Jumalan Kuva

"JUMALAN KUVA"
SAARNA PITÄJÄNMÄEN KIRKOSSA 21.4.2024
3. SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ
pastori Petri Samuel Tikka

Teidän sydämenne täyttää ilo,
jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Joh. 16:22

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”

    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Joh. 14:1–7

Kristus Pantokrator (500-luvulta Siinailta)

Kristus nousi kuolleista! 

Rakkaat ystävät. Tahdon tänään kiinnittää huomiota päivän evankeliumista tähän lauseeseen: ”Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Tämä tarkoittaa sitä, että me tunnemme Isän Jumalan, koska me olemme nähneet Jeesuksen. Jeesuksessa näkymätön Jumala tulee näkyväksi.

Ajatus on siitä vallankumouksellinen, että Jeesuksen ja hänen opetuslastensa käyttämän Raamatun eli Vanhan testamentin mukaan kukaan ei voi nähdä Jumalaa. Jumalan kuvaaminen oli ehdottomasti kielletty kymmenessä käskyssä. Käskyjen vastaanottajalle, Moosekselle, näytettiin vain Jumalan selkäpuoli: toisin sanoen Jumala näyttäytyi poissaolevana, kuvaamattomana, ruumiittomana.

Monissa uskonnoissa näkymättömän Jumalan lähestymistä helpotetaan erilaisten kuvien avulla, jumalankuvien kautta. Kuvissa nähdään monia eri jumalia, joiden voi käsittää tekevän yhden Jumalan lähestyttäväksi, koettavaksi. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa lähestytään suoraan vain yhtä Jumalaa, joka ei mahdu kuviin. Kuitenkin jo ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa viitataan silti Jumalan kuviin: meihin ihmisiin. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisuuttaan heijastamaan. Meidät ihmiset on siis luotu antamaan olemuksellamme ja kasvoillamme Jumalan rakastavaa läsnäoloa toinen toisillemme ja koko luomakunnalle.

Voisi sanoa, että oikeastaan juutalaisuus ja kristinusko edustavat alkuperäistä humanismia, ihmisen arvon korostusta, vaikka humanismilla saatetaan viitata ateismiin. Kun nykyään on paljon puhetta ihmisarvoista ja niiden merkityksestä, on syytä huomata, että niiden laatimisen taustalla 1900-luvun puolivälissä vaikutti juutalais-kristillinen ajatus ihmisistä Jumalan kuvina. Jokaisella ihmisellä on iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta ja muista ominaisuuksista riippumatta lähtemätön arvo. Jos pidämme maailmaa pelkästään merkityksettömien, järjettömien prosessien aikaansaamana harmaana todellisuutena, on vaikea perustella sellaisia asioita kuin kauneus, totuus ja ihmisarvo. Väittäisin, että jos uskomme esimerkiksi rakkauteen, olemme omalla tavallamme uskovaisia. Rakkaus on uskon asia: vaikka sitä voi osoittaa, sitä ei voi kokein todentaa, fyysisesti mitata. Nähdäkseni yritämme omalla tavallamme kukin heijastaa perimmäistä todellisuutta, jotain tärkeintä, esimerkiksi rakkautta tai ihmisarvoja, vaikka emme uskoisikaan Jumalan olemassaoloon.

Ihminen on luotu heijastamaan Jumalaa toinen toiselleen eikä tätä tehtävää ole meiltä poistettu. Kuitenkin näyttää ainakin minusta siltä, että on aika harvoja tapauksia maailmanhistoriassa, jotka olisivat onnistuneet edustamaan Jumalaa taikka rakkautta tai hyvyyttä, mihin sitten uskommekaan, kovinkaan selväpiirteisesti ja johdonmukaisesti. Jos mietimme tärkeimpinä pitämiämme arvoja, kuten ihmisarvoa, tasa-arvoa ja lasten oikeuksia, juuri näitä kaikkia Jeesus edusti ajanlaskun alussa harvinaisen selvästi ja suoraselkäisesti mutta samalla lempeästi. Eikä Jeesus jäänyt vain viisaaksi opettajaksi historiaan, vaan hänen perustamansa kirkko muun muassa perusti yliopistot ja sairaalat, opetti lukutaidon, kielsi vastasyntyneiden lasten hylkäämisen sekä teroitti, että sekä naisen että miehen pitää saada vapaaehtoisesti suostua avioliittoon. Jeesuksen ja apostolien oppien perusteella myös Afrikan orjakauppaa vastustettiin ja naisten äänioikeutta vaadittiin.

On kuitenkin yksi Jeesuksen tähdentämä arvo, joka tuntuu nykyaikana pelottavalla tavalla hukkuvan: armo, anteeksianto. En halua vähentää arvokeskustelujen tärkeyttä, kunhan ne tapahtuvat rauhallisesti. Haluaisin itse kuitenkin meidän elävän sellaisessa todellisuudessa, jossa voimme elää ilman pelkoja ja pelkojen tuomaa armottomuutta toinen toistamme kohtaan. 

Ajattelisin ehkä niin, että hyvää voi edistää järkevästi ja rauhallisesti, kun hyvyyden lähde ensin pulppuaa sydämessä. Meidän on etsittävä, kuten jo Vanha testamentti opettaa, Jumalan kasvoja, itse elävää hyvyyttä, hyvyyttä, jolla on kasvot: ei sen sijaan abstrakteja ideologioita. Tämä etsiminen tapahtuu nähdäkseni juurtumalla, toinen toisemme näkemällä. Voi kokea Isän Jumalan rakastavan läsnäolon rakkaudessa lasta tai lastenlasta kohtaan. Esimerkiksi silloin koemme, että me aikuisetkin olemme osallisia Isän Jumalan rakkaudesta, hänen lapsiaan. Joku rakastaa meitä aina, vaikka emme olisikaan ollenkaan oikeassa, oikealla puolella, oikealla asiallakaan. Olen itse tuoreena isänä tällaista saanut kokea.

Kaiken sisimmässäni kokeman perusteella ja monen muun vastaavan todistajan kanssa voin todeta, että tällainen isällinen, lämmin rakkaus on kohdattavissa mitä suorimmin Jeesuksessa. Voisi ehkä sanoa niin, että Jeesuksen tähden lämmin rakkaus toisiamme kohtaan ei ole vain tunne. Tunne voi välillä olla selkeästi läsnä, välillä vähemmän. Jeesus on sen sijaan käynyt niin kirkkaasti läpi ihmisen tien, että hänessä voi todeta rakkauden ja armon olevan läsnä aina. Jeesus ei pelkästään heijasta Isän Jumalan ehdotonta, lämmintä, vakaata rakkautta. Hän on kaikki tämä. Me muut niin helposti yritämme olla jotain kuitenkin vähän enemmän kuin armoa, kuin rakkautta. Haluamme puolustaa totuutta, oikeita arvoja, hinnalla millä hyvänsä. Jeesus ei sen sijaan puolustautunut, ei taistellut, vaan hän suostui kärsivällisesti siihen epäluuloon, jota kohtaa armoa, lempeyttä ja rakkautta säteilevä, suoraselkäinen ihminen. Näin hän teki myös silloin, kun hänet häpäistiin julkisesti julmalla ristillä, jonka lukemattomat saivat Rooman valtakunnassa kokea.

Meille ei onneksi tulisi toivottavasti mieleenkään tehdä niin kuin roomalaisille oli mitä luontevinta tehdä heidän arvomaailmaansa horjuttaville ihmisille. Me emme kuitenkaan saa nähdäkseni asettua ylimielisesti entisaikojen ihmisiä korkeampaan moraaliseen asemaan. Me emme ole kehittyneet siihen pisteeseen, missä olemme. Meidät on yhteiskuntina ja yksilöinä nostettu siitä julmuudesta, joka niin helposti edelleen ottaa vallan ihmisestä: kuten tiedämme sodista, jotka vallitsevat maailmalla. Ja kuka meidät on nostanut? Vastaus on selvä, mutta vastauksen kuuleminen vaatinee meiltä luottamusta, siis uskoa. Meidät on nostanut julmuudesta ja vastakkainasettelusta Jeesus, joka nousi kolmantena päivänä ruumineen sieluineen kuolleista. Hän ei ole vieläkään hylännyt meitä millään tapaa, vaan hän kuulee rukoukset, auttaa ruumista, auttaa mieltä. Häntä voi ja saa rukoilla, ja hän vastaa.

Jumala ei siis näytä meille enää vain selkäpuoltaan. Hän ei ole poissaoleva, kuvaamaton. Meillä on Suomessakin kirkas, kaunis taideteos, kuva, joka on kätketty aivan näkyville. Tämä kuva, Jumalan Kuva, on Jeesus, juutalaisten ja koko maailman Messias ja Pelastaja. Jeesus ei kuulu vain joillekin, vaan kaikille, kun hän on kerran näin paljon meille antanut. Tahtoisin niin suuresti, niin kuin varmasti meistä moni, että hän kirkastuisi mahdollisimman kirkkaana meille sekä kirkossa että etäämmällä oleville; sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti. Hänen lähettämänsä Pyhän Hengen, rakkauden Hengen voimalla voimme rukoilla herätystä ja uudistusta maahamme ja koko maailmaankin. Kehottaisin näin tekemään vaikka joka päivä kulkiessamme kohti helluntaita tänä pääsiäisaikana. Voimme myös rukoilla rauhaa.

