Kristuksen rakkaus voittaa epäuskon

SAARNA PERTUNMAAN KIRKOSSA
19.3. ARMON VUONNA 2017
3. PAASTONAJAN SUNNUNTAI "OCULI"

Virret: 273; 385:2-4; 938:1-3,7; 310:1,5-8; 922; 58:4; 718; 316; 957; 222; 939

Evankeliumi

Joh. 12: 37-43

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      - Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
      Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      - Hän on sokaissut heidän silmänsä
      ja paaduttanut heidän sydämensä,
      jotta he eivät silmillään näkisi
      eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
      jotta he eivät kääntyisi
      enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

Johdanto

Rakkaat ystävät, Pertunmaan pyhät,

”Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kanssamme, kaikkein kanssa! Aamen.” (virsi 210)

kuvan otti kappalainen Maria Sirén

Olen kiitollinen siitä, että sain jälleen tulla tänne kauniiseen kotikirkkoonne iloitsemaan yhteisestä toivostamme. Viimeksi olin täällä pyhäinpäivänä. Puhuin silloin siitä, kuinka me olemme pyhiä heikkoina, tavallisina ihmisinä. Juuri tällaisina saamme voiman julistaa toisille Kristuksen armoa elämämme keskellä.

Nyt olemme tiellä kohti pääsiäistä. Tämä paastonajan sunnuntai julistaa meille sitä, että Kristus voittaa pahan vallan. Hänessä ilmenee Jumalan rakkaus täydellisesti. Ristintiellä kaikki epäuskon esteet raivataan pois tieltä. Meidän on syytä olla rohkeita, etenkin silloin, kun se, mitä elämässämme tapahtuu, tuntuu turhauttavalta.

Kristus, joka meni vastustuksen ytimeen ristillä, hän on itse Sana, joka lupaa enemmän kuin osaamme odottaa. Kaikille julistetaan toivo, joka kantaa. Kaikki käsittävät lopulta, että Jumala on rakkaus. Sitä ei kenenkään tarvitse nyt tai koskaan epäillä, se on käynyt ilmi ristillä. Tällaista Jumalan rakkautta me heikkoina pyhät osoitamme ja opetamme.

Tahdon tässä saarnassa puhua siitä, kuinka Kristuksen rakkaus voittaa kaiken pahan, kaiken epäuskon. Tätä julistaa meille risti. Lähden aluksi liikkeelle siitä, että ilosanoma voittaa eikä sitä voi estää. Siirryn siihen, että Jumalan pelastussuunnitelma loistaa epäuskon keskellä. Ennen loppupäätelmiä keskitymme siihen, miten uskomme Jumalan mahdollisuuksiin kirkastuu.


Ilosanoma voittaa

Haluan aluksi siis tähdentää sitä, että evankeliumi toimii ja voittaa. Usein jokin meissä ihmisissä ei ymmärrä ilosanomaa. Siksi on myös niin, että moni meistä ihmisistä ei kuule armon ääntä, se ei houkuta. Jos Jumalan rakkaus ei vetoa meihin, se ei lopeta hänen palavaa rakkauttaan hetkeksikään. Lakkaisiko sulhanen haluamasta morsiantaan? Sellaista on Jumalan rakkaus, uskokaa tai älkää, ja paljon vakaampaa kiihkeydessään!

Jokainen ihminen on yhtä lailla Jumalan armosta osallinen. Jokaista johdetaan henkilökohtaisella tavalla Kristuksen luo. Joskus me ihmiset emme kuule tai usko, niin kuin tämän päivän evankeliumissa. Kristus ei kuitenkaan poistu paikalta. Raamattu kertoo sen, millaiseksi Jumala on ilmoittanut pysyvän tahtonsa. Jumala, meidän pelastajamme, ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:3-4) Näin mainitaan ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle.

Kun päivän evankeliumi puhuu siitä, että ihmiset eivät ylipäätänsä uskoneet Jeesukseen, yksi ryhmä mainitaan kuitenkin erikseen. Nämä olivat juutalaisten suuren neuvoston jäseniä, hallitusmiehiä. He olivat kaikkein epätodennäköisintä väkeä uskomaan Jeesukseen, koska Kristuksen tunnustaminen olisi tarkoittanut yhteiskunnallisen ja uskonnollisen aseman menettämistä. Epäuskon ihmettely ei tarkoita evankeliumissa toivottomuutta, koska kaikkein mahdotonkin ryhmä kuulee ilosanoman.

