7.8.2023

Onko Jumalassa vihaa?

Vitkor Vasnetsov: Tuonelan tyhjentäminen

Matt. 25:14–30

Jeesus sanoi:

”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.

Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.

Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!

Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Onko Jumalassa vihaa?
Saarna Nummelan kirkon messussa 6.8.2023 10. sunnuntaina helluntaista

pastori Petri Samuel Tikka

Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.

Päivän evankeliumissa kuulemme vertauksen miehestä, joka uskoo työnantajansa olevan ankara ja vaativa. Usein tuo isäntä, tuo työantaja, on käsitetty vertaukseksi Jumalasta. Koska isäntä näyttää lopulta kohtelevan palvelijaansa suorasukaisin ottein, voi tuntua siltä, että Jeesus haluaa esittää kuvan äärimmäisen oikeudenmukaisesta ja vaativasta Jumalasta. Näin on usein käsitettykin, niin kuin eräässä virressä veisataan talentteihin leivisköinä viitaten: ”Jokainen hyödytön hetkistäs on hukkaan tuhlattu leiviskäs.” Jumala on kyllä armollinen, mutta lopulta hän myös vaatii omansa takaisin korkojen kera. En ole aivan samaa mieltä tämän tulkinnan kanssa, mutta jotta voisin selittää, miksi ajattelen eri tavalla, täytyy meidän tutkistella kristillisen Jumala-kuvan ydintä. Millainen Jumala oikein on luonteeltaan?

Jumala on yksin Rakkaus

Lienee yleinen käsitys Jumalasta se, että hän on täsmällisen oikeudenmukainen ja pyhä, sillä haluammehan, että asiat asetetaan kohdalleen. Näin ovat myös monet viisaat opettaneet. Valistuksen ajan filosofin Immanuel Kantin mukaan Jumala on se taho, joka takaa, että hyvää tehneet saavat lopulta osansa. Jumalasta tulee Kantin ajattelussa käytännössä vain se, joka ylläpitää moraalia ja oikeutta. Jumala on viimeinen tuomari. Muuta tarkoitusta hänellä ei ole – ei ole Jumalan tuomaa pelastusta, ei armoa, ei ihmeitä, rukouksilla ei ole merkitystä. Vaikka käsityksemme Jumalasta ei ihan näin pitkälle typistyisi moraalin alueelle, helposti odotamme Jumalalta nimenomaan viimeistä, painavaa sanaa.

Vaikka uskoisimmekin todella vaativaan Jumalaan, hänestä voidaan puhua kyllä myös samaan aikaan anteeksiantavana ja rakastavana. Jumala on sekä oikeudenmukainen että armollinen. Huomioon pantavaa on kuitenkin se, että oikeus ja armo nähdään usein ikään kuin toistensa vastakohtina. Yhdessä ja ainoassa Jumalassa on kaksi puolta. Eräässä synninpäästössä sanotaankin: ”Jumala on pyhä, mutta hän on myös anteeksiantava ja laupias.” Jumala voidaan käsittää ehdottoman tarkaksi ja pelon ja kunnioituksen arvoiseksi, vaikka hän on kuitenkin samaan aikaan hyvä ja armollinen. Nähdäkseni on kuitenkin syytä kysyä, onko tällainen kahtiajako tarpeellinen. Jumala ei ole enää yksi ja jakamaton luonteeltaan. Jumalassa alkaa olla ”muttia” - hän on vaativa, mutta kuitenkin laupias. Myös sana ”kuitenkin” kuuluu Jumalan luonteeseen – hän on joku, joka on oikeudennmukainen ja kuitenkin armollinen.

Puhun nyt Jumalasta, vaikka itse asiassa tällainen kahtiajako kohtaa meitä itsessämme ja maailmassa riippumatta mistään tietoisesta Jumala-uskosta. Olemme suvaitsevaisia, mutta tarkkoja suvaitsevaisuuden ehdottomuudessa, taikka tarkkoja säännöistä, mutta kuitenkin lempeitä läheisten ja ystävien seurassa. Oikeudenmukaisuus, turvallisuus, sorrettujen auttaminen tai moni muu tärkeä arvo on sinänsä välttämätön. Samalla teemme niistä ideologioita, joiden avulla arvotamme lähimmäisiämme, punnitsemme, tuomitsemme eläviä ihmisiä. Ehkä armoa heruu, kunhan toinen mukautuu odotuksiimme. Olemme vuorenvarmoja arvoistamme ja kuitenkin kaikin puolin kelpokansalaisia, armollisia tai vähintään kohtuullisia. Kysyn: olemmekohan ”kuitenkin” lähimmäisillemme - nouseeko minussa ”muttia” rakkaudelle?

Nähdäkseni on tarpeen harkita sitä mahdollisuutta, että heijastamme oman kahtiajakoisuutemme Jumalaan, kun puhumme Jumalasta toisaalta oikeudenmukaisena, toisaalta armollisena. Saatan nähdä oman vastahakoisuuteni rakastaa ja armahtaa, omat kielteiset tunteeni, taivaan tai todellisuuden perimmäisinä ominaisuuksina. Ehkä teen Jumalasta ankaran, koska haluan suojella itseäni ja läheisiäni. Raamatun mukaan Jumalan sisimmälle luonteelle löytyy kuitenkin vain yksi määritelmä. Se ei ole ankaruus eikä edes oikeus. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan Jumala on rakkaus. Rakkaudessa ei Johanneksen mukaan ole pelkoa eikä rangaistusta. Psalmien mukaan Herra on anteeksiantava ja laupias. Turhaan ankaraksi haukutun Vanhan testamentin mukaan Jumalan hyvyys kestää läpi elämän. Kun jotakin muulta tuntuvaa ominaisuutta ilmenee, kuten vihaa, siitä sanotaan, että se kestää vain hetken. Kirkon varhaisen opetuksen mukaan Jumalan hetkittäinen oikeudenmukaisuuden vaatimus, rangaistuksen tuli, on luonteeltaan ojentavaa ja nousee hänen rakkaudestaan. Jumala ei harrasta rangaistusta rangaistuksen vuoksi eikä nosta totuudella itseään, vaikka onkin itse Totuus. Siinä määrin kun Jumalassa on oikeudenmukaisuutta ja totuutta, niiden tarkoitus on yksinomaan johtaa meidät ihmiset hänen rakkautensa ja armonsa maailmaan. Jumala on täynnä ihmisrakkautta, muuta hän ei koskaan halua tai aio ollakaan.

Jumala ei siis ole toisaalta oikeudenmukainen, toisaalta rakastava taikka toisaalta pyhä, toisaalta anteeksiantava. Hänen olemuksensa on yksi. Hän on Rakkaus. Jumalan oikeudenmukaistenkin tekojen tarkoitus on tuoda jokainen takaisin hänen rakkautensa piiriin. Kirkon perinteen viisaimmissa virroissa on joskus jopa radikaalisti opetettu, että Jumala ei toimi edes oikeudenmukaisuuden perusteella eikä se ole osa hänen luonteenpiirteitänsä lainkaan. Tähän tapaan julisti Iisak Niniveläinen 700-luvulla näin sanoen: ”Oikeudenmukaisuus ei kuulu kristilliseen elämäntapaan, eikä siitä ole mainintaa Kristuksen opetuksissa.” Jeesushan, kuten hyvin tiedämme, opetti rakastamaan vihollisia ja rukoilemaan heidän puolestaan – ei maksamaan välillä kovaa kovalla. Se, joka on yrittänyt rukoilla omaa elämäänsä haitannutta ihmistä, tietää, kuinka tuskaisaa ja vihastuttavaa vihollisen rakastaminen on. Raivo ja kiivastus, joka nousee synnistä ja epäoikeudenmukaisuudesta, voi suojella sisintä. Juutalais-kristillinen maailmankuva antaa tunteille tilansa. Heikointa lähimmäistä tulee myös määrätietoisesti suojella. Samalla viha ei ole se tie, jolle Isän ainoa Poika meitä käytännössä kutsuu. Oikeus huutaa rangaistusta, mutta se veisi heti kaiken altaan. Toimintamme tulee tähdätä sen sijaan heikoimpien suojeluun ja sovinnon tuomiseen. Ainoastaan Jumala itse, joka on armo ja rakkaus, voi muuttaa väärintekijät sieltä mistä pitääkin: sisältä käsin. Kun Raamatussa puhutaan syntisten tai heidän tiensä tuhosta, se ei viittaa ikuiseen piinaan helvetissä. Syntinen tuhoutuu, kun hänestä tulee uusi ihminen. Ihminen synnytetään uudesti: vanha minä poistetaan, uusi tulee tilalle kastevedestä, Hengestä ja julistetusta sanasta.

Toki, kun puhun yksinomaan rakastavasta ja tuomitsemattomasta Jumalasta, tiedostan sen, että meidän oma lihamme ja maailma voi käyttää taivaan Isän hyväksyvää luonnetta tekosyynä omille kipeille harhapoluillemme. Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja hän kutsuu meistä esiin kunnioittavaa, vastuullista ja rakastavaa toimintaa. Jos emme kunnioita toista emmekä toimi elämän omien lakien ja armon mukaan, tuotamme itsellemme ja lähellä oleville täysin tarpeetonta tuskaa. Jumala ei kuitenkaan meitä tästä tuomitse ulkopuolisena tuomarina, vaan hän antaa meidän oman omantuntomme puhutella meitä. Näin Jumala sallii käydä, jotta emme toimisi rakastavasti vain ulkoapäin annettujen vaateiden vuoksi, vaan pelkästään toisten ihmisten ja heidän lähtemättömän arvon takia.

Jeesus ei hylkää ketään

Jumalan luonnetta ihmeteltyämme on syytä palata evankeliumitekstiin. Kun evankeliumit selittävät Jeesuksen vertausten tarkoitusta, Herra itse antaa ymmärtää, että vertausten tarkoitus on tahallaan saattaa meidät hämmennykseen valtaan: paljastaa jotakin, piilottaa jotakin. Voin toki loukkaantua hämmennyksestä ja odottaa Jumalalta suoria vastauksia hänen luonteestaan ja tarkoituksistaan. Aina en kuitenkaan ole valmis suoraan puhutteluun. Kertomukset avaavat usein enemmän kuin tarkat määrittelyt. Päivän evankeliumissa kuuljalle jää vastuu, niin kuin savolaiset sanovat. Näenkö hyvän Jumalan isännässä, joka palkitsee ja kutsuu ilojuhlaan ja antaa palvelijansa kokea nahoissaan sen, mitä ankaraa hän on ajatellut isännästä? Tietyn tulkinnan mukaan Jeesus halusi vertauksellaan ravistella lainoppineita, jotka pidättelivät itsellään Jumalan valtakunnan aarteita. Tai onko mahdollista nähdä itse Jumalan Poika palvelijassa, joka joutuu uloimpaan pimeyteen järjettömien vaatimusten koettelemuksessa? Jeesustahan itseään syytettiin lain rikkomisesta, kun hän teki vain hyvää mutta ei kuitenkaan heti muuttanut kaikkea monin kerroin paremmaksi. Vai onko jokin muu tapa tulkita tämä evankeliumi? Tarvitseeko siinä nähdä Jeesusta tai Jumalaa yksyhteen ollenkaan? On kuitenkin myös sanottu, että monissa kertomuksissa kuulija itse on samaan aikaan kaikki henkilöt. Olenko siis sekä kelvoton että tehokas palvelija, sekä ankara että iloinen isäntä? Tältä pohjalta voisi ehkä ajatella, että kun annan armon vallita, sisimmästäni tulee esiin sekä työniloa että lepojuhlaa, mutta kun olen tarkka ja rankaisen itseäni, jätän sisimpäni surun ja vihan vuoropuheluun.

Nähdäkseni tärkeämpää kuin evankeliumitekstin oikea tulkinta on se, kuka siinä puhuu. Jumalan sana viittaa aina Jumalan Sanaan isolla S:llä. Jumalan Sana on ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus. Koska Jumala on Rakkaus, Jeesus on itse asiassa ihmiseksi tullut Rakkaus. Hän on lähempänä minua kuin minä olen itseäni. Hän kutsuu minua olemaan itseni. Kun Jeesus on minussa, minun sisimpäni ei väisty, vaan tulee kirkkaana kaikille esille, muuttuen rakkaudeksi. Sanat eivät riitä kuvaamaan Jeesuksen, Messiaan, ihmeellisyyttä ja lempeyttä. Voisinko tehdä suurempaa rikkomusta häntä kohtaan kuin väittää, että hän tuomitsee toista, samalla kun hän pelkästään nostaa minua? Että Jeesus hylkää jonkun, mutta minua syntistä loputtomasti rohkaisee? Näin en voi sanoa. Messua viettäessämme meidän on erityisesti välttämätöntä muistaa ehtoollisen merkitys Jumalan rakkauden kannalta. Tämän ilmaisee hyvin mielestäni kiitosakatistos, ortodoksisen perinteen mukainen rukous, jossa kiitetään Jumalaa kaikesta. Akatistoksessa sanotaan näin: ”Kuinka monta kertaa olet jumalallisella kädelläsi tarjonnut minulle Ruumiisi ja Veresi. Minä, suuri syntinen, olen vastaanottanut pyhät Lahjasi ja olen saanut tuntea sanoin kuvaamattoman, yliluonnollisen rakkautesi.” Toisin sanoen: Jumala, itse Jeesus, lähestyy meitä ehtoollisella lempeästi, haavoittuvana, pelkkänä leipäpalana ja viinitilkkana. Hän ei esitä ehtoja, hän antaa itsensä avoimesti ja nöyrästi. Tämä on sanoin kuvaamatonta rakkautta. Tämäkö Jumala, ehtoollisen laupias Herra, heittäisi minut tai sinut tai jonkun toisen uloimpaan pimeyteen, yksinäisyyteen, tuhoon?

Kolminaisuus kyllä mitä ilmeisimmin käsittämättömässä hyvyydessään ja kunnioituksessaan sallii meidän erehtyvien lastensa kulkea omia polkujamme ja olla ankaria isäntiä itsellemme. Tämä ei ole kuitenkaan millään muotoa hyvän Jumalan oma tahto. Hän on johtamassa sinua kääntymykseen, ilon ja lempeyden teille. Tätä nyt hänen apostoliensa, ylösnousemuksen todistajien seuraajana julistan sinulle: sinä kuulut Jumalalle, sinä et kuulu tuholle, et pelolle, et vihalle, et ankaruudelle. Sinä olet Jeesuksen, koetpa itsesi uskovaksi tai et, hyväksi tai et, sinua ja kaikkia sinun ympärilläsi rakastetaan ja pelastetaan. Henki rohkaiskoon seurakuntaa, meitä, näin toinen toisillemme sanomaan, keskittymään Jeesukseen, toimimaan hänen hyvyytensä lähettiläinä. Kuitenkin, jos toista polkua täällä kuljetaan, kun päädytään hammasten kiristysten, oikeuden vaatimusten, surun teille, meidän ei tarvitse menettää toivoa. Jeesus on kaikessa läsnä - eikö hän laskeutunut tuonelaan? Vihan ja katkeruuden pohjasakasta ei siis ole pitkä matka pinnalle.

Jumala on yksi, hän on Rakkaus, hän ei vihaa, hän on Jeesus, joka ei hylkää ketään. Jumala on hyvä Isä, hän lähettää rakkauden elävän Hengen, joka sinulle juuri nyt puhuu. Seuratkaamme häntä, kilvoitelkaamme uskossa ja toivossa, rukoilkaamme häneltä uudistusta seurakuntaamme, eri seurakuntiin ja koko Kristuksen kirkkoon. Suostukaamme hänen lempeän ikeensä, pelkän armon, kantajiksi. Silloin emme pidättele itsellämme Jumalan valtakunnan ihmettä, armon aarretta, kaiva maahan talenttiamme, joka kuuluu kaikille. Niin kuin Iisak Niniveläinen opettaa: ”Armo ja oikeudenmukaisuus yhdessä sielussa on kuin mies, joka palvoo Jumalaa ja epäjumalia samassa talossa.” Välttäkäämme epäjumalanpalvelusta, hylätkäämme epäily ja viha, oikeassaolo, eripura. Keskittykäämme ristiinnaulittuun Jeesukseen, ainoaan todelliseen Jumalaan, ja yksin hänen armoonsa. Eri kirkkojen ja seurakuntien yhteiset talentit moninkertaistuvat, kun lisäämme armoa armon päälle. Silloin rohkenemme häpäilemättä kutsua kaikkia seurakuntien tapahtumiin, ilosanoman äärelle, riemun voimalla. Ilojuhla on katettu kaikille eikä yksikään jää Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Mitä järkeä siinä olisi? Jokainen sielu on levoton, kunnes se saa levon Luojassaan. Onhan Raamatussa luvattu, että jokainen ihminen on ylistävä Jumalaa ja tunnustava Kristuksen Herraksi. Kunnia siis Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

3 kommenttia:

  1. Mainiota pohdintaa! Tuo muttailu Jumalasta puhuttaessa on uskoakseni kaiken uskonnollisen ahdistuksen, turhautumisen ja epätoivon lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tuo muttailu antaa valitettavasti myös epäselvän vaikutelman Jumalan luonteesta niille, jotka epäilevät Luojaa.

      Poista
  2. Miten ymmärtäisin paremmin Iisak Nineveläiden sanat: "Iisak Niniveläinen opettaa: ”Armo ja oikeudenmukaisuus yhdessä sielussa on kuin mies, joka palvoo Jumalaa ja epäjumalia samassa talossa.”? Tarkoitetaanko tällä nyt sitä, että meidän tulee jättää tuomionanto Jumalalle, ja keskittyä itse rakkauden kaksoiskäskyyn parhaamme mukaan?

    Sinänsä kristillisenä universalistina ajattelen, että tuomio ja armo eivät ole
    välttämättä toistensa vastakohtia. Uskon, että meidän pitää tehdä ajallansa Jumalalle tili teoistamme ja kärsiä väärintekojemme seuraukset, mutta en ole koskaan ymmärtänyt ikuisen rangaistuksen ideaa. Ainakin Suomessa vankeusrangaistus päättyy joskus ja vankeja pyritään rangaistuksen ohessa nimenomaan palauttamaan yhteiskuntaan (auttamalla esim päihdeongelmien kanssa jne.). Miten ikuinen ero palvelisi ketään ja miksi universumin Luoja ei pystyisi tai haluaisi pelastamaan luotujansa?

    VastaaPoista

Suositut tekstit | The most popular posts