Sermon (with Tolkienian themes) / Saarna (Tolkien-teemoja)

Saarna 12. sunnuntaina helluntaista, 11.8.2013 Temppeliaukion kirkossa. Paikallisten kirkossa kävijöiden lisäksi messussa oli mukana kansainvälisen Tolkienin kielten konferenssin (Omentielva lempea) osallistujia. Siksi oli luontevaa tarkastella professori J.R.R. Tolkienin teoksiin ja uskoon liittyviä teemoja. Suuri joukko suomalaisia Tolkien-faneja saapui paikalle.

Sermon at Temppeliaukio Church, Helsinki, on the 12th Sunday after Pentecost, August 11th 2013. In addition to local Church goers, the Sunday Service was attended by participants of Omentielva Lempea, the Fifth International Conference on J.R.R. Tolkien's Languages. Therefore reflecting on Tolkienian themes was natural in this context, and a large number of Finnish Tolkien fans attended the Mass.

Evankeliumi (The Gospel)

Luuk. 18: 9-14 (Gospel of Luke 18:9-14)

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
    »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!'
    Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.»

 

Rakkaat ystävät,
Dear friends from near and afar,
Melde nildonyar,

All that is gold does not glitter,
Not all those who wander are lost;
The old that is strong does not wither,
Deep roots are not reached by the frost.

From the ashes a fire shall be woken,
A light from the shadows shall spring;
Renewed shall be blade that was broken,
The crownless again shall be king.

Tämä oli runo Tarusta sormusten herrasta. Se, mikä on sisältä kultaa, ei aina loista ulospäin. Tuhkasta nousee tuli, varjoista valo. Tolkienin runossa nuhruinen maankiertäjä onkin kuningas. Päivän evankeliumissa kaksinaamainen veronkiertäjä onkin Jumalan ystävä.

Elämän perimmäiset kysymykset ovat fantasiakirjallisuudessa vahvasti läsnä. Teemat ovat viime kädessä samoja kuin mitä kirkossa käsitellään. Monissa fantasiakirjoissa näkyy niiden kirjoittajien kristillinen usko. Näin on esimerkiksi C.S. Lewisin Narnian tarinoissa sekä J.K. Rowlingin Harry Potter –kirjoissa. Nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isä, Tolkien itse, piti teoksiaan luonteeltaan perimmiltään kristillisinä. Niiden arvopohjan voi tiivistää näin: vähäisin on vahvin, armo käy yli oikeuden, hyvä voittaa pahan. Samalla kun kirkon jäsenmäärä akuutisti vähenee, esimerkiksi Tolkienin teoksiin perustuvat elokuvat ovat jatkuvassa suosiossa. Harva tietää, että Tolkien kävi joka sunnuntai messussa.

The values represented by the works of J.R.R. Tolkien are essentially Christian. These values can be summed up with the word: grace. Works of fantasy often deal with good and evil, and deep moral issues. Frequently this leads, or is thought to lead, to a black and white world view. Even Tolkien is blamed of this. Yet: “Not all those who wander are lost”. Not everything is at it seems. Grace, unmerited love and acceptance, is more primary than justice in defining the nature of goodness. This is the case in the world we live in, as well as in the Middle-earth of Tolkien’s legendarium.

On paradoksaalista, että kirkon jäsenmäärän vähetessä sen sanoma kaikuu yhä vahvana fantasiakirjallisuudessa. Fantasiasta löydetään lohtu, joka puhuu hyvän voitosta ja armon arvosta. Se taho, jonka olemukseen kuuluu julistaa tämän lohdun todellisuutta ja voimaa, koetaan yhä vähemmän omaksi. Monet sanovat: ”Uskon kyllä, mutten niin kuin kirkko opettaa.” Harva kuitenkin toteaisi: ”Luen kyllä fantasiakirjoja, mutta niiden sisältö ei kosketa minua.” Jos kirkon julistama usko koetaan moraaliopiksi, suuntaan tai toiseen, sen kiinnostavuus on tasan nolla. Jos kirkko sen sijaan julistaa maailman parasta kertomusta, joka on käynyt toteen ja edelleen jatkuu, väitteet dogmien kahlitsevuudesta muuttuvat jokseenkin erikoisiksi.

The life and soul of the Church is to proclaim a story that has come true and is still going on. The story of the Church is the victory of good over evil – what fantasy literature also talks about. This Gospel tells how grace can and has trumped justice – as does the best of fiction. In the soul of every human being there is a desire for the victory of good over evil – the desire agitates and stirs. We cannot escape the fact that our experiences in life tell a simultaneous story of the victory of evil over good, of death over life, of disappointments over dreams. The world is a paradox of good and evil. Stories that tell how good conquers evil become easily and impassively associated only with fantasy. The story of the Church, longed for and believed by many, is for some a shadow of a possible hope, at most, and for others, a lie breathed through silver.

