Jumalan rakkauden laajuus ristillä

SAARNA LÄHIMMÄISEN SUNNUNTAINA JA RISTINPÄIVÄNÄ 14.9.2025 
Riihimäen Keskuskirkossa 
pastori Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! 

Saarnaan tänään apostoli Johanneksen ensimmäisen kirjeen lukukappaleesta, jonka lauloin (isäni Kari Tikan sävellyksenä). Saarnani aiheet ovat Johannekselta nousevat ajatukset ristintyön ja Jumalan rakkauden laajuudesta sekä ristinmerkki rukouksen tapana. Palaan saarnan lopuksi lyhesti vielä siihen, miten nämä ajatukset liittyvät laupiaaseen samarialaiseen (joka on päivän evankeliumi). Laulamassani isäni laulussa oli vain osa apostoli Johanneksen sanoista ja on hyvä ehkä kuulla joka tapauksessa kohta uudestaan. Kun nyt kuuntelemme, voi samalla miettiä, miten lukukappale koskettaa minua ja meitä: mihin se kutsuu meitä seurakuntana, mitä se kertoo kullekin sydämessä, miten se rohkaisee rukouksessa pysymiseen.

1. Joh. 4:7–12

Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, luvusta 4

Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

Syy, miksi haluan saarnata tästä kohtaa tänään on se, että lukukappaleen aihepiiri eli Jumalan olemus rakkautena on itselleni rakas ja tärkeä. Toinen syy on se, että tänään 14.9. on kirkon perinteessä ristinpäivä. Sitä vietetään katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, mutta sen muistaminen ei ole kiellettyä luterilaisuudessakaan. Risti ansaitsee oman juhlansa pitkänperjantain lisäksi. Se, että lähimmäisen sunnuntai osuu tänään ristinpäivään, on sopivaa. Kertoohan päivän lukukappale toisaalta Jumalan rakkaudesta, hänen lähimmäisyydestään. Toisaalta Johannes puhuu siitä sovituksesta eli ristintyöstä, jolla Herra Jeesus osoitti läheisyytensä todeksi vaikeimmassakin tilanteessa.

Noin 13 vuotta sitten joulun jälkeisinä päivinä mietin ja olin huolissani pelastukseen ja ihmisten tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Olin eri vaiheiden kautta alkanut luottaa siihen, että Jumala hoitaa omien läheisten ja muiden tuntemieni ihmisten tulevaisuuden hyvään. Mutta entä muut ihmiset? Onhan jokin rakas aina jollekulle, ainakin ollut. Kysyin vastausta Jumalalta: hoitaako Jumala lopulta jokaisen ihmisen yhteyteensä Kristuksen tähden, uskosta osallisena?

Vastaus, jonka sain, liittyi juuri Jumalan olemukseen rakkautena sekä ristintyöhön eli asioihin, joista apostoli Johannes puhuu. Koin, ettei Isä Jumala antanut Poikansa kuolla vain mahdollisesti pelastaakseen meidät ihmiset. Ristillä Isä ei tuominnut, vaan rakasti, rakasti, rakasti ja armahti. Ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus, koki kaikki esteet ja lukot, jotka tekevät luottamuksen ehdottomaan rakkauteen vaikeammaksi tai jopa mahdottomaksi. Lopulta Pyhä Henki, uskon antaja, osallistuisi ristintyöhön tuomalla luottamuksen täysin rakastavaan Jumalaan jokaiselle. Jumala saavuttaa päämääränsä, yhteyden luomisen, oman rakkautensa eli Pyhän Hengen kautta.

Tällaista luottamusta olen sittemmin ihmetellyt. Myös juuri esitarkastuksen läpäissyt väitöskirjani koskee lukukappaleen aiheita eli Jumalan rakkautta Pojassaan. Väitöskirjani on englanniksi, mutta sen otsikko suomeksi olisi suurin piirtein: Pyhä Kolminaisuus ja kaikkien pelastuminen – tutkimus Jumalan tunteet ylittävästä rakkaudesta. 1. Johanneksen kirjeessä apostoli julistaa, että Jumala on rakkaus. Se on juuri usein niin vaikeaksi koetun kolminaisuusopin yksinkertainen tarkoitus. Taivaan Isä rakastaa Poikaasa, Jeesusta, ja samalla sinua ja minua omina lapsinaan, juuri niin kuin omaan Poikaansa. Isä rakastaa meitä Pyhässä, rakastavassa Hengessään, joka ei ole vähempi kuin hän itse. Niin kuin apostoli kirjoittaa: ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.”