Lopuksi haluan vielä viitata kuulemaamme kuuluisaan Jeesuksen lauseeseen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Vanhassa käännöksessä lukee alkukielelle uskollisemmin: ”ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani”. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus itse asiassa vetää ristillä kaikki luokseen. Jeesus ei ole pelastuksen ehto, vaan elävä tie pelastukseen. Hän on ainoa tie, mutta tie, jolle Pyhä Henki kutsuu jokaista, kunnes kaikki me Jumalan kuviksi luodut kiitämme Jeesusta hänen kirkastavasta työstään. Vain Pyhässä Hengessä, rakastavassa Hengessä, meillä on vahva toivo, vahva uskallus, rukoilla toinen toistemme puolesta, osallistua Isän Jumalan työhön, hänen, joka tahtoo tuoda kaikki uskollisen sydämensä äärelle.

Laskiaissaarna

 

Hallelujasäe:

FIS Kuinka voisin maksaa Her- G -ral- F -le sen,
FIS minkä hän on hyväk- A -seni E tehnyt?
G Minä kohotan uhrimaljan
ja kiitän Herraa, FIS pe- D -las- E ta- FIS jaa-ni.

Ps. 116:12(–13)

Mark. 10:32–45

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

(Evankeliumi ja saarna alkavat videolla kohdasta 27:40.)



SAARNA LASKIAISENA 11.2.2024 RIIHIMÄEN KESKUSKIRKOSSA
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Kuinka rakastankaan kirkkovuotta! Mikä onkaan elämäntilanne, mitä ympärillä tapahtuukaan, tuulahdus toivosta toistuu aina uudestaan raikkaana. Näin olen ajatellut aina, ainakin jo 16-vuotiaasta alkaen, kun päätin käydä messussa joka pyhä. Kirkkovuoden tuoma toivon tuntuma on tänään taas laskiaisena. Maailmalla tämä on karnevaaliaikaa, etenkin katolisissa maissa. Meillä syödään laskiaispullia, hernekeittoa, pidetään hauskaa laskemalla pulkkamäkeä. Matka kohti pääsiäistä alkaa, paastonaikaan laskeudutaan. Edessämme on Jeesuksen nouseminen kuolleista, ja kevät koittaa, valo voittaa. Ilo! Ylistys! Luopukaamme kaikesta muusta kuin ilosta, jonka Jeesus antaa. Jättäkäämme kaikki muut väitteet taaksemme kuin Jeesuksen armon täydellinen voitto. Se meille siintää: pääsiäinen, juhla, joka vapauttaa ihmiskunnan. Paastonaika, matkana kohti pääsiäistä, on paastoamista ilottomuudesta ja toivottomuudesta, niistä luopumista.

Ylistämällä Jeesusta aloitan kirkkovuoden ajasta riippumatta yleensä saarnan, jotta pääsisimme heti käsiksi uskomme ytimeen: Jeesukseen ja iloon. Asiaan liittyen tahtoisinkin kysyä teiltä: mitä merkitsee sana ”halleluja”? Kysyin tätä jo aiemmin rippikoululaisilta, kun valmistelimme tätä laskiaisen messua, joten he varmasti tietävät. Kanttori myös tietää virkansa puolesta. …. Ylistäkää Herraa! "Hallelu" tarkoittaa hepreaksi "ylistäkää", ”ja” tarkoittaa ”Jahvea” eli ”Herraa”.

Halleluja liittyy laskiaiseen, sillä tavoin, että laskiaisena lauletaan ”halleluja” evankeliumin ympärillä viimeistä kertaa ennen kohta alkavaa paastonaikaa. Laskeuduttuamme laskiaisena paastonaikaan paasto lähtee liikkeelle alkavalla viikolla tuhkakeskiviikkona, jolloin vietetään myös messua. Paastonaika kestää 40 päivää aina pääsiäiseen asti. On sinänsä mielenkiintoista, että luovumme hallelujasta luterilaisessa kirkossamme paastonaikana. Eihän Jeesuksen oman opetuksen mukaan paastoaminen saa olla masentunutta ja ilotonta toimintaa. Ortodoksisessa kirkossa lauletaankin enemmän hallelujia paastonaikana kuin muulloin. Toisaalta meidän kirkossamme liturgisissa rukoushetkissä kuten vesperissä lauletaan ”Ylistys sinulle Kristus, kunnian kuningas” paastonaikana - eli käytännössä sama asia kuin halleluja, ylistäkää Herraa.

Ehkä nämä asiat sanon siksi, että tahdon meidän miettivän, mistä on syytä luopua paastonaikana. Onko syytä luopua ilosta ja riemusta, ylistyksestä, vai jostakin ihan muusta? Paastonaikaanhan kuuluu kolme keskeistä asiaa. Yksi on jostakin paastoaminen eli jostakin luopuminen. Toinen on almujen antaminen eli lähimmäisenrakkaus. Kolmas on rukoukseen keskittyminen, josta puhuinkin täällä kaksi viikkoa sitten. Nämä kolme asiaa - paasto, avunanto ja ja rukous - tukevat toisiaan. Jos voi luopua jostakin vähemmän tärkeästä, jää enemmän aikaa ja resursseja sekä toisten auttamiseen että rukoilemiseen. Paastonaika on kaikkinensa kilvoittelua sillä tiellä, johon Jeesus meitä päivän evankeliumissa kehottaa: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja.” Meidät on näin ollen kutsuttu luopumaan omasta oikeassaolemistamme, asemastamme ja ennakkoluuloistamme antaaksemme itsemme toisille. Nöyrtyessämme me todistamme Jeesuksesta, joka on jo kerran antanut itsensä koko maailmalle lahjaksi.

Tehtävä on laaja, kaiken kattava. Sitä kutsutaan perinteisesti kilvoitteluksi, ja paastonaikana satsaamme siihen. Paastoa viettäessämme seuraamme Jeesuksen omaa esimerkkiä. Hän paastosi ja rukoili maailman puolesta 40 päivän ajan. Näin hän teki Johannes Kastajalta saamansa kasteen jälkeen ennen julkisen parantamis- ja julistustoimintansa aloittamista. Paastoaminen luopumisena voi tarkoittaa ruoan vähentämistä, mutta voi aloittaa muustakin maallisesta asiasta, jota voisi vähentää, jottta voimme antaa omastamme paremmin. Voi olla kuitenkin todella vaikeaa luopua jostakin asiasta, josta on tullut itselleen aikaa vievä, vaikka ei haluaisikaan keskittyä siihen. Murehtiminen ja pettymys tuntuvat kuuluvan ihmisen eloon. Lääkettä niihin haemme erilaisista jokseenkin kutkuttavista asioista, jolla viemme huomion ikävämmistä kokemuksista. Paastonaikana emme voi mielestäni oppia luopumaan erilaisista turhuuksista, jos emme tarjoa niiden sijaan jotakin parempaa.

Se parempi asia on se, mihin paastonaika lopulta viittaa. Paras asia, joka motivoi luopumaan vähemmän tärkeistä asioista, on itse ihana Jeesus, pääsiäisen Herra. Hän on kuoleman ja synnin pääsiäisenä voittaen tuonut maailmaan täydellisen ja rajattoman ilon. Kuten päivän evankeliumissa kuulimme: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Jeesus on siis tuonut maailmaan toivon, joka koskeee jokaista ihmistä, ehdoitta. Jeesus herättää sydämeen rakkauden häntä kohtaan, Jumalaa kohtaan, Jeesus innostaa, hän rohkaisee, hän on lempeä, hän yhdistää, Jeesus yllättää, tekee ihmeitä, parantaa, vie pois murheet, tuo tilalle Hengen armolahjat ja ennen kaikkea antaa rakkauden ja kaiken sen lämmön.

Jeesusta miettien voi oivaltaa monia erilaisia tapoja paastota, luopua jostakin vähemmän tärkeästä lähimmäisen hyväksi. On olemassa esimerkiksi somepaasto. Yhteisvastuukeräys antaa mahdollisuuden auttaa rahallisesti, tänä vuonna nuoria Suomessa ja maailmalla. Olennaista on kuitenkin tällä paaston matkalla se, millaiseen kuvaan todellisuudesta ja maailmasta liitymme. Olemme matkalla kohti kristinuskon suurinta juhlaa, Herran pääsiäistä. Loputon rakkaus ja armo ilmeni täydellisesti Jeesuksessa, joka ei tuominnut elämänsä päättyessä edes murhaajiaan, vaan rukoili heille anteeksiantoa.

Meidän on ennen kaikkea luovuttava kaikista sellaisista ajatuksista, jotka väittävät Jeesuksen armon täydellistä voittoa vastaan. Pääsiäisenä Jumala itse vahvisti Jeesuksen käsityksen maailmasta herättämällä hänet kuolleista. Maailmamme on nyt niin kuin ennenkin kovin täynnä armottomuutta, vastakainasettelua, katkeruutta ja luottamattomuutta, ja näitä pidetään usein erilaisten sinänsä hyvin arvojen varjolla välttämättöminä sekä kirkossa, yksityiselämässä että yhteiskunnassa. Tämä ei ole kuitenkaan ikinä kristityn tie, vaan Jeesus käskee kostosta luopumiseen ja antamaan anteeksi 77 kertaa 7 kertaa eli aina uudestaan. Anteeksianto nousi pääsiäisenä haudasta, kuten varhaisen kirkon pääsiäissaarnoissa sanotaan.

Rakkaat ystävät. Lopulta kaikki polvet notkistuvat Herran edessä, kuten me tänään ehtoollisella. Lopulta kaikki ihmiset ylistävät sitä Vapahtajaa, joka pitkänäperjantaina alentui meidän ihmisten armottomuuden alle. Tällainen, aivan kaiken kattava, on se näkymä, johon muun muassa apstoli Paavalin opetus meitä kutsuu. Rakkaus ei koskaan katoa eikä se tule häviämään kamppailua ihmisten sieluista, sillä kaikkivaltias Jumala on itse Rakkaus ja hän on jo kerran voittanut rakkaudettomuuden Jeesus Nasaretilaisen ristinpuulla.

