Lyhyt katsaus kristilliseen universalismiin eli apokatastasis-oppiin

Ankkuri on toivon symboli.

Mitä on kaikkien pelastuminen – ja mitä se ei ole?

Lyhyt katsaus kristilliseen universalismiin eli apokatastasis-oppiin

Petri Tikka

Tämä esitys perustuu osittain Akavan kirkollisten ammattiliittojen jäsenlähdessä Crux ilmestyneeseen artikkeliini (3/2018), mutta se on uudistettu ja laajennettu. Olen aihepiirin tutkija (väitöskirjan tekijä) Helsingin yliopistossa ja Suomen ev.-lut. kirkon pastori.

Toivo hukassa?

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus.” (1. Kor 13:13) Tuttua tutumpi kohta, eikä vain häissä. Usko, toivo ja rakkaus ovat teologiset hyveet, kristityn elämän suuntaviivat. Usko antaa olemassaololle perustan, rakkaus rakentaa ihmistä – mutta mitä tekee toivo? Se jää usein kahden muun varjoon. Kuitenkin ilman toivoa rakkaus palaa loppuun ja usko menettää näköalansa.

Eskatologia on viimeisten asioiden, esimerkiksi taivaan, helvetin, ylösnousemuksen ym., tutkimista. Kristinusko on jo uusitestamentillisilta lähtökohdiltaan eskatologinen eli tulevaisuuteen kohdistuva uskonto. Eskatologia liittyy toivoon. Toivoa tarkastelevan teologian vähyys on kuitenkin huomattavaa suomalaisessa ja usein muussakin teologiassa, mutta myös käytännöllisissä asiayhteyksissä, vaikka saarnoissa. Etiikan kysymyksissä puhutaan esimerkiksi uskon ja rakkauden koreista, mutta toivo ei näytä olevan relevantti. Tämä on kuitenkin osittain vanha ilmiö: jo Augustinuksen käsikirjassa Usko, toivo, rakkaus toivo saa vain pari sivua osakseen. Joka tapauksessa: Toivo on ehkä kuin pikkusisko, mutta se innostaa eteenpäin ”isosiskoja” Uskoa ja Rakkautta (tämä ajatus liittyy erääseen runoon, jonka on kirjoittanut Charles Péguy: https://www.thinkingfaith.org/articles/mystery-hope). 

Toivosta on vaikea puhua, jos se on pelkästään sisäinen asenne. Sitähän se myös on. Mutta onko toivo yksilökeskeinen asia? Onko se vain toiveikas mahdollisuus? Toivoa ehkä pidetään henkilökohtaisena ja jotenkin epävarmana asiana, ja siksi siitä vaietaan kirkossa. Se vastaa kirkollisessa kontekstissa melkein sitä, miten usko on yhteiskunnassa useimmiten salainen, henkilökohtainen asia. 

Kirkkojen yhteyteen ja palveluksiin hakeudutaan kuitenkin saamaan vahvistusta mahdottomiin tilanteisiin, joissa omat voimavarat eivät riitä. Kristilliseltä kirkolta toivotaan toivoa. Perusteltua toivon teologiaa tarvitaan myös kristittyjen identeetin vahvistamiseksi. Mitä kohti me olemme menossa? Seurakuntalainen tai kirkon työntekijä jaksaa jakaa toivoa vain sen verran kuin hän itse uskaltaa uskoa siihen. (Voinen viitata tähän kohtaan 1. Piet. 3:15: ”vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu”)

Apokatastasis, kristillinen universalismi ja yllättäviä väitteitä

Teen väitöskirjatutkimusta toivosta sen opillisesti ja ajatuksellisesti laajimmassa muodossa. Tutkin aivan kaikkien ihmisten (ja luotujen) pelastumisen sovitusopillisia perusteita nykykeskustelussa (tuoden asiaan luterilaisen näkökulman). Tässä yhteydessä en esittele niinkään kesken olevan väitöskirjani tuloksia, vaan asian taustaa ja perussisältöä. Kaikkien pelastuminen eli universaali pelastus tunnetaan usein kristillisenä universalismina tai apokatastasis-oppina. Mitä termit tarkoittavat?

Kummatkin käsitteet ovat käyttökelpoisia, vaikka myös osittain harhaanjohtavia. Kristillinen universalismi tarkoittaa sitä, että kaikki koskaan eläneet ihmiset lopulta tunnustavat Jeesuksen Herraksi. Usko on välttämätön, mutta lopulta sen saavat osakseen kaikki. Toivon toteutumiseen liittyy elimellisesti kristinusko eli usko Kristukseen. Termi ”universalismi” voi kuitenkin viitata myös pluralistiseen universalismiin, jonka mukaan kaikki uskonnolliset tiet ovat yhtä hyviä lopullisen hyvän kannalta. 

