Pääsiäisen saarna: Kaikki ylistävät Jumalaa

Hallelujasäe
Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
1. Kor. 15: 54, 57

Evankeliumi
Joh. 20: 1-10

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

Kaikki ylistävät Jumalaa
Saarna pääsiäispäivänä 16.4. Pertunmaan kirkossa
PST

Halleluja! Ylistäkää Herraa! Pääsiäisen sanoma on suuri. Sitä ei voi vähätellä. Elämä voitti kuoleman! Kaikkivaltias on näyttänyt luonteensa! Rakkaus on kaiken perusta. Ei ole esteitä iloon. Portit ovat avoinna ihmisten yhteyteen. Ja armon riemusaatto on alkanut. Kaikki ylistävät Jumalaa.

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” Ketään ei suljeta pois. Ensimmäisen ihmisen synti johti ihmiskunnan harhateille. Ihmisen Pojan rakkaus johtaa ihmiskunnan oikealle polulle. Lopulta kaikki ylistävät Jumalaa.

Suurempi paha kuin ruumiin kuolema on sielun kuolema. Se, että Herramme voitti kuoleman, tarkoittaa kaiken kuoleman katoamista. Rakkaudettomuus menettää otteensa ja häviää. Pahuus murskataan, se katoaa kuin savu. Jeesuksen läheisyys murtautuu sieluihin. Niin kaikki ylistävät Jumalaa.

Tunnemme sanonnan: ”Loppu hyvin, kaikki hyvin.” Kiitos Jeesuksen, kaiken pahan loppu on jo saapunut, ja voimme tuntea sen, että kaikki on hyvin. Isä Jumala on hyvä, ja kaikella on tarkoitus. Hänen tarkoituksensa koskee kaikkia hänen luotujaan. Se tarkoitus on näyttää meille, että hän on pelkkää rakkautta. Hänessä ei ole mitään hämärää. Siksi kaikki ylistävät Jumalaa.

Herra Jeesus ei ole vain pahan loppu. Hän on kaiken A ja O, aivan kaiken alku ja loppu. Koko luomakunta sai alkunsa hänestä. Siksi myös koko luomakunta saa loppuhuipennuksensa hänessä. Nyt kaikki katoaa, kaikki kuolee. Hänen ansiostaan kaikki pelastetaan, kaikki saa uuden elämän. Apostoli kirjoittaa: ”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.” Kaikki saavat aiheen ylistää Jumalaa – kaikki saavat elämän.

Elämän halleluja

Armon riemusaatto on alkanut. Kaikki ylistävät Jumalaa, lopulta jälleen, Jeesuksen läheisyyden tähden, Jumalan rakkauden nähden. Kaikki saavat elämän. Vapahtajamme ylösnousemus on meitä ihmisiä varten. Mehän olemme hänen luotujansa, hän tuli tänne ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Ylistys on tarkoitettu jokaisen ihmisen huulille. Se on yhteinen ylistys, kirkon ylistys.

Tänään paastonajan päätyttyä kaikuvat taas hallelujat. Sana ”halleluja” juontuu heprean kielestä ja tarkoittaa ”ylistäkää Herraa”. Evankeliumi on pelkkää ylistystä. Ilosanomassa ei ole mitään pelottavaa, ei mitään hämärää tai epäiltävää. Laulamme evankeliumin ympärillä hallelujia tämän Raamatun sanan tähden: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”

Evankeliumissamme opetuslapset eivät kuitenkaan olleet ymmärtäneet, että Vapahtaja nousisi kuolleista. He eivät olleet tajunneet, mitä se voisi merkitä heille tai ihmiskunnalle. Kumma kyllä, Jeesuksen vastustajat olivat muistaneet sen, että hän eläessään oli puhunut ylösnousemuksestaan kolmantena päivänä. He olivat asettaneet haudalle vartion, jotta opetuslapset eivät varastaisi ruumista ja väittäisi hänen nousseen kuolleista. Ylösnousemus ei ollut kuitenkaan opetuslasten mielessäkään.

