Saarna
Helsingin tuomiokirkon viikkomessussa 10.12., adventin toisella
viikolla
Petri
Samuel Tikka
Evankeliumi
Luuk. 21: 25-33
Jeesus sanoi:
”Auringossa, kuussa ja
tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan
päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki
lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava
ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään
Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja
kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne
pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
Hän
esitti heille myös vertauksen:
”Katsokaa
viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan
lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä.
Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että
Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa
ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta
minun sanani eivät katoa.”
Rakkaat
ystävät, seurakuntalaiset, kirkkoon tulleet.
Milloin
maailma loppui? Aika erikoinen kysymys, voi ajatella, sillä tässähän
me vielä olemme. Jeesus kuitenkin sanoi jo melkein kaksituhatta
vuotta sitten, noin vuonna 33: ”Totisesti: tämä sukupolvi ei
katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.” Kirkossakin me kuitenkin
uskomme, että lopullisia asioita on tiedossa, esimerkiksi se, että
ihmisten välinen pahuus lakkaa olemasta ja kuolema tuhoutuu. Mistä
taivaan ja maan häviämisestä sitten Kristus puhui? Oliko Jeesus
väärässä maailmanlopun suhteen, oliko hän samanlainen
maailmanlopun saarnaaja kuin monet nykyään? Joku voi muistaa
esimerkiksi, että joulukuussa 2012 maailman olisi pitänyt päättyä.
Jeesus ei kuitenkaan puhunut mistään pelottavasta kaiken
lopullisesta tuhoutumisesta tai rapautumisesta, vaikka paljon sotaa
ja pelkoa oli tiedossa. Päinvastoin, hän kehotti nostamaan pään,
sillä vapautus jostakin oli käsillä. Taivaan ja maan, koko
maailmankaikkeuden, perusjärjestys tulisi muuttumaan. Milloin koko
maailma siis väistyi Jeesuksen mukaan?
"Tulee aika,
jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan.
Tähän ei jää kiveä kiven päälle." Näin sanoi Jeesus
ihmisille heidän ihastellessaan juutalaisen, silloin ainoaan yhteen
Jumalaan uskovan uskonnon pyhäkköä. Evankeliumissa Vapahtaja
selittää tätä omaa ennustustaan Jerusalemin temppelin tuhosta,
joka tapahtuikin vuonna 70. Jeesuksen, Marian Pojan, omalle kansalle
ja heidän toiveilleen temppelin tuhoutuminen oli maailman loppu.
Temppelin, jossa kaduttiin syntejä, uhrattiin niin sovituksen kuin
kiitoksen merkeissä, ja julistettiin armoa, tuon temppelin oli määrä
koota kaikki kansat yhteen palvelemaan Jumalaa, elämään ikuisessa
rauhassa. Miten sen tuhoutuminen voisi olla hyvä asia? Jollakin
käsittämättömällä tavalla Herran rajun ennustuksen mukaan loppu
olisi kuitenkin vapautusta jostakin.
Jeesus Kristus eli
nimittäin kulttuurissa, jossa hengellisyys, moraali ja valta
kuuluivat saumattomasti yhteen. Juutalainen, monoteistinen, kansa eli
Rooman keisaria ja epäjumalia palvovan pakkovallan alaisena.
Messiaalta, vapauttajalta, odotettiin sitä, että hän saattaisi
kansan kuuliaiseksi Jumalan hyvälle laille. Tämän jälkeen
sortajat heitettäisiin pois. Mutta juuri tästä vallan ja
väkivallan kierteestä oli saatava vapautus, sellainen maailma sai
Jeesuksen mukaan hävitä, Oli koittamassa aika, jossa täydellinen
moraali ei olisi hengellisyyden, eli hyvän ja aidon elämän, ehto.
Vaatimalla oikeanlaista käytöstä tai ajattelua ei saataisi aikaan
oikeutta, ainoastaan vallan tuottamaa tuhoa. Kansojen, sortajien ja
sorrettujen, ristiriidat päättyisivät toisella tavalla. Voimaan
oli astumassa armon aika.
Muutosvoima
ei perustukaan ihmisten yrityksiin olla erinomaisia. Messiaaninen
rauhan valtakunta ei tullut sitä kautta, että olemme tarpeeksi
kilttejä. Sellaisen maailman, valtakunnan, jossa joulu on
totta, saivat Kristuksen tuleminen ja vanhan maailman loppu
aikaan. Joulupukilla ei olekaan risuja pahoille lapsille ja
lahjoja kilteille. Pyhä Nikolaus, 300-luvun kristillinen
piispa, johon hahmo perustuu, antaa lahjoja köyhille ja
toivottomille. Se, että voi odottaa hyvää, vaikkei olekaan
täydellinen, ei edes hyvä, on hyvin uhkarohkeaa, joidenkin mielestä
ehkä jopa röyhkeää tai vaarallista. Siksi monet saarnaavat tai
pitävät yllä ajatusta tulevasta lopusta pelotteena, vaikka se,
mikä on vanhaa, on jo kerran väistynyt.
Milloin
maailma siis loppui? Noin vuonna 33, kun Jeesus, Ihmisen Poika, ei
suostunut voimaa ja vaatimuksia käyttäväksi Messiaaksi. Hänestä
tuli kärsivä Herran palvelija, armahtaja, ei pelkästään
armahduksen opettaja, vaan armon antaja. Profeetta Daniel sanoikin
kauan sitten: ”..näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs,
näöltään kuin ihminen… hänen valtansa on ikuinen valta, joka
ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.” Jeesuksessa,
joka on ihmiseksi tullut Jumala, koko ihmiskunta on viety Jumalan,
ehdottoman rakkauden, läsnäoloon. Maan päällä rauha! Taivaalle
on kohonnut uusi merkki: ristin merkki, armon merkki. Voimme odottaa
kaikkea hyvää elämältämme, joululta ja kaikelta lopulliselta.
Maailman lopusta, rististä, Jumalan kuolemasta, on tullut kaiken
alku. Ihmisen Poika sanoo meidän ihmisten keskellä: ”Se on
täytetty. Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”
Oma
maailmamme loppui, kun kristillisen kasteen tulvavesi peitti sen.
Uusi, yhteinen on alkanut. Tunnustakaamme nyt siis syntimme,
ripittäytykäämme.
 |
| J.R.R. Tolkienin kuva |
Tekstit
