tiistai 16. maaliskuuta 2010

My Hymn, Now Resound With Thanksgiving

My Hymn, Now Resound With Thanksgiving
translation by Petri Tikka (2010)

Soi, virteni, kiitosta Herran.
Mikko Katila (1863-1924), Siionin virsi 173
1. My hymn, now resound with thanksgiving
to God who is gracious and grand,
yes, mighty and merciful is his right hand.
Whoever to grace fled, believing,
his joy shall forever expand.

2. From death did this good Lord of ours
rise up and defeat it outright.
For sinners he’s done it, he’s won the good fight.
He’s stronger than all of the powers,
his glory’s amazing and bright.


3. Although he is great, high and holy,
the ruler of heaven and earth,
he’ll surely protect his own child of new birth,
he won’t leave me, however lowly.
His gentle care grants me my worth.

4. So I will not fear any dangers,
he’ll carry me in the frontier.
Though narrow and dark, he will make the way clear.
We will go together like rangers,
my helper and guide will be near.

5. On journey, like Jacob, I’ll wrestle
in night with no power to cope,
bereft of all strength, without solace I grope,
as though ground and crushed by a pestle,
defeat brings victorious hope.

6. My hymn, now resound with thanksgiving.
My God is amazing and good,
who for me, the greatest of all sinners, should
have mercy, and one day be giving
more peace than can be understood.
1. Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän on hyvä, armollinen,
on kätensä laupias, voimallinen.
Ken armoonsa turvasi kerran,
on riemuiten muistava sen.


2. Hän, Herramme, kuoleman alta
on noussut ja voittanut sen.
Työn täytti hän puolesta syntisien.
On hänellä voima ja valta
ja kirkkaus ihmeellinen


3. Hän vaikka on näin pyhä, suuri,
ja valtias taivaan ja maan,
ei hylkää hän lastansa halvintakaan,
vaan suojansa antaa kuin muuri.
Näin hellintä hoitoa saan.


4. En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.


5. Kun matkalla Jaakobin lailla
yön ankaran painia saan
ja sielu on uupunut taistelemaan,
niin silti se, toivoa vailla,
on siunattu voittamanaan.


6. Soi, virteni, kiitosta Herran.
Hän aivan on ihmeellinen,
kun suurinta syntistä armahtaen
hän, laupias, lahjana kerran
suo rauhansa taivaallisen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti