Saarna 2. sunnuntaina loppiaisesta

Saarna 20.1.2013 2. sunnuntaina loppiaisesta
Langinkosken kirkossa


Hallelujasäe

Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.

Joh. 1: 14

Evankeliumi

Joh. 2: 1–11

Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»
    Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: »Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle», ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»
    Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.

Ihmeiden aika ei ole ohi. Keskiviikkona kuudestoista tammikuuta olin matkalla Helsingistä Kotkaan. Ajaessani jäisellä moottoriteillä autoni alkoi äkkiarvaamatta huojua holtittomasti. Huusin Jumalaa avuksi. Suistuin moottoritien lumiselle keskiviheriölle. Autoni oli tehnyt täyden voltin. Minulle ei tapahtunut mitään. Ei mustelmaa, ei mitään ruumiillista vauriota. Pienen punaisen autoni tie oli päättynyt, mutta minun tieni jatkui. Joosuan kirjassa Jumala sanoo: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi." (Joos. 1:9) 

Tänään puhumme Jeesuksen enimmäisetä julkisesta ihmeteosta. Sama Jeesus, joka pelasti minut täysin mahdollisesta kuolemasta, muutti veden viiniksi tiistaina tammikuun kuudentena päivä vuonna 30 syntymänsä jälkeen. Suurin osa Jeesuksen ihmeteoista oli parantamisihmeitä. Hän jopa nosti ihmisiä kuolleista. Vaarasta, sairaudesta ja kuolemasta pelastumiset ovat merkittäviä. Vielä merkittävämpää on kuitenkin se ilo, mitä varten meidät nostetaan ahdistuksen kuopista. Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko tapahtui häissä, ilojuhlassa. Hän tuotti yltäkylläisesti iloa: noin kuusisataa litraa vettä muuttui vuosikertaviiniksi.

Tämän ihmeen jumalallinen luonne ilmenee juuri sen näennäisessä tarpeettomuudessa. Ihminen voinee elää ilman viiniä, joskin sillä on hyviä terveydellisiä vaikutuksia. Paavali on sanonut ensimmäisessä kirjeessään Timoteukselle: ”Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin.” (1. Tim. 5:23) Kaanan häissä vesi olisi saattanut korvata viinin ilman Jeesuksen puuttumista peliin. Itkua ei tulekaan pitkästä ilosta. Humaltuneille, vähemmän arvokkaille ihmisille, ei tarjotakaan vähemmän arvokasta viiniä. Paras viini tarjotaan kaiken huipentumaksi, kaikkien hämmästykseksi.

Vanhan testamentin lukukappaleessa kuulimme vastaavan, mutta elämän jatkumisen kannalta tarpeellisemman ihmeen. Leskeksi jäänyt nainen tarvitsi rahaa, jotta hänen lapsiaan ei vietäisi maksamattomien lainojen takia orjiksi. Niinpä profeetta Elisa, tuo kuuluisan Elian manttelinperijä, neuvoi leskeä lainaamaan naapureiltaan astioita ja täyttämään ne vähäisellä määrällä öljyä. Ja tuli valtava määrä oliiviöljyä, ehkäpä jopa 600 litraa. Elisan Jumalalta pyytämä ihme oli kuitenkin vähemmän merkittävä kuin Jeesuksen ihme. Elisan ihme piti yllä elämän toivoa. Jeesuksen ihme tuotti lisää elämää. Elisan ihme poisti murheen ja pelon. Jeesuksen ihme toi ilon ja uskon.

Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumala loi kasvit ja hedelmäpuut kolmantena päivänä. Tähän kuului myös viiniköynnös. Paljon myöhemmin, myöskin viikon kolmantena päivänä, Jeesus loi uutta viiniä Kaanan häissä. Vain Luoja kykenee tekemään olemattoman olevaksi. Heprealaiskirjeen mukaan Jeesus ”ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla” (Hepr. 1:3). Veden muuttaminen viiniksi osoittaa, että Jeesus on Jumala. Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluvassa Viisauden kirjassa sanotaan Jumalasta: ”Koko luomakunta muotoutui uudelleen, sen ominaisuudet muuttuivat sinun määräystesi mukaan, jotta palvelijasi välttäisivät vaaran.” (Viis. 19:6) Jumala muutti meren kuivaksi maaksi, jotta Israelin kansa pelastuisi varmasta kuolemasta faraon käsissä. Jeesus muutti veden viiniksi, jotta häävieraat ja opetuslapset saisivat yltäkylläisen ilon.

Vesiastioita, joiden sisältö muuttui viiniksi, oli yhteensä kuusi. Kymmenessä käskyssä käsketään kuutena päivänä tekemään töitä. Kuudentena päivänä Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen. Luku kuusi on ihmisyyden ja työnteon luku. Kuutta vesiastiaa käytettiin juutalaisen lain mukaisiin puhdistautumisiin. Ne merkitsevät sitä, että ihminen pyrkii kelpamaana Jumalalle tekemistensä perusteella. Jeesus poisti Kaanan häissä mahdollisuuden tähän. Enää ei voitu hankkia puhtautta tekemällä jotain Jumalan edessä. Puhtauden olikin määrä tulla siitä ilosta, minkä Jumala itse antaa ja luo. Ihmisen suhde Jumalaan on luottamusta ja kiitollisuutta, ei ansioiden hankkimista ja velvollisuutta. 

Mutta kun se, minkä oli määrä tuottaa iloa, muuttuukin velvollisuudeksi, monien rakkaus kylmenee. Tekemällä ensimmäisen ihmetekonsa häissä Jeesus osoitti avioliiton äärettömän arvon. Nykyään kuitenkin puolet avioliitoista päätyy eroon, ja ihmiset eivät enää edes uskalla mennä naimisiin. Avioitua ei uskalleta, koska sitoutumista pidetään pelottavana velvollisuutena. Vapaus tarkoittaa vapautta määrätä omasta elämästään. Todellinen vapaus on kuitenkin vapautta rakastaa. Toisen ihmisen rakastamiseen kuuluu aina sitoutuminen. Esimerkiksi lapsen äiti tietää, että sitoutuminen lapsen hyvinvointiin on välttämätöntä hänen elämälleen. Äiti ei kuitenkaan pidä sitoutumista pakottavana velvollisuutena, vaan jopa ilona. Yhtä lailla aikuinen tarvitsee rakkautta, jotta hän voisi säilyä hengissä. Rakkaus, vapaus ja ilo – näitä asioita varten ovat avioliiton ruumiillinen ja henkinen yhteys.

Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Inhimillisin voimin on mahdotonta muuttaa pelkojen niin usein vallitsemaa maatamme – ja omaa sisintämme - ilon poluille. Jeesus kuitenkin muuttaa velvollisuuden ja suoritusten veden kiitollisuuden ja iloitsemisen viiniksi. Me ihmiset etsimme niin usein kaiken merkitystä ihmissuhteista, liikunnasta, luonnosta, työurasta, alkoholista, seksistä, elämän hallinnasta. Oman elämän hallitsemiseen takerrutaan kuin viimeiseen oljenkorteen, ja kun perustus on auttamattoman heikko, pelko, epätoivo ja kylmyys leimahtavat aina uudestaan liekkeihin.

