Jumalan rakkauden laajuus ristillä

SAARNA LÄHIMMÄISEN SUNNUNTAINA JA RISTINPÄIVÄNÄ 14.9.2025 
Riihimäen Keskuskirkossa 
pastori Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! 

Saarnaan tänään apostoli Johanneksen ensimmäisen kirjeen lukukappaleesta, jonka lauloin (isäni Kari Tikan sävellyksenä). Saarnani aiheet ovat Johannekselta nousevat ajatukset ristintyön ja Jumalan rakkauden laajuudesta sekä ristinmerkki rukouksen tapana. Palaan saarnan lopuksi lyhesti vielä siihen, miten nämä ajatukset liittyvät laupiaaseen samarialaiseen (joka on päivän evankeliumi). Laulamassani isäni laulussa oli vain osa apostoli Johanneksen sanoista ja on hyvä ehkä kuulla joka tapauksessa kohta uudestaan. Kun nyt kuuntelemme, voi samalla miettiä, miten lukukappale koskettaa minua ja meitä: mihin se kutsuu meitä seurakuntana, mitä se kertoo kullekin sydämessä, miten se rohkaisee rukouksessa pysymiseen.

1. Joh. 4:7–12

Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, luvusta 4

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

Syy, miksi haluan saarnata tästä kohtaa tänään on se, että lukukappaleen aihepiiri eli Jumalan olemus rakkautena on itselleni rakas ja tärkeä. Toinen syy on se, että tänään 14.9. on kirkon perinteessä ristinpäivä. Sitä vietetään katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, mutta sen muistaminen ei ole kiellettyä luterilaisuudessakaan. Risti ansaitsee oman juhlansa pitkänperjantain lisäksi. Se, että lähimmäisen sunnuntai osuu tänään ristinpäivään, on sopivaa. Kertoohan päivän lukukappale toisaalta Jumalan rakkaudesta, hänen lähimmäisyydestään. Toisaalta Johannes puhuu siitä sovituksesta eli ristintyöstä, jolla Herra Jeesus osoitti läheisyytensä todeksi vaikeimmassakin tilanteessa.

Noin 13 vuotta sitten joulun jälkeisinä päivinä mietin ja olin huolissani pelastukseen ja ihmisten tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Olin eri vaiheiden kautta alkanut luottaa siihen, että Jumala hoitaa omien läheisten ja muiden tuntemieni ihmisten tulevaisuuden hyvään. Mutta entä muut ihmiset? Onhan jokin rakas aina jollekulle, ainakin ollut. Kysyin vastausta Jumalalta: hoitaako Jumala lopulta jokaisen ihmisen yhteyteensä Kristuksen tähden, uskosta osallisena?

Vastaus, jonka sain, liittyi juuri Jumalan olemukseen rakkautena sekä ristintyöhön eli asioihin, joista apostoli Johannes puhuu. Koin, ettei Isä Jumala antanut Poikansa kuolla vain mahdollisesti pelastaakseen meidät ihmiset. Ristillä Isä ei tuominnut, vaan rakasti, rakasti, rakasti ja armahti. Ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus, koki kaikki esteet ja lukot, jotka tekevät luottamuksen ehdottomaan rakkauteen vaikeammaksi tai jopa mahdottomaksi. Lopulta Pyhä Henki, uskon antaja, osallistuisi ristintyöhön tuomalla luottamuksen täysin rakastavaan Jumalaan jokaiselle. Jumala saavuttaa päämääränsä, yhteyden luomisen, oman rakkautensa eli Pyhän Hengen kautta.

Tällaista luottamusta olen sittemmin ihmetellyt. Myös juuri esitarkastuksen läpäissyt väitöskirjani koskee lukukappaleen aiheita eli Jumalan rakkautta Pojassaan. Väitöskirjani on englanniksi, mutta sen otsikko suomeksi olisi suurin piirtein: Pyhä Kolminaisuus ja kaikkien pelastuminen – tutkimus Jumalan tunteet ylittävästä rakkaudesta. 1. Johanneksen kirjeessä apostoli julistaa, että Jumala on rakkaus. Se on juuri usein niin vaikeaksi koetun kolminaisuusopin yksinkertainen tarkoitus. Taivaan Isä rakastaa Poikaasa, Jeesusta, ja samalla sinua ja minua omina lapsinaan, juuri niin kuin omaan Poikaansa. Isä rakastaa meitä Pyhässä, rakastavassa Hengessään, joka ei ole vähempi kuin hän itse. Niin kuin apostoli kirjoittaa: ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.”

Jumala on itse rakkaus. Hän rakastaa ehdoitta, ei ensin odottaen meidän tekojemme ja rakkauttamme. Silti sitä lähes väistämättömästi ajattelee, että tuskin Jumalan suuri rakkaus koskee minua. Yleinen totuus Jumalan suuresta rakkaudesta ei välttämättä kolahda tunnetasolle. Ei ehkä ole tavatonta miettiä, mitä tarkoittaa, että Jumala rakastaa ”meitä”, kuten lukukappalekin puhuu. Miten voin vajavaisuudessani tai murheissani olla niitä ”meitä”, jonka Jumala haluaa sovittaa kanssaan kokonaan? Olenko minä todella niitä ”meitä”, joille Jumala tahtoo antaa armon tai uuden, uudistuvan elämän? Sisimmässä voi liikkua myös vahvuuden mietteet: en tarvitse Jumalaa, en rakkautta, pärjään omana itsenäni; en kuulu noihin ”meihin”, jotka hakevat tukea yläkerrasta.

”Me” ei ole tarkasti määritelty sana ja helposti voi kokea tuon sanan kuullessaan ulkopuolisuutta. Sekä kirkossa usein käyvä että harvoin täällä vieraileva voi kokea, ettei kuulu joukkoon, ”meihin”. Puhuessaan Jumalan rakkaudesta apostoli Johannes laajentaa kuitenkin kohteen muuksikin kuin vain ”meiksi”. Jumala ei rakasta vain meitä eikä antanut Poikaansa vain jonkun tietyn joukon syntien sovitukseksi. 1. kirjeensä toisessa luvussa apostoli kirjoittaa Vapahtajasta: ”Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” Voin kokea ulkopuolisuuden tuntua seurakunnasta ja uskosta eri syistä. Voin kokea, että pärjään ihan hyvin päivittäin ilman Jumalaa. Tuskin kuitenkaan olen olematta osa maailmaa. Tuskin olen olematta ihminen – kuten Jeesuskin oli ja on. Jumala rakastaa koko maailmaa eikä vain yleisesti vaan ihmisenä ihmisten keskellä. Jumala ei ole jokin muu kuin Jeesus. Jeesus on ristillekin asti suostuen osoittanut että sinä ja minä olemme rakastettuja, Jumalan huolenpidossa, hänen kutsumiaan, tuntuipa itsestä miltä tuntui ja vaikka vastustaisinkin häntä.

Ja koska Jumala rakastaa maailmaa ja antoi Poikansa koko maailman hyväksi, ei ole syytä kuvitella, että Jumala rakastaisi vain uskovia, vain seurakuntaa, vain kirkkoa. Jumala ei myöskään välitä vain niistä, jotka joskus tekevät oikein tai ajattelevat oikein eikä myöskään vain niistä, jotka kokevat itsensä heikoiksi. Jumalan rakkaus kuuluu jokaiselle ihmiselle lähtökohtaisesti – niin heikolle kuin vahvalle, niin syntiselle kuin hurskaalle, niin uskovalle kuin ateistille. Näin myös Jeesus opettaa vuorisaarnassaan: Isä Jumala ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Sekä sateen tuoma kasvu että auringon tuoma lämpö kuuluvat myös niille, joille emme haluaisi hyvää – niille, joita kohtaan meillä on vaikeita tunteita syystä tai syyttä. Eikä vain tällainen maallinen hyvä ole Luojana aie, vaan Jumalan oma Poika on tuonut pelastuksen kaikkein hankalimmallekin tapaukselle – mukaan lukien minulle, joka en ole aina helppo.

Jumala ei muuksi muutu, vaikka meistä on moneksi ja meissä kussakin on monta puolta. Jumala arvostaa jokaista ihmistä ja vahvistaa itse kutakin kohti hyvyyttä, jakaen armoaan ilman rajaa jokaiselle. Raamattu yleensä ja myös päivän lukukappale painottaa sitä, että Jumalan rakkaus on pelkästään armoa: ansaitsematonta rakkautta meidän osaksemme. Johannes sanoo: ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Kun Johannes myös todistaa, että Jumala on rakkaus, se tarkoittaa samalla sitä, että hän on myös armo: Jumala osoittaa rakkautta meitä kohtaan ansioista riippumatta, ehdoitta.

Sana ”armo” voi kuitenkin luoda joskus väärän mielikuvan. Jumala ei ole ensisijaisesti tuomari, joka armahtaa syyllisen, vaan Isä, joka on hyvä lapsilleen. Armo ei edellytä arvottomuuden kokemusta, häpeän taakkaa. Hyvä vanhempi arvostaa lapsiaan joka tilanteessa ja ajattelee myös kasvun paikkoja ja virheitä lapsen hyvän kannalta, ei omien reaktioidensa viemänä.

Kaiken kaikkiaan: Jumalan rakkaus on ehtoja vailla, kaiken luovaa, parannukseen ja pelastukseen johdattavaa. Päivän lukukappale puhuu kuitenkin myös Jumalan rakkauden soveltamisesta. Vaikka puhuisin suurin sanoin Jumalan rakkaudesta, jos en osoita sitä käytännössä toisille, en saa enkä oikein voi sitä uskoa itsellenikään. Siitä, mikä on kalleinta ja arvokkainta, ei saa tulla kenenkään yksitysomaisuutta. Mutta miten voimme osoittaa näin suurta, näin ääretöntä rakkautta toisille, jos sitä on hädin tuskin mahdollista uskoa todeksi? Ja miten opin rakastamaan ilman ehtoja, kuten Herra, kun vaikeat tunteet näyttävät olevan väistämättä osa ihmisen eloa?

Helpottava tekijä on se, että Jumalan rakkauden osoittaminen toisille ei edellytä jotakin suureellista. Se on kasvamista askel askeleelta Kristusta seuraten, häntä kuunnellen. Rukous on se, mistä kaikki alkaa. Ja rukouksen ei tarvitse olla mielen sisäistä suoritusta. Se voi olla varsin konkreettista. Helpoin tapa siihen on tehdä ristinmerkki. Se on itsessään rukous, joka samalla suuntaa meidät kohti lähimmäistä. Kun teet ristinmerkin, siunaat ensin pään ajatukset, sitten sydämen tunteet ja lopulta kätten työt. Päästä laskeudutaan sydämeen ja sydämestä kätten tekoihin ja ihmisestä tulee yksi kokonaisuus. Samalla ristinmerkki muistuttaa Kolminaisuudesta, sillä ristinmerkki voidaan tehdä kolmella sormella: peukalo, nimetön ja keskisormi. Kaksi jäljelle jäävää sormea muistuttaa Kristuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta.

