Jumalalle on kaikki mahdollista

SAARNA RAJAMÄEN KIRKON MESSUSSA 19.7.2020 klo 18 
Petri Samuel Tikka

♫ Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua. ♫

(Ps 50:14-15, päivän hallelujasäe; isäni Kari Tikan sävel)

Mark. 10: 17-27

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.” ”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.

Kuva on Heinrich Hofmannin käsialaa

Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Hyvät ystävät,

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty!

Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu

Kysyjä kysyy: ”...mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Tyhmiä kysymyksiä ei ole, näin sanotaan. Vapahtaja ei torju kysymystä, vaikka kysymyksenasettelu on sinänsä mielenkiintoinen. Kuulostaa siltä kuin kysyjä haluaisi hankkia ikuisen elämän itselleen samalla tapaa kuin omaisuutta voi hankkia. Jotain tehdään, jotta jotain voitaisiin saada. Taustalla lienee jonkinlainen usko työmoraaliin. Työtä tekemällä voi ansaita vaikka ikuisen elämän! Tietysti tässä tapauksessa on kysymys hyvien tekojen tekemisestä eikä mistä tahansa työstä. Periaate on kuitenkin sama. Työmies on palkkansa ansainnut – hyvien tekojen tekijä ikuisen elämän.

Ikuinen elämä on kuitenkin sinänsä hyvä tavoite. Se tarkoittaa elämää, jolla on merkitys, elämää, joka kestää. Se on elämää, joka pysyy, vaikka elämän perusrakenteet hajoaisivat. Vaikka terveys menisi, vaikka raha loppuisivat, vaikka ruokaa ei saisi ja vaikka läheiset lähtisivät, jokin kestää. Se, mikä jää jäljelle, on ikuinen elämä. Se on elämää, joka kestää kaiken läpi, ”vaikka vuoret järkkyisivät” (Jes. 54:10). Ruokaa voi kasvattaa, rahaa hankkia, terveyttä vaalia, ystävyyttä ylläpitää. Jokin kuitenkin kestää myös kaiken tuon horjuessa. Se, mikä kestää, on ikuinen elämä.

Se, mikä ei pysy lopullisesti, on hyvinvointi, jonka voi hankkia omin keinoin. Esimerkki siitä on rikkaus. Rahalla ei voi hankkia itselleen mielekästä tai kestävää elävää. Taloudellisen vaurauden lisäksi kaikki hyvinvointi on hyvin häilyväistä ja olosuhteista riippuvaista. Tästähän on koettu välähdys korona-aikana. Se, mikä on koettu varmaksi, ei olekaan itsestäänselvää. Valitettavasti myös rahallinen auttaminen on käynyt vaikeammaksi, koetusti tai todellisesti. Kaikkein lamauttavinta on viime kädessä ollut pelko nykyhetkestä ja huoli tulevaisuudesta. Tai jopa huoli toisten huolesta. Niin kuin Sirak, jota vanha kansa luki apokryfikirjoista, opettaa: ”Murehtimiseen on moni kuollut...” (Sir. 30:23) (Ks. myös Matteus 6:26)

Ja hyvä kysymys

Mikä antaa murheiden ja pelkojen ja oman turvallisuuden takaamisen keskellä turvan? Millaista on elämä, joka kestää kaiken läpi, nyt ja ikuisesti? Missä on turva? Tällainen on sydämen pohjasta nouseva kysymys – nykyään ja ennen. Samaa kysyi oikeastaan rikas mies Jeesukselta. Hän halusi periä, saada omakseen, ikuisen elämän. Vaikka hän yritti saada sitä omilla teoillaan, omin avuin, silti tavoite – turva Jumalan luona – ei ollut väärä. Jumalan Poika katsoi häneen rakkaudella, ymmäryksellä. 

Miehen ongelma oli siinä, että hän luotti omaan rikkauteensa. Tämä ei tarkoita pelkästään hänen näkyvää, maallista omaisuuttaan. Rikas mies luotti myös siihen rikkauteen, jota hän oli hankkinut tekemällä hyviä tekoja. Huoli omasta, ikuisesta tulevaisuudesta oli saanut hänet käpertymään itseensä – sekä omiin hyviin tekoihinsa että vaurauteensa. Rikashan voi pitää varallisuuttaankin osoituksena siitä, että on elänyt oikein, hyvää ja säästeliästä elämää. Sehän varmistaa auttamisen myös tulevaisuudessa. Mies etsi turvaa Jumalalta, kokosi aarteita taivaaseen. Samalla hän kuitenkin jäi kiinni itseensä, omaan hyvyyteensä.

Eräs kirkon ensimmäisten vuosisatojen opettaja, Hilarius Poitierslainen, selittää evankeliumin erittäin osuvasti. Hän kirjoittaa 300-luvulla näin: ”Nuori mies tuli ylimieliseksi lain noudattamisen kautta. Hän ei huomannut, että lain täyttymys on Kristus. Hän oletti, että voisi tulla vanhurskaaksi tekojen avulla. Hän ei ollut tietoinen siitä, että Jeesus oli tullut Israelin huoneen kadonneita lampaita varten, eikä siitä, että laki ei voinut pelastaa paitsi vanhurskauttavan uskon kautta. Hän kysyi kysymyksiä lain Herralta ja ainoasyntyiseltä Jumalalta ikään kuin tämä olisi tavallinen lakiin kirjoitettujen säännösten opettaja. Siksi Herra hylkäsi tämän teennäisen uskonilmaisun, sillä kysymys esitettiin hänelle ikään kuin hän olisi pelkkä lainopettaja. Hän vastasi: 'Miksi kutsut minua hyväksi?' Tehdäkseen tiettäväksi kuinka paljon hänet kuului tunnistaa ja tunnustaa hyväksi, hän julisti: 'Kukaan ei ole hyvä paitsi Jumala yksin.' Hän ei olisi hylännyt hyvyyden määritettä,

jos se olisi osoitettu hänelle Jumalana.” Näin kirkkoisä Hilarius. [Käänsin englanninkielen kautta kirkkoisien Markuksen evankeliumin tulkintojen kokoelmateoksesta.]

Evankeliumin selitys on osuva. Jeesus, Jumalan ikuinen Poika, ei ole vain lainopettaja. Hänhän ei vain opeta, mikä on hyvää, hän ei vain osoittele tietä taivaaseen. Hän itse on Hyvä. Hän itse itsessään on tie Isän luo. Niin kuin Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Rikkaan miehen ei olisi tarvinnut katsoa omaa rikkauttaan, olkoonpa se hyvien tekojen aarreaittaa tai omaa maallista hyvinvointiaan. Itse ikuinen elämä, itse ikuinen turva, oli suoraan hänen edessään, katsoi häntä, rakasti häntä. Hän on aarre taivaassa. Jeesus kehottaa luopumaan kaikesta muusta paitsi hänestä. Turva, taivaallinen aarre, on yksin Jeesus. Meidän ei tarvitse turvautua maalliseen hyvinvointiimme eikä hyvien tekojemme aarreaittaan. Jeesus on todellinen aarrekammio, ikuista hyvyyttä pullollaan.

Jeesus on ikuinen elämä

Ikuinen elämä on Jeesuksen suhdetta meihin ja meidän suhdettamme häneen Pyhässä Hengessä. Ikuinen elämä on sitä, että Jeesus katsoo meihin, rakastaa meitä. Ikuinen elämä ei ole jotakin, joka hankitaan tai peritään. Se ei myöskään odota meitä vasta kuoleman jälkeen taivaassa. Katekismus kertoo näin: ”Ne, jotka luottavat Jumalaan, elävät iankaikkista elämää jo tässä ajassa.” Katekismuksen väite selittyy sillä, että Jumalaan luottaminen ei petä nyt eikä koskaan. Pääasia ei ole se, millaisia me olemme tai mitä me teemme. Ei meidän oma luottamuksemme tai uskommekaan ole ikuisen elämän avain. Kaikki perustuu Jeesukseen itseensä, siihen, kuka on hän, siihen, kuinka hän rakastaa meitä.

Millaista on tuo ikuinen elämä? Se on elämää, jonka Jumala antaa. Ikuinen elämä on sitä, että Jumalan rakkaus yllättää. Ikuinen elämä on nyt. Ikuinen elämä tulee silloin, kun sitä ei osaa odottaa. Ikuinen elämä on iloa ja tanssia, ei hankkimista, ei laskelmointia. Ikuinen

elämä on sanalla sanoen sitä, että Jumala on hyvä, niin kuin Jeesus sanoi. ”Ainoastaan Jumala on hyvä...” - eivät meidän tekomme, eivät meidän ansiomme. Ikuinen elämä on armoa eli Jumalan sulaa, uskollista hyvyyttä. Ikuinen elämä on Jumalan sydämellistä rakkautta ja rakkautta, jonka Pyhä Henki saa meissä roihumaan. Ikuinen elämä perustuu siihen, että Jumala, Jumala on yksinomaan hyvä. Psalmin 86 sanat kuvaavat sitä, kuinka ikuinen elämä valtaa sinut, minut ja kaikki: ”Täytä palvelijasi ilolla! Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi...Sinä olet luonut kaikki kansat. Ne tulevat eteesi ja kumartavat sinua ... sinun hyvyytesi ja uskollisuutesi on suuri.” (Ps. 86)

Jeesuksen mukaan Jumalalle on kaikki mahdollista – myös aivan mahdottomien tapausten (ja tilanteiden) pelastaminen. Pelastus on ikuisen elämä antamista. Jeesushan on Jumala, Kolminaisuuden toinen Persoona. Jeesukselle on siis kaikki mahdollista. Jeesus kykenee pelastamaan kaikkein mahdottomimman tapauksen – tuomaan hänet ikuiseen elämään. Se, minkä Jumala tahtoo tehdä, hän myös tekee. Tämä on Jumalan ihmettä, tämä on Jumalan yllätystä. (Ks. Fil 2:9-11) Ikuinen elämä ei kuulukaan ensin sille, jolla sen pitäisi ensisijaisesti kuulua. Lasten evankeliumi, jossa Jeesus siunaa lapsia, edeltää tämän päivän evankeliumia. Ikuinen elämä sulkee syliinsä lasten kaltaiset - ne, jotka eivät ole tajunneet ihailla hyvien tekojensa aarreaittaa. Lopulta ristin voima pelastaa myös aikuisten kaltaiset. Ikuinen elämä yltää rikkaisiin, vastuuta hankkineisiin, sen kyttyröittämiin ihmisiin. Kameli hyppää vapaana ja iloisena - neulansilmästä läpi!

Niin kuin eräs teologi, Jürgen Moltmann, kirjoittaa: ”Ei uskoni luo minulle pelastusta, vaan pelastus luo minulle uskon.” Ikuinen elämä, pelastus, on Jumalan lahja Jeesuksessa. Tuo lahja antaa uskonvarmuuden sinulle, minulle ja jokaiselle. Pelastus ja ikuinen elämä tiivistyvät päivän psalmin 28 sanoihin: ”Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa.” Samaa sanoo virsi 352, joka perustuu psalmiin ja josta laulamme myöhemmin: ”Aina olet auttamassa, siitä kiitän, iloitsen...” Jumala auttaa aina, ikuisesti. Hyvän Jumalan väsymättömästä avusta kumpuaa ikuinen elämä – eli ylistys, ilo ja toivo. Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.

Armo ylittää kaiken

Rembrandt: Tuhlaapojan paluu

Päivän virsi 269: 3, 4, 6, 8 

Evankeliumi Luuk. 15:11-32 

Armo ylittää kaiken - Saarna Rajamäen kirkon jumalanpalveluksessa su 28.6.2020 
Petri Samuel Tikka

Ylistetty olkoon Jeesus Kristus! Olkoon hän aina ylistetty! 

”Rakkaus kuin liekki hohtaa, lapsensa kun Isä kohtaa.” Näin kirjoittaa Paul Gerhardt hienossa virressä, jonka juuri veisasimme. Virren teemana on ansaitsematon armo. Se perustuu Luukkaan evankeliumin viidenteentoista lukuun, josta kuulimme vertauksen tuhlaajapojasta ja hänen isosta veljestään. Virrellään Gerhardt haluaa painottaa, että Jumalan armo ja rakkaus ovat äärettömiä, vailla rajaa, ne palavat sydämen pohjasta. Vaikka löytyisi tuhat maailmankaikkeutta, jonka synnit olisit tehnyt, se ei läheskään riittäisi sammuttamaan maamme päällä loistavaa täyttä armon valoa! 

Näin Gerhardt, luterilaisen kirkon suuri virsirunoilija, opettaa armon suuruutta. Tällä tavoin hän taas painottaa Isän rakkautta säkeistössä, jota ei löydy virsikirjastamme: ”Jumalalla on Isän mieli. Meidän hätämme saa hänet hätään. Meidän onnettomuutemme on hänen tuskansa. Meidän kuolemamme haavoittaa hänen sydämensä.” Tällähän tavoin tuhlaajapoikakertomuksen isän sisin toimii. Sisuksistaan asti hän rakastaa, armo valtaa hänet kokonaan, hän halaa poikaansa pohjattomalla ilolla. Hän on Isä, joka on hyvä.

Vielä Gerhardt sanoo näin: ”Mutta mitä syntiä on tehtykään, sen hän peittää ja unohtaa, sen, kuinka olemme loukanneet häntä; kaikki, kaikki on haudattu.” Jumala ja hänen armonsa on suurempi kuin itse elämä (Ps. 63:4) - kaikki on Jumalan ja häneen armoonsa verraten pientä. Hänen armonsa liitää vapaana yllä kaikkien syntiemme, olivatpa ne ajatuksia tai tekoja. Jumalan sydämen rinnalla, opettaa Gerhardt, syntiesi meri on vain sormenpään kantolastin veroinen. Niin kuin Raamattu opettaa: ”Vain hiukkanen vaakakupissa on koko maailma sinun edessäsi...” (Viisauden kirja) Näin myös kaikki maailman synnit, jotka Jumalan Poika on kantanut.

Armo ei lopu

Tänään laulamme myös eri kohdissa toista Paul Gerhardtin virttä, virttä 270. Sen kertosäe kuuluu: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Mummini Sirkka toisti tätä virrenvärssyä sananpartena jatkuvasti. Myöhemmin laulan myös isäni Kari Tikan säveltämän Armolaulun, joka perustuu Paavalin armorikkaisiin sanoihin. Seurakunnassa saamme muistella armon aarteita ja ammentaa niistä – miten sinulle on armo tullut rakkaaksi? Ja miten se voisi tulla vieläkin rakkaammaksi? Mikään ei se murtaa, minussa tai sinussa, armon valtavuutta, armon todellisuutta ja merkitystä. Sen varaan rakentuu koko elämä, mitä elämme, huomasimmepa tai tunnustaisimmepa sitä tahi emme.

Armo tarkoittaa Jumalan vakaata, loputtoman uskollista rakkautta. ARMO on myös ikään kuin lyhenne sanoista: Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme. Armo on Jumalan rakkautta, joka ei lopu koskaan, vaan kestää ikuisesti (ks. Psalmin 136 kertosäe "Iäti kestää hänen armonsa."). Se ei petä kenenkään meidän kohdallamme. Voisiko ajatella, että Jumala, kaiken hyvä Luoja ja Kaikkivaltias, rakastava Herra, voisi unohtaa omat lapsensa – meidät ihmiset? Ei! Ei ketään, ei mistään, kamalimmastakaan syystä. Sellaista väärää häpeää ei saa panna Luojan harteille – Isä Jumala ei hylkää sinua eikä minua. Hän uudistaa ja parantaa meidät, hän ei luovu suunnitelmastaan.

Jumalan suunnitelma on tuoda lapsensa kotiin, takaisin luokseen. Hän on luonut meidät ja hänellä on tarkoitus elämäämme varten. Isä haluaa jokaisen luokseen, hän haluaa henkilökohtaisen suhteen jokaiseen lapseensa. Vertauksessa tuhlaajapojan veljen ääni jää vaimeaksi. Keskeinen on ilon ääni, ilo, johon meitä haastetaan. Tuhlaajan isä sanoo: ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.” Kaikki on muuttunut, eikä muutosta voi estää.

Isä juoksee

Isä varmasti haluaa tehdä kaikista ihmisistä omia opetuslapsiaan Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Voi niin helposti pettyä, kun usko jää niin monelle ohueksi tai vaikeaksi asiaksi. Mutta emmekö iloitsisi siitä, mitä Jumala tekee? Sunnuntain jumalanpalveluksesta. Kasteelle tuotavista lapsista ja heidän perheistään. Monista, monista rippikoulunuorista. Kaikissa näissä tilanteissa ja monissa muissa toteutuu Isän Jumalan rakkauden juhla. Meidän pitää katsoa Isän sydämeen. Hän vetää ilolla ja rakkaudella ja armolla kaikkia luokseen. Hän armahtaa meitä, itsessään ja seurakunnassaan.

Meillä on tehtävä rukoilla kaikkien ihmisten pelastumisen puolesta. Se on juuri seurakunnan tehtävä. Tehtävä on viettää ilojuhlaa ja kutsua yhteiseen iloon, uskoa iloon. Tehtävämme ei ole katsoa karsaasti, ketään tai mitään. Ei tuhlaajapoika ollut täydellinen, kun hän tuli isän luo. Hän halusi vain turvaa. Näin haluavat niin monet turvaa Jumalalta, ja Isä antaa sen turvan, laskelmoimatta motiiveja. Hän tekee näin meille jokaiselle joka päivä. Hän on hyvä Isä, joka antoi meille Poikansa kuolemaan – ilman ansioitamme ja ennen valintojamme.

Isän Jumalan oma sana muuttaa kaiken. Muutoksen ydin ei ole meissä itsessämme. Jumalan anteeksiannon voima, hänen juoksunsa meidän rinnallemme, meidän asemaamme, on kaiken ydin. Tämän juoksun lähellemme hän on tehnyt Pojassaan ja meidän veljessämme Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on Jumalan juoksu-Poika! (Samaan tapaan opettaa Juliana Norwichlainen vertauksessaan kuninkaan luota lähtevästä innokkaasta, juoksevasta lähettiläästä...) Hänessä, Jumalan Sanassa ja Pojassa, Isä sanoo minusta ja sinusta ja kaikista: ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.”

Juhla on meidän

Näin isä sanoo kahdesti tuhlaajapoikakertomuksessa, ensin palvelijoille, jotka valmistavat juhlan, sitten isolle veljelle, joka ei ymmärrä armon laajuutta. Ilojuhla oli kuitenkin valmis. Sen olivat valmistaneet palvelijat – joka tarkoittaa Jumalan sanansaattajia, ilosanoman tuojia. Se, että muutos on jo tapahtunut, kutsuu isoa veljeäkin juhliin takaisin. Isä ei syytä isoa veljeäkään. Hän sanoo: ”kaikki, mikä on minun, on sinun.” Se on ihmeellinen tosiasia. Koko maailmankaikkeus on Isän Jumalan - ja kaikki tuodaan Isän luo Jeesuksessa. Maailmankaikkeus on meidän. Ilojuhla on meidän.

Lopussa kiitos seisoo. Filippiläiskirjeen mukaan jokaisen ihmisen ja luodun kieli on ylistävä Jumalaa ja kaikki tulevat polvistumaan Herran Jeesuksen edessä. Tämä on se ilojuhla, joka on jo meidän ja jota me odotamme. Iloa ei saa estää. Isän Jumalan kunniaa ei saa viedä. Hän ottaa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa pois maailman synnin. Hän tahtoo ja aikoo antaa jokaiselle uskon Pyhän Hengen kautta. Hän luoksee – nyt ja aina – jokaisen, sinun, minun ja lähimmäisesi luo, luodakseen meihin henkilökohtaiseen suhteen ja antaakseen elämällemme tarkoituksen ja mielen ja ennen kaikkea ilon ja ylistyksen ja leikin.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Rajam%C3%A4en_kirkko.jpg