Jumala on itse rakkaus. Hän rakastaa ehdoitta, ei ensin odottaen meidän tekojemme ja rakkauttamme. Silti sitä lähes väistämättömästi ajattelee, että tuskin Jumalan suuri rakkaus koskee minua. Yleinen totuus Jumalan suuresta rakkaudesta ei välttämättä kolahda tunnetasolle. Ei ehkä ole tavatonta miettiä, mitä tarkoittaa, että Jumala rakastaa ”meitä”, kuten lukukappalekin puhuu. Miten voin vajavaisuudessani tai murheissani olla niitä ”meitä”, jonka Jumala haluaa sovittaa kanssaan kokonaan? Olenko minä todella niitä ”meitä”, joille Jumala tahtoo antaa armon tai uuden, uudistuvan elämän? Sisimmässä voi liikkua myös vahvuuden mietteet: en tarvitse Jumalaa, en rakkautta, pärjään omana itsenäni; en kuulu noihin ”meihin”, jotka hakevat tukea yläkerrasta.

”Me” ei ole tarkasti määritelty sana ja helposti voi kokea tuon sanan kuullessaan ulkopuolisuutta. Sekä kirkossa usein käyvä että harvoin täällä vieraileva voi kokea, ettei kuulu joukkoon, ”meihin”. Puhuessaan Jumalan rakkaudesta apostoli Johannes laajentaa kuitenkin kohteen muuksikin kuin vain ”meiksi”. Jumala ei rakasta vain meitä eikä antanut Poikaansa vain jonkun tietyn joukon syntien sovitukseksi. 1. kirjeensä toisessa luvussa apostoli kirjoittaa Vapahtajasta: ”Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” Voin kokea ulkopuolisuuden tuntua seurakunnasta ja uskosta eri syistä. Voin kokea, että pärjään ihan hyvin päivittäin ilman Jumalaa. Tuskin kuitenkaan olen olematta osa maailmaa. Tuskin olen olematta ihminen – kuten Jeesuskin oli ja on. Jumala rakastaa koko maailmaa eikä vain yleisesti vaan ihmisenä ihmisten keskellä. Jumala ei ole jokin muu kuin Jeesus. Jeesus on ristillekin asti suostuen osoittanut että sinä ja minä olemme rakastettuja, Jumalan huolenpidossa, hänen kutsumiaan, tuntuipa itsestä miltä tuntui ja vaikka vastustaisinkin häntä.

Ja koska Jumala rakastaa maailmaa ja antoi Poikansa koko maailman hyväksi, ei ole syytä kuvitella, että Jumala rakastaisi vain uskovia, vain seurakuntaa, vain kirkkoa. Jumala ei myöskään välitä vain niistä, jotka joskus tekevät oikein tai ajattelevat oikein eikä myöskään vain niistä, jotka kokevat itsensä heikoiksi. Jumalan rakkaus kuuluu jokaiselle ihmiselle lähtökohtaisesti – niin heikolle kuin vahvalle, niin syntiselle kuin hurskaalle, niin uskovalle kuin ateistille. Näin myös Jeesus opettaa vuorisaarnassaan: Isä Jumala ”antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” Sekä sateen tuoma kasvu että auringon tuoma lämpö kuuluvat myös niille, joille emme haluaisi hyvää – niille, joita kohtaan meillä on vaikeita tunteita syystä tai syyttä. Eikä vain tällainen maallinen hyvä ole Luojana aie, vaan Jumalan oma Poika on tuonut pelastuksen kaikkein hankalimmallekin tapaukselle – mukaan lukien minulle, joka en ole aina helppo.

Jumala ei muuksi muutu, vaikka meistä on moneksi ja meissä kussakin on monta puolta. Jumala arvostaa jokaista ihmistä ja vahvistaa itse kutakin kohti hyvyyttä, jakaen armoaan ilman rajaa jokaiselle. Raamattu yleensä ja myös päivän lukukappale painottaa sitä, että Jumalan rakkaus on pelkästään armoa: ansaitsematonta rakkautta meidän osaksemme. Johannes sanoo: ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” Kun Johannes myös todistaa, että Jumala on rakkaus, se tarkoittaa samalla sitä, että hän on myös armo: Jumala osoittaa rakkautta meitä kohtaan ansioista riippumatta, ehdoitta.

