Usko on Jumalan tekoa

Kaikki katsovat odottaen sinuun,

ja sinä annat heille ruoan ajallaan.
Sinä avaat kätesi
ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.

Ps. 145: 15-16

Joh. 6: 24-35

Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta.

He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”

He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”

He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Saarna Helsingin tuomiokirkon viikkomessussa 30.3.2017

”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” Näin sanoen Herra Jeesus opettaa, että usko meissä on Jumalan tekoa. Uskon kohteella on vastuu saada aikaan se, että häneen uskotaan. Näin on erityisesti silloin, kun puhutaan Jumalasta, mutta niin on myös ihmisten välisissä suhteissa. Usko on nimittäin luottamista, ja luottamuksen kohteen on määrä olla ensin luottamuksen arvoinen. Onko esimerkiksi lapsen usko isään tai äitiin hänen omaa aikaansaannostaan? Eivätkö pikemminkin vanhemmat vala luottamuksen pienokaiseen? Ja lahjaluontoista on myös aikuisten välinen usko. Rakkaus naisen ja miehen välillä puhkeaa täyteen loistoon, kun kumpikin hengittää armon vakaata ilmapiiriä.

Kun mietimme Jumalaa ja häneen uskomista, on syytä muistaa, että hän on kaiken hyvän antaja. Hän on itse Hyvyys eikä missään vertauskuvallisessa mielessä. Hän on se todellinen Hyvä, jota kaiken muun hyvän hyvyys vain heijastaa. Hän ravitsee kaikki luotunsa eikä vain ruumiillisesti. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jo Vanhan testamentin mukaan Jumalan Sanasta. Jumalan Sana, joka on itse Kristus, saa aikaan uskon. Kristuksen sanat ja teot nimittäin osoittavat, että Luoja on uskollinen luoduilleen tässä maailmassa. Hän on vastuussa meistä, vastuussa ristin häpeään asti, hän kantaa kaiken tuskamme. Hän, johon uskomme, saa itse aikaan sen, että häneen uskotaan.

Usko on lahjaa. Ihminen pelastuu yksin uskosta, niin kuin jo uskonpuhdistuksen juhlavuosi meille opettaa. Pelastuminen tarkoittaa pääsyä kaikesta pahasta. Kaikki, mikä on tarpeen, on Jumalan omaa tekoa. Hän itse lahjoittaa uskon, joka on ainoa tukemme ja pelastuksemme. Usko tarkoittaa Jumalan armon ja sen luoman toivon antamaa ääretöntä, valtavaa perspektiiviä. Se sydämessämme me emme lannistu. Uskon avaamin silmin ei tarvitse enää pyöriä omien onnistumisten tai epäonnistumisten noidankehissä.

Mutta miksi on loppujen lopuksi olennaista tanittaa sitä, että usko on Jumalan tekoa ja siksi lahjaa?
Tämä ei tarkoita sitä, että olisi joitakuita, jotka vain eivät olisi saaneet lahjaa. Näin jotkut ovat sanoneet itsestään, hieman surullisina, ehkä kadehtien toisten saamaa uskon iloa. Usko ei kuitenkaan ole lahjaa siinä mielessä, että se annettaisiin joillekuille ja toisille ei. Usko on Jumalan teko, joka on olemassa jokaiselle, joka on kastettu, ja joka tapahtuu jokaiselle, joka kuulee tämän yksinkertaisen Sanan: Jumala on rakkaus. Tämä totuus kaikuu kaikkialla. Hän rakastaa sinua. Usko on tosiasioita ja elämää, ei mielipiteitä ja vakaumuksia. Usko on se fakta, että Jumala on hyvä ja hän rakastaa eikä tee meissä mitään muuta kuin meidän absoluuttista parastamme.

Uskon lahjaluonne tarkoittaa sitä, että usko ei ole omatekoista uskottelua. Usko ei perustu esimerkiksi henkilökohtaisiin ratkaisuihimme, jotka näyttäisivät sulkevan pois ne, jotka eivät ole samassa elämäntilanteessa kuin me. Oma terve takertuminen Jumalan Sanaan ei saa sulkea pois niitä, jotka kokevat ajatuksen vieraiksi. Aivan päinvastoin: mitä enemmän kristittyinä rakastamme Jeesusta, joka on Jumalan Sana, sitä enemmän tajuamme, että kaikki me ihmisinä olemme samanarvoisia kerjäläisiä. Kaikki tarvitsevat Jumalan antamaa ruokaa, joka pitää yllä ja kasvattaa olemustamme.

Usein Jeesuksen toista tulemista pidetään pelottavana asiana ja siihen kehotetaan olemaan valmiita. Tosiasiassa se on aika, jolloin köyhät ravitaan ja kaikki ihmiset tunnustavat hänen nimensä. Jeesus sanoo itse antavansa elämän maailmalle. Hän antaa uuden elämän ja pelastuksen koko maailmalle, kaikille langenneille, siis kaikille ihmisille, kun kerran kaikki ovat langenneita ja kaikki olemme pois harhailevia. Voimme olla valmiina tässä mielessä: älkäämme olko esteinä evankeliumille. Tarjotkaamme jokaiselle lähimmäisellemme armollisen uskon ravintoa. Se enkelten leipä on olemassa täällä vain siinä määrin, että se kuuluu koko Jumalan luomalle ihmiskunnalle kaikkine jäsenineen. Muutoin – tämän ohittaen – me näivetymme, pitkäksikin aikaa.

Nälkä
Totuuden nälkä
Oikeuden nälkä
Läheisyyden nälkä

Sinä lähetät nälän

Jumala, et olekaan kaipauksemme kohde,
Vaan kaipauksemme lähde
Mutta silti: sinua me janoamme

Sana
Sana ei hylkää
Kukaan ei ymmärrä
Sitä ei nähdä, sitä ei jaeta

Aikaa
Onko aikaa
päästää tuulemaan
uusi todellisuus

Me kaipaamme nälkää
Huohotamme suut auki toivoa janoten
Ja kun pelastus on toisen,
On sen aika olla meidän...

Aivan itsestään Jeesus sanoo itsestään: ”Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”