Toivon julistus ja kosketus - ilman turvaväliä!

PÄÄSIÄISEN SAARNA
eli Toivon julistus ja kosketus - ilman turvaväliä!
12.4.2020 Pitäjänmäen seurakunta, Radio Deissä
Petri Samuel Tikka

"Kuolema on nielty ja voitto saatu." (1. Kor. 15:54) 


Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20.

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Toisella kotimaisella: Kristus är uppstånden! – Sannerligen uppstånden!
Pohjoissaameksi: Kristus bajásčuožžilii jápmimis – Duođai bajásčuožžilii
Ja latinaksi: Christus resurrēxit! Vērē resurrēxit!
Myös unkariksi: Krisztus feltámadt! Valóban feltámadt!
Sekä hepreaksi: Hameshiach qam! Be'emet qam!
Yhtä lailla arabiaksi: al-Masīḥ qām! Ḥaqqan qām!
Ja viroksi: Kristus on ülestõusnud! Tõesti on ülestõusnud!
Ja karjalan kielellä: Kristos nouzi kuolennoiz! Tovessah nouzi! 

Ilo! Ilo. Ilosanoma kaikille kielille, kaikille kansoille. Maailmassa on reilut 7000 puhuttua kieltä ja vielä enemmän niitä, joita ei juuri puhuta. Emme ehdi ihan kaikilla kielillä toivottamaan pääsiäistervehdystä, ainakaan heti. Pääsiäinen on kuitenkin ilon ja toivon juhla, ikuisen ilon ja pysäyttämättömän toivon juhla. Meidän ilonamme on julistaa toivoa. Jokainen ihminen saa koskettaa elävää, ylösnoussutta toivoa, joka on itse Jeesus. Eikä toivoa tarvitse pienentää eikä epäillä, missään kohden.

Näistä asioista, ilon ja toivon julistamisesta, toivon koskettamisesta ja sen laajuudesta, haluan puhua teille tänään, kanssakristittynä, joka elää sydänjuuriaan myöten Kristuksen tuomasta toivosta. Teen toivosta jopa tutkimusta yliopistossa ja järjestän Toivo-nimisen seminaarin lokakuussa isäni Kari Tikan Rakkaus on väkevä kuin kuolema -oopperan yhteydessä.

ILON JA TOIVON JULISTUS

Päivän virtemme (88) raikui: ”Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koitti.” Pitkäperjantai oli toivon alku. Pääsiäisen toivo loistaa yhtä lailla jo kaiken vaikean keskellä kuin sen jälkeen. Ilo ja laulu ovat elämän syvällä virtaavat pohjavireet, ilman esteitä. Kuten kirjoittaa eräs viisas mies pääsiäisen vahvistamaa toivoa kuvaten: "Eletystä elämästä itsestään tulee ylistyslaulu. Myös tuskissa ja ahdistuksissa yhteys ristiinnaulitun Kristuksen kanssa tuo elämän keskelle luottamuksen kipinöitä ja toivon valoja.” Näin Jürgen Moltmann kirjassaan Jumalan tulemisesta.

Väkevästi ja uhmakkaasti virtemme jatkui: ”Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme.” Suomalainen sanonta kuitenkin kuuluu: ”Kell' onni on, se onnen kätkeköön” Kristuksen ylösnousemuksen valossa mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Toivo ei saa jäädä salaisuudeksi. Se kuuluu jokaiselle, se on tullut avoimeksi asiaksi. Kuolema on voitettu, Kristus on noussut kuolleista, ruumiineen sieluineen. Myös me ”Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme.” - avoimesti, kätkemättä.

Se tiedetään sanomattakin, että olemme koronaviruksen tähden piiloissamme, etäällä. Kuitenkin vain odotamme. Kaikki, myös tämä, kestää oman aikansa. Jumalan rakkaus, Jumalan ääretön armo jatkuu ajasta aikaan ja kaikkien aikakausien tuolle puolen. Rakkautta ei voi pysäyttää. Rakkaus tuokoon lohdutuksen suruun. Toivo avartakoon kapeat näköalat. Pelon keskellä yllättäköön meidät ilo. Kaikkea tätä meillä on etuoikeus omalta majapaikaltamme, omana itsenämme julistaa.

ILON JA TOIVON KOSKETUS

Tyhjän haudan edessä ensimmäinen reaktio ei kuitenkaan ollut usko, vaan hämmennys. Se, että joku voisi kukistaa kuoleman nousemalla kuolleista, ei ole itsestäänselvä ajatus – ei, vaikka Jeesus oli itse herättänyt Lasaruksen kuolleista. Se oli toisen eloon herättäminen, ei yllättävä ylösnousemus ilman välikäsiä. Miten kaikki voisi mennä kohdallleen niin nopeasti, ilman pitkää prosessia, ilman edes suruaikaa? Hämmennys valtasi. Kuitenkin Johannes uskoi nähdessään tyhjän haudan, vain tyhjän paikan, ymmärtämättä kaikkea. Ja pian Jeesus ilmestyikin, kaikille opetuslapsille.

Kristus nousi kuolleista, ristin haavat käsissään. Niitä koskettaessaan epäilevä Tuomas uskoi myös. Toivo on realismia. Ylösnoussutta Jumalan Poikaa estä paikka, ei hidasta aika, ei pysäytä mikään. Niin kuin pääsiäisvirsi (104) kertoo: ”Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi, kuolleista hän noussut on.”

Jumala ei voittanut kuolemaa ohittamalla ja vähättelemällä sitä tai mitään muutakaan inhimillistä tuskaa. Rakkaudessaan Jumalan itse koki kuoleman voittaakseen sen. Kristus on Jumala, joka on kuolemallaan voittanut kuoleman. Pääsiäinen näyttää: näin on. Jeesus sanoo: ”minä itse tässä olen” (Luuk. 24:39)

Elämä on murtautunut esiin. Sairaiden parantaja, sielujemme lääkäri Jeesus Kristus on noussut kuolleista. Hän on toivo. Hän on elävä toivo. Toivo ei ole vain ajatus, ei vain toivetta, ei unelmaa, johon ei voisi tarttua. Hän on elävä, hengittävä ihminen. Hän on yhtä todellinen kuin sinä, lihaa ja verta.

Mutta kuka voi uskoa, että toivo voi olla totta, verta ja lihaa? Kenen on mahdollista luottaa, että Jeesus ja toivo ei ole vain unelmaa? Kuka kokee sen, että Jeesus tulee lähelle, sen, että hänen kosketuksensa ei ole vain kuvitelmaa? Se, joka on kokenut hyökkäyksen rakkauden olemassaoloa vastaan. Se, joka on kärsinyt tuskaa särkyneen omantunnon kanssa. Näille toivon kokeminen tulee todeksi. Näille, epätoivoisille, epäonnistuneille – siis kaikille – Jeesuksen kohtaaminen on todellisuutta. Jeesus tulee lähelle – sinua lähellä – minua lähelle. Hän ei ole aave, ei vain toive. Tämä on erilainen turvavälin ylitys, sellainen, joka on nytkin sallittu, nyt ja aina. Tätä toivoa, Jeesusta, saa ottaa kädestä kiinni. Ja tämä kosketus parantaa.

ILO JA TOIVO – VAILLA RAJAA!

Kuitenkin: jos on vaikea kohdata toista ihmistä kasvokkain, on vaikea nähdä Jumalankaan kasvoja. En jaksa kurkottaa kohti Jeesusta, joka tuntuu näkymättömältä, saati koskettaa häntä. Näen kuitenkin jotain, näen sen, mitä puuttuu. Tunnen tyhjiön ja tiedän: tarvitsen toivoa. Sisimpäni huutaa yhteyden puoleen, läheisyyden puoleen. Nälkä on merkki ruoan tarpeesta. Tyhjä, väsynyt ja epäilevä sisin on merkki Jumalan tarpeesta. Jumala tekee come-backin. Tyhjä sisin on kuin tyhjä hauta – se tarkoittaa, että Kristus, elävä Jumala, on liikkeellä.

Eräs toinen pääsiäisvirsi (105) kertoo: “Epäilysten alta nousee köyhä sielu kiittämään.” Epäilysten alta nouseminen ei tarkoita, etteikö epäilyksiä olisi. Epävarmuus on osa meitä, ja näin on hyvä: meidän ei tarvitse olla täysin varmoja itsestämme. Hyvä itsetunto meillä on kuitenkin syytä olla. Toivo on elämämme luja perusta, elävä toivo. Raamatun mukaan Jumala on meidän pelastajamme ja Jeesus Kristus on meidän toivomme (1. Tim. 1:1). Ja vielä näin sanotaan ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle: ”Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien.” (1. Tim. 4:10)

Raamattu lupaa paljon. Jumala pelastaa kaikki, tekee jokaisesta uskovan. Samaa sanoo tämä kohta, jonka kuulimme tänään: “Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” Jos Jeesus nousi kuolleista, niin kaikki nousevat myös kuolleista. Uusi elämä koskee kaikkia ihmisiä, ruumiineen sieluineen. Toisaalta on olemassa ruumiin ylösnousemus. Toisaalta uusi elämä annetaan myös kaikelle, mitä olemme, kaikelle, miten toimimme. Paavalin kirjeessä roomalaisille sanotaan vanhimman käännöksen mukaan näin: “Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle.” (Room. 5:18)

Niin laajaa kuin on epävarmuus epävarmassa maailmassa, vielä paljon kattavampi asia on toivo. Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, sairauden tuttavia. Kaikki ihmiset ovat itsessään myös eksyneitä, kadotuksesta osallisia. Kristuksessa ja hänen tähtensä asianlaita on kuitenkina toisin. Kaikki ihmiset ovatkin vanhurskaudesta osallisia. Vanhurskaus tarkoittaa sitä, että oikeus ja harmonia vallitsevat. Rauha on voimassa Jeesuksessa, joka on ristinsä kautta vetänyt kaikki ihmiset luokseen. Ei ole muuta elämää kuin Jeesus. Epävarmuus, sairaus ja kuolemakin kestävät vain aikansa. Pysyvää on ilolaulu Jeesuksesta.

