Jumalan Kuva

"JUMALAN KUVA"
SAARNA PITÄJÄNMÄEN KIRKOSSA 21.4.2024
3. SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ
pastori Petri Samuel Tikka

Teidän sydämenne täyttää ilo,
jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Joh. 16:22

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”

    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Joh. 14:1–7

Kristus Pantokrator (500-luvulta Siinailta)

Kristus nousi kuolleista! 

Rakkaat ystävät. Tahdon tänään kiinnittää huomiota päivän evankeliumista tähän lauseeseen: ”Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Tämä tarkoittaa sitä, että me tunnemme Isän Jumalan, koska me olemme nähneet Jeesuksen. Jeesuksessa näkymätön Jumala tulee näkyväksi.

Ajatus on siitä vallankumouksellinen, että Jeesuksen ja hänen opetuslastensa käyttämän Raamatun eli Vanhan testamentin mukaan kukaan ei voi nähdä Jumalaa. Jumalan kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty kymmenessä käskyssä. Käskyjen vastaanottajalle, Moosekselle, näytettiin vain Jumalan selkäpuoli: toisin sanoen Jumala näyttäytyi poissaolevana, kuvaamattomana, ruumiittomana.

Monissa uskonnoissa näkymättömän Jumalan lähestymistä helpotetaan erilaisten kuvien avulla, jumalankuvien kautta. Kuvissa nähdään monia eri jumalia, joiden voi käsittää tekevän yhden Jumalan lähestyttäväksi, koettavaksi. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa lähestytään suoraan vain yhtä Jumalaa, joka ei mahdu kuviin. Kuitenkin jo ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa viitataan silti Jumalan kuviin: meihin ihmisiin. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisuuttaan heijastamaan. Meidät ihmiset on siis luotu antamaan olemuksellamme ja kasvoillamme Jumalan rakastavaa läsnäoloa toinen toisillemme ja koko luomakunnalle.

Voisi sanoa, että oikeastaan juutalaisuus ja kristinusko edustavat alkuperäistä humanismia, ihmisen arvon korostusta, vaikka humanismilla saatetaan viitata ateismiin. Kun nykyään on paljon puhetta ihmisarvoista ja niiden merkityksestä, on syytä huomata, että niiden laatimisen taustalla 1900-luvun puolivälissä vaikutti juutalais-kristillinen ajatus ihmisistä Jumalan kuvina. Jokaisella ihmisellä on iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta ja muista ominaisuuksista riippumatta lähtemätön arvo. Jos pidämme maailmaa pelkästään merkityksettömien, järjettömien prosessien aikaansaamana harmaana todellisuutena, on vaikea perustella sellaisia asioita kuin kauneus, totuus ja ihmisarvo. Väittäisin, että jos uskomme esimerkiksi rakkauteen, olemme omalla tavallamme uskovaisia. Rakkaus on uskon asia: vaikka sitä voi osoittaa, sitä ei voi kokein todentaa, fyysisesti mitata. Nähdäkseni yritämme omalla tavallamme kukin heijastaa perimmäistä todellisuutta, jotain tärkeintä, esimerkiksi rakkautta tai ihmisarvoja, vaikka emme uskoisikaan Jumalan olemassaoloon.

Ihminen on luotu heijastamaan Jumalaa toinen toiselleen eikä tätä tehtävää ole meiltä poistettu. Kuitenkin näyttää ainakin minusta siltä, että on aika harvoja tapauksia maailmanhistoriassa, jotka olisivat onnistuneet edustamaan Jumalaa taikka rakkautta tai hyvyyttä, mihin sitten uskommekaan, kovinkaan selväpiirteisesti ja johdonmukaisesti. Jos mietimme tärkeimpinä pitämiämme arvoja, kuten ihmisarvoa, tasa-arvoa ja lasten oikeuksia, juuri näitä kaikkia Jeesus edusti ajanlaskun alussa harvinaisen selvästi ja suoraselkäisesti mutta samalla lempeästi. Eikä Jeesus jäänyt vain viisaaksi opettajaksi historiaan, vaan hänen perustamansa kirkko muun muassa perusti yliopistot ja sairaalat, opetti lukutaidon, kielsi vastasyntyneiden lasten hylkäämisen sekä teroitti, että sekä naisen että miehen pitää saada vapaaehtoisesti suostua avioliittoon. Jeesuksen ja apostolien oppien perusteella myös Afrikan orjakauppaa vastustettiin ja naisten äänioikeutta vaadittiin.