Kaikki toivovat hyvän voittoa pahasta. Elämän kohtalot puhuvat toista tarinaa: kuolema voittaa elämän, pettymykset murhaavat unelmat. Kirkon kertomus hyvän voitosta voi muuttua naiiviksi irvikuvakseen, fantasiaksi ilman perustaa. Mitään muuta ei evankeliumi voikaan olla kuin perusteeton tarina, jos sen vastaanottamiseen lisätään vaatimus. Pahan voittaminen ei ole ihmisen ratkaisuvallan alainen asia – onneksi. Elämän suorittamisen luoma huoli on nimittäin sairastuttanut koko maailman. Emme uskalla uskoa unelmiin, ja harmaus on voittanut värit. Siksi Jumala on päättänyt "salakuljettaa" evankeliuminsa sanomaa parhaimpien fantasiakertomusten kautta. Niissä kuitenkin monet näkevät välähdyksen todellisuudesta, joka on ihan jotain muuta. Se on kuin valo, joka kajastaa vaatimusten vankilaan.

In a world that does not dare or does not care to see the power of goodness, goodness manifests itself – or rather, Himself – in unexpected places. The deepest of facts can find its way into fiction. The power of truth is so strong that it is no problem for it to appear in a weak, indefensible form: made-up stories. In situations where hostility to direct proclamation was impossible, Lord Jesus Christ used parables. They are stories that have no factual evidence to support them – whether fact or fiction. The Lord of the Rings – for many the most loved book of the 20th century - is a parable, the point of which becomes apparent in its climax. In it, the hero does not conquer evil. Evil is represented by a ring that brings absolute power to him who wields it. He succumbs to its temptation. His mission was to destroy it. He does not. But he is saved by mercy – by mercy he had shown to a wretched creature and by mercy now shown to him from beyond. And thus the world is saved – by grace, by love that is not based on merit. That sort of love comes from God. And in parables, God is present. Mentioning His name would only be taking it in vain.

Tolkienin fantasiakertomukset ovat kuin vertauksia, joiden syvin sisältö on armo. Tarun sormusten herrasta pääsankari ei onnistu tehtävässään, vaan lankeaa kiusaukseen. Sitä on ihmisluonto – ja hobittihan on vain vertauskuva pienestä, vähäpätöisestä ihmisestä. Tolkienin sankarien hyvyys ei ole heissä itsessään. Siksi hänen tarinansa koskettavat. Ne puhuvat siitä kuinka ihmisellä on elävä toivo, vaikka hän on joutunut syvään ahdinkoon. Jeesuksen vertauksessa tällainen ihminen oli publikaani, talousrikollinen. Hänet annetaan esimerkiksi elämäänsä täydellisesti suorittavalle fariseukselle. Fariseuksen maailmaan mahtuivat vain kovat faktat. Hänelle oli silkkaa fantasiaa se, että elämässään epäonnistuva voisi kelvata Jumalalle. Apua tarvitsevalla on kuitenkin aina toivo. Sillä, joka ei tarvitse apua, ei ole mitään – vaikka hän kuvittelee omistavansa kaiken.

We speak in many languages. The reason why language exists is to tell a story. Words become alive when they carry the message of absolute grace and forgiveness. The words are no longer just words – they carry something infinitely deep in them. The depth of all words – be they in our steadfast Finnish, winsome English or melodic Quenya – their depth is in the story of a weak and humiliated man. He was a light who sprang from the shadows. He was a king without a crown – except one of thorns. The least of all human beings was infact God, and nobody acknowledged it. Salvation was achieved by His willing submission to damnation, to the demands and anguishes of humanity. The story never ceases to be surprising. Becoming more and more familiar with it through life and hearing increases its profundity by paradoxical steps. The climax of the story has been achieved. In the story of life we live page by page. We are in the last pages, turning them, not quite knowing when and how the very end will present itself. One continues to turn the pages anxiously and patiently – waiting for the awesome conclusion.

Sanoissa on voima. Jokainen kieli saa syvyytensä siitä kertomuksesta, jota ne välittävät. Se kertomus on elämä itse. Tässä kertomuksessa kirjailija astui itse sisälle kirjoittamaansa kertomukseen: ihmiselämään. Varjoista tuli valo. Heikoin oli voimakkain. Kuningas kruunattiin orjantappuroilla. Vaatimusten painolasti ja kärsimyksen pohjattomuus tuli yhden kannettavaksi. Me luemme elämän kirjaa – käännekohta on saavutettu.
Sydämemme kieli puhuu lupaavasta lopusta.
The language of our heart speaks of a promise.
Órelva quete.

Elämän kirjailija on tulossa. The author is coming. I maitar túla.

Saarna neljäntenä adventtisunnuntaina

Hallelujasäe

Hän ylentää tomusta mitättömän
ja korottaa tuhkasta köyhän,
sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon
ja antaa heille kunniasijan.

1. Sam. 2: 8

Evankeliumi

Matt. 1: 18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna

Neitsyt oli tullut raskaaksi. Tämä Maria-niminen nuori nainen oli kihloissa. Kukaan ei tietenkään uskonut hänen tarinaansa, että enkeli oli ilmestynyt hänelle. Pyhä Henki eli Jumalan Henki oli luonut uuden ihmisen Marian kohdussa. Näin tyttö väitti. Minä tunnen pari ihmistä, jotka näkevä tusein enkeleitä. Maria sattui näkemään vain kerran yhden enkelin. Ihmisen on kuitenkin hyvin vaikea hyväksyä tavallisuudesta poikkeavia tapahtumia sellaisenaan. Enekeleitä näkevät ihmiset eivät juuri levittele tarinoitaan hulluksi leimaamisen pelossa.

