26.3.2020

Terve, Kuningatar

Terve, Kuningatar: luterilaisia ja ekumeenisia ajatuksia neitsyt Mariasta ja toivosta
pastori Petri Samuel Tikka, 26.3.2020


Kirjoitin esseen dominikaanisessa kulttuurikeskuksessa, Studium Catholicumissa yleensä kokoontuvaa torstaista ekumeenista aamurukousta varten, joka rukoilee nyt etänä - ajatukset kuuluvat yhtä lailla kaikille, jotka rukoilemme.  
"La Anunciación", Fra Angelico (1395-1455)

25.3. on tasan yhdeksän kuukautta jouluun eli maailman Vapahtajan syntymään. Siksi kyseinen päivä on Marian ilmestyspäivä, vanhan kansan nimitykseltään Kevät-Maria. Luterilaisessa kirkossa juhla on siirretty sunnuntaille (tänä vuonna 22.3.). Juhla liittyy mm. Nikean uskontunnustuksen kohtaan, jonka mukaan "meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden" Jeesus, Jumala Jumalasta "astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta..." 25.3. siis tapahtui jotain käsittämätöntä ja suurta, jotain, mikä antoi toivon maailmalle, mutta samalla jotain meiltä lähes täysin salattua ja vasta vähitellen aukeavaa.

Näin neitsyt Marian ilmestyspäivän jälkimainingeissa on hyvä miettiä, mikä merkitys Marialla on, mikä uskolla, kaikella sillä, mikä avaa meille toivon näkymiä. Missä näemme hiljaisia mutta vahvoja toivon ja laupeuden merkkejä tässä eri tavoin vaivatussa maailmassamme? Nyt toki erityisesti pandemian sekä sen pelon vavisuttamassa maailmassa. Paavi Franciscus kehottikin 25.3. klo 13 Helsingin aikaa kaikkia kristittyjä veljiä ja sisariaan rukoilemaan Isä meidän sen puolesta, että pandemia päättyy. Sama rukous jatkuu, tähän meidät on kutsuttu ekumeenisina rukoilijoina: rukoilemaan yhdessä maailmamme puolesta.

Emme ole yksin rukouksissamme, vaikka siltä näyttäisi. Meillä on todistajia kokonainen pilvi (Hepr. 12:1). Myös luterilainen kirkko kehottaa muistamaan pyhiä ja heidän uskoaan. Itse asiassa vasta myöhään 1700-luvulla alettiin Ruotsi-Suomen luterilaisessa kirkossa siirtämään apostoleiden ja Marian pyhiä pistepyhistä sunnuntaiksi tai jopa kokonaan pois. Pyhien yhteys on totta ja rohkaisee meitä – erityisesti murrosten keskellä. Itselläni on ollut rakas Sirkka-mummini ja hänen lempivirtensä ”Päivä vain ja hetki kerralansa” mielessä viime aikoina.
Pyhiä voi tosiaan muistella laulujen kanssa. Enkeli Gabrielin tervehdykseen perustuva Ave Maria ja siihen perustuvat sävellykset ovat tuttua kauraa myös luterilaisessa kirkossa. Eräs toinen neitsyt Marialle omistettu hymni on Salve Regina eli ”Terve, Kuningatar”. Se tunnetaan ainakin 1100-luvulta. Erityisesti sitä käytetään kompletorion (rukoushetki päivän päättyessä) päätösmusiikkina tiettyinä kirkkovuoden aikoina katolisessa kirkossa. Se on myös Marialle omistetun ruusukkorukouksen yksi tavallinen päätösrukous. Minä ja muut Tikat laulamme sitä usein (myös ev-lut virsikirjan virsi 937 perustuu siihen).

Alla ovat latinankielisen hymnin sanat suomeksi. Suosittelen kuuntelemaan dominikaanisen (siis tietysti kaikkein oikeimman) version, alla video. Veli Gabriel ja vähän minäkin lauloimme tätä äskettäin ekumeenisen rukouksen kahveilla.

