perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kiirastorstain saarna: "Kiitos, ja tervetuloa uudestaan..."?

Saarna Temppeliaukion kirkossa
Kiirastorstaina 24.3.2016
pastori Petri Samuel Tikka


(olin myös liturgi kotikirkossani, jossa minut on kerran messun yhteydessä kastettu; kanttorien Leena Tiitun sekä pastorien Markus Lehtimäen, Tuomas Meurmanin ja äitini Eeva Tikan kanssa muodostimme liturgisen kuoron; Henri Hersta oli urkuri; isäni Kari Tikka oli tehnyt uuden messusävellyksen ja johti kokonaisuutta innostaen; seurakunta oli avoimena mukana)


Rakkaat ystävät,

Kerron teille vertauksen. Olipa kerran Ben, joka päätti pitkästä aikaa vierailla vanhempiensa luona. Benin ja vanhempien välit eivät olleet maailman parhaat. Kuitenkin hän rohkaisi mielensä, sillä kaikesta huolimatta hän tiesi heidän kotinsa olevan auki vierailijoille. Ben kulki vanhaan kotikaupunkiinsa ja astui kerrostalon ulko-oven eteen. Hän painoi summeria, ja kuului ääni: ”Olemme avoinna.” Ben ihmetteli suppeaa tervehdystä, mutta pääsi rappukäytävään ulko-oven avautuessa. Kun hän saapui vanhempiensa asunnon oven eteen, sitä ei ollut vielä avattu, ja Ben painoi ovikelloa. Hän painoi uudestaan. Pari, kolme minuuttia kului. Lopulta ovi aukeni, ja Benin äiti Victoria sanoi: ”Hei. Ruokakustannuksiin tarvitaan avustusta.”

Benin halu saada jälleen hyvät välit vanhempiensa kanssa oli niin suuri, että hän suostui pyyntöön. Äiti antoi pojalleen hopeiset vaihtorahat. Ben astui sisään ja meni olohuoneeseen odottaen yhteistä ruokailua, jossa voisi keskustella ja ehkä luoda jotain uutta yhteyttä. Pari Benin sisarusta oli paikalla älypuhelimineen, toinen yksin kuvia ottaen, toinen kuulokkeet korvilla. Lopulta Ben huomasi, ettei ruokapöytää ollutkaan katettu. Ennen kuin Ben ehti keskustella sisarustensa kanssa äiti Victoria tuli huoneeseen ja sanoi: ”Isänne Kristian on poissa auttamassa hätää kärsiviä, niitä, joilta puuttuu kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on. Hyvän tahtonne osoituksilla hänen työnsä ja kodin ylläpito on taas hoidettu. Kiitos, ja tervetuloa uudestaan.”

Eläisivätkö kaikki onnellisina elämänsä loppuun asti tällaisen vertauksen päätteeksi? Vain yhteyden etsiminen toisiin, tai sen löytyminen, tekee onnellisen päätöksen mahdolliseksi. Hyvä koti on paikka, jossa toinen otetaan ehdoitta vastaan, paikka, jossa keskustellaan ja ollaan yhdessä. Millainen olisi sitten sellainen koti, jota yhteys ruokkisi? Yhteyttä toisiin, yhteyttä kaikkiin, ihminen kaipaa ja hartaasti haluaa, vaikka unohtaisikin päämääränsä. Onnellista elämää etsiessään voi huomata, että on yrittänyt hankkia toivoa paremmasta toisten kustannuksella. Keskinäinen anteeksianto voi kuitenkin pelastaa mitä epätäydellisimmän kodin. Lähimmäisen arvo on silloin tunnustettu, kun on valmis toivottamaan hänet tervetulleeksi heti aluksi, ilman ehtoja, ei vasta lopuksi, kun asiat on varmisteltu.

Kirkko on koti, jossa yhteyden on tarkoitus tulla todeksi. Me ihmiset olemme toinen toistemme kanssa kirkko. Kirkkona emme ole vain avoinna. Me olemme elämän tilaa, joka on kaikille avoimena. Apostolien teoissa sanotaan:
Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa... Leivän murtaminen tarkoittaa ehtoollista. Herran pyhän ehtoollisen varhaisimpia nimityksiä oli myös eukaristia. Muinaiskreikan sana tarkoittaa kiitosta, kiitosateriaa. Eukaristia, kiittäminen ja ylistäminen, oli asia, joka kokosi yhteen seurakunnan, siis hyvin erilaiset, eri lähtökohdista tulleet ihmiset, eri-ikäiset ihmiset monista kansallisuuksista. Kiitollinen mieli on sellainen, joka uskoo toisten ihmisarvoon ja keskinäisen olemisen itseisarvoon. Kiitoksia ei jaeltu vasta pois lähtiessä, sitten, kun oli ensiksi saatu jotain vastiketta, jotain palvelua. Kiitos oli yhteyden perusta. Kirkko oli koti.