Ehkä voimme siis nyt pääsiäistä kohti mennessä rohkaistua todistamaan Jeesuksesta sanoin ja teoin. Se on mahdollista, jos teemme sen iloisin mielin, ilman pelkoa, ilman uhkan mahdollisuutta. Herätyksen ajat eivät ole poissuljetut. Usko voi levitä, voi tulla nousukierre, kuitenkin vain ilon kautta, armoa tähdentäen, armoa ilmentäen. Meillä luterilaisessa kirkossa ollaan usein varovaisia profetioiden suhteen, mutta niitä onkin aina syytä arvioida. Koin aikamoisen shokin, kun viime kesänä kotikirkkooni Temppeliaukioon tuli Saksan-amerikkalainen mies, joka kertoi, että Suomessa voisi alkaa levitä nuotioita, Hengen tulta, iloa. Olkoon tällainen näkymä ainakin rohkaisuna. Kilvoittelumme voi, Luojan niin salliessa, kantaa hedelmää toisille. Ja näkisin, että Riihimäellä tämä on erityisen mahdollista, paljon on täällä ollut pitkään rukousta, rukoilijoita.

Isä Jumala ei antanut Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden, näin itse olen saanut kokea näyssä 12 vuotta sitten. Antakaamme siis kunnia Kolminaisuudelle tänä paastonaikana. Todistakaamme iloisin mielin Jeesuksesta. Luopukaamme kaikista sellaisista kertomuksista, jotka vievät meidät ilottomuuteen tai armottomuuteen. Uskokaamme siihen kertomukseen, johon paastonaikana osallistumme: Jeesuksen voittoon. Niin kuin Paavali sanoo: ”Iloitkaa aina! Rukoilkaa lakkaamatta! Kiittäkää kaikesta!” Paavalilla oli laskiaisen henkeä, karnevaalihenkeä!

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! Olkoon hän aina ylistetty! Voitte toistaa perässä: Olkoon hän aina ylistetty..! Olkoon hän aina ylistetty!

Messu J.R.R. Tolkienin syntymäpäivänä 3.1.2024

kuva: P.S.T.

J.R.R. Tolkienin syntymäpäivän messu 3.1.2024, Pitäjänmäen kirkko
Messun toimitti pastori Petri Samuel Tikka, kanttori Kylli Ahola, avustavana pappina Asko Nuorkivi sekä muita avustajia

*Ristikulkue ja alkuvirsi
Alkuvirsi 16 Jeesus Kristus meille nyt

2. Alkusiunaus

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen...
Herra olkoon teidän kanssanne...

3. Johdantosanat (Petri Tikka)

Rakkaat ystävät, kristityt,

Vietämme kirkkovuodessa jouluaikaa eli muistamme Jeesuksen syntymää, Jumalan tulemista ihmiseksi. Tänään kolmas tammikuuta eli joulun kymmenentenä päivänä on myös yhden Jeesuksen opetuslapsen syntymäpäivä. Vuonna 1892 syntyi John Ronald Reuel -niminen poika Mabel ja Arthur Tolkienille Blomfonteinissa Oranjen Vapaavaliossa eteläisessä Afrikassa. Ronaldiksi lähipiirin kutsuma Tolkien vaikutti sittemmin suurimman osan iästään Englannissa ja erityisesti Oxfordissa kielitieteilijänä, muinaisenglannin professorina sekä fantasiakertomusten kirjoittajana. Tolkien oli myös kristitty, katolilainen, jonka uskolle keskeisiä asioita olivat ehtoollinen ja Vapahtajan äidin, ainaisen neitseen Marian esirukoukset. Tolkien kuoli Kolminaisuuteen turvaten toinen syyskuuta 1973.

Myös luterilainen käsitys kristinuskosta kehottaa meitä muistamaan menneiden polvien hyveitä ja uskoa. Tolkien joutui kokemaan kovia elämässään, kuten suvun hylkäämisen äitinsä, itsensä ja veljensä katolisuuden vuoksi, molempien vanhempien menetyksen lapsena sekä lähes kaikkien ystäviensä menettämisen ensimmäisessä maailmansodassa. Kuitenkin Tolkien jaksoi elämässään ja työssään välittää kielen kauneuden itseisarvoa, luonnon merkitystä sekä ehkä ennen kaikkea sitä, että vain Kristuksen armo voittaa pahan, ei mahti eikä voima eikä väkivalta. Luopuessamme suuruudenhulluista taisteluistamme juurrumme samalla kotiin, iloon, yhteyteen. Tähän Tolkien viitannee Thorin-kääpiön suulla tämän kuolinvuoteella sanoilla, jotka on osoitettu Bilbo-hobitille: ”Jos useampi meistä pitäisi suuremmassa arvossa ruokaa ja huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka.” Tolkien tavoitteli tällaista armorikasta jokapäiväistä näkymää, josta pidämme kiinni toivon ja sen vahvistaman mielikuvituksen kautta.

Lauloimme juuri muinaisen jouluvirren sanoin: ”Ilo, rauha mukanaan saapunut on päälle maan Jumala ja ihminen, auttajamme armoinen.” Tunnustakaamme syntimme lapseksi tulleelle Jumalalle ottaaksemme vastaan armoa armon päälle.

4. Yhteinen rippi

Synnintunnustus 711 Herra, maailmamme on täynnä & Synninpäästö

5. Päivän psalmi 148 

Antifoni

Kiittäkää Herraa, ihmiset,
kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. (Dan. lis. C: 82)

Psalmi 148

1 Halleluja!
Ylistäkää Herraa, te jotka olette taivaassa,
ylistäkää häntä korkeuksissa!
2 Ylistäkää häntä, te hänen enkelinsä,
ylistäkää häntä, kaikki taivaan joukot!
3 Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu,
ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet!
4 Ylistäkää häntä, korkeimmat taivaat
ja taivaankantta kattavat vedet!
5 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hän on ne käskyllään luonut.
6 Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait.

7 Ylistäkää Herraa, te jotka olette maan päällä,
ylistäkää, syvyydet ja meren pedot!
8 Ylistäkää, tuli ja rakeet, lumi ja usva,
ylistä, myrskytuuli, hänen käskyläisensä!
9 Ylistäkää, vuoret ja kukkulat,
hedelmäpuut ja setrit,
10 villipedot ja karja,
maan matelijat ja taivaan linnut!
11 Ylistäkää Herraa, kuninkaat ja kansat,
ruhtinaat ja kaikki maan mahtimiehet,
12 nuorukaiset ja neidot,
vanhat ja nuoret!
13 Ylistäkööt nämä kaikki Herran nimeä,
sillä hänen nimensä yksin on ylhäinen,
hänen mahtinsa ulottuu yli taivaan ja maan.
14 Herra on antanut kansalleen uuden voiman. Häntä ylistävät kaikki hänen palvelijansa, Israelin kansa, joka saa olla lähellä häntä. Halleluja!

Pieni kunnia (srk mukaan)

Antifoni toistetaan

6. Kyrie

*7. Gloria Kunnia Jumalalle korkeuksissa...

& kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle 726 Sinua me kiitämme

8. Päivän rukous

Rukoilkaamme. (Rukous perustuu rukoukseen, jonka ovat laatineet Tolkienin kanonisaatioprosessia kannattavat katolisessa kirkossa).

Oi siunattu Kolminaisuus, me kiitämme sinua siitä, että olet siunannut kirkkoa John Ronald Reuel Tolkienilla. Kiitämme, että olet antanut luomistyösi runouden, Pojan kärsimyksen salaisuuden ja Pyhän Hengen harmonian loistaa hänen kauttaan ja hänen mielikuvituksensa kautta, joka on toiminut sinun luovuuttasi heijastaen. Luottaessaan täysin äärettömään armoosi ja Marian äidilliseen esirukoukseen hän on toiminut Jeesuksen, lihkaksi tulleen Jumalan Viisauden, kuvana ja on näin näyttänyt meille, että pyhyys on välttämättä osa kristityn tavallista elämää ja johtaa ikuiseen yhteyteen sinun kanssasi. Anna meille hänen esirukouksensa kautta ja tahtosi mukaan se, mitä pyydämme: salli myös meidän elämämme ja kutsumustemme kirkastaa Jeesusta, häntä, joka on voittanut pahan yksin armon avulla. Me rukoilemme sinua, Kolminaisuus.

Aamen. X2 (srk)


2. Moos. 2: 15-22  

Kun faarao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmata Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon. Pakomatkallaan hän Midianin maassa pysähtyi erään kaivon luo. 16 Midianissa oli pappi, jolla oli seitsemän tytärtä. Nämä tulivat kaivolle nostamaan vettä juottoruuhiin juottaakseen isänsä lampaat ja vuohet. 17 Mutta sinne tuli paimenia, jotka alkoivat ajaa pois heidän karjaansa. Silloin Mooses meni tyttöjen avuksi ja juotti heidän eläimensä.

18 Kun tyttäret palasivat isänsä Reuelin luo, tämä kysyi: "Miten te tänään ennätitte näin pian takaisin?" 19 He vastasivat: "Muuan egyptiläinen mies puolusti meitä paimenia vastaan. Sitten hän vielä nosti meille vettä ja juotti lampaat ja vuohet!" 20 Reuel sanoi tyttärilleen: "Missä hän nyt on? Miksi jätitte sen miehen sinne? Kutsukaa hänet aterialle!"