Pääsiäisen toivo rohkaisee meitä olemaan pelkäämättä läheistemme puolesta. Jumala hoitaa jokaisen ihmisen luokseen, sitä varten hän antoi Poikansa. Sallisiko hän Poikansa kuolla turhaan? Ei! Ja siitä on merkkinä Jeesuksen ylösnousemus. Hän, joka kuoli kaikkien puolesta, elää. Toivo on nyt kunkin ihmisen osa, kun kerran elämän Herra nousi kuolleista. Hänellä, joka rakastaa ihmistä, on valta. Jos hän tahtoo ja aikoo hoitaa meidät kaikki Isänsä luokse, eikö hän pitäisi huolen myös muista asioista matkan varrella, olivatpa ne mitä ovat?

Näin Vapahtaja itse lupaa: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.” (Joh. 16:23) Tämän sanoo meille Jeesus, elävä toivo, johon saa tarttua ja takertua. Kell' onni on se onnen näyttäköön. Epäilysten riepottama Tuomas tarttukoon ristiinnaulittuun. Uskokaamme Johanneksen kanssa sanaan, jonka Vapahtaja rukoili Isälleen: “Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut.“ (Joh. 17:2) Kuultakoon toivon ja ilon ja rakkauden pysäyttämätön sanoma maapallomme kaikissa äärissä – ja jos mahdollista, kuka tietää, etteikö vielä pidemmällä. 

Sanon sen saksaksi: Christus ist auferstanden! Er ist wahrhaft auferstanden!

Ja englannksi: Christ is risen! He is risen indeed!
Italiaksi: Cristo è risorto! È veramente risorto!

Kiinaksi: Jīdū fùhuó le! Tā quèshí fùhuó le!

Havaijin kielellä: Ua ala hou ʻo Kristo! Ua ala ʻiʻo nō ʻo Ia!
Vielä suomeksi: Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Ja jopa klingoniksi, Star Trekin kielellä: Hu'ta' QISt! Hu'bejta'!

Ja vieläpä quenyaksi, Tolkienin haltiakielellä: Hristo Ortane! Anwave ortanes!

Pääsiäisen saarna: Kaikki ylistävät Jumalaa

Hallelujasäe
Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
1. Kor. 15: 54, 57

Evankeliumi
Joh. 20: 1-10

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Kaikki ylistävät Jumalaa
Saarna pääsiäispäivänä 16.4. Pertunmaan kirkossa
PST

Halleluja! Ylistäkää Herraa! Pääsiäisen sanoma on suuri. Sitä ei voi vähätellä. Elämä voitti kuoleman! Kaikkivaltias on näyttänyt luonteensa! Rakkaus on kaiken perusta. Ei ole esteitä iloon. Portit ovat avoinna ihmisten yhteyteen. Ja armon riemusaatto on alkanut. Kaikki ylistävät Jumalaa.

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” Ketään ei suljeta pois. Ensimmäisen ihmisen synti johti ihmiskunnan harhateille. Ihmisen Pojan rakkaus johtaa ihmiskunnan oikealle polulle. Lopulta kaikki ylistävät Jumalaa.

Suurempi paha kuin ruumiin kuolema on sielun kuolema. Se, että Herramme voitti kuoleman, tarkoittaa kaiken kuoleman katoamista. Rakkaudettomuus menettää otteensa ja häviää. Pahuus murskataan, se katoaa kuin savu. Jeesuksen läheisyys murtautuu sieluihin. Niin kaikki ylistävät Jumalaa.

Tunnemme sanonnan: ”Loppu hyvin, kaikki hyvin.” Kiitos Jeesuksen, kaiken pahan loppu on jo saapunut, ja voimme tuntea sen, että kaikki on hyvin. Isä Jumala on hyvä, ja kaikella on tarkoitus. Hänen tarkoituksensa koskee kaikkia hänen luotujaan. Se tarkoitus on näyttää meille, että hän on pelkkää rakkautta. Hänessä ei ole mitään hämärää. Siksi kaikki ylistävät Jumalaa.

Herra Jeesus ei ole vain pahan loppu. Hän on kaiken A ja O, aivan kaiken alku ja loppu. Koko luomakunta sai alkunsa hänestä. Siksi myös koko luomakunta saa loppuhuipennuksensa hänessä. Nyt kaikki katoaa, kaikki kuolee. Hänen ansiostaan kaikki pelastetaan, kaikki saa uuden elämän. Apostoli kirjoittaa: ”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.” Kaikki saavat aiheen ylistää Jumalaa – kaikki saavat elämän.

Elämän halleluja

Armon riemusaatto on alkanut. Kaikki ylistävät Jumalaa, lopulta jälleen, Jeesuksen läheisyyden tähden, Jumalan rakkauden nähden. Kaikki saavat elämän. Vapahtajamme ylösnousemus on meitä ihmisiä varten. Mehän olemme hänen luotujansa, hän tuli tänne ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Ylistys on tarkoitettu jokaisen ihmisen huulille. Se on yhteinen ylistys, kirkon ylistys.

Tänään paastonajan päätyttyä kaikuvat taas hallelujat. Sana ”halleluja” juontuu heprean kielestä ja tarkoittaa ”ylistäkää Herraa”. Evankeliumi on pelkkää ylistystä. Ilosanomassa ei ole mitään pelottavaa, ei mitään hämärää tai epäiltävää. Laulamme evankeliumin ympärillä hallelujia tämän Raamatun sanan tähden: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”

Evankeliumissamme opetuslapset eivät kuitenkaan olleet ymmärtäneet, että Vapahtaja nousisi kuolleista. He eivät olleet tajunneet, mitä se voisi merkitä heille tai ihmiskunnalle. Kumma kyllä, Jeesuksen vastustajat olivat muistaneet sen, että hän eläessään oli puhunut ylösnousemuksestaan kolmantena päivänä. He olivat asettaneet haudalle vartion, jotta opetuslapset eivät varastaisi ruumista ja väittäisi hänen nousseen kuolleista. Ylösnousemus ei ollut kuitenkaan opetuslasten mielessäkään.

Jeesus oli parantanut sairaat, kaikki ne, jotka tuotiin hänen luokseen. Hänen sanoissaan oli totuus, voima ja anteeksianto. Miten näin mahtava opettaja voisi kokea tappion ja kuolla ennen aikaansa? Opetuslapset eivät ymmärtäneet, miksi hän saattaisi kuolla. Vapahtaja oli tullut maailmaan kuitenkin juuri kukistaakseen kuoleman. Tämän hän teki astumalla kuoleman ja tappion sisälle.

Jeesus on itse elämä. Kun hän kuoli, elämä meni kuoleman sisälle. Koska elämä on lähtökohtaisesti enemmän kuin kuolema, kuolema väistyi elämän tieltä. Katoavaisuus lakkasi olemasta. Se kuolema, joka on jäljellä, on vain varjo. Ruumiillinen kuolema on tosin kyllä nähtävissä ja koettavissa. Jeesuksessa me kuitenkin maistamme ja syömme itse elämää. Hänessä on ikuinen ja katoamaton elämä, jota mikään ei voinut estää. Se elämä on täällä juuri meitä varten. Hän, rakas Jeesus, on keskellämme.

Elämän voitto

”Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” Näin ylistää Paavali. Jeesus oli jo voittanut kuoleman astuttuaan alas tuonelaan. Hän särki helvetin portit. Hän saarnasi evankeliuminsa kuolleille. Kristuksen voitto ei kuitenkaan jäänyt vain näkymättömäksi, tuonpuoleiseksi, vain käsittämätöntä tulevaisuutta koskevaksi. Se on totta tässä ja nyt, se muuttaa meidän todellisuuttamme.

Pääsiäinen vapauttaa kaikesta, mikä sitoo. Pääsiäisen vapaus on elämäntapa. Me vietämme messua joko sunnuntai, koska Jeesus nousi kuolleista juuri sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Vanha sapatti, lauantai, perustui siihen, että työn jälkeen tuli lepo, kaaoksen jälkeen Eedenin puutarhan rauha. Nyt kaikki alkaa puutarhasta, jossa pimeyteen sitovista tuhovoimista ei ole jälkeäkään. Kaikki, koko elämä, joka viikko, alkaa tyhjän haudan rauhasta.

”Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.” Näin kirjoittaa Johannes. He eivät olleet vielä ymmärtäneet, ettei Jeesus ollut tullut tekemään vain ihmetekoja. Hän ei tullut edes tuomaan rauhaa maan päälle. Hän tuli elämämme ytimeen, ihmisen sisimpään ja jokapäiväiseen elämään. Hän tuli harhailevaan sydämeemme nostaakseen sen ylös.

Hoosea profetioi: ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” Juuri tähän sanaan (ja Joonan pelastumiseen kolmantena päivänä + Jesajan ennustuksiin) perustui Jeesuksen profetia hänen omasta ylösnousemuksestaan. Tämä on yllättävää, sillä profetiassa ei puhuta yksilöstä, vaan juutalaisten kansasta. Tyhjällä haudalla ollessaan Jeesuksen rakkain opetuslapsi, Johannes, kuitenkin ovalsi, mistä oli kysymys. Jeesus oli tullut maailmaan pelastaakseen koko kansan ilman eroituksia, ilman jakoja hyviin tai pahoihin, myös hänet. Kristus kuoli, jotta koko langennut kansa nousisi hänen kanssaan.

Valittu kansa saa kokea pysyvän armon Jeesuksessa, Messiaassa. Armo ei rajoitu yhteen kansaan, ei edes vain krisittyjen kansaan, se koskee kaikkia. Profeetta Jesaja, joka eli 700 vuotta ennen Messiaan tuloa, kertoi Jumalan puhuneen Vapahtajasta näin: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka... He nousevat osoittamaan kunnioitusta, ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi. Herran tahdosta näin tapahtuu, hänen, joka on uskollinen, Israelin Pyhän, hänen, joka on sinut valinnut. ” (Jes. 49: 6-7)

Herran tahto on kaikkien pelastus, ja nyt se toteutuu. Armon riemusaatto alkoi Herramme pääsiäisenä. Kaikki ylistävät Jumalaa, viimeisenä päivänä, niin kuin jo luomisessa. Jeesuksen läheisyyden tähden, Jumalan rakkauden nähden ylistys syttyy sydämiin. Kaikki saavat elämän, yhteisen ilon. Tätä varten Jumalan Sana syntyi ihmiseksi, kuoli ristin katkeran kuoleman ja nousi ylös haudan maailmasta. Pelastus koskee aivan jokaista, pelastus, joka avartaa meidät, pelastus, joka kukistaa synnin hirmuvallan. Uskokaamme Jeesukseen! Älkäämme pelätkö! Vapautukaamme, eläkäämme hänessä! Kiittäkäämme, laulakaamme! ”Niin viemme ääriin maailman pääsiäisaamun sanoman: Elämä voitti kuoleman.” (virsi 85: 5)

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Pääsiäisyön saarna: Uusi laulu eli "Älkää pelästykö"

Hallelujasäe

Herra on minun väkeni ja voimani,
hän pelasti minut.
Hän on minun Jumalani, häntä minä ylistän,
minun isieni Jumala, hänen kunniaansa minä laulan.

2. Moos. 15: 2

Evankeliumi

Mark. 16: 1-8

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
    Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”
    Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

PÄÄSIÄISYÖN 2017 SAARNA PERTUNMAAN KIRKOSSA
UUSI LAULI ELI ”ÄLKÄÄ PELÄSTYKÖ”

Rakkaat kristityt,

Laulakaamme uusi laulu Jumalalle, Vapahtajallemme,
joka väkevällä voimallaan
on pelastanut meidät vihollisen orjuudesta.

Näin sanotaan kristillisessä laulussa, joka on peräisin Armeniasta. Se on maailman vanhin kokonainen kristillinen kansakunta, jo 300-luvun alusta alkaen. Laulu on Punaisenmeren ylittämisen kanoni, ja sen aihe liittyy pääsiäiseen. Jeesuksen kansan, juutalaisten, ensimmäisenä pääsiäisenä kansa pääsi Egyptin orjuutta pakoon kulkien kuivaksi tehdyn meren pohjaa pitkin. Kristuksen ylösnousemus merkitsee sitä, että kaikki kansat pääsevät pakoon pahuuden, kuoleman ja pelon orjuuksia. Armenialainen laulu jatkuu:

Hän on antanut meille kirkkaasta valostaan
elämän kirkkaudessaan.
Sinä, Jumala, näit hyväksi antaa
nostaa itsesi ristille meidän tähtemme
ja naulata siihen jäänteet synneistämme.
Siksi me maahan langeten siunaamme
sinun sanoin kuvaamatonta nöyryyttäsi.

Pääsiäisessä on kysymys nöyryyden voitosta. Nöyryys on nykyään melkein ruma sana tai sitä ei käytetä, sillä nöyryyden ajatellaan merkitsevän nöyristelyä tai itsensä vähättelyä. Oikeasti nöyrä ihminen on kuitenkin vain tavallinen, toisia kuunteleva, toisista välittävä. Nöyryys on itsensä unohtamista niin, että ei murehdi liikaa ja jaksaa iloita rakkaudesta ja arjesta. Pääsiäisen ihme on siinä, että Jumala paljastuu nöyräksi. Hän ei vaadi mitään meiltä, vaan asettuu kaikessa meidän ihmisten asemaan. Nöyryys, toisista välittäminen, ei häviä eikä katoa. Tämä voitto kuuluu meille kaikille, niin kuin laulu sanoo:

Näin sinut kaikkivoimalliset pelastavaiset tekosi
ja pelossa palvon sinua, Kristus.
Kun sinut ristiinnaulittiin,
sinä surmasit kuoleman,
ja kylkesi lähteestä
sinä annoit kuolemattomuuden
koko maailman juotavaksi.

Se, että Jeesus nousi kuolleista, tarkoittaa, ettei kuolema kukista elämää eikä viha vaienna rakkautta. Tämä pätee koko maailmaan ja kaikkiin aikoihin. Väkivalta ja terrorismi luo pelon ilmapiirin. Jos emme usko elämän voittoon, lamaannumme ja pelkäämme. Pääsiäinen on valo maailman yön keskellä. Pääsiäisyönä, jo ennen aamunkoittoa, maailman valaisi luomaton aurinko. Hän on Jeesus Kristus, joka on itse rakkaus ja kaiken hyvän perusta ja lähde. Jo hiljaisena lauantaina, lankalauantaina, kun Jeesus oli kuolleena haudassaan, jotakin tapahtui. Laulu jatkuu:

Jumaluutesi tulella, oi Kristus,
sinä poltit tuonelan portit,
tuhosit kuoleman,

annoit ihmissuvulle kuolemattomuuden.
Olemme maistaneet sinun tarhastasi
kuolemattomuuden viiniä
ja nähneet, kuinka suloinen ja hyvä
sinä olet, oi Herra,
sillä sinä tulit kaikkien tähden
maailman pelastukseksi.

Se, että Kristus astui alas tuonelaan, ei ole merkityksetön kohta uskontunnustuksessa. Jotakin tapahtuu silloinkin ja erityisesti silloin, kun emme havaitse mitään. Jumala kuoli Kristuksessa pitkäperjantaina. Kuollut Jumala ei kuitenkaan lakkaa olemasta Jumala, kaikkivaltias. Hän toimi kuoleman maailmassa, näkymättömissä. Kuten lauloimme alkuvirressä: ”Vehnänjyvä nukkuu alla paksun jään… Nyt on aika luottaa juurten, siementen.” Tämä pätee myös kaikkiin tilanteisiin, jossa turhaudumme emmekä näe muutosta. Isä Jumala on hyvä puutarhuri, joka muokkaa maan ja tekee oman, hiljaisen työnsä. Hänen istutuksensa kastellaan ja ne kasvavat. Hedelmä tulee, ajallaan.

Olemme tulleet tuntemaan sinut,
Kristus, ikuinen Kuningas,
ja nähneet sinussa elämän ja kuoleman valtiaan,
sillä sinä olet Herra
eikä ole ketään toista kuin sinä.
Kohottaen oikean kätesi
sinä kostat viholliselle
ja sinun nuolesi juovat hänen vertaan,
sillä sinä olet Herra
eikä ole ketään toista kuin sinä,
sinä kuolleista noussut,
ihmissuvun uudistaja.

Viholliset eivät ole ihmisiä. Me pelkäämme Jumalaa väärällä tavalla, jos lamaannumme hänen edessään. Ensimmäiset todistajat, jotka näkivät Vapahtajan tyhjän haudan, hämmästyivät ja pelästyivät. Ehkä tämä johtuu siitä, että olemme niin tottuneita epätäydelliseen maailmaan. Kristuksen inhimillinen rakkaus kuitenkin paljastaa meille näköalat, jossa ei tarvitse takertua mihinkään vajaaseen tai pahaan. Meitä johdetaan pikkuhiljaa aivan tavalliseen elämään, joka on kuitenkin vapaata kaikesta sitovasta. Enkeli sanoo: ”Älkää pelästykö.” Kun emme ole sidottuja pelkoon, emme pelkää sitäkään, että meille itsellemme käy huonosti. Vielä vähemmän toisille.

Oi peruskallioni, Herra,
joka voittoisalla ristilläsi tuhosit tuonelan,
sillä sinä nousit kolmantena päivänä
asettaen langenneen Aadamin ennalleen.
Vapahtaja, Jumala, auta meitä,
joiden kerskaus on sinun ristisi,
kun asetamme toivomme sinuun, Herra,
ja pelasta sielumme tuholta,
sinä joka yksin olet hyvä.

Evankeliumista kuulimme:”Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.” Kristus itse ei tarvinnut sitä, että kivi vieritettiin haudan suulta pois. Hän ilmestyi pääsiäisen jälkeen opetuslasten keskelle lukittujen ovien häiritsemättä. Kivi vieritettiin pois, jotta ymmärtäisimme kaikkien esteiden olevan poissa. Haudan ovet ovat auki. Kenenkään ei tarvitse jäädä tuonelaan, kuolleiden maailmaan, helvettiin. Ihmiskunta on uudistettu Aadamia, ihmisyyden perusedustajaa, myöten. Kun luotamme Kristukseen ja hänen ristiinsä, meillä on jalkojemme alla kaiken pelon ja kaiken pahan voittava peruskallio.

Nousten varhain ennen sarastusta
sinun käskyjesi valaisemina
me siunaamme sinua, Kristus Jumala,
joka alensit itsesi meidän tähtemme,
otit päällesi kaiken ja kärsit ristin.
Oi Herra, kuningasten Kuningas,
joka tuhosit kuoleman vallan,
sinä otit kaiken päällesi ja kärsit ristin.

Meidän ei tarvitse enää pelätä mikään, mikä on pelottavaa, ei mitään yön valtoja. On jäljellä vain Jumalan pelko. Hän ei ole pelottava, vaan pelkästään hyvä meitä luotujaan kohtaan. Hänen pelkäämisensä merkitsee elämän kunnioittamista ja iloa. Vain valon valta loistaa, vain enkelten sanoma on totta. Kristuksen synnyttyä enkeli sanoi pimeässä: ”Älkää pelätkö.” Kristuksen noustua kuolleista kaikki kansat saavat kuulla enkelin viestin: ”Älkää pelästykö.” Valo on voittanut pimeyden, elämä kuoleman. Ei ole muuta jäljellä kuin vapaus kaikesta orjuudesta. Me olemme ylittäneet Punaisenmeren vedet, jotka estävät matkan. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen vedellä, joka avaa meille avarat näkymät, elämän matkan.

Kiirastorstain saarna: "Kiitos, ja tervetuloa uudestaan..."?

Saarna Temppeliaukion kirkossa
Kiirastorstaina 24.3.2016
pastori Petri Samuel Tikka

(olin myös liturgi kotikirkossani, jossa minut on kerran messun yhteydessä kastettu; kanttorien Leena Tiitun sekä pastorien Markus Lehtimäen, Tuomas Meurmanin ja äitini Eeva Tikan kanssa muodostimme liturgisen kuoron; Henri Hersta oli urkuri; isäni Kari Tikka oli tehnyt uuden messusävellyksen ja johti kokonaisuutta innostaen; seurakunta oli avoimena mukana)

Rakkaat ystävät,

Kerron teille vertauksen. Olipa kerran Ben, joka päätti pitkästä aikaa vierailla vanhempiensa luona. Benin ja vanhempien välit eivät olleet maailman parhaat. Kuitenkin hän rohkaisi mielensä, sillä kaikesta huolimatta hän tiesi heidän kotinsa olevan auki vierailijoille. Ben kulki vanhaan kotikaupunkiinsa ja astui kerrostalon ulko-oven eteen. Hän painoi summeria, ja kuului ääni: ”Olemme avoinna.” Ben ihmetteli suppeaa tervehdystä, mutta pääsi rappukäytävään ulko-oven avautuessa. Kun hän saapui vanhempiensa asunnon oven eteen, sitä ei ollut vielä avattu, ja Ben painoi ovikelloa. Hän painoi uudestaan. Pari, kolme minuuttia kului. Lopulta ovi aukeni, ja Benin äiti Victoria sanoi: ”Hei. Ruokakustannuksiin tarvitaan avustusta.”

Benin halu saada jälleen hyvät välit vanhempiensa kanssa oli niin suuri, että hän suostui pyyntöön. Äiti antoi pojalleen hopeiset vaihtorahat. Ben astui sisään ja meni olohuoneeseen odottaen yhteistä ruokailua, jossa voisi keskustella ja ehkä luoda jotain uutta yhteyttä. Pari Benin sisarusta oli paikalla älypuhelimineen, toinen yksin kuvia ottaen, toinen kuulokkeet korvilla. Lopulta Ben huomasi, ettei ruokapöytää ollutkaan katettu. Ennen kuin Ben ehti keskustella sisarustensa kanssa äiti Victoria tuli huoneeseen ja sanoi: ”Isänne Kristian on poissa auttamassa hätää kärsiviä, niitä, joilta puuttuu kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on. Hyvän tahtonne osoituksilla hänen työnsä ja kodin ylläpito on taas hoidettu. Kiitos, ja tervetuloa uudestaan.”

Eläisivätkö kaikki onnellisina elämänsä loppuun asti tällaisen vertauksen päätteeksi? Vain yhteyden etsiminen toisiin, tai sen löytyminen, tekee onnellisen päätöksen mahdolliseksi. Hyvä koti on paikka, jossa toinen otetaan ehdoitta vastaan, paikka, jossa keskustellaan ja ollaan yhdessä. Millainen olisi sitten sellainen koti, jota yhteys ruokkisi? Yhteyttä toisiin, yhteyttä kaikkiin, ihminen kaipaa ja hartaasti haluaa, vaikka unohtaisikin päämääränsä. Onnellista elämää etsiessään voi huomata, että on yrittänyt hankkia toivoa paremmasta toisten kustannuksella. Keskinäinen anteeksianto voi kuitenkin pelastaa mitä epätäydellisimmän kodin. Lähimmäisen arvo on silloin tunnustettu, kun on valmis toivottamaan hänet tervetulleeksi heti aluksi, ilman ehtoja, ei vasta lopuksi, kun asiat on varmisteltu.

Kirkko on koti, jossa yhteyden on tarkoitus tulla todeksi. Me ihmiset olemme toinen toistemme kanssa kirkko. Kirkkona emme ole vain avoinna. Me olemme elämän tilaa, joka on kaikille avoimena. Apostolien teoissa sanotaan: ”Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa...” Leivän murtaminen tarkoittaa ehtoollista. Herran pyhän ehtoollisen varhaisimpia nimityksiä oli myös eukaristia. Muinaiskreikan sana tarkoittaa kiitosta, kiitosateriaa. Eukaristia, kiittäminen ja ylistäminen, oli asia, joka kokosi yhteen seurakunnan, siis hyvin erilaiset, eri lähtökohdista tulleet ihmiset, eri-ikäiset ihmiset monista kansallisuuksista. Kiitollinen mieli on sellainen, joka uskoo toisten ihmisarvoon ja keskinäisen olemisen itseisarvoon. Kiitoksia ei jaeltu vasta pois lähtiessä, sitten, kun oli ensiksi saatu jotain vastiketta, jotain palvelua. Kiitos oli yhteyden perusta. Kirkko oli koti.

Kirkossa kaikkien kotina, yhteisessä messussa ja siinä Hengessä, jota kirkko julistaa, toteutuu ikiaikainen unelma rajattoman yhteyden löytymisestä. Jesaja profetoi 700-luvulle ennen Kristusta: ”Tällä vuorella Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille, herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä.” Tällä hetkellä koti-Eurooppaamme yltävä terrori kuitenkin pyrkii nostamaan esiin pelon ja vihan kulttuurien ja uskontojen välille. Samalla hiljaiseen viikkoon sijoittuu tänä vuonna rasisminvastainen viikko. Pahuus voi ilmetä hirvittävinä tekoina, olkootpa ne rasistisia vihatekoja tai uskonnollista terrorismia, joilla on sama toisista syrjäytymisen juuri. Syrjintä on kuitenkin useammin salakavalaa. Jos pidämme tänne muualta tulevia pieninä tai suurina häiriötekijöinä, ovatpa he pysyvästi turvaa hakemassa tai lyhyellä matkalla, millaista henkeä edustamme? Kristittyinä meidän on määrä toivottaa muualta tulevat kunniavieraiksi, kiittää heistä, ei odottaa saman Jumalan maailman kansalaisilta henkistä, hengellistä tai muutakaan maksua. Tälläkin vuorella, Temppeliaukiolla, maailmankaikkeuden Herra itse valmistaa pidot kaikille kansoille - yhtä lailla matkailijoille kuin töölöläisille, kaikille meille ihmisille, joista kukin kaipaa sisimmässään yhteyttä ja turvaa.

Vieraanvaraisuutta, ja siitä kumpuavaa ateriayhteyttä, ei ole tarkoitettu hyötytarkoituksiin. Jeesuksen Kristuksen tasaveroinen ateriayhteys syntisiin, eli ohitettaviin, jopa pahoihin ihmisiin, oli lopulta liikaa hänen omilleen, sen takana ei voitu seistä. Jeesuksen ja opetuslasten varainhoitaja, Juudas Iskariot, oli ihmettellyt, kuinka Mestari antoi prostituoidun tuhlata äärettömän arvokasta voideöljyä, kun sen myymällä rahat olisi voinut antaa köyhille. Hänen hyväntekeväisyytensä oli kuitenkin halua tehdä hyvää, jotta oma, yksityinen ansiotili karttuisi. Se ei ollut yhteydestä lähtevää rakkautta, vaan autettavien tiedostamatonta vähättelyä. Siksi Juudas petti ystävänsä kolmestakymmenestä hopearahasta. Muut karkasivat, poikkeuksena Jeesusta seuranneet naiset ja Johannes-evankelista.

Herran viimeinen ehtoollinen ennen kaikkea tätä perustui kuitenkin, käsittämättömällä tavalla, yhteyden kaipuun täyttymiseen. ”Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni.” Hartaasti, siis lähtemättömän suurella halulla Jeesus halusi olla läheistensä kanssa täysin tietoisena siitä, että he jättäisivät hänet aterian jälkeen yksin. Hän rakasti ehdoitta, nähden heikkouden, nähden ihmisyyden sisimmät ristiriidat: sen, kuinka etsiessämme oikeaa toimintakulttuuria kadotamme olemisen arvon, ja sen, kuinka tavoittellessamme syvintä onneamme välttelemme lähimmäistämme, Jumalan kirkasta kuvaa. Jumala, itse yhteys, on kaipuumme kohde. Mutta kuinka paljon Jumala itse janoaa olla meidän kanssamme ennen kuin häntä aavistetaankaan?

Yhteys, kaiken yhteyden alku, Isän ja Pojan keskustelu, itse rakkauden Henki, hiljeni meidän puolestamme. Jumala mursi oman elämänsä ja antoi sen meille, jotta me emme murtaisi toisiamme. Pieni öylätti, muru leipää, muuttuu Kristuksen ruumiiksi, ja kaikkien kansojen rakkauspitojen viini onkin Messiaan veri. Jesaja, näiden pitojen aavistaja, ennusti kärsivästä Messiaasta: ”Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa...” Rakkaasta, suloisesta ystävästä voi kevyesti ajatella hänen olevan syötävän hyvä. Mutta sanonnassa piilee totuus. Se saalis, jota maailman Vapahtaja jakaa, on hän itse. Kirkkoa, Herran omaa, kutsutaan Raamatussa Kristuksen ruumiiksi. Kristusta syömällä meistä tulee se, mitä hän on. Vanhan kirkon opin mukaan Jumala tuli ihmiseksi, jotta meistä tulisi jumala. Meistä tulee itse yhteyttä eli sanalla sanoen suurisieluisia, mahtavia tyyppejä.

Eukaristia tarkoittaa kiitosta. Heprealainen nimi Jehuda eli Juudas tarkoittaa ylistettyä. Ei ole olemassa toivotonta tapausta. Se yhteys, jonka usko äärettömään rakkauteen luo, tulee koskemaan kaikkia koskaan eläneitä ihmisiä.

Rukoilkaamme. Herra Jumala, me kiitämme sinua siitä, että sinä kannat kaikki huolemme. Opeta meitä iloitsemaan elämästä niin, ettemme pidä mitään tai ketään itsestäänselvänä. Kiitos vierustoverista kirkonpenkillä. Kiitos kaipauksesta yhteyteen niiden kanssa, jotka ovat etäällä kustakin meistä. Siunaa koko Eurooppaa, Suomeamme ja erityisesti Belgian kansaa, että he saavat lohdutuksen kohtaamaansa kauhuun. Käännä rotu- ja uskontovihan valtaamat sydämet sinun puoleesi, Kolmiyhteinen Jumala. Juurruta meidät rakkauteen, joka voitti kuoleman pääsiäisenä. Kiitos, että olet, olet meitä varten, aina. Aamen.

Niin kuin vastasyntyneet lapset

Evankeliumi

Luuk. 24: 36-49

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”

Hallelujasäe: "Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!”"