Kirkossa kaikkien kotina, yhteisessä messussa ja siinä Hengessä, jota kirkko julistaa, toteutuu ikiaikainen unelma rajattoman yhteyden löytymisestä. Jesaja profetoi 700-luvulle ennen Kristusta: ”Tällä vuorella Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille, herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä.” Tällä hetkellä koti-Eurooppaamme yltävä terrori kuitenkin pyrkii nostamaan esiin pelon ja vihan kulttuurien ja uskontojen välille. Samalla hiljaiseen viikkoon sijoittuu tänä vuonna rasisminvastainen viikko. Pahuus voi ilmetä hirvittävinä tekoina, olkootpa ne rasistisia vihatekoja tai uskonnollista terrorismia, joilla on sama toisista syrjäytymisen juuri. Syrjintä on kuitenkin useammin salakavalaa. Jos pidämme tänne muualta tulevia pieninä tai suurina häiriötekijöinä, ovatpa he pysyvästi turvaa hakemassa tai lyhyellä matkalla, millaista henkeä edustamme? Kristittyinä meidän on määrä toivottaa muualta tulevat kunniavieraiksi, kiittää heistä, ei odottaa saman Jumalan maailman kansalaisilta henkistä, hengellistä tai muutakaan maksua. Tälläkin vuorella, Temppeliaukiolla, maailmankaikkeuden Herra itse valmistaa pidot kaikille kansoille - yhtä lailla matkailijoille kuin töölöläisille, kaikille meille ihmisille, joista kukin kaipaa sisimmässään yhteyttä ja turvaa.

Vieraanvaraisuutta, ja siitä kumpuavaa ateriayhteyttä, ei ole tarkoitettu hyötytarkoituksiin.
Jeesuksen Kristuksen tasaveroinen ateriayhteys syntisiin, eli ohitettaviin, jopa pahoihin ihmisiin, oli lopulta liikaa hänen omilleen, sen takana ei voitu seistä. Jeesuksen ja opetuslasten varainhoitaja, Juudas Iskariot, oli ihmettellyt, kuinka Mestari antoi prostituoidun tuhlata äärettömän arvokasta voideöljyä, kun sen myymällä rahat olisi voinut antaa köyhille. Hänen hyväntekeväisyytensä oli kuitenkin halua tehdä hyvää, jotta oma, yksityinen ansiotili karttuisi. Se ei ollut yhteydestä lähtevää rakkautta, vaan autettavien tiedostamatonta vähättelyä. Siksi Juudas petti ystävänsä kolmestakymmenestä hopearahasta. Muut karkasivat, poikkeuksena Jeesusta seuranneet naiset ja Johannes-evankelista.

Herran viimeinen ehtoollinen ennen kaikkea tätä perustui kuitenkin, käsittämättömällä tavalla, yhteyden kaipuun täyttymiseen. ”Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni.” Hartaasti, siis lähtemättömän suurella halulla Jeesus halusi olla läheistensä kanssa täysin tietoisena siitä, että he jättäisivät hänet aterian jälkeen yksin. Hän rakasti ehdoitta, nähden heikkouden, nähden ihmisyyden sisimmät ristiriidat: sen, kuinka etsiessämme oikeaa toimintakulttuuria kadotamme olemisen arvon, ja sen, kuinka tavoittellessamme syvintä onneamme välttelemme lähimmäistämme, Jumalan kirkasta kuvaa. Jumala, itse yhteys, on kaipuumme kohde. Mutta kuinka paljon Jumala itse janoaa olla meidän kanssamme ennen kuin häntä aavistetaankaan?