21 Mooses katsoi parhaaksi jäädä asumaan papin luo, ja tämä antoi Moosekselle vaimoksi tyttärensä Sipporan. 22  Sippora synnytti pojan, ja Mooses antoi pojalle nimeksi Gersom sanoen: "Minä olen nyt muukalainen vieraalla maalla."

Virsi 937: 1, 3 Ole tervehditty täällä

Ef. 1: 19-23

 ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, 20 jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, 21ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. 22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.


Virsi 18 Nyt ilovirttä veisaten

Joh. 1: 5-10, 15-18 

Halleluja... (srk)

Hallelujasäe: Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen,
jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. (1. Joh. 5: 20a)

5 Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

6 Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. 7 Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. 8 Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

9 Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli,
ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
mutta se ei tuntenut häntä.

15 Johannes todisti hänestä ja huusi: "Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua."

16 Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet,
armoa armon lisäksi.
17 Lain välitti Mooses,
armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.
18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.

Saarna
P.S.T.

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Olen järjestänyt aika ajoin Tolkien-messuja jo noin 10 vuoden ajan. Kysyntää on. On kuitenkin myös joskus hieman vastustusta. Joillekin sadut, fantasia tai ehkä ylipäätänsä fiktio ovat epäilyttäviä. Tämä voi liittyä siihen, että kaikkea uskoon liittyvää halutaan pitää totena suorasti havaittavalla tavalla. Fantasiassa ihmeet ja unelmat tapahtuvat arkitodellisuudestamme riippumattomalla tasolla: mielikuvituksessa, vertauskuvina, unina ja näkyinä. Saduista puhuminen kirkossa voi tuntua uhkalta uskon puolustamiselle sen todellisuuden kiistävässä ajassa. Onhan usko Jumalaan, Jeesukseen, pyhiin ja enkeleihin kaikki lähinnä tarua kovin monelle ajassamme.

Tolkien, jonka uskoa muistamme tänään, ei vedonnut tuomioistuimessa päteviin fyysisiin todistuksiin auttaessaan hyvää ystäväänsä C.S. Lewisiä uskon polulle. Kuitenkin Tolkienin todistus teki lähtemättömän vaikutuksen ystäväänsä. Sadut ja myytit olivat avainasemassa näiden kahden Oxfordin tutkijan keskusteluissa. Lewis oli alun alkaen jonkinlainen ateisti tai agnostikko ja ajatteli, että myytit ovat ”valheita ja siksi arvottomia, vaikkakin ”hopean läpi henkäistyjä”” (Puu ja lehti, s. 140)? Lewis piti satuja ja myyttejä kylläkin kauniina ja itselleen tärkeinä. Samalla hän koki, että ne ovat nykyajan tieteellisen maailmankuvan perusteella viime kädessä merkityksettömiä. Tolkienin vaikutuksesta Lewis tuli toisiin ajatuksiin: hyvät sadut ja parhaimmat myytit viittaavatkin Jeesukseen, jossa ihmiskunnan syvimmät haaveet ja unelmat käyvät toteen. Toisin sanoen satujen ja myyttien kauneus sai Lewisin miettimään, mitä totuus ylipäätänsä on. Onko totuus raakaa tiedettä, ennaltamäärättyä matemaattiisa materiaa? Vai paljastavatko saduissa piilevät yllättävät käänteet, niiden kaihoisa kauneus, että lempeys voittaa pahan armottoman maailman keskellä?

John Ronald Reuel toimi siis sekä lähipiirissään että muutenkin Johannes Kastajan lailla todistajana valosta, joka on tullut maailmaan. Ihmisyyden sisimpään sykkii elämä, joka valaisee jokaisen ihminen mutta jota ei helposti havaita. Tässä voi siteerata Kanteletarta, joka hyvin ilmaisee, miksi tuo valo on niin helposti peitossa: ”Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella hevon heinähuonesehen, sorajouhen soimen päähän.” Kristinuskon salaisuus on siinä, että kaikkivaltias Jumala ja koko maailmankaikkeuden Luoja on tullut heikoksi ja pieneksi ihmiseksi. Pakkasen keskellä lämmin valo helottaa. Rakkautensa voimalla Jeesus kyllä teki ja tekee monia kiistämättömiä ihmetekoja, mutta lopulta hän kuoli pilkattuna ja häväistynä ristinpuulla. Täydellisen ja ehdottoman armon läsnäolo maan päällä on siis toisaalta selvä tosiasia Jeesuksessa. Toisaalta hänen toimintansa ei vakuuttanut kuitenkaan välittömästi edes Vapahtajan omaa rakasta kansaa, saatikka roomalaisia tai muita kansoja. Messiaan ylösnousemuksesta todistaminen jopa johti kahdestatoista apostolista yksitoista marttyyrikuolemaan.

Todistajan tehtävä ei siis aina ole helppo eikä suoraviivainen. Valo kuuluu kaikille, se on ehdotonta ja parantavaa, ja kuitenkin sitä jostakin syystä vastustetaan. Toki elämän ihmeellinen, kaikenkattava pohjavire, armo, vetää luonnostaan puoleensa. Ihmisen on kuitenkin jatkuvasti tunnustettava oma rajallisuutensa. Meillä ei ole suoraa, omavoimaista pääsyä suuriin salaisuuksiin. Ajattelen, että tarvitsemme usein reittejä, jotka ovat hyvin epäsuoria, jopa tavallaan järjenvastaisia, pehmetäksemme toisillemme, jakaaksemme armoa eteenpäin, kulkiessamme tiellä tulevan maailman elämään. Näin Tolkien omalla tavallaan toimi kertoessaan fantasiakertomuksia, joissa lähimmäisyys loistaa kirkkaana mutta jotka eivät mahdu aikakirjoihimme. Tolkienin ja meidän Vapahtajamme, Jeesus, kertoo myös itse evankeliumeissa lukemattomia tarinoita, joissa ei mainita nimiä, tarinoita, joihin ei anneta selkeää historallista kontekstia. Niissä on liittymäkohtia elämän varjoihin ja valoihin. Ne kuitenkin jättävät kuulijalle vastuun eivätkä ne todistele kenenkään statuksesta tai paremmuudesta. Jeesuksen vertaukset ovat arvoituksia, jotka haastavat totunnaisen ajattelun kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi kertomus tuhlaajapojasta kutsuu meitä miettimään jalomielisyyttää ihmistä kohtaan, joka pitää omaa isäänsä perinnönlähteenä, eläessään kuolleena. Tämä ja muut vertaukset ovat totta niissä ilmenevän perimmäisen totuuden tähden: ne ovat totta armon viesteinä. Ne eivät vakuuttele totuudella, vaan ovat totuutta omalla arvovallallaan.

Uskonnollinen kieli, myös Raamatun sana, voi kuitenkin menettää merkityksensä sen tähden, että se ei joka kerta osu kohdalleen eikä sitä myöskään aina sovelleta kuunnellen ja kunnioittaen lähimmäistä. Tähän tulee apuun, ainakin itselleni on tullut elämäni varrella, sadut ja fantasia. Kun ne osuvat kohdalleen, ne ovat elävöittäviä siltoja siitä armottomasta varjojen laaksosta, jota maailmassa toitotetaan totuutena, takaisin todellisuuteen. Ihmiselämän onttous tiivistyy ja lukittuu usein huoleen rahasta, vallasta ja vakaudesta. Tunteiden ja pelkojen aikaansaama vaihtoehdottomuus julistetaan ainoaksi mahdollisuudeksi lukemattomin tavoin. Selkeä lääke kaikkea ehdottomuuden harmautta vastaan on hiljentyminen esimerkiksi C. S. Lewisin Narnia-sarjan Hopeisen tuolin äärelle. Tolkienin ja Lewisin keskustelut todellisuuden pohjavireestä ilmenevät nähdäkseni siinä kätketysti mutta voimakkaalla tavalla.

Hopeisen tuolin tarinan käänne on siinä, kun maanläheistä pessimismiä edustava suistokainen Rapanhapakko kieltäytyy vihreän velhon ansasta: kaikki kaunis ja merkityksellinen ja kodikas - taivas, aurinko, Narnia, Aslan-leijona - kaikki olisivat vain projektioita arkisista tosiasioista kuten lampuista ja kissoista. Rapanhapakko myöntää, että näin varmaan voi olla, mutta hän mieluummin elää tässä mielikuvitusmaailmassa kuin velhon tarjoamassa realiteettien melankoliassa. Siinä samassa velhon lumous väistyy tarinan sankarien yltä. Eikä pelkästään tarinan sankarien yltä, kiinnitin tähän huomiota äsken kirjaa lukiessani. Velhon palvelijat, surulliselta työläismassalta vaikuttavat maahiset, paljastuvatkin olennoiksi, joista kukin on olemukseltaan aivan ainutlaatuinen. He palaavat timanttinektaria huokuvaan Syöveri-nimiseen maahansa, manalaakin syvemmälle, maailman juuriin. Näin manala tyhjenee ja sen meri jää Narnian asukkaille kesähelteillä unelmoinnin ja viilentymisen paikaksi.

Se, mikä on totta, on se, mikä ylittää kaikki valmiit odotukset. Tarinoita ja satuja, uutta luomista, tarvitaan, jotta pysyisimme ihmisinä toisillemme. Meidän on nähtävä näkyjä, koettava ja kuultava profetioita, jotta meillä olisi jalat maassa ja katsoisimme toisiamme emmekä huolten velhouksen maailmaa. Jeesus on todellisesti keskellämme, Jumala ihmisten joukossa, eikä hän ole totta ilman satuja, ilman vertauksia. Jumalan Poika on voittanut synnin ja pahan, jaetun kipumme pakkasen ja yön, jotta unien ja näkyjen näkeminen olisi virvoittavaa ja turvallista. Rukoilkaamme siis uskoa Suomeen ja koko maailmaan, rauhaa sekä armolahjojen täyteyttä. Mikäli haluatte tietää lisää Tolkienin käsityksistä saduista ja niiden todellisuudesta, suosittelen vahvasti kirjaa Puu ja lehti. Siinä on mm. Tolkienin essee Saduista sekä hänen runonsa Mythopoeia, joka on Tolkienin puhuttelu satuja epäilevälle ystävälleen Lewisille.