Vaikka joku uskoisi Jeesukseen, jokin, isompi tai pienempi asia, voi kuitenkin lamauttaa. Pelko jättää uskon vain sisäiseksi, vain henkilökohtaiseksi. Usko ei pääse avautumaan maailmalle, se ei pääse vaikuttamaan lähimmäisen parasta. Tuomarien kirjassa mainitaan Gideon, joka tuhosi isänsä epäjumalankuvan ja -alttarin: ”Gideon otti mukaansa kymmenen palvelijaa ja teki niin kuin Herra oli käskenyt. Mutta hän ei uskaltanut tehdä tätä päivällä, vaan teki sen yöllä, koska hän pelkäsi sukulaisiaan ja kaupungin väkeä.” (Tuom. 6:27) Yksi Jeesukseen uskoneista hallitusmiehistä oli Nikodemos, joka hänkin pelkäsi ja lähestyi Herraa yöllä. Hänelle Kristus sanoi, että jokaisen tulee syntyä vedestä ja Hengestä mennäkseen sisällä Jumalan valtakuntaan. (Tämä oli viittaus kasteeseen.)

Miten pääsemme yöstä päivään? Miten uskomme kirkastuu? Mikä voittaa pelon? Miten opimme rakastamaan Jumalan antamaa kunniaa enemmän kuin ihmisten antamaa arvonantoa? Näihin kysymyksiin antaa vastauksia sen miettiminen, millainen on Jumalan rakastava tahto. Sanassa meille kerrotaan, miten se käy toteen. Hänellä on horjumaton aikomus voittaa pahan valta eli epäusko meistä ihmisistä.



Epäusko väistyy

Paavalin toisessa kirjeessä korinttilaisille kerrotaan: ”Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.” (2. Kor. 4:6) Kirkossa uskomme Jumalan rakkauteen kirkastuu entisestään. Siitä voi aina oppia uutta. Hänen vakaa toimintansa tähtää juuri siihen, että opimme tuntemaan hänet yhä selkeämmin ja terävämmin. Hämäryydet poistetaan.

Kuitenkin yhtä lailla kirkon ulkopuolella, aivan räikeässä epäuskossa Kristus on läsnä yhtään himmenemättä. Tähän evankelista Johannes viittaa, kun hän selittää ihmisten epäuskoa Vanhan testamentin profetioiden avulla: ”Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.” Johannes viitaa Jesajan kirjan kohtaan, jossa ihmiset eivät usko, eivät käänny eivätkä parane. Jeesuksen kirkkaus kuitenkin loistaa kaiken tämän keskellä. Evankelista tiesi, että koko maailma on hyvän Jumalan käsissä. Epäuskon valtaan meidät jätetään vain hetkeksi, jotta oppisimme, ettei Jumala välitä meistä ehdollisesti. Hän rakastaa meitä aina.

Aivan hetkeä ennen evankeliumissaan Johannes viittaa Jeesuksen sanoihin: ”Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” (Joh. 12:31-32) Toisaalla evankeliumissa Herra Jeesus Kristus sanoo: ”Jokainen, joka on kuunnellut Isää ja ottanut vastaan hänen opetuksensa, tulee minun luokseni.” (Joh. 6:45) Isä siis opettaa kaikkia tuntemaan itsensä. Epäuskosta puhuvan päivän evankeliumin jälkeen Vapahtaja sanoo: ”En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.” (Joh. 12:47) Pelastus on Kristuksen tunnustamista.

Myös Jesajan mukaan sillä, että ihmiset eivät kuule, on rajansa. Lopullinen tila ei ole se, etteivät kaikki ihmiset ole vielä oppineet ymmärtämään uskoa Jumalaan. Kun Jesaja kysyi epäuskon kestosta, ”Kuinka pitkäksi aikaa, Herra?”, Herra Kristus, vastasi: ”Siksi kunnes kaupungit ovat autioina... Herra vie ihmiset kauas... Mutta puustakin jää kanto, ja siitä kannosta kasvaa pyhien suku.” (Jes. 6:11-13) Tämä puu on Jeesuksen, hylätyn Messiaan, ristinpuu. Siitä kasvaa pelastusta julistava suku. Myöhemmin Jesaja profetioi, että lohdun saaneiden kansa julistaa kaikille kuuluvaa armoa: ”Laulakaa ylistystä Herralle, valtaisat ovat hänen tekonsa! Levitköön tieto niistä yli maanpiirin.” (Jes. 12:5)

