Majailua kirkastusvuorella!

SAARNA KIRKASTUSSUNNUNTAINA VANHASSA KIRKOSSA, 15.7. A.D. 2018
Petri Tikka

Rakkaat ystävät,

Ennen kirkastusvuorta Pietari oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi ja Jeesus oli puhunut ensi kertaa kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Kirkastusvuori oli joko Nasaretin lähellä oleva Taabor tai mahdollisesti korkea Hermon, joka kohoaa Israelin muinaisella pohjoisrajalla. Tällaiselta korkealta näköalapaikalta alkoi Vapahtajan matka kohti Jerusalemia - pohjoisesta Galileasta etelään, kohti Juudeaa. Tämän ristin tien ja sen voiman näki edeltä messiaaninen psalmi 89: ”Pohjoisen ja etelän sinä olet luonut, Tabor ja Hermon ylistävät sinun nimeäsi. Käsivartesi on voimaa täynnä, kätesi on voittoisa ja väkevä. Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perusta, armo ja uskollisuus ovat sinun palvelijasi.” (Ps. 89: 13-15)

Tahdon nyt saarnata siitä, kuinka kirkastusvuorella katsellaan, keskustellaan ja rakennetaan kotia.

KATSELU

Usein puhutaan siitä, kuinka kirkastusvuoren kaltaisia hengellisiä huippuhetkiä on monella kristityllä. Sen jälkeen saatetaan sanoa, ettei huippuhetkiin voi jäädä, vaikka niiden muistelemisesta voi saada voimaa. On toki selvää, että hetket ovat ohikiitäviä. Silti en sanoisi, ettei kirkastusvuorten valoon voi jäädä. Todellisuus pysyy, vaikka se hämärtyisi välillä. Kristus on itse rakkaus ja voima, sen osoitti risti. Eikö hänen kirkkauttaan saisi – ja pitäisikin - keskeytyksettä katsella? Kirkastusvuorella Mooses, Elia ja Jeesus puhuivat kaikesta siitä, mitä Jerusalemissa tapahtuisi. Eikö myös kristityn omien kirkastusvuoren valo ole juuri Jerusalemin ihmeiden, ristin ja ylösnousemuksen, valoa? Mitä muuta se voisikaan olla? Miksi en jäisi Jumalan omaan valoon, joka loistaa iloa ja pelastusta enemmän kuin kaikille?

Toinen Pietarin kirje kehottaa katsomaan kirkastusvuoren valoa jatkuvasti. Puhuessaan Herramme Jeesuksen Kristuksen jumalallisesta suuruudesta kirje sanoo näin: ”Hän sai Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." 18 Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella. 19 Siksi me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne.” (2. Piet 1:17-19)

Kiinnitä, rakas kristitty, katseesi siihen, mikä on kirkasta ja syvästi totta, siihen, mikä vapauttaa ja näyttää kaiken kauniina. Äläkä pelkää, jos sinulla ei ole mitään eritystä tunnekokemusta tai mystistä näkyä tai oivallusta. Kaikille meille on annettu sama kaste. Kun Jeesus kastetiin, Jumala julisti rakkauttaan häntä kohtaan. Sama ääni julisti kirkastusvuorella, että häntä tulee kuunnella. Kristuksen käskyn mukaan sinut on kastettu, rakas kristitty. Kasteessa on meidän kirkastusvuoremme, siinä kuuluu hänen rakastava äänensä.

KESKUSTELU

Kristus, Elia ja Mooses keskustelivat Vapahtajan poislähdöstä, exoduksesta. Exodus on myös toinen Mooseksen kirja. Se kertoo, kuinka Israelin kansa vapautettiin Egyptin orjuudesta. Mooses, Elia ja Jumalan Poika keskustelivat siis vapaudesta - kuten Paavali sanoo: ”missä Herran Henki on, siellä on vapaus.” Ja yhtä tärkeää kuin itse aihe, vapaus ja vapautus, on se, että he keskustelivat. Kirkastusvuori oli keskustelun avaus. Se oli ensimmäiset kirkkokahvit. Keskinäinen keskustelu, rohkaisu, onkin välttämätön osa jumalanpalvelusta, niin kuin heprealaiskirje opettaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.” (Hepr. 10:25)

