauteen. 

Eräs muinainen kirjoittaja tunsi meidän pienuutemme hyvin sanoessaan Jumalalleen: ”Kuin hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi, kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara.” Kuitenkin hän tiesi: ”sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi – jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä. Jos et jotakin olisi halunnut, kuinka siitä olisi tullut mitään pysyvää?” (Viis 11: 22, 24-25) Sanat ovat Viisauden kirjasta, Vanhan testamentin apokryfikirjoista, joita Lutherkin suositteli luettavaksi.

Erilaiset turhautumisemme vievät oikean näköalan pois. Rehellisyys on jotakin muuta kuin pessimismia. Kestävä totuus on se, että Jumala rakastaa sinua, on aina rakastanut sinua eikä voi olla rakastamatta sinua. Ei ole järkevää ajatella kaikkiviisaan Jumalan luoneen turhaan, vailla tarkoitusta tai suunnitelmaa, mitään tai ketään. Ei minua, ei sinua. Minä ja sinä olemme olemassa sen takia, että Jumala rakastaa minua Petri Samuelia ja sinua, jonka hän tuntee samoin nimeltä, henkilökohtaisesti.

Ei, en jaksa uskoa. Väsyn. Epäilen. Kiistän. Epäröin. Missä on rakkaus? Maailmassa, jossa on sotaa ja vääryyttä. Itsessä, joka rimpuilee rakkautta vastaan. Näköala kapenee. Missä on rakkaus? Kaiken voimme kyseenalaistaa, mutta eikö kyseenalaistamista voi kyseenalaistaa? Se, mikä tekee epäilyksemme epäilyksenalaiseksi, on tämä Jumalan vastalause: ehdoton KYLLÄ.

Erään rukouksen sanoin:
”Herra Jeesus Kristus - 
Sinä uudistat jatkuvasti Sinun KYLLÄSI minulle, 
sen KYLLÄN, joka tulee näkyväksi syntymän ihmeessä, 
ristin kärsimyksessä ja ylösnousemuksen voitossa. 
Sinun KYLLÄSI minulle elää minun sisälläni, 
se kantaa minua ja johtaa minua, 
se antaa minulle osan 
kaikista taivaan voimista. 
Kiitos, Herra, että Sinä aina etsit tiet läpi esteiden. 
Sinä raivaat pois kaiken sen, mikä estää minua uskomasta, 
että olen Sinun rakas lapsesi.
Sinä tahdot säilyttää minussa rakkauden ja totuuden 
myönteisen suuntautumisen.  
Se auttaa minua elämään valossa, 
KYLLÄSSÄ sinulle myös pimeinä aikoina. 
Herra – Sinä olet sanonut iloitsevasi siitä, että olen Sinun lapsesi. 
Tahdon iloita koko olemuksellani siitä, 
että Sinä olet rajattoman uskollinen.” 
(Böner från S:t Davidsgården, s. 47, käänsi tähän P.S.T.; vrt. 2. Kor. 1:19)

Pyhä kaste on KYLLÄ. Se on KYLLÄ sille, että Jumala rakastaa sinua – ja minua. Kasteessa emme ajattele enää itseämme, sitä, kuinka emme jaksa, tai sitä, kuinka emme muka riitä. Jumalalla on nimi, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ja hän tuntee sinut nimeltä. Hän antaa sinulle sen tarkoituksen, joka Jumalalla on aina sinulle ollut. 

8.1.2020

Jeesus, kaikkien ihmisten Pelastaja



Jeesus, kaikkien ihmisten Pelastaja
Loppiaisen eli epifanian 2020 saarna Pitäjänmäen kirkossa
saarnaaja: pastori Petri Samuel Tikka


Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.”
Joh. 12: 44-47

Rakkaat ystävät,

On todella mukava olla tänään loppiaisena Pitäjänmäen kirkossa. Olen täällä hetken aikaa kappalaista sijaistavana pastorina, mutta päätehtäväni on tehdä väitöskirjatutkimusta teologiasta. Loppiaisen aihe liittyy itselleni henkilökohtaisesti rakkaaseen aiheeseen, joka on tuonut paljon toivoa elämääni: koko maailman pelastumiseen. Oman väitöskirjanikin aihepiiri on se, että Jeesus on tullut pelastamaan kaikki ihmiset. Tästä myös kuulimme isäni Kari Tikan lukemassa loppiaisen saarnatekstissä.

