sunnuntai 13. toukokuuta 2018

"Taivaan ovi oli auki" (+ Universalist Conference Speech BELOW)

First Universalist Church, Providence -
saarnastuolissa Hyvä Paimen

"Taivaan ovi oli auki" - millainen on konferenssi kristillisestä universalismista?
Petri Tikka

Olin mukana varsin erityislaatuisessa konferensissa. Sen sisältönä oli kaikkia koskaan eläneitä ihmisiä koskeva kristillinen toivo. Tämä aihe ei useinkaan yllä omaksi kokoontumisekseen asti. "A Door Standing Open" (Christian Universalism Reconsidered) järjestettiin 27.-29.4.2018 Yhdysvalloissa, Rhode Islandin osavaltion pääkaupungissa Providencessa (= Kaitselmus). Kirjoitan itse väitöskirjaani kaikkien pelastumisen toivon sovitusopillisista perusteista. Olin matkalla humanistis-yhteiskuntatieteellisen tutkijakoulun tukemana. Konferenssi oli erittäin raikashenkinen ja ajatuksia herättävä. Pidin siellä pienen puheen omasta tutkimuksestani, joka on alhaalla liitteenä englannin kielellä. Kerroin myös tulevasta kaikkien pelastumista käsittelevistä oopperasta (isäni Kari Tikan "Rakkaus on väkevä kuin kuolema") ja konferenssista, jotka ovat huhtikuussa 2020 Helsingissä.


Konferenssin puitteista, taustoista ja ihmisistä

Konferenssi pidettiin paikallisen universalistiseurakunnan kirkossa, mutta sen varsinainen järjestäjä oli evankelikaalinen George Sarris. 1800-luvulla Yhdysvalloissa kirkkokunta, joka kannatti kaikkien lopullista pelastumista, oli kuudenneksi isoin (valtavassa kirjossa). Nyt ajatus on kuitenkin erillisenä kirkkokuntana kuollut. Ajatuksen selväpiirteistä kannatusta esiintynee englanninkielisessä maailmassa eniten ns. evankelikaalisessa (eli käytännössä herätyskristillisessä) teologiassa, mutta juuri samassa piirissä apokatastasis (eli kaiken ennalleen asettaminen) herättää oppina eniten vastustusta.

Konferenssin nimi viittaa Ilmestyskirjaan: "Sitten näin tämän: taivaan ovi oli auki..." (Ilm. 4:1) First Universalist Churchin kuorin (kirkon etuosan) ympärillä on kaari, jossa lukee: "...katso Jumalan maja ihmisten seassa, ja hän on asuva heidän kanssansa, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssansa ja heidän Jumalansa." (Ilm. 21:3; tämä vuoden 1776 suomennoksesta, sillä kyseinen kirkkokin on 1870-luvulta.) Ylemmäksi olen laittanut kuvan saarnastuolista, jossa on Hyvä Paimen. Paimen, joka ei kadota yhtäkään lammasta, oli ja on tärkeä peruste kristilliselle universaalitoivolle. 

Itselleni oli muuten varsin hämmentävää saada selville, että vielä on olemassa vanhempaa perinnettä jatkavia seurakuntia. Nykyinen unitaariuniveralistikirkko (johon myös tämä seurakunta virallisesti, mutta ristiriitaisesti, kuuluu) ei ole opillisesti kristillinen yhteenliittymä. Tämä on vaikeuttanut monelle (myös minulle) termin "universalismi" käyttämistä. Kristillistä universalismia, päinvastoin kuin nykyään paremmin ajatuksena tunnettua synkretististä universalismia (jonka mukaan kaikki tiet vievät taivaaseen), perustellaan kuitenkin nimenomaan Raamatulla ja kristillisen uskon perustajatuksilla. 

Itse asiassa kaikkien pelastumisen toivoa voi kannattaa myös sellaiset uskovat, jotka pitävät Raamattua erehtymättömänä. Yksi tällainen ihminen on George Sarris, joka on äskettäin kirjoittanut yleistajuisen kirjan kaikkien pelastumisen toivosta. Hän päätti järjestää konferenssin Providencessa kuultuaan, että siellä pitää sijaansa sekä ikuisuuden käsitettä tutkinut professori David Konstan että perinteinen, kolminaisuusopillinen universalistiseurakunta. Sarris itse erotettiin omasta seurakunnastaan, kun hän alkoi julkisesti kannattaa kaikkien pelastumisen toivoa

Vasemmalta oikealle: Thomas Talbott, Petri Tikka, George Sarris

On kuitenkin myös olemassa uudempia, irrallisia seurakuntia, jotka kannattavat tätä ajatusta, vaikka yleensä ihmiset kuuluvat omiin kirkkokuntiinsa tämä ajatus sydämessään. Olin tavannut monia tässä konferenssissa olleita ihmisiä jo elokuussa 2016, sillä silloin järjestettiin "Forgotten Gospel" -konferenssi The Sancturary -seurakunnassa Denverissä, Coloradossa. Nyt ja silloin tapasin mm. Thomas Talbottin, joka on asian tunnetuimpia tutkijoita (hän on uskonnonfilosofi), Peter Hiettin, joka on apokatastasis-oppia kannattavan The Sancturary -seurakunnan pääpastori, Brad Jersakin, joka on kanadalainen ortodoksieksegeetti, ja myös Sarrisin. Jaoin huoneen ainoan toisen Euroopasta tulleen kanssa. Edellisessä konferenssissa olin tutustunut ruotsalaiseen Stig Hedmaniin, joka on asiaa innokkaasti kannattava helluntailais-luterilainen, eläkkeellä oleva musiikinopettaja.


Konferenssin antia: rakkauden voima

Keskustelin ennen konferenssin varsinaista alkua Thomas Talbottin kanssa, joka on kirjoittanut kaikkien pelastumisen toivon seikkaperäisen puolustuksen uskonnonfilosofiselta kannalta: The Inescapable Love of God (= Jumalan väistämätön rakkaus). Hän on yksi väitöskirjani päälähteistä. Talbottin mukaan hänen kirjaansa vierastivat sekä ns. liberaalit että konservatiivit kustantajat, ensiksi
mainitut sen selväpiirteisen kristillisyyden takia, toiset sen avarahenkisen lopputuloksen tähden! 

Kerroin myös Talbottille saksalaisesta luterilaisesta pastorista 1700-luvulta, Georg Klein-Nicolai, joka kirjoitti apokatatasis-oppia julistavan teoksen nimeltään Ikuinen evankeliumi. Klein-Nicolain mukaan kadotettujen, hylättyjen, tuskaa voi verrata Kristukseen, joka huusi ristillä: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" Talbott vertasi tätä ajatusta 1800-luvun skotlantilaiseen teologiin, George MacDonaldiin. Tämän mukaan juuri se, kuinka ihmiset sulkevat itsensä Jumalalta ja kokevat itsensä hylätyiksi ja yksinäisiksi, avaa lopulta heidän silmänsä Jumalan todellisuudelle. 


Konferenssin alkupuolella perjantai-iltana George Sarris antoi yleiskuvan kaikkien pelastumisen toivosta. Hän muun muassa esitti, että mahdottomien tapausten päätyminen loppumattomaan tuskaan on pakanallinen (mm. Platon, Vergilius, Ištar-kertomukset) eikä alkujaan juutalais-kristillinen ajatus. Rabbiinisessa juutalaisuudessa helvettiä vastaava Gehenna on usein rajattu (alle vuoden kestäväksi käsitetty) ja puhdistavaksi ymmärretty tila. Sarrisin mukaan Raamatun ikuisesta rangaistuksesta puhuvat kohdat ovat ongelmallisia päättymättömän kadotuksen puolustuksia. "Ikuisuus" on kreikaksi "aioon", joka ei tarkoita ehdotonta loputtomuutta, vaan sitä, että asian raja ei ole tiedossa. (Sivuhuomautuksenani: tällainenkin ikuisuus voi olla rajatonta, sillä esim. Jumala ja elämä eivät ole pelkästään tiettyyn lopputarkoitukseen tähtääviä prosesseja.)

Sarrisin käsityksen mukaan rakkaus on maailmankaikkeuden suurin voima, sillä se on ainoa voima, joka saa lopputuloksensa aikaan ilman pakotusta. Ihmisen sydämeen helposti tulevat syytökset, kuten "Jumala ei rakasta sinua eikä ole riittävän voimakas pelastaakseen sinut", ovat demonien tuottamia valheita. Lisäksi kreikkalaistaustainen Sarris kertoi positiivisesta kokemuksestaan ortodoksiliturgiassa, jossa lauletaan: "Sinä olet hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala". Hän viittasi myös "Kristuksen tuoneelaanastumisena" tunnettuun pääsiäisikoniin (vasemmalla ja alhaalla siitä kuva), jossa Kristus vetää ranteista ihmiskuntaa edustavat Aadamin ja Eevan. Ymmärsin viittauksen niin, ettei ihmiskunnalla ei ole voimaa pelastuksensa suhteen - se ei edes tartu käteen (mitä usein pidetään vähittäisvaatimuksena "hukkuvan pelastumisessa")!


Konferenssin antia: Jumala on kerran kaikki ja kaikissa

Kallion kirkossa kerran bongaamani ikoni

Seuraavana päivänä, lauantaiaamuna, konferenssissa puhui eksegeetti ja patristiikan tutkija Brad Jersak. Hänen mukaansa ajatus siitä, että osa ihmiskunnasta päätyisi ikuiseen ja tietoiseen tuskaan ("eternal conscious torment", teknisempi termi ns. perinteiseille helvettikäsitykselle), ei esiinny vanhoissa uskontunnustuksissa (Apostolinen ja Nikean uskontunnustus). Jersak esitti, että kirkkoisät ja -äidit odottivat, että kaikki lopulta pelastuvat. Hän viittasi mm. Johannes Krysostomokseen, joka oli innokas helvetillä pelottelija. Kuitenkin hän kuuluisassa pääsiäissaarnaassaan julistaa, että Kristuksen ylösnousemuksen ansiosta kukaan kuollut ei ole haudassa.

Kirkkoisien opetuksiin viitaten Jersak sanoi, että kaiken ennalleen asettaminen (apokatastasis) on alusta asti tarkoitettuun tilaan saapumista, ei alkuperäiseen tilaan takaisin päätymistä. Lopullisen toivon perusta on tässä opetuksessa jo inkarnaatiossa: tullessaan ihmiseksi Jumalan Sana (Kristus) otti omakseen koko ihmisluonnon, ihmisyyden, ihmiskunnan! Kirkkoisillä oli kuitenkin vahva usko ihmisen vapaaseen tahtoon, joka voisi heikentää toivon lujuutta (sillä silloin kieltäytyminen olisi mahdollista). Kuitenkin mm. Maksimos Tunnustajan mukaan Kristus paransi tahtomme Getsmanen puutarhassa (jossa Vapahtaja alisti inhimillisen tahtonsa Jumalan pelastavaan tahtoon). Lisäksi Raamatussa usein uhkana esiintyvä tuli on itse asiassa Jumalan rakkauden kirkkaus, mikäli Iisak Niniveläiseen on uskominen. (Tuli puhdistaa, kauterisoi haavat.)

Nikean uskontunnustukseen vaikuttanut "isien isä" Gregorios Nyssalainen oli erittäin selväpiirteinen ja avoin kaikkien pelastumisen julistuksessa: hänen mukaansa Jumala on kerran kaikki ja kaikissa. Jersakin mukaan filippiläiskirjeen toisen luvun kohta, jossa sanotaan aivan kaikkien lopulta tunnustavan Jeesuksen Herraksi, on sama kuin kasteessa lausuttu uskontunnustus. Brad Jersakille kaikki tämä tarkoittaa päivittäistä luottamusta häneen, joka pelastaa meidät kaikki, ei niinkään oppia tai "ismiä".

Toisena puhujana voin kertoa vielä hieman David Konstanin, antiikin kirjallisuuden professorin, mietteistä Uuden testamentin käsitteiden äärellä. Katumuksena tai kääntymyksenä usein käännetty muinaiskreikan metanoia viittaa hänen mukaansa pikemminkin sydämen uudistumiseen, ei niinkään menneestä itkemiseen. Itse asiassa positiivisena mielenlaatuna metanoia tarkoittaa melkein samaa kuin pistis, joka järjestään käännetään uskoksi. Kuitenkin myös pistis on hieman erilainen alkuperäiseltä merkitykseltään. Se viittaa luottamukseen (englanniksi: trust tai confidence), joka tarttuu johonkin. Esimerkiksi Jeesukselta paranemista etsineillä sairailla oli määrätietoinen luottamus häneen, koska hänen tiedettiin tehneen hyvää. Minua tämä inspiroi, sillä tällainen "usko" eli luottamus perustuu hyvään todistukseen ja kokemukseen, ei itse tehtyyn uskotteluun, saatika väkinäiseen valintaan.

Lisäksi voisin kerota Peter Hiettin sydäntä riipaisevista kokemuksista Isän (ja isän) rakkauden äärellä sekä Thomas Talbottin luennosta, jossa hän selitti, kuinka Raamattua voi lukea universalistisesta näkökulmasta, ja vielä parista upeasta tanssiesityksestä, mutta pitäähän joidenkin asioiden jäädä mysteereiksi? Lopuksi vain tämä. Universalistiseurakunnan pastori Scott Axford selitti sunnuntain saarnaassaan osuvasti, ettei sanaan "kaikki" voi perustaa koko teologiaa. Kaiken pitää perustua Kolminaisuuteen, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen yhteyteen/ykseyteen, häneen, joka yksinomaan on olemuksellisesti Rakkaus.  


helatorstai ylimpänä = Kristus vie ihmisyyden Jumalan luo
 / Ascension Day upmost = Christ taking humanity to God

SPEECH
A Door Stand Open conference, Rhode Island, April 2018

Petri Tikka


First of all, I'd like to say that I come from a family and faith background where the grace of God is everything. There are no strings attached. God's promises mean what they say. Even faith is not a thing you decide, but a free gift. My father, who is a musician, and my mother, who is a pastor, taught me these things. They actually also have believed in universal salvation all the time, even if, for a while, I didn't know that they did.

Last year, I had a roller coaster of emotions. I got married with Katie, a beautiful Christian woman who shares the same convictions as I do. But my father, whose name is Kari Tikka, had pancreatic cancer. The operation was successful, and he is currently free from it. Before having the cancer, though, he composed and wrote an opera about ultimate restoration. It has not been performed – yet. I will tell more about the opera, and a conference related to it, at the end of my short speech.

I am currently working on my doctoral thesis at the University of Helsinki. I am also an ordained pastor in the Evangelical Lutheran Church of Finland. The subject of my dissertation is universal salvation. Specifically, I am delving into certain kinds of reasons given for ultimate restoration. The reasons I'm interested in involve the basics: the death and resurrection of our Lord Jesus Christ. Some of the people whose views I'm analyzing are actually here, which is no surprise.

There are several kinds of reasons that are given for the restitution of all things (also known as apokatastasis). Instead of Christ's salvific actions as such, a lot of the discussion involves the nature of God. Some of the main arguments are based on a combination of two basic premises: that God is love and that He is omnipotent. Naturally and logically, this would entail universal salvation, since an almighty, loving God would ultimately accomplish His good purposes. However, some strongly held assumptions such as human free will or divine sovereignty, that is, Arminianism and Calvinism, make the matter more complicated.

God indeed has the power to do whatever He desires and chooses to, as Calvinism teaches. However, that understanding of sovereignty is often bound to a certain view on predestination. God's power of decision seems to be expressed in an eternity apart from the world, apart from suffering, apart from the Cross of Christ. Instead, what if God's power has been made apparent in this fallen world? What if the whole extent of God's sovereignty was expressed in Christ crucified? What if His giving up His Son for us is His ultimate decision in regards to everyone? In this case, universal hope is not an expression of our often illusional desires. It is affirming what God the Father Himself intends with the Cross of His Son.

In my Church tradition, Lutheranism, there's a strong emphasis on the unconditional nature of God's grace. Freedom is not conceived of primarily through human decision to accept or refuse, as in Arminianism. Nor is it thought through God's eternal decrees, as in Calvinism. Freedom is God making promises in Christ. The content of His promises is forgiveness, to each one personally. These promises secure our freedom, and He has justified the world already through the Cross of His Son. The exact content of ultimate hope is not usually clearly defined as the salvation of every human individual. However, given this context of all-encompassing redemption, I assert that it would be only a small feat. Christ did the hard work on Calvary already.

Robert Jenson was an ecumenical and Lutheran theologian who died recently. According to him, the eternity that the Spirit of Christ gives is a guarantee. It is the guarantee that what we proclaim now is true. Forgiveness can be an uncompromised thing because love is not going anywhere and never will. Love is going to be King. So I would say: as with Calvary, so also in the end. That everybody is going to be a believer... it's only a small thing. The miracle of apokatastasis is going to be accomplished by Christ.

The opera that my father has written and composed is called Love is as Strong as Death. Both the opera and the conference related to it are going to take place in my home town of Helsinki, Finland. The exact dates are not finalized yet, but it will be around the end of April 2020 [more exactly: the premiere of the opera is April 23, and the conference is April 24-26]. My father wanted to tell you something about his opera, and this is what he says: ”Love is as strong as death, its jealousy unyielding as the grave. (Song of Songs 8:6) The opera tells about the omnipotence of the Father, about His love, which is completely different than what human reason expects. You can only compare it with death or Hades. When the love of the Father wounds, hurts and heals, and when the power of the Saviour takes hold – all tongues shall sing in the Holy Spirit.” So welcome to Finland in the spring of 2020. (Also, Robin Parry is going to be there, and Thomas Talbott will send a paper.)


apokatastasis-kaveruksia Atlantin äärellä / apokatastasis friends by the sea:
Matt Kinner, Petri Tikka, Brett Eades, Stig Hedman