Ehdolla seurakuntavaaleissa

 

Päädyin taas ehdolle seurakuntavaaleihin. Olen ehdolla Töölön seurakunnassa (Meilahti, Taka-Töölö, Etu-Töölö, Länsi-Pasila, Pikku-Huopalahti jne.). Olen ehdolla sekä Helsingin ev.-lut. seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon numerolla 21 (valkoinen äänestyslipuke) että paikalliseen seurakuntaneuvostoon numerolla 48 (oranssi äänestyslipuke). Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit ovat sunnuntaina 20.11.2022 eri seurakuntien pääkirkon messun jälkeen. Tulkaamme siis kaikki kirkon jäsenet joukoin messuun ja sen jälkeen äänestämään paikallista ehdokastamme!

Vaaliohjelmani seuraa. 

Seurakunta on yhtä kuin sen messuelämä, joka kutsuu mukaan kaikki, rukoilee kaikkien puolesta eikä vaadi ketään koskaan tulemaan paikalle. Ehtoollisen eli Jeesuksen äärelle tuleminen tarkoittaa samalla paikallista kohtaamista. Sen keskeisyyden tähden Töölön seurakunta on syytä jakaa kirkkopiireihin (Temppeliaukio, Töölön kirkko, Meilahden kirkko, mahdollisesti Fokus). Keskitetään toiminta kirkoittain ruohonjuuritasoisesti, seurakuntalaislähtöisesti ja tutuin diakonein, papein ja muin työntekijöin.

Kokonaiskirkon ja paikallisen seurakunnan pääasiallisen yhteiskunnallisen tehtävän tulisi olla Jeesuksen käskyjä seuraten nuorten, lasten ja muiden heikkojen oikeuksien konkreettinen ajaminen ja heidän voimaannuttamisensa. Neuvoston ja työntekijöiden tulee aina huolehtia siitä, että väärinkäytökset ennaltaehkäistään. Lapsia, muita uskovaisia tai ketään ihmistä ei syrjitä sivuun messusta, pelotella helvetillä, ahdistella kirkkopoliittisilla epäilyksillä taikka pahimmillaan hyväksikäytetä. Ihmisarvon pyhyyden tähden jokaiseen seurakuntaan tarvitaan anglikaanikirkon tyyliin suojeluvaltuutettu ("safeguarding officer"). 

Kaikkien, kansasta ja uskonnosta riippumatta, pitää olla vapaasti tervetulleita kirkkoon kohtaamaan ilon, toivon ja rakkauden. Töölön seurakunnassa tämä koskee erityisesti matkailijoita, joita virtaa Temppeliaukioon. Kirkon pääsymaksu tulee muuttaa vapaaehtoiseksi niin, että suuri osa rahoista menee kansainväliseen diakoniaan ja ympäristötyöhön. Tämä mahdollistaisi matkailijoiden voimaannuttamisen hyvän tekemiseen ja kompensoisi matkustamisen tuottamia ympäristöhaittoja. 

Seurakuntien ja kirkon pitää kaiken kaikkiaan luopua jäsenkadon pelosta sekä arvokiistoista ja keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä: tuoda ilosanoma ja armo Kolminaisuuden rakkaudesta ilman ehtoja kaikille. Tämä myös vain voi mahdollistaa jäsenkadon ja rahojen menetyksen eston, mikäli Luoja niin haluaa. Kirkon ei tarvitse pelätä asemaansa ja tulevaisuuttansa, koska sillä on tarjota sisäisen ja yhteiskunnallisen transformaation eväät messun ja lähimmäisten diakonisen auttamisen lisäksi painottamalla kristillistä meditaatiota. Kaiken kaikkiaan on syytä palauttaa kirkon ajattelua Jeesus-keskeiseksi samalla vastustaen esim. ikuisen helvetin tai muun pysyvästi hylätyksi tulemisen pelon mahdollisuutta. Jeesus on nimittäin avannut koko ihmiskunnalle uuden elämän voittamalla kuoleman, synnin ja epäuskon kokonaan. Vanhakirkollisen mutta usein harhaopiksi parjatun apokatastasis-opin (kaiken ennalleen asettamisen) mukaan kaikki lopulta ylistävät maan päällä Jeesusta. Tätä kohti myös vaalien kautta - kohti realistista, konkreettista, armorikasta rauhan näkyä! Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda meitä.

