Ilolaulu Rakkaudesta

Psalmilause

Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot,

kuka voi häntä kyllin ylistää?

Ps. 106: 2

Evankeliumi

Luuk. 7: 36-50

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.

    Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.

    ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

    Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

Tämä on pyhä evankeliumi. Ylistys sinulle, Kristus.

kuvan otti Liisa Bourgeot

ILOLAULU RAKKAUDESTA 

eli ”Joka anteeksi saa paljon, rakastaa entistä enemmän”

saarna 28.2. klo 10 Pitäjänmäen seurakunnassa

Rakkaat kristityt lähellä, / Pitäjänmäellä täällä, / eri puolin maata, maailmaa,

Joka anteeksi saa paljon / rakastaa entistä enemmän. 

Tänään siksi soikoon meissä / ilolaulu Rakkaudesta. 

Tekee mieli ihmetellä, / ylistää ja mietiskellä    

Jeesuksen hyvyyttä suurta, / ystävyytensä syvyyttä, 

läheisyyttä meitä kohtaan, / armoa ja lempeyttä, 

joka kohtaa syntisiä, / auttaa meitä vaivattuja

sykkeellä sydämen soivan, / sopusoinnulla sulolla.   

  

Että voisin tunnustella, / tarkastella, mietiskellä  

armoa ja rakkautta, / Luojamme lämmintä hyvyyttä  

kielellä syvällä sydämen, / vakavin ja varmoin mielin,

siksi saarnaan tällä lailla, / kotimaamme vanhoin keinoin,

äitiemme laulusuulla, / Kalevala-mittaa virkon, 

isänmaassa kun on jälleen / suomalaisen kulttuurimme 

unhoon jäävä merkkipäivä, / muisto Lönnrotin kokoelman.

Puheen ollen kulttuurista / siitä täytyykin sanoa:

vaikka onkin paastonaika, 

koskaan ei ole hyvästä / pitää paastoa kulttuurista. 

Koronan kovilla teillä / taiteita me tarvitsemme. 

Nyt verkkoon tarttuu kulttuurimme / ja messutkin netissä koolla. 

Suuremmallakin siis syyllä, / yhteyden etänä ollen 

ilolauluja tarvitsemme, / toivon soinnun tuntemista, 

juuria sydämen myöten, / sopukkoihin sielujemme.

Menkäämme toki asiaan, / käykäämme Jumalaa kohti. 

Kuinka alkaa paastonaika, / jota tässä viettelemme? 

Epistola laskiaisen / kertoi Paavalin sanoilla: 

” Tämä kolmikko se säilyy: / rakkaus ja usko, toivo, 

rakkaus näistä suurimpana. / Rakkaus koskaan ei häviä.” 

Tuhkakeskiviikko kertoi / Viisauden kirjan miettein: 

”Jos, Luoja, jotain vihaisit, / et mitään olisi luonut.

Siksi kaikille armollinen / olet rakkaudessasi.”

Armossaan Jumala tahtoi, / että Poikansa osamme otti

kiusaukset voittaaksensa. / Teki Kristus näin halulla.   

Rakkautta kohti käymme / paastonaikaa pohteissamme

ristin riemuun kulkeissamme, / pääsiäiseen päästäksemme.

Tiedämmehän nyt ja aina / Raamatun ydinasian,

jota kuulutti Johannes: / ”Jumala on itse Rakkaus:

Isä, Poika, armas Henki.” 

Rakkautta vain ainoastaan / kaikki on teot Jumalan: 

luominen, lunastus, usko; / ihmiset, pelastus, toivo. 

Järkeemme ei kaikki mahdu, / sydämeen suuretkin asiat. 

Vaivainen kykymme nähdä, / luottamus vajaaksi jääpi.

Se ei armoa vähennä, / Jumala on uskollinen.  

Siksi hän Poikansa lähetti, / siksi hän soi Ainoansa, 

näyttääksensä meille armon, / vakaan, varman rakkautensa. 

Herran väkevistä teoista, / hyvyydestä Kristuksemme

kerrotaan myös kirjasessa, / runossa, joka nimeltään 

on Ilolaulu Jeesuksesta. 

Mattias Salamnius sen laati / tuhatkuusisataaluvulla. 

Siinä meille näin hän kertaa, / miten toimi Jeesuksemme, 

armoisasti, lempeästi:   

”Vaan koska ikä eneni, Astui virkahan omahan;

Kautta kastehen isältä Vahvistettu virkahansa,

Kosk' oli vuosia ijässä Kolme kymmentä kulunut.

Saarnasi sanat Isänsä, Näytti töillänsä todeksi,

Muutti viinaksi vedetkin Kaanan häissä kaunihisti;

Teki rammat terveheksi, Spitaliset puhtahaksi,

Kuurot tarkkakuuloiseksi, Selväsilmäksi sokeat;

Mykät käänsi kieleväksi Hajotteli halvaukset,

Virvotti vesikipuiset, Ajoi poijes perkelehet,

Kutsui kuollehet elohon. 

Kukas suullansa sanoopi, Kenen kieli kertoneepi, 

Mit' on tehnyt ollessansa Täällä syntisten seassa?

Viel' oli enämpi virka, Isältäns' etehen pantu.

Otettu omalla mielin, Piti käydä piinan alle,

Synnin maksoksi suruhun, Luotuen lunastukseksi;

Koska koko kolme vuotta Oli saarnannut sanansa

Että työnsä ilmoittanut. [...]

Pahat neuvoja nivovat Jalon surmaksi Jumalan,

Palkaksi parahan neuvon...”

Salamnius näin siis kertoo / meille Jeesuksen teoista, 

joka muisti heikoimpia, / sairaille loi terveyden

ja myös armon soi pahoille, / kurjille toi rakkauden, 

itse kulki surman suuhun / syntiset pelastaaksensa.

Mitenkä rakastaa jaksaa, / haluaa armahtaa Jumala, 

niitä, jotka ei välitä, / niitä, jotka ei rakasta? 

Hengestään, elämästäänkin / luopuuhan Jumalan Poika.  

Rakkaudettomiakin / rakastaa pyhä Jumala. 

Selvyyttä me tästä saamme, / kun Raamattua kuuntelemme.

Rakkauden kokemus muutti, / sydämen kulttuuri auttoi 

erästä ihmistä kerran. / Hän oli taidetta Jumalan, 

nainen, pilkattu pahaksi. / Kyynelillä, voiteillakin 

antoi vastauksen ihanan, / todellisen, koskettavan.

Luoja lahjoittaa aseman, / tasa-arvon syrjitylle.

Miehet käyttivät hyväksi, / sitten vain sivuun sysäsi. 

Jumala loasta nostaa / laitapuolen kulkijansa.

Suuri anteeksijulistus, / armon rohkea sanoma:

joka anteeksi saa paljon, / rakastaa entistä enemmän. 

Siksi Luojamme rakastaa / mahdottomia, myös meitä. 

Meistä monella on kokemus, / todistus ja tuntemuskin 

lapsuudessa, aikuisena, / elämän myös kolhiessa 

taikka armon koskettaissa, / kaiken aikaa kantaessa, 

rakkaudesta Jumalan, / hyvyydestä Kaikkivallan, 

anteeksannon ihmeestäkin, / niin kuin kerran sai kokea 

evankeliumimme nainen. 

Rakkauden kokemustasi / mieti aina itseksesi, 

kerro joskus toisellekin. / Siitä se ilo leviää, 

tuntemus hyvän Jumalan / tuoksuöljyn lailla tuoksuu, 

kuin fariseuksen kodissa, / tilanteessa oudoimmassa.  

Me elämme rakkaudessa, / kokemuksen puutteessakin, 

silloin, kun tuntuu, että / etänä on vain Jumala.

Vaan lähellä on Rakkaus itse, / hän, joka antaa uuden arvon 

sinulle nyt ja hetikin, / poloisellekin, minulle, 

joka niin usein hätäilen, / mietin toista ihmistäkin 

arvuutellen aikeitansa / enkä hyvyyttä Jumalan, 

joka ei minusta luovu. / Hän on ainoa Jumala. 

Isä, äiti jo sanoivat / kertoivat minulle kerran: 

ennen alkua ajankaan / olin Herran aatoksissa, 

ajatuksissa Jumalan, / rakas lapsi kaiken Luojan. 

Sanassa on kaikki luotu, / Kristuksessa armo suotu. 

Valittiinhan Jeesuksessa / ihminen ihan jokainen. 

Rakkaus on perustus kaiken. / Tämä on Raamatun opetus,

Paavalin toden teolla, / kirkollistenkin isien.