Olettamus oli se, että Maria oli ollut toisen miehen kanssa ja nyt peitteli karvasta totuutta. Joosef, Marian kihlattu, oli kuitenkin lempeä mies. Juutalaisen lain mukaan sellaisen ihmisen, joka rikkoi avioliittoa tai kihlasopimusta vastaan, sai kivittää. Niin vakava oli rikos. Joosef halusi purkaa kihlasopimuksen salaisesti, jotta Maria voisi jatkaa elämäänsä joko vanhempiensa hoivissa tai mahdollisesti sen oletetun miehen kanssa, joka oli saattanut Marian raskaaksi. Se, että Maria olisi puhunut totta, ei kuitenkaan sopinut hänen maailmankuvaansa. Joosef saattoi ajatella: "Ei neitsyt voi tulla itsestään raskaaksi. Se on mahdotonta ja käsittämätöntä. Kihlattuni on menettänyt järkensä."

Näitä asioita ajatellessaan Joosef sai kokea ensimmäisen enkelinäkynsä. Maria oli nähnyt enkelin hereillä ollessaan. Joosef sai nyt ja jatkossa nähdä enkeleitä vain nukkuessaan, ehkä siksi, että hänen olisi helpompi ottaa vastaan ihmeelliset ilmestykset. Enkeli ensinnäkin vahvisti Joosefille sen, ettei lapsi Marian kohdussa ollut luonnollisen lisääntymisen seurausta. Pyhä Henki, joka liikkui luovana voimana jo maailmaan luotaessa, oli tehnyt ihmeen. Nimeksi lapselle tuli antaa Jeesus. Se on sama nimi kuin Joosua. Vanhassa testamentissa Joosua-niminen mies oli johdattanut Israelin kansan luvattuun maahan. Nimi Joosua eli Jeesus tarkoittaa: "Herra pelastaa."

Lapselle kuului antaa nimi Jeesus, koska hän pelastaisi Israelin kaikista sen synneistä. Enkeli viittaa tänään kuulemaamme psalmiin 130, jonka mukaan Herra Jumala lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. Tämä Pyhästä Hengestä siinnyt lapsi ei ollut vain tavallinen lapsi. Hän tulisi tekemään sellaisia asioita, joita vain Jumala voi tehdä, kuten pelastaa synneistä. Matteus, evankeliumin kirjoittaja, viittaa toiseen Vanhan testamentin kohtaan, jonka mukaan neitsyestä syntyvän poja nimi on Immanuel. Se merkitsee "Jumala on meidän kanssamme". Jeesus on ihmiseksi tullut Herra Jumala. Jeesus lunastaa oman kansansa ja koko maailman rakkaudettomuuden vallasta. Jeesus on yhtä aikaa täysin Jumala ja täysin ihminen. Sen takia me ihmiset voimme sanoa: Jumala on meidän kanssamme. Luojamme on syntynyt veljeksemme.

Jumala syntyi ihmiseksi neitsyestä. Tämä tapahtui juuri näin, tälle järjelle käsittämättömällä tavalla, siksi, että me tajuaisimme uskon valtavan merkityksen. Vain usko voi ottaa vastaan sen, mikä on näkymätöntä. Uskon avulla me nämme, että joku rakastaa meitä. Rakkautta ei voi todistaa. Se pitää ikään kuin nähdä, todeta ja kokea. Vain usko voi ottaa vastaan myös Jumalan rakkauden. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Neitsyt Maria ei kohdannut toisen ihmisen rakkautta, kun hän tuli raskaaksi. Inhimillinen rakkauskin on kyllä aina vain lahjaa Jumalalta. Se voi kuitenkin särkyä ja kadota. Neitsyt Maria sai kohdata Jumalan kaikkivoivan, kaiken luovan rakkauden suoraan. Hän uskoi siihen pelastavaan ihmeeseen, mitä Jumala lupasi hänelle, että hän synnyttäisi Pelastajan. Uskon avulla hän tuli raskaaksi. Hän, neitsyt Maria, sai synnyttää Jumalan Sanan.

Mutta ei neitsyt Maria tullut raskaaksi vain itseään varten. Hän otti vastaan Jumalan hyvyyden, jotta se tulisi kaikkien osaksi. Ensimmäinen, joka sai uskon silmin ymmärtää, mitä Marialle oli tapahtunut, oli hänen kihlattunsa Joosef. Hän toimi inhimillisten normien puitteissa eikä nähnyt Jumalan toimintaa elämässään. Kihlatun raskaaksi tulo tuntui vain kamalalta. Enkeli paljasti Joosefille, ettei sovinnainen suvaitsevaisuus voinut häntä auttaa. Omassa hyveellisyydessään hän olisi vain hylännyt Vapahtajan äidin. Nyt Joosef ymmärsi: "Tämä lapsi on siinnyt Marian kohdussa minua vasrten. Hän pelastaa minutkin synneistäni, rakkaudettomuudesta, epäuskosta." Joosef otti Marian vaimokseen pelkäämättä sitä, mitä ihmiset ajattelisivat. Hänelle riitti Jumalan tuoma hyvä mieli, eikä hänen tarvinnut miellyttää muita ihmisiä. Hänen luottavainen asenteensa perustui siihen, mitä hänen lapsensa tulisi tekemään.