Ristinmerkki on osa luterilaista perinnettä ja Luther kehotti jokaista kristittyä alkamaan päivän ja päättämään illan ristinmerkillä sanoen ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun”. Messussa voi tehdä ristinmerkin esimerkiksi joka kerta, kun Isä ja Poika ja Pyhä Henki mainitaan. On tunnettua, että monet urheilijat maailmalla harrastavat ristinmerkkiä. Ristinmerkki on ollut kirkon alkuvuosisadoista asti ollut osa uskomme toteutumista.

Kristuksen risti on se paikka, jossa Jumala osoitti myötätuntonsa koko maailmaa kohtaan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa. Jumala ei ole ihmisenä kaukana yhdestäkään meistä eikä ole mitään niin vaikeaa tilannetta, ettei hän ymmärtäisi, armahtaisi tai kuulisi meitä. Hänelle, joka pitää huolta varpusistakin, ei pieninkään pyyntö ole merkityksetön: ja pienten pyyntöjen esittäminen vähentää stressiä ja pitää meidät nöyrinä.

Jeesus on kirkon perinteen mukaan itse laupias samarialainen, joka parantaa haavoittuneen ihmisen. Hänelle jokaisen sielu, ruumiis ja henki on kaikkineen aina tärkeä. Evankeliumissa mahdollisesti samaan kansaan kuuluvat, korkeassa asemassa olevat uskonnolliset ihmiset hylkäsivät sen, jolta ryöstettiin kaikki. Vieras, muukalainen, toisen uskonnon ja kansan jäsen eli samarialainen pelasti ja hoiti kuntoon omilla varoillaan sen, joka olisi muutoin menettänyt kaiken. Juuri tällä tavoin se, joka tuntuu usein kaikkein vieraimmalta eli Jumala onkin lähimmäinen, lähellä, auttamassa koko ajan, vaatimatta vastalahjaa. Jeesus on Jumala, hän on laupias samarialainen.

Jeesus paransi näkyvästi täällä kulkiessaan, mutta samalla tavoin ja entistäkin laajemmin hän parantaa edelleen kirkon ja meidän sen jäsenten kautta. Tehkäämme rukouksin ja ristinmerkin voimistamana Kolminaisuuden rakkaus näkyväksi. Pyytäkäämme seurakunnalle niitä armolahjoja, joita tarvitsemme tuodaksemme Jumalan rakkauden ympärillemme ja Riihimäelle. Muistakaamme edelleen myös erityisesti Riihimäen huumeiden käyttäjiä. Kun Kristus siunaa päämme ja sydämemme, kun me yhdistymme häneen ristinmerkin kautta, meistä tulee samalla hänen kätensä täällä maan päällä.

Jatkakaa rukousta, tuntuipa miltä tuntui. Te tulette kantamaan hyvää hedelmää.

Luottamuksen valo

 

Hallelujasäe

Iloitkaa, hurskaat! Iloitkaa Herrasta,
ylistäkää hänen pyhää nimeään!

Ps. 97:12

Matt. 17:1–8

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
    Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

"Luottamuksen valo"
saarna Riihimäen Keskuskirkossa kirkastussunnuntaina 3.8.2025 
pastori Petri Samuel Tikka +

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!
Sanon muutaman kerran: ylistetty... toistakaa perässä: Olkoon hän...

Pyhäkoulu on nyt tiedossa lapsille ja lapsenmielisille. Pyhäkoulua vetää Helena Syrjälä. Häntä voi seurata tuonne toimituskappeliin.

Tahdon tässä saarnassa puhua rukouksesta, keskustelusta Herran kanssa, hänen kuuntelemisestaan. Tahdon, että voimme miettiä, mihin se kutsuu meitä ja miten se voi muuttaa meitä. Uskon, että Herra Jeesus haluaa luoda meihin luottamuksen ilmapiirin, sellaisen, joka vallitsi kirkatusvuorella hänen ja Vahan testamentin merkkihenkilöiden Mooseksen ja Elian välillä. Apostoli Pietari halusi tähän ilmapiiriin varsin innokkaasti mukaan: hän halusi keskustella yhtä avoimesti ja tuttavallisesti Herran kanssa kuin pyhät. Kuulemme kuitenkin evankeliumissa ja Raamatussa muutenkin ohjeita siihen, miten pyhän luottamuksen, rukouksen ilmapiiriin päästään ja mitä se tarkoittaa.

Se, miten päädyin ajattelemaan rukousta ja kirkastusvuorta tältä kannalta liittyy siihen, että keskustelin äskettäin puhelimessa erään hyvän ystäväni kanssa rukouksesta. Mietin jälleen kerran sitä, että Raamatussa, etenkin itse Herralla Jeesuksella, on paljon käsittämättömän suuria lupauksia rukouksesta. Yksi suurimmista Vapahtajan lupauksista löytyy Markuksen evankeliumin luvusta 11: ”Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.” (Mark. 11:24) Helposti nämä sanat ohitetaan, harvoin niistä saarnataan ilman lukuisia tarkennuksia. Sisältöä sanoille jää vähän jos ollenkaan. On kuitenkin väärin pitää pieninä Herran sanoja, joihin messussakin me aina eri tavoin keskitymme. Onhan tämänkin päivän evankeliumin keskiössä kaikessa ihmeellisyydessään se, että Jeesuksen kanssa keskusteltiin, häntä kuunneltiin, hänen kanssaan halusivat viettää aikaa sekä taivaan kansalaiset että maanpäälliset opetuslapset. Ja mitä muuta rukous onkaan kuin keskustelua Jeesuksen kanssa, sillä onhan Jeesus kristillisen uskon mukaan Jumala. Kirkastusvuori, kuten monet muut näyt, todistavat, että Jeesus on maan päällä kanssamme kulkeva Herra ja Luoja. Siksi hänen lupauksensa ja kehotuksensa rukouksesta ovat painavaa sanaa.

Kun puhuin rukouksesta olevista suurista lupauksista ystäväni kanssa, tuli mieleen sanoa hänelle, että mielestäni Jeesus haluaa suurilla lupauksillaan rukouksesta rohkaista meidät luottamukseen. Hän haluaa luoda luottamuksen ilmapiiriä suhteessa taivaalliseen Isäänsä. Me voimme todistaa monia merkityksellisiä tapahtumia, jotka kaikki viittaavat Jumalan hyvyyteen: uuden elämän syntymistä, rakkautta puolisoiden välillä, uskon syntymistä, ihmeitä, parannuksentekoa, häpeästä vapautumista, profetioita, lohdutusta, paranemista, armon kosketusta ja monta muuta suurta rukousvastausta. Hyvistä merkeistä on aina syytä kiittää. Ilman luottamuksen ilmapiiriä Jumalan rakkauden merkit jäävät kuitenkin vaille merkitystään. Siksi ne helposti unohtuvatkin, kun tarkoitettu ilmapiiri jää pois mielestä. Kaikkien ihmeellisten merkkien on tarkoitus lujittaa rakkauttamme ja lapsenomaista luottamusta Isään Jumalaan, Poikaan Jeesukseen sekä Herraan ja eläväksi tekijään, Pyhään Henkeen. Kaikki hyvä, mitä koemme, kaikki hyvä, mikä kasvattaa luottamusta, kasvattakoon luottamusta yksin Pyhään Kolminaisuuteen ja hänen mahdollisuuksiinsa.

Puhuessani ystäväni kanssa siitä, että luottamuksen ilmapiirin luominen on Jeesuksen suurten rukouslupausten tarkoitus, ystäväni viittasi kummallekin meistä uudella tavalla Jeesuksen maallisen taivalluksen viimeisiin sanoihin Luukkaan mukaan: ”Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: 'Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.' Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.'” (Luuk. 23:46) Ystäväni viittaus teki minuun vaikutuksen. Jeesuksen viimeinen sana ristillä liittyy kirkastussunnuntaihin, sillä kirkastuvuorella Jeesus, Mooses ja Elia keskustelivat Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesuksen lähtemisestä, alkukielellä hänen eksoduksestaan. Kuten Mooses, Messias tulisi vapauttamaan koko kansan orjuudesta kohti luvattua maata. Jeesus tekisi sen ristillä, ylösnousemuksella ja taivaaseen astumisella. Mutta mikä oli se näissä tapahtumissa oleva kirkas voima, jolla Jeesus vapautti iloon ja toivoon kaikki ihmiset? Herran viimeisten sanojen perusteella se voima oli ilmeisesti täydellinen ja varaukseton luottamus taivaalliseen Isään. Kuolemassakin ja häpeässä Jeesus luotti Isän hyvyyteen psalmin sanoin, jotka olivat vanha juutalainen iltarukous, jo äiti Marialta opittu. Ja olennaista on huomata, että kun Jeesus uskoi henkensä Isän haltuun, hän ei ajatellut vain itseään. Hän uskoi kaikkien Messiaana ja kuninkaana samalla jokaisen ihmisen Isän haltuun, myös ne, jotka eivät Vapahtajan toisten ristin sanojen mukaan ”tiedä mitä he tekevät” (Luuk. 23:34) murhatessaan rakkauden ja sen Herran.

