Hallelujasäe
Halleluja!
Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää,
ihanaa on virittää
ylistyslaulu!
Ps. 147:1
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5 (jakeet 1-15)
Oli
eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin.
Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen
nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä
makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita.
Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran
enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka
ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän
mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies,
joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki
hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo
pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?”
Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi
minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku
toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota
vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja
käveli.
Mutta se päivä oli sapatti.
Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei
sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka
teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’”
Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun
ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt,
kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon.
Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä
olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi
entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille,
että Jeesus oli hänet parantanut.
Saarna Pitäjänmäen kirkossa Pitäjänmäki-päivänä 10.9.2023 15. sunnuntaina helluntaista
Petri Samuel Tikka +
Virsi 210
Rakkaat
ystävät,
Olemmeko
kirkossa ja yhteiskunnassa väsähtäneitä ja jumittuneita
vastakkainasetteluun? Mitä jos kaiken hankalan keskellä
alkaisimmekin kiittää Jeesusta? Voittaako kiitoksen Henki nyt ja
lopulta?
Tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. Ajattelen ja uskon jo monen
toisen kristityn rohkaisemana, että kiitosmieli
murheiden ja huolten keskellä nostaa ja vie eteenpäin. Kiitollisuus
toinen toisistamme kristittyinä, ihmisinä, lähimmäisinä luo
aivan toisen perspektiivin kuin huolipuhe ja siitä kumpuava vihapuhe
ja toistemme loputon arvosteleminen. Kiittäkäämme siis tänään
Jeesusta, ainoaa syytä, miksi olemme täällä. Huolemme on jo yksi
kantanut, yksi on antanut meille terveyden ja pelastuksen: Jeesus.
Miettikäämme sydämessämme tänään, miten meistä tulee
terveitä, mikä voima meidät virvoittaa huolten keskellä, jotta
ottaisimme oppia Lammasportin altaan ihmeestä. Jumalan lähettämä
elävä enkeli, itse hyvyyden voima, ei voinut pelastaa elinikäistä
sairautta kantanutta miestä. Voisivatko siis meidän taivaalliset ja
suuret arvomme pelastaa meidät? Emmekö juuri arvoillamme ja
opeillamme revi toisiamme rikki sen sijaan, että auttaisimme
toisiamme niillä? Yksin jäi mies altaalle, kun kukaan ei ollut
häntä auttamassa. Ei, älkäämme tehkö niin, vaan muistakaamme
Jeesusta, joka on keskellämme ja joka ei hylkää ketään
vääränlaista, mielestämme väärässä olevaa. Katsokaamme tänään
Jeesukseen, yksin häneen, yksin hänen kiitoksensa ja ylistyksensä
sydämessämme. Kiitos ja ylistys meidät lahjana virvoittakoot ja
parantakoot: etenkin sydämemme! Kertokaamme parannetun miehen
kanssa, kuka meidät on pelastanut! Kiitosmieli johtaa ristin tielle,
nöyryyden poluille, kohti jumalallisia päämääriä lähimmäisen
rinnalla.
Kiitos
Niin,
yksin ilo ja kiitos vallatkoon tänään sydämemme päivän teeman
mukaisesti. Kiitos ja ihmetys varmasti antoi voimaa sairaalle, joka
parantui Jeesuksen uutta luovan käskyn vaikutuksesta. Tänään on
siis syytä ainoan Pelastajamme Jeesuksen tähden ylistää itse
kiitollisuutta. Kiitollisuus on asetettu jokaisen ihmisen sydämeen,
se on jotakin suurta ja taivaallista ja vie meidät Herramme luo.
Kiitos on samanaikaisesti aivan perusinhimillinen tunne, joka ei
edellytä etukäteen mitään uskoa. Kiitollisuus on iloa, jonka
haluaa antaa eteenpäin kaikesta ihanasta, mitä on kokenut. Kiitos
ei ole myöskään ikinä minkäänlaista suoritusta, se ei tule
pakottamalla esille. Kiitos on lahjaa, ihmetystä. Kiitos muistuttaa
meitä kaikesta todellisesta. Kiitos yksin tekee elämän elämisen
arvoiseksi. Kiitos on kaiken kattava ja yhdistävä voima, sillä se
tuo elämään mielekkyyden, suuntaudumme ulos, iloon, toista
kohtaamaan. Kaikessa perusinhimillisyydessään kiitollisuus kertoo
Jumalan olemassaolosta keskellämme. Kiitos on Jumalan lailla
näkymätön mutta kaiken todellistava voima. Kiitollisuus on hyvää
mieltä, hyvää henkeä, oikeastaan Jumalan Henkeä. Kiitollisuus ei
siis ole mieliala eikä vain vertauskuva Jumalasta. Kiitollisuus on
voima, joka puhuttelee meitä, ilahduttaa meitä. Kiitosmieli on
jotakin persoonallista. On syytä sanoa, että Pyhä Henki itse on
kiitoksen voima. Hän on itse Kiitos. Jumalan Henki antaa ilon ja vie
sen eteenpäin Isälle, hän on elävä ja virvoittava Jeesuksen
Henki keskellämme. Kiittäkäämme, olkaamme Hengen inspiroimia,
iloitkaamme toivossa!
