Niin kuin vastasyntyneet lapset

Evankeliumi

Luuk. 24: 36-49

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”

Hallelujasäe: "Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!”"

(Joh. 20: 26)

Evankeliumin lukemisen yhteydessä veisattiin virsikirjan numeroa 781 (”Laulakaa Herralle uusi laulu. Halleluja, halleluja.”)


SAARNA Quasimodogeniti-sunnuntaina 12.4.2015 Helsingin Vanhassa kirkossa
pastori Petri Samuel Tikka saarnasi

Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut! x 3

Nyt on Herran pääsiäinen, jonka johdosta karkeloimme, hyppelemme ja iloitsemme 50 päivän ajan. Me laulamme hallelujaa erityisen lujaa, koska Jumala on tuonut ihmeellisen pelastuksen koko ihmiskunnalle. Uusi laulu on uusi. Se vapauttaa meidät niistä asioista, jotka sitovat meitä turhalla tavalla menneisyyteen ja näköalattomuuteen. Pääsiäinen päästää meidät eteenpäin. Kristuksen, elävän Jumalan, ylösnousemus on vapauttanut meidät iloiseen elämään Jumalan lapsina, ristin vahvistamaan toivoon sekä lähimmäistemme tuntojen kuuntelemiseen ja niihin vastaamiseen armon evankeliumilla. Kuljetan eteemme kolme riemullista asiaa: lapset, toivon ja vastaamisen.

Tänään kiitos- ja ehtoollisvirsi sekä päivän virsi ovat nuorten ja lasten virsiä, samoin tunnelmaltaan myös uhrivirsi: Pilvimuurista valo välähtää. Kaikkien virsien sisältönä on spontaani ilo, Jumalan lasten välittömyys. Evankeliumia ei sanota turhaan ilosanomaksi, sillä siinä armo ilmensi voimansa historian todellisuudessa. Lapsenmielinen, luonteva ilo on suurin todistus kristillisen uskon tapahtumien ja tosiasioiden totuudesta. Tällaista iloa opetuslapsilla ei ollut, mutta tälle pelkäävälle joukolle Kristus toivotti rauhaa, ”shalom”, joka tarkoittaa täyttä siunausta ja elämää.

Lapset ja lapsenmielisyys tekevät seurakunnasta elämänmakuisen, iloisen yhteisön. Kirkon perinteen mukaan lapset ovat erityisen tervetulleita ottamaan vastaan ehtoollisen, lapsi kuuluu siis keskiöön seurakunnan juhlassa, yhtä lailla kuin elämän arjessa. Kun lapset tuodaan iloisesti mukaan, silloin kaikki muukin toiminta asettuu kohdalleen.

Jeesuksen rauhan toivotus ja se, mitä sitä seurasi, kytkeytyy elämäämme Vanhassa kirkossa myös toisella tavalla. Kun aika vaihtui armon vuoteen 2015, se julistetiin riemuvuodeksi erään täysin rinnoin lapsenmielisen ja iloisen seurakuntalaisemme, tarkemmin sanottuna Seppo Pätsikän, ehdotuksesta. Saarnan päätteeksi sunnuntaina 4.1. minä sanoin: ”Teidän Vanhassa kirkossa kokoontuvien pastorin ominaisuudessa julistan täten tämän Herran armon riemuvuodeksi. Sydämellinen kiitos, että olette täällä!” Tässäkin oli täyden rauhan toivotus, kuten Jeesuksella opetuslapsilleen tai kuten me tervehdimme toisiamme ehtoollisen yhteydessä. Samaa riemuvuoden julistusta toisti pappimme Hanna.

On koittanut aika astua epäröimättä todellisuuteen, pääsiäisen todellisuuteen, jossa mikään lupaus ei ole liian suuri. Kristuksen risti on vahvistanut, ettei toivoa estä mikään pahuus. Lupauksiin uskomiseen liittyy tuore avoimuus, pääsiäismieltä on ottaa vastaan se, mikä on tulossa. Se on lapsen uskoa siihen, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Kummipoikani Panu antoi monta vuotta sitten viisi teesiä kirkon uudistamiseksi, kun niitä häneltä kirkkokahveilla kysyttiin:

