Helatorstain saarna

HELATORSTAIN SAARNA 25.5.2017 PERTUNMAAN KIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

alkuvirsi | 261:1,2,4,6,7,9 Nyt iloitkaa, te kristityt 
kiitosvirsi | 133 Halleluja! Nyt ylistys
lukukappaleiden välissä | 106: 1-2 Terve juhla Kristuksen 
päivän virsi | 108 Oi suuri Voitonruhtinas 
saarnavirsi | 420a:1-3,6,8 Nyt soikoon taivas kiitostaan
saarnan jälkeen | 166:3,6 Niin aukeni tie 
uhrivirsi | 339 Halleluja! Kiitos Herran 
ehtoollisvirret | 227 Ylistys olkoon aina Isällemme

ylistysvirsi | 110:1,3,5 Polvistu eteen Herrasi 

Saarnasin epistolasta:

Ef. 4: 7-15

Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin:
      - Hän nousi korkeuteen
      vangit voittosaaliinaan,
      hän antoi lahjoja ihmisille.
    Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita. Silloin me noudatamme totuutta ja rakkautta ja kasvamme kaikin tavoin kiinni Kristukseen, häneen, joka on pää.

Hallelujasäe

Hän, joka laskeutui alas,
nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs
täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.

Ef. 4: 10

Evankeliumi

Joh. 17: 24-26

Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

SAARNA

Rakkaat kristityt,

Helatorstai on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Tänä vuonna vietämme myös reformaation 500-vuotisjuhlaa. Kristuksen taivaaseen astuminen merkitsee sitä, että hän on läsnä kaikkialla. Tämä on yksi uskonpuhdistuksen eli reformaation opeista. Jeesus meni ihmisenä takaisin taivaaseen Isän luo. Näin hänen inhimillinen läsnäolonsa täyttää kaiken. Koska Isä Jumala on kaikkialla, hänen oikealla puolellaan istuva Jeesus on myös kaikkialla. Tällä perusteltiin muun muassa se, että Jeesus kykenee olemaan läsnä myös ehtoollisessa. Hän on läsnä ihan ruumiillisesti, todellisesti. Hän on kouriintuntuvalla tavalla läsnä eikä vain henkisesti, niin kuin jotkut muut kristityt opettivat. Me saamme käsin kosketeltavan vakuutuksen armosta.

Saarnani avulla haluan, että voisimme kokea jotain siitä, mitä Kristuksen taivaaseen astuminen todella merkitsee. Se on jotain varsin yllättävää, aivan päinvastaista kuin mitä helposti luulisi. Kristus ei mennyt vain yksin taivaaseen, vaan otti mukanaan ihmisiä sinne mennessään. Jeesuksen taivaaseen meneminen ei myöskään merkitse hänen poissaoloaan. Kirkkona rakennumme hänen rakastavan läsnäolonsa temppeliksi maan päällä. Kristittyinä kaikki on meidän, jopa itse Jumala.

Vangit taivaaseen

Päivän epistolassa pyhä Paavali puhuu siitä, mitä Kristuksen astuminen taivaaseen sai aikaan. Hän tulkitsee psalmia 68, jossa puhutaan Jumalan saapumisesta temppeliinsä, Siionin vuorelle. Paavalin mukaan Kristus on itse Herra Jumala, joka teki näin: ”Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille.” Kuollessaan Kristus astui maailmankaikkeuden syvimpiin rakenteisiin asti. Hän astui alas tuonelaan, sinne, mihin Vanhan testamentin mukaan kaikki ihmiset olivat kulkemassa. Vangit, jotka Herra Jeesus otti mukanaan, olivat kaikki nämä, siis kaikki ne, jotka eivät pystyneet auttamaan itseään. Perisynnin tähden, Aadamin perillisinä kaikki ihmiset ovat katoavaisia ja heikkoja. Osoittaakseen rakkautensa ja armonsa Kristus lunasti koko ihmiskunnan, jonka hän oli sallinut joutua ymmärtämättömyyden valtaan. Pääsiäisenä hän päästi aivan kaikki kuoleman ja pahan vallasta. Eikä tässä kaikki: hän kohotti kaikki eksyneet uuteen elämään. Helatorstaina Kristus vei meidät ylös Isänsä temppeliin. Hän vei meidät kotiin.