”Terve, Kuningatar, laupeuden äiti,
elämämme, ihanuutemme ja toivomme, terve.
Sinua me avuksi huudamme, Eevan maanpaossa elävät lapset,
sinun puoleesi käännymme vaikeroiden ja itkien tässä kyynelten laaksossa.
Eijaa, puolustajamme, käännä laupiaat silmäsi meihin.
näytä meille Jeesus, kohtusi siunattu hedelmä, tämän maanpakolaisuuden ajan jälkeen.
Oi lempeä, oi hurskas, oi ihana Neitsyt Maria.

Luther kirjoittaa kirjassaan Marian ylistyslaulu (suom. Anja Ghiselli) vuodelta 1521 seuraavasti: ”Kohtuus on tarpeen, ettei mennä liian pitkälle nimittämällä häntä taivaan kuningattareksi. Onhan se tosin totta...” Luther ei halunnut Mariaa rukoiltavan epäjumalattarena, mutta sitä eivät halua katolilaisetkaan eivätkä muutkaan kristityt. Kuitenkaan Luther ei kieltänyt Marian olevan taivaan kuningatar tai vielä enemmän: Jumalansynnyttäjä, Jumalanäiti. Myöhemmin tällaisia nimityksiä on epäluterilaisesti ja myös jakamattoman kirkon kirkolliskokousten vastaisesti vältelty. Maria nimittäin synnytti itse iankaikkisen Jumalan eli Vapahtajamme Jeesuksen ajalliseen elämään. Maria ei synnyttänyt vain ihmistä, vaan itse Jumalan ja näin ollen maailman Pelastajan. 

Maria ei tietysti ole itse Jumala eikä meidän Pelastajamme. Tätä ei yksikään kristillinen kirkko väitäkään. Maria, Joakimin ja Annan tytär, on tavallinen ihminen. Hän ei ole yhtä aikaa täysi Jumala ja täysi ihminen, niin kuin Vapahtajamme Kristus, Marian Poika, yksin on. Mutta tarkoittaako kaikki tämä sitä, että meidän pitäisi väheksyä Mariaa? 
Jos jollakulla on kaunis vaimo, hän toivon mukaan ylistää tämä kauneutta päivittäin ja sanoo rakastavansa tätä. Jos jollakulla on rakastavat vanhemmat, hän haluaa olla yhteydessä heihin tavalla tai toisella, soittamalla tai auttamalla, mahdollisimman usein. Mikään tällainen – kehu tai yhteys – ei vähennä Jumalan kunniaa, päinvastoin. Mitä enemmän rohkaisemme, kannustamme, kiitämme toisiamme ja iloitsemme toisistamme, sitä enemmän Jumalan, meidän jokaisen Luoja, joka rakastaa meitä, iloitsee ja riemuitsee ja tanssii ja laulaa.

Maria oli tavallinen ihminen, joka uskoi. Onko mitään sitä ihmeellisempää? Hän oli saanut uskon lahjaksi jo aivan pienestä, jo äitinsä kohdussa. Se ei kuitenkaan tehnyt häntä ylpeäksi, vaan hän halusi vain ihmetellä ja kiittää sitä enemmän, mitä sai Jumalaltaan kaikkea hyvää. Hän halusi rakastaa. Salve Reginan suomennoksessa ”hurskaaksi” käännetty pia tarkoittaa myös rakastavaa.

Minun ymmärtääkseni Marian ylistäminen tarkoittaa sitä, että meillä kristittyinä on hyvä ja terve ja Jumalan armon suuruuden mukainen itsetunto. Maria oli autuas, koska hän uskoi enkelin sanomaan ja Jumalan antamaan tehtävään. Hän oli ja on autuas uskon vuoksi. Ylistyvirressään (Magnificat) Elisabetin luona hän laulaa: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi...” Marian ylistäminen tarkoittaa sitä, että me uskomme, että pienellä ihmisellä on merkitys. Sinulla on. Sinun rukouksillasi. Minulla. Meillä yhdessä – kirkkona. Ja Marialla, jonka hämmästyksestä, uskosta, ihmettelystä, rakkauden sydänliekistä kaikki lähti liikkeelle.