1. Lisää ihmisiä
2. Lisää kirkkoja
3. Lisää tilaa
4. Enemmän tuoleja
5. Enemmän pöytiä

Miten nämä teesit toteutetuvat? Miten kirkot voivat täyttyä ja uskosta tulla osa kaupunkilaisten arkea ilman rajoja? Juuri kolmella alussa mainitsemallani tavalla: lapsilla, toivolla, vastaamisella. Ensinnäkin siis niin, että lapset asetetaan kirkossa kunniasijalle, sillä lasten huomioiminen yhdistää kaikkia ihmisiä, lapset osoittavat, että seurakunta on kaikille avoin elävä perhe. Toiseksi on aina tiedostettava ristiinnaulitun Kristuksen tuoma varma ja elävä toivo, tulkoonpa mitä omatekoisia tai ulkoisia esteitä vastaan. Kolmanneksi meidän tarvitsee olla valmiita kuuntelemaan lähimmäistämme tuntoja niin ehdoitta, että meillä on täysi lupa jakaa omaa sisimpäämme vahvistaneita armon vastauksia. Kun lapset, toivo ja vastaaminen otetaan tosissaan, usko tullaan takuulla tiedostamaan yleiseksi tosasiaksi. Seurakunnasta tulee elävän Rukouksen huone, kuten kesätorstaisin me haluamme, ja meidät havaitaan armollisen Jumalan perheväeksi joka sunnuntai.

Riemuvuosi on käynnissä, ja sen hedelmät tulevat putoelemaan. Meitä tarvitaan talkoisiin mukaan. Jos emme kuitenkaan tiedä, mitä uskoa, kun Luoja suo sydämeemme hämmästelevää iloa, olkaamme vakain mielin. Lohdutuksemme on siinä, että tarvitaan väkevää julistusta, yhä suurempaa ja iloisempaa armonvakuutusta, että sydämemme avautuvat avautumistaan, muurit murretaan ja Ylösnousseen haavojen voima tulee näkyviin kaikessa mahtavuudessaan. Jeesus avasi rakkaudellaan ja maanläheisyydellään oppilaittensa mielet: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Onko teillä täällä mitään syötävää?” Jumalan Sana eli Kristus julistaa itseään elämämme keskellä. Pyhällä Hengellä, voimallisella Persoonalla, jonka Kristus lupasi, on monimutkainen ja kova työ sydäntemme suhteen. Kuten sanonta kuuluu: vaikeuksien kautta tähtiin eli latinaksi ”per aspera ad astra”. Jumala, Pyhä Henki, murtaa oudot sisäiset esteemme, ja hänen vaivannäkönsä hedelmänä on yllättävä ilo.

Evankeliumin ilo on toivoa, joka kasvaa kasvamistaan. Kristuksen ristinmuotoinen voitto tulee kirkkaasti esille vaikeuksien myötä. Mutta vaikka Pyhä Henki antaa evankeliumin kirkastua elämämme vaiheiteen läpi, meiltä papeilta, kanttoreilta ja kaikilta muilta kirkon julistajilta tulee kuitenkin myös odottaa täyttä evankeliumia. Jumalanpalveluksen pitää olla toimintaa, joka määrätietoisesti vahvistaa kunkin meidän vaellustamme toivon tiellä. Miksi mieli karkaisi jonnekin aivan muualle, kun laulu tai soitto soi ilosanoman fanfaaria? Siinä on vastaus joka juurruttaa meidät ilosanoman perimmäiseen luonteeseen: musiikkiin, kolmiyhteisen Jumalan sfääreihin asti avartuvaan ylistykseen. Ilolla on kirkon elämässä ja teologiassa aidot ja mittaamattomat perusteet.

Sekä kirkon seinien sisällä että sen ulkopuolella on annettava toivoon perustuvaa vastausta toinen toistemme tuntoihin. Se on meidän jokaisen velvollisuus, ilosanoman luoma mahdollisuus. Kuunnelkaamme herkällä korvalla, kun lähimmäisemme ilmaisee sisimpänsä ahdingon. 

Vastaus kaikkeen on siinä, että Jumalaa ei piiloteta. Jos me laitamme naamion kasvoillemme, tunnistaminen käy mahdottomaksi (laitan kasvoilleni maskini, jonka muuten tein yläasteella aikoinaan). Mutta kun otamme maskin pois, kirkkaat kasvot paljastuvat. Jumalan kasvojen kirkastuminen tarkoittaa sitä, että hän iloitsee, hän hymyilee meille, meidän tähtemme ja meitä varten. Ja kun näemme hänen hymynsä, me tiedämme että hän rakastaa. Kun tiedämme, että hän rakastaa, että kaikki, mitä hän tekee, on rakkautta, hänen toimintansa paljastuu kaikkialla. Kaikkialla, missä on rakkautta ja elämää, on Jumala. Siellä, missä rakkaudettomuus ja kuolema voitetaan, siellä, missä meidän olemukseemme samaistutaan esteettä, siellä on Jumalan syvin olemus. Siellä Jumala on vailla maskia.

Kristus tuo varman toivon juuri siksi, että emme näkisi maskia Jumalan kasvojen edessä. Pimeyden näkeminen Jumalassa, joka on yksinomaan hyvä, itse hyvyys ja armo, on pahin este sille, että evankeliumi etenee. Ei tarvita kuin turhan, itse tekemämme maskin sivuun laittaminen, niin kaikki kristillisen sanoman rikkaudet tulevat vuolaina esille. Jumala ei ole tuominnut eikä koskaan tule tuomitsemaan ketään kadotukseen, sillä hän antoi tuomiovallan Pojalleen, joka astui kadotukseen meidän sijastamme. Jumala on yksinomaan Pelastaja ja Vapahtaja. Lapsi turvaa vanhempiinsa, ja vanhemmat rakastavat lastaan loppuun asti aina, riippumatta lapsen teoista ja valinnoista aikuisena. Isä ei jätä koskaan lastaan yksin, Isä ei koskaan lakkaa pelastamasta. Siis taivaan Isä. Maalliset isät auttavat asioissa, taivaallinen Isä pelastaa sielun. Katsokaa haavoitettuja käsiä ja jalkoja. Katsokaa Poikaa, joka kärsii. Jumala hylkäsi oman olemuksensa ytimen, oman Poikansa, jotta hän osoittaisi olevansa aivan rinnallamme kaikissa vaiheissamme, epävarmuuksissamme ja ahdingoissa. Tämäkö työ jäisi vaille hedelmää? Tämäkö uhri olisi turha, tai vain mahdollisuus? Ei, Jumalan Poika antoi henkensä alttiiksi meidän syntiemme tähden tietoisesti. Kaikki koskaan tehdyt rikkeet ja hylkäämiset ovat hänen päällään. 

Itse näin tämän näyn, yksinkertaisen, järisyttävän ristin näyn, ennen vuoden 2012 päätöstä. Se, mikä on sinulle tai minulle paljastettu salassa, sielumme syövereissä, on määrä paljastaa kaikille, jotta voisimme auttaa muita ahdistettuja ja heikkoja. Olin kokenut ihmissuhteessa hylkäämisen, ja nähtyäni artikkelin, jonka mukaan vain uskovat pelastuvat, ihmettelin, eikö usko olekaan aina lahja? Ja jos se on lahja minulle ahdistetulle syntiselle, on se lahja myös kaikille meille hylkääjille. Rakkauden tähden kaikki ovat tasa-arvoisia ristin edessä. Jos ihminen itkee rakkautensa tähden, kuinka paljon Jumala, joka on rakkaus, kärsii kaikkien meidän tähtemme? Koska rakkaus on niin väkevää, ovat sen tiet arvaamattomat ihmiskunnan elämässä, mutta Jumalan rakkauden risti tulee varmasti tuomaan sovinnon, joka kestää. Sovinnon toivosta on takuuna Herramme ylösnousemus. Pääsiäiseen perustuu usko kaikkien pelastumiseen, raamatulliseen kaiken ennalleen asettamiseen, joka on kreikaksi, alkukielellä, apokatastasis. Pääsiäisestä saa kristinusko sisäisen voimansa ja lähetysintonsa.

Tämän päivän ja riemuvuoden Herra on tehnyt, laulakaamme siis Herralle uusi laulu. Näissä kolmessa iloitaan: Jumalan lapsena olemisessa, ristin tuomassa toimeliaassa toivossa sekä pääsiäisen vastauksessa hätäämme. Herran Jeesuksen armo on paljastettu, ja se on kaikkien kanssa. Totisesti, tulkoon se jo meidän päivinämme jokaisen ihmisen sisimpään ja elämään. Pysykäämme tässä kaupungissa, kunnes saamme varustukseksemme voiman korkeudesta.