Kestävä ilo syntyy siitä, että Jumala rakastaa meitä. Koko luomakunta kaikkine hyvyyksineen on hänen lahjaansa jokaiselle meistä henkilökohtaisesti. Sirakin kirjassa sanotaan: ”Minkä Herra on tehnyt, on kaikki hyvää. Ajallaan hän antaa kaiken tarvittavan.” (Sir. 39:33) Kun luotetaan enemmän luotuun kuin Luojaan, syntyy pelkoa, koska mikään luotu ei voi itsessään säilyä. Jumalaan turvautuminen antaa meille samalla lahjaksi koko luomakunnan. Jumala ei ole pelkästään luonut koko luomakuntaa, vaan jokaisen meistä ihmisistä omaksi kuvakseen. Hän pitää yllä meidän olemassaoloamme joka hetki. Me emme riipu tyhjyyden varassa, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan käsissä. Jumala ei ole kaukana meistä. Hän jopa lähetti tänne ainoan Poikansa, ihmisenä, tavallisena ihmisenä. Mikä osoitti Jeesuksen olevan Jumalan Poika? Se, ettei hän tarjonnut velvollisuuksia ja suorituksia, niin kuin kaikki muut uskonnolliset opettajat Buddhasta Krishnaan, Zarathustrasta Muhammediin. Hän tarjosi yltäkylläistä elämää ja itsensä. Hän oli ja on itse elämän Herra.

Jeesus tuli tuomaan uutta viiniä. Hän otti sen, mikä jo oli olemassa, veden, ja muutti sen viiniksi. Vanhan testamentin suurin hahmo, Mooses, muutti vettä vereksi ennen kuin Israelin kansa pakeni Egyptin orjuudesta. Veri oli tuolloin vielä tuomion merkki. Viini on sen sijaan tarkoitettu iloa varten. Elämän suorittaminen, laki, tuottaa vain toisten, huonommin suorittavien ihmisten tuomitsemista, ja sitä myöten uhreja ja verta. Ilo Jeesuksessa, itse elämän Herrassa, tekee elämästä elämää kukistaen pelon ja pakotuksen. Uusi viini Kaanan häissä oli merkki uudesta luomisesta, lunastuksesta. Enää ei ulkonainen säädös pelastaisi ihmistä, vaan Jumalan rakkauden teko meitä kohtaan. Hän kuoli meidän puolestamme, jotta rakkaudettomuuden aiheuttama haava ei enää vallitsisi meitä. Jeesuksen veri ei ole tuomion merkki, vaan täydellisen armahduksen merkki. Se puhdistaa meidät kokonaan, päinvastoin kuin suoritukset, jotka ovat vain vesiastioita, joiden tarkoitus on muuttua sisällöltään viiniksi. 

Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Elämän hyvistä lahjoista nauttiminen on olennainen osa kristityn elämää, ja niistä kiittääminen on iloa. Jeesus Kristus on Elämä. Se, että pelastuu vaarasta tai ahdistuksesta, on osoitusta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Meidän elämämme on kätketty hänen elämäänsä. Jeesus on niin täynnä elämää, että hänen verensä ja uhrikuolemansa tuottaa meille vain elämää ja anteeksiantamusta. Matteuksen evankeliumissa sanotaan: ”Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."” (Matt. 26:27-29)

Saarna neljäntenä adventtisunnuntaina

Hallelujasäe

Hän ylentää tomusta mitättömän
ja korottaa tuhkasta köyhän,
sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon
ja antaa heille kunniasijan.

1. Sam. 2: 8

Evankeliumi

Matt. 1: 18-24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.

Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."

Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

- Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.

Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna

Neitsyt oli tullut raskaaksi. Tämä Maria-niminen nuori nainen oli kihloissa. Kukaan ei tietenkään uskonut hänen tarinaansa, että enkeli oli ilmestynyt hänelle. Pyhä Henki eli Jumalan Henki oli luonut uuden ihmisen Marian kohdussa. Näin tyttö väitti. Minä tunnen pari ihmistä, jotka näkevä tusein enkeleitä. Maria sattui näkemään vain kerran yhden enkelin. Ihmisen on kuitenkin hyvin vaikea hyväksyä tavallisuudesta poikkeavia tapahtumia sellaisenaan. Enekeleitä näkevät ihmiset eivät juuri levittele tarinoitaan hulluksi leimaamisen pelossa.

