Kiitoksen Henki voittaa

Hallelujasäe

Halleluja! Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää,
ihanaa on virittää ylistyslaulu!

Ps. 147:1

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5 (jakeet 1-15)

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
    Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Saarna Pitäjänmäen kirkossa Pitäjänmäki-päivänä 10.9.2023 15. sunnuntaina helluntaista
Petri Samuel Tikka + 

Virsi 210

Rakkaat ystävät,

Olemmeko kirkossa ja yhteiskunnassa väsähtäneitä ja jumittuneita vastakkainasetteluun? Mitä jos kaiken hankalan keskellä alkaisimmekin kiittää Jeesusta? Voittaako kiitoksen Henki nyt ja lopulta? Tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. Ajattelen ja uskon jo monen toisen kristityn rohkaisemana, että kiitosmieli murheiden ja huolten keskellä nostaa ja vie eteenpäin. Kiitollisuus toinen toisistamme kristittyinä, ihmisinä, lähimmäisinä luo aivan toisen perspektiivin kuin huolipuhe ja siitä kumpuava vihapuhe ja toistemme loputon arvosteleminen. Kiittäkäämme siis tänään Jeesusta, ainoaa syytä, miksi olemme täällä. Huolemme on jo yksi kantanut, yksi on antanut meille terveyden ja pelastuksen: Jeesus.

Miettikäämme sydämessämme tänään, miten meistä tulee terveitä, mikä voima meidät virvoittaa huolten keskellä, jotta ottaisimme oppia Lammasportin altaan ihmeestä. Jumalan lähettämä elävä enkeli, itse hyvyyden voima, ei voinut pelastaa elinikäistä sairautta kantanutta miestä. Voisivatko siis meidän taivaalliset ja suuret arvomme pelastaa meidät? Emmekö juuri arvoillamme ja opeillamme revi toisiamme rikki sen sijaan, että auttaisimme toisiamme niillä? Yksin jäi mies altaalle, kun kukaan ei ollut häntä auttamassa. Ei, älkäämme tehkö niin, vaan muistakaamme Jeesusta, joka on keskellämme ja joka ei hylkää ketään vääränlaista, mielestämme väärässä olevaa. Katsokaamme tänään Jeesukseen, yksin häneen, yksin hänen kiitoksensa ja ylistyksensä sydämessämme. Kiitos ja ylistys meidät lahjana virvoittakoot ja parantakoot: etenkin sydämemme! Kertokaamme parannetun miehen kanssa, kuka meidät on pelastanut! Kiitosmieli johtaa ristin tielle, nöyryyden poluille, kohti jumalallisia päämääriä lähimmäisen rinnalla.

Kiitos

Niin, yksin ilo ja kiitos vallatkoon tänään sydämemme päivän teeman mukaisesti. Kiitos ja ihmetys varmasti antoi voimaa sairaalle, joka parantui Jeesuksen uutta luovan käskyn vaikutuksesta. Tänään on siis syytä ainoan Pelastajamme Jeesuksen tähden ylistää itse kiitollisuutta. Kiitollisuus on asetettu jokaisen ihmisen sydämeen, se on jotakin suurta ja taivaallista ja vie meidät Herramme luo. Kiitos on samanaikaisesti aivan perusinhimillinen tunne, joka ei edellytä etukäteen mitään uskoa. Kiitollisuus on iloa, jonka haluaa antaa eteenpäin kaikesta ihanasta, mitä on kokenut. Kiitos ei ole myöskään ikinä minkäänlaista suoritusta, se ei tule pakottamalla esille. Kiitos on lahjaa, ihmetystä. Kiitos muistuttaa meitä kaikesta todellisesta. Kiitos yksin tekee elämän elämisen arvoiseksi. Kiitos on kaiken kattava ja yhdistävä voima, sillä se tuo elämään mielekkyyden, suuntaudumme ulos, iloon, toista kohtaamaan. Kaikessa perusinhimillisyydessään kiitollisuus kertoo Jumalan olemassaolosta keskellämme. Kiitos on Jumalan lailla näkymätön mutta kaiken todellistava voima. Kiitollisuus on hyvää mieltä, hyvää henkeä, oikeastaan Jumalan Henkeä. Kiitollisuus ei siis ole mieliala eikä vain vertauskuva Jumalasta. Kiitollisuus on voima, joka puhuttelee meitä, ilahduttaa meitä. Kiitosmieli on jotakin persoonallista. On syytä sanoa, että Pyhä Henki itse on kiitoksen voima. Hän on itse Kiitos. Jumalan Henki antaa ilon ja vie sen eteenpäin Isälle, hän on elävä ja virvoittava Jeesuksen Henki keskellämme. Kiittäkäämme, olkaamme Hengen inspiroimia, iloitkaamme toivossa!

