Kaikki on armoa

KAIKKI ON ARMOA
Saarna Hämeenkylä-messussa 
Valvomisen sunnuntaina 15.11.2020 klo 17 Hämeenkylän kirkossa 
Petri Samuel Tikka

kuva: P.S.T.

Jos joku ei usko elämänsä aikana Jeesukseen, hän joutuu päättymättömään eroon Jumalasta kuolemansa jälkeen. Joulukuussa 2012, joulupäivän ja uuden vuoden välissä, luin netistä kirjoituksen, jossa väitettiin näin. Käsitys on tietysti hyvin yleinen. Nykyaikana sitä kuulee suhteellisen harvoin kovin suoraan lausuttuna. Käsityksen mukaan on olemassa ehdoton päätepiste. Sen jälkeen ei ole pääsyä pois. Armon aika loppuu.

Lauloin äsken Armolaulun. Se on isäni Kari Tikan säveltämä. Sen sanat ovat Raamatusta, Paavalin kirjeistä. Laulun mukaan ihminen pelastuu yksin armosta. Usko on lahjaa. Ihminen saa yhteyden Jumalaan eli pelastuu ilman omia ansioita, tekoja tai valintojaan. Olin oppinut armon ehdottoman keskeisyyden jo aivan pienenä lapsena. Vanhempani (jotka ovat tänään muuten täällä) olivat sen opettaneet minulle. Armo on Jumalan vakaata rakkautta. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, kaikkia luomiaan aina, ilman loppua. Hän lähetti Poikansa jopa kuolemaan meidän lastensa tähden. Ja Pyhä Henki antaa uskon. Me emme saa uskoa aikaan, se on ilmainen lahja ja uskon vastaanottaminenkin on armon työtä meissä.

Silti: joku voisi, ainakin periaatteessa, päätyä helvettiin. Tämä on käsitys, joka on osa kristinuskoa. En kertaakaan ymmärtänyt, miten armo ja kadotus voisivat sopia yhteen. Pyrin kuitenkin sovittamaan käsityksen helvetistä osaksi maailmankuvaani. Näin tein sen jälkeen, kun kristilliset asiat tulivat minulle tietoisesti välttämättömiksi. Tämä tapahtui kohdattuani lukiossa ateistisen tai agnostisen filosofianopettajan. Se on toinen tarina.

Joka tapauksessa 16-vuotiaasta asti olen ajatellut, että uskon perusopeista on pidettävä tietoisesti kiinni. Näitä ovat esimerkiksi kolminaisuusoppi, Jeesuksen lihaksitulo ja sovitustyö sekä oppi pelastumisesta yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Olin ymmärtänyt, että käsitys helvetistä kuuluu uskon peruspilareihin. Hyväksyin sen uskoon kuuluvana mysteerinä. Kuitenkin päättymätön rangaistus ei luontevasti sopinut yhteen armon kanssa, joka käy yli tuomion, armon kanssa, joka antaa uskon sillonkin, kun emme osaa sitä valita. 

Kymmenen vuotta kesti, ja joka kerta, kun ajattelin asiaa, joka kerta, kun kohtasin asian jonkun kysyessä, minulla ei ollut vastausta. En osannut vastata itselleni tai lähimmäisille, miten joku voisi päätyä pysyvään kadotukseen. Armo ei sopinut yhteen tällaisen kadotuksen kanssa. Silti ajattelin, että kertakaikkisen kadotuksen pitää olla tavalla tai toisella totta. Ihminen voi olla erossa Jumalasta – tämähän on tosiasia, jonka huomaamme usein. Pidin kiinni kadotuksesta ajatuskena erityisesti siksi, että ilman uskoa ei ole pelastusta. Me tarvitsemme Jumalaa ja yhteyttä häneen eli uskoa, jotta elämällä olisi merkitystä, jotta olisi vapaus synnistä, pahasta ja rakkauden vastaisista valheista.

Mikä olisi sitten ratkaisu? 

Joulunpäivinä armon vuonna 2012 kohtasin jälleen ja erityisen selvästi käsityksen, joka oli jännitteessä armon keskeisyyden kanssa. Jumalan armollinen työ meidän pelastumiseksemme loppuisi. Miten tämä voisi sopia yhteen armon ehdottoman keskeisyyden kanssa? Olin äskettäin oppinut erityisen voimakkaasti ihmissuhteen päättymisen myötä erään asian. Jumala pitää huolta lähimmäistemme elämästä loppuun asti, erityisesti kaikkein tärkeimmästä asiasta, uskosta. 