On kuitenkin yksi Jeesuksen tähdentämä arvo, joka tuntuu nykyaikana pelottavalla tavalla hukkuvan: armo, anteeksianto. En halua vähentää arvokeskustelujen tärkeyttä, kunhan ne tapahtuvat rauhallisesti. Haluaisin itse kuitenkin meidän elävän sellaisessa todellisuudessa, jossa voimme elää ilman pelkoja ja pelkojen tuomaa armottomuutta toinen toistamme kohtaan. 

Ajattelisin ehkä niin, että hyvää voi edistää järkevästi ja rauhallisesti, kun hyvyyden lähde ensin pulppuaa sydämessä. Meidän on etsittävä, kuten jo Vanha testamentti opettaa, Jumalan kasvoja, itse elävää hyvyyttä, hyvyyttä, jolla on kasvot: ei sen sijaan abstrakteja ideologioita. Tämä etsiminen tapahtuu nähdäkseni juurtumalla, toinen toisemme näkemällä. Voi kokea Isän Jumalan rakastavan läsnäolon rakkaudessa lasta tai lastenlasta kohtaan. Esimerkiksi silloin koemme, että me aikuisetkin olemme osallisia Isän Jumalan rakkaudesta, hänen lapsiaan. Joku rakastaa meitä aina, vaikka emme olisikaan ollenkaan oikeassa, oikealla puolella, oikealla asiallakaan. Olen itse tuoreena isänä tällaista saanut kokea.

Kaiken sisimmässäni kokeman perusteella ja monen muun vastaavan todistajan kanssa voin todeta, että tällainen isällinen, lämmin rakkaus on kohdattavissa mitä suorimmin Jeesuksessa. Voisi ehkä sanoa niin, että Jeesuksen tähden lämmin rakkaus toisiamme kohtaan ei ole vain tunne. Tunne voi välillä olla selkeästi läsnä, välillä vähemmän. Jeesus on sen sijaan käynyt niin kirkkaasti läpi ihmisen tien, että hänessä voi todeta rakkauden ja armon olevan läsnä aina. Jeesus ei pelkästään heijasta Isän Jumalan ehdotonta, lämmintä, vakaata rakkautta. Hän on kaikki tämä. Me muut niin helposti yritämme olla jotain kuitenkin vähän enemmän kuin armoa, kuin rakkautta. Haluamme puolustaa totuutta, oikeita arvoja, hinnalla millä hyvänsä. Jeesus ei sen sijaan puolustautunut, ei taistellut, vaan hän suostui kärsivällisesti siihen epäluuloon, jota kohtaa armoa, lempeyttä ja rakkautta säteilevä, suoraselkäinen ihminen. Näin hän teki myös silloin, kun hänet häpäistiin julkisesti julmalla ristillä, jonka lukemattomat saivat Rooman valtakunnassa kokea.

Meille ei onneksi tulisi toivottavasti mieleenkään tehdä niin kuin roomalaisille oli mitä luontevinta tehdä heidän arvomaailmaansa horjuttaville ihmisille. Me emme kuitenkaan saa nähdäkseni asettua ylimielisesti entisaikojen ihmisiä korkeampaan moraaliseen asemaan. Me emme ole kehittyneet siihen pisteeseen, missä olemme. Meidät on yhteiskuntina ja yksilöinä nostettu siitä julmuudesta, joka niin helposti edelleen ottaa vallan ihmisestä: kuten tiedämme sodista, jotka vallitsevat maailmalla. Ja kuka meidät on nostanut? Vastaus on selvä, mutta vastauksen kuuleminen vaatinee meiltä luottamusta, siis uskoa. Meidät on nostanut julmuudesta ja vastakkainasettelusta Jeesus, joka nousi kolmantena päivänä ruumineen sieluineen kuolleista. Hän ei ole vieläkään hylännyt meitä millään tapaa, vaan hän kuulee rukoukset, auttaa ruumista, auttaa mieltä. Häntä voi ja saa rukoilla, ja hän vastaa.

Jumala ei siis näytä meille enää vain selkäpuoltaan. Hän ei ole poissaoleva, kuvaamaton. Meillä on Suomessakin kirkas, kaunis taideteos, kuva, joka on kätketty aivan näkyville. Tämä kuva, Jumalan Kuva, on Jeesus, juutalaisten ja koko maailman Messias ja Pelastaja. Jeesus ei kuulu vain joillekin, vaan kaikille, kun hän on kerran näin paljon meille antanut. Tahtoisin niin suuresti, niin kuin varmasti meistä moni, että hän kirkastuisi mahdollisimman kirkkaana meille sekä kirkossa että etäämmällä oleville; sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Hänen lähettämänsä Pyhän Hengen, rakkauden Hengen voimalla voimme rukoilla herätystä ja uudistusta maahamme ja koko maailmaankin. Kehottaisin näin tekemään vaikka joka päivä kulkiessamme kohti helluntaita tänä pääsiäisaikana. Voimme myös rukoilla rauhaa.

Lopuksi haluan vielä viitata kuulemaamme kuuluisaan Jeesuksen lauseeseen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Vanhassa käännöksessä lukee alkukielelle uskollisemmin: ”ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus itse asiassa vetää ristillä kaikki luokseen. Jeesus ei ole pelastuksen ehto, vaan elävä tie pelastukseen. Hän on ainoa tie, mutta tie, jolle Pyhä Henki kutsuu jokaista, kunnes kaikki me Jumalan kuviksi luodut kiitämme Jeesusta hänen kirkastavasta työstään. Vain Pyhässä Hengessä, rakastavassa Hengessä, meillä on vahva toivo, vahva uskallus, rukoilla toinen toistemme puolesta, osallistua Isän Jumalan työhön, hänen, joka tahtoo tuoda kaikki uskollisen sydämensä äärelle.

Laskiaissaarna

 

Hallelujasäe:

FIS Kuinka voisin maksaa Her- G -ral- F -le sen,
FIS minkä hän on hyväk- A -seni E tehnyt?
G Minä kohotan uhrimaljan
ja kiitän Herraa, FIS pe- D -las- E ta- FIS jaa-ni.

Ps. 116:12(–13)

Mark. 10:32–45

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

(Evankeliumi ja saarna alkavat videolla kohdasta 27:40.)



SAARNA LASKIAISENA 11.2.2024 RIIHIMÄEN KESKUSKIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Kuinka rakastankaan kirkkovuotta! Mikä onkaan elämäntilanne, mitä ympärillä tapahtuukaan, tuulahdus toivosta toistuu aina uudestaan raikkaana. Näin olen ajatellut aina, ainakin jo 16-vuotiaasta alkaen, kun päätin käydä messussa joka pyhä. Kirkkovuoden tuoma toivon tuntuma on tänään taas laskiaisena. Maailmalla tämä on karnevaaliaikaa, etenkin katolisissa maissa. Meillä syödään laskiaispullia, hernekeittoa, pidetään hauskaa laskemalla pulkkamäkeä. Matka kohti pääsiäistä alkaa, paastonaikaan laskeudutaan. Edessämme on Jeesuksen nouseminen kuolleista, ja kevät koittaa, valo voittaa. Ilo! Ylistys! Luopukaamme kaikesta muusta kuin ilosta, jonka Jeesus antaa. Jättäkäämme kaikki muut väitteet taaksemme kuin Jeesuksen armon täydellinen voitto. Se meille siintää: pääsiäinen, juhla, joka vapauttaa ihmiskunnan. Paastonaika, matkana kohti pääsiäistä, on paastoamista ilottomuudesta ja toivottomuudesta, niistä luopumista.

Ylistämällä Jeesusta aloitan kirkkovuoden ajasta riippumatta yleensä saarnan, jotta pääsisimme heti käsiksi uskomme ytimeen: Jeesukseen ja iloon. Asiaan liittyen tahtoisinkin kysyä teiltä: mitä merkitsee sana ”halleluja”? Kysyin tätä jo aiemmin rippikoululaisilta, kun valmistelimme tätä laskiaisen messua, joten he varmasti tietävät. Kanttori myös tietää virkansa puolesta. …. Ylistäkää Herraa! "Hallelu" tarkoittaa hepreaksi "ylistäkää", ”ja” tarkoittaa ”Jahvea” eli ”Herraa”.