Lisää tietoa seurakunnan ja kirkon tulevaisuuteen liittyvistä ehdotuksistani löydät vaalikonevastauksistani: https://www.seurakuntavaalit.fi/vaalikone#/seurakunta/464/ehdokas/2497

Kiitos, kun äänestät seurakuntavaaleissa! :-) 

---

Lisäys 28.10.

Seurakuntavaalit ja kirkon asiat yleisemmin ovat taas mielessä, sillä tänään vietettiin ehdokaslistani Seurakunnassa kohdataan -vaalitilaisuutta. Olen ollut perustamassa listan töölöläistä edeltäjää 12 vuotta sitten. Kyseessä on laajapohjainen lista eli saa olla eri mieltä kirkollispoliittisista kiistakysymyksistä samalla, kun seurakunnan ydintehtävän eli messun ja ilosanoman keskeisyys yhdistää ja fokusoi. Lista on nähdäkseni entistäkin ajankohtaisempi näinä polarisoituvina aikoina.

Puhuen ihan omasta puolestani siitä, mitä mietteitä nykyinen kirkollinen tilanne herättää, tahtoisin kysyä ensinnäkin itseltäni: olenko valmis olemaan tietämättä kaikkea? Olenko valmis olemaan tiellä ja kuuntelemaan? Kokemukseni on nimittäin omasta puolestani se, että silloinkin ja ehkä etenkin silloin kun olen ajanut nähdäkseni oikeaa asiaa, olen samalla kuitenkin tullut ohittaneeksi toisia ihmisiä ja heidän viestiään. Voin tärkeän taistelun melskeen keskellä kuuroutua kaikkein hiljaisemmista äänistä, olkoonpa kyse oman elämäni ongelmista tai lähellä olevien kärsimyksestä. 

Nähdäkseni tällaiset inhimilliset lainalaisuudet pätevät myös kirkollisella kentällä laajemmin, rakenteissa ja meissä ihmisissä ja meidän vuorovaikutuksessamme. Olemme ehkä heikkoja kuulemaan hiljaisia signaaleja ennen kuin tai ellei Jumalan ehtoja vailla oleva rakkaus vapauta meitä olemaan oma pieni itsemme. Oman turvattomuuden tähden tulee helposti etsittyä erilaisia leirejä yhteiskunnassa tai kirkossa, tulee isompi olo. Samalla kuutenkin saatamme unohtaa ja ohittaa ne, joilla ei voi lähtökohtaisesti olla omaa järjestäytynyttä ja isoa ääntä ja leiriä takanaan. Näitä ovat esimerkiksi lapset ja nuoret, joita media taikka yhteisöt (mukaan lukien seurakunnat) kohtelevat kaltoin ja manipuloivat, sekä ihmiskaupan uhrit. Etsimme turvaa ja hyväksyntää vääristä paikoista, kun addiktoidumme omaan oikeassaoloon, jonka avulla lähimmäisen ihmisarvo ja vapaus jäävät helposti varjoon. On myös mahdollista sortua rakenteellisia vääryksiä edistäviin asioihin, kuten ihmiskauppaa usein edistävään pornografiaan. 

Tällaisiin ja moniin muihin vakaviin asioihin kirkolla olisi ravisteleva viesti, joka vie eteenpäin. Armo eli Jumalan ehdoton rakkaus Jeesuksessa mahdollistaa sen, että voimme tunnustaa virheemme päivittäin ja päästä eteenpäin sokeista pisteistämme. Armon toitottaminen ilman toivoa ei kuitenkaan vie pitkälle, jos nimittäin pelkäämme, että siellä lopussa tai ikuisuudessa minut saatetaan perin pohjin hylätä. Sen sijaan syntisimmällekin (siis sinulle ja minulle!) pitää tarjota ikuisen vapautuksen näköala, ei syntien hyväksymisen takia, vaan juuri siksi, että synneistä päästäisiin eteenpäin ja voitaisiin samalla korjata myös rakenteellisia vääryyksiä. Jeesuksen ristinkuoleman tuoma voitto, hänen ylösnousemuksensa, tarjoaa eväät siihen, että kirkon ei tarvitse juuttua polarisaatioon, vaan se voi edistää armon ja oikeudenmukaisuuden voittoa jo tässä ajassa. Tähän, meidän perisiunatun olemuksemme kirkastamiseen, keskeisiä eväitä ovat muun muassa ehtoollinen sekä Jeesuksen rukous. Tuossa toistetaan hitaasti ja hengeitellen: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä” taikka ihan vain ”Jeesus”. Suuri muutos ei ole mahdotonta tänä kärjistyvänäkään aikana. Olemmehan luotuja Kolminaisuuden kuviksi eli yhteyteen ja dialogiin, ihmisarvon totuuden vääristämättömään julkituomiseen.