Jumala pitää huolta. Hän rakastaa paljon paremmin kuin sinä tai minä. Hän rakastaa niin, että hoitaa asiat. Tämä oli kirkastunut minulle: Jumalan uskollisuus jokaista luomaansa kohtaan. Ja tämä, rakastavan Jumalan uskollisuus, ei sopinut millään tasolla yhteen sen kanssa, että joku voisi edes mahdollisesti päätyä pysyvästi kadotukseen. Oli vain yksi kysymys jäljellä: miten Jumala hoitaisi asiat loppuun asti? Miten hän voisi antaa jokaiselle uskon? Tämä kysymys valtasi minut joulunpäivinä 2012. Minulla ei ollut vastausta. 

Elämämme parhain ja tärkein asia on usko, suhde ja luottamus Kolmiyhteiseen Jumalaan. Ihmisellä ei voi olla kaikkea hyvää, jota Jumala tahtoo meille, ilman uskoa. En halunnut enkä halua ajatella, että kukaan voisi pelastua tai päästä taivaaseen ilman, että Jumala lahjoittaisi uskoa hänelle. Jumala rakastaa kaikkia ja haluaa antaa kaikille yhteyden itseensä. Mutta miten tämä voisi tapahtua? Miten kaikkien pelastuminen perustuu kristinuskoon ja evankeliumin tuomaan totuuteen ja lohtuun? En tiennyt. Ei näyttänyt olevan ratkaisua. 

Tiesin kyllä, että on ollut olemassa oikeaoppisia kristittyjä kristinuskon historiassa, jotka ovat uskoneet kaikkien pelastumiseen. Paljon sitä enempää en tiennyt.

Miettiessäni näitä asioita, ollessani käsityskykyni ehdottomilla rajoilla, piinaavan, kiusallisen ja sydämen sopukoihin käyvän ahdistuksen vallitessa näin jotakin sieluni silmin. 

Jeesuksen ristin

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, kaikkia luomiaan aina, ilman loppua. Tämä on syy, miksi hän salli Poikansa Jeesuksen valita ristin. Isä halusi pelastaa luomansa ihmiset. Salliessaan Poikansa kuolla hän ei kuitenkaan millään tavoin lakkaa rakastamasta Poikaansa. Hän rakastaa Poikansa vailla rajaa. Niin kuin kuka tahansa hyvä isä, hän ei halua sallia poikansa kuolla. Kuolemalla täytyy olla aivan äärimmäinen syy, sen täytyy saada aikaan se, mihin se on tarkoitettu. Pojan ilon on oltava täydellinen, jotta hänen kuolemansa ei olisi turha. Ilo on täydellinen, kun Jeesus on aikomuksensa mukaan pelastanut kaikki ihmiset.

Vain täydellinen pelastustyö jokaisen kadotetun sielun puolesta, ei yhtään vähempää, vain tästä syystä Isä antoi Poikansa astua kuolemaan. Jeesuksen valmistama pelastus ei ollut vain teoreettinen edellytys meidän pelastumisellemme. Se oli todellinen pelastustyö, yhtä todellinen ja kouriintuntuva kuin hänen kärsimyksensä ja yksinäisyytensä ihmisenä ihmisen tähden. Tämän tähden Isä oli mukana Poikansa kanssa ristillä. Pojalla ja Isällä oli yhteinen aikomus, jonka Isä rakkaudessaan vahvisti: jokaisen ihmisen pelastaminen. 

Poika päätti kärsiä meidän puolestamme pelastaakseen meidät pahan vallasta. Se oli hänen oma päätöksensä, rakkauden osoitus. Jumala, joka on itse rakkaus ja Jeesuksen Isä, ei voinut sallia tämän rakkauden ratkaisun jäädä vaille hedelmää. Hän rakasti Poikaansa niin, että antoi Jeesuksen aikoman pelastuksen toteutua jokaisen kohdalla. Ja hän, Isä, oli itse asiassa se rakkaus, joka täytti Jeesuksen ristillä. Rakastavan Isän käsiin Jeesus antoi itsensä ja koko ihmisyyden, ihmiskunnan.

Isä ja Poika olivat yhtä aikomuksessaan pelastaa maailma. He olivat yhtä ristillä. Yksi Persoona puutuu vielä, hän, joka usein unohtuu. Pyhä Henki. Pyhä Henki toteuttaa Isän ja Poja aikomuksen meissä jokaisessa. Pyhä Henki on mukana ristillä, mutta hän ei voi sallia tämän aikomuksen jäädä vain ristille. Hänen mukana olemisensa ristillä on sitä, että hän lähtee ja toteuttaa jumalallisella lämmöllään ja voimallaan Kolminaisuuden aikomuksen ristillä. Hän, juuri hän, Pyhä Henki, antaa uskon jokaiselle, hän, joka on uskon antaja. 