(Joh. 20: 26)

Evankeliumin lukemisen yhteydessä veisattiin virsikirjan numeroa 781 (”Laulakaa Herralle uusi laulu. Halleluja, halleluja.”)


SAARNA Quasimodogeniti-sunnuntaina 12.4.2015 Helsingin Vanhassa kirkossa
pastori Petri Samuel Tikka saarnasi

Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut! x 3

Nyt on Herran pääsiäinen, jonka johdosta karkeloimme, hyppelemme ja iloitsemme 50 päivän ajan. Me laulamme hallelujaa erityisen lujaa, koska Jumala on tuonut ihmeellisen pelastuksen koko ihmiskunnalle. Uusi laulu on uusi. Se vapauttaa meidät niistä asioista, jotka sitovat meitä turhalla tavalla menneisyyteen ja näköalattomuuteen. Pääsiäinen päästää meidät eteenpäin. Kristuksen, elävän Jumalan, ylösnousemus on vapauttanut meidät iloiseen elämään Jumalan lapsina, ristin vahvistamaan toivoon sekä lähimmäistemme tuntojen kuuntelemiseen ja niihin vastaamiseen armon evankeliumilla. Kuljetan eteemme kolme riemullista asiaa: lapset, toivon ja vastaamisen.

Tänään kiitos- ja ehtoollisvirsi sekä päivän virsi ovat nuorten ja lasten virsiä, samoin tunnelmaltaan myös uhrivirsi: Pilvimuurista valo välähtää. Kaikkien virsien sisältönä on spontaani ilo, Jumalan lasten välittömyys. Evankeliumia ei sanota turhaan ilosanomaksi, sillä siinä armo ilmensi voimansa historian todellisuudessa. Lapsenmielinen, luonteva ilo on suurin todistus kristillisen uskon tapahtumien ja tosiasioiden totuudesta. Tällaista iloa opetuslapsilla ei ollut, mutta tälle pelkäävälle joukolle Kristus toivotti rauhaa, ”shalom”, joka tarkoittaa täyttä siunausta ja elämää.

Lapset ja lapsenmielisyys tekevät seurakunnasta elämänmakuisen, iloisen yhteisön. Kirkon perinteen mukaan lapset ovat erityisen tervetulleita ottamaan vastaan ehtoollisen, lapsi kuuluu siis keskiöön seurakunnan juhlassa, yhtä lailla kuin elämän arjessa. Kun lapset tuodaan iloisesti mukaan, silloin kaikki muukin toiminta asettuu kohdalleen.

Jeesuksen rauhan toivotus ja se, mitä sitä seurasi, kytkeytyy elämäämme Vanhassa kirkossa myös toisella tavalla. Kun aika vaihtui armon vuoteen 2015, se julistetiin riemuvuodeksi erään täysin rinnoin lapsenmielisen ja iloisen seurakuntalaisemme, tarkemmin sanottuna Seppo Pätsikän, ehdotuksesta. Saarnan päätteeksi sunnuntaina 4.1. minä sanoin: ”Teidän Vanhassa kirkossa kokoontuvien pastorin ominaisuudessa julistan täten tämän Herran armon riemuvuodeksi. Sydämellinen kiitos, että olette täällä!” Tässäkin oli täyden rauhan toivotus, kuten Jeesuksella opetuslapsilleen tai kuten me tervehdimme toisiamme ehtoollisen yhteydessä. Samaa riemuvuoden julistusta toisti pappimme Hanna.

On koittanut aika astua epäröimättä todellisuuteen, pääsiäisen todellisuuteen, jossa mikään lupaus ei ole liian suuri. Kristuksen risti on vahvistanut, ettei toivoa estä mikään pahuus. Lupauksiin uskomiseen liittyy tuore avoimuus, pääsiäismieltä on ottaa vastaan se, mikä on tulossa. Se on lapsen uskoa siihen, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Kummipoikani Panu antoi monta vuotta sitten viisi teesiä kirkon uudistamiseksi, kun niitä häneltä kirkkokahveilla kysyttiin:

1. Lisää ihmisiä
2. Lisää kirkkoja
3. Lisää tilaa
4. Enemmän tuoleja
5. Enemmän pöytiä

Miten nämä teesit toteutetuvat? Miten kirkot voivat täyttyä ja uskosta tulla osa kaupunkilaisten arkea ilman rajoja? Juuri kolmella alussa mainitsemallani tavalla: lapsilla, toivolla, vastaamisella. Ensinnäkin siis niin, että lapset asetetaan kirkossa kunniasijalle, sillä lasten huomioiminen yhdistää kaikkia ihmisiä, lapset osoittavat, että seurakunta on kaikille avoin elävä perhe. Toiseksi on aina tiedostettava ristiinnaulitun Kristuksen tuoma varma ja elävä toivo, tulkoonpa mitä omatekoisia tai ulkoisia esteitä vastaan. Kolmanneksi meidän tarvitsee olla valmiita kuuntelemaan lähimmäistämme tuntoja niin ehdoitta, että meillä on täysi lupa jakaa omaa sisimpäämme vahvistaneita armon vastauksia. Kun lapset, toivo ja vastaaminen otetaan tosissaan, usko tullaan takuulla tiedostamaan yleiseksi tosasiaksi. Seurakunnasta tulee elävän Rukouksen huone, kuten kesätorstaisin me haluamme, ja meidät havaitaan armollisen Jumalan perheväeksi joka sunnuntai.

Riemuvuosi on käynnissä, ja sen hedelmät tulevat putoelemaan. Meitä tarvitaan talkoisiin mukaan. Jos emme kuitenkaan tiedä, mitä uskoa, kun Luoja suo sydämeemme hämmästelevää iloa, olkaamme vakain mielin. Lohdutuksemme on siinä, että tarvitaan väkevää julistusta, yhä suurempaa ja iloisempaa armonvakuutusta, että sydämemme avautuvat avautumistaan, muurit murretaan ja Ylösnousseen haavojen voima tulee näkyviin kaikessa mahtavuudessaan. Jeesus avasi rakkaudellaan ja maanläheisyydellään oppilaittensa mielet: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Onko teillä täällä mitään syötävää?” Jumalan Sana eli Kristus julistaa itseään elämämme keskellä. Pyhällä Hengellä, voimallisella Persoonalla, jonka Kristus lupasi, on monimutkainen ja kova työ sydäntemme suhteen. Kuten sanonta kuuluu: vaikeuksien kautta tähtiin eli latinaksi ”per aspera ad astra”. Jumala, Pyhä Henki, murtaa oudot sisäiset esteemme, ja hänen vaivannäkönsä hedelmänä on yllättävä ilo.

Evankeliumin ilo on toivoa, joka kasvaa kasvamistaan. Kristuksen ristinmuotoinen voitto tulee kirkkaasti esille vaikeuksien myötä. Mutta vaikka Pyhä Henki antaa evankeliumin kirkastua elämämme vaiheiteen läpi, meiltä papeilta, kanttoreilta ja kaikilta muilta kirkon julistajilta tulee kuitenkin myös odottaa täyttä evankeliumia. Jumalanpalveluksen pitää olla toimintaa, joka määrätietoisesti vahvistaa kunkin meidän vaellustamme toivon tiellä. Miksi mieli karkaisi jonnekin aivan muualle, kun laulu tai soitto soi ilosanoman fanfaaria? Siinä on vastaus joka juurruttaa meidät ilosanoman perimmäiseen luonteeseen: musiikkiin, kolmiyhteisen Jumalan sfääreihin asti avartuvaan ylistykseen. Ilolla on kirkon elämässä ja teologiassa aidot ja mittaamattomat perusteet.

Sekä kirkon seinien sisällä että sen ulkopuolella on annettava toivoon perustuvaa vastausta toinen toistemme tuntoihin. Se on meidän jokaisen velvollisuus, ilosanoman luoma mahdollisuus. Kuunnelkaamme herkällä korvalla, kun lähimmäisemme ilmaisee sisimpänsä ahdingon. 

Vastaus kaikkeen on siinä, että Jumalaa ei piiloteta. Jos me laitamme naamion kasvoillemme, tunnistaminen käy mahdottomaksi (laitan kasvoilleni maskini, jonka muuten tein yläasteella aikoinaan). Mutta kun otamme maskin pois, kirkkaat kasvot paljastuvat. Jumalan kasvojen kirkastuminen tarkoittaa sitä, että hän iloitsee, hän hymyilee meille, meidän tähtemme ja meitä varten. Ja kun näemme hänen hymynsä, me tiedämme että hän rakastaa. Kun tiedämme, että hän rakastaa, että kaikki, mitä hän tekee, on rakkautta, hänen toimintansa paljastuu kaikkialla. Kaikkialla, missä on rakkautta ja elämää, on Jumala. Siellä, missä rakkaudettomuus ja kuolema voitetaan, siellä, missä meidän olemukseemme samaistutaan esteettä, siellä on Jumalan syvin olemus. Siellä Jumala on vailla maskia.

Kristus tuo varman toivon juuri siksi, että emme näkisi maskia Jumalan kasvojen edessä. Pimeyden näkeminen Jumalassa, joka on yksinomaan hyvä, itse hyvyys ja armo, on pahin este sille, että evankeliumi etenee. Ei tarvita kuin turhan, itse tekemämme maskin sivuun laittaminen, niin kaikki kristillisen sanoman rikkaudet tulevat vuolaina esille. Jumala ei ole tuominnut eikä koskaan tule tuomitsemaan ketään kadotukseen, sillä hän antoi tuomiovallan Pojalleen, joka astui kadotukseen meidän sijastamme. Jumala on yksinomaan Pelastaja ja Vapahtaja. Lapsi turvaa vanhempiinsa, ja vanhemmat rakastavat lastaan loppuun asti aina, riippumatta lapsen teoista ja valinnoista aikuisena. Isä ei jätä koskaan lastaan yksin, Isä ei koskaan lakkaa pelastamasta. Siis taivaan Isä. Maalliset isät auttavat asioissa, taivaallinen Isä pelastaa sielun. Katsokaa haavoitettuja käsiä ja jalkoja. Katsokaa Poikaa, joka kärsii. Jumala hylkäsi oman olemuksensa ytimen, oman Poikansa, jotta hän osoittaisi olevansa aivan rinnallamme kaikissa vaiheissamme, epävarmuuksissamme ja ahdingoissa. Tämäkö työ jäisi vaille hedelmää? Tämäkö uhri olisi turha, tai vain mahdollisuus? Ei, Jumalan Poika antoi henkensä alttiiksi meidän syntiemme tähden tietoisesti. Kaikki koskaan tehdyt rikkeet ja hylkäämiset ovat hänen päällään. 

