sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kuka rakastaa vihollistaan?


Hallelujasäe
”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”
Matt. 7: 12
Evankeliumi
Matt. 5: 43-48
Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Kuka rakastaa vihollistaan?
Saarna 14.9. lähimmäisen sunnuntaina Helsingin vanhassa kirkossa
Petri Tikka


”Rakastakaa vihamiehiänne.” Tämä on jyrisevä, maailmankaikkeuden rakenteita vavisuttava sana. Tämä värisee sielussa mahdottomana, epäilyttävänä käskynä. Miten voin toivoa hyvää niille, jotka tekevät minulle pahaa? Joudun yksin, vastakkain pimeyden kanssa. Ei ole lähimmäistä turvana, kun kohtaan vihaiset, minua inhoavat ja halveksuvat kasvot. Kun olen pahuuden satimessa lamaantumatta, hyvyyden on oltava minussa valmiina. Sisimpääni en kuitenkaan tunne enkä voi sitä hallita. Siksi kehotus, ”rakasta vihamiestäsi”, jähmettää sydämen.

”Rakastakaa vihamiehiänne” ei ole kaunis toive, ei haukotuttava, arkinen moraalisäännös, kuten ”rakasta lähimmäistäsi”. Tuo on määräys, joka ei luo uusiutuvaa, elävää yhteyttä, kun kaikki kulkee samaa vanhan tuttuuden rataa. ”Rakasta vihollista” ei ole myöskään helppo, unohdettava ”suvaitse erilaista” – tuo käsky, joka vain sallii ja jättää kärsivän kanssaihmisen ilman apua. Kaikki muut käskyt, vaikka ne olisivat oikeassa asianyhteydessään kelvollisiakin, kaikki muut käskyt kalpenevat ja häpeävät tämän äärettömän, mutta muut lainalaisuudet tuhoavan käskyn edessä: ”rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta”.

Tämä käsky murtaa toki myös lopullisuuden kaikilta niiltä käskyiltä, jotka kehottavat oikeuden hankkimiseen vallalla tai pakolla. Oikeutta voidaan oikeutetusti puolustaa voimalla, mutta sitä ei voi luoda sen avulla. Tämä kuitenkin jättää oikeutta janoavan, eristyksiin ajetun tahon vailla toivoa. Mistä saa oikeutta, kun kukaan ei kuuntele, jos ei huutamalla sitä? 


Kun loukkaus ja menetys on jo koettu, olkoonpa asia enemmän tai vähemmän totta, vihollisrakkauden aate herättää oikeuden ravintoa kaipaavassa vain kaksinkertaisen vihan. Kun kuuntelua vaativa huuto on ääretön, ei rakkaudellinen asenne eivätkä ystävyyden teotkaan enää auta. Kun teot eivät riitä ja yrittää viimein osoittaa sanoilla rakkauttaan menetetylle läheiselle, saa nähdä täydellisen halveksunnan pohjattoman kuilun.

”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” Näin sanoi Jeesus. ”Herra sanoi Moosekselle: ”’Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.’” (3. Moos. 19:1-2) Kun haluaa rakastaa sitä, joka vihaa, saa todellakin kohdata täydellisyyden. Vastaan tulee pyhä viha. ”Pyhä” on sukua sanalle ”piha”. Vihaaja on todellakin pihalla, suorastaan hyvin pyhällä alueella. Siellä, missä viha murtautuu raivokkaana, on läsnä kaiken vihan kohde: ristiinnaulittu hyvyys.

Miksi minut hylkäsit? huutaa vihainen ja vihattu sielu Jumalalle. Viha on jo asetettu oikeaan asiayhteyteen: käsittämättömään armoon. Ristiinnaulittu elämä otti omakseen sen yksinäisyyden tunteen, joka yhdistää vihaajaa ja vihattua. Kristus kulki vain siitä vielä syvemmälle, oikeuden nälästä toivon janoon asti. Jeesus janosi toivoa, joka koskee kadotettua, epätoivoista henkemme syvyyttä. Hänen janonsa tyynnyttää vihan virrat ja on sammuttava pahuuden. Jumalan kasvot olivat vastakkain pimeyden kanssa, ne olivat vääristyneet tietoisten ja välinpitämättömien vihamiestensä – ihmisten - tähden. Elämän oli loputtava, jotta kuolema menettäisi toivonsa. Kuului jyrisevä, maailmankaikkeuden rakenteet vavisuttava sana: ”se on täytetty”.