Voiko pienellä ihmisellä olla näin suuri merkitys? Voi ja totisesti on! Se on Marian ilmestyspäivän ihme. Pienellä ihmisellä on suuri merkitys, jokaiselle on avattu arvaamaton, mutta merkityksellinen, tulevaisuus, avoimet taivaat. Mariasta on tullut taivaan kuningatar, sillä tästä ihmisestä on tullut taivaan, itsensä Jeesuksen, portti tähän maailmaan. Meidän etuoikeutemme on avata ovia, niin kuin hän, rukouksella, kuuntelulla. Tässä maailmantilanteessa se todellisuus, että olemme maanpakolaisia tässä maailmassa, tulee lähemmäksi. Olkoon se meille vain rukouksen tienviittana, että Marian lailla alamme kuunnella hiljaisia merkkejä, enkeliä, paimenia, jotain sellaista, joka menee ohi arkisilta silmiltä. Meillä on toivon silmät, silmät, joka näkevät Marian kanssa, Marian lailla, Marian tietä kulkien kohti Jeesusta, häntä, joka pyyhkii silmistä joka ainoan kyyneleen, kohti häntä, joka luo kaiken uudeksi.

Kiitos teille, rukousystävät! Maria rukoilee puolestamme! Voittanut kirkko rukoilee puolestamme! Kristuksessa kaikki enkelit ja kaikki profeetat ja uskonsa vuoksi kärsineet rukoilevat puolestamme, ovat kanssamme. Rukoilkaamme me Kristuksemme, lempeän Marian Pojan, kanssa; Kristuksen, rakastavan Mariamme Pojan, kautta; ja Kristuksessa, ihanan Marian ikuisessa Pojassa, pyhien yhteydessä autuaina, rakastettuina, tulevaisuuteen yhdessä kääntyneinä: Isä meidän...

"Tähän lopetamme tällä kertaa ja pyydämme Jumalalta Magnificatin oikeaa ymmärtämistä, niin ettei se vain valaise ja puhu, vaan että se palaa ja elää ruumiissa ja sielussa. Tämän meille suokoon Kristus rakkaan äitinsä Marian tahdon ja esirukousten kautta. Amen." Sanoi Martti Luther. 

9.2.2020

Harhaoppia?


Tänään on septuagesima eli ansaitsemattoman armon sunnuntai.  Nyt alkaa esipaasto eli valmistautuminen paastonaikaan, matkaan kohti pääsiäistä. Onkin sopivaa, että tänään ilmestyy podcast, jossa minua haastatellaan kaikkien pelastumisen perusteista. Rajaton armo!

Podcastia vetää uskonnonopettaja Markus Finnilä. Podcastin nimi on Harhaoppia. Kristuksen voimalliseen armoon perustuva oppi ei ole kuitenkaan harhaoppia!
Oli merkityksellistä, mukavaa ja syvää keskustella kristillisestä universaalista pelastuksesta Markuksen kanssa. (Muistakaa myös aiheeseen liittyvä järjestämäni Toivo - Hope seminaari 24.-26.4.)

Klikkaa tästä kuunnellaksesi podcastia kristillisestä universalismista.

13.1.2020

Jumala rakastaa sinua


"Jumala rakastaa sinua"
Saarna kasteen sunnuntaina, 1. su. loppiaisesta 
Pitäjänmäen kirkko, 12.1.2020 - pastori Petri Samuel Tikka


Jumala rakastaa sinua. Jumala rakastaa sinua todella paljon. 