Niin, Jeesuksesta tuli myös Joosefin lapsi, vaikka Jumalan Poika tuli ihmiseksi vain neitsyt Mariasta. Uskon avulla Joosef sai voiman ottaa Marian vaimokseen. Uskon avulla heistä tuli aviopari. Uskon avulla Jumalan Pojasta tuli myös hänen lapsensa. Kun ensimmäinen joulu saapui talvisen Juudean keskiyöhön, kun talliluolan hämärässä kuului lapsen ensimmäinen parkaisu, Joosef oli ottamassa vastaan Jumalan Poikaa. Ja hän näki: "Jumala on minun sylissäni. Jumala on minun kanssani."

Synkkyyteen saapui kirkkaus / Into the Dark There Came a Light

Synkkyyteen saapui kirkkaus, ylhäältä aamunkoitto. "On maailmassa rakkaus", soi enkellaulu, -soitto. Nyt ihminen niin pienoinen on suuri Jumalamme, ainoa auttajamme. Me saamme lapsen lahjaksi, rauhaksi riistoon, vaivaan. Ja tuomio käy tyhjäksi, se vaihtuu armoon taivaan. Jo hiljenee ja valkenee yö synnin ahdistuksen, työ alkaa pelastuksen. Ei vuoksi oman kunnian saapunut tänne Luoja, vaan vuoksi kurjan maailman, elämän uuden tuoja. Vie kuolemaan tie valtiaan. Näin kaikki loppuu kerran, ei koskaan armo Herran. On noussut ylös haudastaan anteeksianto itse. Hän sielussaan ja ruumiissaan toi voiton ristin teitse. Hän pelastaa, hän vapauttaa, hän, Messiaamme Kristus, Jumalan Poika, Jeesus. sanat: Petri Tikka lauletaan virren 387 sävelmällä

Into the dark there came a light, more radiant than the morning. "On earth there is a love most bright", the angels sing rejoicing. A human child, so small and mild: our God is now a mortal, in grace He is immortal. A prince of peace we have for us, the victor over oppression; by grace divine He will suppress both judgement and transgression. The night of sin, the plight therein before His might are quaking, salvation's dawn is breaking. God, our Creator, came not by our fate to show his glory, for us our King was born to die, a true memento mori. His path is strife, His death is life: to all there is an ending, yet, God's grace is unending. Forgiveness rises from the grave: more radiant than the morning. O Lord, enslavement You enslave: let humans sing rejoicing! A history of victory You were and are forever, Christ Jesus, God's Son, Saviour. lyrics: Petri Tikka (on Christmas 2010-2011) melody: "Was Gott Tut" (1679) by Severus Gastorius

Ensimmäinen saarnani teologian maisterina 13.6.2010 (3. sunnuntai helluntaista) /// My first sermon as Th.M. (with English summary)

Evankeliumi

Luuk. 14: 16-24
Jeesus kertoi:
    "Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, kaikki on jo valmiina.' Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. 'Olen ostanut pellon', sanoi yksi, 'minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' 'Ostin viisi härkäparia', sanoi toinen, 'ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.' Kolmas sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.'
    Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: 'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"

Päivän evankeliumi on monivivahteinen ja osuva, niin kuin Jeesuksen puheet yleensäkin.  Hän puhuu aterialla, jolla hän on tätä ennen kehottanut ottamaan pitojuhliin vieraiksi köyhiä ja sairaita. Tällöin ei saa palkkaa rikkailta ystäviltä, vaan Jumalalta viimeisenä päivänä. Tähän eräs pöytävieras vastaa: ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa." Hän näyttää tulkitsevan Jeesuksen puhetta niin, että Jumala antaa palkan hyvistä teoista.

Jeesus vastaa tähän esittämällä kertomuksen miehestä, joka kutsuu hyviä tekoja tekeviä ihmisiä pitojuhliin. He eivät pääse aterioimaan, vaan kieltäytyvät tulemasta juhliin. Kieltäytyminen ei johdu siitä, että maalliset asiat olisivat heille tärkeämpiä kuin hengelliset. Päinvastoin, he toimivat juuri Jumalan pyhän lain mukaisesti pitäytessään toimessaan. Pellon tai härkien ostaminen ja naimisiin meneminen ovat oikeita ja hyviä asioita. Ruoan hankkiminen pellosta ja perhe-elämä ovat elämän säilymisen ja varjelemisen kannalta välttämättömyyksiä. Siksi 5. Mooseksen kirjan luvussa 20 annetaan lupa tai oikeastaan käsky olla osallistumatta maan puolustamiseen, Jumalan kansan pyhään velvollisuuteen, jos on juuri hankkinut pellon tai mennyt naimisiin: ”Jos joku teistä on istuttanut viinitarhan mutta ei ole vielä päässyt nauttimaan sen hedelmiä, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen pääsisi nauttimaan hänen viinitarhansa hedelmiä. Jos joku on kihlannut naisen mutta ei ole vielä ottanut häntä vaimokseen, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen ottaisi hänen kihlattuaan vaimokseen.” (5. Moos. 20:6-7)