Psalmi ei viittaa vain ihmisten katoavaisuuteen. Meidät kaikki pelastetaan muustakin kuin jostakin, mikä koskee vasta elämämme päätöstä. Me petymme ja kapinoimme Jumalaa vastaan, kun elämämme keskellä kaikki ei suju tahtomme mukaisesti. Hyvänä Isänä Jumala ei hätkähdä kiukuttelevia lapsia. Psalmissa lukee Vanhan testamentin käännöksemme mukaan: ”Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan.” Jumala ei ensin edellytä meiltä uskoa tai kuuliaisuutta ennen kuin hän pelastaa meidät. Kasteen sakramentin kautta meidät on otettu mukaan Jumalan perheväkeen huutavina pienokaisina. Kirkossa me kasvamme kristityiksi ja seurakuntana otamme koko yhteisöämme mukaan tähän perheyhteyteen ilman ehtoja. Juuri tavallinen elämä, juuri tällainen pertunmaalainen seurakuntaelämä välittämisenä ja yhteytenä, on sitä, mitä varten Kristus astui korkeuksiin. Taivas ei olekaan harppujen tuonpuoleista helinää, vaan kotia, elävää yhteyttä ihmisten välillä (nyyttikestejä).

Läsnäolo

Helatorstai! Avoin taivas! Vapaa maa! Tämä juhlapäivä on suuri ja avara. Sanat eivät melkein riitä kaiken sen syvyyden kuvaamiseen. Helatorstaissa on nimittäin kyse siitä, että kaikki, mistä kristinuskossa on kyse, tulee todellisuudeksi tässä ja nyt. Jeesus on läsnä, ei vain Raamatun lehdillä. Toivo on totta nyt, ei vasta huomenna. Taivas on keskellämme, ei vain tuonpuoleisessa. Sanoohan Raamattu: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Hän on kaikessa läsnä, siis ehdottomasti ja väistämättä myös tässä hetkessä ja tässä paikassa, täällä Pertunmaalla armon vuonna 2017.

Usein helatorstai ymmärretään kuitenkin aivan päinvastoin. Luullaan, että se merkitsee Kristuksen juhlallista poistumista keskeltämme. Me jäämme ikävöiden odottamaan Pyhää Henkeä, jonka tuleminen helluntaina ikään kuin korvaisi Jeesuksen poissaolon. Eikö kuitenkin Vapahtaja luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti? Tämän lupauksen ylösnoussut Herra sanoi ennen taivaaseen astumistaan. Ja jo ennen kuolemaansa hän lupasi olla meissä, kuten kuulimme päivän evankeliumissa: ”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Jeesus on meidän kanssamme, meidän keskellämme ja peräti meissä, meidän sisällämme. Voisiko kukaan olla lähempänä? Ehtoollisessa me jopa syömme Kristuksen, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin. Näin hän tulee aistein havaittavassa muodossa keskellemme. Hän ei ole siis edes ruumiinsa puolesta poissa ja muualla. Hän jopa ravitsee meidät itsellään ja läpäisee meidät syvemmin kuin kukaan muu. Onko mikään tästä poissaoloa? Entä ilosanoma, armon ja toivon ääni, joka uudistaa koko olemuksemme ja tuo sille innon elää? Kaikki tämän on Jeesuksen läsnäoloa, hänen kouriintuntuvaa olemistaan ihmiskuntansa keskellä. Pyhä Henki johdattaa maailmaa Jeesuksen luo näyttäen, kuinka ihana hän on. Pyhä Henki on itse Jumala, Kolminaisuuden kolmas Persoona. Hän ei ole Herramme Jeesuksen läsnäolon korvaaja. Pyhä Henki on Kristuksen vapahtavan läsnäolon kirkastaja, sen paljastaja.

Temppeli on koti ja ruumis on ihmiskunta

Jeesus ei ole kaukana. Taivaskaan ei ole kaukana, jossakin muualla. Se, mikä on kaikkein korkeinta, on läheisyys ja ilo. Sitä on taivas. Taivas on koti, taivaankoti. Taivaassa on temppeli, joka ei hohda jylhyyttään, vaan on kodikas. Temppeli tarkoittaa Herran huonetta. Kristus nousi taivaisiin ollakseen Isänsä huoneessa, kotona. Nyt Jumala rakentaa kotia maan päälle. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Hän meni Isänsä luokse korkeuksiin, jotta hän toisi taivaan tänne meidän ihmisten keskelle. Kirkkona me olemme mukana rakentamassa Jumalan rakkauden temppeliä maan päälle. Siihen Paavali viittaa sanoessaan: ”Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.” Rakkaus on suurin armolahja. Sen avulla kasvatamme ja rakennamme Herran huonetta, kotia, seurakuntaa. Seurakunta on myös Kristuksen ruumis.

Temppeli ei merkitse pelkästään kirkkorakennusta, vaikka täällä seurakunta toki kokoontuu. Jumalan huone on elävä rakennus, joka koostuu ihmisistä. Se on siis jotain ruumiillista, elävää. Kirkko on Jeesuksen ruumis, ja hän itse on ruumiinsa pää. Me olemme eläviä rakennuskiviä yhdessä ja samassa temppelissä, joka koostuu ihmisistä. Jeesus, kirkon kulmakivi, on ihminen, ruumiillinen olento. Hän syntyi ihmiseksi meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden, kuten Nikean uskontunnustus sanoo.

