Kaikki on Lapsessa

Luuk. 2: 22-33

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.


Puhe ekumeenisessa aamurukouksessa Studium Catholicumissa 
Petri Samuel Tikka, 2.2. A.D. 2017

Tänään on Herran temppeliin tuomisen juhla. Tämä päivä tunnetaan myös nimellä kynttilänpäivä, ja sitä vietetään Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa useimmiten seuraavana sunnuntaina, kuten tänä vuonnakin. Raamatun mukaan Jeesus tuotiin temppeliin 40 päivää syntymänsä eli joulun jälkeen. Kynttilänpäivä on viimeinen Jeesuksen lapsuuteen liittyvä juhlapyhä, ja siksi on mahdollista pitää esim. seimiasetelmaa esillä tähän asti. Toisaalta tämäkin on totta: ”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!” 

Hyvä, lämmin ja hellä olikin vanhan Simeonin mieli, kun hän sai ottaa Jeesus-lapsen syliinsä. Hänen mieltään lämmitti pelastus. Messias, toivon lapsi (toivon odottama ja toivon tuoja), oli tullut. Jesaja sanoo: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” Perimätiedon mukaan Simeon oli 112-vuotias. Ei hänkään kuitenkaan ollut niin vanha, että saattaisi koskettaa jotakin, joka on olemassa ennen aikojen alkua. Silti: ajan ja paikan rajat ylittävä Jumala annettiin konkreettisesti hänen käsivarsilleen. 

Ortodoksisessa kirkossa Simeonin kunnianimi on: vanhurskas Simeon, Herran vastaanottaja. Simeonin kiitoslaulun nimi on latinaksi Nunc dimittis; ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä” ovat sanat, joilla laskeudutaan yön lepoon monessa kirkossa. Esimerkiksi kompletorioon, rukoukseen päivän päättyessä, kuuluu aina Nunc dimittis. 

Mikä antoi Simeonille voiman käydä kohti lepoa ja autuasta loppua? Yön pimeys ei saanut häntä vataansa, sillä hän näki valon. Menneisyyden haavat olivat jääneet taakse, sillä hänellä oli sylissään tulevaisuus ja toivo. Kyseessä ei ollut isänmaan toivo, ei ”pojasta polvi paranee” -aatos eikä sukupolvien ketjun tuoma luonnollinen tulevaisuus. Ei, vaan Simeon näki Jeesuksessa pelastuksen tuoman yliluonnollisen tulevaisuuden, niin lämpimän armon ja rakkauden ja uuden ihmisarvon, ettei mikään voi sitä estää. 

Vähäisessä versossa oli kaikki. Hänen hahmossaan näkyy: rauha tulee, se tulee kuin myrskyvesi. Pimeys peittää syvyydet, ja niiden keskeltä loistaa valo, joka valaisee jokaisen kadotetun sielun. Valo koittaa kansoille, pakanoille. Kirkkaus loistaa valitulle kansalle, meille ja Israelin kansalle. Tämä kaikki on Lapsessa.