Kutsusta kieltäytymistä laillisten syiden takia voi siis tuskin nimittää verukkeiden antamiseksi, vaikka näin evankeliumin suomennoksessa todetaan, varsinkin kun kyse on paljon vähemmän tärkeästä asiasta kuin maan puolustamisesta. Elämä voi säilyä ilman osallistumista pitoihin, muttei ilman lisääntymistä, ruoan hankkimista tai jopa puolustussotaa. Pitojuhlat olivat entisaikaan myös päättyneen sodan vertauskuva. Paljon enneminhän kieltäydytään voittojuhlista kuin itse asepalveluksesta. Eihän myöskään pitoja voi järjestää ennen kuin niiden ruokaa on saatu pelloilta. Peltoa ei oltu tarkastettu, härillä ei oltu kynnetty, ei edes oltu ehditty saada perheenlisäystä Jumalan käskyn mukaisesti: ”Lisääntykää, olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa.” Myös maan viljeleminen ja varjeleminen ovat Jumalan käskyjä aivan alusta asti. Kreikankielisen alkutekstin mukaan pitoihin kutsutut eivät välttämättä esitäkään verukkeita: ”verukkeen esittämiseksi” ja ”anteeksi pyytämiseksi” käännetty verbi, παραιτέομαι, voidaan kääntää yhtä hyvin ”kieltäytymiseksi” tai ”vapautuksen pyytämiseksi”. Asian käsittäminen ”verukkeeksi” lienee ylitulkintaa; kyseiseen alkukielen sanaan ei sisälly perusteettoman kieltäytymisen sävyä.

Pidoista kieltäytyvät ovat siis kunnon kansalaisia, jotka eivät lakkaa toimimasta oikein sopimattomaan aikaan esitetyn juhlakutsun takia. Kun kerran kaikki ovat estyneitä, he luultavasti olettavat, että pitoja siirrettäisiin järkevämpään ajankohtaan. Siksi juhlien isännän on tarpeen sanoa, ettei yksikään kutsutuista pääse pitopöytään. Juhlia ei siirretä heille sopivampaan ajankohtaan. Mutta minkä ihmeen takia juhlien isäntä ei sitten muuta suunnitelmiaan? Miksi hän vihastuu juhlavierailleen? He ajattelevat, että juuri heidän kunnollisuutensa takia isäntä on valinnut heidät vieraikseen. He ovat väsymättömän ahkeria ja menestyviä ihmisiä. Yksi vieraista on juuri ostanut viisi härkäparia; tavallisella maanviljeliljällä oli vain yksi härkäpari. Tuollainen vauraus on varmasti siunausta, joka johtuu juuri sellaisesta suoraselkäisyydestä, että uskaltaa kieltäytyä suuren herran kutsuista velvollisuuksiensa takia. Viiden härkäparin omistajanhan täytyy olla vastuussa lukuisten työntekijöittensä hyvinvoinnista. Myös häristä pitää huolehtia. Sanotaanhan Mooseksen laissa: ”Älkää sitoko puivan härän suuta.” (5. Moos. 25:4)

Miksi siis kutsujen järjestäjä suuttuu vierailleen? Tämä johtuu siitä, ettei heille kelpaa palvelijan välittämä sanoma: ”Kaikki on jo valmiina.” Isäntä on valmistanut pidot kaikille ystävilleen ilman, että heidän tarvitsisi tehdä sen hyväksi mitään. Heidän ei tarvitsisi tarkastaa peltoja eikä härkiä ruokansa varmistamiseksi, koska yltäkyllin ruokaa olisi heille ilmaiseksi tarjolla. Heidän ei tarvitsisi edes huolehtia avioelämästään erikseen, koska monta päivää kestäviin juhliin järjestettäisiin kyllä huoneita kaikille. Kaikki on valmiina. Kaikki on tehty kutsuvieraiden hyväksi. Miksi ihmeessä he sitten kieltäytyvät? Koska he eivät voi käsittää ilmaisten juhlien mahdollisuutta. Heidän elämänsä perustuu ajatukselle: ”Ensin työ, sitten huvi.” Juhlien mahdollisuus on heille olemassa vasta, kun kaikki työt on tehty. Juhlat täytyy ansaita, ja juhlia pitää kohtuullisesti, ei milloin tahansa kun joku sattuu kutsumaan. Miksi pitäisi osallistua rikkaan järjestämiin ylenpalttisiin juhliin? Entäs köyhät? Pitäisihän heidätkin ruokkia. Jos ei tee töitä, ei voi myöksään auttaa lähimmäisiä. Vieraat ajattelevat omasta näkökulmastaan aivan oikeutetusti, ettei isäntä voi pahastua nuhteetonta elämää viettäville ystävilleen.

