Saarna pääsiäisenä 31.3.2013 Langinkosken kirkossa
Lukukappaleet:
2. Moos. 14: 8, 10-16, 21-22 (Punaisenmeren ylitys)
1. Kor. 15: 1-8, 11 (ylösnousemuksen todistajista)
Hallelujasäe
Lukukappaleet:
2. Moos. 14: 8, 10-16, 21-22 (Punaisenmeren ylitys)
1. Kor. 15: 1-8, 11 (ylösnousemuksen todistajista)
Hallelujasäe
Kuolema on nielty ja voitto saatu.
1. Kor. 15: 54
Evankeliumi
Luuk. 24: 1-1
Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: 'Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.'" Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.
Pääsiäinen julistaa, että elämä on tullut näkyviin. Kuolema on voitettu. Kuolemattomuuden salaisuuden kuvittelisi olevan niin valtava asia, että kaikkien ihmisten luulisi olevan kristittyjä. Mutta ihmiskunnastahan kolmasosa kuuluu kristikunnan piiriin. Ehkä on syytä selvittää se mysteeri, miksi uuden elämä salaisuus ei innosta tämän enempää. Samalla itse asiassa selviää, miksi pääsiäisen sanoma innostaa.
Mitä on elämä? Usein puhutaan, että elämä kantaa. Jos menee hyvin, sanotaan, että elämä hymyilee. Elämä vie eteenpäin. Elämä tuo jotain uutta eteen. Elämä ei kuitenkaan hymyile, jos kohtaa tuskaa tai ahdistusta. Elämästä puhuminen tuntuu silloin pelkältä latteudelta. Elämä ei myöskään kanna, kun kuolema tulee. Miten kuolema voisi sitten olla voitettu? Miten yksilöllisen elinvoiman päättyessä on ylipäätänsä mahdollista, että elämä voisi jatkua? Se, mitä elämä on, on kuitenkin ymmärretty aivan väärin. Elämä ei ole yksilön omasta ailahtelevaisesta elämänhalusta riippuva asia. Elämä ei myöskään ole fyysisten olosuhteiden summa, joka lakkaisi ruumiin elinvoimien sammuessa. Elämä ei kertakaikkiaan ole asia. Se ei ole sarja tapahtumia. Se ei ole päivien jatkumoa eikä ihmisyyden sisäinen, uudistuva voima. Tällainen ajattelu itse asiassa tekee elämästä voimatonta, tunteetonta, järkeä vailla olevaa, sanalla sanoen kuolemaa. Todellinen elämä on täynnä liikettä, voimaa, tunnetta ja järkeä. Elämä on persoonallista, inhimillistä. Elämää ja rakkautta täynnä oleva ihminen kokee tämän, mutta hän ei voi ikinä anastaa elämää itselleen. Elämä on luonteeltaan vapaata ja kirkasta. Elämällä on lahjaluonne.
Jos on lahja, täytyy olla antaja. Mikä tai kuka tämä elämän antaja ja lähde on? Lahja on aina antajansa näköinen. Jos elämä on luonteeltaan persoonallista, täynnä tunnetta ja järkeä, elämään itseensä täytyy sisältyä persoonallinen ulottuvuus. Elämä onkin itse asiassa viime kädessä Persoona. Elämä toimii ja ajattelee ja on läsnä. Elämä tulee näkyviin historiassa ja ihmisten keskuudessa. Tätä toimivaa elämän lähdettä kutsutaan kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja Luojaksi. Hän rakastaa meitä hellästi, huolehtivasti ja hiljaisesti. Hän on meidän olemassaolomme tuki ja turva. Hän on sanan syvimmässä merkityksessä Isä. Hän, elämän Isä, on ihmiselämää vallitseva rauha. Koska hän on luonut erillisiä ihmispersoonia, on hän itsekin perin inhimillinen ja erillinen, ei vain yleinen, abstrakti Jumala. Inhimillisen ja persoonallisen Elämän unohtanut ihmiskunta kohtasi Jumalansa Jeesuksessa Kristuksessa, ihmiseksi tulleessa Jumalassa. Jeesus Kristus on sanonut itsestään: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