Olettamus oli se, että Maria oli ollut toisen miehen kanssa ja nyt peitteli karvasta totuutta. Joosef, Marian kihlattu, oli kuitenkin lempeä mies. Juutalaisen lain mukaan sellaisen ihmisen, joka rikkoi avioliittoa tai kihlasopimusta vastaan, sai kivittää. Niin vakava oli rikos. Joosef halusi purkaa kihlasopimuksen salaisesti, jotta Maria voisi jatkaa elämäänsä joko vanhempiensa hoivissa tai mahdollisesti sen oletetun miehen kanssa, joka oli saattanut Marian raskaaksi. Se, että Maria olisi puhunut totta, ei kuitenkaan sopinut hänen maailmankuvaansa. Joosef saattoi ajatella: "Ei neitsyt voi tulla itsestään raskaaksi. Se on mahdotonta ja käsittämätöntä. Kihlattuni on menettänyt järkensä."

Näitä asioita ajatellessaan Joosef sai kokea ensimmäisen enkelinäkynsä. Maria oli nähnyt enkelin hereillä ollessaan. Joosef sai nyt ja jatkossa nähdä enkeleitä vain nukkuessaan, ehkä siksi, että hänen olisi helpompi ottaa vastaan ihmeelliset ilmestykset. Enkeli ensinnäkin vahvisti Joosefille sen, ettei lapsi Marian kohdussa ollut luonnollisen lisääntymisen seurausta. Pyhä Henki, joka liikkui luovana voimana jo maailmaan luotaessa, oli tehnyt ihmeen. Nimeksi lapselle tuli antaa Jeesus. Se on sama nimi kuin Joosua. Vanhassa testamentissa Joosua-niminen mies oli johdattanut Israelin kansan luvattuun maahan. Nimi Joosua eli Jeesus tarkoittaa: "Herra pelastaa."

Lapselle kuului antaa nimi Jeesus, koska hän pelastaisi Israelin kaikista sen synneistä. Enkeli viittaa tänään kuulemaamme psalmiin 130, jonka mukaan Herra Jumala lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. Tämä Pyhästä Hengestä siinnyt lapsi ei ollut vain tavallinen lapsi. Hän tulisi tekemään sellaisia asioita, joita vain Jumala voi tehdä, kuten pelastaa synneistä. Matteus, evankeliumin kirjoittaja, viittaa toiseen Vanhan testamentin kohtaan, jonka mukaan neitsyestä syntyvän poja nimi on Immanuel. Se merkitsee "Jumala on meidän kanssamme". Jeesus on ihmiseksi tullut Herra Jumala. Jeesus lunastaa oman kansansa ja koko maailman rakkaudettomuuden vallasta. Jeesus on yhtä aikaa täysin Jumala ja täysin ihminen. Sen takia me ihmiset voimme sanoa: Jumala on meidän kanssamme. Luojamme on syntynyt veljeksemme.

Jumala syntyi ihmiseksi neitsyestä. Tämä tapahtui juuri näin, tälle järjelle käsittämättömällä tavalla, siksi, että me tajuaisimme uskon valtavan merkityksen. Vain usko voi ottaa vastaan sen, mikä on näkymätöntä. Uskon avulla me nämme, että joku rakastaa meitä. Rakkautta ei voi todistaa. Se pitää ikään kuin nähdä, todeta ja kokea. Vain usko voi ottaa vastaan myös Jumalan rakkauden. Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä." Neitsyt Maria ei kohdannut toisen ihmisen rakkautta, kun hän tuli raskaaksi. Inhimillinen rakkauskin on kyllä aina vain lahjaa Jumalalta. Se voi kuitenkin särkyä ja kadota. Neitsyt Maria sai kohdata Jumalan kaikkivoivan, kaiken luovan rakkauden suoraan. Hän uskoi siihen pelastavaan ihmeeseen, mitä Jumala lupasi hänelle, että hän synnyttäisi Pelastajan. Uskon avulla hän tuli raskaaksi. Hän, neitsyt Maria, sai synnyttää Jumalan Sanan.

