Saarna, 2. sunnuntai loppiaisesta

Saarna Langinkosken kirkossa 15.1.2012

Nouskaamme kuulemaan pyhää evankeliumia.



♪ Halleluja, halleluja, halleluja. ♪
♪ Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. ♪ (Joh. 1:14)

Luukkaan evankeliumin neljännestä luvusta:


Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:


– Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.


Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.»
    
     (Luuk. 4: 16-21)

♪ Halleluja, halleluja, halleluja. ♪

Jeesus Kristus syntyi jouluna Betlehemissä ja varttui Nasaretissa. Hänen perheensä sekä yksittäiset paimenet, tietäjät ja muut ihmiset tiesivät jo Jeesuksen olevan ainutlaatuinen persoona. Päivän evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jeesuksen kirkkaus alkoi tulla kaikkien tietoon. Enää ei Jeesuksen ihmeellisyys ollut vain pienen sisäpiirin asia.


Jeesus oli juuri aloittanut julkisen toimintansa, ihmisten parantamisen ja Jumalan valtakunnan saarnaamisen. Kotikaupungissaan hän meni pyhänä jumalanpalvelukseen, niin kuin hänellä oli tapana. Ja näin mekin olemme täällä Langinkosken kirkossa tänään. Jeesus luki vuorossa olevan Jesajan kirjan tekstin ja saarnasi siitä. Jeesus on siinä mielessä tavanomainen saarnaaja, että hän saarnaa itsestään. Hänen tekemisensä ovat vain huomattavasti mielenkiintoisempia kuin papin sunnuntailehden lukemiset tai henkilökohtaiset tuntemukset saarnaa tehdessä.


Jeesus oli tehnyt runsaasti ihmeitä. Hänen ensimmäinen ihmetekonsa oli, uskokaa tai älkää, veden muuttaminen viiniksi. Tuo ihmeteko on tämän 2. loppiaisen jälkeisen sunnuntain perinteinen aihe. Jeesus oli muuttanut vettä viiniksi hääjuhlissa, joissa viini oli loppu. Tällä Jeesus tahtoi osoittaa, etteivät maallinen ilo ja hengellinen ilo ole toisilleen vastakkaisia asioita. Kummankin takana on Jumala. Rautalangasta vääntäen myös uskovat ja papit saavat juoda alkoholia muuallakin kuin alttarilla.


Mutta ei tämä viini-ihme Jeesukselle riittänyt. Hän tuli parantamaan. Tuskin muuta hän tekeekään saarnaamisen lisäksi evankeliumeissa. Saksan kielellä Vapahtaja onkin Heiland, joka tarkoittaa kirjaimellisesti juuri ”parantajaa”. Ihmisen pelastaminen on hänen parantamistaan. Jeesus harjoitti sekä ruumiin, hengen että sielun parantamista. Ruumiin hän paransi sairauksista, jopa kuolemasta, sielun synnistä. Ihminen on sekä ruumiillinen että hengellinen olento – siksi Jeesus on kokonaisvaltainen pelastaja.


Nykyään tosin helposti korostetaan Jeesuksen pelastustyön ei-hengellisiä puolia. On totta, että evankeliumissa on paljon oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi kehitysmaita tulee auttaa ja luontoa suojella. Mutta oikeudenmukaisuuden varjolla unohdetaan se, että on olemassa myös synti. Syntiin ei voi soveltaa oikeudenmukaisuutta, koska silloin syntyy vain tuomio. Näin ollen synti on tuomion pelossa unohdettu nykymaailmassa. Siksi jopa kirkossa monet kaikilta eri laidoilta tahtovat pitää hyvänä sitä, mikä on väärin – olkoonpa kyseessä hallinnon pitäminen itseisarvona, seksuaalisuuteen liittyvät synnit tai itsemääräämisoikeudesta johdettu vapaan tahdon ylikorostus.


Muun muassa kaikesta tuosta Jeesus tahtoo meidät parantaa. Päivän evankeliumissa tämä pelastustyö ilmenee sekä Jeesuksen sanoissa että teoissa. Hänen tekonsa todistavat hänen sanojensa totuutta, ja hänen sanansa saavat kouriintuntuvan merkityksen hänen teoistaan. Kaikki tiivistyy tähän: Jeesus tuli julistamaan Herran riemuvuotta. Kaiken Jeesus teki ja tekee antaakseen meille ilon. Hän tuli tuomaan ilon masennuksen pimeyteen. Hän tuli tuomaan merkityksen merkityksettömyyteen. Toisin kuin jotkut ajattelevat, Jeesus ei edellytä muutosta. Hän tuo muutoksen meidän sisimpäämme. Armo parantaa sisimmän, ja se voi parantaa myös kirkon sisäiset riidat. Jeesuksen parantava rakkaus on kirkon ykseys.


Ennen evankeliumin lukemista lauloin hallelujasäkeen. Se on päivän evankeliumia selittävä Raamatun kohta. Kokonaisuudessaan Johanneksen evankeliumista otettu kohta kuuluu näin: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”


Jeesusta eivät useimmat meistä ole nähneet. Ehkä joku on lapsena hänet nähnyt tai jossakin elämän käännekohdassa. Mutta ei meidän tarvitsekaan häntä suoraan nähdä. Kun me kuulemme ilosanomaa, kun me tulemme siitä iloiseksi, Jeesuksen kasvot alkavat kirkastua. Raamatun sanomassa on Jeesuksen kasvot. Nämä kasvot ovat täynnä kirkkautta, koska ne ovat täynnä armoa. Tämä armo ei ole tasapäistävää hyväksymistä ”juuri sellaisina kuin olemme”, niin kuin klisee kuuluu. Ei, vaan Jeesus hyväksyy meidät myös sellaisina kuin me emme ole. Hän hyväksyy pahat pyhiksi.