Sana ”armo” voi kuitenkin luoda joskus väärän mielikuvan. Jumala ei ole ensisijaisesti tuomari, joka armahtaa syyllisen, vaan Isä, joka on hyvä lapsilleen. Armo ei edellytä arvottomuuden kokemusta, häpeän taakkaa. Hyvä vanhempi arvostaa lapsiaan joka tilanteessa ja ajattelee myös kasvun paikkoja ja virheitä lapsen hyvän kannalta, ei omien reaktioidensa viemänä.

Kaiken kaikkiaan: Jumalan rakkaus on ehtoja vailla, kaiken luovaa, parannukseen ja pelastukseen johdattavaa. Päivän lukukappale puhuu kuitenkin myös Jumalan rakkauden soveltamisesta. Vaikka puhuisin suurin sanoin Jumalan rakkaudesta, jos en osoita sitä käytännössä toisille, en saa enkä oikein voi sitä uskoa itsellenikään. Siitä, mikä on kalleinta ja arvokkainta, ei saa tulla kenenkään yksitysomaisuutta. Mutta miten voimme osoittaa näin suurta, näin ääretöntä rakkautta toisille, jos sitä on hädin tuskin mahdollista uskoa todeksi? Ja miten opin rakastamaan ilman ehtoja, kuten Herra, kun vaikeat tunteet näyttävät olevan väistämättä osa ihmisen eloa?

Helpottava tekijä on se, että Jumalan rakkauden osoittaminen toisille ei edellytä jotakin suureellista. Se on kasvamista askel askeleelta Kristusta seuraten, häntä kuunnellen. Rukous on se, mistä kaikki alkaa. Ja rukouksen ei tarvitse olla mielen sisäistä suoritusta. Se voi olla varsin konkreettista. Helpoin tapa siihen on tehdä ristinmerkki. Se on itsessään rukous, joka samalla suuntaa meidät kohti lähimmäistä. Kun teet ristinmerkin, siunaat ensin pään ajatukset, sitten sydämen tunteet ja lopulta kätten työt. Päästä laskeudutaan sydämeen ja sydämestä kätten tekoihin ja ihmisestä tulee yksi kokonaisuus. Samalla ristinmerkki muistuttaa Kolminaisuudesta, sillä ristinmerkki voidaan tehdä kolmella sormella: peukalo, nimetön ja keskisormi. Kaksi jäljelle jäävää sormea muistuttaa Kristuksen ihmisyydestä ja jumaluudesta.

Ristinmerkki on osa luterilaista perinnettä ja Luther kehotti jokaista kristittyä alkamaan päivän ja päättämään illan ristinmerkillä sanoen ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun”. Messussa voi tehdä ristinmerkin esimerkiksi joka kerta, kun Isä ja Poika ja Pyhä Henki mainitaan. On tunnettua, että monet urheilijat maailmalla harrastavat ristinmerkkiä. Ristinmerkki on ollut kirkon alkuvuosisadoista asti ollut osa uskomme toteutumista.

Kristuksen risti on se paikka, jossa Jumala osoitti myötätuntonsa koko maailmaa kohtaan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa. Jumala ei ole ihmisenä kaukana yhdestäkään meistä eikä ole mitään niin vaikeaa tilannetta, ettei hän ymmärtäisi, armahtaisi tai kuulisi meitä. Hänelle, joka pitää huolta varpusistakin, ei pieninkään pyyntö ole merkityksetön: ja pienten pyyntöjen esittäminen vähentää stressiä ja pitää meidät nöyrinä.

Jeesus on kirkon perinteen mukaan itse laupias samarialainen, joka parantaa haavoittuneen ihmisen. Hänelle jokaisen sielu, ruumiis ja henki on kaikkineen aina tärkeä. Evankeliumissa mahdollisesti samaan kansaan kuuluvat, korkeassa asemassa olevat uskonnolliset ihmiset hylkäsivät sen, jolta ryöstettiin kaikki. Vieras, muukalainen, toisen uskonnon ja kansan jäsen eli samarialainen pelasti ja hoiti kuntoon omilla varoillaan sen, joka olisi muutoin menettänyt kaiken. Juuri tällä tavoin se, joka tuntuu usein kaikkein vieraimmalta eli Jumala onkin lähimmäinen, lähellä, auttamassa koko ajan, vaatimatta vastalahjaa. Jeesus on Jumala, hän on laupias samarialainen.