Tätä toistaa myös isäni, / äitini taas ylistystä. 

Ja nyt tekstihin palataan, / katsotaan taas sen sanomaa. 

Arvon ainainen palautus / tuon ikirakkauden kokemus 

tuli naisenpa osaksi. / Ota vaarin nyt sanasta! 

Sinuakaan ei hän hylkää, / ei voi hän sinua jättää,

hän, ken kuuntelee jokaista, / isän lailla armahtava,

hän, ken lähti kuolemaankin, / jotta kuulisit sanoman, 

totuuden Jumalan töistä, / niin, uskollisuudestansa, 

ihan alusta loppuun asti / Henkensä Pyhän avulla.  

Mitä hän naiselle lupasi, / sitä hän sinulle kertoo: 

anteeksi-sanaa vain pelkkää / sekä rauhaa ja lepoa.

Armo kuuluu sulle juuri. / Se perustuu rakkautteensa. 

Rakkaus on ollut aina, / ennen muita aikeitakaan. 

Persoonaa olihan kolme: / Isä, Poika, armas Henki, 

luona on Isänsä Poika, / rakkauden Henki heissä. 

Ennen voimaa, vallan mieltä, / osaamista, tietämistä 

oli pelkkää lempeyttä, / ystävyyttä, yhteyttä, 

joka on Jumala itse, / ristin Herra, armon tuoja. 

Siis yrittelyä edelsi, / paremmuutta ennen loisti 

pelkkä rakkaus Jumalan. / Ainoa totuus on armo. 

Älkäämme aatelko pahoja / kenestäkään lähimmästä

läheisestä, kaukaisesta, / maailman menosta, kodin väestä. 

Älkäämme katsoko lakia, / vaikka toikin sen Jumala, 

saatika ihmisten sanoja, / jos hyvään pyrimme täällä. 

Ei paremmaksi tee moraali, 

ei hullua hurskaammaksi / katselu omien tekojen.  

Ristiä vain seuratkaamme, / väkevyyttä täyden armon, 

rakkauden painovoimaa. / Vetää luoksensa, kokoaa 

Jeesus, näinhän hän lupasi, / kaikki ihmiset ikinä 

ristin rakkauden avulla.

Ken tekoja voisi Luojan / koskaan sanoiksi pukea? 

Kuka häntä voi ylistää, / niin kuin riemuita tulisi? 

Onneksi meitä on parempi / iloitsemaan itse Herra. 

Hän tanssii ja juoksentelee, / hyppii suuresta ilosta

laulaa innolla runoja, / veisaa virttä virren jälkeen

onnesta sulasta siitä, / että on sinun Jumalas, 

ystävä, sinun takias! / Kertoi kerran näin Sefanja. 

Tästä syystä ristille hän lähti / vapaudella, riemumielin.

Ryövärin hän armahtelee, / niin kuin tuoksuöljyn tuojan,

myös kieltäjän, Pietarimme, / fariseukset pelastaa,  

niin kuin meidät, kristitykin, / kuin Paavalin, mahdottomat.  

Hän ristille meni ilosta, / joka on Herralla edessään,  

kun syntiset tuodaan luokse / armoistuimen ikuisen,  

juurelle ristin riemuitsevan, / luo Kolminaisuuden juhlapaalun.  

Silloin me halata saamme / Luojaa, myöskin toisiamme.  

Ei välejä enää olekaan, / kun katoaa koronat kaikki

ja muutkin murheemme menevät. 

Rakkauden tuntemukseen / tuoksuöljyllä valelee 

palvellen jokaista itse / hän, joka uudeksi luo kaikki. 

Kulttuurin aseman palautus, / sydäntaiteen ennallistus!  

Sinä olet Jumalan maalaus, / Kristuksen oma sävellys, 

välähdys, ajatus suuri, / joka viedään loppuun asti. 

Ristillä teos toteutui, / kasteessa omakseen signeerasi,

lopulta vie sinut esille, / galleriaan, estradeille. 

Ristiltä, jo katso, kuulet / armon, rakkauden sävelen, 

takaajan tulevan toivon. / Se kaikuu tätä totuutta: 

”Joka anteeksi saa paljon, / rakastaa entistä enemmän.” 

Tällainen oli sanoma, / ilolaulu Rakkaudesta.