Itse näin tämän näyn, yksinkertaisen, järisyttävän ristin näyn, ennen vuoden 2012 päätöstä. Se, mikä on sinulle tai minulle paljastettu salassa, sielumme syövereissä, on määrä paljastaa kaikille, jotta voisimme auttaa muita ahdistettuja ja heikkoja. Olin kokenut ihmissuhteessa hylkäämisen, ja nähtyäni artikkelin, jonka mukaan vain uskovat pelastuvat, ihmettelin, eikö usko olekaan aina lahja? Ja jos se on lahja minulle ahdistetulle syntiselle, on se lahja myös kaikille meille hylkääjille. Rakkauden tähden kaikki ovat tasa-arvoisia ristin edessä. Jos ihminen itkee rakkautensa tähden, kuinka paljon Jumala, joka on rakkaus, kärsii kaikkien meidän tähtemme? Koska rakkaus on niin väkevää, ovat sen tiet arvaamattomat ihmiskunnan elämässä, mutta Jumalan rakkauden risti tulee varmasti tuomaan sovinnon, joka kestää. Sovinnon toivosta on takuuna Herramme ylösnousemus. Pääsiäiseen perustuu usko kaikkien pelastumiseen, raamatulliseen kaiken ennalleen asettamiseen, joka on kreikaksi, alkukielellä, apokatastasis. Pääsiäisestä saa kristinusko sisäisen voimansa ja lähetysintonsa.

Tämän päivän ja riemuvuoden Herra on tehnyt, laulakaamme siis Herralle uusi laulu. Näissä kolmessa iloitaan: Jumalan lapsena olemisessa, ristin tuomassa toimeliaassa toivossa sekä pääsiäisen vastauksessa hätäämme. Herran Jeesuksen armo on paljastettu, ja se on kaikkien kanssa. Totisesti, tulkoon se jo meidän päivinämme jokaisen ihmisen sisimpään ja elämään. Pysykäämme tässä kaupungissa, kunnes saamme varustukseksemme voiman korkeudesta.

Hiljaisia mietteitä

Kutsukortissa on ajatuksia ja yhteyttä sinulle ja minulle

Hei, hyvä blogini lukija! Tahdon nyt tässä esittää ajatuksia, jotka pohjautuvat vapaasti puhuttuun ja ajatusrakenteeltaan etukäteen mietittyyn palmusunnuntain saarnaani. Toivon, että mietteeni olisivat sellaisia, että saat joistakin niistä kiinni, ja voit jäsentää niitä omaan kokemukseesi. Haluan näin olla mukana siinä, että hiljainen viikko ja tuleva pääsiäinen tuovat meille kaikille kevättä elämään!

Alkuun rajut väitteet:

”Jumala on hyvä – kaiken aikaa!”

”Jumala on kuollut.”

Kaksi ristiriitaista iskulausetta. Onko elämämme perusta, siis sen Luoja, hyvä, rakastava ja elävä kaikissa tilanteissa, kuten Vanhassa kirkossa usein toistetaan? Vai onko hyvä Jumala abstrakti mielipide, käytännössä merkityksetön ajatus, suorastaan kuollut, kuten 1960-luvulla julkiseen muotiin tullut ajatus kaikuu? Sopivatko elämän raaka todellisuus, sen harmaus, ja iloinen toiveikkuus ollenkaan yhteen?

Yllättäen kristinuskonkin mukaan Jumala on kyllä kuollut – nimittäin meidän tähtemme. Jumala on hyvä kaiken aikaa juuri siksi, että hän on sisimmässämme vellovan merkityksettömyyden keskellä aina kuolemaan asti. Jumala on siis loputtoman myötätuntoinen kunkin meidän yksinäistä, yksilöllistä ahdistustamme kohtaan. Sitä tarkoittaa yhden – Kristuksen, Jumalan, Ihmisen Pojan – kärsimys.

Miten tämä Jumalan hyvyys meitä kohtaan toteutuu käytännössä? Miten etäiseksi koettu Jumala voi olla meitä lähellä? Osviittaa tähän voivat antaa neljä lausetta, jotka olen laatinut Vanhan kirkon kutsukorttiin. Niillä olen yrittänyt vastata kysymykseen ”mikä ihmeen messu?”, mutta samalla tulee käsiteltyä se, mitä ihmisten keskinäinen elämä perimmiltään ja sen myötä kristinusko ovat:

1. ”Tämä on halua elää lähelle toinen toistamme, tulle yhteen ja olla peräti Jumalan palveltavana.” 2.”Jeesus on meitä lähelle, kärsimykseen asti tullut Luoja.” 3. ”Hän nousi kuolleista, jotta saisimme elämän täynnä toivoa.” 4.”Ehtoollisessa maistamme Jumalan hyvyyttä.”

Otsikoiksi tiivistäen: 1. Palvelu, 2. Kärsimykseen asti tullut Jumala, 3. Ylösnousemus ja toivo, 4. Jumalan hyvyyden maistaminen. Samat ajatukset kulkevat palmusunnuntain Uuden testamentin lukukappaleessa, Filippiläiskirje 2:5-11, joka on Jumalan alennustien hymni (se kuultiinkin Vanhassa kirkossa Grex Musicus -kuoron esittämänä Tuomo Nikkolan sävellyksenä).

1. Palvelu (”Tämä on halua elää lähelle toinen toistamme, tulle yhteen ja olla peräti Jumalan palveltavana.”)

Ihminen on ihminen, kun hän elää lähellä toista ihmistä tuomitsematta tätä, olematta yläpuolella. Muuten ihminen on ihmiselle susi. Itsenäinen ihmisyys toteutuu, kun pyrkii ymmärtämään toista vaikka hän ei ymmärrä sinua. Tällainen mielenlaatu on palkkio itsessään, se mahdollistaa terveen yhteyden ja jopa yhteisöllisyyden (kuten Vanhan kirkon messussa taas koettiin lämpimällä tavalla). Kuitenkin toinen toistemme palveleminen on hyvin haastavaa, sillä emme aina ymmärrä toisiamme alkuunkaan; onneksi on olemassa meidän kaikkien ihmeellinen palvelija:

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa... (Fil 2: 5-7)

2. Kärsimykseen asti tullut Jumala (”Jeesus on meitä lähelle, kärsimykseen asti tullut Luoja.”)

... hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti. (Fil. 2: 8)

Usein käsitämme kärsimyksen ensisijaisesti ulkopuolelta tulevaksi pahuudeksi. Omaa epätietoista rikkinäisyyttä, joka usein johtaa toisen ihmisen ohittamiseen, on vaikeaa, jopa mahdotonta myöntää. Tämän tunnistaminen ei vaadi kuitenkaan itseruoskintaa eikä ihmisarvonsa kieltämistä, vaan vain sen, että näkee itsensä tavallisena, pienenä, toisia ja toivoa tarvitsevana ihmisenä. Toive eheästä minuudesta painaa raskaana, rikkinäisyytemme voi muuttua musertavaksi taakaksi – mutta ihmisen osan kantava Kristus (voideltu, messias..) on kärsimyksemme ytimessä.

3. Ylösnousemus ja toivo (”Hän nousi kuolleista, jotta saisimme elämän täynnä toivoa.”)

Kuulkaamme herkällä korvalla lähimmäistemme ainutlaatuista kipua ja hätää ohittamatta sitä ”aika parantaa haavat” -tyylisesti. Muuta ei vaadita kuin välittämistä. Välittäessämme toisistamme välitämme Jumalaa toistemme elämään. Näin pienin askelin voimme luoda ilmapiiriä, jossa viime aikoina Eurooppaa järkyttäneiden terrorin ja lentokonesurman kaltaiset asiat eivät toistuisi samalla tavalla. Usko siihen, että me voimme muuttaa outoa maailmamme paremmaksi, saa perustelun Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Ihmiskunnan puolesta kärsivä Messias ei jäänyt haamujen valtakuntaan, vain ideaaliksi, ihanteeksi. Rakkaus on kuin onkin Jumalan todellinen nimi.

Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman. (Fil. 2:9)

4. Jumalan hyvyyden maistaminen (”Ehtoollisessa maistamme Jumalan hyvyyttä.”)


Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
”Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:10-11)

Kristuksen ylösnousemus on fyysinen, kouriintuntuva tapahtuma. Toisten ihmisten auttaminen ei ole pelkästään hyviä toiveita ja ajatuksia. Toivokaan ei ole vain kaukana, kaukana mahdollisesti häämöttävää unelmaa. On olemassa jokin voima, joka antaa meille rohkeutta toimia toistemme hyväksi maailmassa, jossa kaikki kuolevat. Se on erikoista, mutta totta! Erityistä on samoin tämä: kirkossa polvistutaan ehtoollisella syömään ja juomaan Jeesuksen ruumis ja veri. Kannibalismiako? Ei, sillä kyseessä ei ole kuoleva ruumis, vaan eläväksi tekevä ruumis. Ilosanoma avaa eteemme uuden ihmisyyden, jonka merkitystä ei kahlita. Jumala, joka rakastaa, on nyt meidän elämämme. Elämä kuoli meidän tähtemme osoitaakseen olevansa hyvä – kaiken aikaa.

Toivo kuuluu siis juuri sinulle, hyvä blogini lukija.

Pääsiäinen: voitto ja tulevaisuus

Evankeliumi (Joh. 20: 1-10)

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.


PÄÄSIÄINEN: VOITTO JA TULEVAISUUS
saarna Helsingin Vanhassa kirkossa pääsiäispäivänä 20.4.2014, pastori Petri Tikka

Ystävät, tänään me tutkimme maailmanhistorian käänteentekevintä tapahtumaa: Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Se on muuttanut todellisuuden rakenteen, tehnyt kuolemastakin väliaikaisen asian. Elävä Kristus on tehnyt menneisyyttä menneisyyden varjoista. Nousemalla kuolleista Kristus on voittanut pahuuden vallat. Hän tuo tulevaisuuden tähän hetkeen. Kristuksen lähettiläs Paavali on tiivistänyt asian tällaiseen ylistykseen:

Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! (1. Kor. 15: 54, 57)

Tänään haluan puhua siitä, minkä voiton Jeesus on ylösnousemuksellaan hankkinut, ja kuinka hänen elämänsä tuo tulevaisuuden tähän hetkeen. Pohdimme asiaa kolmelta näkökannalta. Ensinnäkin: Kristuksen ylösnousemus järkyttää ihmiskunnan suunnitelmia perin juurin. Toiseksi: pääsiäinen on vallankumous syntiinlankeemusta vastaan. Kolmanneksi: Kristuksen voitto tekee mahdolliseksi sen, että kaikki asetetaan ennalleen - entistäkin parempaan tulevaisuuteen.

Ensimmäisenä oli järkytys. Tyhjä hauta oli sokki. Jeesus oli kyllä ilmoittanut asian opetuslapsilleen etukäteen. Heillä ei myöskään ollut maailmankuvallisia esteitä uskoa ihmeiden mahdollisuuteen. He olivat vain odottaneet toisenlaista hyvän voittoa pahasta – sellaista aitoa muutosta, mitä uskonnot ja ideologiat yhä tarjoavat. Ei odotettu silloin eikä nytkään voittoa näkymättömistä pahuuden valloista, vaan näkyvistä pahuuden vaikutuksista. Juutalaisten ja monien muidenkin keskuudessa eli ja elää edelleen käsitys, että Messias toisi mukanaan uuden maailmanajan, kouriintuntuvan rauhan. Kaikki kääntyisivät pahoilta teiltään ja uskoisivat Jumalaan. Tätä seuraisi lopulta yleinen ylösnousemus. Messiaan omasta yksityisestä ylösnousemuksesta ei ollut tietoakaan. Kristuksen kuolema oli jo vienyt opetuslapsilta toivon uudesta uljaasta aikakaudesta.

Mutta - nousemalla kuolleista Kristus on yksin hoitanut kaikki lopulliseen onneen liittyvät asiat, jotta ne voisivat toteutua kaikille. Hän yksin tuo tulevaisuuden tähän hetkeen... Inhimillinen elämämme on väistämättömän kahtiajakoista: täynnä tavatonta hyvyyttä ja uskomatonta pahuutta, elämän intoa ja sukupolvesta toiseen jatkuvaa kuolemaa. Tarvitseeko pahuutta väittää epätodeksi, ponnistuksillamme kumottavaksi, jotta hyvyys säilyisi? Näin on kuitenkin aina yritetty, yhä edelleen. Kristuksen voitto pahasta on paljastanut pahuuden sisäsyntyisen heikkouden niin, ettei se muserra jo alkujaan meitä. Pahuus ei tuokaan mukanaan eroa elämästä ja hyvyydestä, sillä armo on suurempi kuin syyllisyys, elämä enemmän kuin kuolema! Päädymme toiseen pohdittavaan asiaan: ylösnousemuksen järkytys on vallankumous, vallankumous syntiinlankeemuksen maailmassa.

Vastuu on paljon arvostettu, mutta vähän perusteltu asia. Ihmiskunta tekee vastuullisuudesta elämän peruspilarin, jolla saavutettaisiin paratiisi ja uusi maailmanaika. Me kaiken vastuun itsellemme ottaneet ihmiset syytämme kuitenkin elämää ja Jumalaamme heti, kun asiat menevät huonosti. Mutta Jumalalla on aina ollut suunnitelma. Kristuksen voitto pahan vallasta tekee mahdolliseksi uskomisen tähän suunnitelmaan. Koska pahuus on vain väliaikaiseksi tarkoitettu, kuului Jumalan tarkoituksiin pahuuden hirmuvalta hetken aikaa. Tässä siis puhutaan meidän pahuudestamme, perisynnistä, ei jostakin ulkopuolisten tuomittavasta teosta. Syntiinlankeemus onkin onnellinen asia, vaikka ihmiskunnassa vellova typerryttävä pahuus on pohjamutiin asti ahdistava tragedia. Syntiinlankeemus on niin järkyttävän suuri asia, että sitä usein joko loputtomasti kauhistelee tai alitajuisella vimmalla torjuu. Mutta mihin kauhistelu päätyy? Kovuuteen. Ja mihin torjunta vie? Välinpitämättömyyteen. Kovuus naulitsi Kristuksen ristille ja välinpitämättömyys katsoi sivusta, kun Jumala tuli näennäisen tuntemattomana historian keskelle.

Mutta tuo tuntematon Jumala otti kovuuden ja välinpitämättömyyden mukanaan kuoleman valtakuntaan. Nämä kokivat oman kuolemansa. Toistettava on: nousemalla kuolleista Kristus on voittanut pahuuden vallat. Hän tuo tulevaisuuden tähän hetkeen. Ilman syntiinlankeemusta meidän osaksemme ei olisi tullut elämän ylösnousemusta, jossa Jumala on osoittanut ilon ja hyvyyden ylivoimaisuuden. Kunnioitetut, langenneet esivanhempamme Aadam ja Eeva syyttivät vuorollaan aina toista osapuolta lankeemuksesta. Kuitenkin heidän häpeilynsä oli peitetty varsin heikosti, viikunanlehdillä. Tähän syntipukki-syndroomaan ei ole enää tarvetta. Yhteisen lankeemuksen lopputulos oli, kiitos Jeesuksen, positiivinen. Tämä on Jumalan vallankumous, joka kumoaa inhimilliset valtakuviot. Latteiden vastuullisuuksien tilalle tulee elämä, yltäkylläinen elämä.

Kristuksen ylösnousemus oli järkyttävän tehokas vallankumous, täydellinen voitto syntiinlankeemuksesta. Siirrymme kolmanteen kysymykseen, kaiken ennalle asettamiseen - entistä parempaan tulevaisuuteen. Enää ei ole tarvetta katsoa taaksepäin ja hukkua syyllisyyden pohjamutiin, elämän kiistämättömiin ja väistämättömiin tragedioihin. Nyt voimme tehdä paluun tulevaisuuteen, johon olimme väkipakolla yrittäneet päästä. Käykin niin, että tulevaisuus tuodaan meille. Me saamme elämän suunnan ja unelmat lahjana. Tulevaisuutemme tähden Kristus kulki ristintien, hukkui meidän syyllisyyteemme, elämän kiistämättömimpään ja väistämättömimpään tragediaan. Kristus tiesi ennalta, mitä opetuslapset eivät havainneet kirjoituksista, mitä kaikkea Hoosean profetia tarkoittaa: ”Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat. Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.”

Tuonelaan laskeutunut Kristus antoi elämän haudoissa oleville. Näkyvyys ei ole enää olemassaolon ehto. Pienin ja vähäisin on Herrassa suurin ja voimakkain. Viisauden kirjan sanoin: ”...oikeamieliset elävät ikuisesti. Herran luona he saavat palkkansa, ja Korkein pitää heistä huolen.” Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus teki mahdolliseksi sen, että näkymätön hyvyyden voima tulee näkyväksi ja todelliseksi tämän maailman keskellä. Emme enää kulje kohti tuonpuoleista taivasta tai maanpäällistä paratiisia, vaan uusia taivaita ja uutta maata. Todellisuus on oleva yhtä, ilman jakoa hengelliseen ja maalliseen. Suvivirsikin saa kaikua toreilla, ja me saamme elää ja palvella Luojaamme. Sanoma, joka luo kaiken uudeksi, kaikuu Vanhassa kirkossa myös. Tänään kahdeskymmenes päivä huhtikuuta armon vuonna 2014 on pääsiäinen. Nousemalla kuolleista Kristus on voittanut pahuuden vallat. Hän tuo tulevaisuuden tähän hetkeen. Sillä:

Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Viaton uhri

Katso Jeesusta.
Hän kantaa harteillaan raskasta taakkaa: 
maailman pahuutta.
Häntä kidutetaan ja pilkataan.
Hänet murhataan.
Hän alistuu kaikkeen tähän.
Niin kuin viaton teuraseläin,

hän ei valita, hän vain vaikenee.

Jeesus teki kaiken tämän
rakkaudesta, meidän tähtemme.
Hän antoi itsensä uhriksi,
ettei kukaan muu olisi uhri:

ei pahuuden aikaansaaja

eikä sen kärsijä.
Äiti ja isä rakastavat lastaan

ilman ehtoja.
Tällaista on myös
Jumalan ihmeellinen rakkaus.

Laajene nyt, ahdas sydän,

ja kätke itseesi ääretön aarre.
Tuo aarre on kauniimpi

kuin miljardien galaksien kirkkaus.

Laajeneva maailmankaikkeus

on sen rinnalla vain tomuhiukkanen.
Minun ainoa aarteeni
on Jeesuksen viaton veri,

jonka hän vuodatti

minun ja kaikkien ihmisten puolesta.

Ei kärsimäni eikä

aikaansaamani paha
voi enää musertaa mieltäni.
Kun ahdistus valtaa sisimpäni

tai menetän uskoni,

saan merkityksen ja toivon.
Pimeä tie kirkastuu.
Hukkuva laiva pelastuu.
Jeesus, sinun haavasi 
parantavat minun haavani.