Kutsutut kieltäytyvät, koska he uskovat lakiin eivätkä siihen evankeliumiin, joka välittyy sanomassa: ”Kaikki on jo valmiina”. Jumalan lakiin uskovat kutsutut kuvittelevat, että kutsujalle kelpaavat vain sellaiset ihmiset jotka toimittavat velvollisuutensa oikein. Näinhän elämässä yleensä on: jos toimit hyvin ja rehellisesti, ystäväsi pitävät sinusta. Näin tulkitsi Jeesuksen puheita pöytävieras: autuas Jumalan silmissä se mies, joka huolehtii hyvin tehtävistään ja näin voi myös auttaa vähäosaisia. Jeesuksen vastaus tähän esittää poikkeuksellisen pitojen järjestäjän. Hänelle kelpaavat vain ne, jotka eivät kuvittele moraalisella toiminnallaan saavuttavansa kutsujan suosiota. Hän rakastaa ystäviään ehdoitta. Hän on Jumala. Hänen ensiksi kutsumansa ihmiset vastaavat Jumalan valittua kansaa, joka oli saanut kutsun Jumalan valtakunnan pitoihin. Isännän lähettämä palvelija vastaa apostoleja, jotka kertoivat evankeliumin ilojuhlien alkaneen. Evankeliumin sanoma saaranattiin ensin juutalaisille. Suurin osa kuitenkin kieltäytyi uskomasta, että kaikki on valmista Jeesuksessa. He nimittäin uskoivat Jumalan antaneen lain noudattamisen valmistamaan ihmisiä valtakunnan pitoihin kelpaaviksi.

Juutalaiset eivät kieltäytyneet itsekkyyden takia. He eivät pitäneet itseään parempina kuin muita kansoja. Jumala oli armossaan pelastanut heidät Egyptin orjuudesta. Hän oli antanut heille lain pitääkseen heidät oikealla tiellä. Lain tie ei kuitenkaan muuta ihmisen sydäntä, yhtä vähän kuin uhritkaan, olkootpa ne eläinuhreja tai nöyrän sielun katumusuhreja. Luonnostaan ihminen kuvittelee pärjäävänsä omin voimin. Anteeksianto on vain lähtökohta, sen jälkeen ihminen on vastuussa itsestään. Siksi Jumalan rakkaat ja valitsemat juutalaiset eivät voineet ymmärtää, kun heille sanottiin: ”Tulkaa, kaikki on jo valmiina”. He uskoivat ihmisen olevan kykeneväinen tulemaan Jumalan luokse omasta voimastaaan, vaikka nimenomaan se ihana sanoma, että kaikki on valmiina, kääntää ihmisen Herran puoleen. Juutalaiset eivät kokeneet juhliin tulemisen ajan vielä koittaneen, koska työtä oli tekemättä. Vasta kun kaikki juutalaiset toteuttaisivat lakia, silloin oltaisiin valmiita tulemaan pitojuhliin. Ensin Jumalan kutsu, sitten ihmisen oma vastaus tekoina, valintoina tai uskon ratkaisuina: näin ihminen luonnostaan ja itsessään ajattelee, olkoonpa hän juutalainen, kristitty tai muuhun uskontoon uskova.

Jumalan aikataulussa juhliin tulemisen on määrä tapahtua välittömästi, vaikka työt ovat kesken. Vertauksessa isäntä hankkii vieraikseen sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä hyviä tekoja kelvatakseen isännän juhliin. ”Köyhille ja raajarikoille, sokeille ja rammoille” ei lähetetä kutsua, koska se on jo liian myöhäistä. Heillä ei ole aikaa valmistautua mitenkään juhliin, niin kuin kunnon ihmiset kuvittelevat. Köyhät ja raajarikot vastaavat kaikkia niitä, jotka tajuavat voimattomuutensa toteuttaa Jumalan lakia. Koska köyhät eivät hankkineet ruokaansa lain edellyttämin keinoin, työtä tekemällä, heitä pidettiin aikoinaan syntisinä. Jeesus ei tietenkään näin ajatellut, mutta sekä aineellisesti että hengellisesti köyhät näkevät paremmin riippuvuutensa muista ihmisistä ja Jumalasta. Elämää ei voi hallita. Syntiä ja puutteita ei ihminen voi itse poistaa. Pelastus annetaan ilmaisena lahjana itsessään voimattomille ihmisille, niin kuin ruoka annetaan nälkää näkeville.

Evankeliumin mukaan raajarikot ja sokeat tuodaan juhliin, päinvastoin kuin alkuperäiset kutsutut, joita pyydettiin tulemaan. Tämä ei tietenkään ole mikään ihme, koska sokeilla ja raajarikoilla ei ole mahdollisuutta itse kävellä juhliin. Tuominenkaan ei kuitenkaan riitä kaikkien osalta. Talo ei tule täyteen vieraita ennen kuin joitakin ihmisiä pitää pakottaa mukaan: ”Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.” Käännöksen ”vaatia” tarkoittaa yhtä hyvin väkivallatonta ”pakottamista”. Ruokaa vailla olevat tietenkin suostuvat tuoduiksi ruokaa täynnä oleviin juhliin, mutta miksi joitakin ihmisiä pitää vaatia tai pakottaa niihin? Maanteiden ja kylien kujien asukkaat ovat hyvin epämääräistä porukkaa. Maanteillä kulkivat rosvot. Maaseudun kylien asukkaista tulee nimitys pakana: paganos tarkoittaa maalaista muinaiskreikaksi. Tällaiset ihmiset pitää pakottaa mukaan, koska he eivät ymmärrä mahdollisuutta, että suuri herra kutsuisi heidät pitoihin. Koska he elävät lain tuolla puolen, ei heillä ole tajua edes omasta syntisyydestään. He pyrkivät toteuttamaan itseään omien tekojensa kautta – niin kuin taas rikkaat pyrkivät miellyttämään Jumalaa kunnollisuudellaan. Rosvot eivät tarvitse ilmaisia pitojuhlia, he saavat ne varastamalla rikkailta. Juhliin pakottaminen on rosvon omanarvontunnon alennus ja sen lisäksi rikolliselle mahdollisesti vaarallista – onko tämä vain konsti huijata aitovierten kulkijat viranomaisten käsiin? Näin ollen evankeliumin ilmaiset pitojuhlat ovat mahdoton ajatus syntisten mielelle. Evankeliumin voima kuitenkin pakottaa heidät mukaansa: se antaa aivan uuden näkökulman.