Jeesus oli parantanut sairaat, kaikki ne, jotka tuotiin hänen luokseen. Hänen sanoissaan oli totuus, voima ja anteeksianto. Miten näin mahtava opettaja voisi kokea tappion ja kuolla ennen aikaansa? Opetuslapset eivät ymmärtäneet, miksi hän saattaisi kuolla. Vapahtaja oli tullut maailmaan kuitenkin juuri kukistaakseen kuoleman. Tämän hän teki astumalla kuoleman ja tappion sisälle.

Jeesus on itse elämä. Kun hän kuoli, elämä meni kuoleman sisälle. Koska elämä on lähtökohtaisesti enemmän kuin kuolema, kuolema väistyi elämän tieltä. Katoavaisuus lakkasi olemasta. Se kuolema, joka on jäljellä, on vain varjo. Ruumiillinen kuolema on tosin kyllä nähtävissä ja koettavissa. Jeesuksessa me kuitenkin maistamme ja syömme itse elämää. Hänessä on ikuinen ja katoamaton elämä, jota mikään ei voinut estää. Se elämä on täällä juuri meitä varten. Hän, rakas Jeesus, on keskellämme.

Elämän voitto

”Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” Näin ylistää Paavali. Jeesus oli jo voittanut kuoleman astuttuaan alas tuonelaan. Hän särki helvetin portit. Hän saarnasi evankeliuminsa kuolleille. Kristuksen voitto ei kuitenkaan jäänyt vain näkymättömäksi, tuonpuoleiseksi, vain käsittämätöntä tulevaisuutta koskevaksi. Se on totta tässä ja nyt, se muuttaa meidän todellisuuttamme.

Pääsiäinen vapauttaa kaikesta, mikä sitoo. Pääsiäisen vapaus on elämäntapa. Me vietämme messua joko sunnuntai, koska Jeesus nousi kuolleista juuri sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Vanha sapatti, lauantai, perustui siihen, että työn jälkeen tuli lepo, kaaoksen jälkeen Eedenin puutarhan rauha. Nyt kaikki alkaa puutarhasta, jossa pimeyteen sitovista tuhovoimista ei ole jälkeäkään. Kaikki, koko elämä, joka viikko, alkaa tyhjän haudan rauhasta.

”Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.” Näin kirjoittaa Johannes. He eivät olleet vielä ymmärtäneet, ettei Jeesus ollut tullut tekemään vain ihmetekoja. Hän ei tullut edes tuomaan rauhaa maan päälle. Hän tuli elämämme ytimeen, ihmisen sisimpään ja jokapäiväiseen elämään. Hän tuli harhailevaan sydämeemme nostaakseen sen ylös.

Hoosea profetioi: ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” Juuri tähän sanaan (ja Joonan pelastumiseen kolmantena päivänä + Jesajan ennustuksiin) perustui Jeesuksen profetia hänen omasta ylösnousemuksestaan. Tämä on yllättävää, sillä profetiassa ei puhuta yksilöstä, vaan juutalaisten kansasta. Tyhjällä haudalla ollessaan Jeesuksen rakkain opetuslapsi, Johannes, kuitenkin ovalsi, mistä oli kysymys. Jeesus oli tullut maailmaan pelastaakseen koko kansan ilman eroituksia, ilman jakoja hyviin tai pahoihin, myös hänet. Kristus kuoli, jotta koko langennut kansa nousisi hänen kanssaan.

Valittu kansa saa kokea pysyvän armon Jeesuksessa, Messiaassa. Armo ei rajoitu yhteen kansaan, ei edes vain krisittyjen kansaan, se koskee kaikkia. Profeetta Jesaja, joka eli 700 vuotta ennen Messiaan tuloa, kertoi Jumalan puhuneen Vapahtajasta näin: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka... He nousevat osoittamaan kunnioitusta, ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi. Herran tahdosta näin tapahtuu, hänen, joka on uskollinen, Israelin Pyhän, hänen, joka on sinut valinnut. ” (Jes. 49: 6-7)