*Uskontunnustus (Nikea)

Esirukous: virsi 719; Kolehtikohde: Suomen ekumeeninen neuvosto

Uhrivirsi 221: 1- Kiittäen nyt ylistämme


Prefaatio 

Totisesti on oikein ja arvollista...

Sinun kirkkautesi loistaa hänessä, luomattomassa luomis-Sanassasi,
joka on ajallisesti syntynyt autuaasta neitsyt Mariasta
ja joka aina ylläpitää todellisuutta oman olemuksensa voimalla.
Me kiitämme sinua hänestä, joka on antanut ruumiinsa kansasi jokapäiväiseksi matkaleiväksi,
ja ylistämme sinua yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Ehtoollisen asetus

Isä meidän

Agnus Dei

Ehtoollisvirsi 300 Jeesuksen muisto ihana

* Ylistysvirsi 29: 3

*27. Siunaus


*28. Päätösmusiikki (Bilbo's Song, säv. PST) ja ristikulkue

I sit beside the fire and think
of all that I have seen
of meadow-flowers and butterflies
in summers that have been;

Of yellow leaves and gossamer
in autumns that there were,
with morning mist and silver sun
and wind upon my hair.

I sit beside the fire and think
of how the world will be
when winter comes without a spring
that I shall ever see.

For still there are so many things
that I have never seen:
in every wood in every spring
there is a different green.

I sit beside the fire and think
of people long ago
and people who will see a world
that I shall never know.

But all the while I sit and think
of times there were before,
I listen for returning feet
and voices at the door.


Voimme nyt lopuksi lausua vierustoverillemme quenyaksi: Nai Eru lye mánata. Eli Jumala siunatkoon sinua. Nai Eru lye mánata.

On syytä minun vielä sanoa, etten “tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte.” Toivotan näillä sanoilla teille hyvää Tolkienin syntympäivää ja muistan maljan kohotuksesta professorille klo 21.

Kiitoksen Henki voittaa

Hallelujasäe

Halleluja! Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää,
ihanaa on virittää ylistyslaulu!

Ps. 147:1

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5 (jakeet 1-15)

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
    Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Saarna Pitäjänmäen kirkossa Pitäjänmäki-päivänä 10.9.2023 15. sunnuntaina helluntaista
Petri Samuel Tikka + 

Virsi 210

Rakkaat ystävät,

Olemmeko kirkossa ja yhteiskunnassa väsähtäneitä ja jumittuneita vastakkainasetteluun? Mitä jos kaiken hankalan keskellä alkaisimmekin kiittää Jeesusta? Voittaako kiitoksen Henki nyt ja lopulta? Tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. Ajattelen ja uskon jo monen toisen kristityn rohkaisemana, että kiitosmieli murheiden ja huolten keskellä nostaa ja vie eteenpäin. Kiitollisuus toinen toisistamme kristittyinä, ihmisinä, lähimmäisinä luo aivan toisen perspektiivin kuin huolipuhe ja siitä kumpuava vihapuhe ja toistemme loputon arvosteleminen. Kiittäkäämme siis tänään Jeesusta, ainoaa syytä, miksi olemme täällä. Huolemme on jo yksi kantanut, yksi on antanut meille terveyden ja pelastuksen: Jeesus.

Miettikäämme sydämessämme tänään, miten meistä tulee terveitä, mikä voima meidät virvoittaa huolten keskellä, jotta ottaisimme oppia Lammasportin altaan ihmeestä. Jumalan lähettämä elävä enkeli, itse hyvyyden voima, ei voinut pelastaa elinikäistä sairautta kantanutta miestä. Voisivatko siis meidän taivaalliset ja suuret arvomme pelastaa meidät? Emmekö juuri arvoillamme ja opeillamme revi toisiamme rikki sen sijaan, että auttaisimme toisiamme niillä? Yksin jäi mies altaalle, kun kukaan ei ollut häntä auttamassa. Ei, älkäämme tehkö niin, vaan muistakaamme Jeesusta, joka on keskellämme ja joka ei hylkää ketään vääränlaista, mielestämme väärässä olevaa. Katsokaamme tänään Jeesukseen, yksin häneen, yksin hänen kiitoksensa ja ylistyksensä sydämessämme. Kiitos ja ylistys meidät lahjana virvoittakoot ja parantakoot: etenkin sydämemme! Kertokaamme parannetun miehen kanssa, kuka meidät on pelastanut! Kiitosmieli johtaa ristin tielle, nöyryyden poluille, kohti jumalallisia päämääriä lähimmäisen rinnalla.

Kiitos

Niin, yksin ilo ja kiitos vallatkoon tänään sydämemme päivän teeman mukaisesti. Kiitos ja ihmetys varmasti antoi voimaa sairaalle, joka parantui Jeesuksen uutta luovan käskyn vaikutuksesta. Tänään on siis syytä ainoan Pelastajamme Jeesuksen tähden ylistää itse kiitollisuutta. Kiitollisuus on asetettu jokaisen ihmisen sydämeen, se on jotakin suurta ja taivaallista ja vie meidät Herramme luo. Kiitos on samanaikaisesti aivan perusinhimillinen tunne, joka ei edellytä etukäteen mitään uskoa. Kiitollisuus on iloa, jonka haluaa antaa eteenpäin kaikesta ihanasta, mitä on kokenut. Kiitos ei ole myöskään ikinä minkäänlaista suoritusta, se ei tule pakottamalla esille. Kiitos on lahjaa, ihmetystä. Kiitos muistuttaa meitä kaikesta todellisesta. Kiitos yksin tekee elämän elämisen arvoiseksi. Kiitos on kaiken kattava ja yhdistävä voima, sillä se tuo elämään mielekkyyden, suuntaudumme ulos, iloon, toista kohtaamaan. Kaikessa perusinhimillisyydessään kiitollisuus kertoo Jumalan olemassaolosta keskellämme. Kiitos on Jumalan lailla näkymätön mutta kaiken todellistava voima. Kiitollisuus on hyvää mieltä, hyvää henkeä, oikeastaan Jumalan Henkeä. Kiitollisuus ei siis ole mieliala eikä vain vertauskuva Jumalasta. Kiitollisuus on voima, joka puhuttelee meitä, ilahduttaa meitä. Kiitosmieli on jotakin persoonallista. On syytä sanoa, että Pyhä Henki itse on kiitoksen voima. Hän on itse Kiitos. Jumalan Henki antaa ilon ja vie sen eteenpäin Isälle, hän on elävä ja virvoittava Jeesuksen Henki keskellämme. Kiittäkäämme, olkaamme Hengen inspiroimia, iloitkaamme toivossa!

Huolten ja murheiden, pelkojen ja vastakkainasettelujen sijaan ja niiden keskellä armahdettuina emmekö voisi siis kiittää ja ylistää Jeesusta? Ehkä esteitä kiitoksen tieltä voisi poistaa se, jos tajuamme, ettei Jeesus ole vain niiden Pelastaja, jotka ajattelevat häntä tietoisesti. Me emme ole kiitosmielen kuplassa kirkossa olevina kristittyinä. Jeesus on kaikkien yhteinen Jumala. Kiitokseen ja toivoon on siksi aina syytä. Johanneksen evankeliumissa kansan johtajat kysyvät ihmiseltä, jonka Jeesus on parantanut pitkäaikaisesta vaivasta: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka oli kyseessä. Tämä lienee kuva elämästä tällä hetkellä. Monille maailmassa Jeesuksen nimi on joko tuntematon tai sitten ei vain jakseta ajatella tai harkita, että Jeesus toimii ja elää keskellämme. Silti Jeesus parantaa, pelastaa ja auttaa. Monilla meistä voi olla mielessä tilanteita, jolloin Jeesus on konkreettisesti puuttunut ja parantanut itseämme tai lähimmäistä. Kuinka monia, lukemattomia tilanteita kuitenkin on, joissa Jeesus on jo läsnä eikä meillä vain ole ollut mahdollisuutta kuulla tai kykyä havannoida häntä?

Sanotaanhan Johanneksen evankeliumin lopussa: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” (Joh. 21:25) Jeesuksen olemassaolo tarkoittaa sitä, että Jumala ei ole vain yleisesti rakastava. Jumala on myös meitä kaikkia lähellä ja lähestyttävissä. Jumala on ihminen, lähimmäinen, ajassa ja paikassa oleva juutalainen, joka auttaa. Jeesus, maailman ja juutalaisten Messias, on taannut sen, ettei meidän tarvitse väkipakolla enää turvata elämäämme. Kaikki virheemme on ääneen lausuen antanut Jeesus anteeksi ristillä. Hän on voittanut kaiken syyn pelolle. Jeesus ei ole kuitenkaan pelkästään pelastaja, hän on itse pelastus, kaikki hyvä, lähimmäisyys, rakkaus, armo. Kaikki pahan ongelmat, kaikki vastakkainasettelu ja vihollisuus, jopa ikuinen helvetti itse, on kokonaan voitettu, tuhottu ja ratkaistu hänessä.

