Te olette pyhiä

SAARNA PERTUNMAAN KIRKOSSA PYHÄINPÄIVÄNÄ 2016
Petri Samuel Tikka

Te olette pyhiä. Uuden testamentin mukaan Kristukseen uskovat ovat pyhiä. Tähän viitaten alkaa esimerkiksi kirje efesolaisille: ”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, tervehtii Efesoksessa asuvia, Kristukseen Jeesukseen uskovia pyhiä.” Uskominen on rakastettuna olemista. Uskovan ei tarvitse tietää uskovansa, hän voi olla lapsi. Hän tarrautuu ristiinnaulittuun Rakkauteen. Usko on ihmeellistä ja arkista luottamusta. Emme purista uskoa esiin itsestämme. Pyhä Henki saa sen aikaan silloin, kun emme huomaa. Uskova on pyhä siksi, että se, kehen hän luottaa, on pyhä, aivan erityinen. Uskova on hyvä sillä perusteella, että se, ketä hän julistaa, on hyvä, aivan armollinen. Sen sijaan uskova ei ole pyhä sen takia, että hän olisi omassa itsessään jotakin erityistä tai parempaa. Ennen kaikkea uskova ei ole rakastetumpi kuin maailma. Pyhyydessä eläminen on itse asiassa siihen hyvyyteen luottamista, joka tulee lopulta jokaisen ihmisen osaksi ilman poikkeusta. Pyhyys on armoon nojautumista. Tänään on kaikkien pyhien, armoon nojautuvien, päivä. Te, Pertunmaan seurakuntalaiset, kuulutte pyhien joukkoon. (Niin myös sinä, tämän saarnan lukija!) Antakoon tämä pyhäinpäivä meille näkökykyä siihen, kuinka äärettömän toivon Jumalan rakkaus antaa.

Ennen kristillistä toivoa oli laki, joka kehotti ihmisiä rakastamaan nykyisessä maailmassamme. Mooseksen laissa pyhyys perustui ensisijaisesti tekoihin, ei uskoon, kuten Jumala sanoi: "Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.” (3. Moos. 19: 2) Kuka ei itse asiassa haluaisi olla pyhä? Pyhyys on jotakin suurta ja erilaista, käsittämätöntä. Raamatun mukaan pyhyys on hyvyyttä ja heikoista huolehtimista. Siksi pyhyys on samalla erottautumista pahasta. Suomen kielen sana ”pyhä” on sukua sanalle ”piha”. Jos jollakulla on piha, hänellä on itselleen erotettu alue. Jos joku on pyhä, hän itse on hyvälle Jumalalle erotettu alue. Erottautuminen voi kuitenkin johtaa harhaan. Kun arvostelee maailman nykymenoa, samalla julistaa olevansa erilainen, pyhä. Maailmasta erottautuminen ei kuitenkaan ole Jeesuksen Kristuksen tahto. Onhan hän maailmaa rakastava ja maailmaan tullut Jumala.

On helppoa jäädä hyviin tekoihin tai asenteisiin perustuvan pyhyyden tielle. Sitä kutsutaan käytännössä tekopyhyydeksi. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että Vanhassa testamentissa pyhiksi kutsuttiin lähinnä enkeleitä. Kuva ihmisistä oli maanläheinen ja totuudenmukainen. Heprealaiset eivät kyenneet toteuttamaan lain pyhyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Vaikka pyhyyteen ei kukaan yllä, Jeesus meni sitäkin pitemmälle sanoen vuorisaarnassaan: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5: 48) Tämä täydellisyys tarkoittaa vihollisten rakastamista. Ihminen on tarkoitettu rakastamaan iloisesti ja halulla niitä, joiden kanssa hänellä on pahoja ongelmia. Meidän on määrä palavasti toivoa hyvää nille, joiden tekoja ja asenteita arvostelemme syystä. Jeesus tahtoi tällaista täydellisyyttä, koska se on erottautumisen vastakohta. Kristuksen mukaan Isä ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Jumala rakastaa koko maailmaa. Hän antaa satoa varten niin auringon kuin sateen kaikille samalla tavoin. Luoja ei ole valheellinen. Hän ei ole toisenlainen teoissaan ja omassa sydämessään. Jumalalla ei ole aikaa arvostella. Meidän Isämme rakastaa uskollisesti kaikkia koskaan eläneitä ihmisiä heidän luonteensa hyvistä ja pahoista piirteistä riippumatta.