Ihmiskunnan käsitys siitä, mitä elämä on ja mistä sitä löytyy, on kuitenkin joutunut pahasti harhateille. Elämän ei luotettu tulevan elämän Herralta, elävältä Jumalalta, Luojalta. Elämää on etsitty kaikkialta muualta. Ensimmäisestä ihmisestä alkaen, historian alusta saakka ihminen on pyrkinyt löytämään elämää ja elämän tarkoitusta asioista, ihmisistä, ajatuksista, tottumuksista, jopa eläimistä ja muista luoduista, jotka on nostettu elämän lähteiksi. Kuitenkin elämän Herra on itse se järki, jonka takia maailmaan kuuluu järjestys ja muoto. Ihminen on etsinyt elämää kuvitelmistaan, ja irronnut Järjestä, hänestä, joka pitää yllä kaikkea. Ihminen on itse tullut yhä sattumanvaraisemmaksi ja sekavammaksi. Ja niin hän on alkanut pitää ilmiselvän järkevää ja kaunista luomakuntaa sattumanvaraisena ja sekavana. Ihmisen oma sattumanvarainen käytös päätyy usein pahuuteen asti. Tämän kohdatessaan perihämmentynyt ihminen on ruvennut näkemään elämän itsensä, siis viime kädessä Jumalan, välinpitämättömänä. Koska elämä nähdään tunteettomana, välinpitämättömänä, neutraalina tai suorastaan pahana, elämän Herran olemassaolo unohdetaan ja suorastaan kielletään.
Sitä on synti, että elämää pidetään persoonattomana, tunteettomana. Kun elämä muuttuu kylmäksi, ihmisten välinen rakkaus katkeaa. On olemassa perisynti, periytyvä synti, kaikkien ihmisten jakama sokeus, joka katkaisee siteen elävään Jumalaan. Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ei luoteta. Hänen inhimillinen, persoonallinen ja kouriintuntuvasti rakastava olemuksensa kaikuu kuuroille korville. Synti on epäuskoa. Epäusko johtaa epätoivoon. Epätoivo johtaa pahan tekemiseen itselle tai toisille. Tilanne on siis mahdollisimman hankala, jos ajattelemme asiaa syntisen ihmisen näkökulmasta. Elämä on kuitenkin viisaampi kuin harhautunut ihmissuku.
Kautta ihmiskunnan historian Jumala on jatkuvasti puuttunut peliin. Ihmiskunnan perisynti laajeni katastrofaalisiin mittasuhteisiin historian alkuhämärissä. Maailma oli täynnä heimosotia, julmaa ylimielisyyttä ja ihmisyyden halveksuntaa ennen tunnetun sivistyksen alkua (ja on itse asiassa usein edelleenkin). Tuhotulva, vedenpaisumus, tuhosi vanhan, sekasortoon langenneen maailman. Ansiottoman, ihmistekoihin perustumattoman rakkautensa merkkinä hän kuitenkin pelasti Nooan ja hänen perheensä - ja lupasi enää olla tuohamatta maailmaa, vaikkei edistystä tapahtuisi. Nooa sai pelastua, koska hän oli viimeinen ihminen, joka uskoi Jumalaan. Ehkä hänen kauttaan ihmiskunta saisi uuden alun ja toivon, kun usko elämän Herraan olisi kaiken perusta eikä ateistinen sotaisuus vallitsisi maailmaa.
Ja niin kaikkialla maailmassa on säilynyt muistumia elämän Luojasta, Jumalasta. Kaikki uskonnot ovat kuitenkin tehneet hänestä etäisen olennon, jota täytyy lepyttää tai joka ei kouriintuntuvasti vaikuta ihmiskunnan keskuudessa. Syntyi usko rituaaleihin ja elämän ohjeisiin, joiden avulla elämää voisi hallita. Elämän Herraa pyrittiin sitomaan, kun elämän vapaat voimat eivät saaneet kummuta itse lähteestä.
Henkisten harjotteiden ja kulttien keskeltä Jumala valitsi yhden ihmisen uuden luottamuksen välikappaleeksi. Hän valitsi Abramin, vanhan miehen, joka ei enää kyennyt saamaan jälkeläisiä vaimonsa Saarain (eli Saaran) kanssa. Abram tunnetaan paremmin nimellä Abraham. Nimi tarkoittaa kansojen paljouden isää. Täksi tullakseen hänen kuului yksinomaisesti luottaa elämän Herran lupauskeen ja puheeseen. Niin hän teki, ja hän kelpasi Jumalalle sellaisena kuin oli, riippumatta oman hyvyytensä määrästä. Jumala lupasi, että Abrahamin, uskon isän, jälkipolven kautta kaikki kansat saisivat siunauksen suoraan Elämältä itseltään.