Huolten ja murheiden, pelkojen ja vastakkainasettelujen sijaan ja niiden keskellä armahdettuina emmekö voisi siis kiittää ja ylistää Jeesusta? Ehkä esteitä kiitoksen tieltä voisi poistaa se, jos tajuamme, ettei Jeesus ole vain niiden Pelastaja, jotka ajattelevat häntä tietoisesti. Me emme ole kiitosmielen kuplassa kirkossa olevina kristittyinä. Jeesus on kaikkien yhteinen Jumala. Kiitokseen ja toivoon on siksi aina syytä. Johanneksen evankeliumissa kansan johtajat kysyvät ihmiseltä, jonka Jeesus on parantanut pitkäaikaisesta vaivasta: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka oli kyseessä. Tämä lienee kuva elämästä tällä hetkellä. Monille maailmassa Jeesuksen nimi on joko tuntematon tai sitten ei vain jakseta ajatella tai harkita, että Jeesus toimii ja elää keskellämme. Silti Jeesus parantaa, pelastaa ja auttaa. Monilla meistä voi olla mielessä tilanteita, jolloin Jeesus on konkreettisesti puuttunut ja parantanut itseämme tai lähimmäistä. Kuinka monia, lukemattomia tilanteita kuitenkin on, joissa Jeesus on jo läsnä eikä meillä vain ole ollut mahdollisuutta kuulla tai kykyä havannoida häntä?

Sanotaanhan Johanneksen evankeliumin lopussa: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” (Joh. 21:25) Jeesuksen olemassaolo tarkoittaa sitä, että Jumala ei ole vain yleisesti rakastava. Jumala on myös meitä kaikkia lähellä ja lähestyttävissä. Jumala on ihminen, lähimmäinen, ajassa ja paikassa oleva juutalainen, joka auttaa. Jeesus, maailman ja juutalaisten Messias, on taannut sen, ettei meidän tarvitse väkipakolla enää turvata elämäämme. Kaikki virheemme on ääneen lausuen antanut Jeesus anteeksi ristillä. Hän on voittanut kaiken syyn pelolle. Jeesus ei ole kuitenkaan pelkästään pelastaja, hän on itse pelastus, kaikki hyvä, lähimmäisyys, rakkaus, armo. Kaikki pahan ongelmat, kaikki vastakkainasettelu ja vihollisuus, jopa ikuinen helvetti itse, on kokonaan voitettu, tuhottu ja ratkaistu hänessä.

Usko, toivo ja Hengen voima

Me kaikki olemme ihmisiä, joille Jeesus on tuonut pelastuksen ennen kuin siitä mitään tiesimme. Hänen apunsa ei riipu uskostamme tai ratkaisuistamme. Eräs kertoi minulle tällaisen vertauksen liittyen Jeesukseen. Mitä jos ystäväni antaisi minulle 5000 euron velan anteeksi ajatellen sitä, että varmaan murehdin takaisinmaksua? Ystäväni lähettäisi ehkä toisen ihmisen kertomaan minulle. Uskonko vai en? Millaiseksi arvioin ystäväni? Riippumatta uskostani ystäväni on kuitenkin antanut velkani anteeksi. Ystäväni on hyvä, rakastava ja armahtava. Ehkä tällä tavoin voimme myös tulkita sitä, kun Jeesus sanoo parantamalleen: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Me olemme jo terveitä, armahdettuja, pelastettuja, Jeesuksessa, hänen armahtavassa Hengessään. Hän on aina hyvä, armahtava ja rakastava. Synti on Jeesuksen omien sanojen mukaan Johanneksen evankeliumissa siinä, että häneen ei uskota. Jos häneen ei uskota, se ei tarkoita, että Jeesus ei itse olisi enää hyvä. Hän on aina niin hyvä, ettei hänestä häpeä kertoa taikka häntä julistaa. Hänessä ei ole mitään pahaa tai tuomitsevaa, hän ei meitä syytä, niin hän sanoo pian kuulemamme evankeliumin kohdan jälkeen. Epäuskomme ja epäluulomme vain hämärtävät yhteyttä häneen, luovat pahuuden harhamaailmaa. Herra meitä tästä armahtakoon! Onhan Kolminaisuus voittanut kaiken epäluulon ja tuonut epäuskon sijaan helluntaina maailmaan yhteyden Hengen.