Me emme ole sellaisia kuin Jumala tahtoisi meidän olevan. Mutta se ei haittaa mitenkään, kun me opimme syntisyytemme takia kiinnittymään Jeesukseen. Meidän ei tarvitse katsella itseämme ja hyvyyttämme tai huonouttamme. Meidän ei kannata saarnata itsellemme itsestämme. Vain Jeesuksen kannattaa saarnata itsestään. Sillä me parannumme vain, kun katsomme Jeesukseen ja hänen tuomaansa iloon. Jeesuksen kasvojen edessä me kohtaamme totuuden siitä, että olemme syntisiä. Ennen kaikkea me kuitenkin kohtaamme totuuden siitä, että on olemassa synnin synkkyyttä suurempi voima.


Hän on kirkkaus. Hän on viisaus. Hän on totuus. Hän on tie, joka vie yltäkylläiseen elämään. Hän on Jeesus. Hänen kirkkauttaan me saamme katsella, sitä sädehtivää iloa, joka Jumalan Pojalla on rakastavan Isänsä vierellä. Meillä on tämä kirkas riemu ja ilo. Armo ja totuus ovat voittaneet synnin ja valheen. Meidät on armahdettu, meidät on julistettu vanhurskaiksi. Ilo on laskeutunut maan päälle. Aamen.

Jouluhartaus

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.


Joulun sanoma ilmoitettiin ensimmäisenä köyhillä paimenille. He saivat kuulla ilosanoman: Vapahtaja on syntynyt. Tämä Vapahtaja ei ollut suuri, loistelias ja rikas, vaan pieni lapsi tallissa. Jumalan ikuinen Poika oli tullut ihmiseksi. Hän tuli kokemaan ihmisen osan, elämän ja kuoleman, ja antamaan ihmiskunnalle toivon ja ikuisen elämän. Kaikki tämä pelastustyö alkoi jouluna. Kaikki alkoi siitä, että suuri Jumala oli tullut pieneksi ihmiseksi.

Jumalan suuri rakkaus, hänen halunsa pelastaa syntiset ihmiset, on ihmeellinen. Siksi ensimmäisenä jouluna enkelijoukot lauloivat Jumalan kunniasta. Enkelit lauloivat ihmetellen Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Jumala oli lähettänyt Poikansa maailmaan tuomaan rauhan. Rauha on vapautta, iloa ja toivoa. Se on kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.

Se, että kukin meistä on täällä olemassa, on Jumalan ansiota. Hän on luonut meidät. Tullessaan ihmiseksi Jumalan Poika, Jeesus Kristus, osoitti, että Jumala ei ole vain luonut meitä ja jättänyt meitä yksin. Hän tuli tänne keskellemme. Jumala tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Se on rakkautta. Pimeys on voitettu. Täydellinen rakkaus on tullut keskellemme. Jeesus Kristus on meidät pelastanut.

Rukoilkaamme.

Hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala.
Sinä lähetit ainoan Poikasi maailmaan
kaikkien kansojen iloksi.
Täytä meidät ilolla ja rauhalla.
Lahjoita meille ja koko maailmalle
siunattu joulujuhla.
Tätä rukoilemme 
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Pyhäinpäivän saarna

Evankeliumi:
Matt. 5: 1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
»Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»


Jeesuksen kuuluisa vuorisaarna alkaa autuaaksijulistuksella. Autuas tarkoittaa onnellista, sitä, joka on saanut hyvän osan. Autuaaksi julistukset ovat inhimillisesti katsoen ristiriitaisia. Autuaiksi kutsutaan jopa murheellisia. Juuri tämä ristiriitaisuus, päinvastaisuus, on kuitenkin Jeesuksen tarkoitus. Hengessään köyhät ja murheelliset ovat autuaita. Ne, joilla ei ole mitään, omistavat valtakunnan. Ne, jotka ovat surullisia, saavat kokea suuren ilon.

Ilman autuaaksi julistuksia vuorisaarna jäisi pitkälti moraalisaarnaksi. Jeesus vaatii meiltä täydellisyyttä, toisen rakastamista aina ja ehdoitta. Hän tahtoo, että luovumme turhuuteen takertumisesta. Vuorisaarna alkaa kuitenkin sanoilla, jotka antavat vajavaisille ihmisille toivon: hengellisesti köyhät ovat autuaita. Ne, joilla ei ole omia hengellisiä ansioita, ovat taivaan valtakunnan kansalaisia.

Pyhäinpäivänä, tänä päivänä, jona muistelemme edesemenneitä rakkaitamme, saamme ammentaa lohtua autuaaksijulistuksesta. Taivasten valtakunta kuuluu hengessään köyhille, niille, joilla ei ole mitään muuta turvaa kuin Jumala. Tämä lohtu ei ole vain kauniita sanoja, sillä on luja perusta. Jumala, meidän Luojamme, antoi Jeesuksen maailmaan sovitusuhriksi. Jeesuksen, Jumalan Pojan, kuolema osoittaa, ettei elämä eikä kuolema ole omassa varassamme.

Meidät ihmiset on luotu tänne tyhjästä, Jumalan rakkauden voimalla. Meidät on pelastettu myös pelkästään Jumalan rakkauden tähden ilman mitään, mikä perustuisi meihin itseemme. Tämä on suuri lohtu. Maailmaan tullaan Jumalan rakkauden tähden. Myös elämän kulku on hänen varassaan. Jos elämä perustuisi vain ihmisen omiin valintoihin, mistä saisi turvan synnin edessä ja kuoleman tullessa? Ehkä voi kuvitella jonkin vajavaisen lohdun, mutta ilman Jeesusta ihminen on yksin.
Jeesuksen uhrikuolema oli järisyttävän suuri tapahtuma. Se, mitä siitä seurasi, on yhtä järisyttävää. Kuolema voitettiin. Kristus nousi kuolleista. Taivasten valtakunta alkoi vallata alaa maan päällä. Jumalan antamaan Vapahtajaan uskovat ovat saaneet kokea omassa heikkoudessaan, että taivasten valtakunta kuuluu heille. Kirkkona me uskomme siihen, että kuolleiden ylösnousemus tulee. Sitä ennen kestämme maailman vainot ja oman syntimme ja kohtaamme kuoleman. Mutta Jeesus Kristus herättää meidät ja meidän rakkaamme viimeisenä päivänä.