Me alamme syödä ilmaisen pitopöydän antimia, kun uskomme ja luotamme evankeliumin rakastavaan sanomaan. Kaikki on jo nyt valmiina. Ei tarvitse tehdä mitään. Usko ei ole meidän aikaansaamamme asia – Jumala antaa sen meille hyvyydessään. Meille kaikille, jotka etsimme merkitystä omasta itsestämme ja teoistamme, sulaan, puhtaaseen lahjaan uskominen ei ole mahdollista. Emme ratkaisuilla tai valinnoilla tuota uskoa, muuta kuin uskoa omiin kykyihimme. Elämän perusta on silloin meissä itsessämme, ja se on hatara ja kehällinen perusta. Usko syntyy hyvän sanoman kuulemisesta, sen sanoman, että Jeesus on rakastanut ja rakastaa meitä ehdoitta. Kaikki on yksinkertaisesti, vain ja ainoastaan lahjaa.

Kirkkokäsikirjan mukaan tämän sunnuntain otsikko on ”Kutsu Jumalan valtakuntaan”. Aihetta kuvaillaan näin: ”Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. Maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden.” Tämä kuvaus ei pidä paikkaansa. Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on todellisuudessa syntisen tuominen Jumalan valtakuntaan ja pelkkään armoon uskomisen tärkeys. Taitaakin olla niin, että hengellisen elämän tehtävät ja houkutukset estävät ottamasta vastaan Jeesuksen rakkautta. Joka on varma itsessään ja ahkeroi, hän tuomitsee muut ja samalla itsensä.

Valitettavasti kirkkokäsikirjan esittämä kuvaus armojärjestyksestä, siitä, kuinka pääsemme osallisiksi pelastuksesta, on Suomen kirkossa ja kaikkialla rakkaan kristikuntamme sisällä yleisin käsitys asiasta. Kaikki me kristityt yhdessä uskomme, että pelastus on lahjaa yksin armosta. Usein kuitenkin lisätään, että Jumalan on tosin tehnyt kaiken valmiiksi, mutta meidän pitää vastata kutsuun omalla ratkaisullamme tai uskollamme. Usko ei ole tässä käsityksessä Jumalan lahja, ja jos se jossakin onkin, käsitetään se yleensä ihmisen omaksi ominaisuudeksi. Roomalais-katolilaisten, ortodoksien, metodistien, useimpien baptistien ja anglikaanien, evankelikaalisten ynnä muiden kirkkokuntien oppi perustuu Jumalan kutsuun ja ihmisen vapaaseen tahtoon. Suurin osa kirkkomme herätysliikkeistä uskoo enemmän tai vähemmän ihmisen ratkaisuvaltaan pelastuksessa, aina vanhoillislestadiolaisista Kansan Raamattuseuraan ja Kansanlähetykseen. Ne kirkkokunnat ja herätysliikkeet, jotka kiistävät vapaan tahdon, pitävät uskoa kuitenkin valitettavasti tiedollisena tai tunteellisena asiana, jolla voidaan erottaa pelastetut kadotukseen joutuvista. Näiden kalvinilaisten mukaan ihmisen oma usko todistaa, että hän on pelastettu. Kirkkomme luterilaisen tunnustuksen mukaan evankeliumin sanoma todistaa, että olemme pelastettuja. ”Kaikki on jo valmiina” on kirjaimellisesti totta. Me emme tule uskoon. Meidät tuodaan uskoon.

Paavalin mukaan ne, jotka Jumala on kutsunut, hän on myös julistanut vanhurskaiksi. Kutsu Jumalan valtakuntaan eli evankeliumi ei edellytä inhimillistä vastausta, vaan jumalallista julistusta: me olemme vanhurskaita, täydellisiä ja äärettömän arvokkaita Jumalan silmissä Jeesuksen tähden. Niin kuin Isä Jumala rakastaa ainoaa Poikaansa, niin hän myös rakastaa meitä syntisiä. Siksi Jumalan Poika omasta vapaasta tahdostaan astui kuolemaan tähtemme. Ylösnousemuksesssa armo, koko elämämme arvo ja merkitys, nousi kuolleista.