Kuka meistä on kuin Jumala? Kuka meistä jaksaa rakastaa aina ja kaikissa tilanteissa? Emme ainakaan kykene näkemään, kuinka hyvyys voisi saavuttaa kaikki lähimmäisemme. Leimaamme helposti joitakuita toivottomiksi tapauksiksi tai emme näe sitä hyvää, mitä vajavaisia kanssaihmisiä voisi odottaa. Vaikka ymmärtäisimmekin heidän mahdollisesti vaikeita taustojaan, silti, jos emme näe tulevia mahdollisuuksia, kuinka kykenemme hyvään? Älkäämme kuitenkaan masentuko, vaikka meiltä odotetaan tällaista täydellistä, joka tilanteeseen soveltuvaa rakkautta. Sanoohan Vapahtaja samassa vuorisaarnassa: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Köyhä ei tarkoita Raamatussa ainoastaan sitä, jolta puuttuu rahaa. Köyhä on vaivainen, apua tarvitseva. Tällaisen Herra toteaa autuaaksi eli onnelliseksi. Psalmi 41 kuitenkin sanoo: ”Hyvä on sen osa, joka pitää huolta avuttomasta.” Mutta nyt hyväosaiseksi on julistettu se, joka itse on köyhä ja avun tarpeessa. Mitä on sitten köyhyys, joka on luonteeltaan hengellistä, henkistä? Se on voimattomuutta rakastaa. Niin kuin Paavali sanoo kirjeessään Korintin seurakunnalle: ”Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.” (1. Kor. 13:3). Emme voi tulla hengellisesti rikkaiksi edes suurimmilla uhrauksilla.

Sen sijaan Raamattu opettaa moneen kertaan, että autuas on se, joka saa syntinsä anteeksi. Kuka saa anteeksi? Aivan jokainen. Jeesus rukoili ristillään armoa murhaajilleen: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luuk. 23:34) Jeesus oli armollinen tuossa käsittämättömässä, pahimmassa tilanteessa. Kuinka joku voisi sitten väittää, että Jeesus lakkaisi olemasta armollinen? Armollisuus on koko hänen luonteensa. Se ei ole vain armopalojen jakelemista. Isä, joka rakastaa kaikkia eroituksetta, kuuli Poikansa rukoukset. Isä Jumala antoi rauhan ja sovinnon ihmisten keskelle. On tullut uusi aika, aika, jota ei enää rajoita meidän vajavaisuutemme rakastaa. Vapahtajan risti näyttää meille juuri nyt, juuri tässä Pertunmaan kirkossa, aivan toisenlaiset, toivon näköalat. Ristiinnaulittu Jumala on rakastanut ja rakastaa vihollisiaan. Kuinka hän ei rakastaisi meitä kaikkia aivan loppuun saakka? Hänhän on kuollut puolestamme, eikä vain meidän, vaan koko maailman puolesta!

Kun koemme näin valtavan rakkauden sydämessämme, kuinka se voisi olla laajentamatta meidän mieltämme? Kuinka voisimme olla näkemättä, kuinka arvokas jokainen kanssaihmisemme on? Jokainen ihminen on itsensä Jumalan veren arvoinen, ei pelkästään meidän välittämistämme tarvitseva. Sanoohan pyhä Paavali roomalaiskirjeessään israelilaisista ihmisistä: ”Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!” (Room. 9:5) Jumala ei tullut turhaan keskellemme. Hän tuli pyhittämään meidät. Jeesus Kristus tuli tehdäkseen meistä ihmisiä, jotka uskovat rakastavaan Jumalaan. Jumala on kaikkivaltias. Hän kykenee kaikkeen. Hän saa aikaan sen, mitä hän tahtoo. Raamatun mukaan Jumala, meidän pelastajamme, ”tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” (1. Tim. 2:4) Jeesus Kristus on totuus. Totuus on järkähtämätöntä uskollisuutta. Totuuden tuntemisesta tulevat osallisiksi kaikki ihmiset Jumalan sanan ja profeettojen lupausten mukaan. Tämä on sen ristin voima, jolla täydellinen rakkaus ilmeni koko pyhyydessään.

