Sexagesima-puhe

Helsingin vanhassa kirkossa keskiviikkona 11.2.2015 klo 8
Aamumessussa puhui pastori Petri Tikka

Rakkaat kristityt, sunnuntaina vietettiin kynttilänpäivää; nyt elämme toista viikkoa ennen paastonaikaa, sexagesima-viikkoa. Nousemme kuulemaan evankeliumia.

(Hallelujasäe:) Sanat, jotka Herra on puhunut,
ovat henki ja elämä. (Joh. 6: 63)

Matt. 13: 31–33

Jeesus esitti opetuslapsilleen tällaisen vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.”
    Vielä hän esitti heille vertauksen: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.” 

Tämä on pyhä evankeliumi.
Halleluja x 3 (laulettuna)

Kolme vakallista vastaa noin kolmeakymmentäkuutta litraa. Ei ole kyse mistään pikkuleivästä. Leipää riittäisi yli sadalle ihmiselle – epätavallinen tehtävä yhden perheen äidille. Itse yritin kerran leipoa paljon vähemmällä jauhomäärällä ruisleipää käyttäen saamaani taikinajuurta. En syystä tai toisesta onnistunut. Vertauksen leipä onnistuu sen sijaan ilmeisesti ilman sen kummempaa vaivaa, asian ihmeteltävää itsestäänselvyyttä korostaa jutun lyhyys.

Vertauksessa hapate tarkoittaa evankeliumin pelastavaa voimaa. Vapahtajamme ei anna mitään mahdollisuutta siihen, etteikö taikina nousisi. Koko taikina tarkoittaa koko ihmiskuntaa. Nainen on äiti Kirkko. Omat taikinajuuremme voivat olle viallisia ja taikina jäädä kohoamatta – mutta evankeliumin hapate ei ole koskaan tehoton. Pienestä alusta se leviää omalla painollaan ja muuttaa koko ihmiskunnan. Kaikki uskovat evankeliumiin, kaikki pelastuvat Kristuksen työn tähden.

Kun äiti Kirkko hoitaa hommansa ja käyttää väärentämätöntä, toivontäyteistä hapatetta, asia on yksinkertaisempaa kuin leivän leipominen. Herramme ei suvaitse antaa meille pientäkään lupaa masentua evankeliumin asialla. Tiedän monien kuvittelevan, että Suomen kirkon tilanne huononee, kun ihmisiä eroaa kirkosta vaikka mitä tekisi. Tällainen mielensisäinen toitottaminen on fatalismia eli kohtalouskoa. Ateistit saavat pelotella kirkon jäseniä huonoilla tilastoilla, mutta kristityn pitää heittää tilastot roskakoriin. Kristitty ei ole ihminen, joka pelkästään uskoo Kristuksen olemassaoloon, vaan myös panee toivonsa häneen. Tuonelat portit eivät Kristuksen mukaan voita kieltäjä-Pietarin kirkkoa. Tuho ei kohtaa Suomen luterilaista paikalliskirkkoakaan, vaikka vähättelemme omaa identiteettiämme kirkkona, joka julistaa yksin Kristusta ja yksin armoa, yksin uskoa.

Edessä olevan paastonajan läpi me kuljemme täyteen pääsiäisen voittoon, joka ei jää vaille hedelmää. ”Herran sana turhana ei palaa lähtöpaikkaansa, vaan aina sadon antaa.” Virteen on uskominen. Pitäkäämme elämässämme ja arjessamme esillä täyttä evankeliumia, täyttä, toivorikasta iloa. Yhteys ihmisten välillä löytyy. Seurakunta kasvaa. Ei tule lättänää kakkua. Tunnustakaamme syntimme.