Yhteyden Henki voittaa, kiitoksen Henki voittaa. Raamatun mukaan lopussa kiitos seisoo. Muun muassa Paavalin kirjeiden mukaan kaikki maailmassa lopulta kiittävät Jumalaa ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus vetää ristillä, myötätunnon ehdottomalla merkillä, kaikki luokseen. Miksi emme rukoilisi, että iloa herättävä näky alkaisi saada yhä enemmän sijaa keskellämme ja meidän sydämissämme? Ehkä kuitenkin olemme väsyneitä, pettyneitä joko seurakuntalaisiin tai muihin ihmisiin. Ehkä olemme halunneet nähdä heissä Jeesuksen taikka uskon saajan, mutta olemmekin saaneet takkiimme ja kohdanneet viekkautta tai torjuntaa, jopa pahuutta. Tämä on todellisuutta ja tuo syviä haavoja sisimpään. Jeesus on kuitenkin voittanut vihollisuuden ja valheen. Haavoihin on lääke, katkeruutemme hoidetaan, sen Jeesus kuulee, hän, jonka pilkaten naulitsivat hänen rakastamansa ihmiset ristille. Hänen Hengessään voimme rukoilla itsellemme luottamuksen vahvistusta niin, että evankeliumi leviää vastustuksesta huolimatta. Saivathan kansan johtajatkin kuulla Jeesuksen parantamalta todistuksen Jeesuksesta, todistuksen, joka jätti jäljen, vaikei se aiheuttikin vastustusta. Uskon, että voimme yhdessä voimistua moninkertaisiin voimiin, todistamaan Jeesuksesta hankaluuksista ja epäilyksistä huolimatta. Näin voi tapahtua, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja olemme vain oma itsemme, haavoilla, rikkilyötyinä, Jeesuksen parantamina. Meistä voi nousta uskottava todistus Hengen antamin voimin. Älkäämme epäilkö Jeesuksen Hengen voimaa hoitaa meitä sekä voittaa epäluulojen verkot. Henkeä voi myös huutaa tietoisesti avuksi: tule, Pyhä Henki. Jeesus on luvannut, että Isä antaa hänet meille varmasti.

Ortodoksisessa kirkossa huudetaan muuten usein avuksi Henkeä. Mainitsen tämän siksi, että tänä viikonloppuna Suomen ortodoksinen kirkko juhlistaa 100-vuotista taivaltaan osana Konstantinopolin Ekumeenista patriarkaattia hänen Kaikkipyhyytensä ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen vieraillessa Suomessa. Siksikin on syytä laulaa ortodokisissa rukoushetkissä toistuvasti laulettu Pyhän Hengen rukous:

"Taivaallinen Kuningas, | Lohduttaja, totuuden Henki, | joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, | hyvyyden lähde | ja elämän antaja, | tule ja asu meissä | ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta || sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme."

Jumalan Hengen voimin mikä tahansa on mahdollista, meidät viedään kohtaamaan lähimmäisissämme Jumala. Sen on Jeesus meille opettanut. Hänhän kertoo, että vangituissa ja nälkäisissä ja ahdistetuissa - ja kaikkihan ovat eri tavoin ahtaalla - kohtaamme hänet. Pyytäkäämme siis itse kukin Jeesukselta hänen lempeää ja hiljaista armoaan, ettei rakkaudettomuuden henki meistä ketään valtaisi, että aina pienimmissä ja heikoimmissa, erityisesti lapsissa, näkisimme Jumalan kuvan ja kaltaisuuden suunnan. Todistakaamme niin pienille kuin suurille Hengessä omalla tavallamme Jeesuksen läsnäolosta. Voimme tehdä näin turvallisella tavalla, jos emme ole sydämessämme kateellisia Jumalan ainoalle Pojalle pitäen ylpeydessämme itseämme oikeassaolevina. Silloin emme näe enää Herraamme, joka armossaan ja lempeydessään yksin on Totuus. Jumalan Poikahan luopui Jumalan vertaisuudesta, ei ollut lainkaan kovaääninen, oikeassa oleva.