Maallisia ja hengellisiä asioita ei tule asettaa arvojärjestykseen. Jumala ei ole tärkein asia elämässämme ja muut asiat kakkosia. Tällainen ajattelu tyydyttää ihmisen itsekeskeisiä hyötylaskelmia. ”Rakasta Jumalaa” ja ”rakasta lähimmäistäsi” ovat Raamatun mukaaan yhtä tärkeitä käskyjä. Ainoat asiat, jotka meidän pitää asettaa arvojärjestykseen, ovat laki ja evankeliumi. Omilla voimillamme ja kyvyillämme jäämme lain alle ahertamaan, jotta voisimme miellyttää mielikuviemme Jumalaa. Laki tuhoaa elämän ja tekee meistä pelastuksemme työmyyriä. Evankeliumi on elämän voima, joka antaa meille sekä Jumalan että lähimmäisen lahjana. Kaikki on lahjaa. Kutsun saaneet kieltäytyvät kohteliaasti – juhliin tuodut iloitsevat. Usko on iloa.

Meidät on tuotu Jumalan valtakuntaan. Meille on annettu usko, toivo ja rakkaus. Me olemme kristittyjä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – kasteessa, synninpäästössä ja ehtoollisessa. Me julistamme evankeliumia, sanomaa syntisiä ehdoitta rakastavasta Jeesuksesta, kaikille. Jumalan valtakunta vahvistuu ja kasvaa.

Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan,

meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,

oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan

eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.


English summary of the ideas in the sermon:

The Gospel text is Luke 14: 16-24, about the guests that refused to come to a great feast because of their duties. Because they were bound by law to their own jobs, the poor and the wayward were either brought or forced to come to the feast to make the house full. The meaning of this text is that those who want to please God by good and necessary things, like plowing and sowing the field and getting married, can't understand the idea of a free feast. They're bound by law to good works, and can't accept the Gospel of "everything is ready". It's much easier for the beggars, during those days considered sinners because of their laziness, to see the need for the gift of grace. But the wayward people of the highway can't even understand their sinfulness, thus they must be "forced" to see the futile nature of their self-fulfillment.

Those who refused the call correspond to the people of the law, the Jews. As the people of God, they were called to the Messianic feast. They're quite right in doing good things, but they thought (and still do) that all Jews must abide by the law before the kingdom comes. The beggars correspond to those who have seen their apparent sinfulness, among the Jews and elsewhere, and thus can easily be taken to the feast of forgiveness. The wayward people are the Gentile; the judging power of the law and the freeing might of the gospel are both new things to them. Nevertheless, the cross of Jesus draws even those who have no inkling of good and God to the Father.

The point of all this is that our free will can only reject the gospel. We want something that will please us and our sense of self-determination - that is why works, decisions and conditions are so often added to the Gospel. But "everything is ready" is literally true. All things in salvation are gift - the means (Gospel, Baptism, Absolution, Communion), the instrument (faith), salvific power (declaration of justification), and the Saviour Himself (Jesus). We don't come to faith. We are brought to faith. The call of the gospel is not a call that demands decision - it is a call that summons like the shepherd calls the sheep. Christ has declared all of us just for His sake!

Teologian maisteri - gradu aiheesta "Eru Ilúvatar: Jumala Tolkienin legendariumissa" / Master of Theology - with thesis about God in Tolkien's legendarium

Valmistuin eilen 26.4.2010 teologian maisteriksi. Järjestin iloiset valmistujaisjuhlat. On mukavaa jakaa laulun, ruoan ja Tolkien-tutkimuksen anteja. Sima, Eru-suklaa-chili-karpalo-kakku, Satumaa quenyaksi ja gradun esittely olivat muutamia illan kohkohtia, puhumattakaan raikuvasta yhteislaulusta (mm. virteni "Terve, armon aurinko!"). Kanadalaisten ystävieni taittamaa gradua (johon sisältyy myös kandini) voi ladata täältä. Jos haluat fyysisen kopion, voit tilata sen lähettämällä minulle sähköpostia: etunimeni@etunimeni,sukunimeni.com (hinta: 10 € + postitus 1,60 €).

I graduated yesterday, on April 26th '10, as a Master of Theology. I had a joyous graduation party. It is good to share the gifts of song, food and Tolkien research. Mead, Eru-chocolate-chili-cranberry cake, Finnish Tango in Quenya and presenting my master's thesis on God in Tolkien's legendarium were some of the highlights of the evening (not to talk about singing together two of my translations and my song "Hail! O Sun of Shining Love!"). You can download my Finnish thesis here (formatted by my Canadian friends). I've translated the abstract into English, as well as a part of the thesis on God's names in Elvish.

Minä ja vanhempani esitimme myös alla olevan laulun juhlissani. Nauhoitus ei ole juhlistani, vaan ensi esitys muutama viikko sitten. / I and my parents also performed this song of mine in my party. The recording is not from the party, but the first performance a few weeks ago.

Sanat ja sävel : Petri Tikka (8.3.2010) : Lyrics and melody (March 8th '10)
Sovitus : Petri Tikka & Kari Tikka : Arrangement
Ensiesitys 27.3.2010 oopperalaulaja Matti Rankalan 60-vuotissyntymäpäivillä. / First peformance March 27th '05 at the birthday of opera singer Martti Rankala.
Petri Tikka ja Eeva Tikka laulavat, Kari Tikka säestää pianolla, Johannes Tikka soittaa viulua. / Petri Tikka & Eeva Tikka (my mother) sing, Kari Tikka (my father) plays the piano, Johannes (my eldest brother) plays the violin.
Kuvitus: Tanja Vallivirta : Illustration