Aikaisemmin näyssään Kristuksesta Jesaja oli kuullut serafien hymnin, jota mekin aina laulamme messussa: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.” (Jes. 6:3) Kerran kaikki me ihmiset, kaikki me Jumalan kuvat, tunnemme rakastavan Jumalan. Silloin maailma on täynnä hänen kirkkauttaan. Ihmisinä me heijastamme Jumalan rakkautta toisillemme ja luomakunnalle. Tuo lopullinen näky odottaa toteutumistaan, mutta se on jo läsnä. Se, että Jeesus Kristus voittaa pahan ja pelastaa maailman, tarkoittaa sitä, että hän tuhoaa epäuskon. Ristillä hän kantoi pois sen, että me ihmiset emme luota Herran rakkauteen.

Pahan voittamisen näyttäisi olevan kuitenkin pitkä tie, jos katsotaan ihmisiin, liian pitkä. Meissä kuolevaisissa on sokeutta Jumalan hyvyyttä kohtaan. On vaikea muistaa sitä, että Luojan rakkaus on aivan arkipäiväinen tosiasia, joka ilmenee kaikessa ruoasta ystävyyteen. Toisaalta voi olla vaikea pukea sanoiksi sitä, kuinka tärkeää Jumalan rakkaus on sinulle tai minulle. Miten siis voimme kirkastaa uskoamme hänen rakkauteensa?


Kirkastuminen / Jumalan harrastus
Ehkä asiaa voisi lähestyä yllättävältä kannalta. Mitkä ovat sinun harrastuksiasi? Mikä on sinusta mukavaa? Mitä haluat tehdä ihan luonnostasi, omasta ilosta? Joku kutoo sukkia. Joku kalastaa. Joku viettää aikaa ystävien kanssa. Joku lukee, joku tanssii, joku kävelee, joku harrastaa kuorolaulua. Listaa voisi jatkaa hyvin pitkään. En osu kauas maalista, jos sanon, että Jumala nauttii ja iloitsee jokaikisestä meistä niin kuin parhaasta ajanvietteestään. Hän vain on paljon pitkäjänteisempi harrastuksessaan kuin me rakkaimmassakaan huvissamme. Hän ei turhaudu, ikinä.

Iloiseen harrastukseen liittyy se, että haluaa tehdä sitä toisen kanssa tai kertoa siitä muille. Jos Jumalan harratus on jokaikisen ihmisen rakastaminen, hän ottaa meidät mukaan tähän. Hän keskustelee ihmisistä kanssamme ja touhuaa elämässä mukanamme. Jos yhteinen harrastus on tehnyt jotkut läheisiksi, silloin puhutaan ystävistä. Lauloimmekin alkuvirressä: ”Jeesus, parhain ystäväni, löytäisinkö vertaista?” Hän on paras ystävä siksi, että hän ei mene pois rinnaltamme, jos ja kun kyllästymme.

Kaveria ei jätetä. Ystävä katsoo silmiin ja kuuntelee silloin, kun emme jaksa. Synnintunnustusvirressä 385, kolmannessa säkeistössä veisasimme: ”Anteeksiantoosi suo minun luottaa, että en sortuisi katkeruuteen.” Kun huomaamme hänen armonsa suuruuden, saamme halun katsoa häntä myös takaisin. Niin kuin lauloin psalmista 25: ”Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.” Tästä tulee tämän kolmannen paastonajan sunnuntain latinankielinen nimi: oculi eli silmät. Silmiemme avautuminen on pahan vallan kukistumista maailmassa.

Kun katsomme Herraan, meidän luottamuksemme häneen kirkastuu. Uskomme elämään palautuu. Katsomme toisiin ihmisiin ymmärryksellä, kiinnostuksella ja ihailulla. Tajuamme, että rakkaus on hänen lahjaansa. Saamme innon pyytää kaikkea hyvää häneltä. Niin kuin veisasimme virressä 938, seitsemännessä säkeistössä: ”Pimeydestä nostit meidät iloon, valoon, rakkauteen. Kutsu meidät puolellesi joka päivä uudelleen.”