Pyhä Henki, me pyydämme: anna tämän sanan purkautua esille kaikkialla, anna sen väristä sieluissamme tässä kirkossa, niiden sieluissa, jotka ovat unohtaneet sinut, ja maailman levottomissa kansoissa, aina maailmankaikkeuden ääriin asti.

Jos Jumala käskee meitä rakastamaan vihamiehiämme, kuinka paljon enemmän hän itse rakastaakaan niitä, jotka vihaavat häntä! Jokainen syntimme on sovituksen alla. Vapahtajan veri on kuin lunnasrahat, jolla rikkeen tehnyt pääsee vapaaksi. Pohjaton halveksunta ei enää pidä armoa vankinaan. Kristus on laskeutunut kuilun kolkoille kolkille asti, tuonelan syvyyksiin, kuvitellun olemattomuuden syvyyksiin. Siellä hän on pyhän Pietarin kirjeen mukaan saarnannut evankeliumin vangituille, jumalattomille sieluille. Esimerkiksi on nostettu ne väkivallan tuhoamat sielut, joiden tähden entinen maailma hukutettiin Nooan aikoina. Nämä ovat kaikkein pahimmat tapaukset, niin syvällä pimeässä menneisyydessä, että tuskin käsitämme koko asiaa.

Me uskomme Jeesuksen nousseen kuolleista ja hallitsevan taivaallisen Isämme oikealla puolella. Mitä tämä merkitsee, ellei sitä, että nyt itse Jeesus rukoilee kaikkien vainoojiensa puolesta? Miten hän voisikaan käskeä meitä rukoilemaan jotain sellaista, jota hän ei itse sydänverellään tekisi? Voiko kaikkivaltiasta, meidän puolestamme tuhon kohdannutta Rakkautta estää enää mikään? Lamaannuttaako loputon hyvyys toimintamme, vai päinvastoin, eikö se päästä meidät valloilleen?

Terrori hiljenee. Sodat loppuvat. Anteeksianto astuu voimaan. Kaikki uskovat. Risti loistaa. Kuolema, missä on voittosi? Helvetti, missä on ylpeytesi? Jumala elää, hän, joka sanoo: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Ystävä, kaikki sinun epäilyksesi ja epätoivosi on annettu anteeksi. Pelastus kuuluu sinulle ja kaikille läheisillesi eli kaikille, jotka jakavat ihmisyytesi. Kanssaihmisesi kaikissa sukupolvissa, nuo, joista olemme erkaantuneet ja jotka olemme unohtaneet, ovat varmoissa käsissä. Kaikki, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet ja joita vastaan me olemme rikkoneet, ovat myös lunastuksen alla. Pelastusta ei voisikaan estää kukaan, paitsi Jumala, ja pelastaakseen kaikki luotunsa hän on antanut henkensä vähimpänä ja halveksituimpana ihmisistä!

Onko siis väitettävä, että kaikki pääsevät taivaaseen? Ei, on sanottava paljon enemmän: kaikki joutuvat pelastukseen. Kaikki koskaan eläneet ja koskaan elävät ihmiset ovat Jumalan vihollisia, luotuja, jotka ovat enemmän tai vähemmän, tiedostamisen ja epätietoisuuden välissä hyvyyttä vastaan. Mutta hän, joka on ainoastaan epäitsekäs ja hyvä, on osoittanut voimansa vihollisuuden keskellä, ristillä ja kristikunnassa. Uskokaamme syntien anteeksiantoon, joka avaa eteemme todellisuuden. Armo on tulevaisuus, joka ei anna itseään ohitettavan. Tämän toivon saa aikaan ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jumala, jonka peruuttamaton aikomus on pelastaa kaikki ihmiset. Eikä tämä ole kummoinenkaan ihme, sillä kaikki on täytetty.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tolkienin muistopäivän messu 2.9. Kallion kirkossa

MESSU ELI HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN
pyhän J. R. R. Tolkienin (1892-1973) muistopäivänä,

toisena päivänä syyskuuta, tiistaina,
iltakellojen soidessa armon vuonna 2014.
Messua vietettiin Kallion kirkossa Kallion seurakuntana,
joka on osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa.


Mikä on muistopäivän merkitys? Mitä on olla pyhä?