Abrahamin ja Saaran jälkipolvi, Israelin kansa, päätyi Egyptiin, sen johtavaksi väestönosaksi. Israelilainen Joosef pelasti tunnetun maailman nälänhädästä faraon oikeana kätenä. Israelilaisten saama siunaus, runsaslukuisuus ja viisaus, teki kuitenkin egyptiläiset kateellisiksi. Niin heistä tehtiin orjia. Heidän hätähuutonsa kuultiin, ja Jumala nosti yksittäisen ihmisen, Mooseksen, oman työnsä välikappaleeksi. Kansojen paljouden keskeltä Jumala palasi koskettamaan yksilöä. Yhteisöllisyys muuttuu kansojen kiroukseksi, kun suhde ihmisjoukon ajatuksiin tulee tärkeämmäksi kuin suhde elämän Herraan. Mooses joutui kerta toisensa jälkeen painimaan Jumalan kanssa kansansa yhteisöllistä vastustusta vastaan.
Jumala kuitenkin kuunteli Mooseksen rukouksia, ja päästi kansansa vapaaksi täysin mahdottomasta tilanteesta. Egyptiläisten kateellisuus johti loppumattomaan vihaan ja israelilaiset täydelliseen umpikujaan. Silloin Mooses sai Jumalan voiman avulla halkaista Punaisenmeren kahtia, ja tapahtui erään Raamatun kirjan mukaan näin: "Koko luomakunta muotoutui uudelleen, sen ominaisuudet muuttuivat sinun määräystesi mukaan, jotta palvelijasi välttäisivät vaaran. Kansa näki, kuinka pilvi suojasi leiriä ja veden alta paljastui kuiva maa, kuinka Punaisestamerestä aukeni tasainen tie, rajuista aalloista erottui viheriöivä keto. Sitä he kulkivat, sinun kätesi suojaama kansa, ja he saivat nähdä suuria ihmetekoja. He iloitsivat kuin laitumelle viedyt varsat, he hyppivät kuin karitsat ja kiittivät pelastajaansa - sinua, Herra." (Viisauden kirja 19:5-7)
Mooses oli Vanhan Testamentin suurin profeetta. Hän kuitenkin kertoi, että kerran tulisi nousemaan suurempi profeetta kuin hän. Jos kerran tulisi suurempi profeetta, tulisi hän tekemään myös suuremman ihmeen kuin pelastamaan kokonaisen kansan varmasta kuolemasta ja toivottomasta orjuudesta. Suurempi profeetta on Jeesus. Hän on nostanut koko ihmiskunnan varmasta kuolemasta ja toivottomasta orjuudesta. Paljas oikeudenmukaisuus vaatisi tuhoa tuhon kierteessä olevalle ihmiskunnalle, mutta Jumala päättikin ottaa itse tuhon päällensä. Jumala lupasi jo Nooalle, että uutta katastrofaalista maailmanloppua ei tulisi. Niinpä katastrofaalisen maailmanlopun, meidän tekojemme jatkuvan seurauksen, on saanut kokea yksittäinen ihminen, jonka nimi on Jeesus Nasaretilainen.
Synnin palkkaa ja seurausta, hylätyksi tulemisen tuskaa, eivät lievitä perimmäiset filosofiat eivätkä psykologiset ratkaisumallit. Vain sillä ihmisellä, joka kykenee kantamaan ahdistuksen meidän puolestamme, on riittävä voima kukistaakseen epäuskon ja epätoivon iankaikkisen kierteen. Jeesus Kristus otti ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden, perisynnin, päällensä ja kuoli hylättynä ristillä. Hän näytti, mitä rakkaus on. Hän näytti, miten kouriintuntuvaa on itse Elämän rakkaus meitä kohtaan. Elämä rakastaa sitä, mikä ei ole mitään. Elämä luo uutta. Elämä antaa ilon, vapauden ja vanhurskauden. Elämän lapsina ihmiset kykenevät kantamaan toistensa tuskaa. Vain itse Elämä antaa tuskan tilalle täyden ja yltäkylläisen elämän. Kun annat syntisi Jeesuksen kannettaviksi, sinä saat kuulla hänen julistavan Isänsä edessä sinut syyttömäksi. Kun sinä annat tekojesi seuraukset Jeesuksen kannettaviksi, hän tekee mahdottoman mahdolliseksi. Hajonnut yhteys voi syntyä uudelleen ihmisten välillä. Kaikki tämä johtuu siitä, että Jeesus Kristus ei ole jäänyt kuoleman valtaan. Hän elää ja vaikuttaa meidän keskellämme tässä hetkessä, juuri nyt.