Uskon puhdistus

Hallelujasäe

Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.
Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

1. Kor. 3: 11

Evankeliumi

Matt. 16: 1-4

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

"Uskon puhdistus"
Helsingin vanhassa kirkossa 9.11. AD 2014
saarnasi pastori Petri Samuel Tikka

Ystävät, 

Tämän päivän kaksi kirkollista tapahtumaa, uskonpuhdistuksen muistopäivä sekä seurakuntavaalit, tarvitsevat toisiaan. Ensiksi mainittu tapahtuma viittaa uskon perusteisiin eli kristillisen uskon kirkkaaseen ja vapauttavaan merkitykseen. Toinen tapahtuma on sitä, miten me seurakuntalaiset toimimme yhteisesti ja julkisesti vaikuttaaksemme maailmassa. Kun uskomme puhdistuu iloiseksi, mikään ei estä toimintamme mahdollisuuksia ja sen vaikutuksen laajentumista. Jos sen sijaan armon sanomaa liataan ehdoilla, Herra meidät varjelkoon. Silloin byrokratisella jäykkyydellä on täysi valta toimia armottomasti ja innottomasti. Tahdon nyt saarnata ajatellen sitä, miten uskonpuhdistus ja kirkon vaikutus maailmassa kuuluvat yhteen.

Seurakunnan toimiminen ja koko olemus perustuvat pelkästään kristilliseen uskoon. Usko on niin tärkeä asia, että 1500-luvulla koko eurooppalainen yhteiskuntarakenne muuttui, kun uskon ydinsisältöä arvioitiin uudelleen. Uskonpuhdistuksen myötä kehittyivät mm. suomalainen kirjakieli ja koululaitos ja yhteiskuntamme yhteisvastuulliset arvot. Jos sitä vastoin nykyään haluaa mullistaa maailmaa, ei kannata puhua kristillisen uskon sisällöstä. Pikemminkin pyritään vaikuttamaan toisten ihmisten mielipiteisiin vetoamalla siihen, että et ole suvaitsevainen tai välittävä ihminen jos ajattelet asiaa toiselta kannalta. Missään kohden ei vedota uskoon eli olemassaolon perusteisiin, siihen mitä on olla itsenäinen, erillinen ihminen Jumalan edessä. Uskonpuhdistus puhdistaa astian, asenteenpuhdistus on kiillotusta.

Ei ole ihme, että kirkkomme seurakuntavaaleissa äänestysprosentti on yleensä todella alhainen. Kirkolta ei odoteta mullistusta tai jatkuvaa vaikutusta yksilön elämään. Päinvastoin, kirkon odotetaan uudistuvan asenteissaan, ei uskossaan. Toiselta kannalta taas halutaan, että kirkko pitäytyy hankituissa mielipiteissään. Tuntuu kuin kirkon vaikutuspiirissä jokin veisi ilon ilosanomasta lisäten siihen pelottavia piirteitä tai – vielä paljon yleisemmin – tylsämielistä epävarmuutta. Harmaaseen laitokseen, joka pyörii omalla painollaan, ei asiaan vihkiytymätön jaksa vaikuttaa. Asennemuutosta odottava taas turhautuu muutoksen hitauteen. Mutta: mitä jos lakkaisimme odottamasta asennemuutosta, ja menisimme juurille, rukoilisimme uutta uskonpuhdistusta? Sellainen muuttaa sekä kirkon että koko yhteiskunnan.

Jo luterilainen reformaatio lähti liikkeelle siitä, että kristinuskon sanomassa on niin paljon käytännöllistä mieltä, että kaikki pitää mullistaa sen tähden. Uskon merkitys pitää arvioida uudelleen, jotta ihmisillä olisi heille Jumalan tarkoittama rauha. Niin, kun kaikki viedään ytimeen asti, asiat voivat mennä hyvin ihmisten yhteisessä olemisessa. Esimerkiksi jatkuva työttömyys ei ole välttämätön paha. Jos rahan sijaan tavoitellaan iloista yhteyttä, lamaa ei tule. Onhan myös niin, etteivät riidat revi sellaista ystäväpiiriä, jossa on hyvä mieli, syvä keskusteluyhteys ja vapaa olo. Miksi – siis kysyn – tarvitsisi olla sotiakaan? Asennemuutos tai ideologinen riitely ei tässä auta pitkälle. Ihminen ei voi muuttaa toista ihmistä pelkillä hyvillä tarkoitusperillä – vai eivätkö avioerotkin usein synny siitä, että puoliso pyrkii saamaan toisen ihanteelliseksi?

Jotta kaikilla meillä ihmisillä olisi rauha, hyvä omatunto ja rehellisesti ja avoimesti iloinen sydän, on syytä mennä perusteisiin. Jos haluaa vettä, pitää mennä lähteelle, josta vesi tulee. Jos haluaa puhdistusta ihmisyhteisöön, pitää mennä lähteelle, josta ihmisyys saa alkunsa. On puhuttava siis Luojasta, kaiken persoonallisuuden ja ilon lähteestä.

Mutta millä perusteella on meillä kirkkona ja kristittyinä erityistä sanottavaa Jumalasta? Jotain sellaista, mitä muilla uskonnoilla tai käsityksillä ei ole automaattisesti annettavana? Onhan selvä asia, ettemme täällä puhu Luojasta yleiskäsitteenä mille vain tärkeälle tai merkitykselliselle. Silloin Jumalasta tulee taas vain meidän asenteittemme heijastuma, ikään kuin hän ei olisi itsenäinen toimija. Jumala on Sana, hän puhuu. Tämä sanoma, mikä meille on uskottu ja mihin meille on suotu luottamus, perustuu Kristuksen tekoihin ja sanoihin. Kristuksesta tulee nimityksemme ”kristitty”. Mutta miksi perustamme uskomme juuri Jeesukseen Kristukseen emmekä esimerkiksi hyvän tekemisiimme?

Paavali antaa asiaan kuin asiaan perusteellisen kristillisen näkemyksen kirjeessään roomalaisille. Hyvän tekemisen ongelmakenttään kuulimme apostolilta tällaisen kannan: ”Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä.” (Room. 5: 6-7) Lukukappaleen sanat antavat realistisen kuvan meidän kyvystämme hyvään. Uudistukset kohtaavat seinän yleensä yhtä nopeasti kuin alkavatkin, koska rakkautemme on rajattua. Synti ei ole sen kummempi juttu kuin se, että luonnollinen kiintymksemme läheisiimme jää rakkauden määritelmäksi. Paavali kuitenkin jatkaa: ”Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.” (Room. 5: 9) Kaikki on siis mahdollista, jos uskomme, että Jumala rakastaa syntisiä, epätäydellisiä ihmisiä – siis kaikkia.

Kaikki tiivistyy ristiin. Siihen viittaavat Jeesuksen sanat: ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Profeetta Joona oli suuren kalan vatsassa kolme päivää. Kristus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Mutta mikä oli paha ja uskoton sukupolvi, joka ristiinnaulitsi Jumalan? Samanlaiset kuviot toistunut polvesta toiseen. Välinpitämättömyys ja pelko tekevät järjettömyyden mahdolliseksi. Oikeusmurha vie ihmisarvon. Kaikki ovat osallisia Ihmisen Pojan kuolemaan, mutta ei sen tähden, että ihmissuku syyllistettäisiin. Me olemme outo joukko, jatkuvan armahduksen alaisia luotuja sitä huomaamattamme. Sanoohan vaka vanha Siirak: ”Mikä on kunniakas suku? - Ihmissuku. Mikä on kunniakas suku? - Ne, jotka pelkäävät Herraa. Mikä on kunniaton suku? - Ihmissuku. Mikä on kunniaton suku? - Ne, jotka rikkovat Jumalan käskyt.” (Sir. 10: 19)

