Jalat maassa, sydän taivaassa

"Jalat maassa, sydän taivaassa"

Saarna Vanhassa kirkossa 4.11.2018
Petri Tikka 

Evankeliumi

Matt. 17: 24-27

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Iloinen sydän, murheettomat jalat

Jalat maassa, sydän taivaassa. Sirakin kirja opettaa: "Iloinen sydän pitää ihmisen hengissä, valoisa mieli lisää elinpäiviä. Muista iloita, innosta itsesäi ja pidä murheet loitolla." (Sir. 30: 22-23) Kalan suun antimella maksetaan ylenmääräiset verot. Jeesus tahtoo tehdä murehtimisen naurettavaksi, vitsiksi.

Maailman murheet ja oman sydämen raadollisuus eivät liikaa paina. Kun sydän on taivaassa, siis Jumalaan kiinnitetty, silloin jalkamme ovat tukevasti maassa. Jalkojen ei tarvitse lennellä ja hypähdellä ojasta allikkoon, hätäilystä hämminkiin. Psalmin sanoin: "Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä." (Ps. 73: 25) Jalat maassa, sydän taivaassa.

Vapaus ja yhteys, joka yllättää

Ihmisten odotukset ja yhteiskunnan vaatimukset painavat sydämen maahan. Vuotuinen temppelivero oli hyvin kiistanalainen asia - vähän niin kuin kirkollisvero nykyään. Jeesus ei kuitenkaan eronnut järjestäytyneestä uskonnollisuudesta verotuksellisista syistä, niin kuin nykyajan Suomessa on tapana. Jeesus oli vapaa toisten odotuksista ja uskonnollis-yhteiskunnallisista vaatimuksista, ja siksi hänen sydämensä ei painunut maahan niiden edesä.

Ihmiset odottavat itse kultakin meistä monenlaista, eivät vain veroja, vaan myös muita tekoja. Jos menee odotusten alle, menettää itsensä ja oman kutsumuksensa. Juuri olemalla oma itsensä, Jumalan antamia unelmia ja suuntaa seuraten, voi myös parhaiten palvella muita.

Joskus on kuitenkin hyvä luopua omasta parhaastaan. Jopa vaatimuksiin voi suostua menettämättä itseään, jos on vapaa. Ja jos vapaudessa kuuntelee toisten outoja ajatuksia tai jopa ymmärryksen puutetta yhtä lailla, voi luoda yhteyttä, joka lopulta yllättää.

"Ylennämme sen Herran puoleen"

Murehtimisen puute on vapautta. Vapaus on taivasta. Taivas ei ole jokin paikka jossakin muualla. Taivas on sitä, että portit tulevaisuuteen ovat avoinna. Taivas ei ole vain tila, johon mennään kuoleman jälkeen. Taivas on murehtivien, köyhien ja vainottujen saama vapaus tässä ja nyt. Jeesus sanoo: "Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa." (Matt. 5:12)

Taivas yllämme on avara, se on avaruus, Jumalan taivas on ääretön, äärettömyyttä. Ja ääretön on Jeesuksen rakkaus meitä kohtaan, kaikkia kohtaan. Hänen jalkansa eivät tosin ole kiinni maassa, vaan puussa. Jeesus korotettiin ristinpuulla maasta. Näin hän teki siksi, että voisimme laulaa: "Ylennämme sydämemme Jumalan puoleen." Kristus ylensi sydämemme iloon ja taivaaseen. Me ylennämme sydämemme ehtoollisella elävän Jumalan puoleen, sillä Kristus nousi kuolleista.

Kolikot pois suusta!

Antiikin maailmassa oli tapana panna kolikko vainajan suulle. Se olisi tullimaksuna Tuonelan rajajoella. Evankeliumissa on merkillinen yksityiskohta, joka liittyy tähän. Kolikko, jolla verot maksettaisiin, on kalan suussa eikä vatsassa (kuten vastaavissa kalakertomuksissa on yleensä tapana).

Kreikan sana ikhthys, joka tarkoittaa kalaa, on samalla lyhenne seuraavan ilmaisun alkukirjaimista: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja". Kristuksen ei tarvinnut kantaa kolikkoa suussaan, kun hän särki Tuonelan portit sanansa voimalla. Näin hän teki lankalauantaina ennen pääsiäistä. Se, jonka Kristus kalastaa, pääsee kuitenkin vapaaksi tukkivista kolikoista suussaan.

Me emme enää ole kenellekään velkaa mitään, meiltä eivät voi voi vaatia maksuja tuonelan, maan tai taivaan kerberokset, porttivahdit. Kun me kuitenkin velkoja ja veroja maksamme ja toisenlaisiakin odotuksia täytämme, niin tehkäämme niin ilon, suorastaan huvin, sekä yhteyden ja yhteisymmärryksen edistämiseksi.

Kuin kala vedessä...

Omasta luopuminen tai jopa oman häviäminen voi johtaa riemuun. Reilut vuosi sitten kadotin kihlasormukseni järveen mennessäni uimaan kesämökillä Wisconsinissa, josta kihlattuni, nykyinen vaimoni, on kotoisin. Sormus olin liian löysä, eikä sitä enää löytynyt. Ilman tätä tapausta emme olisi päätyneet antamaan kummatkin toisillemme sormuksia häissä, myös minulle. En ymmärrettävästi enää ui sormus sormessa. Joka kerta, kun tulemme Katien kanssa uimasta, saan häneltä sormuksen sormeeni ja uusitun uskollisuuden tunnustuksen. Rakkaus on suurempi, koska sormus katosi.

Mikä on sinun kala-, vesi- tai luopumisjuttusi, joka olikin iloa? Ehkä vastaava kuin Pietarilla, jos löytyi yllättävä ratkaisu pulmaan? Tai varmaan sinut on kasteessa hukattu veteen, jotta löytäisit ilon kirkossa, Kristuksen morsiamessa? No, voit miettiä ja ehkä keskustellakin kirkkokahveilla. Ei kuitenkaan paineita tai odotuksia. Jalata maassa, sydän taivaassa, kuin kala vedessä...