"Sisin ajatus": saarna 1. sunnuntaina joulusta

"Sisin ajatus" eli "Sinua meidän tulee kumartaa, Valtias" (Jeremian kirje, jae 5)

saarnasi Petri Tikka Vanhassa kirkossa (Helsinki) 30.12.2018

Evankeliumi

Luuk. 2: 33–40

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: ”Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.”
    Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
    Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä.

Rakkaat ystävät, tahdon lukea teille ylistyslaulua: 

"Laulakaa, riemuitkaa... 
Musta portti on murtunut, 
ja kuninkaanne on siitä käynyt 
ja hän on voitokas. 

Laulakaa, iloitkaa... 
sillä kuninkaanne palaa 
ja hän asuu parissanne 
kaikki ikänne päivät. 

Ja Puu joka kuihtui uusiutuu jälleen, 
ja hän istuttaa sen kukkuloille, 
ja kaupunki siunataan. 

Laulakaa, kaikki väki!" 

Mistä tämä ylistyslaulu on? Se ei ole Raamatusta, vaikka se muistuttaa psalmia tai kiitosvirttä. Laulu on Tarusta sormusten herrasta, jonka on kirjoittanut harras katolilainen Englannista, J.R.R. Tolkien. Kirjassa ylistystä veisaa kotka, joka tuo valtakunnan pääkaupunkiin tiedon kuninkaan voitosta ja pimeyden ruhtinaan häviöstä. Voitto on kuitenkin pienten hobittien ansiota, jotka saattoivat vallalla turmelevan sormuksen tuhoon. 

Sadut suovat niin aikuisille kuin nuoremmillekin hyräilyä siitä, kuinka synkimmän katastrofin keskellä toivon valo kaataa Mustan tornin. Joulu, Vapahtajan syntymä, on se todellisuus, mihin ihmissielun kaipauksen luomat tarinat ja sävelet viittaavat. Niin kuin Tiernapojat sen ilmaisevat: 

"On lapsi syntynyt meille 
ja poika annettu on. 
Hänestä elämän löysin, 
Jumalan suosion. 
Hän on sen ylhäisen koitto, 
mi maailmaa valaisevi, 
vaan ehkä hänen soittons' 
maan ympär' kajahtavi." 

Vanhassa suomessa "ehkä" ei tarkoita vain "mahdollisesti", vaan se merkitsee samaa kuin "joskin, vaikka". Ilolaulu Jeesuksesta ei soi vain mahdollisesti, vaan todellisesti, vaikka on pimeää. Jeesus on "Jumala Jumalasta, valo valosta", niin kuin Nikean uskontunnustus Vapahtajaa ylistää (vrt. "ylhäisen koitto..."). Vaikka "maan päällä metelin alla" kansat sotivat toisiaan vastaan, niin vauvan hartioilla lepäilee Herruus. Hänen rauhansa valo säteilee lauluissa. 

Kirkkomme täyttyvät, kun ylistyslaulut kutsuvat mukaan. Suosituin yksittäinen pyhä on 1. adventti, jolloin riemukas "Hoosianna"-virsi kajahtaa. Kauneimmissa joululauluissa kaiku soi sielusta sieluun. Jouluaattona, -yönä ja -päivänä ylistetään Jumalaa yhdessä enkelien ja paimenten kanssa Lutherin "Enkeli taivaan" -virrellä. 

Onko lyhyestä virsi kaunis? Joulu on nyt, ja joulun juhla-aika kestää aina loppiaiseen asti. Senkin jälkeen kirkkovuoden joulujakso jatkuu loppiaisaikana. Meillä on täysi syy toivottaa toisillemme hyvää joulua juuri nyt. "We wish you a Merry Christmas and a Happy New Year!" 

Maailmassa ilon ja laulun rajat joskin uhkaavat meitä. Jouluaattona tapahtunut surma Arabianrannassa murtaa sydämen, ja rukouksemme ovat kärsivien luona. Viattomien lasten päivänä, 4. joulupäivänä, rukoiltiin Betlehemissä Herodeksen tappamien lasten kanssa. Langenneessa maailmassa jouluun kuuluu murhe. Me emme surussa alistu pahan alle, vaan pyydämme Jumalaa hiljentämään maan. 

Vuonna 63 eKr Rooma valtasi Juudean ja Jerusalemin. Harras Hanna, joka evankeliumissa ylistää Jumalaa ja Jeesus-lasta, oli silloin jo Jerusalemin temppelissä yötä päivää. Hän oli todistamassa 12 000 juutalaisen kuolemaa, kun sotapäällikkö Pompeius otti osaa valtion sisäiseen valtataisteluun. Apuun tullut Rooma kuitenkin posti Juudean itsenäisyyden. Valta ja aseet eivät tuoneet vakautta eivätkä oikeutta. Kaikkea tätä todistanut Hanna odotti Jerusalemin lunastusta, uudenlaista valta-asetelmaa, täysin toisenlaista maailmaa. Ja se maailma koitti Vapahtajassa. Kun Hanna näki pienen kuninkaan ilman maallista valtaa, hän puhkesi toivoon, ylistykseen ja tunnustukseen. 

"Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella." Näin laulaa Kanteletar. Kun kaikki on pysähtynyttä, kuin kovaa jäätä, jokin liikahtaa, joku liikahtaa. Hoosianna tarkoittaa "auta, pelasta". Avunhuuto onkin ylistys. Jumala liikkuu, on liikkeellä. Ihminen menettää voimansa, vastauksensa. Jää jäljelle vain ihminen ja Jumala. Jeesuksessa on sekä ihminen että Jumala. Hän on Sana, joka tuli lihaksi ja asuu meidän keskellämme kaikki ikämme päivät. 

Hanna kuului Asserin heimoon, ja nimenä Asser tarkoittaa onnellista. Hän sai asua Herran huoneessa päiviensä loppuun asti (ks. Ps. 23), ja se tarkoitti päivän psalmin sanoin tätä: "Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä." (Ps. 71:14) Tämä on viisautta, jota Hanna meille opettaa. Samaa opettaa myös Maria, Jumalan synnyttäjä, hän, joka toimi todellisena huoneena, kotina, Herralle. Hänen sielunsa lävisti miekka, kun hänen Poikansa kuoli. Hän kuitenkin uskoi ylösnousemukseen ja rajattomaan iloon, jonka hänen Poikansa toi pääsiäisenä maailmaan. 

Kun kaikki muu unohtuu, jäljelle jää ylistys. Se on ainainen joulu, joka on ihmisellä. Ylistys, avunhuuto; siinä on onni, siinä, että ei luovu toivosta. Toivo on totta joulun lapsessa. Hänessä on voimakkain voima, joka puhkeaa sisimmäksi ajatukseksi, kiitosvirreksi.

Eedenin puu, paratisiin puu, joka kuihtui, uusiutuu jälleen ristinpuuna. Siitä virtaa kaste, jolla meidät kaikki kastetaan. Meillä on kaupunki, jonka "portteja ei suljeta päiväsaikaan, ja yötä siellä ei olekaan." (Ilm. 21:25) "Sinulle kiitos, kunnia, Jumalan Poika armoisa, kun viimein saavuit luoksemme, kaivattu, kallis vieraamme." (virsi 26:2)