Apokatastasis juontaa juurensa Raamatusta. Muinaiskreikan käsite apokatastasis pantoon tarkoittaa ”kaiken ennalleen asettamista”, johon Pietari viittaa puhuessaan Jeesuksen taivaaseenastumisesta ja paluusta: ”Taivas oli oleva hänen asuinsijansa siihen aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen..” (Ap.t. 3:21) Tämä kohta tulkittiin varhaiskirkossa usein niin, että Kristuksessa Jumala palauttaa koko ihmiskunnan paratiisilliseen (mutta entistä parempaan) tilaan. Näin ajattelivat esimerkiksi isien isänä pidetty Gregorios Nyssalainen ja hänen sisarensa Makrina (ks. suomennettu teos Sielusta ja ylösnousemuksesta) sekä (usein parjattu) kristillisen raamatuntutkimuksen isä Origenes. 

Apokatastasis-toivoa alettiin kuitenkin myös yhdistellä ajatukseen, että kaikki sulautuu ruumiittomasti Kristus-Järkeen (uusplatonismin pohjalta). Tällainen panteistinen apokatastasis torjuttiin viidennen ekumeenisen kirkolliskokouksen aikoihin vuonna 553. Eräät tuoreet tutkimukset (aikaisemmista käsityksistä poiketen) toteavat, ettei Kristuksen lihaksituloon ja pelastustyöhön perustuvaa, oikeaoppista apokatastasis-oppia ole virallisesti torjuttu jakamattoman kirkon kirkolliskokouksissa. Viittauksia tutkimukseen voi löytää tästä aihetta käsittelevästä blogista: https://afkimel.wordpress.com/2018/04/13/apocatastasis-the-heresy-that-never-was/ (Ja anateemat Origenesta vastaan näkyvät tästä: http://www.ccel.org/ccel/schaff/npnf214.xii.ix.html) Apokatastasis-oppi kuitenkin menetti vähitellen arvovaltansa. Sitä on pidetty harhaoppina erityisesti läntisessä kirkossa. Jakamattoman kirkon perintöön nojaavassa ortodoksisessa kirkossa kaikkien pelastumisen opettamista on sen sijaan tapahtunut aika ajoin näihin päiviin asti. 

Katolinen professori Ilaria Ramelli, joka on varhaiskirkon ajattelun merkittävimpiä tutkijoita, on kirjoittanut vuonna 2013 ilmestyneen laajan opuksen apokatastasis-opista: The Christian Doctrine of Apokatastasis. Hänen käsityksensä mukaan missään muussa uskonnossa tai filosofiassa ennen kristinuskoa ei kannatettu kaikkien pelastumista (juutalaisuus on asia erikseen). Lisäksi apokatastasis oli paljon yleisemmin hyväksytty oppi kirkon ensimmäisillä vuosisadoilla kuin yleensä ajatellaan. 300-luvun kirkkoisien sanat näyttävät todistavan, että jopa suurin osa kristyistä uskoi tähän toivoon (Ramelli 2013, sivulla 577 Basileios Suuri, s. 673 Augustinus: ”immo quam plurimi”). Myös katolisen kirkon keskeiset opettajat Augustinus ja Hieronymus olivat aluksi kaikkien pelastumisen opettajia (s. 627-635, 659, 664). (Lisäksi Hieronymys puhui siitä, että suurin osa ymmärsi Joonan kirjassa mainitun Niniven, Israelin pahimman viholliskansan pääkaupungin, kääntymyksen tarkoittavan järjellisten olentojen, myös saatanan, kääntymystä.)

Nämä ovat tietysti varsin suuria väitteitä. Ne poikkeavat esimerkiksi Kari Kuulan kirjan Helvetin historiasta (sivut 121-132 luku 9). Tässä kirjassa kaikkien pelastumista käsitellään virallisesti hylättynä yksittäisajatteluna. Usein vastaavia väitteitä on kuitenkin löytynyt esim. 1800-luvun universalismia tukeneesta teologiasta. Yleisestä teologisesta keskustelusta ne ovat pääsääntöisesti puuttuneet. Kuitenkin yhä useammat teologit esittävät apokatastasis-opin varhaiskirkollisen taustaa vakavasti. Tuoreena tulevana esimerkkinä: 2019 syksyllä tunnetulta ortodoksiteologilta David Bentley Hartilta ilmestyy kaikkien pelastumista käsittelvä kirja. Hän on esimerkiksi sitä mieltä, että kaikkien pelastumisen ajatus löytyy jo Paavalilta (ja jotkut eksegeetit ovat esittäneet samansuuntaisia tulkintoja).