Kallion kirkossa vietetään lähes joka päivä messu. Sanan ja sakramentin lisäksi kirkkoa sävyttää myös se, että tämä on myös edesmenneiden muistamisen paikka: kirkon takaosassa on uurnahautoja ja muistotilat.

Kristityn kuolinpäivä on hänen syntymäpäivänsä iankaikkiseen elämään. Siitä tulee muistopäivä. Kuolinpäivää on ajatteleminen, ei surun unohduksella, vaan kaikkeen ulottuvalla toivolla. On hyvä joka päivä muistaa läheisiämme ja sitä, kuinka Jumalan hyvyys on tullut meitä lähelle toisten persoonien kautta. Kenen ihmisen ajatukset ovat vahvistaneet uskoasi ja toivoasi? Sitä sinulla on tässä messussa ja kirkossa mahdollisuus miettiä, siitä rukoilla ja kiittää.

Tänään nostetaan erityisesti esiin kirjailija John Ronald Reuel Tolkien, koska hänen kuolemastaan on päivälleen 41 vuotta. Parhaiten tämä englantilainen kielitieteen professori tunnetaan fantasiakirjoistaan, kuten Tarusta sormusten herrasta. Tolkienille katolisena kristittynä ehtoollinen ja messun säännöllisyys olivat äärimmäisen rakkaita. Hänen kertomuksensa ja ajatuksensa viittaavat Jumalan läsnäoloon luomakunnassaan ja Kristuksen armon voittoon.

Uskontunnustuksessa tunnustamme ”pyhäin yhteyden”. Jokainen, joka uskoo, on pyhä Kristuksen tähden. Tähän ihmeelliseen ketjuun me liitymme omassa rukouksessamme, sunnuntain yhteisessä päämessussa ja muistaessamme lähimmäisiämme. Ja seuraavaa muistopäivämessua vietetään Alppilan kirkossa 22.11. klo 18 C. S. Lewisin kuolinpäivänä.
Nai Eru lje maanata!
(Se on Tolkienin keksimällä, Suomeen perustuvalla quenyan kielellä:) Jumala siunatkoon sinua!
pastori Petri Tikka +


Päivän Raamatun kohdat: Antifoni: Kiittäkää Herraa, ihmiset, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. (Danielin kirjan lisäykset C: 82) Psalmi 148 1. lukukappale: 2. Moos. 2: 15-22 2. lukukappale: Ef. 1: 19-23 Evankeliumi: Joh. 1: 5-10, 15-18 Hallelujasäe: Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. (1. Joh 5: 20a)  
Virret: alkuvirsi 165 On suuri ihme seurakunta Herran
kiitosvirsi 126 Me kiitämme sinua päivän virsi 40 Oi nimi kaikkein suloisin uhrivirsi 221: 1-5 Kiittäen nyt ylistämme ehtoollisvirsi 300 Jeesuksen muisto ihana kiitosvirsi ehtoollisesta 49 Nyt, Herra, rauhaan mennä saan


Saarna


Rakkaat ystävät,

Laulamassamme päivän virressä Jeesusta kutsutaan papiksi, profeetaksi ja kuninkaaksi. Nämä on perinteisesti käsitetty Kristuksen kolmeksi viraksi, ikään kuin hänen perimmäisiksi kutsumustehtävikseen. Jeesus on ylimmäinen pappi, joka uhrautui tähtemme ja rukoilee puolestamme. Hän on profeetta, joka julistaa Jumalan todellisuuden purkautumisen maailman. Hän on myös kuningas, jonka vallan alle kaikki on asetettu ja joka tulee kukistamaan kaiken pahan vaikutuksen.

Myös tähän päivään valituissa lukukappaleissa käyvät ilmi samat asiat. Ensimmäinen lukukappale puhuu Reuel-nimisestä papista. John Ronald Reuel Tolkien sai kolmannen nimensä tämän vähemmän tunnetun Raamatun henkilön mukaan. Reuel oli Mooseksi appi. Ennen lukukappaleen tapahtumia Mooses oli kiivaudessaan tappanut israelilaisia sortaneen egyptiläisen. Tästä syystä hän joutui pakenemaan epätoivoisena vieraaseen maahan. Reuelin papillinen vieraanvaraisuus pelasti Mooseksen hengen ja tulevaisuuden. Hän ei tuominnut Moosesta hirvittävästä teostaan, vaan katsoi sitä, kuka Mooses Jumalan tähden perimmiltään oli: Jumalan lapsi, kiivaudessaankin valmis auttamaan.