Meillä ei ole mitään pelättävää. On tullut pyhien päivä rohkeasti julistaa rakkautta, joka ei petä. Se päivä koitti jo Golgatalla, mutta yhtä lailla kaikkialla siellä, missä ristin rakkaus murtaa rajamuurit. Rakkaus astuu voimaan. Rajaton rakkaus ottaa vallan. Kristuksen, Jumalan Pojan, ylösnousemuksen myötä on alkanut uusi aikakausi. Vaikka meitä siis hämmästeltäisiin tai hävettäisiin, kun julistamme Jumalan rakkauden suuruutta, olemme autuaita, onnellisia. Kun rakennamme rauhaa ilosanoman voimalla, olemme luottavaisia Jumalan lapsia. Armahtavaisuus on astunut voimaan ja tullut kouriintuntuvaksi Jeesuksessa. Ne, jotka nälissään kaipaavat sitä, että kaikki on lopulta hyvin, heidät ravitaan. Kärsivällisyys palkitaan. Murheelliset saavat lohdutuksen. Siskot ja veljet kohtaavat, tutut ja tuntemattomat halaavat. Kaikki tämä kuuluu hengellisesti köyhille, meille, joille rakastaminen hämärtyy, meille omahyväisille ja pelkääville. Armo on koko maailmankaikkeuden valtaava myrsky! Sitä ei voi estää! Se kuuluu sinulle! Kristus on pelastanut sinut, hyvä ystävä! Sinä olet pyhä, te olette pyhiä, jokainen teistä on äärettömän rakas.

Tätä samaa sanomaa, evankeliumia, kaikki pyhät julistavat. Ilosanomaa ei estä mikään. Jeesus sanoi Pietarille, että tuonelan portit eivät voita kirkkoa. Siksi evankeliumin iloa levittävät yhä edelleen ne, jotka ovat kuolleet uskossa. Vapahtaja sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11:25-26) Jumalan Sana lupaa, että kaikki ihmiset nousevat viimeisenä päivänä kuolleista ruumiineen sieluineen. Lopulta jokaisen ihmisen, jopa jokaisen luodun suu on ylistävä Jumalaa ja tunnustava Jeesuksen Herraksi ja Jumalaksi. Näin opettaa pyhän Paavalin kirje filippiläisille ja lukemattomat muut Raamatun kohdat. Suun tunnustus tuo pelastuksen, ja uskomme on rakkautta ja yhteyttä kaikkien ihmisten välillä. Viimeisenä päivänä alkavat sellaiset juhlat ja kestit ja tanssit, että emme aavistakaan.

Jumala pelastaa meidät saamalla itse meissä aikaan sellaisen luottamuksen, jota maailma tai oma itse ei järkytä. Tätä myöten me emme vain saa palkkaa taivaassa, vaan palkkamme on jo nyt suuri taivaissa. Me istumme taivaallisissa paikoissa juuri tällä hetkellä Jeesuksen Kristuksen vierellä. Me olemme pyhiä ja meillä on yhteys kaikkiin pyhiin, sekä niihin, joita näemme, että niihin, joita kaipaamme. Juuri tavallisina, vajavaisina ihmisinä olemme pyhiä, pyhitettyjä.

--------------------------

Pertunmaan kappeliseurakunnan kappalainen Maria Sirén oli kutsunut minut seurakuntansa puolesta saarnaamaan pyhäinpäivänä 5.11.2016. Seuraavana päivänä palvelin myös, liturgina sunnuntain sanajumalanpalveluksessa. Pertunmaalla ollaan uudistushenkisiä ja palvelumielisiä, jumalanpalvelus tallennettiin siellä ensi kertaa esim. laitoksia ja huonosti liikkuvia varten. Sitä voi myös katsella kuka vain, virkeää, jykevää ja mielenkiintoista..