Tahdon ihmetellä sitä, kuinka Vapahtajan viimeiset sanat ennen ylösnousemusta ovat tuoneet maailmaan kaikesta poikkeavan luottamuksen ilmapiirin, kirkkaan ilmapiirin, kirkastuspäivän, joka ei kestä vain hetkeä ja hyvissä tunnelmissa. Jeesuksen luottamus kantaa muuttumattomassa myötätunnossa suurimmankin häpäisyn, jota toiset saavat aikaan. Herran luottamus Isään ei katkea epätoivon, oikeudenmukaisen vihan ja tuskan keskellä – täytenä ihmisenä hän itse tunsi nämä kaikki tunteet. Herran armollinen luottamus on ilmapiri, johon jokainen ihminen, myös jokainen meistä läsnäolijoista ja kuulijoista, voi ja saa varauksetta liittyä. Ei ole mitään niin suurta tuskaa ja vaikeutta, ettei Vapahtaja kuulisi sitä, hän tietää läpikotaisin sekä uhrin tuskan ja vihan että pahantekijän armon tarpeen. Koko ihmisyyden valtavien ja ristiriitaisten ja kostoonkin vievien tunteiden keskellä hän ei romahda, vaan uskoo itsensä ja jokaisen ihmisen, jokaisen meistä, Isän Jumalan täydelliseen rakkauteen. Herran luottamus on luottamusta, jota ei tarvitse itsestään puristaa, kun ei näe koko kuvaa eikä voikaan. Jokaisella on oma näkökulma: ei saa esimerkiksi odottaa lauhkeutta siltä, joka on kärsinyt. Herra Jeesus näkee kuitenkin kaikki näkökulmat ja luo itse luottamuksen Luojaan ja hänen antamaansa elämään syvimmässä tuskassa ja kauhussa, ristillä. Vapahtajan pyhä luottamus on luottamus, joka tekee rohkeaksi ja antaa Jumala-keskeisen varmuuden. Se on luottamusta siihen, että rukoukset kuullaan. Se on luottamusta ylösnousemukseen, pääsiäiseen, ei vain itselleen, vaan kaikille, syntisemmällekin, minullekin. Sellaista on luottamus, jota kaikkein Pyhä Kolminaisuus mielellään jakaa ja jonka hän jokaiselle pyytävällä lahjoittaa.

Maailmassa omat ja toisten yritykset ja erhedykset äärimmäisen helposti nakertavat luottamuksen ilmapiiriä, etenkin, jos niin sallimme. Sosiaalisesta mediastakin päätellen vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Jos luottamus toisiin ihmisiin rapautuu, helposti katoaa myös usko meidän ihmisten Luojaan ja hänen tekoihinsa. Mutta juuri siksi, jotta ei eri tavoin luhistuta tai rapauteta ympäristöä omavoimaisuudella tai katkeruudella, on tärkeää aina anoa pyhää luottamuksen ilmapiiriä. Ja kuulemamme evankeliumi antaa luottamuksen löytymiseen itse asiassa ratkaisevan vihjeen lopussaan: ”Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.”

Ortodoksisessa perinteessä opetetaan rukousta, johon monet kristityt ovat mielellään tarttuneet ja joka edistää Jeesuksen jatkuvaa näkemistä. Rukous on ns. Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Rukouksen tarkoitus on kiinnittää sydämen katse yksin Jeesukseen, kuten kuulimme: ”he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.” Huolia, iloa ja muita tunteita ei kielletä, ei epätoivoa, ei vihaa, ei mitään: mutta kaiken sallitaan olla ja annetaan ne Jeesuksen nimeä toistaen Jumalan haltuun. Jeesusken rukous onkin yksinkertaisimmillaan hiljaista huokausta: hengittäen mielessään sanoen Jee-sus. Jeesuksen nimeä tai pyyntöä, ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”, voi toistaa jatkuvana, vaikka erilaisina luppohetkinä. Tietoisesti kun Herran nimeä toistetaan se lopulta muuttaa ihmistä. Jeesuksen nimi tuo luottamuksen, rauhan ja ennen kaikkea pyyteettömän rakkauden lähimmäiseen.

Meidät on siis kutsuttu katsomaan Jeesusta, kiinnittämään sisimpämme ajatus ja huomio yksin häneen. Hän hoitaa kaiken muun. Kuulemassamme evankeliumissa Isä Jumala puhuu suoraan ja kutsuu katsomisten lisäksi kuulemiseen. Isä sanoo: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Meidän tulee kuulla Jeesuksen viimeisiä sanoja, mutta myös ensimmäisiä sanoja ylösnousemuksen jälkeen: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Jeesus puhui Magdalan Marialle, joka ihmetteli haudan suulla, mihin Herran ruumi oli viety. Maria tunnisti Jeesuksen kun hän puhutteli tätä nimeltä: ”Maria”. Jeesus kutsuu meidätkin nimeltä elämämme raunioilla, joilla epätoivoisesti etsimme rauhaa. Me emme toista vain Herran nimeä: hän toistaa meidän nimeämme lämpimässä rakkaudessa meitä kohtaan ja kutsuu meistä jokaista yhä syvemmin yhteyteensä. Jeesus viitoittaa meille elämämme suunnan ja antaa siihen vihjeitä, etenkin kun olemme valmiita kuuntelemaan myös toisten kilvoittelijoiden neuvoja ja profetioita.

Rukouksen voimasta on sanonut osuvasti evankelista Corrie ten Boom, joka pelasti toisen maailmansodan aikana juutalaisia kansallissosialistien vainoilta Corrie sanoo: ”Ihmeellinen asia rukouksessa on se, että jätät maailman, jossa et voi tehdä jotakin, ja astut Jumalan valtakuntaan, jossa kaikki on mahdollista. Hänen erikoisuutensa on se, mikä on mahdotonta. Mikään ei ole liian suurta hänen kaikkivaltiaalle voimalleen. Mikään ei ole liian pientä hänen rakkaudelleen.” Olen puhunut aiemminkin tässä kirkossa ja muuallakin herätyksestä ja kehottanut rukoilemaan sen vahvistumista. Uskon, että Pyhä Henki on liikkeellä vahvasti ja kääntämässä sydämiä Jeesuksen puoleen. Haluaisin kuitenkin kehottaa tänään meitä johonkin vielä tarkempaan, jotta voimme käytännöllisesti soveltaa sitä, mitä olemme kuulleet tänään. Mikään ei ole mahdotonta hänelle, joka on kuollut kaikkien asemassa. Olen aloittanut rukouskampanjan, ja monet ovat jo alkaneet rukoilla sitä, että huumeiden käyttäjät Riihimäellä kokisivat vahvasti Jeesuksen rakkauden. Näin myös tehdään Sanan ja rukouksen illoissa tässä kirkossa. Kaikkia käytännöllisiä tukijärjestelmiä tarvitaan, mutta useimmiten on niin, että vain Jeesus tai rakastuminen tai kummatkin vapauttavat ihmisen huumeista tai alkoholista tai vastaavista vääristä lääkkeistä tuskaan. Addiktio on kova voima, mutta Herralla on valta. Rukouskampanja jatkuu ainakin 10.8. asti, mutta aikeissa on jatkaa aktiivista rukousta pidempään. Kutsun teitä kaikkia mukaan kiittämään Raamatun mukaisesti kaikista ihmisistä, myös niistä, joilla on tällä hetkellä vaikeaa. Herra ei hylkää ketään. Niin kuin monta läheistä vaikeasti menettänyt Sirkka-mummini aina sanoi: kukaan rukousten lapsi ei joudu hukkaan.

Nähdäkseni Raamatun perusopetuksiin kuuluu se, että seurakunnan tulisi oikeastaan kasvaa yhteisen rukouksen linnakkeeksi. Jokaisella on omat tapansa rukoilla, jokaisella on omat armolahjansa, kaikki kasvattaa yhdessä kirkkoa, jonka Herra on perustanut maailman pelastuksen ja paranemisen satamaksi. Me emme saa vähätellä rukouksen voimaa ja luottamuksen lahjaa, sillä ne on vahvistettu Jeesuksen viimeisellä sanalla ja tuotu osaksi henkilökohtaista elämäämme yksi kerrallaan - jo hänen ensimmäisellä sanallaan Magdalan Marialle. Meidän tulee levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua, erilaiset kristityt yhdessä, kunnes maailma uskoo Jeesukseen Jumalan Poikana, joka ymmärtää kaiken ja parantaa niin sielun kuin ruumiinkin. Teidän jokaisen rukoukset ovat tärkeitä, olennaisia!

Se, että näkee toivon pimeimmissäkin hetkissä, nousee siitä, että uskoo Pyhän Hengen voimaa uudistaa kaikki Kristuksessa. Vaikka meidän pitää olla lyhyellä tähtäimellä realisteja, pitkällä tähtäimellä mitään muuta ei olekaan kuin luottamus Isään. Koin kerran miettiessäni läheisten ja kaikkien ihmisten lopullista tulevaisuutta näyn ristisä ja Kolminaisuudesta. Koin Isän Jumalan sanovan, ettei hän sallinut oman Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden. Kerran Pyhä Henki toteuttaa Isän aikeen, joka tuli ilmi Pojassa: poistaa kaikki pimeys, kaikki kipu, kaikki synti, joka estää yhteyttä häneen. Jos elämme kirkastusvuoren valossa, se valo on valo, joka loistaa Golgatalla: Jeesus on uskonut Isän käsiin jokaisen ihmisen.

Hengen täysi malja - saarna 13.7. Riihimäen Kappelikirkossa

Isenheimin alttaritaulu (Matthias Grünewald)

Saarna 13.7.2025 Kappelikirkko, Riihimäki, iltamessu klo 18

Petri Samuel Tikka +

Luuk. 6:36–42

Jeesus sanoi:

    ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

    Hän puhui heille vielä vertauksin:

    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.

    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Eräs viisaus kertoo, ettei parannusta voi tehdä ikinä toisen puolesta. Ehkä sitä Jeesus tarkoittaa sanoillaan, jossa hän kehottaa ensin ottamaan hirren omasta silmästä. Emme saa vertailla omia ja toisten syntejä ja kuvitella itseämme näin paremmaksi. Jos mittaamme toisille ankarasti, kannamme ankaraa, kovaa painolastia. Kristityllä on näin ollen kaksi keskeistä tehtävää: toisen näkeminen armollisesti ja itsensä näkeminen realistisesti.

Toisaalta, kuten kirjalija G. K. Chesterton on sanonut: enkelit osaavat lentää, koska he ottavat itsensä kevyesti. Emme saa jumittaa omiinkaan synteihimme, sekin on eräänlaista raskasmieleistä itsekeskeisyyttä. Kilvoitteleva kristitty voi saavuttaa hengellisen ylikunnon, joka musertaa. Kun meitä kutsutaan pitäytymään Herran käskyissä, ennen kaikkea armahtamisessa, meillä ei ole lupaa julistaa tuomiota itsellemmekään. Tuomiovalta on yksin Herran Jeesuksen.

Ja Herran tuomiovalta on jotakin muuta kuin mitä langennut luontomme eli lihamme helposti kuvittelee. Herra ei ole ankara niin kuin meillä on tapana olla, hän on lempeä ja nöyrä. Täydellinen rakkaus, jonka Jeesuksessa elämme todeksi, karkottaa pelon apostoli Johanneksen mukaan. Me voimme astua rohkeasti tuomiopäivänä esiin, kun panemme kaiken toivomme yksin Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Eihän tuomarimme julista ulkonaisia rangaistuksia, vaan hän muuttaa omantunnon sisältäpäin. Tuomarimme otti syntimme ja synkät tuntomme myötätunnossaan kannettavakseen ristinpuulle asti.

