Tolkienin muistopäivän messu 2.9. Kallion kirkossa

MESSU ELI HERRAN PYHÄ EHTOOLLINEN
pyhän J. R. R. Tolkienin (1892-1973) muistopäivänä,
toisena päivänä syyskuuta, tiistaina,
iltakellojen soidessa armon vuonna 2014.
Messua vietettiin Kallion kirkossa Kallion seurakuntana,

joka on osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa.

Mikä on muistopäivän merkitys? Mitä on olla pyhä?

Kallion kirkossa vietetään lähes joka päivä messu. Sanan ja sakramentin lisäksi kirkkoa sävyttää myös se, että tämä on myös edesmenneiden muistamisen paikka: kirkon takaosassa on uurnahautoja ja muistotilat.

Kristityn kuolinpäivä on hänen syntymäpäivänsä iankaikkiseen elämään. Siitä tulee muistopäivä. Kuolinpäivää on ajatteleminen, ei surun unohduksella, vaan kaikkeen ulottuvalla toivolla. On hyvä joka päivä muistaa läheisiämme ja sitä, kuinka Jumalan hyvyys on tullut meitä lähelle toisten persoonien kautta. Kenen ihmisen ajatukset ovat vahvistaneet uskoasi ja toivoasi? Sitä sinulla on tässä messussa ja kirkossa mahdollisuus miettiä, siitä rukoilla ja kiittää.

Tänään nostetaan erityisesti esiin kirjailija John Ronald Reuel Tolkien, koska hänen kuolemastaan on päivälleen 41 vuotta. Parhaiten tämä englantilainen kielitieteen professori tunnetaan fantasiakirjoistaan, kuten Tarusta sormusten herrasta. Tolkienille katolisena kristittynä ehtoollinen ja messun säännöllisyys olivat äärimmäisen rakkaita. Hänen kertomuksensa ja ajatuksensa viittaavat Jumalan läsnäoloon luomakunnassaan ja Kristuksen armon voittoon.

Uskontunnustuksessa tunnustamme ”pyhäin yhteyden”. Jokainen, joka uskoo, on pyhä Kristuksen tähden. Tähän ihmeelliseen ketjuun me liitymme omassa rukouksessamme, sunnuntain yhteisessä päämessussa ja muistaessamme lähimmäisiämme. Ja seuraavaa muistopäivämessua vietetään Alppilan kirkossa 22.11. klo 18 C. S. Lewisin kuolinpäivänä.

Nai Eru lje maanata!
(Se on Tolkienin keksimällä, Suomeen perustuvalla quenyan kielellä:) Jumala siunatkoon sinua!

pastori Petri Tikka +


Päivän Raamatun kohdat: Antifoni: Kiittäkää Herraa, ihmiset, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. (Danielin kirjan lisäykset C: 82) Psalmi 148 1. lukukappale: 2. Moos. 2: 15-22 2. lukukappale: Ef. 1: 19-23 Evankeliumi: Joh. 1: 5-10, 15-18 Hallelujasäe: Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. (1. Joh 5: 20a)  
Virret: alkuvirsi 165 On suuri ihme seurakunta Herran
kiitosvirsi 126 Me kiitämme sinua päivän virsi 40 Oi nimi kaikkein suloisin uhrivirsi 221: 1-5 Kiittäen nyt ylistämme ehtoollisvirsi 300 Jeesuksen muisto ihana kiitosvirsi ehtoollisesta 49 Nyt, Herra, rauhaan mennä saan


Saarna

Rakkaat ystävät,

Laulamassamme päivän virressä Jeesusta kutsutaan papiksi, profeetaksi ja kuninkaaksi. Nämä on perinteisesti käsitetty Kristuksen kolmeksi viraksi, ikään kuin hänen perimmäisiksi kutsumustehtävikseen. Jeesus on ylimmäinen pappi, joka uhrautui tähtemme ja rukoilee puolestamme. Hän on profeetta, joka julistaa Jumalan todellisuuden purkautumisen maailman. Hän on myös kuningas, jonka vallan alle kaikki on asetettu ja joka tulee kukistamaan kaiken pahan vaikutuksen.