Mutta ei neitsyt Maria tullut raskaaksi vain itseään varten. Hän otti vastaan Jumalan hyvyyden, jotta se tulisi kaikkien osaksi. Ensimmäinen, joka sai uskon silmin ymmärtää, mitä Marialle oli tapahtunut, oli hänen kihlattunsa Joosef. Hän toimi inhimillisten normien puitteissa eikä nähnyt Jumalan toimintaa elämässään. Kihlatun raskaaksi tulo tuntui vain kamalalta. Enkeli paljasti Joosefille, ettei sovinnainen suvaitsevaisuus voinut häntä auttaa. Omassa hyveellisyydessään hän olisi vain hylännyt Vapahtajan äidin. Nyt Joosef ymmärsi: "Tämä lapsi on siinnyt Marian kohdussa minua vasrten. Hän pelastaa minutkin synneistäni, rakkaudettomuudesta, epäuskosta." Joosef otti Marian vaimokseen pelkäämättä sitä, mitä ihmiset ajattelisivat. Hänelle riitti Jumalan tuoma hyvä mieli, eikä hänen tarvinnut miellyttää muita ihmisiä. Hänen luottavainen asenteensa perustui siihen, mitä hänen lapsensa tulisi tekemään.

Niin, Jeesuksesta tuli myös Joosefin lapsi, vaikka Jumalan Poika tuli ihmiseksi vain neitsyt Mariasta. Uskon avulla Joosef sai voiman ottaa Marian vaimokseen. Uskon avulla heistä tuli aviopari. Uskon avulla Jumalan Pojasta tuli myös hänen lapsensa. Kun ensimmäinen joulu saapui talvisen Juudean keskiyöhön, kun talliluolan hämärässä kuului lapsen ensimmäinen parkaisu, Joosef oli ottamassa vastaan Jumalan Poikaa. Ja hän näki: "Jumala on minun sylissäni. Jumala on minun kanssani."

Saarna armosta

4. sunnuntaina helluntaista 24.6.2012 Langinkosken kirkossa 

Päivän 2. lukukappale:

Ef. 2: 1-10

Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.
    Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu. Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Tähän lauseeseen tiivistyy tämän päivän sanoma. Me kuulimme sen päivän toisesta lukukappaleesta, efesolaiskirjeen toisesta luvusta. Efesolaiskirjeen on kirjoittanut Paavali tai joku hänen oppilaistaan. Joka tapauksessa se heijastaa Paavalin armokeskeistä opetusta. Vaikka efesolaiskirje on kirjoitettu Efeson seurakunnalle, se on luonteeltaan alun perinkin tarkoitettu yleispäteväksi. Sen sanat koskevat kaikkien aikojen kristittyjä.

Lukukappale alkaa näin: ”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden.” Kaikki ihmiset lähtevät samalta viivalta. Pahuuden olemassaoloa ja vaikutusta maailmassa tuskin kukaan kiistää. Lähestulkoon aina me ihmiset pyrimme kuitenkin syyttämään pahan tekemisestä muita. Syyllisyyden näkeminen omassa itsessä on huomattavasti vaikeampaa. Tämä on kuitenkin päivän lukukappaleen lähtökohta. Kaikki pahuus, mitä maailmassa on, on myös minussa.

Kirje jatkuu: ”Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikutta tottelemattomissa ihmisissä.” Nykyaikana Saatanan, persoonallisen pahan, olemassaolo on käytännössä kokonaan kiistetty. Tämä on tavallaan hyvä asia, koska pirulla pelottelu ei johda mihinkään. Kun me näemme jotain todella pahaa tapahtuvan, herää kuitenkin kysymys, mistä tämä johtuu. Pelkkä psykologia ei riitä, kun joukko- ja perhemurhia yhä enenevissä määrin tapahtuu. Pahuus on läsnä ja vaikuttaa maailmassa. Eikä vain hirmutekojen tekijöissä, vaan meissä jokaisessa.