Huolten ja murheiden, pelkojen ja
vastakkainasettelujen sijaan ja niiden keskellä armahdettuina emmekö
voisi siis kiittää ja ylistää Jeesusta? Ehkä esteitä kiitoksen
tieltä voisi poistaa se, jos tajuamme, ettei Jeesus ole vain niiden
Pelastaja, jotka ajattelevat häntä tietoisesti. Me emme ole
kiitosmielen kuplassa kirkossa olevina kristittyinä. Jeesus on
kaikkien yhteinen Jumala. Kiitokseen ja toivoon on siksi aina syytä.
Johanneksen evankeliumissa kansan johtajat kysyvät ihmiseltä, jonka
Jeesus on parantanut pitkäaikaisesta vaivasta: ”Kuka se mies oli,
joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei
kuitenkaan tiennyt, kuka oli kyseessä. Tämä lienee kuva elämästä
tällä hetkellä. Monille maailmassa Jeesuksen nimi on joko
tuntematon tai sitten ei vain jakseta ajatella tai harkita, että
Jeesus toimii ja elää keskellämme. Silti Jeesus parantaa, pelastaa
ja auttaa. Monilla meistä voi olla mielessä tilanteita, jolloin
Jeesus on konkreettisesti puuttunut ja parantanut itseämme tai
lähimmäistä. Kuinka monia, lukemattomia tilanteita kuitenkin on,
joissa Jeesus on jo läsnä eikä meillä vain ole ollut
mahdollisuutta kuulla tai kykyä havannoida häntä?
Sanotaanhan Johanneksen
evankeliumin lopussa: ”Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki
vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan
mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” (Joh. 21:25)
Jeesuksen olemassaolo tarkoittaa sitä, että Jumala ei ole vain
yleisesti rakastava. Jumala on myös meitä kaikkia lähellä ja
lähestyttävissä. Jumala on ihminen, lähimmäinen, ajassa ja
paikassa oleva juutalainen, joka auttaa. Jeesus, maailman ja
juutalaisten Messias, on taannut sen, ettei meidän tarvitse
väkipakolla enää turvata elämäämme. Kaikki virheemme on ääneen
lausuen antanut Jeesus anteeksi ristillä. Hän on voittanut kaiken
syyn pelolle. Jeesus ei ole kuitenkaan pelkästään pelastaja, hän
on itse pelastus, kaikki hyvä, lähimmäisyys, rakkaus, armo. Kaikki
pahan ongelmat, kaikki vastakkainasettelu ja vihollisuus, jopa
ikuinen helvetti itse, on kokonaan voitettu, tuhottu ja ratkaistu
hänessä.
Usko, toivo ja Hengen voima
Me kaikki olemme
ihmisiä, joille Jeesus on tuonut pelastuksen ennen kuin siitä
mitään tiesimme. Hänen apunsa ei riipu uskostamme tai
ratkaisuistamme. Eräs kertoi minulle tällaisen vertauksen liittyen
Jeesukseen. Mitä jos ystäväni antaisi minulle 5000 euron velan
anteeksi ajatellen sitä, että varmaan murehdin takaisinmaksua?
Ystäväni lähettäisi ehkä toisen ihmisen kertomaan minulle.
Uskonko vai en? Millaiseksi arvioin ystäväni? Riippumatta uskostani
ystäväni on kuitenkin antanut velkani anteeksi. Ystäväni on hyvä,
rakastava ja armahtava. Ehkä tällä tavoin voimme myös tulkita
sitä, kun Jeesus sanoo parantamalleen: ”Sinä olet nyt terve. Älä
enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Me
olemme jo terveitä, armahdettuja, pelastettuja, Jeesuksessa, hänen
armahtavassa Hengessään. Hän on aina hyvä, armahtava ja
rakastava. Synti on Jeesuksen omien sanojen mukaan Johanneksen
evankeliumissa siinä, että häneen ei uskota. Jos häneen ei
uskota, se ei tarkoita, että Jeesus ei itse olisi enää hyvä. Hän
on aina niin hyvä, ettei hänestä häpeä kertoa taikka häntä
julistaa. Hänessä ei ole mitään pahaa tai tuomitsevaa, hän ei
meitä syytä, niin hän sanoo pian kuulemamme evankeliumin kohdan
jälkeen. Epäuskomme ja epäluulomme vain hämärtävät yhteyttä
häneen, luovat pahuuden harhamaailmaa. Herra meitä tästä
armahtakoon! Onhan Kolminaisuus voittanut kaiken epäluulon ja tuonut
epäuskon sijaan helluntaina maailmaan yhteyden Hengen.