Keskustelu tulee mahdolliseksi siitä, että ajattelee hyvää. Ajattelee hyvää toisista, muuten ei uskalla keskustella. Ajattelee hyvää Jumalaa, muuten ei jaksa keskustella iloisesti. Jeesus ajatteli hyvää, kun hän rukoili vuorella Isää ja keskusteli Mooseksen ja Elian kanssa. Kirkastussunnuntai on sen juhla, että me saamme keskittyä hyvään. Meillä on lupa ja velvollisuus siihen. Keskusteluhan on juuri hyvän jakamista, yhteistä ajattelemista. Paavalikin kehottaa: ”…ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.” (Fil. 4:8)

Hyvän ajatteleminen ei uuvuta, vaan avaa sellaiset näköalat, joiden avulla jaksaa – ja jaksaa erityisesti iloita. Kolme opetuslasta kuitenkin nukkuivat, kuten myöhemmin Getsemanen puutarhassa. Jaakob, Pietari ja Johannes olivat muuten varhaiskirkon suuret johtajat! Oli miten oli, nukkuvakin kristitty havahtuu, kun hyvähenkinen keskustelu kutsuu mukaan. Rippikoulussa usein opetetaan, että kristityn elämän autossa on neljä pyörää: Raamatun lukeminen, rukous, ehtoollinen ja kristittyjen yhteys. Yhteyttä ei ole, jos ei puhuta.

KOTI

Kirkon kulmakivi Pietari oli ihmeissään, kun hän näki kirkkaan kolmikon keskustelun. Hän halusi rakentaa majoja. Ilmestysmaja oli pyhäkköteltta, joka oli Israelin kansan ensimmäinen temppeli. Jumala johti kansaa Egyptistä pois kirkkaana pilvipatsaana päivällä ja tulipylväänä yöllä. Hän ilmensi läsnäolonsa peittämällä pilven lailla temppelin, ilmestysmajan. Ja nyt – kirkastuvuorella -  Jumala kuuli Pietarin hämmentyneen pyynnön ja peitti majansa läsnäolollaan. Tämä maja oli ja on Jeesus.

Kaksitoistavuotiaana temppelissä Jeesus sanoi Marialle ja Joosefille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Silloinkin Jeesus oli keskustellut, sillä kertaa Israelin opettajien kanssa. Kun me katselemme häntä, me vapaudumme keskusteluun ja niin meillä on koti, maja. Pietarin pyyntö ei ollut väärä eikä paha. Me saamme, ja meidän tuleekin, jäädä majailemaan kirkastusvuorelle. Meidän pitää ajatella kaikkea hyvää ja korkeaa, kaikkea kaunista ja kirkasta, yhä korkeammin, yhä kirkkaammaksi sen nähden. Meidän tulee kiinnittää katseemme Jeesukseen, ja sanoa Laulujen laulun morsiamen sanoin: ”Tartuin häneen enkä päästänyt irti.” (Laulujen laulu 3:4)

Vuorella Jeesuksen jumalallinen kirkkaus tuli ilmi. Hän oli kulkemassa kohti taivasta, iloista laajuutta, voittoa, kaikkialla läsnäoloa. Vapauttavan ristinsä tiellä hän oli jo kuitenkin taivaassa. Tällaista, taivaallista, on hänen nimessään kastetun elämä, armoa levittäen, armoon uskoen, armoa virsin ylistäen, armolla rohkaisten ja siitä kirkkokahveilla keskustellen ja sitä arjessa ja luonnossa ihmetellen. Psalmi 104 sanoo Jeesuksesta: ”Ylistä Herraa, minun sieluni! Herra, minun Jumalani, miten suuri ja mahtava sinä olet! Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia, valo ympäröi sinut kuin viitta. … Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. 28 Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. … 31 Olkoon Herran kunnia ikuinen! Saakoon hän iloita kaikista teoistaan, 32 hän, jonka katseesta maa järisee, jonka kosketuksesta vuoret savuavat!” (Ps. 104)

Tunnustamme uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan, joka on virsikirjan viimeisellä aukeamalla.