Joulunpäivistä 2012 asti olen miettinyt ja tutkinut tätä näkyä, näkyä Kolminaisuudesta ja rististä. Kolminaisuuden ykseys ja aikomus oli ja on selvä: jokaisen luodun pelastaminen. Koko kristinusko on kiinni tässä. Armolla ei ole rajaa eikä ehtoja eikä loppua. Se, mitä me kirkkona olemme ja teemme, on Jumalan äärettömän armon toteutumista niin, että usko Jeesukseen syttyy jokaisen luodun kohdalla. Tätä on myös lähetystyö: armon leviämistä kaikille koskaan.

Kaikki on siis armoa

Nähtyäni näyn Kolminaisuudesta ja rististä, avasin Raamatun. Se on täynnä pelastuksen ja ehdottoman armon lupauksia, jokainen aukeama pullollaan niitä. Olin hämmästynyt ja ilahtunut. Sain myös tietää, että vanhempani olivat koko ajan uskoneet kaikkien pelastumisen toivoon. 

Miten sitten tuomio ja kadotus? Nämä puhuttavat juuri nyt kirkkovuoden loppupuolella. Tuomio ja kadotuskin palvelevat Jumalan armoa. Ne kestävät kuitenkin vain hetken, ne eivät ole ikuisia niin kuin armo on. Jeesus on tullut pelastamaan kadotetut ihmiset ja tuomitsemaan pahan tuhoon. Hän on tullut pelastamaan meidät pahan vallasta, antamaan synnit anteeksi, poistamaan syyllisyyden ja pyhittämään meidät. Hän kärsi rangaistuksen, jotta se ei olisi meidän ikuinen osamme. Jos ja kun Jumala kuitenkin kurittaa, se on opetusta, ei kidutusta. Hän viittaa opetuksillaan Jeesuksen kärsimyksiin ristillä ja yhdistää meitä niihin.

Onko sitten olemassa ikuista kadotusta? Onko rangaistus ikuinen? Rangaistus ei ole kestoltaan ikuinen, koska Jumalan rangaistuksilla on määränpää ja tarkoitus. Se on armon kirkastuminen, sen näkeminen, että kaikki onkin armoa. Jumala tahtoo saattaa meitä luottamaan itseensä rakkaudessaan elävänä ja kaikkivaltiaana. Toisaalta rangaistus on ikuinen siinä mielessä, että sen seuraukset ovat pysyvät. Kun Jumala on opettanut ja ojentanut jokaisen armon tielle, ikuinen rangaistus on toteutunut. Meidät ihmiset on saatettu pysyvästi, ikuisesti ja kertakaikkisesti hyvän Jumalan yhteyteen. 

Keskeisintä on edelleen ja aina tämä: kaikki on armoa. Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, kaikkia luomiaan aina, ilman loppua. Hän lähetti Poikansa jopa kuolemaan meidän lastensa tähden. Ja Pyhä Henki antaa uskon. Näille kristinuskon peruspilareille pitää antaa se arvo, joka niille kuuluu. Sitä uskon, että Jumala haluaa tänään meissä vahvistaa. Meidän pitää olla hereillä, niin kuin Vapahtaja opettaa. Tämä tarkoittaa sitä, että me emme saa olla nukuksissa uskon ja armon asioiden suhteen. Ne eivät tarkoita, mitä sattuu. Armon on oltava elämämme perustus ja kasvupohja joka osin, ja näin se tulee olemaan. 

Jeesus sanoo: ”Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” Kuitenkin hänen opetuslapsensa nukkuivat juuri silloin, kun hän oli astumassa tiellensä maailman Vapahtajana Getsemanen puutarhassa. Silloin Jeesus suostui siihen, että hän maistaisi kuoleman jokaisen ihmisen puolesta. Hän luopui luonnollisesta halustaan elää itse, jotta hän antaisi elämän meille kaikille. Tämän suhteen meidän on oltava valveilla. Meidän on katsottava omin silmin sitä pelastusta ja armoa, jonka Jeesus päätti antaa kaikille. 

Kunnia Jeesukselle hänen uhristaan, Isälle hänen rakkaudestaan ja Pyhälle armon Hengelle uskosta, jonka hän yksin antaa. Sinua, elävää ja voimallista Kolminaisuutta, ylistävät sanasi lupauksen mukaan kerran kaikki koskaan eläneet ihmiset. Sinä et luovu työstäsi meissä. Aamen.