Herra antoi kaiken, koko elämänsä, maailmansa puolesta. Herrassa Jeesuksessa on elämä. Hänen avullaan voimme antaa kaikkemme toisten hyväksi, maailman pelastukseksi. Herra sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan.” Mitä muuta lahjaa voimme saadakaan kuin sitä, että monet saavat uskon, monet kokevat paranemisia, kuulevat Herran äänen. Herätys on lahja, joka kristitylle annetaan, kun hän välittää toisista. Antamiseen saamme voiman vetoamalla jatkuvasti Herran Jeesuksen nimeen. Siihen tuo oivallisen evään Jeesuksen rukouksena tunnettu rukouslause: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Tätä rukousta voi toistaa aina sydämessään ja mielessään, ääneenkin sitä voi harjoittaa.

Päämäärä kristillisessä kilvoittelussa on yhdistyminen Jumalan omaan elämään, osallisuus jumalallisesta luonnosta, kuten Pietari opettaa kirjeissään. Jumala ei anna omaa Henkeään määrämitalla, kuten Sana myös opettaa. Vapahtaja sanoo: ”Kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.” Tämä käsityksen ylittävä päämäärä on runsas mitta, jonka me saamme lahjaksi.  Mutta miten ihmeessä voimme tulla opettajamme, siis Jeesuksen, veroisiksi, osallisiksi hänen elämästään?

Asia tuntuu mahdottomalta, mutta Herran lupaukseen on uskominen. Silloin kun emme ole itsessämme yhtään mitään, me olemme täysi Hengen malja ja voimme kuvastaa Jumalaa toisillemme. Silloin olemme yksin ja kokonaan Isän Jumalan armosta opettajamme Jeesuksen veroisia: armahtajia. Toisten armahtaminen ja rakastaminen ja itsensä kevyesti ottaminen on koko elämän mittainen matka, ja suurimmatkin pyhät tiesivät kuolinvuoteellaan olevansa täysin keskeneräisiä ja ylpeyttä täynnä. Mutta juuri sellaisina he tarvitsevat Jeesusta eniten ja näin myös kuvastavat häntä rukoillen: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä Pyhässä Hengessä. Saman Jeesuksen, jota saamme jatkuvasti rukoilla, voimme tänään meidät nöyränä pitävänä tavalla nauttia: tavallisen leivän ja viinitilkan hahmossa mutta juuri niin hänen todellisen ruumiinsa ja todellisen verensä nauttien.

Helatorstain saarna ja virsi

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:RabulaGospelsFol13vAscension.jpg

Saarna Pitäjänmäen kirkossa helatorstaina 9.5.2024
Petri Samuel Tikka

Rakkaat ystävät, rakkaat Kristuksessa Jeesuksessa!

Kristus astui taivaisiin! Tähän voi vastata: Totisesti astui...

Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.
Kristus astui taivaisiin! Totisesti astui.

Jos mikään tästä päivästä ja tästä saarnasta jää mieleen, haluan, että se olisi vain tämä: ilo! Niin kuin kuulimme päivän evankeliumissa Luukkaan evankeliumin lopusta (Luuk. 24:46-53): Jeesuksen noustua taivaisiin opetuslapset ”kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin”. Päinvastoin kuin voisi äkkiseltään luulla, helatorstai ei siis ole haikea juhla. Jeesus ei ole poissa. Taivas, jonne Jeesus nousi, ei ole rajattu fyysinen paikka. Paavalin efesolaiskirjeen jae, jonka lauloin evankeliumin yhteydessä, tiivistää päivän sanoman: ”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.” Jeesus jätti taakseen kaiken, mikä voisi rajoittaa hänen armoaan ja läsnäoloaan. Tämä päivä julistaa, että hän on koko ajan läsnä, hän ei ole poissa, hän on täällä, hän on ehtoollisessa ja Hengessään läsnä. Siksi voimme rohkeasti sanoa Paavalin sanoin myös näin: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!”

Tosiasiat on toki myönnettävä. Kovin monelle, joka ei käy usein kirkossa, ei välttämättä jää mieleen, mitä helatorstaina juhlitaan. Juhlaa ei aina valtiovaltakaan arvosta. Samoin kuin loppiainen, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä oli jossakin vaiheessa jopa siirretty lauantaille. Kirkkomme ei kuitenkaan halua luopua tämän päivän oikeasta ajankohdasta ajoittoisesta paineesta huolimatta. Helatorstai kuuluu kaikille, koska Kristus kuuluu kaikille. Niin kuin Jeesus siunasi apostoleitaan noustessaan, meidät nostetaan lepäämästä laakereillamme ja levittämään hänen siunaustaan kaikille kansoille. Näin myös tänään Suomessa ja Pitäjänmäellä.

Me emme kuitenkaan jaa ilosanomaa omin voimin, väkipakolla. Kun Jeesus oli astunut taivaisiin, apostolit lähtivät temppeliin, siis juutalaisen kansan ainoaan kirkkoon. Kun me olemme tänään kirkossa messua juhlimassa, Kristuksen siunaava läsnäolo ei jää vain yleispäteväksi sanahelinäksi. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta me jaksamme lahjoittaa itsemme maailman pelastuksen hyväksi. Ehtoollisen ja helatorstain yhteyttä selventää se, mitä Martti Luther päätteli mielenkiintoisella tavalla niiden suhteesta. Isä Jumala on kaikkialla läsnäoleva, rajoittamaton Jumala. Kun Jeesus astui helatorstaina ylös istumaan Isän oikealla puolella, hän tuli kaikkialla läsnäolevan Jumalan vierelle. Näin ollen Kristuksen taivaaseen astuminen viittaa siihen, että Jeesus on ruumiineen sieluineen kaikkialla läsnä niin kuin Isänsä. Jeesus ei ole siis vain Henkensä kautta läsnä jotenkin hengellisesti, vaan hän on kaikkialla kohdattavissa ihan ihmisenä, ruumiillisena, fyysisesti. Tämä asia todentuu meille ehtoollisessa. Jeesus on aina uudestaan kohdattavissa fyysisesti leivässä ja viinissä, joista tulee hänen ruumiinsa ja verensä. Näin siis Luther päätteli.

Helatorstai on siis ilon juhla, koska saamme tänään lahjaksi Jeesuksen rajoittamattoman läsnäolon ehtoollisessa. Efesolaiskirjeen mukaan Jeesuksen taivaaseen astuminen tarkoittaa sitä, että ”hän antoi lahjoja ihmisille”. Sitä, mikä on annettu lahjaksi, ei voi kukaan omia etuoikeudekseen. Jotta emme omisi lahjaa vain omaksi hyväksemme, meitä kutsutaan haluamaan sitä, mitä Jumala itse haluaa Paavalin mukaan: Jumala ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. Jeesus on tie ja totuus. Jumala tahtoo kaikkien tuntevan Jeesuksen. Tälle tahdolle ei ole pantu Raamatussa mitään rajaa, päinvastoin. Joka kerta, kun rukoilemme Isä meidän -rukouksen, meitä kutsutaan pyytämään Jumalan tahdon toteutumista kaikkialla. Itse Vapahtaja käski meitä osallistumaan maailmoja syleilevään pelastavaan tahtoonsa, kun hän sanoi: ”kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista”.

Pelastus tulee välittää kaikille, sille ei saa panna rajaa, ja se koskee myös niitä, joiden me emme haluaisi pelastuvan. Ei ole helppoa rukoilla, että myös meille hankalat ihmiset saisivat uuden sydämen. Joku raja pitää olla, joku viimeinen päivämäärä, eihän kaikkea saa tehdä! Ei koira saa päästä veräjästä! Näinhän meistä tuntuu todellisia vääryyksiä kohdattuamme. Jeeus kuuli nämä kokemukset nahoissaan, kun hänet naulittiin ristille. Mutta jos Jeesus rukoili tappajiensa puolesta ja astui helvettiin asti pelastaakseen pahimmatkin rikolliset, meidän on hänen oppilainaan seurattava häntä, minne hän kutsuukaan. Jeesuksen todistajia vainonnut murhaaja Paavalikin pelastettiin. Armon levittäminen ei tietysti koskaan tarkoita vääryyksien hyväksymistä, vaan vain sitä, että kuuntelemme Jeesuksen ääntä, mennen sinne, minne Jeesus itse on ensin menossa. Jeesus on ainoa Pelastaja, me voimme hänestä vain todistaa. Meidät on kuitenkin selvin sanoin kutsuttu rukoilemaan vainoojiemme puolesta Jeesuksen opetuksen mukaan. Näin on tehtävä keksimättä hengellisiä tekosyitä sille, miksi joistakuista, esimerkiksi väärää mielipidettä edustavista, ei tarvitsisi kuitenkaan välittää syvätasolla. Meidät kristityt on kutsuttu elämän mittaiselle matkalla kasvamaan hengellisesti aikuisiksi levittääksemme Kristuksen tuntemista kaikille rukous edellä.

Lähetyskäskyn tehtävän on siis säilyttävä aivan niin laajana kuin Jeesus sanoo. Meitä ei ole kutsuttu julistamaan armoa ja toivoa vain yksittäisille ihmisille, valikoidaksemme itsellemme mukavia tapauksia, vaan kokonaisille kansakunnille jyvine ja akanoineen. Kirkkoina me emme kutsu mukaan Jeesuksen ilojuhliin vain harvoja ja valittuja, vaan julistamme jokaisen ihmisen kerrallaan Kristuksessa valituksi. Jos tekisimme kaiken tämän vain omalla voimallamme, asia voisi tuntua suorastaan naurettavan vaikealta. Mutta meille on annettu muitakin armolahjoja kuin ehtoollinen ja muut sakramentit: Henki lahjoittaa tahtonsa mukaan muun muassa parantamisen armolahjan, profetoimisen armolahjan, viisauden armolahjan ja ennen kaikkea rakkauden armolahjan. Raamattu kehottaa meitä pyytämään armolahjoja, jotta voisimme rakentaa Kristuksen ruumista. Armolahjat eivät kuulu vain harvoille ja valituille, vaan jokaiselle kristitylle. Ne ovat iloisia mahdollisuuksia, eivät vaatimuksia, vaan kaikkien yhteistä omaisuutta yhteiseksi hyväksi. Kerron messun jälkeen Toivo-seuroissa konkreettisia esimerkkejä armolahjoista sekä herätyksen puolesta rukoilemisesta.