Loppiaisena joulun ilo leviää kaikille ihmisille, alkaen itäisten maiden viisaimmista, tähtitieteiljöistä. Tämä juhla on oikeastaan joulun huipentuma (ei sen loppu – kirkkovuoden joulujakso jatkuu aina kynttilänpäivään asti). Betlehemin pienen kylän ihme kuuluu koko maailmankaikkeudelle. Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, joka tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Jumalan armo, hänen periksiantamaton rakkautensa, ilmestyy kaikille kansoille ja johtaa kaikki kansat kohti iloa ja toivoa.

Tämän tähden tahdon tänään puhua meille jokaisen ihmisen pelastumisesta Jeesuksen ristin työn kautta. Keskityn aluksi siihen, mitä pelastuminen ylipäätänsä tarkoittaa, sitten siihen, kuinka pelastus kuuluu kaikille, ja lopuksi siihen, miten näin suuri toivo on mahdollinen ristin tähden.

Pelastus – usko, joka on lahjaa

Aloitan siis sillä, mitä pelastuminen tarkoittaa. Adventtivirren viimeisestä säkeistöstä tiedämme:
”Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.” (13:4) Pelastus alkoi jo jouluna, ja se toteutui pääsiäisenä. Pelastus ei ole tässä hetkessä, vuonna 2020 jälkeen joulun tuoman pelastuksen, vain jotakin, mikä saavutetaan myöhemmin. Pelastus ja toivo ei ole meitä odottamassa vasta kuoleman jälkeen, taivaassa, vaikka toki sielläkin. Pelastus ei ole myöksään vain pelastumista jostakin, esimerkiksi kadotuksesta, vaan ennen kaikkea pelastus on pelastumista johonkin.

Meidät on pelastettu, meidät on parannettu ja vapautettu
iloon. Ilo on jo alkanut täällä ja nyt. Pelastuminen on ylistystä, kiitosta, musiikkia, tanssia. Pelastuminen on sitä, että luottamus puhkeaa kukkaan jokapäiväisen elämän iloissa ja suruissa. Pelastuminen on anteeksiannon vapautta. Aivan olennaisesti pelastuminen on yhteyttä toisiin. Kaiken kaikkiaan pelastuminen on toivoa, joka kantaa, toivoa, joka antaa rohkeuden.

Pelastuminen on siis kaikkea hyvää, mitä kukin meistä voi itselleen kuvitella, ja enemmän, paljon, paljon enemmän. Valtavuudestaan huolimatta pelastus ei ole asia, joka jää vain juhlapuheisiin. Se on parantumista, sielun haavojen lääkityksi tulemista aivan jokapäiväisessä elämässä. Stressi ei enää hallitse kaikkea. Vaikka olisi surua tai suurtakin murhetta, luja luottamus, jokin, mikä ei ole meistä itsestä kiinni, pysyy sydämen sopukoissa. Tätä on se valo, jota Jeesus tuli syntymänsä myötä loistamaan jokaiselle ihmiselle, rajoituksetta. Kukaan ei jää pimeyteen hänen inhimillisen rakkautensa tähden, joka yltää syvimpään yksinäisyyteen asti.

Kukaan ei jää yksin! Luottamusta, toivoa ja yhteyttä varten kristinusko on olemassa. Ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, sillä kaikki on Kristuksen tähden hyvin. Kaikki on myös lopulta hyvin. Kukaan ei jää ulkopuolelle, sitä ei tarvitse pelätä, sen tien on Kristus jo jokaisen ihmisen puolesta kulkenut. Yhteinen ilo on alkanut, ilo, joka kutsuu, ilo, joka sulkee sisäänsä. Voi luottaa, voi uskoa johonkin suurempaan kuin itseensä tai siihen, mikä näkyy juuri nyt. Kirkko on sitä, että tällaista luottamusta jaetaan, siitä iloitaan – ja se on iloa, jota kenelläkään ei ole oikeutta viedä pois. Kristinusko on jotakin hyvin käytännöllistä ihan jokaiselle yksilölle. Usko ja luottamus antaa voiman ja mahdollisuuden toimia vapaasti elämässä. Se elämän apu, jonka kristitty saa Jumalalta, kuuluu ehdottomasti jokaiselle, sillä se apu ei ole kenenkään yksityisomaisuutta. Pelastuminen ei ole mitenkään meidän kenenkään aikaansannosta. Se on Jumalan lahja ja teko, sen Jumalan, joka on sanansa mukaan tullut pelastamaan maailman.

Kaikkien pelastuminen – Jumalan tahto

Pelastus on siis uskoa, joka on lahjaa. Usko on luottamusta ja iloa. Seuraavaksi keskityn siihen, että tämä uskon lahja tulee lopulta jokaisen ihmisen osaksi. Sitä on kaikkien pelastuminen: yhteyttä Kristukseen. Se on itse asiassa Jumalan sanan lupaus, niin kuin kuulimme Jeesuksen sanovan. Kaikkien pelastuminen perustuu Jumalan tahtoon ja siihen, mitä hän on Pojassaan tehnyt.