Myös tähän päivään valituissa lukukappaleissa käyvät ilmi samat asiat. Ensimmäinen lukukappale puhuu Reuel-nimisestä papista. John Ronald Reuel Tolkien sai kolmannen nimensä tämän vähemmän tunnetun Raamatun henkilön mukaan. Reuel oli Mooseksi appi. Ennen lukukappaleen tapahtumia Mooses oli kiivaudessaan tappanut israelilaisia sortaneen egyptiläisen. Tästä syystä hän joutui pakenemaan epätoivoisena vieraaseen maahan. Reuelin papillinen vieraanvaraisuus pelasti Mooseksen hengen ja tulevaisuuden. Hän ei tuominnut Moosesta hirvittävästä teostaan, vaan katsoi sitä, kuka Mooses Jumalan tähden perimmiltään oli: Jumalan lapsi, kiivaudessaankin valmis auttamaan.

John Ronald Reuel Tolkienin tunnetuimmassa kirjassa Tarussa sormusten herrasta ilmenee myös salatulla tavalla Kristuksen kolmen viran läsnäolo. Tolkien itse myönsi tämän mahdollisuuden, joskaan hän ei ollut tietoisesti sitä ajatellut kirjoittaessaan. Papillista lempeyttä edustaa kirjan päähenkilö, Frodo. Retkellään tuhota pahaa symboloiva sormus hän saa matkakumppanikseen Klonkun, väkivallan säälittäväksi tekemän kuihtuneen hahmon. Frodo, itse pahan raskauttama, ei tuomitse eikä heitä syrjään Klonkkua, vaikka tämä ansaitsisi sen. Klonkku jopa lopulta pettää Frodon. Kuitenkin juuri sen tähden, että Klonkku oli hengissä, sormus myös saa tuhonsa. Klonkku nappaa sormuksen ja heittäytyy huomaamattaan tuliseen tuomiovuoreen. Frodon edustama papillinen armo, Reuel-mainen vieraanvaraisuus ja lempeys, pelastaa Jumalan salatun läsnäolon ansiosta Keski-Maan.

Jos Kristuksen papillista, viimeiseen asti uhrautuvaa ja armahtavaa tehtävää edustaa kirjassa Frodo, Kristuksen kuninkaallista valtaa edustaa taas Aragorn. Hän on kuningas, jolla on myös voima parantaa sairaita. Frodon hankkiman voiton ansiosta Aragorn pääsee hallitsemaan oikeudenmukaisesti ja armeliaasti myös vihollisiaan. Örkkejäkään ei tapeta, kun sota on ohi. Aragorn on kuva siitä syvästä todellisuuden voimasta, johon Tolkien uskoi, Kristuksesta, joka hallitsee parantamalla ja kukistaa vihollisensa ilman tuhoamista. Kristus on nimenomaan valtias, joka lopettaa vallankäytön. Ronald Tolkien piti muuten itseään sekä monarkistina, kuninkaanvallan kannattajana, että anarkistina. Mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta lähipiiri kutsuikin professori Tolkienia juuri hänen toisella nimellään ”Ronald”. Se tarkoitaa: neuvoilla hallitseva.

Kristuksen kolmas virka on olla profeetta, olla hän, joka ilmoittaa todellisuuden ja valon, Isän maailmalle. Sormusten herrassa viisaan tulevaisuuden näkijän, puheellaan asioita oikeaan suuntaan ohjaavan tietäjän virkaa edustaa Gandalf. Hän on yksinkertaistetusti sanoen harmaapartainen enkelihahmo, asioiden ilmoittaja ja suojelija. Gandalfilta Frodo oppii armon merkityksen. Sodassa voitokaskaan Aragorn ei pääse valtaan omaehtoisesti, vaan viisaan Gandalfin neuvojen ja siunauksen kautta. Tämä todistaa siitä, että lain ja oikeuden voimalla, ei edes Mooseksen oikeamielisen kiivauden avulla päästä siihen todellisuuteen, mikä pysyy. Kuka tahansa profeetta, Jumalan julistaja, todistaa tästä kaikin eri tavoin, vertauskuvin ja kertomuksin. Tällainen profeettoja olivat myös Johannekset kastaja ja apostoli, joiden mukaan Tolkien sai ensimmäisen nimensä: John. Profeetallinen nimi tarkoittaa: Herra armahtaa.

Tolkien aloitti kertomustensa tekemisen ensimmäisen maailmansodan raakuuksien ympäröimänä, mutta Sormusten herran hän kirjoitti toisen suuren sodan kynnyksellä ja sen aikana. Toisen maailmansodan alusta on lähes täsmälleen 75 vuotta. Hänen kertomuksensa eivät ole pakoa todellisuudesta, vaan sellaisista harhakuvitelmien vankiloista, joissa voimaa, suuruutta ja väkivaltaa pidetään todellisuuden mittana. Eikö vankilastakin kuulu karata kohti valoa, kohti todellisuutta? Se todellisuus, mihin Tolkienin kertomukset taluttavat kuin huomaamattaan, vailla suurta ääntä, on Kristuksen kirkko, maailmanlaaja seurakunta. Tämä on käsittämätön, näkymätön, harhalta vielä salassa olevassa armon valtakunta ja yhteisö. Ei ole ihme, että vertauskuvallisen mielikuvituksellisen kertomukset voivat johtaa meitä sen todellisuuden äärellä, missä inhimilliset realiteetit käännetään päälaelleen. Kuningas on vaatimaton kulkuri ja parantaja vailla omaa valtaa. Profeetta on vinksahtaneena pidetty parrakas muukalainen, joka johtaa asioita rattailleen hiljaisella keskustelulla. Ylimmäinen pappi on puolituinen, vähäpätöiseltä vaikuttava mies, joka ei peittele omaa heikkouttaan eikä kuuluta erinomaisia arvojaan.

Meillä on äärimmäisen paljon opittavaa Tolkienilta ja kaikilta muilta kristityiltä, jotka hoitivat monia kutsumustehtäviään vailla suurta numeroa uskovaisuudestaan tai suvaitsevaisuudestaan. Tolkien ei tosin kyllä aina ollut vaatimaton mies. Hän piti järkälemäisen paksun Tarun sormusten herrasta pahimpana virheenä sitä, että se oli liian lyhyt. Mutta yhä hektisempänä ja armottomuuttakin uhkaavana nykyaikana on syytä pysähtyä oikein kunnolla ja miettiä sitä, mistä kaikessa on oikein kyse. Silloin, luulisin, ollessamme rauhassa kodin piirissä ja ystävyyden muodostamassa seurakunnassa, kulmakunnassa, jossa on asiat kevyesti ja armollisesti ottavaa iloista seuraa, silloin, uskon niin, me todella viimein ja uudestaan ymmärrämme, mistä on kyse, suljemme hobittikolomme oven ja sanomme kukin: ”no, kotona ollaan.” 

Vielä kiinnostuneille messun ohjelma: 
Messun tarkempi kulku (3. sävelmäsarja) on virsikirjan sivulla 895.

* = seurakunta seisoo

*Ristikulkue ja alkusoitto

1. Alkuvirsi 165 On suuri ihme seurakunta Herran
2. Alkusiunaus | 3. Johdantosanat 4. Yhteinen rippi -

Synnintunnustus 706 Oi sinä kaikkein armollisin & Synninpäästö
5. Päivän psalmi 148 (antifoni - Danielin kirjan lisäykset C: 82)
6. Kyrie*7. Gloria & kiitosvirsi Pyhälle Kolminaisuudelle 126 Me kiitämme sinua
8. Päivän rukous 9. Ensimmäinen lukukappale 2. Moos. 2: 15-22
10. Vastaus Howard Shoren Rohan-kappale (sovitus: Mustonen)
11. Toinen lukukappale Ef. 1: 19-23
12. Graduaali 40 Oi nimi kaikkein suloisin
*13. Evankeliumi Joh. 1: 5-10, 15-18
Hallelujasäe 1. Joh. 5: 20a & Seurakunta laulaa hallelujan
15. Saarna | 16. Credo | 18. Yhteinen esirukous

19. Offertorio 221: 1-5 Kiittäen nyt ylistämme
20. Eukaristinen rukous
Vuorolaulu & Prefaatio & *Sanctus
Rukous ja asetussanat (jossa laulu ”Me julistamme hänen kuolemaansa..”)
21. Isä meidän laulettuna: virsikirjan numero 805a
22. Herran rauha | *23. Agnus Dei
24. Ehtoollisen vietto (sen aikana virsi 300 Jeesuksen muisto ihana)
25. Kiitosrukous virsi 49 Nyt, Herra, rauhaan mennä saan
*27. Siunaus *28. Päätösmusiikki ja ristikulkue Messun päätteeksi järjestetään pieni teehetki seurakuntasalissa.


Ja muistopäivän messua toimittivat

Urkuri: Santeri Siimes
Lukija: Esko Miettinen
Vastausmusiikki: Elias Mustonen ja Olavi Seppänen

Avustavat papit: Sanna Uusitalo, Eeva Tikka, Veli-Matti Hynninen
Selebrantti: Petri Tikka

Messu pidettiin yhteistyössä
Helsingin seurakuntayhtymän oppilaitostyön kanssa.
Teehetkessä Petri Tikka lauloi Satumaa-tangon quenyaksi sekä Tolkienin "Namárie" (Jää hyvästi!).