Halleluja liittyy laskiaiseen, sillä tavoin, että laskiaisena lauletaan ”halleluja” evankeliumin ympärillä viimeistä kertaa ennen kohta alkavaa paastonaikaa. Laskeuduttuamme laskiaisena paastonaikaan paasto lähtee liikkeelle alkavalla viikolla tuhkakeskiviikkona, jolloin vietetään myös messua. Paastonaika kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. On sinänsä mielenkiintoista, että luovumme hallelujasta luterilaisessa kirkossamme paastonaikana. Eihän Jeesuksen oman opetuksen mukaan paastoaminen saa olla masentunutta ja ilotonta toimintaa. Ortodoksisessa kirkossa lauletaankin enemmän hallelujia paastonaikana kuin muulloin. Toisaalta meidän kirkossamme liturgisissa rukoushetkissä kuten vesperissä lauletaan ”Ylistys sinulle Kristus, kunnian kuningas” paastonaikana - eli käytännössä sama asia kuin halleluja, ylistäkää Herraa.

Ehkä nämä asiat sanon siksi, että tahdon meidän miettivän, mistä on syytä luopua paastonaikana. Onko syytä luopua ilosta ja riemusta, ylistyksestä, vai jostakin ihan muusta? Paastonaikaanhan kuuluu kolme keskeistä asiaa. Yksi on jostakin paastoaminen eli jostakin luopuminen. Toinen on almujen antaminen eli lähimmäisenrakkaus. Kolmas on rukoukseen keskittyminen, josta puhuinkin täällä kaksi viikkoa sitten. Nämä kolme asiaa - paasto, avunanto ja ja rukous - tukevat toisiaan. Jos voi luopua jostakin vähemmän tärkeästä, jää enemmän aikaa ja resursseja sekä toisten auttamiseen että rukoilemiseen. Paastonaika on kaikkinensa kilvoittelua sillä tiellä, johon Jeesus meitä päivän evankeliumissa kehottaa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.” Meidät on näin ollen kutsuttu luopumaan omasta oikeassaolemistamme, asemastamme ja ennakkoluuloistamme antaaksemme itsemme toisille. Nöyrtyessämme me todistamme Jeesuksesta, joka on jo kerran antanut itsensä koko maailmalle lahjaksi.

Tehtävä on laaja, kaiken kattava. Sitä kutsutaan perinteisesti kilvoitteluksi, ja paastonaikana satsaamme siihen. Paastoa viettäessämme seuraamme Jeesuksen omaa esimerkkiä. Hän paastosi ja rukoili maailman puolesta 40 päivän ajan. Näin hän teki Johannes Kastajalta saamansa kasteen jälkeen ennen julkisen parantamis- ja julistustoimintansa aloittamista. Paastoaminen luopumisena voi tarkoittaa ruoan vähentämistä, mutta voi aloittaa muustakin maallisesta asiasta, jota voisi vähentää, jottta voimme antaa omastamme paremmin. Voi olla kuitenkin todella vaikeaa luopua jostakin asiasta, josta on tullut itselleen aikaa vievä, vaikka ei haluaisikaan keskittyä siihen. Murehtiminen ja pettymys tuntuvat kuuluvan ihmisen eloon. Lääkettä niihin haemme erilaisista jokseenkin kutkuttavista asioista, jolla viemme huomion ikävämmistä kokemuksista. Paastonaikana emme voi mielestäni oppia luopumaan erilaisista turhuuksista, jos emme tarjoa niiden sijaan jotakin parempaa.

Se parempi asia on se, mihin paastonaika lopulta viittaa. Paras asia, joka motivoi luopumaan vähemmän tärkeistä asioista, on itse ihana Jeesus, pääsiäisen Herra. Hän on kuoleman ja synnin pääsiäisenä voittaen tuonut maailmaan täydellisen ja rajattoman ilon. Kuten päivän evankeliumissa kuulimme: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Jeesus on siis tuonut maailmaan toivon, joka koskeee jokaista ihmistä, ehdoitta. Jeesus herättää sydämeen rakkauden häntä kohtaan, Jumalaa kohtaan, Jeesus innostaa, hän rohkaisee, hän on lempeä, hän yhdistää, Jeesus yllättää, tekee ihmeitä, parantaa, vie pois murheet, tuo tilalle Hengen armolahjat ja ennen kaikkea antaa rakkauden ja kaiken sen lämmön.

Jeesusta miettien voi oivaltaa monia erilaisia tapoja paastota, luopua jostakin vähemmän tärkeästä lähimmäisen hyväksi. On olemassa esimerkiksi somepaasto. Yhteisvastuukeräys antaa mahdollisuuden auttaa rahallisesti, tänä vuonna nuoria Suomessa ja maailmalla. Olennaista on kuitenkin tällä paaston matkalla se, millaiseen kuvaan todellisuudesta ja maailmasta liitymme. Olemme matkalla kohti kristinuskon suurinta juhlaa, Herran pääsiäistä. Loputon rakkaus ja armo ilmeni täydellisesti Jeesuksessa, joka ei tuominnut elämänsä päättyessä edes murhaajiaan, vaan rukoili heille anteeksiantoa.

Meidän on ennen kaikkea luovuttava kaikista sellaisista ajatuksista, jotka väittävät Jeesuksen armon täydellistä voittoa vastaan. Pääsiäisenä Jumala itse vahvisti Jeesuksen käsityksen maailmasta herättämällä hänet kuolleista. Maailmamme on nyt niin kuin ennenkin kovin täynnä armottomuutta, vastakainasettelua, katkeruutta ja luottamattomuutta, ja näitä pidetään usein erilaisten sinänsä hyvin arvojen varjolla välttämättöminä sekä kirkossa, yksityiselämässä että yhteiskunnassa. Tämä ei ole kuitenkaan ikinä kristityn tie, vaan Jeesus käskee kostosta luopumiseen ja antamaan anteeksi 77 kertaa 7 kertaa eli aina uudestaan. Anteeksianto nousi pääsiäisenä haudasta, kuten varhaisen kirkon pääsiäissaarnoissa sanotaan.

Rakkaat ystävät. Lopulta kaikki polvet notkistuvat Herran edessä, kuten me tänään ehtoollisella. Lopulta kaikki ihmiset ylistävät sitä Vapahtajaa, joka pitkänäperjantaina alentui meidän ihmisten armottomuuden alle. Tällainen, aivan kaiken kattava, on se näkymä, johon muun muassa apstoli Paavalin opetus meitä kutsuu. Rakkaus ei koskaan katoa eikä se tule häviämään kamppailua ihmisten sieluista, sillä kaikkivaltias Jumala on itse Rakkaus ja hän on jo kerran voittanut rakkaudettomuuden Jeesus Nasaretilaisen ristinpuulla.

Ehkä voimme siis nyt pääsiäistä kohti mennessä rohkaistua todistamaan Jeesuksesta sanoin ja teoin. Se on mahdollista, jos teemme sen iloisin mielin, ilman pelkoa, ilman uhkan mahdollisuutta. Herätyksen ajat eivät ole poissuljetut. Usko voi levitä, voi tulla nousukierre, kuitenkin vain ilon kautta, armoa tähdentäen, armoa ilmentäen. Meillä luterilaisessa kirkossa ollaan usein varovaisia profetioiden suhteen, mutta niitä onkin aina syytä arvioida. Koin aikamoisen shokin, kun viime kesänä kotikirkkooni Temppeliaukioon tuli Saksan-amerikkalainen mies, joka kertoi, että Suomessa voisi alkaa levitä nuotioita, Hengen tulta, iloa. Olkoon tällainen näkymä ainakin rohkaisuna. Kilvoittelumme voi, Luojan niin salliessa, kantaa hedelmää toisille. Ja näkisin, että Riihimäellä tämä on erityisen mahdollista, paljon on täällä ollut pitkään rukousta, rukoilijoita.

Isä Jumala ei antanut Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden, näin itse olen saanut kokea näyssä 12 vuotta sitten. Antakaamme siis kunnia Kolminaisuudelle tänä paastonaikana. Todistakaamme iloisin mielin Jeesuksesta. Luopukaamme kaikista sellaisista kertomuksista, jotka vievät meidät ilottomuuteen tai armottomuuteen. Uskokaamme siihen kertomukseen, johon paastonaikana osallistumme: Jeesuksen voittoon. Niin kuin Paavali sanoo: ”Iloitkaa aina! Rukoilkaa lakkaamatta! Kiittäkää kaikesta!” Paavalilla oli laskiaisen henkeä, karnevaalihenkeä!

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! Olkoon hän aina ylistetty! Voitte toistaa perässä: Olkoon hän aina ylistetty..! Olkoon hän aina ylistetty!