Herran tahto on kaikkien pelastus, ja nyt se toteutuu. Armon riemusaatto alkoi Herramme pääsiäisenä. Kaikki ylistävät Jumalaa, viimeisenä päivänä, niin kuin jo luomisessa. Jeesuksen läheisyyden tähden, Jumalan rakkauden nähden ylistys syttyy sydämiin. Kaikki saavat elämän, yhteisen ilon. Tätä varten Jumalan Sana syntyi ihmiseksi, kuoli ristin katkeran kuoleman ja nousi ylös haudan maailmasta. Pelastus koskee aivan jokaista, pelastus, joka avartaa meidät, pelastus, joka kukistaa synnin hirmuvallan. Uskokaamme Jeesukseen! Älkäämme pelätkö! Vapautukaamme, eläkäämme hänessä! Kiittäkäämme, laulakaamme! ”Niin viemme ääriin maailman pääsiäisaamun sanoman: Elämä voitti kuoleman.” (virsi 85: 5)

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Pääsiäisyön saarna: Uusi laulu eli "Älkää pelästykö"

Hallelujasäe

Herra on minun väkeni ja voimani,
hän pelasti minut.
Hän on minun Jumalani, häntä minä ylistän,
minun isieni Jumala, hänen kunniaansa minä laulan.

2. Moos. 15: 2

Evankeliumi

Mark. 16: 1-8

Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
    Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”
    Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

PÄÄSIÄISYÖN 2017 SAARNA PERTUNMAAN KIRKOSSA
UUSI LAULI ELI ”ÄLKÄÄ PELÄSTYKÖ”

Rakkaat kristityt,

Laulakaamme uusi laulu Jumalalle, Vapahtajallemme,
joka väkevällä voimallaan
on pelastanut meidät vihollisen orjuudesta.

Näin sanotaan kristillisessä laulussa, joka on peräisin Armeniasta. Se on maailman vanhin kokonainen kristillinen kansakunta, jo 300-luvun alusta alkaen. Laulu on Punaisenmeren ylittämisen kanoni, ja sen aihe liittyy pääsiäiseen. Jeesuksen kansan, juutalaisten, ensimmäisenä pääsiäisenä kansa pääsi Egyptin orjuutta pakoon kulkien kuivaksi tehdyn meren pohjaa pitkin. Kristuksen ylösnousemus merkitsee sitä, että kaikki kansat pääsevät pakoon pahuuden, kuoleman ja pelon orjuuksia. Armenialainen laulu jatkuu:

Hän on antanut meille kirkkaasta valostaan
elämän kirkkaudessaan.
Sinä, Jumala, näit hyväksi antaa
nostaa itsesi ristille meidän tähtemme
ja naulata siihen jäänteet synneistämme.
Siksi me maahan langeten siunaamme
sinun sanoin kuvaamatonta nöyryyttäsi.

Pääsiäisessä on kysymys nöyryyden voitosta. Nöyryys on nykyään melkein ruma sana tai sitä ei käytetä, sillä nöyryyden ajatellaan merkitsevän nöyristelyä tai itsensä vähättelyä. Oikeasti nöyrä ihminen on kuitenkin vain tavallinen, toisia kuunteleva, toisista välittävä. Nöyryys on itsensä unohtamista niin, että ei murehdi liikaa ja jaksaa iloita rakkaudesta ja arjesta. Pääsiäisen ihme on siinä, että Jumala paljastuu nöyräksi. Hän ei vaadi mitään meiltä, vaan asettuu kaikessa meidän ihmisten asemaan. Nöyryys, toisista välittäminen, ei häviä eikä katoa. Tämä voitto kuuluu meille kaikille, niin kuin laulu sanoo:

Näin sinut kaikkivoimalliset pelastavaiset tekosi
ja pelossa palvon sinua, Kristus.
Kun sinut ristiinnaulittiin,
sinä surmasit kuoleman,
ja kylkesi lähteestä
sinä annoit kuolemattomuuden
koko maailman juotavaksi.

Se, että Jeesus nousi kuolleista, tarkoittaa, ettei kuolema kukista elämää eikä viha vaienna rakkautta. Tämä pätee koko maailmaan ja kaikkiin aikoihin. Väkivalta ja terrorismi luo pelon ilmapiirin. Jos emme usko elämän voittoon, lamaannumme ja pelkäämme. Pääsiäinen on valo maailman yön keskellä. Pääsiäisyönä, jo ennen aamunkoittoa, maailman valaisi luomaton aurinko. Hän on Jeesus Kristus, joka on itse rakkaus ja kaiken hyvän perusta ja lähde. Jo hiljaisena lauantaina, lankalauantaina, kun Jeesus oli kuolleena haudassaan, jotakin tapahtui. Laulu jatkuu:

Jumaluutesi tulella, oi Kristus,
sinä poltit tuonelan portit,
tuhosit kuoleman,

annoit ihmissuvulle kuolemattomuuden.
Olemme maistaneet sinun tarhastasi
kuolemattomuuden viiniä
ja nähneet, kuinka suloinen ja hyvä
sinä olet, oi Herra,
sillä sinä tulit kaikkien tähden
maailman pelastukseksi.

Se, että Kristus astui alas tuonelaan, ei ole merkityksetön kohta uskontunnustuksessa. Jotakin tapahtuu silloinkin ja erityisesti silloin, kun emme havaitse mitään. Jumala kuoli Kristuksessa pitkäperjantaina. Kuollut Jumala ei kuitenkaan lakkaa olemasta Jumala, kaikkivaltias. Hän toimi kuoleman maailmassa, näkymättömissä. Kuten lauloimme alkuvirressä: ”Vehnänjyvä nukkuu alla paksun jään… Nyt on aika luottaa juurten, siementen.” Tämä pätee myös kaikkiin tilanteisiin, jossa turhaudumme emmekä näe muutosta. Isä Jumala on hyvä puutarhuri, joka muokkaa maan ja tekee oman, hiljaisen työnsä. Hänen istutuksensa kastellaan ja ne kasvavat. Hedelmä tulee, ajallaan.

Olemme tulleet tuntemaan sinut,
Kristus, ikuinen Kuningas,
ja nähneet sinussa elämän ja kuoleman valtiaan,
sillä sinä olet Herra
eikä ole ketään toista kuin sinä.
Kohottaen oikean kätesi
sinä kostat viholliselle
ja sinun nuolesi juovat hänen vertaan,
sillä sinä olet Herra
eikä ole ketään toista kuin sinä,
sinä kuolleista noussut,
ihmissuvun uudistaja.

Viholliset eivät ole ihmisiä. Me pelkäämme Jumalaa väärällä tavalla, jos lamaannumme hänen edessään. Ensimmäiset todistajat, jotka näkivät Vapahtajan tyhjän haudan, hämmästyivät ja pelästyivät. Ehkä tämä johtuu siitä, että olemme niin tottuneita epätäydelliseen maailmaan. Kristuksen inhimillinen rakkaus kuitenkin paljastaa meille näköalat, jossa ei tarvitse takertua mihinkään vajaaseen tai pahaan. Meitä johdetaan pikkuhiljaa aivan tavalliseen elämään, joka on kuitenkin vapaata kaikesta sitovasta. Enkeli sanoo: ”Älkää pelästykö.” Kun emme ole sidottuja pelkoon, emme pelkää sitäkään, että meille itsellemme käy huonosti. Vielä vähemmän toisille.

Oi peruskallioni, Herra,
joka voittoisalla ristilläsi tuhosit tuonelan,
sillä sinä nousit kolmantena päivänä
asettaen langenneen Aadamin ennalleen.
Vapahtaja, Jumala, auta meitä,
joiden kerskaus on sinun ristisi,
kun asetamme toivomme sinuun, Herra,
ja pelasta sielumme tuholta,
sinä joka yksin olet hyvä.

Evankeliumista kuulimme:”Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.” Kristus itse ei tarvinnut sitä, että kivi vieritettiin haudan suulta pois. Hän ilmestyi pääsiäisen jälkeen opetuslasten keskelle lukittujen ovien häiritsemättä. Kivi vieritettiin pois, jotta ymmärtäisimme kaikkien esteiden olevan poissa. Haudan ovet ovat auki. Kenenkään ei tarvitse jäädä tuonelaan, kuolleiden maailmaan, helvettiin. Ihmiskunta on uudistettu Aadamia, ihmisyyden perusedustajaa, myöten. Kun luotamme Kristukseen ja hänen ristiinsä, meillä on jalkojemme alla kaiken pelon ja kaiken pahan voittava peruskallio.