Yhteyden
Henki voittaa, kiitoksen Henki voittaa. Raamatun mukaan lopussa
kiitos seisoo. Muun muassa Paavalin kirjeiden mukaan kaikki
maailmassa lopulta kiittävät Jumalaa ja tunnustavat Jeesuksen
Herraksi. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus vetää ristillä,
myötätunnon ehdottomalla merkillä, kaikki luokseen. Miksi emme
rukoilisi, että iloa herättävä näky alkaisi saada yhä enemmän
sijaa keskellämme ja meidän sydämissämme? Ehkä kuitenkin olemme
väsyneitä, pettyneitä joko seurakuntalaisiin tai muihin ihmisiin.
Ehkä olemme halunneet nähdä heissä Jeesuksen taikka uskon saajan,
mutta olemmekin saaneet takkiimme ja kohdanneet viekkautta tai
torjuntaa, jopa pahuutta. Tämä on todellisuutta ja tuo syviä
haavoja sisimpään. Jeesus on kuitenkin voittanut vihollisuuden ja
valheen. Haavoihin on lääke, katkeruutemme hoidetaan, sen Jeesus
kuulee, hän, jonka pilkaten naulitsivat hänen rakastamansa ihmiset
ristille. Hänen Hengessään voimme rukoilla itsellemme luottamuksen
vahvistusta niin, että evankeliumi leviää vastustuksesta
huolimatta. Saivathan kansan johtajatkin kuulla Jeesuksen
parantamalta todistuksen Jeesuksesta, todistuksen, joka jätti
jäljen, vaikei se aiheuttikin vastustusta. Uskon,
että voimme yhdessä voimistua moninkertaisiin voimiin, todistamaan
Jeesuksesta hankaluuksista ja epäilyksistä huolimatta. Näin voi
tapahtua, kun tunnustamme oman heikkoutemme ja olemme vain oma
itsemme, haavoilla, rikkilyötyinä, Jeesuksen parantamina. Meistä
voi nousta uskottava todistus Hengen antamin voimin. Älkäämme
epäilkö Jeesuksen Hengen voimaa hoitaa meitä sekä voittaa
epäluulojen verkot. Henkeä voi myös huutaa tietoisesti avuksi:
tule, Pyhä Henki. Jeesus on luvannut, että Isä antaa hänet meille
varmasti.
Ortodoksisessa kirkossa huudetaan muuten usein avuksi
Henkeä. Mainitsen tämän siksi, että tänä viikonloppuna Suomen
ortodoksinen kirkko juhlistaa 100-vuotista taivaltaan osana
Konstantinopolin Ekumeenista patriarkaattia hänen Kaikkipyhyytensä
ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen vieraillessa Suomessa. Siksikin
on syytä laulaa ortodokisissa rukoushetkissä toistuvasti laulettu
Pyhän Hengen rukous:
"Taivaallinen
Kuningas, | Lohduttaja, totuuden Henki, | joka paikassa oleva ja
kaikki täyttävä, | hyvyyden lähde | ja elämän antaja, | tule ja
asu meissä | ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta || sekä
pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme."
Jumalan Hengen voimin mikä tahansa on
mahdollista, meidät viedään kohtaamaan lähimmäisissämme Jumala.
Sen on Jeesus meille opettanut. Hänhän kertoo, että vangituissa ja
nälkäisissä ja ahdistetuissa - ja kaikkihan ovat eri tavoin
ahtaalla - kohtaamme hänet. Pyytäkäämme siis itse kukin
Jeesukselta hänen lempeää ja hiljaista armoaan, ettei
rakkaudettomuuden henki meistä ketään valtaisi, että aina
pienimmissä ja heikoimmissa, erityisesti lapsissa, näkisimme
Jumalan kuvan ja kaltaisuuden suunnan. Todistakaamme niin pienille
kuin suurille Hengessä omalla tavallamme Jeesuksen läsnäolosta.