Paavali antaa ihmiskunnasta synkän kuvan: ”Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.” Kokonaisvaltainen pahuus ei ilmene pelkästään teoissa, vaan myös arvoissa ja toimintamalleissa. Nykyaikana arvostetaan itsensä toteuttamista ja suvaitsevaisuutta. Itsensä toteuttaminen esimerkiksi taiteellisuutena tai älyn käyttönä ei ole sinänsä pahasta. Mutta kun itsensä toteuttaminen ottaa vallan, elämää ohjaa lopulta vain yksi tekijä: minä. Ja kun suvaitsevaisuus kukoistaa, jää jäljelle kysymys, millä perusteella jotakin asiaa pitää suvaita ja toista ei. Perusteeksi jää se, mikä tuntuu hyvältä. Omat halut ja mielen tahto, sattumanvaraisina ja muuttuvina, ohjaavat elämäämme nykyään, niin kuin Paavalin aikaan. Aikamme maailma, ilman kristinuskon sanomaa, ei anna kestävää pohjaa merkitykselliselle elämälle. Kristillisen lähimmäisenrakkauden ja armollisuuden heikkeneminen johtavat karmeisiin lopputuloksiin.

Paavali ei kuitenkaan jatka synkän kuvan piirtämistä pitempään. On suurempi asia käsiteltävänä kuin maailman pahuus: ”Jumalan laupeus on kuitenkin niin runsas ja hän rakasti meitä niin suuresti, että hän teki meidät, rikkomustemme tähden kuolleet, eläviksi Kristuksen kanssa. Armosta teidät on pelastettu.” Vastauksena kaikkeen syntiin ja pahuuteen, kuolemaan ja ahdistukseen, on yksi sana: armo. Armo – ansaitsematon rakkaus meidän osaksemme. Se on Jumalan sulaa rakkautta. Jumala antaa tietoisesti synnit anteeksi langenneelle. Jumalan rakkaus ei etsi, vaan luo rakastettavansa. Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluva Viisauden kirja ilmaisee asian näin: ”Mutta sinä olet kaikille armollinen, koska kaikki on sinulle mahdollista, sinä suljet silmäsi ihmisten synneiltä, jotta he kääntyisivät, sillä sinä rakastat kaikkea olevaa etkä inhoa mitään luomaasi – jos jotakin olisit vihannut, et olisi luonut sitä.”

Armo perustuu siis kahteen asiaan: Jumalan rakkauteen ja siihen, että hänelle kaikki on mahdollista. Efesolaiskirje jatkaa armon käsittelemistä näin: ”Jumala herätti meidät yhdessä Kristuksen Jeesuksen kanssa ja antoi meillekin paikan taivaassa osoittaakseen kaikille tuleville aikakausille, kuinka äärettömän runsas on hänen armonsa ja kuinka suuri hänen hyvyytensä, kun hän antoi meille Kristuksen Jeesuksen.”  Paavalin kirjeiden opissa Kristuksen kanssa kuolleista nouseminen tapahtuu kasteessa. Me pelastumme kasteen kautta, uskon perusteella, Kristuksen sovitustyön tähden. Kristus kantoi meidän syntimme ristille, ja osoitti ääretöntä armoa rukoillessaan surmaajiensa puolesta. Tämä armo voitti pahuuden ylösnousemuksessa. Kristus asetti kasteen, jotta meidän pelastuksemme olisi yhtä kouriintuntuva asia kuin se, että hän nousi ruumiineen sieluineen haudasta.

Pääsemme asian ytimeen: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Tämä lause on niin ihana, että haluaisin lukea sen myös alkukielellä, muinaiskreikaksi: ”τῇ γὰρ χάριτί ἐστε σεσῳσμένοι διὰ τῆς πίστεως” Sillä armosta teidät on pelastettu uskon perusteella. Vaatii suurta nöyryyttä hyväksyä tämä. On luovuttava omasta hyvyydestä ja ansioista, ja luotettava yksin Jumalaan. Useimmat meistä on kastettu pienenä, kun emme kyenneet itse paljon mihinkään ilman kantoapua. Näin pieniä ja nöyriä olemme pelastuksen edessä. Pelastuksen, jonka kaste lahjoittaa, me ottamme vastaan vain uskolla.