Saarna 9.10.2011

17. sunnuntai helluntaista (aihe: "Jeesus antaa elämän")
Petri Tikka saarnasi ja oli liturgina Langinkosken kirkossa
päivän virtenä oli 249: 1-2, 6 Pois kirkas suvi kulkee

EVANKELIUMI

Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45

Martta sanoi Jeesukselle: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.» Jeesus sanoi: »Veljesi nousee kuolleista.» Martta vastasi: »Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.» Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» »Uskon, Herra», Martta vastasi, »minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.»

Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: »Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.» Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)

Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.» Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: »Missä hänen hautansa on?» »Herra, tule katsomaan», he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: »Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.» Mutta jotkut heistä sanoivat: »Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?»

Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. »Ottakaa kivi pois», käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: »Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.» Jeesus vastasi: »Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?»

Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: »Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.» Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: »Lasarus, tule ulos!» Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: »Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.»

Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.


SAARNA

Päivän virressä me lauloimme: ”Pois kirkas suvi kulkee, ja syksyyn kypsyy maa.” Syksyn tullessa elämän katoavaisuus tulee käsin kosketeltavaksi. Kulttuurimme, joka nuoruutta ja kauneutta ihannoivana on sulkenut kuoleman pois näkyvistä, ei voi välttyä joka vuosi uudestaan kohtaamasta luonnon kuolemaa. Syksy tulee. Me kohtaamme sairauden, katoavaisuuden ja kuoleman.

Toisaalta syksyllä me saamme myös sadon. Se, mikä niitetiin keväällä, varastoidaan syksyllä talvea varten. Keväällä elämä alkaa alusta uudestaan, ja syksyllä me saamme elämän itsellemme ruoaksi. Samoin myös keväällä pääsiäinen kertoo siitä, kuinka elämä voitti kuoleman, ja tämä meidän syksyinen pääsiäisemme ilmaisee sen, kuinka me saamme myös itsellemme ylösnousemuksen. Hengellinen ylösnousemus on uskoa Jeesukseen. Mutta aikojen lopussa Jeesus nostaa myös kaikki ihmiset ruumiillisesti kuolleista.

Päivän virsi jatkuu: ”Vaan ylösnousemukseen me täällä uskomme, sen kevään sarastusta tähyilee toivomme.” Jos me keväällä vietämme pääsiäistä, ylösnousemusjuhlaa, on vähintäänkin yhtä soveliasta ajatella ylösnousemusta myös syksyllä. Ei sen tähden, että odottaisimme ylösnousemusta vain niin kuin keväistä toivoa. Ylösnousemus ei ole vain toivon, vaan tämänhetkisen uskon kohde. Niin kuin Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Paavalin mukaan Jeesuksen elämä, hänen ylösnousemuksensa, tulee näkyviin jo nyt meidän elämässämme. Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että myös vaikeuksissa meillä on Jeesuksen tähden elämä ja ilo.

Sillä juuri nyt, syksyssä ja kuolemassa, Jeesus Kristus on ylösnousemus ja elämä. Hän sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” On turha uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, ellei usko, että ylösnousemus on ja tulee olemaan yhteyttä juuri Jeesuksen kanssa. Elämä ilman Jeesusta on kuolemaa. Vain elämä Jeesuksen kanssa on todellista elämää, sillä Jeesus Kristus on elämä ja rakkaus ikuisuudesta alkaen.

Job sanoo Vanhassa Testamentissa: ”Minä tiedän, että lunastajani elää.” Job oli menettänyt kaikki lapsensa ja koko omaisuutensa. Hän oli sairas ja uskoi kuolevansa. Silti tai oikeasti juuri sen takia hän ei pelkästään uskonut, vaan myös tiesi lunastajansa elävän. Elämän kärsimyksessä, sen talvessa ja lopulta kuolemassa Jeesus on läsnä elämänä. Jeesus on kuoleman voittaja. Se, jolle elämä on Jeesus, kestää myös oman elämän horjuessa.

Päivän antifoni kuuluu: "Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan." Nämä sanat voisi aivan hyvin kuulua Lasaruksen suusta, kun Jeesus oli pelastanut hänet kuolemasta. Jeesuksen rakkaus ja voima ovat käsittämättömiä. Mutta niin on myös Isän Jumalan rakkaus, kun hän lähetti Jeesuksen ihmiseksi. Jeesus kuoli, niin kuin me kuolemme, ja hän nousi kuolleista, jotta me kaikki nousisimme hänen kanssaan.

Päivän virsi päättyy: ”Me saamme kuolemasta pois katseen kohottaa, katsella Kuningasta, kuoleman voittajaa.” Laulan teille nyt tekemäni laulun, joka alkaa sanoilla: ”Armon antaja, Kristus kuolon voittaja”.


ARMON ANTAJA

Armon antaja,
Kristus, kuolon voittaja,
nousit ylös taivaaseen,
johdat meidät autuuteen.
Tuulenvire meidät virkistää,
näin Henki synnin uhrit herättää,
kantaa laitumelle langenneet.

Kanssa enkelten
ylistämme riemuiten
kirkkautta Karitsan,
kaikkeuden Kaitsijan.
Armo yksin meidät pelastaa,
ja uskon silmin siunaus aukeaa:
saimme vapauden, elämän.

Uuteen maailmaan,
Luojan lasten kunniaan
turhuudesta kuljemme,
päivä paistaa kaikille.
Valheen valta ei nyt kahlitse,
ei epäusko meitä hallitse
Herran rakkauden loisteessa.