Toisaalta niin sanotusti toiveikas universalismi (kirjallisuudessa: ”hopeful universalism”) on hyvinkin yleinen käsitys tavalla tai toisella. Se lähentelee valtakirkoissa melkein virallisen opetuksen statusta, ainakin käytännössä. Ajatus on se, että voimme kyllä toivoa kaikkien pelastumista, mutta esim. ihmisen vapaan tahdon tähden sitä ei voi varmuudella sanoa. Dogmaattisen universalismin mukaan kaikkien pelastuminen on kuitenkin ilmoitettu tosiasia. Kaikkien pelastuminen ei myöskään välttämättä kumoa ihmisen vapautta. 

Vapaus ja muut mutkat?

Varsinaisesti kristillisen universalismin olemassaolosta tai ainakaan sisällöstä ei käytännössä juurikaan tiedetä Suomen kirkkojen piirissä. Se sekoitetaan ”kaikki pääsevät taivaaseen” -ajatukseen, jonka toi esille Antti Kylliäinen 1990-luvulla. Tästä ei ole kyse. Tätä käsitystä kutsutaan ultrauniversalismiksi (kirjallisuudessa: ”ultrauniversalism”). Sen mukaan lopullinen hyvä saavutetaan välittömästi kuoleman jälkeen uskosta riippumatta. Tätä ajatusta ei perustella kristinuskon opeilla, joten sitä ei voi pitää varsinaisesti kristillisenä suuntauksena ainakaan yleisesti jaetussa merkityksessä. 

Ultrauniversalismi ei ole sama, mitä yleisesti ottaen tarkoitetaan kristillisellä universalismilla tai apokatastasis-opilla. Törmään itse usein ongelmaan selittää, että kaikkien pelastuminen ei ole sisällöllisesti sama asia kuin ultrauniveralistinen tai jopa synkretistinen (uskonnot sekoittava) universalismi. Kristillisen ja pluralistisen universalismien erosta kirjoittaa esim. Trevor Hart, joka itse edustaa ns. toiveikasta universalismia (eli ei pidä asiaa varmana), artikkelissa Universalism: Two Distinct Types teoksessa Universalism and the Doctrine of Hell (toim. Nigel M. de S. Cameron). 

Kaikkien pelastuminen ja ultrauniversalismi ovat joka tapauksessa itse asiassa toistensa vastakohtia. Kaikkien pelastumisen ajatus perustuu Pelastajaan eli Kristukseen, joka lahjoittaa ihmiselle uskon ilman hänen omia ansioitaan. Ultrauniversalismissa ei sen sijaan tarvita pelastusta ainakaan syvemmässä mielessä. Kaikkien pelastuminen perustuu Jumalan armoon, ultrauniversalismissa nojaudutaan johonkin yhteisesti hyväksyttävään lähtökohtaan esim. ihmisen moraaliin ja sen mahdollisuuksiin. Jos usko ei ole keskeinen asia hyvän saavuttamisessa, vaan jokin muu asia, jää loogisesti jäljelle moraalinen toiminta tai ihmisen moraalitaju. Ihmisen taivaaseen pääseminen voidaan periaatteessa asettaa ehdoksi itse Jumalalle, jotta Luoja olisi riittävällä tavalla moraalinen. Tämä voi olla sinänsä totta, mutta jäljelle jää kuitenkin moraalivaatimus. Tärkeintä ei olekaan armo (Jumalan ehdoton rakkaus) ja siihen liittyvä usko. 

Tässä kohden on on huomattava, että yksi tekijä, miksi kristillistä universalismia ei ole osattu ottaa vakavasti, on Amerikan universalistikirkon kehitys. Yhdysvalloissa syntyi 1700-luvulla universalistikirkko, joka oli opillisesti vaihteleva joukko seurakuntia: osa kolminaisuusopillisia, siis perinteisiä kristittyjä, osa untaristisia (Jumala ei olisi Isä ja Poika ja Pyhä Henki, vaan vain Isä). Yksi keskeinen vaikuttaja Hosea Ballou (1771-1852) opetti loogisesti loppuun ajateltua ultrauniversalismia, jonka mukaan Jumala antaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan hänen elämänsä aikana. Hän myös kielsi Kristuksen sijaiskuoleman, vaan piti sen pelastavaa luonnetta esimerkkinä. Balloun mukaan Jeesuksen kärsimys ei poistanut synnin syyllisyyttä, koska Jumala ei koskaan ollut vihainen. Sen sijaan Kristuksen kärsimys poisti synnin itsensä, mutta Balloulle tämä tarkoitti esimerkin voimaa, ei niinkään Christus Victor -tyylistä (sitä, että Kristus voitti Pahan) ajattelua. Ballou myös kielsi Kristuksen jumaluuden, kolminaisuusopin ja Saatanan olemassaolon. (http://www.pacificuu.org/publ/univ/liturgy/ballou-discourse.html). Alun perin universalistikirkko oli Raamatusta ammentava kirkkokunta, mutta Ballou vaikutti varmasti osaltaan sen kääntymiseen unitaariseen suuntaan. Niinpä unitaari- ja universalistikirkot yhdistyivät vuonna 1961. Nykyään vain pieni osa kirkon seurakunnista on tunnustuksellisesti kristillisiä (poikkeuksia on). 