Yhteys, kaiken yhteyden alku, Isän ja Pojan keskustelu, itse rakkauden Henki, hiljeni meidän puolestamme. Jumala mursi oman elämänsä ja antoi sen meille, jotta me emme murtaisi toisiamme. Pieni öylätti, muru leipää, muuttuu Kristuksen ruumiiksi, ja kaikkien kansojen rakkauspitojen viini onkin Messiaan veri. Jesaja, näiden pitojen aavistaja, ennusti kärsivästä Messiaasta: ”Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa...” Rakkaasta, suloisesta ystävästä voi kevyesti ajatella hänen olevan syötävän hyvä. Mutta sanonnassa piilee totuus. Se saalis, jota maailman Vapahtaja jakaa, on hän itse. Kirkkoa, Herran omaa, kutsutaan Raamatussa Kristuksen ruumiiksi. Kristusta syömällä meistä tulee se, mitä hän on. Vanhan kirkon opin mukaan Jumala tuli ihmiseksi, jotta meistä tulisi jumala. Meistä tulee itse yhteyttä eli sanalla sanoen suurisieluisia, mahtavia tyyppejä.

Eukaristia tarkoittaa kiitosta. Heprealainen nimi Jehuda eli Juudas tarkoittaa ylistettyä. Ei ole olemassa toivotonta tapausta. Se yhteys, jonka usko äärettömään rakkauteen luo, tulee koskemaan kaikkia koskaan eläneitä ihmisiä.

Rukoilkaamme. Herra Jumala, me kiitämme sinua siitä, että sinä kannat kaikki huolemme. Opeta meitä iloitsemaan elämästä niin, ettemme pidä mitään tai ketään itsestäänselvänä. Kiitos vierustoverista kirkonpenkillä. Kiitos kaipauksesta yhteyteen niiden kanssa, jotka ovat etäällä kustakin meistä. Siunaa koko Eurooppaa, Suomeamme ja erityisesti Belgian kansaa, että he saavat lohdutuksen kohtaamaansa kauhuun. Käännä rotu- ja uskontovihan valtaamat sydämet sinun puoleesi, Kolmiyhteinen Jumala. Juurruta meidät rakkauteen, joka voitti kuoleman pääsiäisenä. Kiitos, että olet, olet meitä varten, aina. Aamen.

torstai 17. maaliskuuta 2016

Golgata

kuvan otti PST
Evankeliumi:  Joh. 11: 47–53

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.





Saarna Helsingin tuomiokirkon viikkomessussa 17.3.2016 keskipäivällä 
Petri Samuel Tikka +


Rakkaat, tämän viikon tunnuslause, lause psalmista 143, kuuluu: ”Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa.” (Ps. 143: 9) Paastonajan viimeiset kaksi viikkoa ovat syvää paastonaikaa. Näiden päivien nimitys on kärsimysaika. Kärsimysten kautta tähtiin, per aspera ad astra, kuten sanonta kuuluu – mutta jos aika parantaa haavat, mikä on sitten paikka, jossa olemme turvassa? Ja kenen luona olemme turvassa? Kärsimysaika ei turhenna tuskaa, vaan vie meidät kärsimyksen paikkaan, Golgatalle. Jeesus on vaarallinen turvapaikkamme. Hän ei pelkästään kuollut koko kansan sijaan, kuten Kaifas tahattoman profeetallisesti ennusti, vaan hän myös saa kaikki uskomaan, kaikki tavalliset, unohdetut, syntiset ihmiset, kuten fariseukset ja ylipapit tiesivät. Ja kuka ei kuuluisi rikkinäisten joukkoon, ehkäpä he pelkäsivät kuuluvansa myös kaikkien pelastettujen joukkoon? Armon tuoma uhka oli todellinen. Ansioituneet pelkäsivät ansiottomuuden voittoa, paikkojen, riittävien palkkojen ja hyvien asemien tuomien oikeiden rajojen rikkoutumista.

Viime pyhänä vietettiin Marian ilmestyspäivää, jonka varsinainen ajankohta on 25. maaliskuuta. Maria sai kuulla tulevansa Jumalan äidiksi. Aihe ei ole niin kaukana kärsimysajasta kuin voisi luulla. Vanhankirkollisen käsityksen mukaan Jeesus sikisi, siis tuli ihmiseksi neitsyen kohdussa, ja kuoli hylättynä pitkänäperjantaina samana päivämääränä, 25. maaliskuuta. Perinteisen ajatuksen mukaan koko maailmankaikkeus myös luotiin tyhjästä aikaukausia sitten sinä päivänä, jona Jeesus tulisi sikiämään ja kuolemaan. Jumalan Pojan kärsimys oli tiedossa alussa asti; kaikki ajat ja paikat nostetaan pois turhuudesta hänen tähtensä.

Jumalaa, elämän lähdettä ja merkitystä, emme voi kuitenkaan nähdä. Siksi ihminen on etsinyt häntä eri paikoista aikakaudesta toiseen. Samarialaiseen uskonsuuntaukseen kuuluva nainen sanoi kansansa pyhästä paikasta, Garisiminvuoresta, Jeesukselle: ”Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa." (Joh. 4: 20) Tällaiset ajatukset pyhistä paikoista, rakennuksista tai temppeleistä voisi pyrkiä kumoamaan vedoten siihen, että tärkeintä on toimia oikein lähimmäistä kohtaan hyvin, ei palvoa oikein. Jeesus kuitenkin vastasi naiselle: ”...tulee 
aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa...” Hän myös lisäsi: ”...pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. ” Hengessä ja totuudessa rukoileminen on kiinni oikeasta ajasta, siitä, että näkee mitä tapahtuu, että huomaa rakkauden ja armon tulevan esille.

Pelastava rakkaus ei ole kuitenkaan pehmoilua, hengellisiä korulauseita, joita ei sovelleta käytäntöön. Uskomme alkaja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, jotta kaikki kansat pääsisivät rukoilemaan. Johanneksen mukaan Jeesuksen ensimmäisiä tekoja oli tämän pyhyyttä loukkaavan teon tekeminen. Temppelissä ei ollut sijaa muille kansoille, sillä juutalaiset ostivat uhrieläimensä kansojen pihalla. Viimeinen niitti uskonnollisille johtajille, pyhyyden vartijoille, oli kuitenkin se, että Jeesus näytti hurmahenkiseltä taikurilta, joka pyrki kumoamaan Jumalan asettaman järjestyksen, lain järjestyksen, jopa luonnonjärjestyksen. Kuolleelta vaikuttanut Lasarus oli jälleen hengissä. Niinpä sanottiin: ”Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” 

Kansan johtajat halusivat välttää tarpeettoman konfliktin ja varjella turvapaikkansa, temppelin, pyhyyttä. Näin he tekivät kansan nimissä, demokratian, kansan vallan ja varjelemisen, varjolla. Mies, joka rikkoi kauhun tasapainon saddukeusten ja fariseusten, liberaalien ja konservatiivien, suvaitsevaisten ja isänmaallisten välillä oli vaarallinen. Hän sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta -- enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” (Joh. 14: 2-3) Hän oli itse se tie, joka vie oikeaan paikkaan, pysyvään asuinsijaan: ”Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata.” (Joh. 19: 17)

”Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni!” (Ps. 43: 4) sanoi psalminkirjoittaja. Temppelin väliverho, joka johti alttarin luo, repesi Jeesuksen kuollessa. Kaikenlaisista esteistä, verhotuista kaiteista, kaikkein pyhimmän edessä, kastemaljan edessä, on päästävä eroon. Tie rukouksen paikkaan on aina avoin. Ketään ei saa eikä voi estää luottamasta Jumalaan ja hänen hyvyytensä. Tulevaisuus on edessä. Meissä on toki jääräpäisyyttä, joka oikeanlaisen tahdon ja valinnan varjolla estää toisia tulemasta. Mutta sillä ajattelulla ei ole enää mitään valtaa meihin. Kirkon ovet auki! Enää ei ole henkisistä tai muutakaan hintaa pääsylle Herran yhteyteen. Jumala purkaa rakentelemamme pikkumuurit hyvänä Isänä. Paikasta, jonne ihmiskunta hylkäsi ehdottoman armon, on tullut ylösnousemuksen sija. Ristiinnaulitun paikka, Golgata, on täällä, kuten alttaritaulusta näemme. Ottakaamme ja syökäämme uusi todellisuus, kuolleista noussut Jeesus, alttarilla. Miksi emme Luojamme, äärettömän rakkauden, edessä uskaltaisi tunnustaa ylpeyttämme, kateuttamme, vihaamme, laiskuuttamme, ahneuttamme, ylensyöntiämme ja himoamme? Kärsimysaika luo kaiken uudeksi. Kaiken jälkeen, itsensä tähden, omista syistään, pääsiäisen Jeesus julistaa kaikki meidät, kaikki ihmiset, kaikki syntiset, täysin puhtaiksi, kohtuullisiksi, rakastaviksi, ahkeriksi, kärsivällisiksi, uskollisiksi ja nöyriksi.