Ehdoton, uskollinen, periksiantamaton rakkaus eli sanalla sanoen armo tuli maailmaan ensimmäisenä jouluna. Jumala on tullut armossaan maailmaan jäädäkseen. Hän on tullut tänne johdattaakseen kaikki kansat ylistykseen. Jeesuksen, ihmiseksi tulleen Jumalan, rakkaus kääntää ihmisten sydämet. Niin kuin jo Jesaja tänään kuullun profetian mukaan kertoi Jumalan sanoneen Messiaalle: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka.”

Jeesus, itse Messias, on tullut maailmaan pelastaakseen sen, omien sanojensa mukaan: ”En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.” Israelin Messias on tullut kansojen keskelle pelastaakseen Israelin ja kaikki kansat. Tämä on loppiaisen sanoma ja itse asiassa kristinuskon sanoma. Nikean uskontunnustuksen mukaan Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja teki kaiken muunkin ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden”. Kristinuskossa on kyse ilosanomasta, koko maailmaa eli jokaista ihmistä koskevasta ilosanomasta. Itse asiassa maailma on vielä enemmän kuin vain me ihmiset, siihen kuuluvat myös enkelit ja henkivallat, galaksit ja tähdet ja kaikki muu. Kaiken Jeesus on tullut asettamaan kohdalleen, tehdäkseen maailmankaikkeudestamme toivon ja ilon alati laajenevan valtakunnan.

Vanhassa ja Uudessa testamentissa sekä monella varhaisen kristinuskon yleisesti arvostetulla opettajalla esiintyy hyvin selkeä ajatus kaikille kuuluvasta pelastuksesta. Jumalan sanan antama toivo on todella vahva ja äärimmäisen kaiken kattava. Jeesus, maailman pelastaja, ei jätä työtään kesken kenenkään luotunsa kohdalla. Hän vie meidät, jokaisen luomansa, pelastukseen, hän parantaa meidät hämärretyt silmämme, niin että näemme Jumalan ihanan rakkauden. Taivasta maan päällä on kokea se, kuinka Jumalan armo on suuri ja vankkumaton ja kaiken elämän perusta. Se hyvä turva, jonka Jeesus antaa, vie aivan jokaisen ihmisen Jumalan luo. Kukaan ei jää pimeyteen, sillä kaikille annetaan usko, luottamus Jumalan uskollisuuteen. Jumala, Pyhä Henki itse, jakaa uskoa, omaa uskollisuuttaan, auliisti ja runsaasti kaikkialla maailmassa. Sitä on lähetystyö. Siellä, missä sanaa ei saa julistaa esimerkiksi islamilaisen fundamentalismin tähden, Jeesus tai hänen äitinsä Maria ilmestyy ihmisille unissa johdattaakseen ihmisiä kirkkoon.

Vaikka uskoa on julistettu pitkään kaikkialla maailmassa, jokaisen yksilön kohdalla usko on kuitenkin yllätystä. Usko, pelastus, kaikki se turva, mitä jokainen tarvitsee, on jotakin, joka tulee sekä pakottamatta että ilman omaa puristusta sydämeen. Usko antoi lohdun, kun en osannut sitä itse löytää. Siksi haluan - siksi haluamme - olla kristittyjä. Kristittynä, uskovana oleminen ja Jumalan saaminen elämän armopohjaksi on sitä, että tulee ilon yllättämäksi. Uskon syntyminen on erityisesti kasteen tarkoitus. Kun pappina katson juuri kastamaani lasta silmiin, näen kirkkaan katseen, koen häneen merkityksellistä, iloista yhteyttä. Pyhä Henki on läsnä.

Usko kykenee yllättämään yhtä lailla pienen sylilapsen kuin lähetystyön ulottumattomissa olleen. Mitään esteitä ei ole, Jumalan puhuttelun voimaa ei voi rajata. Ja miksi emme haluaisi aivan jokaiselle lähimmäiselle sitä lahjaksi, mikä on omassa elämässä ollut yllättävintä ja rakentavinta? Tällainen toivo ei ole turha tai perusteeton, sillä Jumalan sana lupaa pelastusta ylitse kaikkien rajojen. Miten me voisimmekaan toivoa jotakin, mikä ei perustuisi hyvän toivon kirjaan, Raamattuun? Apostoli Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle julistaa, että Jumala, meidän pelastajamme, ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat” (1. Tim 2:4). Filippiläiskirjeen mukaan jokainen kieli, niin taivaassa, maan päällä kuin maan allakin, on tunnustava Kristuksen ja ylistävä Jumalaa (Fil. 2:10-11; Room 14:11). Profeetta Jesajan mukaan Kaikkivaltiaan tahto ei voi olla toteutumatta, sillä Jumala sanoo: ”kaiken, mitä tahdon, minä toteutan” (Jes. 46:10). Jumala itse toteuttaa sen, mitä hän tahtoo: jokaisen luomansa ihmisen pelastamisen. Tämän hän tekee omalla tavallaan, omalla ajallaan.