Jeesuksen ruumis ei rajoitu vain niihin, jotka tällä hetkellä uskovat Jumalaan ja ovat osa kirkkoa. Kaikki me ihmiset olemme aina eri tavoin joutumassa kuiluihin, hätäilemässä sinne tänne. Nyt kuitenkin kaikki syvyyksiin päätyneet ihmiset on nostettu korkeuksiin. Siksi Jumalan kotia maailmankaikkeudessa rakennetaan jatkuvasti, kunnes se kasvaa täyteen mittaansa. Paavalin mukaan Kristus on täyttänyt kaiken läsnäolollaan. Aikaisemmin kirjeessään hän sanoo Jeesuksesta: ”Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.” Seurakuntansa päänä hänen suunnitelmansa on yhdistää yhdeksi kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Koko ihmiskunnan on tarkoitus olla osa Kristuksen ruumiista, jotta Jumalalla olisi koti maailmankaikkeutensa keskellä. Onhan hän luonut jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen, kirkastamaan kunniaansa.

Kaikki

Meillä on kaikki. Kaikki on meidän. Kaikki on lahjaa. Mitään ei puutu. Kukaan ei jää puuttumaan. Me perimme kaiken. Sitä on olla kristitty: perillinen – kaiken perillinen – kansojen perillinen – itse Jumalan perillinen. Efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa apostoli sanoo: ”Jumala on myös antanut Kristuksessa meille perintöosan, niin kuin hän oli suunnitellut ja ennalta määrännyt -- hän, joka saattaa kaiken tapahtumaan tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti.” Raamatun mukaan Jumalan tahto on kaikkien pelastuminen. Kaiken hyvä päätös on meidän perintöosamme kristittyinä. Meidät kruunataan kaikella sillä, mitä pidämme omanamme jo nyt uskon avulla.

Lapsella on kaikki, mitä hänen vanhemmillaan on, vaikka hän ei kirjaimellisesti omista vielä mitään. Samoin on meidän laitamme. Me elämme Jumalan perheen jäseninä. Kaikki, mikä on Isän, on meidän. Jumalan lapsina meillä on koko maailma, kaikki Jumalan hyvät lahjat ja ennen kaikkea: Jumala itse. Päivän evankeliumin mukaan Kristus Jumala asuu rakkaudessaan meissä. Tässä rakkaudessa ei ole kyse pelkästään vanhemman ja lapsen välisestä lämpimästä suhteesta. Tämä on jotakin kiihkeää, läpäisevää, toinen toisensa omistavaa. Me olemme kuin morsian, ja Kristus on kirkkonsa sulhanen. Laulujen laulussa neito laulaa: ”Rakkaani on minun ja minä olen hänen.” (Laul. l. 2:16)

Se, että Jumala on rakkaudessaan meidän ja meidän keskellämme, ei tarkoita eristäytymistä uskonnolliseen erinomaisuuteen. Uskovina voimme olla varmoja pelastuksestamme siksi, että Jumala on antanut meille armonsa sen täydessä laajuudessaan. Varmuutemme ei perustu siihen, mitä olemme saaneet aikaan tai päättäneet. Autuus ei toteudu sen kustannuksella, että jotkut muut joutuisivat omien valintojensa perusteella eroon ihmiskunnan rakastajasta. Kaikki, aivan kaikki on armoa, sillä kaikki perustuu yksinomaan ihanan Jumalamme omiin rakkauslupauksiin, ei yhdenkään kuolevaisen päätelmiin. Galatalaiskirjeessä apostoli sanoo: ”Jumala näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen.” Tällainen perintö odottaa uskovia: Kristus siunaa kaikki kansat, ketään erottelematta. Ihmissuvusta tulee ihmisperhe, seurakunta.

Me emme saa lahjana niinkään tavaraa, tuntemuksia tai hyvää osaa itsellemme. Omien turvarakenteittemme sijaan saammekin koko ihmiskunnan, kaikki sukupolvet, kaikki koskaan eläneet ihmiset. Toisin sanoen perimme sen, mikä on kaikkein tärkeintä: yhteyden toisiin eli rakkauden. Kukaan ei puutu eikä mitään jää puuttumaan. Me olemme Jumalan perillisiä! Me saamme hänet itsensä! Me perimme hänet, joka on kaikkein suurin, itse suuruus ja suuruuttakin suurempi. Me saamme omaksemme Jumalan, joka on palava rakkaus. Hän on meidän kotimme takkatuli. Hän uudistaa meidät armonsa tyyssijaksi maan päällä ja itse rikkoo suojamuurit, jotka estävät pääsyn mukaan. Näin koko maailmasta tulee Jumalan rakkauden temppeli.

Niin kuin pyhä apostoli Paavali opettaa: ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:23) Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys! (2. Kor. 13:13)