Me saamme uudestaan ja uudestaan löytää yhteyden Jumalaan, itse Elämään. Jeesus Kristus on noussut kuolleista ja julistanut meidät vanhurskaiksi, täysin Jumalalle kelpaaviksi. Näin hän on tehnyt käsittämättömän, luovan ja voimallisen Pyhän Henkensä, persoonallisen Rakkauden, voimasta. Jeesus Kristus lähetti opetuslapsensa maailmaan julistamaan ilosanomaa hänestä. Tavalliset, kuolevaiset ihmiset saavat kantaa hänen ääntään, koska mekin, pastorit ja kaikki ilosanomaa julistavat, olemme osallisia ihmisyyden ahdistuksesta, jonka Jeesus kantoi, sekä Elämästä, jonka Jeesus antaa. Jeesus kokoaa Jumalan elävänä Sanana uutta ihmiskuntaa. Se elää yksin Jumalan armosta, niin kuin tuhotulvassa säästynyt Nooa, yksin uskosta Hyvyyteen, niin kuin mahdottomaan lupaukseen luottanut Abraham, ja yksin elävästä Jumalasta, niin kuin kansansa esirukouksin pelastanut Mooses. Tämä uusi ihmiskunta, eli kristikunta, saa alkunsa ylösnousseen Vapahtajan asettamasta kasteesta, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki julistaa yksilön kerralla omakseen. Ehtoollisella kristikunta saa jopa syödä ja juoda Jeesuksen Kristuksen, ja niin yhdistyä häneen läheisemmin kuin kehenkään muuhun. Ehtoollisellla meistä, kirkosta, tulee osa Kristuksen ruumista. Me olemme hänen auttavia käsiään ja kuuntelevia korviaan. Me olemme kokonaan osallisia hänestä ja hänen kaikkivaltiaasta Hyvyydestään.
Herran Jeesuksen armo on teidän kaikkien kanssanne.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.
Pääsiäinen julistaa, että elämä on tullut näkyviin. Kuolema on voitettu. Kuolemattomuuden salaisuuden kuvittelisi olevan niin valtava asia, että kaikkien ihmisten luulisi olevan kristittyjä. Mutta ihmiskunnastahan kolmasosa kuuluu kristikunnan piiriin. Ehkä on syytä selvittää se mysteeri, miksi uuden elämä salaisuus ei innosta tämän enempää. Samalla itse asiassa selviää, miksi pääsiäisen sanoma innostaa.
Mitä on elämä? Usein puhutaan, että elämä kantaa. Jos menee hyvin, sanotaan, että elämä hymyilee. Elämä vie eteenpäin. Elämä tuo jotain uutta eteen. Elämä ei kuitenkaan hymyile, jos kohtaa tuskaa tai ahdistusta. Elämästä puhuminen tuntuu silloin pelkältä latteudelta. Elämä ei myöskään kanna, kun kuolema tulee. Miten kuolema voisi sitten olla voitettu? Miten yksilöllisen elinvoiman päättyessä on ylipäätänsä mahdollista, että elämä voisi jatkua? Se, mitä elämä on, on kuitenkin ymmärretty aivan väärin. Elämä ei ole yksilön omasta ailahtelevaisesta elämänhalusta riippuva asia. Elämä ei myöskään ole fyysisten olosuhteiden summa, joka lakkaisi ruumiin elinvoimien sammuessa. Elämä ei kertakaikkiaan ole asia. Se ei ole sarja tapahtumia. Se ei ole päivien jatkumoa eikä ihmisyyden sisäinen, uudistuva voima. Tällainen ajattelu itse asiassa tekee elämästä voimatonta, tunteetonta, järkeä vailla olevaa, sanalla sanoen kuolemaa. Todellinen elämä on täynnä liikettä, voimaa, tunnetta ja järkeä. Elämä on persoonallista, inhimillistä. Elämää ja rakkautta täynnä oleva ihminen kokee tämän, mutta hän ei voi ikinä anastaa elämää itselleen. Elämä on luonteeltaan vapaata ja kirkasta. Elämällä on lahjaluonne.