Kristus-kuningas,
Jeesus kaikkivaltias,
täällä elää kirkkosi
autuudesta armosi.
Anna meille rauha ainainen,
sen virrata suo läpi sydänten.
Sinä voitat kaikki murheet maan.

Virsi: Liittosi on ihmeellinen

Kirjoitin seuraavat sanat Ps. 119: 129-136 pohjalta. Se on 10. sunnuntain helluntaista psalmi. Olin liturgina 21.8. Langinkosken kirkossa, ja lauloin silloin virren. Sävel on Philipp Nicolain käsialaa vuodelta 1599, ja on tuttu virrestä 163 "Herätkää, niin huuto kaikaa" ("Wachet Auf").

Liittosi on ihmeellinen,

se kestää iankaikkisuuteen.

Siis laulan aina riemuiten.
Sanasi kun avautuvat,

ne sieluani valaisevat

ja antavat ymmärryksen.

Nyt kaipaa sieluni,

ruumiini, mieleni

totuuttasi.

Oi Herrani, suo armosi,

on suuri rakkautesi.


Kulkuni tee tasaiseksi,

saan luottaa sinun lupaukseesi,

ei vääryys voi nyt vallita.
Vapauteen vie sorron alta,

ja riistä pahuudelta valta,

niin sinua voin seurata.
Kirkasta kasvosi,

opeta tahtosi

Hengelläsi.

On ikuinen, ihmeellinen

tuo armoliitto Jeesuksen!

Psalmi:

Sinun liittosi on ihmeellinen,
siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.
        Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee,
        tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.
Minä huohotan suu auki,
minä janoan sinun käskyjäsi.
        Katso puoleeni, anna armosi -
        se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas.
Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi,
älä anna minkään vääryyden vallita minua.
        Vapauta minut sortajistani,
        että voisin noudattaa säädöksiäsi.
Kirkasta kasvosi palvelijallesi.
Opeta minut tuntemaan käskysi!
        Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä,
        koska lakiasi ei noudateta.

Ps. 119: 129-136

Hartauskirjoitus Kymen Sanomissa 28.8.2011

Usko

”Minä uskon Jumalaan…” Näin selkeästi ja yksinkertaisesti alkaa Apostolinen uskontunnustus, kristillisen uskon lyhyt selitys. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Lehdissä ”Jumala” kirjoitetaan usein pienellä alkukirjaimella, vaikka viitatessa kristinuskon Jumalaan kyseessä on erisnimi. Puuttuu ymmärrys siitä, että Jumala on henkilö, persoona. Joko Jumala kielletään kokonaan tai hänet yhdistetään johonkin universaaliseen elämänvoimaan. Kristillinen usko Jumalaan viittaa sen sijaan siihen, että kaiken takana on persoona, hän: välittävä, rakastava, puhuva Jumala. Tämä antaa perustavanlaatuisen merkityksen myös kaikille ihmissuhteille. Jumala on luonut meidät rakkaudessaan ja on tarkoittanut meidät välittämään toisistamme. Rakkaus ja huolenpito ovat iankaikkisia asioita.

”Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan…” Monet sanovat uskovansa Jumalaan, mutteivät ymmärrä mihin Jeesusta tarvitaan. Mutta – tarvitseeko isä poikaansa? Jumalan olemukseen persoonana, rakastavana, sisältyy se, että hän iankaikkisuudessa rakastaa Poikaansa. Usein Jeesuksen merkitys avautuu henkilökohtaisesti vasta sitten, kun huomaa oman vajavaisuutensa ja rikkinäisyytensä. Synti ei ole hävettävä asia, vaan edustaa meidän inhimillisyyttämme. Jeesus on voittanut synnin tuoman eron Jumalasta, rakkaudesta. Syyttömän kuolema syyllisenä, Jumalan Poika Jumalan hylkäämänä, on kyllin radikaali tapahtuma parantamaan ihmiskunnan eksistentiaalisen ahdingon. Ylösnousemuksen ihme vakiinnuttaa uuden maailmanjärjestyksen: armon.

”Ja Pyhään Henkeen…” On mielenkiintoista huomata, että kaikkein eniten juuri Pyhän Hengen persoonan nimi kirjoitetaan pienillä alkukirjaimilla. Sanana ”henki” tarkoittaa kuitenkin hyvän ilmapiirin ja henkiolennon lisäksi persoonaa. Ihmisellä on henki, sisin, sielu, mikä tekee meistä keitä me olemme. Huoneessa on yllättävän usein monta henkeä. Jumalan Pyhä Henki on kolmas Kolminaisuuden Persoona, ja hän on Rakkauden Henki, jota täynnä Isä ja Poika ovat. Ilman Henkeä usko jää vain teoriaksi. Hän synnyttää uskon, kiinnittää Jeesukseen ja johtaa hyviin tekoihin. On yleinen tosiasia, että toisesta välittävä haluaa antaa rakkaalleen kaikkea hyvää. Pyhä Henki on Jumalan suurin lahja.

Petri Tikka, pastori, Langinkosken seurakunta

Koulun kevätkirkon puhe 1.6.

”Kaihoten, nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen

se nousta korkealle saa ja nähdä kauniin, kauniin maan.”

Näin kuulimme äskeisessä laulussa. Linnut ovat ihmeellisiä eläimiä. Ne pystyvät lentämään omilla siivillään korkealle. Ne laulavat kauniimmin kuin mikään tai kukaan muu. Meidän on siis syytä kiinnittää huomiota lintuihin ja miettiä, mitä ne voivat opettaa meille.

Tässä on minulla pieni leikkilintu. Se on hieman huvittava, mutta kuitenkin ilahduttava. (tviit) Linnut jaksavat laulaa iloisesti pitkin kesää. Ne muistuttavat laulullaan ja hauskuudellaan siitä, että on aina syytä iloon. Jeesus sanoi aikoinaan: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!”