Joka tapauksessa Jumalan kaikkia koskeva, siis universaali, rakkaus on perusteisiin menevä kristillinen lähtökohta. Tätä ei saa hämmentää se, että kaikkien pelastusta esitetään myös niin, että se menee ohi esimerkiksi sovitusopin. Sen, että Kristus on kuollut kaikkien puolesta, perustuu ajatuksena Jumalan ihmisrakkauteen. Jumala astuu meidän asemaamme, nahkaamme, eikä jää vain johtamaan kohtaloamme esimerkin tai taivaallisen kaitselmuksen tai kurituksen voimalla. Rakkauteen perustuu myös se, että usko Kristukseen on lahjaa, kuten luterilaisuudessa mutta myös aivan yleisesti ja ekumeenisesti ajatellaan. Kristillinen universalismi ilmaisee tavalla tai toisella, että Jumala ei jaa uskon lahjaa määrämitalla, kylläkin omalla aikataulullaan. 

(On myös muutamia enemmän tai yleensä vähemmän tunnettuja luterilaisia teologeja, jotka ovat olleet universalisteja, esimerkkinä 1700-luvun Georg Klein-Nicolai: http://www.mercyuponall.org/pdfs-click-to-download/george-klein-nikolai-the-everlasting-gospel-1753/ Olen huomannut, että hän samastaa Kristuksen kärsimyksen ristillä ja helvetissä kärsivien tuskat saksankielisessä alkutekstissä; englanninnoksesta tämä puuttuu.) 

Kyse ei ole siitä, että usko pakotettaisiin ihmisille. Kansainvälinen keskustelu universaalista pelastuksesta nimenomaan pyörii sen ympärillä, että Jumala kykenee johtamaan ihmiset yhteyteensä poistamatta heidän vapauttaan. Jumala ei riko meidän vapauttamme. Hän jopa itse asiassa mahdollistaa sen. Tällaisia ajatuksia voi löytää amerikkalaisen uskonnonfilosofin Thomas Talbottin kirjasta The Inescapable Love of God sekä luterilaisesta teologiastakin ammentavasta teoksesta God's Final Victory (John Kronen, Eric Reitan). Toisaalta sillä, että ihmisellä on vapaus vastustaa Jumalaa (tai jopa valita Jumala tai olla valitsematta), perustellaan sitä, että kaikkien pelastuminen ei voi olla varmaa. (Huomautuksena voi sanoa: eikö Jumalan vastustaminen ole perisynnin myötä kaikkien lähtökohta? Kenen pelastuminen ei sitten olisi epävarmaa?)

Vielä hieman kritiikistä. Sen, että kristillisen universalismi väistämättä johtaisi Yhdysvaltain universalistikirkon tyyliin kristinuskon perusteiden hajoamiseen, on viimeksi esittänyt Michael J. McClymond viime vuonna ilmestyneessä teoksessaan The Devil's Redemption (tässä haastettelu). Hän kuitenkin esittää geneettiseen virhepäätelmään rinnastettavia väitteitä kristillisen universalismin oikeutuksesta. Oppia arvioidaan pitkälti sen mahdollisen alkuperän, ei nykyisen sisällön, perusteella. McClymond esittää, että apokatastasis-opin taustalla olisivat esoteeriset, dualistiset ja jopa gnostilaiset ajatukset, mm. siitä, että Jumalassa on sekä hyvää että pahaa. Kaikkien pelastumista perustellaan kuitenkin useimmiten Jumalan ehdottomalla hyvyydellä. Kristillisen universalismin yhden merkittävimmän tutkijan (ja kannattajan) Robin Parryn vastine ottaa osaltaan kantaa tähän. 

”Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.”