Jeesus paransi näkyvästi täällä kulkiessaan, mutta samalla tavoin ja entistäkin laajemmin hän parantaa edelleen kirkon ja meidän sen jäsenten kautta. Tehkäämme rukouksin ja ristinmerkin voimistamana Kolminaisuuden rakkaus näkyväksi. Pyytäkäämme seurakunnalle niitä armolahjoja, joita tarvitsemme tuodaksemme Jumalan rakkauden ympärillemme ja Riihimäelle. Muistakaamme edelleen myös erityisesti Riihimäen huumeiden käyttäjiä. Kun Kristus siunaa päämme ja sydämemme, kun me yhdistymme häneen ristinmerkin kautta, meistä tulee samalla hänen kätensä täällä maan päällä.

Jatkakaa rukousta, tuntuipa miltä tuntui. Te tulette kantamaan hyvää hedelmää.

Luottamuksen valo

 

Hallelujasäe

Iloitkaa, hurskaat! Iloitkaa Herrasta,
ylistäkää hänen pyhää nimeään!

Ps. 97:12

Matt. 17:1–8

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
    Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

"Luottamuksen valo"
saarna Riihimäen Keskuskirkossa kirkastussunnuntaina 3.8.2025 
pastori Petri Samuel Tikka +

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!
Sanon muutaman kerran: ylistetty... toistakaa perässä: Olkoon hän...

Pyhäkoulu on nyt tiedossa lapsille ja lapsenmielisille. Pyhäkoulua vetää Helena Syrjälä. Häntä voi seurata tuonne toimituskappeliin.

Tahdon tässä saarnassa puhua rukouksesta, keskustelusta Herran kanssa, hänen kuuntelemisestaan. Tahdon, että voimme miettiä, mihin se kutsuu meitä ja miten se voi muuttaa meitä. Uskon, että Herra Jeesus haluaa luoda meihin luottamuksen ilmapiirin, sellaisen, joka vallitsi kirkatusvuorella hänen ja Vahan testamentin merkkihenkilöiden Mooseksen ja Elian välillä. Apostoli Pietari halusi tähän ilmapiiriin varsin innokkaasti mukaan: hän halusi keskustella yhtä avoimesti ja tuttavallisesti Herran kanssa kuin pyhät. Kuulemme kuitenkin evankeliumissa ja Raamatussa muutenkin ohjeita siihen, miten pyhän luottamuksen, rukouksen ilmapiiriin päästään ja mitä se tarkoittaa.

Se, miten päädyin ajattelemaan rukousta ja kirkastusvuorta tältä kannalta liittyy siihen, että keskustelin äskettäin puhelimessa erään hyvän ystäväni kanssa rukouksesta. Mietin jälleen kerran sitä, että Raamatussa, etenkin itse Herralla Jeesuksella, on paljon käsittämättömän suuria lupauksia rukouksesta. Yksi suurimmista Vapahtajan lupauksista löytyy Markuksen evankeliumin luvusta 11: ”Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.” (Mark. 11:24) Helposti nämä sanat ohitetaan, harvoin niistä saarnataan ilman lukuisia tarkennuksia. Sisältöä sanoille jää vähän jos ollenkaan. On kuitenkin väärin pitää pieninä Herran sanoja, joihin messussakin me aina eri tavoin keskitymme. Onhan tämänkin päivän evankeliumin keskiössä kaikessa ihmeellisyydessään se, että Jeesuksen kanssa keskusteltiin, häntä kuunneltiin, hänen kanssaan halusivat viettää aikaa sekä taivaan kansalaiset että maanpäälliset opetuslapset. Ja mitä muuta rukous onkaan kuin keskustelua Jeesuksen kanssa, sillä onhan Jeesus kristillisen uskon mukaan Jumala. Kirkastusvuori, kuten monet muut näyt, todistavat, että Jeesus on maan päällä kanssamme kulkeva Herra ja Luoja. Siksi hänen lupauksensa ja kehotuksensa rukouksesta ovat painavaa sanaa.