Jos on lahja, täytyy olla antaja. Mikä tai kuka tämä elämän antaja ja lähde on? Lahja on aina antajansa näköinen. Jos elämä on luonteeltaan persoonallista, täynnä tunnetta ja järkeä, elämään itseensä täytyy sisältyä persoonallinen ulottuvuus. Elämä onkin itse asiassa viime kädessä Persoona. Elämä toimii ja ajattelee ja on läsnä. Elämä tulee näkyviin historiassa ja ihmisten keskuudessa. Tätä toimivaa elämän lähdettä kutsutaan kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja Luojaksi. Hän rakastaa meitä hellästi, huolehtivasti ja hiljaisesti. Hän on meidän olemassaolomme tuki ja turva. Hän on sanan syvimmässä merkityksessä Isä. Hän, elämän Isä, on ihmiselämää vallitseva rauha. Koska hän on luonut erillisiä ihmispersoonia, on hän itsekin perin inhimillinen ja erillinen, ei vain yleinen, abstrakti Jumala. Inhimillisen ja persoonallisen Elämän unohtanut ihmiskunta kohtasi Jumalansa Jeesuksessa Kristuksessa, ihmiseksi tulleessa Jumalassa. Jeesus Kristus on sanonut itsestään: "Minä olen tie, totuus ja elämä."
Ihmiskunnan käsitys siitä, mitä elämä on ja mistä sitä löytyy, on kuitenkin joutunut pahasti harhateille. Elämän ei luotettu tulevan elämän Herralta, elävältä Jumalalta, Luojalta. Elämää on etsitty kaikkialta muualta. Ensimmäisestä ihmisestä alkaen, historian alusta saakka ihminen on pyrkinyt löytämään elämää ja elämän tarkoitusta asioista, ihmisistä, ajatuksista, tottumuksista, jopa eläimistä ja muista luoduista, jotka on nostettu elämän lähteiksi. Kuitenkin elämän Herra on itse se järki, jonka takia maailmaan kuuluu järjestys ja muoto. Ihminen on etsinyt elämää kuvitelmistaan, ja irronnut Järjestä, hänestä, joka pitää yllä kaikkea. Ihminen on itse tullut yhä sattumanvaraisemmaksi ja sekavammaksi. Ja niin hän on alkanut pitää ilmiselvän järkevää ja kaunista luomakuntaa sattumanvaraisena ja sekavana. Ihmisen oma sattumanvarainen käytös päätyy usein pahuuteen asti. Tämän kohdatessaan perihämmentynyt ihminen on ruvennut näkemään elämän itsensä, siis viime kädessä Jumalan, välinpitämättömänä. Koska elämä nähdään tunteettomana, välinpitämättömänä, neutraalina tai suorastaan pahana, elämän Herran olemassaolo unohdetaan ja suorastaan kielletään.
Sitä on synti, että elämää pidetään persoonattomana, tunteettomana. Kun elämä muuttuu kylmäksi, ihmisten välinen rakkaus katkeaa. On olemassa perisynti, periytyvä synti, kaikkien ihmisten jakama sokeus, joka katkaisee siteen elävään Jumalaan. Kaikkivaltiaaseen Jumalaan ei luoteta. Hänen inhimillinen, persoonallinen ja kouriintuntuvasti rakastava olemuksensa kaikuu kuuroille korville. Synti on epäuskoa. Epäusko johtaa epätoivoon. Epätoivo johtaa pahan tekemiseen itselle tai toisille. Tilanne on siis mahdollisimman hankala, jos ajattelemme asiaa syntisen ihmisen näkökulmasta. Elämä on kuitenkin viisaampi kuin harhautunut ihmissuku.