Rakkaat ystävät Jeesuksessa Kristuksessa. Tiivistän lopuksi tämän saarnan. Helatorstai on ilon juhla, Jeesuksen läsnäolon juhla. Jeesus on läsnä kaikkialla ja ehtoollisessa. Jeesus lahjoittaa meille itsensä ehtoollisessa, jotta lahjoittaisimme pelastuksen kaikille ihmisille erottelematta jyviä ja akanoita. Tänään siis meidät kutsutaan tahtomaan samaa kuin mitä Pyhä Kolminaisuus itse haluaa: kaikkien pelastumista. Jeesus astui tuonelaan, helvetiinkin asti tuodakseen rakkautensa jokaiselle. Nouskaamme hänen kanssaan laakereiltamme ja toimikaamme hänen lähettiläinään. Rukoilkaamme herätystä Suomeen ja maailmaan sekä rauhaa. Niin kuin apostolit ja neitsyt Maria odottivat Hengen vuodatusta helatorstaista helluntaihin asti, pyytäkäämme mekin Pyhän Hengen armolahjoja, jotta ilosanoma leviäisi meidän kauttamme. Kaikessa tässä muistakaamme Paavalin sana: ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” Aamen.

---

Tässä vielä kirjoittamani helatorstain virsi, joka laulettiin päivän virtenä messussa:

1. Kuule, maa! 
On rakkaus totta, 
sen valta täysin loputonta,
ei mikään sitä estänyt. 
Ristin mies kuoleman voitti 
ja vankeuden vangiksi otti, 
ei armottomuus kestänyt. 
Nyt täyttää kaikkeuden 
ja ääret aikojen Hyvyys itse. 
Näin kunnian sai suurimman 
hän, Jeesus, poika Marian.

2. Hän on läsnä, hän on täällä. 
On paikalla hän joka säällä, 
ei katsele vain ylhäältä 
eikä jäänyt Galileaan, 
vaan haavamme vei Isän helmaan. 
Me saamme avun läheltä, 
kun kulkee kaikissa 
ihmisten vaiheissa
Jumalamme. 
Näin pelastaa ja rakastaa 
nyt Kolminaisuus maailmaa.

3. Jeesuksessa toivon saamme, 
sen iloisesti muille jaamme. 
Taas rakkaus mieltä lämmittää. 
Pelkomme ja unelmamme 
me Isän haltuun tässä tuomme, 
kun helatorstai helähtää. 
Jokainen sielu on 
turvassa sovinnon, riemu soikoon!
Näin kauna saa jo loppunsa, 
kun Henki kaikki uudistaa.

Sanat: Petri Tikka, 2016
Sävel: Philipp Nicolai, 1599 (virressä 163)

Jumalan Kuva

"JUMALAN KUVA"
SAARNA PITÄJÄNMÄEN KIRKOSSA 21.4.2024
3. SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ
pastori Petri Samuel Tikka

Teidän sydämenne täyttää ilo,
jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Joh. 16:22

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”

    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Joh. 14:1–7

Kristus Pantokrator (500-luvulta Siinailta)

Kristus nousi kuolleista! 

Rakkaat ystävät. Tahdon tänään kiinnittää huomiota päivän evankeliumista tähän lauseeseen: ”Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Tämä tarkoittaa sitä, että me tunnemme Isän Jumalan, koska me olemme nähneet Jeesuksen. Jeesuksessa näkymätön Jumala tulee näkyväksi.

Ajatus on siitä vallankumouksellinen, että Jeesuksen ja hänen opetuslastensa käyttämän Raamatun eli Vanhan testamentin mukaan kukaan ei voi nähdä Jumalaa. Jumalan kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty kymmenessä käskyssä. Käskyjen vastaanottajalle, Moosekselle, näytettiin vain Jumalan selkäpuoli: toisin sanoen Jumala näyttäytyi poissaolevana, kuvaamattomana, ruumiittomana.

Monissa uskonnoissa näkymättömän Jumalan lähestymistä helpotetaan erilaisten kuvien avulla, jumalankuvien kautta. Kuvissa nähdään monia eri jumalia, joiden voi käsittää tekevän yhden Jumalan lähestyttäväksi, koettavaksi. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa lähestytään suoraan vain yhtä Jumalaa, joka ei mahdu kuviin. Kuitenkin jo ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa viitataan silti Jumalan kuviin: meihin ihmisiin. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisuuttaan heijastamaan. Meidät ihmiset on siis luotu antamaan olemuksellamme ja kasvoillamme Jumalan rakastavaa läsnäoloa toinen toisillemme ja koko luomakunnalle.

Voisi sanoa, että oikeastaan juutalaisuus ja kristinusko edustavat alkuperäistä humanismia, ihmisen arvon korostusta, vaikka humanismilla saatetaan viitata ateismiin. Kun nykyään on paljon puhetta ihmisarvoista ja niiden merkityksestä, on syytä huomata, että niiden laatimisen taustalla 1900-luvun puolivälissä vaikutti juutalais-kristillinen ajatus ihmisistä Jumalan kuvina. Jokaisella ihmisellä on iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta ja muista ominaisuuksista riippumatta lähtemätön arvo. Jos pidämme maailmaa pelkästään merkityksettömien, järjettömien prosessien aikaansaamana harmaana todellisuutena, on vaikea perustella sellaisia asioita kuin kauneus, totuus ja ihmisarvo. Väittäisin, että jos uskomme esimerkiksi rakkauteen, olemme omalla tavallamme uskovaisia. Rakkaus on uskon asia: vaikka sitä voi osoittaa, sitä ei voi kokein todentaa, fyysisesti mitata. Nähdäkseni yritämme omalla tavallamme kukin heijastaa perimmäistä todellisuutta, jotain tärkeintä, esimerkiksi rakkautta tai ihmisarvoja, vaikka emme uskoisikaan Jumalan olemassaoloon.

Ihminen on luotu heijastamaan Jumalaa toinen toiselleen eikä tätä tehtävää ole meiltä poistettu. Kuitenkin näyttää ainakin minusta siltä, että on aika harvoja tapauksia maailmanhistoriassa, jotka olisivat onnistuneet edustamaan Jumalaa taikka rakkautta tai hyvyyttä, mihin sitten uskommekaan, kovinkaan selväpiirteisesti ja johdonmukaisesti. Jos mietimme tärkeimpinä pitämiämme arvoja, kuten ihmisarvoa, tasa-arvoa ja lasten oikeuksia, juuri näitä kaikkia Jeesus edusti ajanlaskun alussa harvinaisen selvästi ja suoraselkäisesti mutta samalla lempeästi. Eikä Jeesus jäänyt vain viisaaksi opettajaksi historiaan, vaan hänen perustamansa kirkko muun muassa perusti yliopistot ja sairaalat, opetti lukutaidon, kielsi vastasyntyneiden lasten hylkäämisen sekä teroitti, että sekä naisen että miehen pitää saada vapaaehtoisesti suostua avioliittoon. Jeesuksen ja apostolien oppien perusteella myös Afrikan orjakauppaa vastustettiin ja naisten äänioikeutta vaadittiin.

On kuitenkin yksi Jeesuksen tähdentämä arvo, joka tuntuu nykyaikana pelottavalla tavalla hukkuvan: armo, anteeksianto. En halua vähentää arvokeskustelujen tärkeyttä, kunhan ne tapahtuvat rauhallisesti. Haluaisin itse kuitenkin meidän elävän sellaisessa todellisuudessa, jossa voimme elää ilman pelkoja ja pelkojen tuomaa armottomuutta toinen toistamme kohtaan. 

Ajattelisin ehkä niin, että hyvää voi edistää järkevästi ja rauhallisesti, kun hyvyyden lähde ensin pulppuaa sydämessä. Meidän on etsittävä, kuten jo Vanha testamentti opettaa, Jumalan kasvoja, itse elävää hyvyyttä, hyvyyttä, jolla on kasvot: ei sen sijaan abstrakteja ideologioita. Tämä etsiminen tapahtuu nähdäkseni juurtumalla, toinen toisemme näkemällä. Voi kokea Isän Jumalan rakastavan läsnäolon rakkaudessa lasta tai lastenlasta kohtaan. Esimerkiksi silloin koemme, että me aikuisetkin olemme osallisia Isän Jumalan rakkaudesta, hänen lapsiaan. Joku rakastaa meitä aina, vaikka emme olisikaan ollenkaan oikeassa, oikealla puolella, oikealla asiallakaan. Olen itse tuoreena isänä tällaista saanut kokea.

Kaiken sisimmässäni kokeman perusteella ja monen muun vastaavan todistajan kanssa voin todeta, että tällainen isällinen, lämmin rakkaus on kohdattavissa mitä suorimmin Jeesuksessa. Voisi ehkä sanoa niin, että Jeesuksen tähden lämmin rakkaus toisiamme kohtaan ei ole vain tunne. Tunne voi välillä olla selkeästi läsnä, välillä vähemmän. Jeesus on sen sijaan käynyt niin kirkkaasti läpi ihmisen tien, että hänessä voi todeta rakkauden ja armon olevan läsnä aina. Jeesus ei pelkästään heijasta Isän Jumalan ehdotonta, lämmintä, vakaata rakkautta. Hän on kaikki tämä. Me muut niin helposti yritämme olla jotain kuitenkin vähän enemmän kuin armoa, kuin rakkautta. Haluamme puolustaa totuutta, oikeita arvoja, hinnalla millä hyvänsä. Jeesus ei sen sijaan puolustautunut, ei taistellut, vaan hän suostui kärsivällisesti siihen epäluuloon, jota kohtaa armoa, lempeyttä ja rakkautta säteilevä, suoraselkäinen ihminen. Näin hän teki myös silloin, kun hänet häpäistiin julkisesti julmalla ristillä, jonka lukemattomat saivat Rooman valtakunnassa kokea.

Meille ei onneksi tulisi toivottavasti mieleenkään tehdä niin kuin roomalaisille oli mitä luontevinta tehdä heidän arvomaailmaansa horjuttaville ihmisille. Me emme kuitenkaan saa nähdäkseni asettua ylimielisesti entisaikojen ihmisiä korkeampaan moraaliseen asemaan. Me emme ole kehittyneet siihen pisteeseen, missä olemme. Meidät on yhteiskuntina ja yksilöinä nostettu siitä julmuudesta, joka niin helposti edelleen ottaa vallan ihmisestä: kuten tiedämme sodista, jotka vallitsevat maailmalla. Ja kuka meidät on nostanut? Vastaus on selvä, mutta vastauksen kuuleminen vaatinee meiltä luottamusta, siis uskoa. Meidät on nostanut julmuudesta ja vastakkainasettelusta Jeesus, joka nousi kolmantena päivänä ruumineen sieluineen kuolleista. Hän ei ole vieläkään hylännyt meitä millään tapaa, vaan hän kuulee rukoukset, auttaa ruumista, auttaa mieltä. Häntä voi ja saa rukoilla, ja hän vastaa.