John Ronald Reuel Tolkienin tunnetuimmassa kirjassa Tarussa sormusten herrasta ilmenee myös salatulla tavalla Kristuksen kolmen viran läsnäolo. Tolkien itse myönsi tämän mahdollisuuden, joskaan hän ei ollut tietoisesti sitä ajatellut kirjoittaessaan. Papillista lempeyttä edustaa kirjan päähenkilö, Frodo. Retkellään tuhota pahaa symboloiva sormus hän saa matkakumppanikseen Klonkun, väkivallan säälittäväksi tekemän kuihtuneen hahmon. Frodo, itse pahan raskauttama, ei tuomitse eikä heitä syrjään Klonkkua, vaikka tämä ansaitsisi sen. Klonkku jopa lopulta pettää Frodon. Kuitenkin juuri sen tähden, että Klonkku oli hengissä, sormus myös saa tuhonsa. Klonkku nappaa sormuksen ja heittäytyy huomaamattaan tuliseen tuomiovuoreen. Frodon edustama papillinen armo, Reuel-mainen vieraanvaraisuus ja lempeys, pelastaa Jumalan salatun läsnäolon ansiosta Keski-Maan.

Jos Kristuksen papillista, viimeiseen asti uhrautuvaa ja armahtavaa tehtävää edustaa kirjassa Frodo, Kristuksen kuninkaallista valtaa edustaa taas Aragorn. Hän on kuningas, jolla on myös voima parantaa sairaita. Frodon hankkiman voiton ansiosta Aragorn pääsee hallitsemaan oikeudenmukaisesti ja armeliaasti myös vihollisiaan. Örkkejäkään ei tapeta, kun sota on ohi. Aragorn on kuva siitä syvästä todellisuuden voimasta, johon Tolkien uskoi, Kristuksesta, joka hallitsee parantamalla ja kukistaa vihollisensa ilman tuhoamista. Kristus on nimenomaan valtias, joka lopettaa vallankäytön. Ronald Tolkien piti muuten itseään sekä monarkistina, kuninkaanvallan kannattajana, että anarkistina. Mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta lähipiiri kutsuikin professori Tolkienia juuri hänen toisella nimellään ”Ronald”. Se tarkoitaa: neuvoilla hallitseva.

Kristuksen kolmas virka on olla profeetta, olla hän, joka ilmoittaa todellisuuden ja valon, Isän maailmalle. Sormusten herrassa viisaan tulevaisuuden näkijän, puheellaan asioita oikeaan suuntaan ohjaavan tietäjän virkaa edustaa Gandalf. Hän on yksinkertaistetusti sanoen harmaapartainen enkelihahmo, asioiden ilmoittaja ja suojelija. Gandalfilta Frodo oppii armon merkityksen. Sodassa voitokaskaan Aragorn ei pääse valtaan omaehtoisesti, vaan viisaan Gandalfin neuvojen ja siunauksen kautta. Tämä todistaa siitä, että lain ja oikeuden voimalla, ei edes Mooseksen oikeamielisen kiivauden avulla päästä siihen todellisuuteen, mikä pysyy. Kuka tahansa profeetta, Jumalan julistaja, todistaa tästä kaikin eri tavoin, vertauskuvin ja kertomuksin. Tällainen profeettoja olivat myös Johannekset kastaja ja apostoli, joiden mukaan Tolkien sai ensimmäisen nimensä: John. Profeetallinen nimi tarkoittaa: Herra armahtaa.