Tunnemme kyllä varmaan oman pienuutemme, turhautumisemme ja erehdyksemme. Todennäköisesti liiankin hyvin. Pääasia tuppaa unohtumaan. Jumala rakastaa sinua. Jumala rakastaa minua. Jumala rakastaa.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon...” (Joh. 3:16) Lopun ehkä tiedätkin. Pääasia on se, että kaikki, mitä Jumala tekee, perustuu rakkauteen. Sinä myös olet jotakin, mitä Jumala on tehnyt. Sinä siis perustut rakkauteen. 

Eräs muinainen kirjoittaja tunsi meidän pienuutemme hyvin sanoessaan Jumalalleen: ”Kuin hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi, kuin maahan pudonnut aamukasteen pisara.” Kuitenkin hän tiesi: ”sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi – jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä. Jos et jotakin olisi halunnut, kuinka siitä olisi tullut mitään pysyvää?” (Viis 11: 22, 24-25) Sanat ovat Viisauden kirjasta, Vanhan testamentin apokryfikirjoista, joita Lutherkin suositteli luettavaksi.

Erilaiset turhautumisemme vievät oikean näköalan pois. Rehellisyys on jotakin muuta kuin pessimismia. Kestävä totuus on se, että Jumala rakastaa sinua, on aina rakastanut sinua eikä voi olla rakastamatta sinua. Ei ole järkevää ajatella kaikkiviisaan Jumalan luoneen turhaan, vailla tarkoitusta tai suunnitelmaa, mitään tai ketään. Ei minua, ei sinua. Minä ja sinä olemme olemassa sen takia, että Jumala rakastaa minua Petri Samuelia ja sinua, jonka hän tuntee samoin nimeltä, henkilökohtaisesti.

Ei, en jaksa uskoa. Väsyn. Epäilen. Kiistän. Epäröin. Missä on rakkaus? Maailmassa, jossa on sotaa ja vääryyttä. Itsessä, joka rimpuilee rakkautta vastaan. Näköala kapenee. Missä on rakkaus? Kaiken voimme kyseenalaistaa, mutta eikö kyseenalaistamista voi kyseenalaistaa? Se, mikä tekee epäilyksemme epäilyksenalaiseksi, on tämä Jumalan vastalause: ehdoton KYLLÄ.

Erään rukouksen sanoin:
”Herra Jeesus Kristus - 
Sinä uudistat jatkuvasti Sinun KYLLÄSI minulle, 
sen KYLLÄN, joka tulee näkyväksi syntymän ihmeessä, 
ristin kärsimyksessä ja ylösnousemuksen voitossa. 
Sinun KYLLÄSI minulle elää minun sisälläni, 
se kantaa minua ja johtaa minua, 
se antaa minulle osan 
kaikista taivaan voimista. 
Kiitos, Herra, että Sinä aina etsit tiet läpi esteiden. 
Sinä raivaat pois kaiken sen, mikä estää minua uskomasta, 
että olen Sinun rakas lapsesi.
Sinä tahdot säilyttää minussa rakkauden ja totuuden 
myönteisen suuntautumisen.  
Se auttaa minua elämään valossa, 
KYLLÄSSÄ sinulle myös pimeinä aikoina. 
Herra – Sinä olet sanonut iloitsevasi siitä, että olen Sinun lapsesi. 
Tahdon iloita koko olemuksellani siitä, 
että Sinä olet rajattoman uskollinen.” 
(Böner från S:t Davidsgården, s. 47, käänsi tähän P.S.T.; vrt. 2. Kor. 1:19)

Pyhä kaste on KYLLÄ. Se on KYLLÄ sille, että Jumala rakastaa sinua – ja minua. Kasteessa emme ajattele enää itseämme, sitä, kuinka emme jaksa, tai sitä, kuinka emme muka riitä. Jumalalla on nimi, Isä, Poika ja Pyhä Henki, ja hän tuntee sinut nimeltä. Hän antaa sinulle sen tarkoituksen, joka Jumalalla on aina sinulle ollut. 