Elämässä on joskus paljon kiirettä, paljon murheitakin. Suruja ei tarvitse kieltää tai työntää syrjään, mutta kaiken keskellä on hyvä muistaa: meitä rakastetaan. Isä Jumala on luonut kaiken. Hän antaa meille elämän, perheen, ystävät, ruoan, luonnon, kaiken, mitä me tarvitsemme. Ennen kaikkea Jumala lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, ihmiseksi maailmaan. Hän koki surumme ja ilomme tässä maailmassa. Jeesus voitti pahan vallan. Hän kuoli meidän syntiemme tähden ja nousi ylös kuolleista, jotta voisimme luottaa Jumalaan.

Neljäkymmentä päivää sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut ylös kuolleista, hän astui ylös taivaisiin. Linnut pystyvät lentämään korkealle taivaalle, mutta Jeesus nousi kaikkia avaruuksia ylemmäksi. Jeesus hallitsee koko maailmankaikkeutta armollaan ja rakkaudellaan. Jeesus lähettää meille Pyhän Henkensä, kuin linnun korkeuksista, jotta meillä olisi ilo ja jotta kokisimme hänen rakastavan läsnäolonsa.

Jumala on hoitanut kaikki asiat hyvin. On kesä. Meillä on toivo, rakkaus ja ilo. Niin kuin suvivirsi kertoo: ”Taas linnut laulujansa visertää kauniisti, myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes' kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on.” Katsokaa taivaan lintuja (tviit).

Hyvää helatorstaita! Happy Ascension Day!

Toivotan Sinulle hyvää ja siunattua helatorstaita seuraavin Töölön ensimmäisen kirkkoherran sanoin:

"On alhoissa maan
vaellus vaikeaa.
Kun varjot lankeaa,
tie tummuu vaan.
Kun varjot pitenee,
pimeys vain synkkenee,
ja määränpää
tuskin häämöittää.

Nosta silmäsi
puolehen Herrasi.
Sun raskaan taakkasi
hän ottavi
kantaakseen puolestas,
sä pääset huolestas.
Hän nöyrät aikanaan
korottaa kunniaan.
Ja laakson tie
kirkkaille vuorille vie."

-V. I. Forsman (Händelin Largoon)

Jubilate-saarna

Saarna Langinkosken kirkossa 15.5.2011 kolmantena sunnuntaina pääsiäisestä (Jubilate)
Päivän Raamatun kohdat: Jes. 54: 7-10, 1. Piet. 1: 3-9, Joh. 17: 11-17 

Rakkaat kristityt, riemuitkaa! Tänään on kolmas sunnuntai pääsiäisestä. Jokaisella pääsiäisajan sunnuntailla on oma, päivän psalmin alkusäkeestä saatu latinankielinen nimi. Tämän pyhän nimi on jubilate eli ”riemuitkaa”. Päivän lukukappaleet ja evankeliumi kertovat meille kahdesta asiasta: ilosta ja taivaasta. Jeesuksen ylösnousemus on tuonut meille sanoin kuvaamattoman ilon ja varman toivon iankaikkisesta elämästä. Juuri tänään, kun on myös kaatuneitten muistopäivänä, sopii hyvin ajatella iankaikkisen elämän riemua.

Vanhan testamentin lukukappale luettiin Jesajan kirjan luvusta 54. Siinä kuulimme kohdan, joka kertoo Jumalan antamasta varmasta toivosta. Kohta kuuluu näin:

Vaikka vuoret järkkyisivät
ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Ihmiset lankeavat, erehtyvät ja eksyvät, ja Vanhasta testamentista muistamme syntisille sukukunnille lausutut tuomiot. Usein ei kuitenkaan huomata niitä lukuisia kohtia, joissa tuomio muuttuu armoksi ja uskollisuudeksi. Tuomion sanat ovat sitä varten, ettemme epärealistisesti ja totuuden vastaisesti panisimme toivoa itseemme. Armahduksen sanat ovat sitä varten, että luottaisimme yksinomaan Jumalan hyvyyteen.

Järisyttävämpää kuvausta Jumalan järkähtämättömästä rakkaudesta tuskin on. Vaikka vuoret järkkyisivät, hänen rakkautensa ei järky. Vuoret, nuo lujat ja vahvat linnakkeet, voivat näennäisen järkähtämättömästä luonteestaan järkkyä. Todellisesti ja pysyvästi järkähtämätön on Herran rakkaus. Ja ikuisesti horjumaton on hänen liittonsa, hänen antamansa rauha. Kaiken perusta on se, että sanat sanoo Herra, juuri sinun armahtajasi.

Ei ole ihme, että tätä Jesajan kirjan kohtaa käytetään usein osana synninpäästöä. Näin on siksi, että uskoisimme synninpäästön olevan varma asia. Jumalan anteeksiantava rakkaus on totta juuri sinun ja minun kohdallamme. Sinä olet vanhurskas, autuas ja pelastettu Jeesuksen tähden.

Jesajan kirjan luku 54 seuraa lukua 53, jossa on kuvaus Herran kärsivästä palvelijasta, tunnetuin profetia Messiaasta. Jumalan rakkauden järkähtämättömyys on tullut esille siinä, että hänen oma Poikansa kuoli ja nousi ylös kuolleista meidän kaikkien tähden. Ylösnousemus, joka herättää kaikki kuolleista viimeisenä päivänä, on jo toteutunut Jeesuksessa. Taivaan riemu on jo täällä!

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä kuulimme nämä sanat: ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” Riemuitseminen tapahtuu tässä ja nyt, verbin aikamuoto on preesens kreikankielisen alkutekstin mukaan. Myös uskon päämäärän saavuttaminen on jo tapahtumassa.

