Pessimistinen universalismi

Rapanhapakko ankeriaita kalastamassa (kuva: Pauline Baynes)

Katsoin juuri Katie-vaimoni kanssa vanhaa BBC:n televisiotuotantoa C.S. Lewisin Hopeisesta tuolista. Siinä on hahmo nimeltä Rapanhapakko, joka on äärimmäisen pessimistinen. Verrattuna toisiin kansansa (suistokaisten) jäseniin hän on kuitenkin kertomansa mukaan aivan huikentelevainen. Saadakseen vakavamman katsantokannan elämään hän lähtee tarinan nuorten ihmissankareiden mukana suorittamaan seikkalua, jossa pitää löytää Narnian kadonnut prinssi. Eihän valtakunnan tulevaisuus muutenkaan ole valoisa, niin voi yhtä hyvin olla muualla, matkalla ”pohjoiseen juuri talven tehdessä tuloaan”, etsimässä ”prinssiä joka ei todennäköisesti ole siellä, läpi rauniokaupungin jota kukaan ei ikinä ole nähnyt”.

Kaikista Narnian tarinoista suosittelisin yleensäkin Hopeista tuolia luettavaksi sen eskistentiaalisen syvyyden tähden, jossa käydään syvissä vesissä. Suomalaisia ajatellen suosittelisin sitä siksi, että Rapanhapakko on kuin ilmielävä suomalaiskansallinen sankari täysin tietämättään ja tahtomattaan. Kyseisen suistokaisen puheet ovat tavattoman humoristisia loputtomassa pessimismissään. Rapanhapakko on hyvin samanlainen tapaus kuin esimerkiksi Mielensäpahoittaja tai Puolangan pessimistit. Tarinassa on kuitenkin käänne, joka tuo kaikkeen pessimismiin syvyyttä.

Ennen tuon käänteen kertomista (jos sitä kerron) on kuitenkin alettava valottamaan, mistä tämän blogitekstin otsikossa on kyse. Katie-vaimoni ehdotti, että kirjoittaisin blogitekstin pessimistisestä universalismista. Tämä lähti liikkeelle siitä, kun Rapanhapakosta ilahtuneena ja järkyttyneenä sanoin, että (itselleni ja muutenkin tärkeä ja välttämätön) usko kaikkien pelastumisen toivoon ei tarkoita optimismia. Ei tarvitse olla ollenkaan elämänmyönteistä lähestymistapaa omiin ja maailman kohtaloihin, jotta voi kiinnittyä Jumalaan, joka pelastaa mahdottomat tapaukset. Siis: myös suomalainen voi uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi (kuten Juliana Norwichlainen ja monet muut kristityt kautta historian ja maailman ovat uskoneet).

Tuntuu nimittäin joskus siltä, että on äärimmäisen vaikeaa suomalaisena uskoa siihen, että asiat voivat lopulta olla hyvin. Suomalaisen perusasenne on hyvässä ja pahassa valmistautua pahimpaan ja päivitellä säätä ja kaikkea mahdollista. Suomi on maailman vaikein kieli, ei sitä kukaan voi oikein oppia. Ihan poikkeustapaus on, jos oppii. Ja sauna on tosi kuuma paikka. Mukavaahan on siellä olla, mutta pitää olla varovainen, liian kauan siellä viipyminen on vaarallista. Ihan eri juttu kuin esim. amerikkalaisen uimahallin sauna. (Ymmärrettävästi ja vahingossa olen pelästyttänyt amerikkalaisia käymästä saunassa). Suomalainen osaa varmasti jatkaa tätä ajattelumallia ja antaa lisää esimerkkejä tällaisesta lähestymistavasta.

Tällainen pessimismi ei kuitenkaan aina ole tarkoituksellista negatiivisuutta. Se on vain sitä valmistautumista pahimpaan. Esimerkiksi naimisiin meneviä morsiamia on ennen muinoin peloteltu sillä, että sukulaiset haukkuvat ”kyykäärmeeksi” jne., kun anoppilaan pääsee/joutuu. Tosiasiassa tilanne ei välttämättä ollut läheskään noin paha. Tämä esimerkki on menneestä maailmasta, mutta sama ajatuskulku pätenee edelleen. Jos on valmis siihen, että jää voi pettää, osaa ensinnäkin varautua ja toisaalta hiljaa itsekseen ilahtua siitä, että näin ei päässytkään käymään.

Tarkoitan tällä seuraavaa. Tällainen pessimismi on oikeastaan vain liioiteltua realismia. Se ei tarkoita sitä, että hyvä lopputulema tai toivo on pois suljettu. Toivoon oikeastaan vain varaudutaan varovaisuudella. Varottuamme hetken aikaa ollaan hiljaisesti mutta sitäkin todemmin entistä iloisempia asioiden kääntyessä hyväksi.

Tällaista toivorikasta käännettä, joka pulpahtaa pahimman keskellä odottamatta mutta kuitenkin luontevasti, voi syvätasolla verrata yhteen käsitteeseen Lewisin ystävän, J. R. R. Tolkienin filosofiassa. Tolkienin mukaan saduissa on usein eukatastrofi, käänteinen, hyvä katastrofi (eu- ”hyvä” on sama kuin ev- evankeliumissa eli hyvässä sanomassa). Kaikki on menossa pieleen. Sitten jotakin tarinan omasta syvemmästä luonteesta johtuvaa sattuu ja tilanne muuttuu. Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ei ilman verta ja hikeä. Tämä hyvien satujen logiikka pätee Tolkienin mukaan lopulta todellisuuden tasolla evankeliumiin, jossa ristin tappiota ja sen hedelmänä seuraa ylösnousemus ja toivo. 