Voimme tehdä näin turvallisella tavalla, jos emme ole sydämessämme
kateellisia Jumalan ainoalle Pojalle pitäen ylpeydessämme itseämme
oikeassaolevina. Silloin emme näe enää Herraamme, joka armossaan
ja lempeydessään yksin on Totuus. Jumalan Poikahan luopui Jumalan
vertaisuudesta, ei ollut lainkaan kovaääninen, oikeassa oleva.
Kehotus nöyryyteen ja rukoukseen
Näin hän
kuitenkin alentui tehdäkseen meistä hengellisesti aikuisia,
rakkaudessa ylös korotettuja. Varhaisen kirkon opettajien mukaan
Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen tulisi Jumalaksi. Itse asiassa
Jumalan ihmiseksi tulon lähtölaukaukset saattoivat alkaa juuri
päivän evankeliumin mainitun Lammasportin altaan lähellä, sillä
varhaiskirkon perimätiedon mukaan Vapahtajan äiti Maria syntyi
lähellä Lammasportin allasta. 700-luvulla Johannes Damaskolainen
saarnasi Marian syntymäpäivänä 8.9. Marian Pojasta, joka parantaa
koko maailman, ei vain yksittäisiä ihmisiä kuten enkeli
Lammasportin altaalla. Näin Johannes Damaskolainen: ”Kirkko ei saa
palvelijakseen enkeliä, vaan itse Suuren Neuvon Enkelin, joka
äänettömästi tihkuu kuin hyvyyden sade taljalle ja koko
sairastavan sekä turmelukseen taipuvaisen luonnon päälle ja
palauttaa sen sairaudettomaan terveyteen ja vanhenemattomaan elämään.
Sinussa” eli Mariassa ”olleen kautta halvaantunut mies hyppeli
kuin kauris.” (Lähde: Serafeja korkeampi: Bysanttilaisia saarnoja Jumalansynnyttäjästä, s. 56)
Jumala tuli
ihmiseksi, jotta ihminen parannettaisiin, jotta hänen jumalallinen
arvonsa tuotaisiin esille. Se oli Jeesuksen ihmeen tarkoitus
Lammasportin altaalla, hänen äitinsä syntymäpaikalla. Jeesus sai
ihmisyytensä äidiltään, mutta kaikki saavat vuorostaan
jumalallisen arvon tuolta Marian Pojalta. Sen miehen kanssa, jonka
Jeesus paransi äitinsä syntymäpaikalla, saamme mekin elämällemme
ikuisen ja merkityksellisen suunnan. Osallistukaamme ihmiseksi
tulleen Jumalan nöyryyteen, joka ei katso itseään, vaan aina
lähimmäisen parasta riippumatta päivästä, vaikka parantaen
kiellettynä sapattina. Jeesuksessa emme voi kiistellä siitä, onko
se ja se sinänsä tärkeä arvo suurin. Älkäämme repikö rikki
toisiamme arvojen ja oppien tähden, sysäten toisiamme syrjään.
Meillä ei ole kyllä kykyä nöyrtyä omasta takaa, se on yksin
Jeesuksen Kristuksen lahjaa. Nöyryys on unohdetuin mutta tärkein
Hengen lahjoista. Oman pienuutemme tunteminen vie armosta
korkeuksiin. Nöyryys on suurin, ihmeellisin, ihmeteltävin ja
jumalallisin Jumalan lukemattomista lahjoista. Niin, ehkä sitten
nöyryys on se arvoista tärkein, jos näin voisi sanoa. Eli
kilpailkaamme toinen toistemme kunnioittamisessa Paavalin opin
mukaan. Onhan nöyryys, alentuminen toisen tasolle, toista
vähäisemmäksikin, Jeesuksen olemuksen ytimessä. Kiittäkäämme
Hengessä siis Jumalaa hänen Poikansa äärettömästä nöyryydestä,
kärsimyksestä, ihmisrakkaudesta ja ylösnousemuksesta.
Johanneksen evankeliumin
loppupuoli kertoo: ”Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki
opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä
kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen
olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi
elämä hänen nimensä tähden.” (Joh. 20:30-31) Mitä muuta ihmeellistä onkaan siis tiedossa? Rukoilkaamme
Hengeltä kaikkia armolahjoja, joita seurakunta tarvitsee, jotta usko
Vapahtajaan voimistuisi kirkoissa ja että voisimme turuille ja
toreille mennä iloisin ja vapain mielin levittämään sanomaa
elävästä toivosta ja Kolminaisuudesta. Ottakaamme itsemme
kevyesti, niin otamme Jeesuksen vakavasti. Aamen.