Jeesus on ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, lain, kuoleman, helvetin ja saatanan. Me elämme tästä muutoksesta ja voitosta. Me olemme muuttumassa, emme omasta voimastamme, vaan lunastajamme rakkauden rajattomasta voimasta. Maailmassa meillä on tuska ja ahdistus, ja synti kietoo meitä monella tapaa. Mutta meidän ei tarvitse katsoa omia vajavaisuuksiamme, koska hän, joka on täydellinen, on päästänyt meidät vapaiksi.

Jeesus sanoo: ”Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” Ilo ja taivas ovat täällä nyt keskellämme. Jeesus kuoli, ja nousi ylös kuolleista. Tämä on ihme! Koska tämä on totta, kaikki on muuttunut. Itseemme käpertymisen aika on loppunut. Vapauden, keskinäisen armahduksen ja rakkauden aika on koittanut. Rauhanliitto on pystytetty ikiajoiksi. Rakkaus on asettunut valtaistuimelleen. Jeesus elää! Rakkaat kristityt, ylistäkää Herraa!

Saarna hyvän paimenen sunnuntaina (Sermon on John 21:15-19)

Langinkosken kirkko

Saarnasin 8.5.2011 Langinkosken seurakunnan messussa. Oli yhtä aikaa hyvän paimenen sunnuntai ja äitienpäivä. Lauloin myös minun ja isäni sävellyksen Psalmi 23 sekä virolaisen laulun Äidin sydän, sekä avustin ehtoollisessa. Liturgina oli Tero Hietanen, kanttorina Niina Venäläinen. Saarnaan myös ensi sunnuntaina Langinkoskella Kotkassa, ja minut vihitään papiksi Mikkelin tuomiokirkossa 22.5.

English summary: I preached in Langinkoski Church (in Kotka, Finland) on John 21:15-19. Jesus asked Peter "do you love me?" three times, like Peter had denied Him three times, and gives him a new task: "feed my sheep". The fisher of men becomes a pastor, a shepherd, of men. Fishing, gaining new disciples, is futile without shepherding, feeding those who believe with forgiveness. Peter had learned this the hard way: he had denied Jesus, but had been forgiven by the same sacrificial death he could not understand. Jesus pastored Peter through His death and resurrection, and through His words. Jesus takes care of us with forgiveness like a good shepherd. His grace gives our love its strength.

Evankeliumi

Joh. 21: 15-19

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo."
    Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua."

Rakkaat kristityt, nyt on kevät! Elämme pääsiäisaikaa. Hyvän paimenen sunnuntai sopii mainiosti äitienpäivään. Kumpikin juhlapäivä kertoo meille siitä, miten ylitsevuotava rakkaus toimii maailmassa.

Simon Pietari oli ammatiltaan kalastaja, kalojen kalastaja, Jeesuksen kutsusta myös ihmisten kalastaja. Viime sunnuntain evankeliumissa Pietari oli ollut muiden opetuslasten kanssa kaloja kalastamassa. Aluksi he eivät saaneet mitään saalista. Jeesuksen ilmestyttyä rannalle ja neuvottuaan heitä opetuslapset saivat kuitenkin sataviisikymmentäkolme kalaa. Antiikin maailmassa oli aikansa käsityksen mukaan yhteensä 153 kansaa. Toisin sanoen kalasaaliin runsas määrä on vertauskuva apostolien tulevasta varsin menestyksekkäästä lähetystyöstä.

Tämän päivän evankeliumissa kalastajasta tulee kuitenkin paimen. Apostolin virkaan ei kuulu pelkästään ihmisten kalastaminen, mihin Jeesus oli aluksi kutsunut opetuslapset. Ihmisten kalastaminen on uusien ihmisten tuomista pelastuksen yhteyteen evankeliumin ja armon julistuksella. Paimentaminen on taas niiden jatkuvaa hoitamista, jotka ovat uskon ja kasteen kautta pelastettuja. Paimentehtävään kuuluu ruokkiminen eli ehtoollisen jakaminen ja kaitseminen eli sanan saarnaaminen. Sana ”pastori” tarkoittaa alun perin juuri paimenta.

Kalastaminen on voittojen hankkimista, paimentaminen pitkäjänteistä toimintaa. Kumpaakin tarvitaan Jumalan valtakunnan työssä. Ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta Pietari oli kuitenkin tajunnut vain kalastuksen, välittömän voiton, merkityksen. Kun hän joutui lopullisesti pettymään itseensä, juuri silloin alkoi myös paimentehtävän merkitys kirkastua. Tappion jälkeen Jeesus ei hylkää, vaan hoitaa anteeksiannolla ja rakkaudella niin kuin hyvä paimen.

Pietari oli Juudaksen jälkeen Jeesuksen kaikkein selvimmin pettänyt opetuslapsi. Kukaan muu apostoleista ei kieltänyt julkisesti opettajaansa. Suurin osa vain karkasi. Miksi Pietari, joka oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, kielsi hänet kolme kertaa? Koska hän ei voinut kestää sitä, että Jumalan kunnia murtui ristin tiellä. Pietari katsoi kaikessa ensisijaisesti Jumalan kunniaa ja pyrki miellyttämään häntä kiivailemalla uskonnon puolesta. Vahvaa Jumalaa etsivä tekojen ja tahdon hurskaus koki takaiskun.

Jeesuksen kolminkertainen kysymys ”rakastatko minua?” tuo siis kipeän asian esille. Eteenpäin ei päästä, ellei menneisyyttä ole kohdattu. Tuomion sanaa ei kuulu, vain kysymys, johon Jeesus jo tietää vastauksen. Pietari on kohdannut oman itsetietoisen ylpeytensä ja nähnyt Jeesuksen rakkauden ylösnousemuksessa. Kolminkertaisella kysymyksellään Jeesus näkee Pietarin sellaisena kuin hän on, kohtaa hänen sisimpänsä, vapauttaa hänet ja antaa hänen nähdä samanaikaisesti heikkoutensa ja mahdollisuutensa. Tällä tavoin hyvä paimen katsoo kaikkia meitä. Armosta voimansa saanut rakkaus saa tehtävän, kun Jeesus sanoo Pietarille: ”Ruoki minun karitsoitani.”