Ristin takia kaikki on mahdollista

Mikä on sitten se Jumalan oma tapa, jolla hän pelastaa ihan koko maailman? Miten hän toteuttaa tahtonsa ja antaa kaikille ihmisille kaikkina aikoina uskon ja ilon? Miten se voi olla mahdollista? Miten näin suuri toivo voi olla jotakin muuta kuin vain unelmaa? Kaikkien pelastumisella on luja ja vankka perusta: Kristuksen risti.

Syntyessään Jeesus toi armon maailmaan. Kuollessaan hän antoi armon jokaisen ihmisen osaksi. Messussa lauletaan aina ennen ehtoollisen nauttimista: ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin.” Muistan lapsuudestani edellisen liturgian sävelmän ja sanat:
”Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda, armahda meitä.” Lapsenuskolla näin, mitä tämä Jumalan sana ja liturgian pysyvä kohta sanoo: armo kuuluu kaikille, Kristus ottaa koko maailman synnin ja vääryyden pois. Kristus itse pelastaa kaikki ihmiset rajattoman myötäkärsimyksensä kautta ristillä. Kristus ei ole kaukana yhdestäkään meistä, vaikka miltä tuntuisi, vaikka kukaan muu ei ymmärtäisi – ja näinhän usein on. Jeesus, joka joutui maailman hylkäämäksi, ei hylkää yhtäkään.

Johanneksen evankeliumissa, samassa yhteydessä kuin kuulemamme saarnateksti mutta aiemmin, Jeesus sanoo: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12:32) Tällä Jeesus viittasi kuolemaansa. Hänet korotettiin ristilllä maasta. Hänen ristinsä ylle kirjoitettiin: ”Israelin kuningas.” Itämaan viisaiden palvoma pieni Messias on ristillä kaikkien kansojen valo. Hän on valo, joka loistaa pimeydessä. Kristus on valo, joka valaisee jokaisen maailmaan syntyneen ihmisen, valo, jota paha ei saa valtaansa (Joh. 1:5,9; Viis. 7:30).

Valo paljastaa kaiken, sen, mitä hyvää on saatu aikaan, mutta myös sen, mikä rikkoo ja on rikkinäistä. Se, mikä on rikki ja haavoittunutta, paljastuu kuitenkin vain sen takia, että se parannettaisiin. Kun Isän rakkaus haavoittaa, kun Kristuksen valo osuu sydämeen, silloin se, mikä on kipeää, se paha, mikä puhuu toivoa vastaan, muuttuu tieksi kohti lähimmäisen ymmärtämistä. Jos olen kokenut toivon voiman sydämessäni, omat toivottomuuden tietkin paljastuvat toivon kirkastumiseksi. Silloin uskallan välittää toivoa niille, jotka ovat laillani kokeneet tuskaa. Ja sitähän kaikki ovat osakseen saaneet.

Haavoittava ja parantava, lähimmäisen luokse vievä valo loistaa Kristuksen ristin ja rakkauden tähden koko maailmalle. Niin kuin kuulimme epistolassa: ”Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.” (Kol. 1:27) Kirkkona me levitämme valoa kaikille.

Isäni Kari Tikka, joka luki saarnatekstin, on tehnyt oopperan, jonka nimi on: Rakkaus on väkevä kuin kuolema. Otsikko on Raamatusta, Laulujen laulusta (8:6), ja oopperan aihe liittyy rakkauden parantavaan voimaan ja kaikkien pelastumisen toivoon. Ooppera kantaesitetään huhtikuun viimeiseinä viikonloppunna Aleksanterin teatterissa. Isäni sävelsi ja kirjoitti sen ennen sairastumistaan haimasyöpään, josta hän seurakunnan rukousten tukemina parantui. Oopperan yhteydessä järjestän yleisölle avoimen seminaarin, joka koskee kaikkien pelastumista kristillisessä teologiassa. Oopperan käännekohta on se, kun kuoro laulaa näillä sanoilla, joihin samalla päätän saarnani:


Rakkaus haavoittaa, rakkaus paljastaa, rakkaus parantaa!
Rakkauden nuoli sattuu – kaikki kielet laulavat,
vapauden voima tarttuu – kaikki kielet laulavat!

Suositut tekstit | The most popular posts