Tolkien oli katolilainen, ja hyvä niin, vaikka olen gradussani väittänyt, että hän oli armo-opiltaan luterilaisempi kuin voisi luulla. Luterilaiselle tällainen toivorikas realismi on sitä, että minä olen yhtä aikaa täysin syntinen ja täysin vanhurskautettu. Ei tarvitse odotella liikoja - tai oikeastaan mitään – omasta itsestään. Kristus on toinen asia.

Kuitenkin sekä luterilaisuutta että suomalaisuutta (vieläpä usein oudolla tavalla avioituneena toisiinsa) välillä tahraa toisenlainen pessimismi, jota julkikuulutetaan lähes vastaansanomattamalla voimalla. Ei tee mieli nyt tuoda esimerkkejä suomalaisesta tosipessimismismistä, mutta uskon valitettavan varmasti, että kukin suomalainen lukija pystyy keksimään halutessaan esimerkkejä. Liittyen siihen toivoon, että Jeesus ei aio hylätä yhtään syntistä ja eksynyttä ihmistä, tämä teilataan juuri siksi, että se tarjoaa liian ruusuisen kuvan todellisuudesta. Ei ole mukavaa, että jotkut eivä pelastu: mutta juuri siksi päättymätön kadotus on totta. Se on vakavasti otettava todellisuus. Vapaa tahto vielä (huom. ei vapautettu tahto). Vielä vakavampi mutta armottomampi on syytös, että ”universalismi” ei ota pahaa vakavasti, kun se ei saa ansaittua palkkaansa.

Ymmärrettävästi usein vältän sanaa ”universalismi”, koska se herättää tällaisia mielikuvia, joissa ohitetaan kristillisen laajan toivon perustus, Kristuksen kuolema ja rakkaus (vakavasti otettavia asioita, jos niitä on). Tämän blogitekstin tarkoitus ei ole kutenkaan ruveta vänkäämään teologisista yksityiskohdista. (Jos jonkun siis tekee mieli tehdä niin tämän luettuaan, päivitelköön jotenkin muuten rakentavasti, mutta ei mieluusti vastauksena verkkolokissa tahi kasvokirjassa.) Todellinen pessimisti ei kuitenkaan katso siihen, mikä vain nyt näkyy. Kaikki voi todellakin mennä täysin pieleen...

Rapanhapakko kohtaa lopussa vihreän velhon, joka väittää (muunnettavat muuntaen sadusta teologiaksi), että hyvää maailmaa, jossa kaikki ystävät ovat, ei ole olemassa eikä Jumalaakaan. Rapanhapakko myöntää, että näin varmaankin on, mutta hän ei suostu elämään tällaisen toivottoman näköalan sanelemana. Hän työntää kätensä velhon lumottuun tuleen, polttaa kätensä ja kumoaa lumouksen. Ihmissankarit vapautuvat ja velhon pahaksi käännyttämä prinssikin pelastuu.

Rankalaisen universalistin ja reformoidun kristityn, filosofi Jacques Ellulin (1912-1994) mukaan kaikkien lopullinen pelastuminen on totta perisynnin takia. Kaikki ovat mahdottomia tapauksia, itsessään pelastuksen ulkopuolella. Siksi Jeesus pelastaa yhtä lailla kaikki. Ei ole sen parempia tai huonompia tapauksia. 

En ole itse luonteeltani pessimisti, mutta en optimistikaan. Riippuu tilanteesta ja aiheesta. Halusin tällä blogilla kuitenkin sanoa sen, että suomalaisina voimme odottaa kaikenlaista pahaa tulevaisuudelta ja maailmalta. Voimme silti olla pessimistisiä universalisteja eli odottaa hiljaa Jumalalta sitä, että kaiken yritettyämme, petyttyämme ja yksin ja yhdessä kuoltuamme tapahtuu jotain. Ja se, mitä tapahtuu, ei ole jotain abstraktia ja epärealistista ”hyvää”. Se hyvä on Jumalan Henki, Jumala itse ja vain, liikkumassa kaaosvetten päällä, hautoen. Kastettuinahan me tämän tiedämme – emme tosiaankaan mahdottoman itsemme tai muiden suhdanteiden tähden.

”Jumalan osan hän täytti,
muttei tarttunut oikeuteensa
olla Jumalan vertainen.

Hän tyhjensi itsensä täysin
ja omaksui orjan osan,
tuli ihmisen kaltaiseksi
ja otti ihmisen muodon.

Hän alensi itse itsensä
ja oli kuuliainen
kuolemaansa asti, ristinkuolemaan.

Siksi Jumala korotti hänet
kaikkea korkeammalle
ja antoi hänelle nimen
kaikkia korkeamman.

Jeesuksen nimi saa
jokaisen polvistumaan
taivaassa, maan päällä ja sen alla.

Jeesus Kristus on Herra!
Sen myöntävät vielä kaikki
Isän Jumalan kunniaksi.”

Fil. 2: 6-11 (UT2020-käännös)

P.S. Hyvää kirkastussunnuntaiviikkoa! Voikaa hyvin!