sunnuntain aihe: "Jeesus, parantajamme"
Petri Tikka
Evankeliumi
Joh. 9: 1-7, 39-41
Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”
Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”
Jumala on kyllä hyvä, mutta onkohan se liian vähän sanottu? Eikö Jumala ole hyvyys itse? Ja riittääkö hyvyyskään kuvaamaan häntä, kun hän ei erottele hyvien ja pahojen välillä? Kaikille hän antaa kaiken tarvittavan, ruoasta ja ilmasta aina perheeseen ja yhteiskunnan turvaan; ketään erottelematta. Juuri hän on se, joka antaa kaiken hyvän. Ja jos jotakin tai jotakuta kutsutaan hyväksi, johtuu se siitä, että se jokin tai joku on päässyt jollakin huomionarvoisella tavalla osalliseksi Jumalasta. Hyvyyttä ei ole olemassa eikä siitä voi puhua ilman Jumalaa. Ja kuitenkin Jumala on enemmän kuin kaikki hyvä ja enemmän kuin hyvyyskään, jos sitä käsitellään yksiulotteisesti.
Parempi!
Jumala on niin paljon enemmän. Hän on niin paljon ylistettävämpi kuin mikään tai kukaan, jota ylistetään. Raamatun mukaan Maria, Vapahtajan äiti ja ikuinen neitsyt, on naisista siunatuin ja kaikki sukupolvet ylistävät häntä autuaaksi. Kuka ylistää Mariaa tällä tavoin? Ehkä katolinen tai ortodoksinen kirkko, niin kuin monista lauluista ja ikoneista tiedämme. Maria on luotu, vain ihminen, ja hänen nöyryyttään ylistetään juuri siksi, että se suuntautui Jumalaan. Kuinka paljon nöyryyttäkin nöyrempi ja suuruuttakin suurempi on itse se Jumalan ikuinen Poika, joka ei kaihtanut neitsyen kohtua lunastaakseen meidät kaikelta pahalta?
Tämä Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on se, joka ei suostunut näkemään sairautta tai vammaa rangaistuksena pahasta. On luonnollista ajatella, että paha tilanne johtuu jostakin pahasta teosta. Mutta mihin tämä logiikka vie? Näkemään pahaa, joskus syystä, yleensä syyttä. Kristus, Jumala, julistaa yksin hyvyyttä, hyvyyttäkin parempaa hyvyyttä, todellisuuden ydintä: "Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki."
Parantaja!
Jumala teot! Jumalan ylistettävät teot! Millään muulla ei ole mitään väliä. Kaikki kirkastuu, kun Jumala toimii. Se, että sokea saa näön, ei ole päätarkoitus. Jos yhteiskunta toimii hyvin, sokeus ei ole ylitsepääsemätön vaikeus. Päätarkoitus, kun Jumala toimii, on se, että hänen hyvyytensä tulee ilmi. Se murtautuu esiin. Tien sivussa olevat nostetaan keskiöön, ja keskiössä paistattelevat saavat väistyä. Jeesuksen tuomio on siinä, että hyvyydeltä, armolta, poistetaan kaikki esteet.
Portit ovat auki! Valo loistaa! Sylki sekoittuu maahan - merkillinen näky pinnalta katsoen, mutta sylihän on 99,5 % vettä. Jeesus on elämä, ja hänen vetensä, elämän vesi, sekoittuu meidän maahamme. Jeesus ei näköjään vastusta maallistumista sen varsinaisessa merkityksessä: armon virvoittava todellisuus sekoittuu arkemme rikkinäisyyteen, kuohkeaan maahan. Kun Sana ja aine yhdistyvät, syntyy sakramentti. Rikkinäisen, maallisen elämämme yhdistyminen Jumalan Sanan, hänen suunsa, veteen parantaa - eikä vain meitä, vaan myös muita. Me voimme parantaa toisiamme jakamalla rikkinäisyyttämme, paljastamalla heikkoudessamme Jumalan hyvyyden suuruuden.
Ehymätön!
Jumala on pelkästään hyvä ja parmepi kuin voimme sanalla "hyvä" ilmaistakaan. Juuri siksi hän on parantaja - koska hän on parempi. Sirakin kirja kutsuu meitä Jeesuksen, hyvä Jumalan virvoittavan Sanan, luo: "Tulkaa luokseni, te, jotka kaipaatte minua, ja ravitkaa itsenne minun antimillani. Jo ajatuskin minusta on hunajaa makeampi... Jotka minua syövät, niiden nälkä kasvaa, jotka minua juovat, janoavat yhä lisää." (Sir. 24: 19-20) Ja vielä tätäkin selvemmin sanoo Jeesus lihaksi tulleena: "...joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." (Joh. 4: 14)
Ja jotta kukaan ei kuvittelisi, että ei ole riittävän hyvä, ikään kuin oma kelpaamattomuus ehdyttäisi elämän veden lähdettä, lisään vielä yhden siteerauksen. Tämä on Michael Enden sadusta Tarina vailla loppua; tässä puhuu satumaailman ytimessä ja rajoilla oleva Elämän veden lähde: "Minä olen Elämän Vesi, itsestäni kasvan. Mitä enemmän minusta juot, sitä täydemmin minä virtaan." Ehtymätön, ehtymätön elämän vesi parantaa juuri sinut (ja minut), ja se iloitsee siitä, sitä runsaammin pulppuaa, mitä enemmän sillä on parannettavaa.
Tekstit