Kun puhuin rukouksesta olevista suurista lupauksista ystäväni kanssa, tuli mieleen sanoa hänelle, että mielestäni Jeesus haluaa suurilla lupauksillaan rukouksesta rohkaista meidät luottamukseen. Hän haluaa luoda luottamuksen ilmapiiriä suhteessa taivaalliseen Isäänsä. Me voimme todistaa monia merkityksellisiä tapahtumia, jotka kaikki viittaavat Jumalan hyvyyteen: uuden elämän syntymistä, rakkautta puolisoiden välillä, uskon syntymistä, ihmeitä, parannuksentekoa, häpeästä vapautumista, profetioita, lohdutusta, paranemista, armon kosketusta ja monta muuta suurta rukousvastausta. Hyvistä merkeistä on aina syytä kiittää. Ilman luottamuksen ilmapiiriä Jumalan rakkauden merkit jäävät kuitenkin vaille merkitystään. Siksi ne helposti unohtuvatkin, kun tarkoitettu ilmapiiri jää pois mielestä. Kaikkien ihmeellisten merkkien on tarkoitus lujittaa rakkauttamme ja lapsenomaista luottamusta Isään Jumalaan, Poikaan Jeesukseen sekä Herraan ja eläväksi tekijään, Pyhään Henkeen. Kaikki hyvä, mitä koemme, kaikki hyvä, mikä kasvattaa luottamusta, kasvattakoon luottamusta yksin Pyhään Kolminaisuuteen ja hänen mahdollisuuksiinsa.

Puhuessani ystäväni kanssa siitä, että luottamuksen ilmapiirin luominen on Jeesuksen suurten rukouslupausten tarkoitus, ystäväni viittasi kummallekin meistä uudella tavalla Jeesuksen maallisen taivalluksen viimeisiin sanoihin Luukkaan mukaan: ”Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: 'Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.' Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.'” (Luuk. 23:46) Ystäväni viittaus teki minuun vaikutuksen. Jeesuksen viimeinen sana ristillä liittyy kirkastussunnuntaihin, sillä kirkastuvuorella Jeesus, Mooses ja Elia keskustelivat Luukkaan evankeliumin mukaan Jeesuksen lähtemisestä, alkukielellä hänen eksoduksestaan. Kuten Mooses, Messias tulisi vapauttamaan koko kansan orjuudesta kohti luvattua maata. Jeesus tekisi sen ristillä, ylösnousemuksella ja taivaaseen astumisella. Mutta mikä oli se näissä tapahtumissa oleva kirkas voima, jolla Jeesus vapautti iloon ja toivoon kaikki ihmiset? Herran viimeisten sanojen perusteella se voima oli ilmeisesti täydellinen ja varaukseton luottamus taivaalliseen Isään. Kuolemassakin ja häpeässä Jeesus luotti Isän hyvyyteen psalmin sanoin, jotka olivat vanha juutalainen iltarukous, jo äiti Marialta opittu. Ja olennaista on huomata, että kun Jeesus uskoi henkensä Isän haltuun, hän ei ajatellut vain itseään. Hän uskoi kaikkien Messiaana ja kuninkaana samalla jokaisen ihmisen Isän haltuun, myös ne, jotka eivät Vapahtajan toisten ristin sanojen mukaan ”tiedä mitä he tekevät” (Luuk. 23:34) murhatessaan rakkauden ja sen Herran.

Tahdon ihmetellä sitä, kuinka Vapahtajan viimeiset sanat ennen ylösnousemusta ovat tuoneet maailmaan kaikesta poikkeavan luottamuksen ilmapiirin, kirkkaan ilmapiirin, kirkastuspäivän, joka ei kestä vain hetkeä ja hyvissä tunnelmissa. Jeesuksen luottamus kantaa muuttumattomassa myötätunnossa suurimmankin häpäisyn, jota toiset saavat aikaan. Herran luottamus Isään ei katkea epätoivon, oikeudenmukaisen vihan ja tuskan keskellä – täytenä ihmisenä hän itse tunsi nämä kaikki tunteet. Herran armollinen luottamus on ilmapiri, johon jokainen ihminen, myös jokainen meistä läsnäolijoista ja kuulijoista, voi ja saa varauksetta liittyä. Ei ole mitään niin suurta tuskaa ja vaikeutta, ettei Vapahtaja kuulisi sitä, hän tietää läpikotaisin sekä uhrin tuskan ja vihan että pahantekijän armon tarpeen. Koko ihmisyyden valtavien ja ristiriitaisten ja kostoonkin vievien tunteiden keskellä hän ei romahda, vaan uskoo itsensä ja jokaisen ihmisen, jokaisen meistä, Isän Jumalan täydelliseen rakkauteen. Herran luottamus on luottamusta, jota ei tarvitse itsestään puristaa, kun ei näe koko kuvaa eikä voikaan. Jokaisella on oma näkökulma: ei saa esimerkiksi odottaa lauhkeutta siltä, joka on kärsinyt. Herra Jeesus näkee kuitenkin kaikki näkökulmat ja luo itse luottamuksen Luojaan ja hänen antamaansa elämään syvimmässä tuskassa ja kauhussa, ristillä. Vapahtajan pyhä luottamus on luottamus, joka tekee rohkeaksi ja antaa Jumala-keskeisen varmuuden. Se on luottamusta siihen, että rukoukset kuullaan. Se on luottamusta ylösnousemukseen, pääsiäiseen, ei vain itselleen, vaan kaikille, syntisemmällekin, minullekin. Sellaista on luottamus, jota kaikkein Pyhä Kolminaisuus mielellään jakaa ja jonka hän jokaiselle pyytävällä lahjoittaa.

Maailmassa omat ja toisten yritykset ja erhedykset äärimmäisen helposti nakertavat luottamuksen ilmapiiriä, etenkin, jos niin sallimme. Sosiaalisesta mediastakin päätellen vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Jos luottamus toisiin ihmisiin rapautuu, helposti katoaa myös usko meidän ihmisten Luojaan ja hänen tekoihinsa. Mutta juuri siksi, jotta ei eri tavoin luhistuta tai rapauteta ympäristöä omavoimaisuudella tai katkeruudella, on tärkeää aina anoa pyhää luottamuksen ilmapiiriä. Ja kuulemamme evankeliumi antaa luottamuksen löytymiseen itse asiassa ratkaisevan vihjeen lopussaan: ”Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.”

Ortodoksisessa perinteessä opetetaan rukousta, johon monet kristityt ovat mielellään tarttuneet ja joka edistää Jeesuksen jatkuvaa näkemistä. Rukous on ns. Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Rukouksen tarkoitus on kiinnittää sydämen katse yksin Jeesukseen, kuten kuulimme: ”he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.” Huolia, iloa ja muita tunteita ei kielletä, ei epätoivoa, ei vihaa, ei mitään: mutta kaiken sallitaan olla ja annetaan ne Jeesuksen nimeä toistaen Jumalan haltuun. Jeesusken rukous onkin yksinkertaisimmillaan hiljaista huokausta: hengittäen mielessään sanoen Jee-sus. Jeesuksen nimeä tai pyyntöä, ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua”, voi toistaa jatkuvana, vaikka erilaisina luppohetkinä. Tietoisesti kun Herran nimeä toistetaan se lopulta muuttaa ihmistä. Jeesuksen nimi tuo luottamuksen, rauhan ja ennen kaikkea pyyteettömän rakkauden lähimmäiseen.

Meidät on siis kutsuttu katsomaan Jeesusta, kiinnittämään sisimpämme ajatus ja huomio yksin häneen. Hän hoitaa kaiken muun. Kuulemassamme evankeliumissa Isä Jumala puhuu suoraan ja kutsuu katsomisten lisäksi kuulemiseen. Isä sanoo: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Meidän tulee kuulla Jeesuksen viimeisiä sanoja, mutta myös ensimmäisiä sanoja ylösnousemuksen jälkeen: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Jeesus puhui Magdalan Marialle, joka ihmetteli haudan suulla, mihin Herran ruumi oli viety. Maria tunnisti Jeesuksen kun hän puhutteli tätä nimeltä: ”Maria”. Jeesus kutsuu meidätkin nimeltä elämämme raunioilla, joilla epätoivoisesti etsimme rauhaa. Me emme toista vain Herran nimeä: hän toistaa meidän nimeämme lämpimässä rakkaudessa meitä kohtaan ja kutsuu meistä jokaista yhä syvemmin yhteyteensä. Jeesus viitoittaa meille elämämme suunnan ja antaa siihen vihjeitä, etenkin kun olemme valmiita kuuntelemaan myös toisten kilvoittelijoiden neuvoja ja profetioita.

Rukouksen voimasta on sanonut osuvasti evankelista Corrie ten Boom, joka pelasti toisen maailmansodan aikana juutalaisia kansallissosialistien vainoilta Corrie sanoo: ”Ihmeellinen asia rukouksessa on se, että jätät maailman, jossa et voi tehdä jotakin, ja astut Jumalan valtakuntaan, jossa kaikki on mahdollista. Hänen erikoisuutensa on se, mikä on mahdotonta. Mikään ei ole liian suurta hänen kaikkivaltiaalle voimalleen. Mikään ei ole liian pientä hänen rakkaudelleen.” Olen puhunut aiemminkin tässä kirkossa ja muuallakin herätyksestä ja kehottanut rukoilemaan sen vahvistumista. Uskon, että Pyhä Henki on liikkeellä vahvasti ja kääntämässä sydämiä Jeesuksen puoleen. Haluaisin kuitenkin kehottaa tänään meitä johonkin vielä tarkempaan, jotta voimme käytännöllisesti soveltaa sitä, mitä olemme kuulleet tänään. Mikään ei ole mahdotonta hänelle, joka on kuollut kaikkien asemassa. Olen aloittanut rukouskampanjan, ja monet ovat jo alkaneet rukoilla sitä, että huumeiden käyttäjät Riihimäellä kokisivat vahvasti Jeesuksen rakkauden. Näin myös tehdään Sanan ja rukouksen illoissa tässä kirkossa. Kaikkia käytännöllisiä tukijärjestelmiä tarvitaan, mutta useimmiten on niin, että vain Jeesus tai rakastuminen tai kummatkin vapauttavat ihmisen huumeista tai alkoholista tai vastaavista vääristä lääkkeistä tuskaan. Addiktio on kova voima, mutta Herralla on valta. Rukouskampanja jatkuu ainakin 10.8. asti, mutta aikeissa on jatkaa aktiivista rukousta pidempään. Kutsun teitä kaikkia mukaan kiittämään Raamatun mukaisesti kaikista ihmisistä, myös niistä, joilla on tällä hetkellä vaikeaa. Herra ei hylkää ketään. Niin kuin monta läheistä vaikeasti menettänyt Sirkka-mummini aina sanoi: kukaan rukousten lapsi ei joudu hukkaan.

Nähdäkseni Raamatun perusopetuksiin kuuluu se, että seurakunnan tulisi oikeastaan kasvaa yhteisen rukouksen linnakkeeksi. Jokaisella on omat tapansa rukoilla, jokaisella on omat armolahjansa, kaikki kasvattaa yhdessä kirkkoa, jonka Herra on perustanut maailman pelastuksen ja paranemisen satamaksi. Me emme saa vähätellä rukouksen voimaa ja luottamuksen lahjaa, sillä ne on vahvistettu Jeesuksen viimeisellä sanalla ja tuotu osaksi henkilökohtaista elämäämme yksi kerrallaan - jo hänen ensimmäisellä sanallaan Magdalan Marialle. Meidän tulee levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua, erilaiset kristityt yhdessä, kunnes maailma uskoo Jeesukseen Jumalan Poikana, joka ymmärtää kaiken ja parantaa niin sielun kuin ruumiinkin. Teidän jokaisen rukoukset ovat tärkeitä, olennaisia!

Se, että näkee toivon pimeimmissäkin hetkissä, nousee siitä, että uskoo Pyhän Hengen voimaa uudistaa kaikki Kristuksessa. Vaikka meidän pitää olla lyhyellä tähtäimellä realisteja, pitkällä tähtäimellä mitään muuta ei olekaan kuin luottamus Isään. Koin kerran miettiessäni läheisten ja kaikkien ihmisten lopullista tulevaisuutta näyn ristisä ja Kolminaisuudesta. Koin Isän Jumalan sanovan, ettei hän sallinut oman Poikansa kuolla vain mahdollisen pelastuksen tähden. Kerran Pyhä Henki toteuttaa Isän aikeen, joka tuli ilmi Pojassa: poistaa kaikki pimeys, kaikki kipu, kaikki synti, joka estää yhteyttä häneen. Jos elämme kirkastusvuoren valossa, se valo on valo, joka loistaa Golgatalla: Jeesus on uskonut Isän käsiin jokaisen ihmisen.

Hengen täysi malja - saarna 13.7. Riihimäen Kappelikirkossa

Isenheimin alttaritaulu (Matthias Grünewald)

Saarna 13.7.2025 Kappelikirkko, Riihimäki, iltamessu klo 18

Petri Samuel Tikka +

Luuk. 6:36–42

Jeesus sanoi:

    ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”

    Hän puhui heille vielä vertauksin:

    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.

    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Eräs viisaus kertoo, ettei parannusta voi tehdä ikinä toisen puolesta. Ehkä sitä Jeesus tarkoittaa sanoillaan, jossa hän kehottaa ensin ottamaan hirren omasta silmästä. Emme saa vertailla omia ja toisten syntejä ja kuvitella itseämme näin paremmaksi. Jos mittaamme toisille ankarasti, kannamme ankaraa, kovaa painolastia. Kristityllä on näin ollen kaksi keskeistä tehtävää: toisen näkeminen armollisesti ja itsensä näkeminen realistisesti.

Toisaalta, kuten kirjalija G. K. Chesterton on sanonut: enkelit osaavat lentää, koska he ottavat itsensä kevyesti. Emme saa jumittaa omiinkaan synteihimme, sekin on eräänlaista raskasmieleistä itsekeskeisyyttä. Kilvoitteleva kristitty voi saavuttaa hengellisen ylikunnon, joka musertaa. Kun meitä kutsutaan pitäytymään Herran käskyissä, ennen kaikkea armahtamisessa, meillä ei ole lupaa julistaa tuomiota itsellemmekään. Tuomiovalta on yksin Herran Jeesuksen.

Ja Herran tuomiovalta on jotakin muuta kuin mitä langennut luontomme eli lihamme helposti kuvittelee. Herra ei ole ankara niin kuin meillä on tapana olla, hän on lempeä ja nöyrä. Täydellinen rakkaus, jonka Jeesuksessa elämme todeksi, karkottaa pelon apostoli Johanneksen mukaan. Me voimme astua rohkeasti tuomiopäivänä esiin, kun panemme kaiken toivomme yksin Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Eihän tuomarimme julista ulkonaisia rangaistuksia, vaan hän muuttaa omantunnon sisältäpäin. Tuomarimme otti syntimme ja synkät tuntomme myötätunnossaan kannettavakseen ristinpuulle asti.

Herra antoi kaiken, koko elämänsä, maailmansa puolesta. Herrassa Jeesuksessa on elämä. Hänen avullaan voimme antaa kaikkemme toisten hyväksi, maailman pelastukseksi. Herra sanoo: ”Antakaa, niin teille annetaan.” Mitä muuta lahjaa voimme saadakaan kuin sitä, että monet saavat uskon, monet kokevat paranemisia, kuulevat Herran äänen. Herätys on lahja, joka kristitylle annetaan, kun hän välittää toisista. Antamiseen saamme voiman vetoamalla jatkuvasti Herran Jeesuksen nimeen. Siihen tuo oivallisen evään Jeesuksen rukouksena tunnettu rukouslause: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Tätä rukousta voi toistaa aina sydämessään ja mielessään, ääneenkin sitä voi harjoittaa.

Päämäärä kristillisessä kilvoittelussa on yhdistyminen Jumalan omaan elämään, osallisuus jumalallisesta luonnosta, kuten Pietari opettaa kirjeissään. Jumala ei anna omaa Henkeään määrämitalla, kuten Sana myös opettaa. Vapahtaja sanoo: ”Kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.” Tämä käsityksen ylittävä päämäärä on runsas mitta, jonka me saamme lahjaksi.  Mutta miten ihmeessä voimme tulla opettajamme, siis Jeesuksen, veroisiksi, osallisiksi hänen elämästään?

Asia tuntuu mahdottomalta, mutta Herran lupaukseen on uskominen. Silloin kun emme ole itsessämme yhtään mitään, me olemme täysi Hengen malja ja voimme kuvastaa Jumalaa toisillemme. Silloin olemme yksin ja kokonaan Isän Jumalan armosta opettajamme Jeesuksen veroisia: armahtajia. Toisten armahtaminen ja rakastaminen ja itsensä kevyesti ottaminen on koko elämän mittainen matka, ja suurimmatkin pyhät tiesivät kuolinvuoteellaan olevansa täysin keskeneräisiä ja ylpeyttä täynnä. Mutta juuri sellaisina he tarvitsevat Jeesusta eniten ja näin myös kuvastavat häntä rukoillen: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä Pyhässä Hengessä. Saman Jeesuksen, jota saamme jatkuvasti rukoilla, voimme tänään meidät nöyränä pitävänä tavalla nauttia: tavallisen leivän ja viinitilkan hahmossa mutta juuri niin hänen todellisen ruumiinsa ja todellisen verensä nauttien.