(perustuu virteen 58)


Petri Tikka

pastori, Langinkosken seurakunta


julkaistu Kymen Sanomissa 26.2.2012

Jubilate-saarna

Saarna Langinkosken kirkossa 15.5.2011 kolmantena sunnuntaina pääsiäisestä (Jubilate)
Päivän Raamatun kohdat: Jes. 54: 7-10, 1. Piet. 1: 3-9, Joh. 17: 11-17 

Rakkaat kristityt, riemuitkaa! Tänään on kolmas sunnuntai pääsiäisestä. Jokaisella pääsiäisajan sunnuntailla on oma, päivän psalmin alkusäkeestä saatu latinankielinen nimi. Tämän pyhän nimi on jubilate eli ”riemuitkaa”. Päivän lukukappaleet ja evankeliumi kertovat meille kahdesta asiasta: ilosta ja taivaasta. Jeesuksen ylösnousemus on tuonut meille sanoin kuvaamattoman ilon ja varman toivon iankaikkisesta elämästä. Juuri tänään, kun on myös kaatuneitten muistopäivänä, sopii hyvin ajatella iankaikkisen elämän riemua.

Vanhan testamentin lukukappale luettiin Jesajan kirjan luvusta 54. Siinä kuulimme kohdan, joka kertoo Jumalan antamasta varmasta toivosta. Kohta kuuluu näin:

Vaikka vuoret järkkyisivät
ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Ihmiset lankeavat, erehtyvät ja eksyvät, ja Vanhasta testamentista muistamme syntisille sukukunnille lausutut tuomiot. Usein ei kuitenkaan huomata niitä lukuisia kohtia, joissa tuomio muuttuu armoksi ja uskollisuudeksi. Tuomion sanat ovat sitä varten, ettemme epärealistisesti ja totuuden vastaisesti panisimme toivoa itseemme. Armahduksen sanat ovat sitä varten, että luottaisimme yksinomaan Jumalan hyvyyteen.

Järisyttävämpää kuvausta Jumalan järkähtämättömästä rakkaudesta tuskin on. Vaikka vuoret järkkyisivät, hänen rakkautensa ei järky. Vuoret, nuo lujat ja vahvat linnakkeet, voivat näennäisen järkähtämättömästä luonteestaan järkkyä. Todellisesti ja pysyvästi järkähtämätön on Herran rakkaus. Ja ikuisesti horjumaton on hänen liittonsa, hänen antamansa rauha. Kaiken perusta on se, että sanat sanoo Herra, juuri sinun armahtajasi.

Ei ole ihme, että tätä Jesajan kirjan kohtaa käytetään usein osana synninpäästöä. Näin on siksi, että uskoisimme synninpäästön olevan varma asia. Jumalan anteeksiantava rakkaus on totta juuri sinun ja minun kohdallamme. Sinä olet vanhurskas, autuas ja pelastettu Jeesuksen tähden.

Jesajan kirjan luku 54 seuraa lukua 53, jossa on kuvaus Herran kärsivästä palvelijasta, tunnetuin profetia Messiaasta. Jumalan rakkauden järkähtämättömyys on tullut esille siinä, että hänen oma Poikansa kuoli ja nousi ylös kuolleista meidän kaikkien tähden. Ylösnousemus, joka herättää kaikki kuolleista viimeisenä päivänä, on jo toteutunut Jeesuksessa. Taivaan riemu on jo täällä!

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä kuulimme nämä sanat: ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” Riemuitseminen tapahtuu tässä ja nyt, verbin aikamuoto on preesens kreikankielisen alkutekstin mukaan. Myös uskon päämäärän saavuttaminen on jo tapahtumassa.

Jeesus on ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, lain, kuoleman, helvetin ja saatanan. Me elämme tästä muutoksesta ja voitosta. Me olemme muuttumassa, emme omasta voimastamme, vaan lunastajamme rakkauden rajattomasta voimasta. Maailmassa meillä on tuska ja ahdistus, ja synti kietoo meitä monella tapaa. Mutta meidän ei tarvitse katsoa omia vajavaisuuksiamme, koska hän, joka on täydellinen, on päästänyt meidät vapaiksi.

Jeesus sanoo: ”Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” Ilo ja taivas ovat täällä nyt keskellämme. Jeesus kuoli, ja nousi ylös kuolleista. Tämä on ihme! Koska tämä on totta, kaikki on muuttunut. Itseemme käpertymisen aika on loppunut. Vapauden, keskinäisen armahduksen ja rakkauden aika on koittanut. Rauhanliitto on pystytetty ikiajoiksi. Rakkaus on asettunut valtaistuimelleen. Jeesus elää! Rakkaat kristityt, ylistäkää Herraa!

Saarna hyvän paimenen sunnuntaina (Sermon on John 21:15-19)

Langinkosken kirkko

Saarnasin 8.5.2011 Langinkosken seurakunnan messussa. Oli yhtä aikaa hyvän paimenen sunnuntai ja äitienpäivä. Lauloin myös minun ja isäni sävellyksen Psalmi 23 sekä virolaisen laulun Äidin sydän, sekä avustin ehtoollisessa. Liturgina oli Tero Hietanen, kanttorina Niina Venäläinen. Saarnaan myös ensi sunnuntaina Langinkoskella Kotkassa, ja minut vihitään papiksi Mikkelin tuomiokirkossa 22.5.

English summary: I preached in Langinkoski Church (in Kotka, Finland) on John 21:15-19. Jesus asked Peter "do you love me?" three times, like Peter had denied Him three times, and gives him a new task: "feed my sheep". The fisher of men becomes a pastor, a shepherd, of men. Fishing, gaining new disciples, is futile without shepherding, feeding those who believe with forgiveness. Peter had learned this the hard way: he had denied Jesus, but had been forgiven by the same sacrificial death he could not understand. Jesus pastored Peter through His death and resurrection, and through His words. Jesus takes care of us with forgiveness like a good shepherd. His grace gives our love its strength.

Evankeliumi

Joh. 21: 15-19

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo."
    Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua."

Rakkaat kristityt, nyt on kevät! Elämme pääsiäisaikaa. Hyvän paimenen sunnuntai sopii mainiosti äitienpäivään. Kumpikin juhlapäivä kertoo meille siitä, miten ylitsevuotava rakkaus toimii maailmassa.

Simon Pietari oli ammatiltaan kalastaja, kalojen kalastaja, Jeesuksen kutsusta myös ihmisten kalastaja. Viime sunnuntain evankeliumissa Pietari oli ollut muiden opetuslasten kanssa kaloja kalastamassa. Aluksi he eivät saaneet mitään saalista. Jeesuksen ilmestyttyä rannalle ja neuvottuaan heitä opetuslapset saivat kuitenkin sataviisikymmentäkolme kalaa. Antiikin maailmassa oli aikansa käsityksen mukaan yhteensä 153 kansaa. Toisin sanoen kalasaaliin runsas määrä on vertauskuva apostolien tulevasta varsin menestyksekkäästä lähetystyöstä.

Tämän päivän evankeliumissa kalastajasta tulee kuitenkin paimen. Apostolin virkaan ei kuulu pelkästään ihmisten kalastaminen, mihin Jeesus oli aluksi kutsunut opetuslapset. Ihmisten kalastaminen on uusien ihmisten tuomista pelastuksen yhteyteen evankeliumin ja armon julistuksella. Paimentaminen on taas niiden jatkuvaa hoitamista, jotka ovat uskon ja kasteen kautta pelastettuja. Paimentehtävään kuuluu ruokkiminen eli ehtoollisen jakaminen ja kaitseminen eli sanan saarnaaminen. Sana ”pastori” tarkoittaa alun perin juuri paimenta.

Kalastaminen on voittojen hankkimista, paimentaminen pitkäjänteistä toimintaa. Kumpaakin tarvitaan Jumalan valtakunnan työssä. Ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta Pietari oli kuitenkin tajunnut vain kalastuksen, välittömän voiton, merkityksen. Kun hän joutui lopullisesti pettymään itseensä, juuri silloin alkoi myös paimentehtävän merkitys kirkastua. Tappion jälkeen Jeesus ei hylkää, vaan hoitaa anteeksiannolla ja rakkaudella niin kuin hyvä paimen.

Pietari oli Juudaksen jälkeen Jeesuksen kaikkein selvimmin pettänyt opetuslapsi. Kukaan muu apostoleista ei kieltänyt julkisesti opettajaansa. Suurin osa vain karkasi. Miksi Pietari, joka oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, kielsi hänet kolme kertaa? Koska hän ei voinut kestää sitä, että Jumalan kunnia murtui ristin tiellä. Pietari katsoi kaikessa ensisijaisesti Jumalan kunniaa ja pyrki miellyttämään häntä kiivailemalla uskonnon puolesta. Vahvaa Jumalaa etsivä tekojen ja tahdon hurskaus koki takaiskun.

Jeesuksen kolminkertainen kysymys ”rakastatko minua?” tuo siis kipeän asian esille. Eteenpäin ei päästä, ellei menneisyyttä ole kohdattu. Tuomion sanaa ei kuulu, vain kysymys, johon Jeesus jo tietää vastauksen. Pietari on kohdannut oman itsetietoisen ylpeytensä ja nähnyt Jeesuksen rakkauden ylösnousemuksessa. Kolminkertaisella kysymyksellään Jeesus näkee Pietarin sellaisena kuin hän on, kohtaa hänen sisimpänsä, vapauttaa hänet ja antaa hänen nähdä samanaikaisesti heikkoutensa ja mahdollisuutensa. Tällä tavoin hyvä paimen katsoo kaikkia meitä. Armosta voimansa saanut rakkaus saa tehtävän, kun Jeesus sanoo Pietarille: ”Ruoki minun karitsoitani.”

Niin kuin Jeesus oli rakastanut ja hoitanut opetuslastaan, saa nyt Pietari tehtävän hoitaa muita eksyneitä, haavottuneita ja karanneita lampaita. Juuri tänään äitienpäivänä mieleemme tulevat myös kaikki äidit, jotka ehdoitta rakastavat ja arvostavat lapsiaan kaikilla heidän teillään. Niin kuin paimenet, myös äidit ottavat omat karitsansa syliinsä, hoitavat, ruokkivat ja opastavat heitä.

Herra on meidän paimenemme. Hänen armostaan meidän rakkautemme saa voimansa. Elämä ei ole suoritusta, vaan lahjaa. Pietari oppi tämän kovan tien kautta, ja kalastajasta tuli paimen. Ylösnousseen askelissa on hyvä kulkea. Me saamme kulkea vihreillä, avarilla niityillä, vapauden maisemissa, rakastaen toisiamme ja rakastaen Jumalaa.