8.1.2020

Jeesus, kaikkien ihmisten Pelastaja



Jeesus, kaikkien ihmisten Pelastaja
Loppiaisen eli epifanian 2020 saarna Pitäjänmäen kirkossa
saarnaaja: pastori Petri Samuel Tikka


Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni. Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.”
Joh. 12: 44-47

Rakkaat ystävät,

On todella mukava olla tänään loppiaisena Pitäjänmäen kirkossa. Olen täällä hetken aikaa kappalaista sijaistavana pastorina, mutta päätehtäväni on tehdä väitöskirjatutkimusta teologiasta. Loppiaisen aihe liittyy itselleni henkilökohtaisesti rakkaaseen aiheeseen, joka on tuonut paljon toivoa elämääni: koko maailman pelastumiseen. Oman väitöskirjanikin aihepiiri on se, että Jeesus on tullut pelastamaan kaikki ihmiset. Tästä myös kuulimme isäni Kari Tikan lukemassa loppiaisen saarnatekstissä.

Loppiaisena joulun ilo leviää kaikille ihmisille, alkaen itäisten maiden viisaimmista, tähtitieteiljöistä. Tämä juhla on oikeastaan joulun huipentuma (ei sen loppu – kirkkovuoden joulujakso jatkuu aina kynttilänpäivään asti). Betlehemin pienen kylän ihme kuuluu koko maailmankaikkeudelle. Loppiaisen perinteinen nimi on epifania, joka tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Jumalan armo, hänen periksiantamaton rakkautensa, ilmestyy kaikille kansoille ja johtaa kaikki kansat kohti iloa ja toivoa.

Tämän tähden tahdon tänään puhua meille jokaisen ihmisen pelastumisesta Jeesuksen ristin työn kautta. Keskityn aluksi siihen, mitä pelastuminen ylipäätänsä tarkoittaa, sitten siihen, kuinka pelastus kuuluu kaikille, ja lopuksi siihen, miten näin suuri toivo on mahdollinen ristin tähden.

Pelastus – usko, joka on lahjaa

Aloitan siis sillä, mitä pelastuminen tarkoittaa. Adventtivirren viimeisestä säkeistöstä tiedämme:
”Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.” (13:4) Pelastus alkoi jo jouluna, ja se toteutui pääsiäisenä. Pelastus ei ole tässä hetkessä, vuonna 2020 jälkeen joulun tuoman pelastuksen, vain jotakin, mikä saavutetaan myöhemmin. Pelastus ja toivo ei ole meitä odottamassa vasta kuoleman jälkeen, taivaassa, vaikka toki sielläkin. Pelastus ei ole myöksään vain pelastumista jostakin, esimerkiksi kadotuksesta, vaan ennen kaikkea pelastus on pelastumista johonkin.

Meidät on pelastettu, meidät on parannettu ja vapautettu
iloon. Ilo on jo alkanut täällä ja nyt. Pelastuminen on ylistystä, kiitosta, musiikkia, tanssia. Pelastuminen on sitä, että luottamus puhkeaa kukkaan jokapäiväisen elämän iloissa ja suruissa. Pelastuminen on anteeksiannon vapautta. Aivan olennaisesti pelastuminen on yhteyttä toisiin. Kaiken kaikkiaan pelastuminen on toivoa, joka kantaa, toivoa, joka antaa rohkeuden.

Pelastuminen on siis kaikkea hyvää, mitä kukin meistä voi itselleen kuvitella, ja enemmän, paljon, paljon enemmän. Valtavuudestaan huolimatta pelastus ei ole asia, joka jää vain juhlapuheisiin. Se on parantumista, sielun haavojen lääkityksi tulemista aivan jokapäiväisessä elämässä. Stressi ei enää hallitse kaikkea. Vaikka olisi surua tai suurtakin murhetta, luja luottamus, jokin, mikä ei ole meistä itsestä kiinni, pysyy sydämen sopukoissa. Tätä on se valo, jota Jeesus tuli syntymänsä myötä loistamaan jokaiselle ihmiselle, rajoituksetta. Kukaan ei jää pimeyteen hänen inhimillisen rakkautensa tähden, joka yltää syvimpään yksinäisyyteen asti.

Kukaan ei jää yksin! Luottamusta, toivoa ja yhteyttä varten kristinusko on olemassa. Ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, sillä kaikki on Kristuksen tähden hyvin. Kaikki on myös lopulta hyvin. Kukaan ei jää ulkopuolelle, sitä ei tarvitse pelätä, sen tien on Kristus jo jokaisen ihmisen puolesta kulkenut. Yhteinen ilo on alkanut, ilo, joka kutsuu, ilo, joka sulkee sisäänsä. Voi luottaa, voi uskoa johonkin suurempaan kuin itseensä tai siihen, mikä näkyy juuri nyt. Kirkko on sitä, että tällaista luottamusta jaetaan, siitä iloitaan – ja se on iloa, jota kenelläkään ei ole oikeutta viedä pois. Kristinusko on jotakin hyvin käytännöllistä ihan jokaiselle yksilölle. Usko ja luottamus antaa voiman ja mahdollisuuden toimia vapaasti elämässä. Se elämän apu, jonka kristitty saa Jumalalta, kuuluu ehdottomasti jokaiselle, sillä se apu ei ole kenenkään yksityisomaisuutta. Pelastuminen ei ole mitenkään meidän kenenkään aikaansannosta. Se on Jumalan lahja ja teko, sen Jumalan, joka on sanansa mukaan tullut pelastamaan maailman.

Kaikkien pelastuminen – Jumalan tahto

Pelastus on siis uskoa, joka on lahjaa. Usko on luottamusta ja iloa. Seuraavaksi keskityn siihen, että tämä uskon lahja tulee lopulta jokaisen ihmisen osaksi. Sitä on kaikkien pelastuminen: yhteyttä Kristukseen. Se on itse asiassa Jumalan sanan lupaus, niin kuin kuulimme Jeesuksen sanovan. Kaikkien pelastuminen perustuu Jumalan tahtoon ja siihen, mitä hän on Pojassaan tehnyt.

Ehdoton, uskollinen, periksiantamaton rakkaus eli sanalla sanoen armo tuli maailmaan ensimmäisenä jouluna. Jumala on tullut armossaan maailmaan jäädäkseen. Hän on tullut tänne johdattaakseen kaikki kansat ylistykseen. Jeesuksen, ihmiseksi tulleen Jumalan, rakkaus kääntää ihmisten sydämet. Niin kuin jo Jesaja tänään kuullun profetian mukaan kertoi Jumalan sanoneen Messiaalle: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka.”

Jeesus, itse Messias, on tullut maailmaan pelastaakseen sen, omien sanojensa mukaan: ”En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.” Israelin Messias on tullut kansojen keskelle pelastaakseen Israelin ja kaikki kansat. Tämä on loppiaisen sanoma ja itse asiassa kristinuskon sanoma. Nikean uskontunnustuksen mukaan Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja teki kaiken muunkin ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden”. Kristinuskossa on kyse ilosanomasta, koko maailmaa eli jokaista ihmistä koskevasta ilosanomasta. Itse asiassa maailma on vielä enemmän kuin vain me ihmiset, siihen kuuluvat myös enkelit ja henkivallat, galaksit ja tähdet ja kaikki muu. Kaiken Jeesus on tullut asettamaan kohdalleen, tehdäkseen maailmankaikkeudestamme toivon ja ilon alati laajenevan valtakunnan.

Vanhassa ja Uudessa testamentissa sekä monella varhaisen kristinuskon yleisesti arvostetulla opettajalla esiintyy hyvin selkeä ajatus kaikille kuuluvasta pelastuksesta. Jumalan sanan antama toivo on todella vahva ja äärimmäisen kaiken kattava. Jeesus, maailman pelastaja, ei jätä työtään kesken kenenkään luotunsa kohdalla. Hän vie meidät, jokaisen luomansa, pelastukseen, hän parantaa meidät hämärretyt silmämme, niin että näemme Jumalan ihanan rakkauden. Taivasta maan päällä on kokea se, kuinka Jumalan armo on suuri ja vankkumaton ja kaiken elämän perusta. Se hyvä turva, jonka Jeesus antaa, vie aivan jokaisen ihmisen Jumalan luo. Kukaan ei jää pimeyteen, sillä kaikille annetaan usko, luottamus Jumalan uskollisuuteen. Jumala, Pyhä Henki itse, jakaa uskoa, omaa uskollisuuttaan, auliisti ja runsaasti kaikkialla maailmassa. Sitä on lähetystyö. Siellä, missä sanaa ei saa julistaa esimerkiksi islamilaisen fundamentalismin tähden, Jeesus tai hänen äitinsä Maria ilmestyy ihmisille unissa johdattaakseen ihmisiä kirkkoon.

Vaikka uskoa on julistettu pitkään kaikkialla maailmassa, jokaisen yksilön kohdalla usko on kuitenkin yllätystä. Usko, pelastus, kaikki se turva, mitä jokainen tarvitsee, on jotakin, joka tulee sekä pakottamatta että ilman omaa puristusta sydämeen. Usko antoi lohdun, kun en osannut sitä itse löytää. Siksi haluan - siksi haluamme - olla kristittyjä. Kristittynä, uskovana oleminen ja Jumalan saaminen elämän armopohjaksi on sitä, että tulee ilon yllättämäksi. Uskon syntyminen on erityisesti kasteen tarkoitus. Kun pappina katson juuri kastamaani lasta silmiin, näen kirkkaan katseen, koen häneen merkityksellistä, iloista yhteyttä. Pyhä Henki on läsnä.

Usko kykenee yllättämään yhtä lailla pienen sylilapsen kuin lähetystyön ulottumattomissa olleen. Mitään esteitä ei ole, Jumalan puhuttelun voimaa ei voi rajata. Ja miksi emme haluaisi aivan jokaiselle lähimmäiselle sitä lahjaksi, mikä on omassa elämässä ollut yllättävintä ja rakentavinta? Tällainen toivo ei ole turha tai perusteeton, sillä Jumalan sana lupaa pelastusta ylitse kaikkien rajojen. Miten me voisimmekaan toivoa jotakin, mikä ei perustuisi hyvän toivon kirjaan, Raamattuun? Apostoli Paavalin ensimmäinen kirje Timoteukselle julistaa, että Jumala, meidän pelastajamme, ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat” (1. Tim 2:4). Filippiläiskirjeen mukaan jokainen kieli, niin taivaassa, maan päällä kuin maan allakin, on tunnustava Kristuksen ja ylistävä Jumalaa (Fil. 2:10-11; Room 14:11). Profeetta Jesajan mukaan Kaikkivaltiaan tahto ei voi olla toteutumatta, sillä Jumala sanoo: ”kaiken, mitä tahdon, minä toteutan” (Jes. 46:10). Jumala itse toteuttaa sen, mitä hän tahtoo: jokaisen luomansa ihmisen pelastamisen. Tämän hän tekee omalla tavallaan, omalla ajallaan.

Ristin takia kaikki on mahdollista

Mikä on sitten se Jumalan oma tapa, jolla hän pelastaa ihan koko maailman? Miten hän toteuttaa tahtonsa ja antaa kaikille ihmisille kaikkina aikoina uskon ja ilon? Miten se voi olla mahdollista? Miten näin suuri toivo voi olla jotakin muuta kuin vain unelmaa? Kaikkien pelastumisella on luja ja vankka perusta: Kristuksen risti.