Lex orandi, lex credendi eli rukouksen laki on uskon laki, kuuluu vanha kristillinen sanonta. Vaikka hengellinen musiikki (kuten ev.-lut. kirkon virsikirjan virsi 13) ei luonnollisestikaan ole dogmaattisia väitelauseita, on sen ylistyksellinen luonne kaikkein välittömintä uskon tunnustamista. Paavalin kirjeessä filippiläisille on Kristuksen alentumisesta kertova hymni, joka huipentuu näin: ”..hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. .. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."” (Fil 2:8,10-11)

Jeesuksen tunnustaminen Herraksi tai Jumalan Pojaksi on vanhimpia kristillisiä uskontunnustuksia (ks. Room. 10:9; Ap.t. 8:37). Tällainen tunnustus ei ole mahdollinen ilman Pyhän Hengen vaikutusta (1. Kor 12:3). Tunnustus ei ole pakotettua, voitokkaan kuninkaan herruuden tunnustamista, vaan palvovaa ylistystä (vrt. Room. 14:11). Apostolin mukaan kaikki, niin kaikki taivaan voimat kuin kaikki koskaan eläneet ja kuolleet ihmiset, liittyvät lopulta kiitoksen harmoniaan. Se tapahtuu Jeesuksen, kaikkivaltiaan Jumalan, ristin voimalla. 

Tämäntyylinen eksegeettinen argumentaatio ilmenee mm. Robin Parryn (pseudonymi Gregory MacDonald) kirjassa The Evangelical Universalist (sivuilla 97-100), mutta myös monessa muussa teoksessa aiheesta. Kohdissa esiintyvä tunnustamista merkitsevä sana tarkoittaa myös ylistystä. Samanlaisiin päätelmiin on päätynyt muutoin myös teologiaa harrastava isäni Kari Tikka erityisesti sen suhteen, että tunnustus ei voi syntyä ilman Pyhää Henkeä. Kiitoksen ja Hengen rakkauden suhde ilmenee myös hänen tulevassa oopperassaan Rakkaus on väkevä kuin kuolema. 

Se, että ”Jeesus on Herra”, oli varhaisimpia kristillisiä uskontunnustuksia, ilmenee mm. kirjassa Creeds and Confessions of Faith in the Christian Tradition. Volume I. Early, Eastern, and Medieval (toim. Pelikan & Hotchkiss; s. 32). Tässä ajatus yhdistetään vastapariksi ”Kyrios Kaisar”, (eli Rooman keisari on ”Herra”) -ajattelulle, mutta yhtä lailla tunnustuksella on liittymäkohtansa Israelin Shema-tunnustukseen (5. Moos. 6:4). Kyrios Jeesuus voitaneen kääntää ”HERRA on Jeesus”. Jeesuksen herruuden tunnustaminen merkinnee siis universaalia uskontunnustusta. 

Raamatussa on tietysti kohtia, jotka voidaan tulkita päättymättömäksi kadotukseksi. Tulkitsijan on valittava, pitääkö hän universaalia toivoa julistavia vai vääjäämätöntä tuomiota korostavia kohtia ratkaisevampina. Ajatuksia ei tarvitse pitää ristiriitaisessa jännitteessä, vaikka tätäkin on esitetty. Raamatussa ei alkukielillä itse asiassa puhuta ”ikuisesta kadotuksesta” (ei myöskään esim. englanninkielisissä käännöksissä), vaan erikseen toisaalta kadotuksesta (eksyksissä tai hukassa olosta), toisaalta ikuisesta rangaistuksesta tai oikeammin ojennuksesta (ks. Matt. 25). Luuk. 19:10 mukaan Ihmisen Poika on tullut etsimään sen, mikä on kadonnut (vrt. myös Joh. 3:16-17). Kiirastulioppi kehittyi varhaisessa kirkossa, mm. Gregorios Nyssalaisella esiintyneestä ajattelusta, jonka mukaan Jumala puhdistaa tuomitsevalla, oikaisevalla tulella. Alun perin tätä puhdistavaa tulta ei tietoisesti rajattu vain tässä elämässä uskoneisiin. 

Olen kirjoittanut aiheeseen liittyvästä keskustelusta ja sen pohjalta, mutta lyhyesti: miten kaikkea tätä voi soveltaa? Seurakuntalaisen tai kirkon työntekijän käytännön elämässä toivon näköala mahdollistaa sen, ettei uskoa tarvitse hävetä tai pelätä. Vapahtaja on tullut kertakaikkisesti etsimään kadonneen. Ristiinnaulitun rakkaus on julkinen asia, jolla voimme aiheellisesti ylpeillä (1. Kor. 1: 23, 31; 2:2). Kaikkien pelastuminen on yhteinen pöytä, joka on katettu. Toivo kannustaa sekä ekumeniaan että avoimeen kommunikaatioon niiden kanssa, joiden ajatuksia emme ole edes alkaneet ymmärtää. Apokatastasis-oppi kannustaa erityisesti ekumeniaan, koska apokatastasiksen keskiössä on yhteinen Kristus-tunnustus, joka yhdistää kaikkia kristittyjä jo nyt. Ketään ihmistä, myöskään aivan väärällä tavalla ajattelevaa (esim. moraalikysymyksiin liittyen), ei voi demonisoida, kun jakamaamme pimeyteen on astunut kaikkien ihmisten pelastaja (1. Tim. 4:10). 

Tämä oli nyt aivan lyhyt katsaus aiheeseen. Mikäli kiinnostusta riittää, voin jatkossa myös esitellä esim. Thomas Talbottin ajatusta siitä, kuinka pitää valita kaksi kolmesta Raamatussa mahdollisesti esiintyvästä ajatuksesta: 1) Jumala rakastaa kaikkia, 2) Jumala kykenee pelastamaan kaikki, jotka hän tahtoo pelastaa, 3) jotkut ihmiset päätyvät pysyvään eroon Jumalasta. 1) + 2) on kristillinen universalismi, 2) + 3) on kalvinismi, 1) + 3) on arminiolaisuus (ns. evankelikaalisuudessa merkittävin näkemys aiheesta). Mikä olisi luterilainen ratkaisu tähän? Tästäkin enemmän väitöskirjassani (milloin se valmistuukaan, onhan sitä jo tehty aika lailla) ja ehkä myös alla mainitussa seminaarissa, joka on ensi vuonna. 

Eli 24.-26.4.2020 on tiedossa kansainvälinen ja kansallinen teologinen seminaari/konferenssi nimeltään ”Universaali pelastus kristillisessä teologiassa?” / ”Univeral Salvation in Christian Theology”. Olen järjestämässä tätä. Mukaan ovat tulossa mm. artikkelissa mainitut Robin Parry ja Ilaria Ramelli. (Yhteistyössä mm. on varhaiskirkkoa koskevan ajattelun suhteen Suomen patristinen seura.) Samassa yhteydessä Aleksanterin teatterissa, Helsingissä, esitetään 23.-25.4.2020 isäni Kari Tikan ooppera Rakkaus on väkevä kuin kuolema. Se kertoo ihmiskunnan pelastushistorian alusta asti kaikkien kiitokseen saakka vertauskuvallisessa muodossa. 

Hieman kirjallisuutta

MacDonald, Gregory (toim.; G. MacDonald on Robin Parryn pseudonymi): ”All Shall Be Well”. Explorations in Universalism and Christian Theology, from Origen to Moltmann. 2011 Cascade Books, Eugene (Oregon).

MacDonald, Gregory: The Evangelical Universalist. The Biblical Hope that God's Love Will Save Us All. Second Edition. 2012 Society for Promoting Christian Knowledge, Lontoo. 

Ramelli, Ilaria L. E.: The Christian Doctrine of Apokatastasis. A Critical Assessment from the New Testament to Eriugena. 2013 Brill, Leiden.

A Commonwealth of Praise

I was invited to preach in the Sunday service of the Anglican Church in Helsinki (Anglican Chaplaincy of St Nicholas), which gathers in Agricola Church (pictured above). It was a pleasurable experience, since I and my wife Katie have numerous connections to the congregation. I am especially fond of the hymns, which are full of the wideness and splendour of Christ's love for us.

The day is the Second Sunday of Lent, 17th March 2019. Below, are the readings, the hymns, the Gospel reading (with the liturgy around it), and the sermon itself. Enjoy!

(Summary of the sermon: Life is not a game, even though societies run around rules, money and all the chance they imply. The Church is a society that's based on praising the grace of God. That's a society without winners or losers. Get Out of Jail Free - for all? Unfair? Not if it's grace and praise.)

---------------

Readings:
Genesis 15.1-12,17-18
Psalm 27
Philippians 3.17  -  4.1
Luke 13.31-35

Hymns (in the hymnal Common Praise):
Processional: 502 Light’s abode, celestial Salem (Regent Square)
Gradual: 408 ’Come to me,’ says Jesus (Glenfinlas)
Offertory: 101 All ye who seek for sure relief (St Bernard)
Post-communion: 598 There’s a wideness in God’s mercy (Cross of Jesus)
Recessional: 366 A safe stronghold our God is still (Ein’ feste Burg)

------------------

Praise and honour to Christ Jesus! Out of Zion shall go forth instruction and the word of the Lord from Jerusalem. Praise and honour to Christ Jesus! (Isaiah 1.2)


The Lord be with you and also with you. Hear the Gospel of our Lord Jesus Christ according to Luke. Glory to you, O Lord.