Kehotus nöyryyteen ja rukoukseen

Näin hän kuitenkin alentui tehdäkseen meistä hengellisesti aikuisia, rakkaudessa ylös korotettuja. Varhaisen kirkon opettajien mukaan Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen tulisi Jumalaksi. Itse asiassa Jumalan ihmiseksi tulon lähtölaukaukset saattoivat alkaa juuri päivän evankeliumin mainitun Lammasportin altaan lähellä, sillä varhaiskirkon perimätiedon mukaan Vapahtajan äiti Maria syntyi lähellä Lammasportin allasta. 700-luvulla Johannes Damaskolainen saarnasi Marian syntymäpäivänä 8.9. Marian Pojasta, joka parantaa koko maailman, ei vain yksittäisiä ihmisiä kuten enkeli Lammasportin altaalla. Näin Johannes Damaskolainen: ”Kirkko ei saa palvelijakseen enkeliä, vaan itse Suuren Neuvon Enkelin, joka äänettömästi tihkuu kuin hyvyyden sade taljalle ja koko sairastavan sekä turmelukseen taipuvaisen luonnon päälle ja palauttaa sen sairaudettomaan terveyteen ja vanhenemattomaan elämään. Sinussa” eli Mariassa ”olleen kautta halvaantunut mies hyppeli kuin kauris.” (Lähde: Serafeja korkeampi: Bysanttilaisia saarnoja Jumalansynnyttäjästä, s. 56)

Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen parannettaisiin, jotta hänen jumalallinen arvonsa tuotaisiin esille. Se oli Jeesuksen ihmeen tarkoitus Lammasportin altaalla, hänen äitinsä syntymäpaikalla. Jeesus sai ihmisyytensä äidiltään, mutta kaikki saavat vuorostaan jumalallisen arvon tuolta Marian Pojalta. Sen miehen kanssa, jonka Jeesus paransi äitinsä syntymäpaikalla, saamme mekin elämällemme ikuisen ja merkityksellisen suunnan. Osallistukaamme ihmiseksi tulleen Jumalan nöyryyteen, joka ei katso itseään, vaan aina lähimmäisen parasta riippumatta päivästä, vaikka parantaen kiellettynä sapattina. Jeesuksessa emme voi kiistellä siitä, onko se ja se sinänsä tärkeä arvo suurin. Älkäämme repikö rikki toisiamme arvojen ja oppien tähden, sysäten toisiamme syrjään. Meillä ei ole kyllä kykyä nöyrtyä omasta takaa, se on yksin Jeesuksen Kristuksen lahjaa. Nöyryys on unohdetuin mutta tärkein Hengen lahjoista. Oman pienuutemme tunteminen vie armosta korkeuksiin. Nöyryys on suurin, ihmeellisin, ihmeteltävin ja jumalallisin Jumalan lukemattomista lahjoista. Niin, ehkä sitten nöyryys on se arvoista tärkein, jos näin voisi sanoa. Eli kilpailkaamme toinen toistemme kunnioittamisessa Paavalin opin mukaan. Onhan nöyryys, alentuminen toisen tasolle, toista vähäisemmäksikin, Jeesuksen olemuksen ytimessä. Kiittäkäämme Hengessä siis Jumalaa hänen Poikansa äärettömästä nöyryydestä, kärsimyksestä, ihmisrakkaudesta ja ylösnousemuksesta.

Johanneksen evankeliumin loppupuoli kertoo: ”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:30-31) Mitä muuta ihmeellistä onkaan siis tiedossa? Rukoilkaamme Hengeltä kaikkia armolahjoja, joita seurakunta tarvitsee, jotta usko Vapahtajaan voimistuisi kirkoissa ja että voisimme turuille ja toreille mennä iloisin ja vapain mielin levittämään sanomaa elävästä toivosta ja Kolminaisuudesta. Ottakaamme itsemme kevyesti, niin otamme Jeesuksen vakavasti. Aamen.