Usko, toivo ja Hengen voima

Me kaikki olemme ihmisiä, joille Jeesus on tuonut pelastuksen ennen kuin siitä mitään tiesimme. Hänen apunsa ei riipu uskostamme tai ratkaisuistamme. Eräs kertoi minulle tällaisen vertauksen liittyen Jeesukseen. Mitä jos ystäväni antaisi minulle 5000 euron velan anteeksi ajatellen sitä, että varmaan murehdin takaisinmaksua? Ystäväni lähettäisi ehkä toisen ihmisen kertomaan minulle. Uskonko vai en? Millaiseksi arvioin ystäväni? Riippumatta uskostani ystäväni on kuitenkin antanut velkani anteeksi. Ystäväni on hyvä, rakastava ja armahtava. Ehkä tällä tavoin voimme myös tulkita sitä, kun Jeesus sanoo parantamalleen: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Me olemme jo terveitä, armahdettuja, pelastettuja, Jeesuksessa, hänen armahtavassa Hengessään. Hän on aina hyvä, armahtava ja rakastava. Synti on Jeesuksen omien sanojen mukaan Johanneksen evankeliumissa siinä, että häneen ei uskota. Jos häneen ei uskota, se ei tarkoita, että Jeesus ei itse olisi enää hyvä. Hän on aina niin hyvä, ettei hänestä häpeä kertoa taikka häntä julistaa. Hänessä ei ole mitään pahaa tai tuomitsevaa, hän ei meitä syytä, niin hän sanoo pian kuulemamme evankeliumin kohdan jälkeen. Epäuskomme ja epäluulomme vain hämärtävät yhteyttä häneen, luovat pahuuden harhamaailmaa. Herra meitä tästä armahtakoon! Onhan Kolminaisuus voittanut kaiken epäluulon ja tuonut epäuskon sijaan helluntaina maailmaan yhteyden Hengen.

Yhteyden Henki voittaa, kiitoksen Henki voittaa. Raamatun mukaan lopussa kiitos seisoo. Muun muassa Paavalin kirjeiden mukaan kaikki maailmassa lopulta kiittävät Jumalaa ja tunnustavat Jeesuksen Herraksi. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus vetää ristillä, myötätunnon ehdottomalla merkillä, kaikki luokseen. Miksi emme rukoilisi, että iloa herättävä näky alkaisi saada yhä enemmän sijaa keskellämme ja meidän sydämissämme? Ehkä kuitenkin olemme väsyneitä, pettyneitä joko seurakuntalaisiin tai muihin ihmisiin. Ehkä olemme halunneet nähdä heissä Jeesuksen taikka uskon saajan, mutta olemmekin saaneet takkiimme ja kohdanneet viekkautta tai torjuntaa, jopa pahuutta. Tämä on todellisuutta ja tuo syviä haavoja sisimpään. Jeesus on kuitenkin voittanut vihollisuuden ja valheen. Haavoihin on lääke, katkeruutemme hoidetaan, sen Jeesus kuulee, hän, jonka pilkaten naulitsivat hänen rakastamansa ihmiset ristille. Hänen Hengessään voimme rukoilla itsellemme luottamuksen vahvistusta niin, että evankeliumi leviää vastustuksesta huolimatta. Saivathan kansan johtajatkin kuulla Jeesuksen parantamalta todistuksen Jeesuksesta, todistuksen, joka jätti jäljen, vaikei se aiheuttikin vastustusta. Uskon, että voimme yhdessä voimistua moninkertaisiin voimiin, todistamaan Jeesuksesta hankaluuksista ja epäilyksistä huolimatta. Näin voi tapahtua, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja olemme vain oma itsemme, haavoilla, rikkilyötyinä, Jeesuksen parantamina. Meistä voi nousta uskottava todistus Hengen antamin voimin. Älkäämme epäilkö Jeesuksen Hengen voimaa hoitaa meitä sekä voittaa epäluulojen verkot. Henkeä voi myös huutaa tietoisesti avuksi: tule, Pyhä Henki. Jeesus on luvannut, että Isä antaa hänet meille varmasti.

Ortodoksisessa kirkossa huudetaan muuten usein avuksi Henkeä. Mainitsen tämän siksi, että tänä viikonloppuna Suomen ortodoksinen kirkko juhlistaa 100-vuotista taivaltaan osana Konstantinopolin Ekumeenista patriarkaattia hänen Kaikkipyhyytensä ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen vieraillessa Suomessa. Siksikin on syytä laulaa ortodokisissa rukoushetkissä toistuvasti laulettu Pyhän Hengen rukous:

"Taivaallinen Kuningas, | Lohduttaja, totuuden Henki, | joka paikassa oleva ja kaikki täyttävä, | hyvyyden lähde | ja elämän antaja, | tule ja asu meissä | ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta || sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme."

Jumalan Hengen voimin mikä tahansa on mahdollista, meidät viedään kohtaamaan lähimmäisissämme Jumala. Sen on Jeesus meille opettanut. Hänhän kertoo, että vangituissa ja nälkäisissä ja ahdistetuissa - ja kaikkihan ovat eri tavoin ahtaalla - kohtaamme hänet. Pyytäkäämme siis itse kukin Jeesukselta hänen lempeää ja hiljaista armoaan, ettei rakkaudettomuuden henki meistä ketään valtaisi, että aina pienimmissä ja heikoimmissa, erityisesti lapsissa, näkisimme Jumalan kuvan ja kaltaisuuden suunnan. Todistakaamme niin pienille kuin suurille Hengessä omalla tavallamme Jeesuksen läsnäolosta. Voimme tehdä näin turvallisella tavalla, jos emme ole sydämessämme kateellisia Jumalan ainoalle Pojalle pitäen ylpeydessämme itseämme oikeassaolevina. Silloin emme näe enää Herraamme, joka armossaan ja lempeydessään yksin on Totuus. Jumalan Poikahan luopui Jumalan vertaisuudesta, ei ollut lainkaan kovaääninen, oikeassa oleva.

Kehotus nöyryyteen ja rukoukseen

Näin hän kuitenkin alentui tehdäkseen meistä hengellisesti aikuisia, rakkaudessa ylös korotettuja. Varhaisen kirkon opettajien mukaan Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen tulisi Jumalaksi. Itse asiassa Jumalan ihmiseksi tulon lähtölaukaukset saattoivat alkaa juuri päivän evankeliumin mainitun Lammasportin altaan lähellä, sillä varhaiskirkon perimätiedon mukaan Vapahtajan äiti Maria syntyi lähellä Lammasportin allasta. 700-luvulla Johannes Damaskolainen saarnasi Marian syntymäpäivänä 8.9. Marian Pojasta, joka parantaa koko maailman, ei vain yksittäisiä ihmisiä kuten enkeli Lammasportin altaalla. Näin Johannes Damaskolainen: ”Kirkko ei saa palvelijakseen enkeliä, vaan itse Suuren Neuvon Enkelin, joka äänettömästi tihkuu kuin hyvyyden sade taljalle ja koko sairastavan sekä turmelukseen taipuvaisen luonnon päälle ja palauttaa sen sairaudettomaan terveyteen ja vanhenemattomaan elämään. Sinussa” eli Mariassa ”olleen kautta halvaantunut mies hyppeli kuin kauris.” (Lähde: Serafeja korkeampi: Bysanttilaisia saarnoja Jumalansynnyttäjästä, s. 56)

Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen parannettaisiin, jotta hänen jumalallinen arvonsa tuotaisiin esille. Se oli Jeesuksen ihmeen tarkoitus Lammasportin altaalla, hänen äitinsä syntymäpaikalla. Jeesus sai ihmisyytensä äidiltään, mutta kaikki saavat vuorostaan jumalallisen arvon tuolta Marian Pojalta. Sen miehen kanssa, jonka Jeesus paransi äitinsä syntymäpaikalla, saamme mekin elämällemme ikuisen ja merkityksellisen suunnan. Osallistukaamme ihmiseksi tulleen Jumalan nöyryyteen, joka ei katso itseään, vaan aina lähimmäisen parasta riippumatta päivästä, vaikka parantaen kiellettynä sapattina. Jeesuksessa emme voi kiistellä siitä, onko se ja se sinänsä tärkeä arvo suurin. Älkäämme repikö rikki toisiamme arvojen ja oppien tähden, sysäten toisiamme syrjään. Meillä ei ole kyllä kykyä nöyrtyä omasta takaa, se on yksin Jeesuksen Kristuksen lahjaa. Nöyryys on unohdetuin mutta tärkein Hengen lahjoista. Oman pienuutemme tunteminen vie armosta korkeuksiin. Nöyryys on suurin, ihmeellisin, ihmeteltävin ja jumalallisin Jumalan lukemattomista lahjoista. Niin, ehkä sitten nöyryys on se arvoista tärkein, jos näin voisi sanoa. Eli kilpailkaamme toinen toistemme kunnioittamisessa Paavalin opin mukaan. Onhan nöyryys, alentuminen toisen tasolle, toista vähäisemmäksikin, Jeesuksen olemuksen ytimessä. Kiittäkäämme Hengessä siis Jumalaa hänen Poikansa äärettömästä nöyryydestä, kärsimyksestä, ihmisrakkaudesta ja ylösnousemuksesta.

Johanneksen evankeliumin loppupuoli kertoo: ”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:30-31) Mitä muuta ihmeellistä onkaan siis tiedossa? Rukoilkaamme Hengeltä kaikkia armolahjoja, joita seurakunta tarvitsee, jotta usko Vapahtajaan voimistuisi kirkoissa ja että voisimme turuille ja toreille mennä iloisin ja vapain mielin levittämään sanomaa elävästä toivosta ja Kolminaisuudesta. Ottakaamme itsemme kevyesti, niin otamme Jeesuksen vakavasti. Aamen.

Rukoushetkiopas

On ollut haikeaa lopetella töitä Vihdin seurakunnassa, jossa olin kesällä töissä. Siellä innostuttiin toden teolla kirkon vanhan perinteen mukaisista rukoushetkistä, joita kesällä rupesin viettämään Nummelan kirkossa. Jotta hetket jatkuisivat vapaaehtoisvoimin, pidin viimeisenä varsinaisena työtehtävänäni rukoushetkikoulutuksen. Laadin sitä varten pikaoppaan rukoushetkiin, jotta jäisi vihtiläisille jotakin selkeää käteen. Kirjoitin sen sillä tavoin, että sitä voi käyttää yleisemminkin oppaana. Nyt laitoin sen nettisivuilleni, tässä linkki: https://petrisamuel.com/toivoa-kaikille/rukoushetkiopas/

Ilo on lopulta suunnaton: Nummelan kirkossa vietetään päivärukousta (ad sextam) syyskuun alusta alkaen joka tiistai klo 13 vapaaehtoisvoimin! Kiitos, kiitos Kolminaisuudelle! Levitköön rukouksen tuoksu ja sitä myöten kevythenkinen herätys!

”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” (1. Tess. 5:16-18)

P.S. Minua saa pyytää rukoushetkien, toivon, fantasian / Tolkienin teologian tai Jumala-opin kouluttajaksi seurakuntaan kuin seurakuntaan vierailemaan oikein mielellään! P.P.S. Alla kuvassa äitini ja tuonilmaisissa rukoileva isäni (ikuinen muisto), joille sain opettaa rukoushetket ensimmäisinä koulutettavinani n. 20 vuotta sitten!

Blog post on Eclectic Orthodoxy!

Al Kimel, an Orthodox priest from the US, hosts Eclectic Orthodoxy, a blog that must be the number one place to go for those interested in what's going on with the theology of Trinitarian universal salvation. I was greatly honoured to receive an invitation to write something for the blog. The main point: do not hesitate to be insistent on unconditional grace! Receive the Spirit to proclaim and showcase mercy on all - whether you, they or anybody likes it or not! Link here:

https://afkimel.wordpress.com/2023/08/01/preach-the-offense-of-insistent-grace/

More to come on that blog!

--- 

Here's more...! 

https://afkimel.wordpress.com/2023/08/13/grace-alone/

Onko Jumalassa vihaa?

Vitkor Vasnetsov: Tuonelan tyhjentäminen

Matt. 25:14–30

Jeesus sanoi:

”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!

Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Onko Jumalassa vihaa?
Saarna Nummelan kirkon messussa 6.8.2023 10. sunnuntaina helluntaista
pastori Petri Samuel Tikka

Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Päivän evankeliumissa kuulemme vertauksen miehestä, joka uskoo työnantajansa olevan ankara ja vaativa. Usein tuo isäntä, tuo työantaja, on käsitetty vertaukseksi Jumalasta. Koska isäntä näyttää lopulta kohtelevan palvelijaansa suorasukaisin ottein, voi tuntua siltä, että Jeesus haluaa esittää kuvan äärimmäisen oikeudenmukaisesta ja vaativasta Jumalasta. Näin on usein käsitettykin, niin kuin eräässä virressä veisataan talentteihin leivisköinä viitaten: ”Jokainen hyödytön hetkistäs on hukkaan tuhlattu leiviskäs.” Jumala on kyllä armollinen, mutta lopulta hän myös vaatii omansa takaisin korkojen kera. En ole aivan samaa mieltä tämän tulkinnan kanssa, mutta jotta voisin selittää, miksi ajattelen eri tavalla, täytyy meidän tutkistella kristillisen Jumala-kuvan ydintä. Millainen Jumala oikein on luonteeltaan?

Jumala on yksin Rakkaus

Lienee yleinen käsitys Jumalasta se, että hän on täsmällisen oikeudenmukainen ja pyhä, sillä haluammehan, että asiat asetetaan kohdalleen. Näin ovat myös monet viisaat opettaneet. Valistuksen ajan filosofin Immanuel Kantin mukaan Jumala on se taho, joka takaa, että hyvää tehneet saavat lopulta osansa. Jumalasta tulee Kantin ajattelussa käytännössä vain se, joka ylläpitää moraalia ja oikeutta. Jumala on viimeinen tuomari. Muuta tarkoitusta hänellä ei ole – ei ole Jumalan tuomaa pelastusta, ei armoa, ei ihmeitä, rukouksilla ei ole merkitystä. Vaikka käsityksemme Jumalasta ei ihan näin pitkälle typistyisi moraalin alueelle, helposti odotamme Jumalalta nimenomaan viimeistä, painavaa sanaa.

Vaikka uskoisimmekin todella vaativaan Jumalaan, hänestä voidaan puhua kyllä myös samaan aikaan anteeksiantavana ja rakastavana. Jumala on sekä oikeudenmukainen että armollinen. Huomioon pantavaa on kuitenkin se, että oikeus ja armo nähdään usein ikään kuin toistensa vastakohtina. Yhdessä ja ainoassa Jumalassa on kaksi puolta. Eräässä synninpäästössä sanotaankin: ”Jumala on pyhä, mutta hän on myös anteeksiantava ja laupias.” Jumala voidaan käsittää ehdottoman tarkaksi ja pelon ja kunnioituksen arvoiseksi, vaikka hän on kuitenkin samaan aikaan hyvä ja armollinen. Nähdäkseni on kuitenkin syytä kysyä, onko tällainen kahtiajako tarpeellinen. Jumala ei ole enää yksi ja jakamaton luonteeltaan. Jumalassa alkaa olla ”muttia” - hän on vaativa, mutta kuitenkin laupias. Myös sana ”kuitenkin” kuuluu Jumalan luonteeseen – hän on joku, joka on oikeudennmukainen ja kuitenkin armollinen.

Puhun nyt Jumalasta, vaikka itse asiassa tällainen kahtiajako kohtaa meitä itsessämme ja maailmassa riippumatta mistään tietoisesta Jumala-uskosta. Olemme suvaitsevaisia, mutta tarkkoja suvaitsevaisuuden ehdottomuudessa, taikka tarkkoja säännöistä, mutta kuitenkin lempeitä läheisten ja ystävien seurassa. Oikeudenmukaisuus, turvallisuus, sorrettujen auttaminen tai moni muu tärkeä arvo on sinänsä välttämätön. Samalla teemme niistä ideologioita, joiden avulla arvotamme lähimmäisiämme, punnitsemme, tuomitsemme eläviä ihmisiä. Ehkä armoa heruu, kunhan toinen mukautuu odotuksiimme. Olemme vuorenvarmoja arvoistamme ja kuitenkin kaikin puolin kelpokansalaisia, armollisia tai vähintään kohtuullisia. Kysyn: olemmekohan ”kuitenkin” lähimmäisillemme - nouseeko minussa ”muttia” rakkaudelle?

Nähdäkseni on tarpeen harkita sitä mahdollisuutta, että heijastamme oman kahtiajakoisuutemme Jumalaan, kun puhumme Jumalasta toisaalta oikeudenmukaisena, toisaalta armollisena. Saatan nähdä oman vastahakoisuuteni rakastaa ja armahtaa, omat kielteiset tunteeni, taivaan tai todellisuuden perimmäisinä ominaisuuksina. Ehkä teen Jumalasta ankaran, koska haluan suojella itseäni ja läheisiäni. Raamatun mukaan Jumalan sisimmälle luonteelle löytyy kuitenkin vain yksi määritelmä. Se ei ole ankaruus eikä edes oikeus. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan Jumala on rakkaus. Rakkaudessa ei Johanneksen mukaan ole pelkoa eikä rangaistusta. Psalmien mukaan Herra on anteeksiantava ja laupias. Turhaan ankaraksi haukutun Vanhan testamentin mukaan Jumalan hyvyys kestää läpi elämän. Kun jotakin muulta tuntuvaa ominaisuutta ilmenee, kuten vihaa, siitä sanotaan, että se kestää vain hetken. Kirkon varhaisen opetuksen mukaan Jumalan hetkittäinen oikeudenmukaisuuden vaatimus, rangaistuksen tuli, on luonteeltaan ojentavaa ja nousee hänen rakkaudestaan. Jumala ei harrasta rangaistusta rangaistuksen vuoksi eikä nosta totuudella itseään, vaikka onkin itse Totuus. Siinä määrin kun Jumalassa on oikeudenmukaisuutta ja totuutta, niiden tarkoitus on yksinomaan johtaa meidät ihmiset hänen rakkautensa ja armonsa maailmaan. Jumala on täynnä ihmisrakkautta, muuta hän ei koskaan halua tai aio ollakaan.

Jumala ei siis ole toisaalta oikeudenmukainen, toisaalta rakastava taikka toisaalta pyhä, toisaalta anteeksiantava. Hänen olemuksensa on yksi. Hän on Rakkaus. Jumalan oikeudenmukaistenkin tekojen tarkoitus on tuoda jokainen takaisin hänen rakkautensa piiriin. Kirkon perinteen viisaimmissa virroissa on joskus jopa radikaalisti opetettu, että Jumala ei toimi edes oikeudenmukaisuuden perusteella eikä se ole osa hänen luonteenpiirteitänsä lainkaan. Tähän tapaan julisti Iisak Niniveläinen 700-luvulla näin sanoen: ”Oikeudenmukaisuus ei kuulu kristilliseen elämäntapaan, eikä siitä ole mainintaa Kristuksen opetuksissa.” Jeesushan, kuten hyvin tiedämme, opetti rakastamaan vihollisia ja rukoilemaan heidän puolestaan – ei maksamaan välillä kovaa kovalla. Se, joka on yrittänyt rukoilla omaa elämäänsä haitannutta ihmistä, tietää, kuinka tuskaisaa ja vihastuttavaa vihollisen rakastaminen on. Raivo ja kiivastus, joka nousee synnistä ja epäoikeudenmukaisuudesta, voi suojella sisintä. Juutalais-kristillinen maailmankuva antaa tunteille tilansa. Heikointa lähimmäistä tulee myös määrätietoisesti suojella. Samalla viha ei ole se tie, jolle Isän ainoa Poika meitä käytännössä kutsuu. Oikeus huutaa rangaistusta, mutta se veisi heti kaiken altaan. Toimintamme tulee tähdätä sen sijaan heikoimpien suojeluun ja sovinnon tuomiseen. Ainoastaan Jumala itse, joka on armo ja rakkaus, voi muuttaa väärintekijät sieltä mistä pitääkin: sisältä käsin. Kun Raamatussa puhutaan syntisten tai heidän tiensä tuhosta, se ei viittaa ikuiseen piinaan helvetissä. Syntinen tuhoutuu, kun hänestä tulee uusi ihminen. Ihminen synnytetään uudesti: vanha minä poistetaan, uusi tulee tilalle kastevedestä, Hengestä ja julistetusta sanasta.

Toki, kun puhun yksinomaan rakastavasta ja tuomitsemattomasta Jumalasta, tiedostan sen, että meidän oma lihamme ja maailma voi käyttää taivaan Isän hyväksyvää luonnetta tekosyynä omille kipeille harhapoluillemme. Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja hän kutsuu meistä esiin kunnioittavaa, vastuullista ja rakastavaa toimintaa. Jos emme kunnioita toista emmekä toimi elämän omien lakien ja armon mukaan, tuotamme itsellemme ja lähellä oleville täysin tarpeetonta tuskaa. Jumala ei kuitenkaan meitä tästä tuomitse ulkopuolisena tuomarina, vaan hän antaa meidän oman omantuntomme puhutella meitä. Näin Jumala sallii käydä, jotta emme toimisi rakastavasti vain ulkoapäin annettujen vaateiden vuoksi, vaan pelkästään toisten ihmisten ja heidän lähtemättömän arvon takia.

Jeesus ei hylkää ketään

Jumalan luonnetta ihmeteltyämme on syytä palata evankeliumitekstiin. Kun evankeliumit selittävät Jeesuksen vertausten tarkoitusta, Herra itse antaa ymmärtää, että vertausten tarkoitus on tahallaan saattaa meidät hämmennykseen valtaan: paljastaa jotakin, piilottaa jotakin. Voin toki loukkaantua hämmennyksestä ja odottaa Jumalalta suoria vastauksia hänen luonteestaan ja tarkoituksistaan. Aina en kuitenkaan ole valmis suoraan puhutteluun. Kertomukset avaavat usein enemmän kuin tarkat määrittelyt. Päivän evankeliumissa kuuljalle jää vastuu, niin kuin savolaiset sanovat. Näenkö hyvän Jumalan isännässä, joka palkitsee ja kutsuu ilojuhlaan ja antaa palvelijansa kokea nahoissaan sen, mitä ankaraa hän on ajatellut isännästä? Tietyn tulkinnan mukaan Jeesus halusi vertauksellaan ravistella lainoppineita, jotka pidättelivät itsellään Jumalan valtakunnan aarteita. Tai onko mahdollista nähdä itse Jumalan Poika palvelijassa, joka joutuu uloimpaan pimeyteen järjettömien vaatimusten koettelemuksessa? Jeesustahan itseään syytettiin lain rikkomisesta, kun hän teki vain hyvää mutta ei kuitenkaan heti muuttanut kaikkea monin kerroin paremmaksi. Vai onko jokin muu tapa tulkita tämä evankeliumi? Tarvitseeko siinä nähdä Jeesusta tai Jumalaa yksyhteen ollenkaan? On kuitenkin myös sanottu, että monissa kertomuksissa kuulija itse on samaan aikaan kaikki henkilöt. Olenko siis sekä kelvoton että tehokas palvelija, sekä ankara että iloinen isäntä? Tältä pohjalta voisi ehkä ajatella, että kun annan armon vallita, sisimmästäni tulee esiin sekä työniloa että lepojuhlaa, mutta kun olen tarkka ja rankaisen itseäni, jätän sisimpäni surun ja vihan vuoropuheluun.

Nähdäkseni tärkeämpää kuin evankeliumitekstin oikea tulkinta on se, kuka siinä puhuu. Jumalan sana viittaa aina Jumalan Sanaan isolla S:llä. Jumalan Sana on ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus. Koska Jumala on Rakkaus, Jeesus on itse asiassa ihmiseksi tullut Rakkaus. Hän on lähempänä minua kuin minä olen itseäni. Hän kutsuu minua olemaan itseni. Kun Jeesus on minussa, minun sisimpäni ei väisty, vaan tulee kirkkaana kaikille esille, muuttuen rakkaudeksi. Sanat eivät riitä kuvaamaan Jeesuksen, Messiaan, ihmeellisyyttä ja lempeyttä. Voisinko tehdä suurempaa rikkomusta häntä kohtaan kuin väittää, että hän tuomitsee toista, samalla kun hän pelkästään nostaa minua? Että Jeesus hylkää jonkun, mutta minua syntistä loputtomasti rohkaisee? Näin en voi sanoa. Messua viettäessämme meidän on erityisesti välttämätöntä muistaa ehtoollisen merkitys Jumalan rakkauden kannalta. Tämän ilmaisee hyvin mielestäni kiitosakatistos, ortodoksisen perinteen mukainen rukous, jossa kiitetään Jumalaa kaikesta. Akatistoksessa sanotaan näin: ”Kuinka monta kertaa olet jumalallisella kädelläsi tarjonnut minulle Ruumiisi ja Veresi. Minä, suuri syntinen, olen vastaanottanut pyhät Lahjasi ja olen saanut tuntea sanoin kuvaamattoman, yliluonnollisen rakkautesi.” Toisin sanoen: Jumala, itse Jeesus, lähestyy meitä ehtoollisella lempeästi, haavoittuvana, pelkkänä leipäpalana ja viinitilkkana. Hän ei esitä ehtoja, hän antaa itsensä avoimesti ja nöyrästi. Tämä on sanoin kuvaamatonta rakkautta. Tämäkö Jumala, ehtoollisen laupias Herra, heittäisi minut tai sinut tai jonkun toisen uloimpaan pimeyteen, yksinäisyyteen, tuhoon?

Kolminaisuus kyllä mitä ilmeisimmin käsittämättömässä hyvyydessään ja kunnioituksessaan sallii meidän erehtyvien lastensa kulkea omia polkujamme ja olla ankaria isäntiä itsellemme. Tämä ei ole kuitenkaan millään muotoa hyvän Jumalan oma tahto. Hän on johtamassa sinua kääntymykseen, ilon ja lempeyden teille. Tätä nyt hänen apostoliensa, ylösnousemuksen todistajien seuraajana julistan sinulle: sinä kuulut Jumalalle, sinä et kuulu tuholle, et pelolle, et vihalle, et ankaruudelle. Sinä olet Jeesuksen, koetpa itsesi uskovaksi tai et, hyväksi tai et, sinua ja kaikkia sinun ympärilläsi rakastetaan ja pelastetaan. Henki rohkaiskoon seurakuntaa, meitä, näin toinen toisillemme sanomaan, keskittymään Jeesukseen, toimimaan hänen hyvyytensä lähettiläinä. Kuitenkin, jos toista polkua täällä kuljetaan, kun päädytään hammasten kiristysten, oikeuden vaatimusten, surun teille, meidän ei tarvitse menettää toivoa. Jeesus on kaikessa läsnä - eikö hän laskeutunut tuonelaan? Vihan ja katkeruuden pohjasakasta ei siis ole pitkä matka pinnalle.

Jumala on yksi, hän on Rakkaus, hän ei vihaa, hän on Jeesus, joka ei hylkää ketään. Jumala on hyvä Isä, hän lähettää rakkauden elävän Hengen, joka sinulle juuri nyt puhuu. Seuratkaamme häntä, kilvoitelkaamme uskossa ja toivossa, rukoilkaamme häneltä uudistusta seurakuntaamme, eri seurakuntiin ja koko Kristuksen kirkkoon. Suostukaamme hänen lempeän ikeensä, pelkän armon, kantajiksi. Silloin emme pidättele itsellämme Jumalan valtakunnan ihmettä, armon aarretta, kaiva maahan talenttiamme, joka kuuluu kaikille. Niin kuin Iisak Niniveläinen opettaa: ”Armo ja oikeudenmukaisuus yhdessä sielussa on kuin mies, joka palvoo Jumalaa ja epäjumalia samassa talossa.” Välttäkäämme epäjumalanpalvelusta, hylätkäämme epäily ja viha, oikeassaolo, eripura. Keskittykäämme ristiinnaulittuun Jeesukseen, ainoaan todelliseen Jumalaan, ja yksin hänen armoonsa. Eri kirkkojen ja seurakuntien yhteiset talentit moninkertaistuvat, kun lisäämme armoa armon päälle. Silloin rohkenemme häpäilemättä kutsua kaikkia seurakuntien tapahtumiin, ilosanoman äärelle, riemun voimalla. Ilojuhla on katettu kaikille eikä yksikään jää Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Mitä järkeä siinä olisi? Jokainen sielu on levoton, kunnes se saa levon Luojassaan. Onhan Raamatussa luvattu, että jokainen ihminen on ylistävä Jumalaa ja tunnustava Kristuksen Herraksi. Kunnia siis Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.