At that very hour some Pharisees came and said to him, ‘Get away from here, for Herod wants to kill you.’ He said to them, ‘Go and tell that fox for me, “Listen, I am casting out demons and performing cures today and tomorrow, and on the third day I finish my work. Yet today, tomorrow, and the next day I must be on my way, because it is impossible for a prophet to be killed away from Jerusalem.” Jerusalem, Jerusalem, the city that kills the prophets and stones those who are sent to it! How often have I desired to gather your children together as a hen gathers her brood under her wings, and you were not willing! See, your house is left to you. And I tell you, you will not see me until the time comes when you say, “Blessed is the one who comes in the name of the Lord.”’

This is the Gospel of the Lord. Praise to you, O Christ.

------------------------------------------------

A Commonwealth of Praise 

a sermon by P.S.T.

The Game, the Feud

”Escape from jail free.” This is a card from the game Monopoly. Specifically, it is from the Star Wars version of Monopoly, but that makes no difference here [I forgot the card in the sacristy, but that didn't make a difference either]. It is more famously known as the Get Out of Jail Free card. As the name of the card implies, it allows you to get out of jail for free. You don't have to pay the normal fee of 50 dollars or the equivalent in other currency.

Of course, life is not a game, not today, not tomorrow, nor the next day. Life is not, or rather, it shouldn't be about who knows the best strategies. Life is not about who is able to acquire enough real estate or property. Life is not about who has the proper connections, so one can have what one needs or trade for it. Yet, it can feel like a game, a chance ridden and unfair one at that. And for the safety of one's future, for avoiding that down left corner of life, who wouldn't desire a Get Out of Jail Free card?

Monopoly and other similar games are known for causing fights in the family. However, our world of different states and unions has varied rules and money and chance and fights in the European family. It does sometimes resemble a Monopoly feud of grand proportions. The difference here is that what is at stake are livelihoods, and ultimately, even lives.

So is there a life which is not a game? Is there a society which doesn't revolve around well-meaning rules and all the chance we're nevertheless left with? Yes, there is. The life that's not a game is Jesus Christ, and the society that's not based on rules and chance is the Church.

The Church, the Refuge

Of course, as we know from history and from the present day, the Church also has feuds of grand proportions. We seem to be, for good for or for ill, very much a reflection of society. There's much worry about money. There are arguments about morals and family values and rights. Saying the wrong sort of thing in a certain kind of churchly setting might end up getting you in the down left corner of the game.

Nevertheless, it is precisely in the Church that the life that Jesus Christ gave to all is made manifest. Jesus forgave those who were killing Him by nailing Him to the cross. He said: “Father, forgive them; for they do not know what they are doing.” We, as the Church, are people who don't know what we're doing when we're fighting or arguing or being suspicious. And – admitting this – aren't we forgiven? Much is required of us, but before that: can we claim that we aren't forgiven? If Jesus forgave those who were killing Him, can't He forgive His children who fight – and perhaps both of these sins that are forgiven are one and the same?

The Church is a society of people for whom forgiveness was very much personally needed. It is so for all the members whom God has gathered to her, the Church. And it continues to be so on an interpersonal level in the Church. And, indeed, the Church is where the forgiveness that Jesus gave is proclaimed to all. Rules are made so that life would be manageable. But rules don't make anybody want to be good. Rules leave things ultimately to chance, to whether things will turn out all right or not. But forgiveness is not chance. It's deliberate, but not rigid. Grace and forgiveness unite people, while rules separate people into different groups.

The society that's not based on rigid rules and merciless chance is the Church. The Church is what Jesus means when He says that He wants to ”gather your children together as a hen gathers her brood under her wings”. The Church is a refuge. As the Church we can recite as the Psalm says: ”The Lord is my light and my salvation—whom shall I fear? The Lord is the stronghold of my life—of whom shall I be afraid?”

And how is the Church a refuge, a different sort of society? Here the worry about the future is taken away. It happens because of the message of hope and grace in the Gospel, and the physical truth of the sacraments. Therefore, we give each other to each other and others, giving our lives away. We know that there was a resurrection on the third day, which makes all the healing and sacrifices worth the while. Life and freedom and helping without conditions, anxieties and regulations can't be defeated. There is a resurrection for us as the Church, and He is Jesus, God.

All together in Christ

But if we proclaim forgiveness to all in Jesus' name, will there be, in Jesus' name, forgiveness for all? St. Paul writes in his epistle to the Philippians: ”But our commonwealth is in heaven, and it is from there that we are expecting a Saviour, the Lord Jesus Christ. He will transform the body of our humiliation so that it may be conformed to the body of his glory, by the power that also enables him to make all things subject to himself.” And elsewhere in the same letter he writes about Jesus who died for all on the cross: ”Therefore God also highly exalted him and gave him the name that is above every name, so that at the name of Jesus every knee should bend, in heaven and on earth and under the earth, and every tongue should confess that Jesus Christ is Lord, to the glory of God the Father.”

In a game, there are usually winners and losers. But life is not a game, at least the Church and the salvation we proclaim are not so. The world is based on rules and chance and being successful and having enough fortune and possibly money. But the salvation the Church proclaims is not about doing the correct decision during a game which has only so many rounds. It's not about having enough chance or chances. It's about having life together, and that life is Jesus Christ. Salvation is about bringing people together, about breaking the bonds that separate. This is the salvation we proclaim and exhibit, such as we are, here and today: people of various backgrounds gathered together as and by the Anglican Church.

Being together, through grace: that's the only way forward for the world, whether here in Europe, or anywhere where fights or even extreme violence take over. In Revelation, there is a dragon who tries to separate a Woman, who is the Church, from the children of the Church and Christ Himself. But the time of the one who is trying to cause separation is short. There are 12 stars, the stars of the Apostles, surrounding the head of the Woman, who is the Church. She also represents the Mother of God, virgin Mary. (There is a flag based on this: it has twelve stars, stars of nations together, on a blue background.) In the end of Revelation, the gates of the Jerusalem that comes down from heaven are never shut, not even at night. And in the heavenly City, which is also the Church, there is a tree of life that has leaves ”for the healing of the nations”.

Our life as Christians together is about getting rich because of the poverty of Christ, and finding strength through the weakness of the Lord, and being healed through the wounds of Christ. They are wounds of forgiveness, and His weakness is omnipotence, and His poverty is the perfect manifestation of His infinite life. All of these gifts are given to us in the Eucharist of Christ, and through us to the world. In every Liturgy, we sing ”Blessed is the one who comes in the name of the Lord”. This is how we fulfill Jesus' own words: ”And I tell you, you will not see me until the time comes when you say, “Blessed is the one who comes in the name of the Lord.””

This is the day that the games are over, that political games and even killings that separate people will have no power left in them. This is Sunday, the day of the Lord, an ever present day of the Resurrection. This is the day of Jesus, who is ”joy of saints on high, Thou Hope of sinners here” in the one communion of Church militant and triumphant. Here the Lord of Grace is continuously honoured and adored, that is, He is called blessed, as He is awaited. Here, in and as the Church that sings to the Lord, the checkmate of the universe is going to be accomplished. When we go to the Eucharist, before God's holy gifts are given to his holy people, we proclaim Jesus Christ holy, we call Jesus Christ the Lord, to the glory of God the Father. And so the Lord is glorified. At the same time, the salvation of all creatures ”in heaven and on earth and under the earth” is here already true. This is a commonwealth of praise. There are no winners and losers. This is not a game, this is life. Therefore, we won already, each and all together.


----------


Bonus: Happy St Patrick's Day, March 17th! Here is St Patrick's Breastplate, a marvelous hymn that reminds us of what is important: Christ here with you and me. 

I bind unto myself today

The strong Name of the Trinity,

By invocation of the same,

The Three in One and One in Three.

I bind this day to me for ever.

By power of faith, Christ's incarnation;

His baptism in the Jordan river;

His death on Cross for my salvation;

His bursting from the spicèd tomb;

His riding up the heavenly way;

His coming at the day of doom;

I bind unto myself today.

I bind unto myself today

The virtues of the starlit heaven,

The glorious sun's life-giving ray,

The whiteness of the moon at even,

The flashing of the lightning free,

The whirling wind's tempestuous shocks,

The stable earth, the deep salt sea,

Around the old eternal rocks.

I bind unto myself today

The power of God to hold and lead,

His eye to watch, His might to stay,

His ear to hearken to my need.

The wisdom of my God to teach,

His hand to guide, His shield to ward,

The word of God to give me speech,

His heavenly host to be my guard.

Christ be with me, Christ within me,

Christ behind me, Christ before me,

Christ beside me, Christ to win me,

Christ to comfort and restore me.

Christ beneath me, Christ above me,

Christ in quiet, Christ in danger,

Christ in hearts of all that love me,

Christ in mouth of friend and stranger.

I bind unto myself the Name,

The strong Name of the Trinity;

By invocation of the same.

The Three in One, and One in Three,

Of Whom all nature hath creation,

Eternal Father, Spirit, Word:

Praise to the Lord of my salvation,

Salvation is of Christ the Lord.