Nousten varhain ennen sarastusta
sinun käskyjesi valaisemina
me siunaamme sinua, Kristus Jumala,
joka alensit itsesi meidän tähtemme,
otit päällesi kaiken ja kärsit ristin.
Oi Herra, kuningasten Kuningas,
joka tuhosit kuoleman vallan,
sinä otit kaiken päällesi ja kärsit ristin.

Meidän ei tarvitse enää pelätä mikään, mikä on pelottavaa, ei mitään yön valtoja. On jäljellä vain Jumalan pelko. Hän ei ole pelottava, vaan pelkästään hyvä meitä luotujaan kohtaan. Hänen pelkäämisensä merkitsee elämän kunnioittamista ja iloa. Vain valon valta loistaa, vain enkelten sanoma on totta. Kristuksen synnyttyä enkeli sanoi pimeässä: ”Älkää pelätkö.” Kristuksen noustua kuolleista kaikki kansat saavat kuulla enkelin viestin: ”Älkää pelästykö.” Valo on voittanut pimeyden, elämä kuoleman. Ei ole muuta jäljellä kuin vapaus kaikesta orjuudesta. Me olemme ylittäneet Punaisenmeren vedet, jotka estävät matkan. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen vedellä, joka avaa meille avarat näkymät, elämän matkan.

"Hyvyyden huolehtima kirkko" - kiirastorstain saarna

Rembrandtin luonnos

Evankeliumi

Joh. 13: 1-15

Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.
    He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
    Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?” Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.” Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.
    Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
    ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.”

”Hyvyyden huolehtima kirkko”
eli saarna kiirastorstaina 13.4. Temppeliaukion kirkossa

Kun olemme kirkossa, olemme hyvyyden äärellä. Me olemme täällä, koska haluamme tulla kosketetuksi. Me rukoilemme syvintä rauhaa sisimpäämme. Me etsimme sitä, mikä hyvyydessään kestää kaiken.

Hyvyys ei ole yksiselitteinen eikä helppo asia. Usein elämässämme asetamme hinnan sille, mikä on hyvää. Elämän pitäisi kulkea tietyllä tavalla, odotuksien mukaan. Kun kaikkea ei voi hallita, sisimmän porttien eteen tulee vahtikoppi ja ehtojen luettelo. Toisen pitää osoittaa hyvyyttä minulle ennen kuin olen hyvä hänelle.

Kirkkomme on heijastumaa siitä, millainen sisimpämme on. Samat pelot ja unelmat toteutuvat täällä kuin missä tahansa muualla elämässämme. Mitä me siis odotamme? Kuulemmeko kaiun siitä, mitä itse olemme? Vai onko tämä vuoropuhelun tyyssija?

Kirkko

Arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen suunnittelivat tämän kirkon kadonneen kodin heijastumaksi. Tämän temppelin seinät muistuttavat meitä heidän menetetyn kotiseutunsa, Suursaaren, jylhistä kallioista. Suomalaisen veljekset tekivät siitä, mikä oli kadonnut, nykyisyyttä. Vettä tihkuvista kallioista tuli uusi, pyhä koti Taivallahden seurakunnan jäsenille.

Temppeliaukion kirkko avattiin armon vuonna 1969 Herran sanan mukaisesti rukouksen huoneeksi kaikille kansoille. Monet olivat arvostelleet monumentaalisen kirkon rakentamista vetoamalla esim. Nigeriasta itsenäisyyttä tavoitelleen Biafran sotaan ja nälänhätään. Sittemmin matkailijat ovat joka päivä muistaneet koko maailmaa lähetyskynttelikön vapaaehtoisin lahjoituksin ja rukouksin. Onko rukous voimatonta?

Viisikymmentä vuotta sitten sisimmät ja ovet olivat auki maailmaan. Maailma on tullut tähän kirkkoon ja maailma on tullut Suomeen monella tapaa. Ehkä on kuitenkin liikaa se, että muualta tuleva ei olekaan pelkkä kohde, hyvyyden tarvitsija. Suuressa halussamme tavoitella hyvyyttä emme ehkä anna toisenlaisen ihmisen vain hengittää ja tulla vapaasti. Emme kirkossa, emme useinkaan elämässämme.