Kautta ihmiskunnan historian Jumala on jatkuvasti puuttunut peliin. Ihmiskunnan perisynti laajeni katastrofaalisiin mittasuhteisiin historian alkuhämärissä. Maailma oli täynnä heimosotia, julmaa ylimielisyyttä ja ihmisyyden halveksuntaa ennen tunnetun sivistyksen alkua (ja on itse asiassa usein edelleenkin). Tuhotulva, vedenpaisumus, tuhosi vanhan, sekasortoon langenneen maailman. Ansiottoman, ihmistekoihin perustumattoman rakkautensa merkkinä hän kuitenkin pelasti Nooan ja hänen perheensä - ja lupasi enää olla tuohamatta maailmaa, vaikkei edistystä tapahtuisi. Nooa sai pelastua, koska hän oli viimeinen ihminen, joka uskoi Jumalaan. Ehkä hänen kauttaan ihmiskunta saisi uuden alun ja toivon, kun usko elämän Herraan olisi kaiken perusta eikä ateistinen sotaisuus vallitsisi maailmaa.
Ja niin kaikkialla maailmassa on säilynyt muistumia elämän Luojasta, Jumalasta. Kaikki uskonnot ovat kuitenkin tehneet hänestä etäisen olennon, jota täytyy lepyttää tai joka ei kouriintuntuvasti vaikuta ihmiskunnan keskuudessa. Syntyi usko rituaaleihin ja elämän ohjeisiin, joiden avulla elämää voisi hallita. Elämän Herraa pyrittiin sitomaan, kun elämän vapaat voimat eivät saaneet kummuta itse lähteestä.
Henkisten harjotteiden ja kulttien keskeltä Jumala valitsi yhden ihmisen uuden luottamuksen välikappaleeksi. Hän valitsi Abramin, vanhan miehen, joka ei enää kyennyt saamaan jälkeläisiä vaimonsa Saarain (eli Saaran) kanssa. Abram tunnetaan paremmin nimellä Abraham. Nimi tarkoittaa kansojen paljouden isää. Täksi tullakseen hänen kuului yksinomaisesti luottaa elämän Herran lupauskeen ja puheeseen. Niin hän teki, ja hän kelpasi Jumalalle sellaisena kuin oli, riippumatta oman hyvyytensä määrästä. Jumala lupasi, että Abrahamin, uskon isän, jälkipolven kautta kaikki kansat saisivat siunauksen suoraan Elämältä itseltään.
Abrahamin ja Saaran jälkipolvi, Israelin kansa, päätyi Egyptiin, sen johtavaksi väestönosaksi. Israelilainen Joosef pelasti tunnetun maailman nälänhädästä faraon oikeana kätenä. Israelilaisten saama siunaus, runsaslukuisuus ja viisaus, teki kuitenkin egyptiläiset kateellisiksi. Niin heistä tehtiin orjia. Heidän hätähuutonsa kuultiin, ja Jumala nosti yksittäisen ihmisen, Mooseksen, oman työnsä välikappaleeksi. Kansojen paljouden keskeltä Jumala palasi koskettamaan yksilöä. Yhteisöllisyys muuttuu kansojen kiroukseksi, kun suhde ihmisjoukon ajatuksiin tulee tärkeämmäksi kuin suhde elämän Herraan. Mooses joutui kerta toisensa jälkeen painimaan Jumalan kanssa kansansa yhteisöllistä vastustusta vastaan.
Jumala kuitenkin kuunteli Mooseksen rukouksia, ja päästi kansansa vapaaksi täysin mahdottomasta tilanteesta. Egyptiläisten kateellisuus johti loppumattomaan vihaan ja israelilaiset täydelliseen umpikujaan. Silloin Mooses sai Jumalan voiman avulla halkaista Punaisenmeren kahtia, ja tapahtui erään Raamatun kirjan mukaan näin: "Koko luomakunta muotoutui uudelleen, sen ominaisuudet muuttuivat sinun määräystesi mukaan, jotta palvelijasi välttäisivät vaaran. Kansa näki, kuinka pilvi suojasi leiriä ja veden alta paljastui kuiva maa, kuinka Punaisestamerestä aukeni tasainen tie, rajuista aalloista erottui viheriöivä keto. Sitä he kulkivat, sinun kätesi suojaama kansa, ja he saivat nähdä suuria ihmetekoja. He iloitsivat kuin laitumelle viedyt varsat, he hyppivät kuin karitsat ja kiittivät pelastajaansa - sinua, Herra." (Viisauden kirja 19:5-7)
Mooses oli Vanhan Testamentin suurin profeetta. Hän kuitenkin kertoi, että kerran tulisi nousemaan suurempi profeetta kuin hän. Jos kerran tulisi suurempi profeetta, tulisi hän tekemään myös suuremman ihmeen kuin pelastamaan kokonaisen kansan varmasta kuolemasta ja toivottomasta orjuudesta. Suurempi profeetta on Jeesus. Hän on nostanut koko ihmiskunnan varmasta kuolemasta ja toivottomasta orjuudesta. Paljas oikeudenmukaisuus vaatisi tuhoa tuhon kierteessä olevalle ihmiskunnalle, mutta Jumala päättikin ottaa itse tuhon päällensä. Jumala lupasi jo Nooalle, että uutta katastrofaalista maailmanloppua ei tulisi. Niinpä katastrofaalisen maailmanlopun, meidän tekojemme jatkuvan seurauksen, on saanut kokea yksittäinen ihminen, jonka nimi on Jeesus Nasaretilainen.
Synnin palkkaa ja seurausta, hylätyksi tulemisen tuskaa, eivät lievitä perimmäiset filosofiat eivätkä psykologiset ratkaisumallit. Vain sillä ihmisellä, joka kykenee kantamaan ahdistuksen meidän puolestamme, on riittävä voima kukistaakseen epäuskon ja epätoivon iankaikkisen kierteen. Jeesus Kristus otti ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden, perisynnin, päällensä ja kuoli hylättynä ristillä. Hän näytti, mitä rakkaus on. Hän näytti, miten kouriintuntuvaa on itse Elämän rakkaus meitä kohtaan. Elämä rakastaa sitä, mikä ei ole mitään. Elämä luo uutta. Elämä antaa ilon, vapauden ja vanhurskauden. Elämän lapsina ihmiset kykenevät kantamaan toistensa tuskaa. Vain itse Elämä antaa tuskan tilalle täyden ja yltäkylläisen elämän. Kun annat syntisi Jeesuksen kannettaviksi, sinä saat kuulla hänen julistavan Isänsä edessä sinut syyttömäksi. Kun sinä annat tekojesi seuraukset Jeesuksen kannettaviksi, hän tekee mahdottoman mahdolliseksi. Hajonnut yhteys voi syntyä uudelleen ihmisten välillä. Kaikki tämä johtuu siitä, että Jeesus Kristus ei ole jäänyt kuoleman valtaan. Hän elää ja vaikuttaa meidän keskellämme tässä hetkessä, juuri nyt.
Me saamme uudestaan ja uudestaan löytää yhteyden Jumalaan, itse Elämään. Jeesus Kristus on noussut kuolleista ja julistanut meidät vanhurskaiksi, täysin Jumalalle kelpaaviksi. Näin hän on tehnyt käsittämättömän, luovan ja voimallisen Pyhän Henkensä, persoonallisen Rakkauden, voimasta. Jeesus Kristus lähetti opetuslapsensa maailmaan julistamaan ilosanomaa hänestä. Tavalliset, kuolevaiset ihmiset saavat kantaa hänen ääntään, koska mekin, pastorit ja kaikki ilosanomaa julistavat, olemme osallisia ihmisyyden ahdistuksesta, jonka Jeesus kantoi, sekä Elämästä, jonka Jeesus antaa. Jeesus kokoaa Jumalan elävänä Sanana uutta ihmiskuntaa. Se elää yksin Jumalan armosta, niin kuin tuhotulvassa säästynyt Nooa, yksin uskosta Hyvyyteen, niin kuin mahdottomaan lupaukseen luottanut Abraham, ja yksin elävästä Jumalasta, niin kuin kansansa esirukouksin pelastanut Mooses. Tämä uusi ihmiskunta, eli kristikunta, saa alkunsa ylösnousseen Vapahtajan asettamasta kasteesta, jossa Isä, Poika ja Pyhä Henki julistaa yksilön kerralla omakseen. Ehtoollisella kristikunta saa jopa syödä ja juoda Jeesuksen Kristuksen, ja niin yhdistyä häneen läheisemmin kuin kehenkään muuhun. Ehtoollisellla meistä, kirkosta, tulee osa Kristuksen ruumista. Me olemme hänen auttavia käsiään ja kuuntelevia korviaan. Me olemme kokonaan osallisia hänestä ja hänen kaikkivaltiaasta Hyvyydestään.
Herran Jeesuksen armo on teidän kaikkien kanssanne.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti