maanantai 8. helmikuuta 2016

Laskiaismaanantain saarna rakkaudesta, uskosta ja toivosta



SAARNA (Petri Samuel Tikka saarnasi)
Kallion kirkossa laskiaismaanantaina 8.2.2016


Rakkaat kristityt, rakkaat ystävät,

Lauloin psalmin kertosäkeenä antifonin ”Non nobis”, sävelen elokuvasta Kuningas Henrik V, sanat psalmista 115: ”Älä meille, Herra, älä meille anna kunniaa, mutta anna kunnia omalle nimellesi, sinä hyvä ja uskollinen!” Kohta näiden sanojen jälkeen psalmi kuvaa Jumalaa näin: ”Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee.”

Ensimmäisen Johanneksen kirjaan mukaan Jumala on rakkaus. Ensimmäisen korinttilaiskirjeen mukaan rakkaus ei koskaan katoa, häviä eikä epäonnistu. Laulujen laulun mukaan rakkaus on väkevä kuin kuolema.

Rakkaus ei kuulunut hyveiden luetteloon antiikin maailmassa. Neljä hyvettä olivat: kohtuus ja ymmärrys, oikeamielisyys ja rohkeus. Vasta kristillinen usko lisäsi kolme teologista hyvettä: uskon, toivon ja suurimpana näistä rakkauden.

Rakkaus ei ole suurin näistä kolmesta siksi, että se vaatii tai pyytää meiltä kaikkein eniten, eikä siksi, että usko ja toivo olisivat jotenkin kakkosluokan juttuja. Rakkaus on suurin, voimakkain ja keskeisin sen tähden, että Jumala itse on rakkaus. Herra, todellinen, elävä Jumala, on armollinen. Armo tarkoittaa juuri suurinta rakkautta, uskollista, kestävää rakkautta, joka ei perustu kohteensa hyvyyteen. Armo on ansaitsematonta rakkautta meidän osaksemme.

Kristillinen usko on uskoa tuollaiseen rakkauteen. Usko on sitä, että tuntee Jumalan olevan uskollinen rakkaudessaan. Uskon ja luottamuksen saa aikaan Jumalan uskollisuus, Jumalan oma Sana itsestään; me emme tuota uskoa häneen puristamalla sitä itsestämme. Me ihmiset alamme luottaa toisiimme sitä myöten, kun huomaamme olevamme uskollisia, luotettavia toisiamme kohtaan. Samoin Jumala itse osoittaa uskollisuutensa niin, että alamme uskoa häneen.

Mutta entäpä toivo? Usein toivo jää kolmikossa sivuosaan, täysin unohdetuksi. Toivo saattaa muuttua alistetuksi toiveeksi. Silloin toivo kapinoi valheelliselta vaikuttavaa rakkautta ja tuntematonta uskoa kohtaan. Mutta toivo ei ole ristiriidassa näiden kanssa. Usko tukee toivoa, antaa sille luottamuksen ja pohjan. Jumalan rakkaus ja uskollisuus kertovat, että toivo on totta.

Raamatun mukaan Jumala ei halua yhdenkään ihmisen joutuvan hukkaan, vaan hän tahtoo kaikille pelastuksen. ”Kaiken, mitä hän tahtoo, hän myös tekee.” Jumalan rakkauden uhritie on laskiaisen aihe. Jumalallinen rakkaus voitti antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan kaikkien ihmisten puolesta. Rakkaus, joka ei voi kadota, katosi meidän puolestamme. Rakkaus astui pimeyteen, johon me olimme uponneet, syntiin, joka harhauttaa meitä aina uudestaan elämästä. Sen tähden emme pyydä paastonaikana kunniaa itsellemme, vaan laskeudumme paastoon näyttääksemme maailmalle, itsellemme ja toinen toisillemme, kuinka paljon Jumala rakastaa. Hän rakasti meitä kuolemaan asti ja kohotti koko ihmiskunnan uuden armon todellisuuteen nousemalla ylös kuolleista.

Ja koska uusi armon aika, Jumalan oma elämä on tullut keskuuteemme, on tämä laskiaisen aika täyttä karnevaalia, elämän juhlaa. Kiitos Pyhälle Hengelle, joka johtaa kaikki koskaan eläneet ihmiset hyvään lopputulokseen, pääsiäisen elämään ja iloon! Meidän Isämme on hyvä ja uskollinen.


2 kommenttia:

  1. Saarna näyttää ollut hyvä, jossa käy ilmi hyvin. Saarnassa tulee esiin mitä Kirkossa pitää opettaa.

    VastaaPoista