Jumala ei siis näytä meille enää vain selkäpuoltaan. Hän ei ole poissaoleva, kuvaamaton. Meillä on Suomessakin kirkas, kaunis taideteos, kuva, joka on kätketty aivan näkyville. Tämä kuva, Jumalan Kuva, on Jeesus, juutalaisten ja koko maailman Messias ja Pelastaja. Jeesus ei kuulu vain joillekin, vaan kaikille, kun hän on kerran näin paljon meille antanut. Tahtoisin niin suuresti, niin kuin varmasti meistä moni, että hän kirkastuisi mahdollisimman kirkkaana meille sekä kirkossa että etäämmällä oleville; sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Hänen lähettämänsä Pyhän Hengen, rakkauden Hengen voimalla voimme rukoilla herätystä ja uudistusta maahamme ja koko maailmaankin. Kehottaisin näin tekemään vaikka joka päivä kulkiessamme kohti helluntaita tänä pääsiäisaikana. Voimme myös rukoilla rauhaa.

Lopuksi haluan vielä viitata kuulemaamme kuuluisaan Jeesuksen lauseeseen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Vanhassa käännöksessä lukee alkukielelle uskollisemmin: ”ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus itse asiassa vetää ristillä kaikki luokseen. Jeesus ei ole pelastuksen ehto, vaan elävä tie pelastukseen. Hän on ainoa tie, mutta tie, jolle Pyhä Henki kutsuu jokaista, kunnes kaikki me Jumalan kuviksi luodut kiitämme Jeesusta hänen kirkastavasta työstään. Vain Pyhässä Hengessä, rakastavassa Hengessä, meillä on vahva toivo, vahva uskallus, rukoilla toinen toistemme puolesta, osallistua Isän Jumalan työhön, hänen, joka tahtoo tuoda kaikki uskollisen sydämensä äärelle.

Laskiaissaarna

 

Hallelujasäe:

FIS Kuinka voisin maksaa Her- G -ral- F -le sen,
FIS minkä hän on hyväk- A -seni E tehnyt?
G Minä kohotan uhrimaljan
ja kiitän Herraa, FIS pe- D -las- E ta- FIS jaa-ni.

Ps. 116:12(–13)

Mark. 10:32–45

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

(Evankeliumi ja saarna alkavat videolla kohdasta 27:40.)



SAARNA LASKIAISENA 11.2.2024 RIIHIMÄEN KESKUSKIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Kuinka rakastankaan kirkkovuotta! Mikä onkaan elämäntilanne, mitä ympärillä tapahtuukaan, tuulahdus toivosta toistuu aina uudestaan raikkaana. Näin olen ajatellut aina, ainakin jo 16-vuotiaasta alkaen, kun päätin käydä messussa joka pyhä. Kirkkovuoden tuoma toivon tuntuma on tänään taas laskiaisena. Maailmalla tämä on karnevaaliaikaa, etenkin katolisissa maissa. Meillä syödään laskiaispullia, hernekeittoa, pidetään hauskaa laskemalla pulkkamäkeä. Matka kohti pääsiäistä alkaa, paastonaikaan laskeudutaan. Edessämme on Jeesuksen nouseminen kuolleista, ja kevät koittaa, valo voittaa. Ilo! Ylistys! Luopukaamme kaikesta muusta kuin ilosta, jonka Jeesus antaa. Jättäkäämme kaikki muut väitteet taaksemme kuin Jeesuksen armon täydellinen voitto. Se meille siintää: pääsiäinen, juhla, joka vapauttaa ihmiskunnan. Paastonaika, matkana kohti pääsiäistä, on paastoamista ilottomuudesta ja toivottomuudesta, niistä luopumista.

Ylistämällä Jeesusta aloitan kirkkovuoden ajasta riippumatta yleensä saarnan, jotta pääsisimme heti käsiksi uskomme ytimeen: Jeesukseen ja iloon. Asiaan liittyen tahtoisinkin kysyä teiltä: mitä merkitsee sana ”halleluja”? Kysyin tätä jo aiemmin rippikoululaisilta, kun valmistelimme tätä laskiaisen messua, joten he varmasti tietävät. Kanttori myös tietää virkansa puolesta. …. Ylistäkää Herraa! "Hallelu" tarkoittaa hepreaksi "ylistäkää", ”ja” tarkoittaa ”Jahvea” eli ”Herraa”.

Halleluja liittyy laskiaiseen, sillä tavoin, että laskiaisena lauletaan ”halleluja” evankeliumin ympärillä viimeistä kertaa ennen kohta alkavaa paastonaikaa. Laskeuduttuamme laskiaisena paastonaikaan paasto lähtee liikkeelle alkavalla viikolla tuhkakeskiviikkona, jolloin vietetään myös messua. Paastonaika kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. On sinänsä mielenkiintoista, että luovumme hallelujasta luterilaisessa kirkossamme paastonaikana. Eihän Jeesuksen oman opetuksen mukaan paastoaminen saa olla masentunutta ja ilotonta toimintaa. Ortodoksisessa kirkossa lauletaankin enemmän hallelujia paastonaikana kuin muulloin. Toisaalta meidän kirkossamme liturgisissa rukoushetkissä kuten vesperissä lauletaan ”Ylistys sinulle Kristus, kunnian kuningas” paastonaikana - eli käytännössä sama asia kuin halleluja, ylistäkää Herraa.

Ehkä nämä asiat sanon siksi, että tahdon meidän miettivän, mistä on syytä luopua paastonaikana. Onko syytä luopua ilosta ja riemusta, ylistyksestä, vai jostakin ihan muusta? Paastonaikaanhan kuuluu kolme keskeistä asiaa. Yksi on jostakin paastoaminen eli jostakin luopuminen. Toinen on almujen antaminen eli lähimmäisenrakkaus. Kolmas on rukoukseen keskittyminen, josta puhuinkin täällä kaksi viikkoa sitten. Nämä kolme asiaa - paasto, avunanto ja ja rukous - tukevat toisiaan. Jos voi luopua jostakin vähemmän tärkeästä, jää enemmän aikaa ja resursseja sekä toisten auttamiseen että rukoilemiseen. Paastonaika on kaikkinensa kilvoittelua sillä tiellä, johon Jeesus meitä päivän evankeliumissa kehottaa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.” Meidät on näin ollen kutsuttu luopumaan omasta oikeassaolemistamme, asemastamme ja ennakkoluuloistamme antaaksemme itsemme toisille. Nöyrtyessämme me todistamme Jeesuksesta, joka on jo kerran antanut itsensä koko maailmalle lahjaksi.

Tehtävä on laaja, kaiken kattava. Sitä kutsutaan perinteisesti kilvoitteluksi, ja paastonaikana satsaamme siihen. Paastoa viettäessämme seuraamme Jeesuksen omaa esimerkkiä. Hän paastosi ja rukoili maailman puolesta 40 päivän ajan. Näin hän teki Johannes Kastajalta saamansa kasteen jälkeen ennen julkisen parantamis- ja julistustoimintansa aloittamista. Paastoaminen luopumisena voi tarkoittaa ruoan vähentämistä, mutta voi aloittaa muustakin maallisesta asiasta, jota voisi vähentää, jottta voimme antaa omastamme paremmin. Voi olla kuitenkin todella vaikeaa luopua jostakin asiasta, josta on tullut itselleen aikaa vievä, vaikka ei haluaisikaan keskittyä siihen. Murehtiminen ja pettymys tuntuvat kuuluvan ihmisen eloon. Lääkettä niihin haemme erilaisista jokseenkin kutkuttavista asioista, jolla viemme huomion ikävämmistä kokemuksista. Paastonaikana emme voi mielestäni oppia luopumaan erilaisista turhuuksista, jos emme tarjoa niiden sijaan jotakin parempaa.

Se parempi asia on se, mihin paastonaika lopulta viittaa. Paras asia, joka motivoi luopumaan vähemmän tärkeistä asioista, on itse ihana Jeesus, pääsiäisen Herra. Hän on kuoleman ja synnin pääsiäisenä voittaen tuonut maailmaan täydellisen ja rajattoman ilon. Kuten päivän evankeliumissa kuulimme: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Jeesus on siis tuonut maailmaan toivon, joka koskeee jokaista ihmistä, ehdoitta. Jeesus herättää sydämeen rakkauden häntä kohtaan, Jumalaa kohtaan, Jeesus innostaa, hän rohkaisee, hän on lempeä, hän yhdistää, Jeesus yllättää, tekee ihmeitä, parantaa, vie pois murheet, tuo tilalle Hengen armolahjat ja ennen kaikkea antaa rakkauden ja kaiken sen lämmön.

Jeesusta miettien voi oivaltaa monia erilaisia tapoja paastota, luopua jostakin vähemmän tärkeästä lähimmäisen hyväksi. On olemassa esimerkiksi somepaasto. Yhteisvastuukeräys antaa mahdollisuuden auttaa rahallisesti, tänä vuonna nuoria Suomessa ja maailmalla. Olennaista on kuitenkin tällä paaston matkalla se, millaiseen kuvaan todellisuudesta ja maailmasta liitymme. Olemme matkalla kohti kristinuskon suurinta juhlaa, Herran pääsiäistä. Loputon rakkaus ja armo ilmeni täydellisesti Jeesuksessa, joka ei tuominnut elämänsä päättyessä edes murhaajiaan, vaan rukoili heille anteeksiantoa.

Meidän on ennen kaikkea luovuttava kaikista sellaisista ajatuksista, jotka väittävät Jeesuksen armon täydellistä voittoa vastaan. Pääsiäisenä Jumala itse vahvisti Jeesuksen käsityksen maailmasta herättämällä hänet kuolleista. Maailmamme on nyt niin kuin ennenkin kovin täynnä armottomuutta, vastakainasettelua, katkeruutta ja luottamattomuutta, ja näitä pidetään usein erilaisten sinänsä hyvin arvojen varjolla välttämättöminä sekä kirkossa, yksityiselämässä että yhteiskunnassa. Tämä ei ole kuitenkaan ikinä kristityn tie, vaan Jeesus käskee kostosta luopumiseen ja antamaan anteeksi 77 kertaa 7 kertaa eli aina uudestaan. Anteeksianto nousi pääsiäisenä haudasta, kuten varhaisen kirkon pääsiäissaarnoissa sanotaan.

Rakkaat ystävät. Lopulta kaikki polvet notkistuvat Herran edessä, kuten me tänään ehtoollisella. Lopulta kaikki ihmiset ylistävät sitä Vapahtajaa, joka pitkänäperjantaina alentui meidän ihmisten armottomuuden alle. Tällainen, aivan kaiken kattava, on se näkymä, johon muun muassa apstoli Paavalin opetus meitä kutsuu. Rakkaus ei koskaan katoa eikä se tule häviämään kamppailua ihmisten sieluista, sillä kaikkivaltias Jumala on itse Rakkaus ja hän on jo kerran voittanut rakkaudettomuuden Jeesus Nasaretilaisen ristinpuulla.

Ehkä voimme siis nyt pääsiäistä kohti mennessä rohkaistua todistamaan Jeesuksesta sanoin ja teoin. Se on mahdollista, jos teemme sen iloisin mielin, ilman pelkoa, ilman uhkan mahdollisuutta. Herätyksen ajat eivät ole poissuljetut. Usko voi levitä, voi tulla nousukierre, kuitenkin vain ilon kautta, armoa tähdentäen, armoa ilmentäen. Meillä luterilaisessa kirkossa ollaan usein varovaisia profetioiden suhteen, mutta niitä onkin aina syytä arvioida. Koin aikamoisen shokin, kun viime kesänä kotikirkkooni Temppeliaukioon tuli Saksan-amerikkalainen mies, joka kertoi, että Suomessa voisi alkaa levitä nuotioita, Hengen tulta, iloa. Olkoon tällainen näkymä ainakin rohkaisuna. Kilvoittelumme voi, Luojan niin salliessa, kantaa hedelmää toisille. Ja näkisin, että Riihimäellä tämä on erityisen mahdollista, paljon on täällä ollut pitkään rukousta, rukoilijoita.

Isä Jumala ei antanut Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden, näin itse olen saanut kokea näyssä 12 vuotta sitten. Antakaamme siis kunnia Kolminaisuudelle tänä paastonaikana. Todistakaamme iloisin mielin Jeesuksesta. Luopukaamme kaikista sellaisista kertomuksista, jotka vievät meidät ilottomuuteen tai armottomuuteen. Uskokaamme siihen kertomukseen, johon paastonaikana osallistumme: Jeesuksen voittoon. Niin kuin Paavali sanoo: ”Iloitkaa aina! Rukoilkaa lakkaamatta! Kiittäkää kaikesta!” Paavalilla oli laskiaisen henkeä, karnevaalihenkeä!

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! Olkoon hän aina ylistetty! Voitte toistaa perässä: Olkoon hän aina ylistetty..! Olkoon hän aina ylistetty!

Messu J.R.R. Tolkienin syntymäpäivänä 3.1.2024

kuva: P.S.T.

J.R.R. Tolkienin syntymäpäivän messu 3.1.2024, Pitäjänmäen kirkko
Messun toimitti pastori Petri Samuel Tikka, kanttori Kylli Ahola, avustavana pappina Asko Nuorkivi sekä muita avustajia

*Ristikulkue ja alkuvirsi
Alkuvirsi 16 Jeesus Kristus meille nyt

2. Alkusiunaus

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen...
Herra olkoon teidän kanssanne...

3. Johdantosanat (Petri Tikka)

Rakkaat ystävät, kristityt,

Vietämme kirkkovuodessa jouluaikaa eli muistamme Jeesuksen syntymää, Jumalan tulemista ihmiseksi. Tänään kolmas tammikuuta eli joulun kymmenentenä päivänä on myös yhden Jeesuksen opetuslapsen syntymäpäivä. Vuonna 1892 syntyi John Ronald Reuel -niminen poika Mabel ja Arthur Tolkienille Blomfonteinissa Oranjen Vapaavaliossa eteläisessä Afrikassa. Ronaldiksi lähipiirin kutsuma Tolkien vaikutti sittemmin suurimman osan iästään Englannissa ja erityisesti Oxfordissa kielitieteilijänä, muinaisenglannin professorina sekä fantasiakertomusten kirjoittajana. Tolkien oli myös kristitty, katolilainen, jonka uskolle keskeisiä asioita olivat ehtoollinen ja Vapahtajan äidin, ainaisen neitseen Marian esirukoukset. Tolkien kuoli Kolminaisuuteen turvaten toinen syyskuuta 1973.

Myös luterilainen käsitys kristinuskosta kehottaa meitä muistamaan menneiden polvien hyveitä ja uskoa. Tolkien joutui kokemaan kovia elämässään, kuten suvun hylkäämisen äitinsä, itsensä ja veljensä katolisuuden vuoksi, molempien vanhempien menetyksen lapsena sekä lähes kaikkien ystäviensä menettämisen ensimmäisessä maailmansodassa. Kuitenkin Tolkien jaksoi elämässään ja työssään välittää kielen kauneuden itseisarvoa, luonnon merkitystä sekä ehkä ennen kaikkea sitä, että vain Kristuksen armo voittaa pahan, ei mahti eikä voima eikä väkivalta. Luopuessamme suuruudenhulluista taisteluistamme juurrumme samalla kotiin, iloon, yhteyteen. Tähän Tolkien viitannee Thorin-kääpiön suulla tämän kuolinvuoteella sanoilla, jotka on osoitettu Bilbo-hobitille: ”Jos useampi meistä pitäisi suuremmassa arvossa ruokaa ja huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.” Tolkien tavoitteli tällaista armorikasta jokapäiväistä näkymää, josta pidämme kiinni toivon ja sen vahvistaman mielikuvituksen kautta.

Lauloimme juuri muinaisen jouluvirren sanoin: ”Ilo, rauha mukanaan saapunut on päälle maan Jumala ja ihminen, auttajamme armoinen.” Tunnustakaamme syntimme lapseksi tulleelle Jumalalle ottaaksemme vastaan armoa armon päälle.

4. Yhteinen rippi

Synnintunnustus 711 Herra, maailmamme on täynnä & Synninpäästö

5. Päivän psalmi 148 

Antifoni

Kiittäkää Herraa, ihmiset,
kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. (Dan. lis. C: 82)

Psalmi 148

1 Halleluja!
Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa,
ylistäkää häntä korkeuksissa!
2 Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä,
ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot!
3 Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu,
ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet!
4 Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat
ja taivaankantta kattavat vedet!
5 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hän on ne käskyllään luonut.
6 Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

7 Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä,
ylistäkää, syvyydet ja meren pedot!
8 Ylistäkää, tuli ja rakeet, lumi ja usva,
ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä!
9 Ylistäkää, vuoret ja kukkulat,
hedelmäpuut ja setrit,
10 villipedot ja karja,
maan matelijat ja taivaan linnut!
11 Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat,
ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,
12 nuorukaiset ja neidot,
vanhat ja nuoret!
13 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen,
hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan.
14 Herra on antanut kansalleen uuden voiman. Häntä ylistävät kaikki hänen palvelijansa, Israelin kansa, joka saa olla lähellä häntä. Halleluja!

Pieni kunnia (srk mukaan)

Antifoni toistetaan

6. Kyrie

*7. Gloria Kunnia Jumalalle korkeuksissa...

& kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle 726 Sinua me kiitämme

8. Päivän rukous

Rukoilkaamme. (Rukous perustuu rukoukseen, jonka ovat laatineet Tolkienin kanonisaatioprosessia kannattavat katolisessa kirkossa).

Oi siunattu Kolminaisuus, me kiitämme sinua siitä, että olet siunannut kirkkoa John Ronald Reuel Tolkienilla. Kiitämme, että olet antanut luomistyösi runouden, Pojan kärsimyksen salaisuuden ja Pyhän Hengen harmonian loistaa hänen kauttaan ja hänen mielikuvituksensa kautta, joka on toiminut sinun luovuuttasi heijastaen. Luottaessaan täysin äärettömään armoosi ja Marian äidilliseen esirukoukseen hän on toiminut Jeesuksen, lihkaksi tulleen Jumalan Viisauden, kuvana ja on näin näyttänyt meille, että pyhyys on välttämättä osa kristityn tavallista elämää ja johtaa ikuiseen yhteyteen sinun kanssasi. Anna meille hänen esirukouksensa kautta ja tahtosi mukaan se, mitä pyydämme: salli myös meidän elämämme ja kutsumustemme kirkastaa Jeesusta, häntä, joka on voittanut pahan yksin armon avulla. Me rukoilemme sinua, Kolminaisuus.

Aamen. X2 (srk)


2. Moos. 2: 15-22  

Kun faarao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmata Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon. Pakomatkallaan hän Midianin maassa pysähtyi erään kaivon luo. 16 Midianissa oli pappi, jolla oli seitsemän tytärtä. Nämä tulivat kaivolle nostamaan vettä juottoruuhiin juottaakseen isänsä lampaat ja vuohet. 17 Mutta sinne tuli paimenia, jotka alkoivat ajaa pois heidän karjaansa. Silloin Mooses meni tyttöjen avuksi ja juotti heidän eläimensä.

18 Kun tyttäret palasivat isänsä Reuelin luo, tämä kysyi: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" 19 He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!" 20 Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!"

21 Mooses katsoi parhaaksi jäädä asumaan papin luo, ja tämä antoi Moosekselle vaimoksi tyttärensä Sipporan. 22  Sippora synnytti pojan, ja Mooses antoi pojalle nimeksi Gersom sanoen: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla."

Virsi 937: 1, 3 Ole tervehditty täällä

Ef. 1: 19-23

 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, 20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, 21ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.


Virsi 18 Nyt ilovirttä veisaten

Joh. 1: 5-10, 15-18 

Halleluja... (srk)

Hallelujasäe: Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen,
jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. (1. Joh. 5: 20a)

5 Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

6 Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. 7 Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. 8 Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.

15 Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua."

16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
17 Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Saarna
P.S.T.

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Olen järjestänyt aika ajoin Tolkien-messuja jo noin 10 vuoden ajan. Kysyntää on. On kuitenkin myös joskus hieman vastustusta. Joillekin sadut, fantasia tai ehkä ylipäätänsä fiktio ovat epäilyttäviä. Tämä voi liittyä siihen, että kaikkea uskoon liittyvää halutaan pitää totena suorasti havaittavalla tavalla. Fantasiassa ihmeet ja unelmat tapahtuvat arkitodellisuudestamme riippumattomalla tasolla: mielikuvituksessa, vertauskuvina, unina ja näkyinä. Saduista puhuminen kirkossa voi tuntua uhkalta uskon puolustamiselle sen todellisuuden kiistävässä ajassa. Onhan usko Jumalaan, Jeesukseen, pyhiin ja enkeleihin kaikki lähinnä tarua kovin monelle ajassamme.

