Jouluna Jumala syntyi

Jouluna Jumala syntyi,

paras poika pakkasella.

- Kanteletar

Tänä armon vuonna 2010 pakkanen alkoi eteläisessäkin Suomessa jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Marras tarkoittaa kuolemaisillaan olevaa. Joulukuun nimi oli taas 1600-luvulle asti talvikuu. Marraskuu on selkeä nimi – lehdet ovat kuolleet, maa on kuollut. Talvikuu on kesäkuun vastineena luonteva. Martaasta talveen: kuolemasta on lyhyt matka pakkaseen valon vähetessä. Ei siis ihme, että talvi teki varaslähdön. Miten joulu, ilon juhla, voi liittyä tähän kylmyyteen?

Marrasta seuraa talvi myös ihmisen sisimmässä. Synti, suru tai sairaus on jäätäkin viileämpi viilto. Sen meistä kukin tietää parhaiten. Pettymys tuo masennuksen. Mutta puutteita myös kaunistellaan; se on inhimillinen pakopaikka. Sielu on vaarassa joutua ylpeän roudan alle – tai hukkua epätoivon hankeen. 
Kuoleman varjo, talveen johtava marras on synkkä. Pelkoa ei kuitenkaan tarvitse olla. Elämän talvi muuttuu jouluksi. Purevaan pakkaseen saapuu lämmin henkäys. Tämä ei ole totta vain vertauskuvallisesti. Jouluna historia muuttui. Ihmisen hapuiluun ja vaivaan saapui ratkaisu. Jumala tuli ihmisten keskelle.

Joulu tarkoittaa juhlaa. Se on juhla, koska Jumala syntyi ihmiseksi. Se on Jeesuksen syntymäpäivä. Hän ei kuitenkaan saa lahjoja, vaan antaa lahjansa meille. Koko maailman pelastus oli Israelin profeettojen ennustusten mukaan lapsen varassa, lapsen, josta tulisi kipujen mies ja sairauden tuttava. Jeesus, neitsyen Marian poika, syntyi meitä jokaista varten. Hänen syntymänsä toi valon ja lämmön pimeyteen ja pakkaseen. Joulu toi kesän talven keskelle.

Kylmyyden sokaisemat ihmiset eivät kuitenkaan ottaneet Jeesusta vastaan. Hän oli ihmisten hylkäämä ennen syntymäänsä – ja syntyi eläinten lämmittämään talliin. Mutta jo ennen kuin pääsiäinen toi voiton ihmisten synneistä, valo ei voinut hillitä itseään. Ensimmäisenä jouluna Betlehemin valo ja enkelien evankeliumi johtivat paimenet, aikanaan alhaisimman ammatin edustajat, kumartamaan kapaloitua Messiasta. Vaatimattomassa juhlapaikassa paimenet saivat kohdata armon tuojan.

Hyljeksittynä Herra syntyi, hylättynä hän kuoli. Jeesus sai kohdata inhimillisen ylpeyden. Hänen kokemansa viima oli lähtöisin meistä ihmisistä. Hän valitti tuskaansa, hän pyysi poispääsyä. Hän oli täysi ihminen, mutta teki kaiken meidän tähtemme jumalallisessa rakkaudessaan. Valo kirkastui kaikille ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisenä. Isän Jumalan iankaikkinen Poika – valo valosta, Jumala Jumalasta – voitti pimeyden syntymällä synkkyyteen ja kukisti kuolemallaan kuoleman.

Jeesus syntyi 25.12. noin 2010 vuotta sitten, puoli vuotta serkkunsa Johanneksen syntymän jälkeen ja viisitoista kuukautta sen jälkeen, kun pappi Sakarias oli kohdannut enkelin kaikkeinpyhimmän edessä suurena sovituspäivänä. Sakarias mykistyi epäuskonsa tähden, mutta hänen poikansa Johannes Kastaja huusi kovemmin kuin kukaan: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Meidän tähtemme, meidän pakkaseemme, meidän syntiimme syntyi Jumala ihmiseksi, parhaaksi pojaksi, Pelastajaksi, luodun ja Luojan Sovittajaksi.

Nousi kuu, yleni päivä,
armas aurinko havahti,
tähet taivon tanssaeli,
Otavat piti iloa
syntyessä suuren Luojan,
yliarmon auetessa.

Petri Tikka
teologian maisteri

P.S. Tämä juttu julkaistiin Lähettimessä, Opiskelijoiden Lähetysliiton jäsenlehdessä; olen sen päätoimittaja ensi vuoden alusta alkaen.