Tolkien aloitti kertomustensa tekemisen ensimmäisen maailmansodan raakuuksien ympäröimänä, mutta Sormusten herran hän kirjoitti toisen suuren sodan kynnyksellä ja sen aikana. Toisen maailmansodan alusta on lähes täsmälleen 75 vuotta. Hänen kertomuksensa eivät ole pakoa todellisuudesta, vaan sellaisista harhakuvitelmien vankiloista, joissa voimaa, suuruutta ja väkivaltaa pidetään todellisuuden mittana. Eikö vankilastakin kuulu karata kohti valoa, kohti todellisuutta? Se todellisuus, mihin Tolkienin kertomukset taluttavat kuin huomaamattaan, vailla suurta ääntä, on Kristuksen kirkko, maailmanlaaja seurakunta. Tämä on käsittämätön, näkymätön, harhalta vielä salassa olevassa armon valtakunta ja yhteisö. Ei ole ihme, että vertauskuvallisen mielikuvituksellisen kertomukset voivat johtaa meitä sen todellisuuden äärellä, missä inhimilliset realiteetit käännetään päälaelleen. Kuningas on vaatimaton kulkuri ja parantaja vailla omaa valtaa. Profeetta on vinksahtaneena pidetty parrakas muukalainen, joka johtaa asioita rattailleen hiljaisella keskustelulla. Ylimmäinen pappi on puolituinen, vähäpätöiseltä vaikuttava mies, joka ei peittele omaa heikkouttaan eikä kuuluta erinomaisia arvojaan.

Meillä on äärimmäisen paljon opittavaa Tolkienilta ja kaikilta muilta kristityiltä, jotka hoitivat monia kutsumustehtäviään vailla suurta numeroa uskovaisuudestaan tai suvaitsevaisuudestaan. Tolkien ei tosin kyllä aina ollut vaatimaton mies. Hän piti järkälemäisen paksun Tarun sormusten herrasta pahimpana virheenä sitä, että se oli liian lyhyt. Mutta yhä hektisempänä ja armottomuuttakin uhkaavana nykyaikana on syytä pysähtyä oikein kunnolla ja miettiä sitä, mistä kaikessa on oikein kyse. Silloin, luulisin, ollessamme rauhassa kodin piirissä ja ystävyyden muodostamassa seurakunnassa, kulmakunnassa, jossa on asiat kevyesti ja armollisesti ottavaa iloista seuraa, silloin, uskon niin, me todella viimein ja uudestaan ymmärrämme, mistä on kyse, suljemme hobittikolomme oven ja sanomme kukin: ”no, kotona ollaan.” 


Vielä kiinnostuneille messun ohjelma: 

Messun tarkempi kulku (3. sävelmäsarja) on virsikirjan sivulla 895.

* = seurakunta seisoo

*Ristikulkue ja alkusoitto

1. Alkuvirsi 165 On suuri ihme seurakunta Herran
2. Alkusiunaus | 3. Johdantosanat 4. Yhteinen rippi -
Synnintunnustus 706 Oi sinä kaikkein armollisin & Synninpäästö
5. Päivän psalmi 148 (antifoni - Danielin kirjan lisäykset C: 82)
6. Kyrie*7. Gloria & kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle 126 Me kiitämme sinua
8. Päivän rukous 9. Ensimmäinen lukukappale 2. Moos. 2: 15-22
10. Vastaus Howard Shoren Rohan-kappale (sovitus: Mustonen)
11. Toinen lukukappale Ef. 1: 19-23
12. Graduaali 40 Oi nimi kaikkein suloisin
*13. Evankeliumi Joh. 1: 5-10, 15-18
Hallelujasäe 1. Joh. 5: 20a & Seurakunta laulaa hallelujan
15. Saarna | 16. Credo | 18. Yhteinen esirukous

19. Offertorio 221: 1-5 Kiittäen nyt ylistämme
20. Eukaristinen rukous
Vuorolaulu & Prefaatio & *Sanctus
Rukous ja asetussanat (jossa laulu ”Me julistamme hänen kuolemaansa..”)
21. Isä meidän laulettuna: virsikirjan numero 805a
22. Herran rauha | *23. Agnus Dei
24. Ehtoollisen vietto (sen aikana virsi 300 Jeesuksen muisto ihana)
25. Kiitosrukous virsi 49 Nyt, Herra, rauhaan mennä saan
*27. Siunaus *28. Päätösmusiikki ja ristikulkue Messun päätteeksi järjestetään pieni teehetki seurakuntasalissa.


Ja muistopäivän messua toimittivat

Urkuri: Santeri Siimes
Lukija: Esko Miettinen
Vastausmusiikki: Elias Mustonen ja Olavi Seppänen
Avustavat papit: Sanna Uusitalo, Eeva Tikka, Veli-Matti Hynninen
Selebrantti: Petri Tikka
Messu pidettiin yhteistyössä
Helsingin seurakuntayhtymän oppilaitostyön kanssa.
Teehetkessä Petri Tikka lauloi Satumaa-tangon quenyaksi sekä Tolkienin "Namárie" (Jää hyvästi!).