Tolkien, jonka uskoa muistamme tänään, ei vedonnut tuomioistuimessa päteviin fyysisiin todistuksiin auttaessaan hyvää ystäväänsä C.S. Lewisiä uskon polulle. Kuitenkin Tolkienin todistus teki lähtemättömän vaikutuksen ystäväänsä. Sadut ja myytit olivat avainasemassa näiden kahden Oxfordin tutkijan keskusteluissa. Lewis oli alun alkaen jonkinlainen ateisti tai agnostikko ja ajatteli, että myytit ovat ”valheita ja siksi arvottomia, vaikkakin ”hopean läpi henkäistyjä”” (Puu ja lehti, s. 140)? Lewis piti satuja ja myyttejä kylläkin kauniina ja itselleen tärkeinä. Samalla hän koki, että ne ovat nykyajan tieteellisen maailmankuvan perusteella viime kädessä merkityksettömiä. Tolkienin vaikutuksesta Lewis tuli toisiin ajatuksiin: hyvät sadut ja parhaimmat myytit viittaavatkin Jeesukseen, jossa ihmiskunnan syvimmät haaveet ja unelmat käyvät toteen. Toisin sanoen satujen ja myyttien kauneus sai Lewisin miettimään, mitä totuus ylipäätänsä on. Onko totuus raakaa tiedettä, ennaltamäärättyä matemaattiisa materiaa? Vai paljastavatko saduissa piilevät yllättävät käänteet, niiden kaihoisa kauneus, että lempeys voittaa pahan armottoman maailman keskellä?

John Ronald Reuel toimi siis sekä lähipiirissään että muutenkin Johannes Kastajan lailla todistajana valosta, joka on tullut maailmaan. Ihmisyyden sisimpään sykkii elämä, joka valaisee jokaisen ihminen mutta jota ei helposti havaita. Tässä voi siteerata Kanteletarta, joka hyvin ilmaisee, miksi tuo valo on niin helposti peitossa: ”Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella hevon heinähuonesehen, sorajouhen soimen päähän.” Kristinuskon salaisuus on siinä, että kaikkivaltias Jumala ja koko maailmankaikkeuden Luoja on tullut heikoksi ja pieneksi ihmiseksi. Pakkasen keskellä lämmin valo helottaa. Rakkautensa voimalla Jeesus kyllä teki ja tekee monia kiistämättömiä ihmetekoja, mutta lopulta hän kuoli pilkattuna ja häväistynä ristinpuulla. Täydellisen ja ehdottoman armon läsnäolo maan päällä on siis toisaalta selvä tosiasia Jeesuksessa. Toisaalta hänen toimintansa ei vakuuttanut kuitenkaan välittömästi edes Vapahtajan omaa rakasta kansaa, saatikka roomalaisia tai muita kansoja. Messiaan ylösnousemuksesta todistaminen jopa johti kahdestatoista apostolista yksitoista marttyyrikuolemaan.

Todistajan tehtävä ei siis aina ole helppo eikä suoraviivainen. Valo kuuluu kaikille, se on ehdotonta ja parantavaa, ja kuitenkin sitä jostakin syystä vastustetaan. Toki elämän ihmeellinen, kaikenkattava pohjavire, armo, vetää luonnostaan puoleensa. Ihmisen on kuitenkin jatkuvasti tunnustettava oma rajallisuutensa. Meillä ei ole suoraa, omavoimaista pääsyä suuriin salaisuuksiin. Ajattelen, että tarvitsemme usein reittejä, jotka ovat hyvin epäsuoria, jopa tavallaan järjenvastaisia, pehmetäksemme toisillemme, jakaaksemme armoa eteenpäin, kulkiessamme tiellä tulevan maailman elämään. Näin Tolkien omalla tavallaan toimi kertoessaan fantasiakertomuksia, joissa lähimmäisyys loistaa kirkkaana mutta jotka eivät mahdu aikakirjoihimme. Tolkienin ja meidän Vapahtajamme, Jeesus, kertoo myös itse evankeliumeissa lukemattomia tarinoita, joissa ei mainita nimiä, tarinoita, joihin ei anneta selkeää historallista kontekstia. Niissä on liittymäkohtia elämän varjoihin ja valoihin. Ne kuitenkin jättävät kuulijalle vastuun eivätkä ne todistele kenenkään statuksesta tai paremmuudesta. Jeesuksen vertaukset ovat arvoituksia, jotka haastavat totunnaisen ajattelun kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi kertomus tuhlaajapojasta kutsuu meitä miettimään jalomielisyyttää ihmistä kohtaan, joka pitää omaa isäänsä perinnönlähteenä, eläessään kuolleena. Tämä ja muut vertaukset ovat totta niissä ilmenevän perimmäisen totuuden tähden: ne ovat totta armon viesteinä. Ne eivät vakuuttele totuudella, vaan ovat totuutta omalla arvovallallaan.

Uskonnollinen kieli, myös Raamatun sana, voi kuitenkin menettää merkityksensä sen tähden, että se ei joka kerta osu kohdalleen eikä sitä myöskään aina sovelleta kuunnellen ja kunnioittaen lähimmäistä. Tähän tulee apuun, ainakin itselleni on tullut elämäni varrella, sadut ja fantasia. Kun ne osuvat kohdalleen, ne ovat elävöittäviä siltoja siitä armottomasta varjojen laaksosta, jota maailmassa toitotetaan totuutena, takaisin todellisuuteen. Ihmiselämän onttous tiivistyy ja lukittuu usein huoleen rahasta, vallasta ja vakaudesta. Tunteiden ja pelkojen aikaansaama vaihtoehdottomuus julistetaan ainoaksi mahdollisuudeksi lukemattomin tavoin. Selkeä lääke kaikkea ehdottomuuden harmautta vastaan on hiljentyminen esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-sarjan Hopeisen tuolin äärelle. Tolkienin ja Lewisin keskustelut todellisuuden pohjavireestä ilmenevät nähdäkseni siinä kätketysti mutta voimakkaalla tavalla.

Hopeisen tuolin tarinan käänne on siinä, kun maanläheistä pessimismiä edustava suistokainen Rapanhapakko kieltäytyy vihreän velhon ansasta: kaikki kaunis ja merkityksellinen ja kodikas - taivas, aurinko, Narnia, Aslan-leijona - kaikki olisivat vain projektioita arkisista tosiasioista kuten lampuista ja kissoista. Rapanhapakko myöntää, että näin varmaan voi olla, mutta hän mieluummin elää tässä mielikuvitusmaailmassa kuin velhon tarjoamassa realiteettien melankoliassa. Siinä samassa velhon lumous väistyy tarinan sankarien yltä. Eikä pelkästään tarinan sankarien yltä, kiinnitin tähän huomiota äsken kirjaa lukiessani. Velhon palvelijat, surulliselta työläismassalta vaikuttavat maahiset, paljastuvatkin olennoiksi, joista kukin on olemukseltaan aivan ainutlaatuinen. He palaavat timanttinektaria huokuvaan Syöveri-nimiseen maahansa, manalaakin syvemmälle, maailman juuriin. Näin manala tyhjenee ja sen meri jää Narnian asukkaille kesähelteillä unelmoinnin ja viilentymisen paikaksi.

Se, mikä on totta, on se, mikä ylittää kaikki valmiit odotukset. Tarinoita ja satuja, uutta luomista, tarvitaan, jotta pysyisimme ihmisinä toisillemme. Meidän on nähtävä näkyjä, koettava ja kuultava profetioita, jotta meillä olisi jalat maassa ja katsoisimme toisiamme emmekä huolten velhouksen maailmaa. Jeesus on todellisesti keskellämme, Jumala ihmisten joukossa, eikä hän ole totta ilman satuja, ilman vertauksia. Jumalan Poika on voittanut synnin ja pahan, jaetun kipumme pakkasen ja yön, jotta unien ja näkyjen näkeminen olisi virvoittavaa ja turvallista. Rukoilkaamme siis uskoa Suomeen ja koko maailmaan, rauhaa sekä armolahjojen täyteyttä. Mikäli haluatte tietää lisää Tolkienin käsityksistä saduista ja niiden todellisuudesta, suosittelen vahvasti kirjaa Puu ja lehti. Siinä on mm. Tolkienin essee Saduista sekä hänen runonsa Mythopoeia, joka on Tolkienin puhuttelu satuja epäilevälle ystävälleen Lewisille.

*Uskontunnustus (Nikea)

Esirukous: virsi 719; Kolehtikohde: Suomen ekumeeninen neuvosto

Uhrivirsi 221: 1- Kiittäen nyt ylistämme


Prefaatio 

Totisesti on oikein ja arvollista...

Sinun kirkkautesi loistaa hänessä, luomattomassa luomis-Sanassasi,
joka on ajallisesti syntynyt autuaasta neitsyt Mariasta
ja joka aina ylläpitää todellisuutta oman olemuksensa voimalla.
Me kiitämme sinua hänestä, joka on antanut ruumiinsa kansasi jokapäiväiseksi matkaleiväksi,
ja ylistämme sinua yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Ehtoollisen asetus

Isä meidän

Agnus Dei

Ehtoollisvirsi 300 Jeesuksen muisto ihana

* Ylistysvirsi 29: 3

*27. Siunaus


*28. Päätösmusiikki (Bilbo's Song, säv. PST) ja ristikulkue

I sit beside the fire and think
of all that I have seen
of meadow-flowers and butterflies
in summers that have been;

Of yellow leaves and gossamer
in autumns that there were,
with morning mist and silver sun
and wind upon my hair.

I sit beside the fire and think
of how the world will be
when winter comes without a spring
that I shall ever see.

For still there are so many things
that I have never seen:
in every wood in every spring
there is a different green.

I sit beside the fire and think
of people long ago
and people who will see a world
that I shall never know.

But all the while I sit and think
of times there were before,
I listen for returning feet
and voices at the door.


Voimme nyt lopuksi lausua vierustoverillemme quenyaksi: Nai Eru lye mánata. Eli Jumala siunatkoon sinua. Nai Eru lye mánata.

On syytä minun vielä sanoa, etten “tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte.” Toivotan näillä sanoilla teille hyvää Tolkienin syntympäivää ja muistan maljan kohotuksesta professorille klo 21.