Pesula

Onneksi hyvyys hyökkää ennen kuin ehdimme pitää sitä omaisuutenamme. Muutama päivä ennen viimeistä illallistaan Kristus järjesti yhden miehen mielenosoituksen kansan pyhässä paikassa. Markuksen evankeliumin mukaan tapahtui näin: ”He tulivat Jerusalemiin, ja Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa myyjiä ja ostajia sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat 16 eikä antanut kenenkään kulkea tavaraa kantaen temppelialueen kautta. 17 Hän opetti ihmisiä näin: "Eikö ole kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva kaikille kansoille rukouksen huone'? Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan."” (Mark. 11: 15-17)

On olemassa huolettomuutta, joka ei murehdi tulevaisuudesta eikä haali itselleen, vaan näkee toisen ja kohtaa toivon. Me kuitenkin haemme turvaa muodossa tai toisessa, niin että keskustelu kaikkoaa ja rahakin peittää rukouksen. Emme kohtaa toista, sitä, joka on muualta, tai sitä, joka ajattelee väärin. Pelot erottavat meidät toisistamme, samoin omat unelmamme, kun niistä tulee hyvyyden mittari.

Vapahtaja tuli poistamaan sen, että suljemme toisemme pois. Näin hän ei tehnyt moittimalla meitä eikä myöskään julistamalla omahyväisiä arvoja ja strategioita, vaan laskeutumalla huoliemme keskelle. Puhdistettuaan temppelin rahanvaihtajien pöydistä Kristus puhdistikin opetuslasten jalat. Vettä tihkuvista käsistä tuli uusi, pyhä koti koko ihmiskunnan jäsenille.

Se, että meistä välitetään kaikkinemme, likaisia kantapäitämme myöten, on kaikkein suurin jumalallinen totuus. Johanneksen evankeliumi sanoo: ”Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan.” Ei tarvitse haalia hyvää eikä pelätä raja-aitojen poistumisen tuomaa likaa. Rauha onkin siinä, että jalkoja pestään, ei siinä, että ne ovat puhtaita. Hyvyys kestää kaiken riippumatta etsimisistämme tai huolehtimisistamme, joilla emme saavuttaneet sitä, mitä halusimme: hyvyyttä.

Hyvyyden ravinto

Rakkaus on tosiasia, ja tosiasiat pitää ottaa tosiasioina. Jumalan rakkaus pitää huolen koko olemuksestamme, hengestä, sielusta ja ruumiista. Luoja on antanut meille ruumiin, muovannut sen. Hän ei hylkää sitä. Hän ruokkii sisintämme niin, ettemme kuole maailman huoliin. Niin kuin evankeliumi sanoo: ”Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” Jumalan omana oleminen ei ole poissulkeva käsite. Jumala avartaa kaiken. Hänen omanaan oleminen tarkoittaa sitä, että sinua avataan ja sinä avarrut, sinä opit avaamaan ovia. Siinä on puhtaus. Jeesuksen ihmetekojen aika ei ole ohi.

Ehtoollisella julistamme Herran kuolemaa koko maailman puolesta. Tämä hetki on avara kuin avaruus, toisen Mooseksen kirjan esikuvallisen sanan mukaan: ”He näkivät Israelin Jumalan, ja se millä hän seisoi oli kuin safiirikiveä, kirkas kuin taivas itse… He saivat katsella Jumalaa, ja he söivät uhriaterian.” Me emme kuitenkaan nyt vain näe, vaan peräti syömme ja juomme hänet, joka poistaa kaikki huolemme. Hyvyys itse ravitsee meidät itsellään. Kristus tapettiin, hänet uhrattiin hylättynä, mutta nyt hän elää. Hänen kanssaan olemme eläviä. Hänessä alamme käydä vuoropuhelua toisten huolien tähden unohdettujen kanssa.

”Herra vapautti kansansa, hän sääti liittonsa ikuiseksi.
Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!” Ps. 111: 9-10