Tässä hyvässä Hengessä tajuamme, että ojentavatkin sanat Jeesukselta ovat vain meidän hyväämme varten. Ilmestyskirjan kohta opetti tänään, miten itseriittoisuus ja tylsämielisyys poistuvat sielustamme. Se tapahtuu pukeutumalla Jeesukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että unohdamme edes välillä itsemme. Silloin näemme sen Hyvän, mitä hän tahtoo meille antaa. Valkoisiin pukeutuminen kasteessa tarkoittaa juuri Kristuksen pukemista ylleen.

Päätelmät

”Luja toivonne olkoon, te ahdistetut, vaikka kiusoja, vaivoja saatte.” Näin veisasimme äsken päivän virressä. Sen jälkeen hiljennyimme virrellä 922 kuuntelemaan Jumalan läsnäoloa. Jumalan läsnäolo on lujaa toivoa. Se on pahan kukistumista. Se on rakkautta, jonka antaa lahjana Jumala. Me ihmiset olemme hänen harrastuksensa, emmekä vain sitä, vaan hänen suurimman ilonsa kohde. Hän on meidän ystävämme, hän katsoo silmiin, hän välittää sinusta kaikessa rakkaudessaan. Hän rakastaa teitä halulla niin kuin mies vaimoaan. Hän kantaa ja tukee meitä niin kuin tässä maailmassa vain vaimo miestään.

Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluu Viisauden kirja. Kirja ilmaisee viisaasti, kuinka Jumala rakkaudessaan voittaa pahan valtaa maailmassa ja poistaa epäuskoa. Näin Viisauden kirja: ”Mutta sinä olet kaikille armollinen, koska kaikki on sinulle mahdollista... sillä sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi - jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä. Sen tähden sinä ojennat langenneita vähä vähältä... jotta he pääsisivät pahasta eroon ja uskoisivat sinuun, Herra.” Jokainen ihminen kuuluu langenneeseen ihmissukuun. Herran opetuksessa jokaisella ihmisellä on kuoleman ja ylösnousemuksenkin jälkeen toivo, joka on ilmaistu virressä 316: "Myös helkkyy minun riemuni, kun risti vaihtuu kruunuksi ja haihtuu kyyneleeni iäiseen autuuteeni."

Mainitsin aikaisemmin Jesajan näyn, jossa hän näki valtaistuimella istuvan eli Kristuksen kirkkaudessaan. Sen mukaan kaikki on täynnä hänen kirkkauttaan. Itse näin kerran näyn siitä, kuinka Isä, Poika ja Pyhä Henki osoitti rakkautensa. Näyn sisältö oli risti. Ristillä tapahtui kaikkien koskaan eläneiden ihmisten pelastus, pelastus kaikesta pahasta. Jumalan uhri, Jumalan kuolema oli liian suuri totuus jäädäkseen vaille hedelmää. Sen kertakaikkisen pelastuksen ansiosta aivan jokainen ihminen on lopulta ylistävä Jumalaa. 

Viime aikoina olen miettinyt sitä, eikö voisi joka päivä sanoa: ”Minä rakastan sinua, Jumala.” Näinhän miehen olisi hyvä sanoa vaimolleen ja vaimon miehelleen, joka päivä. Ehtoollisvirressä lauletaan tänään Kristuksesta: ”Itsensä hän meille jälleen tahtoo antaa.” Tämä on kiihkeää, palavaa rakkautta. Aviopuolisoiden rakkaudesta tämä poikkeaa siinä, että näiden tunteiden ei tarvitse jäädä mitenkään yksityisiksi. Tämä rakkaus koskee aivan jokaista. Kutsukaamme toisiamme kirkkoon, tätä rakkautta palvomaan ja ihmettelemään. Meidän jokaisen iloinen tehtävä on saada hiljalleen ja houkutellen lisää yhteistä iloa aikaan. 

Jumalan rakkauden suurempaan ymmärtämiseen meitä ohjaa nyt erityisen armorikkaalla tavalla paastonajan matka. Tämä on aika, jolloin kuljetaan kohti ristin rakkautta ja pääsiäisen voittoa. Tämä on otollinen tie ja oikea hetki oppia jotain uutta Hengen hyvyydestä. Kristukseen, Pahan vallan voittajaan, suuntaamme tänä paastonajan sunnuntaina katseemme. Hän voittaa kaikkien epäuskon. Viimeisen virren viimeisessä säkeistössä pyydämme: ”Liitä meidät langenneet armahduksen yhteyteen. Kanssamme näin matkaa teet pääsiäiseen ainaiseen.” Aamen.