Niin kuin Jeesus oli rakastanut ja hoitanut opetuslastaan, saa nyt Pietari tehtävän hoitaa muita eksyneitä, haavottuneita ja karanneita lampaita. Juuri tänään äitienpäivänä mieleemme tulevat myös kaikki äidit, jotka ehdoitta rakastavat ja arvostavat lapsiaan kaikilla heidän teillään. Niin kuin paimenet, myös äidit ottavat omat karitsansa syliinsä, hoitavat, ruokkivat ja opastavat heitä.

Herra on meidän paimenemme. Hänen armostaan meidän rakkautemme saa voimansa. Elämä ei ole suoritusta, vaan lahjaa. Pietari oppi tämän kovan tien kautta, ja kalastajasta tuli paimen. Ylösnousseen askelissa on hyvä kulkea. Me saamme kulkea vihreillä, avarilla niityillä, vapauden maisemissa, rakastaen toisiamme ja rakastaen Jumalaa. 

Lähettimen 1/2011 pääkirjoitus

Lähetin on Opiskelijoiden Lähetysliiton jäsenlehti. Olen tämän vuoden alusta saakka ollut lehden päätoimittaja, toisin sanoen kerään siihen artikkelit. Vuoden ensimmäinen numero (niitä on yleensä kolme vuosittain) ilmestyi vastikään. Tässä on pääkirjoituskeni.


PÄÄSIÄINEN LÄHETTÄÄ VALOAAN


Elämme jännittäviä aikoja. Sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kirkossa pinnan alla kyteneet kahtiajaot ovat tulleet voimalla esille. Politiikassa suomettumisen luoman konsensuksen aika alkaa olla lopullisesti ohi. Mielipiteitä saa sanoa suoraan, mutta osapuolet tuppaavat heittämään lokavettä toistensa niskaan. Samoin on kirkossa. Pitkään vallinnut keskinäinen yhteisymmärrys eri suuntausten kesken on hajoamassa. Niin kutsutut liberaalit tuomitsevat konservatiiveiksi väitettyjä ja päinvastoin.


Kaiken ideologisen sekamelskan keskellä on helppo unohtaa se, mikä todella yhdistää meitä kaikkia. Samanmielisyys ei ole yhteyden tae, päinvastoin, jopa este sille. Yhdistävä tekijä on se, että me olemme ihmisiä ja että erehtyminen on inhimillistä. Rakkaus toista ja toisenlaista kohtaan on vaikeaa - ei kuitenkaan siksi, että toiseus olisi itsessään jotenkin arvokasta taikka sitten paheksuttavaa. Erilaisen rakastaminen on vaikeaa siksi, että rakkauden kohde ei ole minä itse.

Jumala ei rakasta itseään. Hän rakastaa sitä, mikä on toista. Isä rakastaa Poikaa Pyhässä Hengessä. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi Poikansa, oman sydämensä, kuolla meidän tähtemme. Suvaitsevainen Jumala olisi jättänyt ihmisen toteuttamaan omaa itseään. Samoin parannusta vaativa Jumala olisi vain odotellut meiltä tahdonratkaisuja. Rakastava Jumala päätti kuitenkin vapauttaa meidät sekä synnin että lain verkoista. Meidät on päästetty sekä oman erinomaisuutemme ihailusta että itsemme ruoskimisesta. Saamme elää ihmetyksessä, uskoen armoon, näin oppien kiittämään, kunnioittamaan ja rakastamaan Jumalaa, itse toiseutta.


On vihdoin aika päästä irti kahtiajaottelussa yhteiskunnassa ja kirkossa. Vähintäänkin voimme oppia elämään erilaisten näkemysten keskellä sekä totuudessa että rakkaudessa. Kirkossa tähän vaatii meitä jo kristillisen todistuksen uskottavuus. Lähetystyö onnistuu lähellä ja kaukana vain, jos rakennumme yhteisestä uskostamme ja viemme sitä yhdessä eteenpäin. Evankeliumin kautta tulevaisuuden ja toivon näköalat aukenevat kuin itsestään. 

Opiskelijoiden Lähetysliiton jäsenet ja sen ystävät ovat lähetyksen eturintamassa siinä suhteessa, että meillä pelaa rauhallinen yhteishenki ja toteutamme pirteästi myös ekumeniaa. Kiistoja jäsenten kesken toki on – se on inhimillistä! Niitä voisi siis olla enemmänkin. Mutta me emme kyseenalaista sitä, että meillä on yhteinen usko. Usko, joka on armorikas ja kaikin puolin valaiseva.


Pääsiäinen lähettää valoaan. Jeesuksen ylösnousemus on se voima, joka lähettää meidät maailmaan. Pääsiäisen tapahtumat antoivat ja antavat meille vapautuksen, koska Jeesus on todella noussut kuolleista. Kaikki on tehty.

Petri Tikka

Lähettimen päätoimittaja

vihitään papiksi 22.5.2010 Mikkelin tuomiokirkossa 

"To God, How did you get invented?”

Archbishop Rowan Williams responded thoughtfully to a theological question from a six year-old girl:

Dear Lulu,

Your dad has sent on your letter and asked if I have any answers. It’s a difficult one! But I think God might reply a bit like this –

‘Dear Lulu – Nobody invented me – but lots of people discovered me and were quite surprised. They discovered me when they looked round at the world and thought it was really beautiful or really mysterious and wondered where it came from. They discovered me when they were very very quiet on their own and felt a sort of peace and love they hadn’t expected.

Then they invented ideas about me – some of them sensible and some of them not very sensible. From time to time I sent them some hints – specially in the life of Jesus – to help them get closer to what I’m really like.

But there was nothing and nobody around before me to invent me. Rather like somebody who writes a story in a book, I started making up the story of the world and eventually invented human beings like you who could ask me awkward questions!’

And then he’d send you lots of love and sign off.

I know he doesn’t usually write letters, so I have to do the best I can on his behalf. Lots of love from me too.

+Archbishop Rowan

Read more about it here. 

Uusi pastori / A New Pastor

Minusta tulee pappi! Minut on valittu Langinkosken seurakunnan nuorisopastorin viransijaiseksi. Työt alkavat toukokuun kuudes päivä, ja päättyvät aikaisintaan ensi vuoden maaliskuussa. Langinkoski sijaitsee Kotkassa. Seurakunta on osa Mikkelin hiippakuntaa, joten minut vihitään papiksi Mikkelin tuomiokirkossa (en tiedä vielä päivämäärää).


I shall become a Lutheran pastor! Thanks be to God. I have been chosen for a ten month position as a youth pastor in Langinkoski parish. It is in the city of Kotka (80 miles east of Helsinki).  God has given what He has called me to do.

Kulttuuriklubi: Valo ja pimeys - Helena Hietanen

 Kulttuuriklubi on Töölön seurakunnan isännöimä tapahtumasarja, jossa käsitellään kulttuuria ja uskoa tuoreista näkökulmista. Minä ja pastori Riikka Wikström vastaamme tapahtumista. Kevään ensimmäisessä tilaisuudessa taitelija Helena Hietanen kertoo kuviensa avulla siitä, miten valosta tuli hänen uskonsa kuva. Puhujia ovat mm. Jukka Relander, Kari Tikka ja Ritva Oksanen. Ja on myös paneeli fantasiasta ja kristinuskosta.


~~~~~


Kuvanveistäjä Helena Hietanen kertoo valon merkityksestä teoksissaan: miten hänelle sairauden kautta valo, teostensa materiaali tulikin Jumalan kuvaksi. Tie kuvataiteilijasta eläkeläiseksi on ollut pitkä prosessi, jossa taiteen kautta löytynyt veistosmateriaali valo tulikin Helenalle vakavassa kriisissä auttajaksi ja pikkuhiljaa myös uskon kuvaksi.

"Kuvieni kautta voin kertoa tästä hyvinkin henkilökohtaisesta tiestäni.
Siihen liittyy myös vahvasti rukous ja sen kautta kokemani tärkeät ja toivoa antaneet rukousvastaukset voimakkaine kokemuksineen. Valo on niissäkin ollut mukana" Helena kertoo.

Helena Hietanen on Töölön seurakunnan jäsen ja Taivallahden seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen vuosilta 2006-2010. Hän asuu Töölössä Lallukan taiteilijakodissa. Hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä saanut mm. Kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2000 ja Helsingin kaupungin kulttuuripalkinnon yhdessä miehensä kuvataiteilija Jaakko Niemelän kanssa vuonna 2009.

~~~~~

Kulttuuriklubi: torstaisin Töölön kirkossa klo 19 näinä päivinä:

10.2. Valo ja pimeys - Helena Hietanen
24.2. Satuvuolu-esitys; kertomusperinne nykyajassa - Joel Nokelainen
10.3. Kysy mitä vain - Jukka Relander
7.4. Fantasia ja kristinusko - paneelikeskustelussa Petri Tikka, Esko Miettinen, Johanna Vainikainen-Uusitalo
28.4. Uskosta taiteeseen - Juha Luodeslampi
12.5. "Tuuli puhaltaa missä tahtoo" - Kari Tikka esittelee uutta oopperaansa
19.5. Näyttelijäntyö - Ritva Oksanen

Tilaisuudet ovat tarkoitettu kaikenikäisille ja -kaltaisille, kultuurista ja uskosta kiinnostuneille ihmisille. Kulttuuriklubin suunnittelijat ja vastuuhenkilöt ovat seurakuntaneuvoston jäsen Petri Tikka sekä nuorten aikuisten pappi Riikka Wikström.

Kirkkovaltuusto

Olin tänään Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa varamiehenä. Olen Töölön seurakuntaneuvoston jäsen, mutta myös 1. varasijalla kirkkovaltuustossa Tulevaisuus ja toivo -listalta. Toimin sijaisena Ritva Oksaselle, joka on Hämeenlinnassa Niskavuori-näytelmän pääosassa. Hän ei siis pääse useimpiin valtuuston kokouksiin tänä vuonna. Kokous meni rattoisasti, vaikka venyikin kolmen tunnin mittaiseksi. Olin Töölöä edustamassa Vesa Virrin, Mikko Niiniluodon ja Jarmo Leppiniemen kanssa.

2/3 kirkkovaltuuston jäsenistä on uusia. Siksi myös kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin uusi ihminen, filosofian tohtori Juha Sihvola. Hän on siis nyt Helsingin seurakuntien ykkösmaallikko. Hieno mies, hyvä valinta! Hänellä on laajaa näkemystä, hallinnollista osaamista ja yhteistyökykyinen olemus. On aina hauskaa osallistua äänestykseen. Se suoritettiin viemällä suljettu lappu kulhoon. Äänet menivät 55 Juha Sihvola - 33 vanha puheenjohtaja Timo Sahi (lääkintäkenraalimajuri).

Kirkkoneuvoston jäsenet ja varapuheenjohtaja valittiin monimutkaisen valitsijamiessysteemin kautta. Kirkkoneuvoston vpj on nyt töölöläinen kauppatieteiden tohtori Jarmo Leppiniemi. On hyvä, että kaikki seurakunnat ovat tasaisesti edustettuina seurakuntayhtymän "hallituksessa", kirkkoneuvostossa.

Aluksi laulettiin virsi 416:1,2,6,7, lopuksi 600. Komeaa veisuuta!