Tällaista ihmissukua Jumala rakastaa ilman minkäänlaista syyllistämistä. Se on ristin ihme. Tämä rakkaus ei ole vierasta meille, sillä me elämme joka hetki Luojamme varassa. Risti tekee todeksi sen, että kaikki on mahdollista. Armahdus on totta. Pahan voittaminen on todellisuutta. Sovinto ihmisten kesken ei ole vain pintakiiltoa. Sovitus on yhdistänyt Jumalan ja ihmisen elämänpiirit yhteen. Seurakunnassa on kaikki mahdollista, koska Kristus rakastaa. Tämä koskee sinua juuri nyt: sinä saat syntisi anteeksi Kristuksen tähden. Sinä saat anteeksi sen, että olet ohittanut toisen ihmisen, koska Kristus ei ohita ketään meistä. Me saamme varman toivon yksin armosta, yksin uskosta eli ilman omia ratkaisuja, yksin Kristuksen tähden: tämä on luterilainen, paavalilainen ja ennen kaikkea kristillinen periaate.

Puhdistakaamme uskomme kaikesta sellaisesta, mikä estää näkemästä kirkkaasti ristiä. Mitään estettä ei saa asettaa näköpiiriimme. Ehdot ja pelot, pois edestä. Jumala itse, meidän Luojamme, on kärsinyt yksinäisyyden ja pahan olon loppuun asti. Tämä on ihan toisenlainen käsitys Isästä Jumalasta kuin mikä meillä niin usein on. Jeesus ei ole erillinen Jumalasta. Me tiedämme jo maallisen isän rakkauden lastaan kohtaan – kuinka sitten Isän sydän murtuu, kun hänen oma, ainoa Poikansa kuolee? Jumala koki Jeesuksessa ihmisen osan täysin, täydemmin kuin me ikinä edes haluamme sen kokea. Kristuksen armo on vastustamaton, sillä se vie vihalta aseet. Hänessä on kaikki into, elämä ja vapautettu tahto, mitä ikinä voimme kaivata. Kristuksessa, rakkauden Hengessä ja Isässä on kaikki se yhteys, mitä me olemme aina janonneet. Me emme ole koskaan yksin, sillä Jumala on itse yhdessä oleminen.

Rakkaat ystävät. Jos seurakunta on rakennettu millekään muulle perustalle kuin Kristuksen ristin varaan, se on rakennettu hiekan päälle. Jos meidän uskoomme liittyy mitään muuta kuin Kristuksen kalliisti, verellään, osoittamaa armoa, vakaumuksemme ei ole kestävä eikä toisia syntisiä kantava. Kaikki perustuu Kristuksen ristin varaan; jo tämä kirkkorakennus tuo keskiöön krusifiksin, Kristuksen kuvattuna ristillä; ja ulkona, yhteiskunnassamme ristiliput liehuvat isänpäivän kunniaksi. Jumala kuoli ihmisen tähden. Kristus, ristin merkkiin viitattuaan, ”jätti heidät siihen ja lähti pois”. Tähän meidät on jätetty. Tähän, puhtaasti Kristuksen uhrirakkauden varaan, perustuu se, että me seurakuntalaiset toimimme yhteisesti ja julkisesti vaikuttaaksemme maailmassa. Joonan merkin merkitys on kirkas ja vapauttava: ilo yllättää silloin, kun sitä vähiten odotit.

Minut on valittu Töölön seurakuntaneuvostoon /// Elected to the Töölö parish council

Ensi vuoden alusta alkaen olen yksi Töölön seurakuntaneuvoston neljästätoista jäsenestä. Sain 108 ääntä. Helsingin kirkkovaltuustoon sain 144 ääntä, ja olen sinne 1. varasijalla Tulevaisuus ja toivo -listalla. Kiitos kaikille äänestäneille ja tukeneille!

Seurakuntaneuvostoon pääsi kahdeksan Tulevaisuus ja toivo -listalta, jota minä olin aloittamassa. Yhteistyö, raikkaus, avoimuus ja osaaminen ovat valttikorttejamme. Olen todella kiitollinen. Nyt on loistava mahdollisuus uudistaa seurakuntaamme ja vahvistaa ihmisten suhdetta kirkkoon. Vaaliteemani ovat nähtävissä täällä. Yhdistyvien Töölön ja Taivallahden seurakuntien tulokset ovat täällä.

---

Starting January 2011, I will be one of the fourteen members of the Töölö parish council. I got 108 votes in the Evangelical Lutheran Church of Finland parish elections. I also got 144 votes for the Helsinki joint parish board, and I will be a deputy representative there. Thank you for all those who voted for me or supported me!