Syntyessään Jeesus toi armon maailmaan. Kuollessaan hän antoi armon jokaisen ihmisen osaksi. Messussa lauletaan aina ennen ehtoollisen nauttimista: ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin.” Muistan lapsuudestani edellisen liturgian sävelmän ja sanat:
”Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda, armahda meitä.” Lapsenuskolla näin, mitä tämä Jumalan sana ja liturgian pysyvä kohta sanoo: armo kuuluu kaikille, Kristus ottaa koko maailman synnin ja vääryyden pois. Kristus itse pelastaa kaikki ihmiset rajattoman myötäkärsimyksensä kautta ristillä. Kristus ei ole kaukana yhdestäkään meistä, vaikka miltä tuntuisi, vaikka kukaan muu ei ymmärtäisi – ja näinhän usein on. Jeesus, joka joutui maailman hylkäämäksi, ei hylkää yhtäkään.

Johanneksen evankeliumissa, samassa yhteydessä kuin kuulemamme saarnateksti mutta aiemmin, Jeesus sanoo: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12:32) Tällä Jeesus viittasi kuolemaansa. Hänet korotettiin ristilllä maasta. Hänen ristinsä ylle kirjoitettiin: ”Israelin kuningas.” Itämaan viisaiden palvoma pieni Messias on ristillä kaikkien kansojen valo. Hän on valo, joka loistaa pimeydessä. Kristus on valo, joka valaisee jokaisen maailmaan syntyneen ihmisen, valo, jota paha ei saa valtaansa (Joh. 1:5,9; Viis. 7:30).

Valo paljastaa kaiken, sen, mitä hyvää on saatu aikaan, mutta myös sen, mikä rikkoo ja on rikkinäistä. Se, mikä on rikki ja haavoittunutta, paljastuu kuitenkin vain sen takia, että se parannettaisiin. Kun Isän rakkaus haavoittaa, kun Kristuksen valo osuu sydämeen, silloin se, mikä on kipeää, se paha, mikä puhuu toivoa vastaan, muuttuu tieksi kohti lähimmäisen ymmärtämistä. Jos olen kokenut toivon voiman sydämessäni, omat toivottomuuden tietkin paljastuvat toivon kirkastumiseksi. Silloin uskallan välittää toivoa niille, jotka ovat laillani kokeneet tuskaa. Ja sitähän kaikki ovat osakseen saaneet.

Haavoittava ja parantava, lähimmäisen luokse vievä valo loistaa Kristuksen ristin ja rakkauden tähden koko maailmalle. Niin kuin kuulimme epistolassa: ”Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.” (Kol. 1:27) Kirkkona me levitämme valoa kaikille.

Isäni Kari Tikka, joka luki saarnatekstin, on tehnyt oopperan, jonka nimi on: Rakkaus on väkevä kuin kuolema. Otsikko on Raamatusta, Laulujen laulusta (8:6), ja oopperan aihe liittyy rakkauden parantavaan voimaan ja kaikkien pelastumisen toivoon. Ooppera kantaesitetään huhtikuun viimeiseinä viikonloppunna Aleksanterin teatterissa. Isäni sävelsi ja kirjoitti sen ennen sairastumistaan haimasyöpään, josta hän seurakunnan rukousten tukemina parantui. Oopperan yhteydessä järjestän yleisölle avoimen seminaarin, joka koskee kaikkien pelastumista kristillisessä teologiassa. Oopperan käännekohta on se, kun kuoro laulaa näillä sanoilla, joihin samalla päätän saarnani:


Rakkaus haavoittaa, rakkaus paljastaa, rakkaus parantaa!
Rakkauden nuoli sattuu – kaikki kielet laulavat,
vapauden voima tarttuu – kaikki kielet laulavat!

Suositut tekstit | The most popular posts