Ydinkohta jatkuu: ”Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” Paavalin mukaan armo, pelastus ja usko ovat Jumalan lahjoja. Armo ei ole oikeus, vaan lahja. Pelastusta ei voi ansaita, se saadaan. Uskoa ei voi pusertaa itsestään esille, se annetaan. Syyn pelastusasioiden lahjaluonteeseen selittää Hoosean kirja, jossa Jumala puhuu: ”Minä olen kuin ikivihreä sypressi, vain minä kannan sinulle hedelmää.” Vain Jumala kantaa meille pelastuksen hedelmät. Hän on merkityksen ja ilon lähde. Eivät myöskään meidän hyvät tekomme, rakkauden teot lähimmäistä kohtaan, tuo meille pelastusta. Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Armahtavaisuutta minä vaadin, en uhrimenoja.” Pelastukseen tähtäävät ihmisteot ovat uhrimenoja. Armahtavaisuus on luottamista yksin Jeesuksen pelastustekoon ja toimimista sen perusteella.

Lukukappale päättyy näin: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Armo on kuin ruokaa ja juomaa, jonka avulla jaksamme elää. Armo aseistaa meidät taistelemaan kaikkia niitä pahoja voimia vastaan, jotka pyrkivät tuhoamaan onnemme ja elämämme. Ei siis tarvitse olla toimettomana tai toivottomana pahuuden edessä. Kahta asiaa tarvitaan: rukousta ja työn tekoa. Hyvän tekemisessä armon pitää olla tukena ja ohjenuorana. Anteeksiantaminen ja rakkaus ovat tie tulevaisuuteen kaikissa ihmissuhteissa.

Rakkaat ystävät, olemme tänään laulaneet: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.” Rakas Sirkka-mummini siteerasi aina tätä virrenvärssyä. En pienenä vielä tiennyt, mistä virrestä tämä on. Nyttemmin virrestä 270 on tullut lempivirteni. Siinä on Jumalan armo kokonaisvaltaisesti läsnä. Samoin se on läsnä isäni Kari Tikan Armolaulussa, jonka hän sävelsi avioerokriisin keskellä 70-luvulla. Laulun sanat perustuvat päivän lukukappaleen ydinkohtaan: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” Rakas ystävä, Jumala rakastaa sinua. Pelastus ei ole lähtöisin sinusta, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu sinun tekoihisi, jottei kukaan voisi ylpeillä. Jumala on pelastanut sinut antamalla sinulle uskon.

Viaton uhri

Katso Jeesusta.
Hän kantaa harteillaan raskasta taakkaa: 
maailman pahuutta.
Häntä kidutetaan ja pilkataan.
Hänet murhataan.
Hän alistuu kaikkeen tähän.
Niin kuin viaton teuraseläin,

hän ei valita, hän vain vaikenee.

Jeesus teki kaiken tämän
rakkaudesta, meidän tähtemme.
Hän antoi itsensä uhriksi,
ettei kukaan muu olisi uhri:

ei pahuuden aikaansaaja

eikä sen kärsijä.
Äiti ja isä rakastavat lastaan

ilman ehtoja.
Tällaista on myös
Jumalan ihmeellinen rakkaus.

Laajene nyt, ahdas sydän,

ja kätke itseesi ääretön aarre.
Tuo aarre on kauniimpi

kuin miljardien galaksien kirkkaus.

Laajeneva maailmankaikkeus

on sen rinnalla vain tomuhiukkanen.
Minun ainoa aarteeni
on Jeesuksen viaton veri,

jonka hän vuodatti

minun ja kaikkien ihmisten puolesta.

Ei kärsimäni eikä

aikaansaamani paha
voi enää musertaa mieltäni.
Kun ahdistus valtaa sisimpäni

tai menetän uskoni,

saan merkityksen ja toivon.
Pimeä tie kirkastuu.
Hukkuva laiva pelastuu.
Jeesus, sinun haavasi 
parantavat minun haavani.


(perustuu virteen 58)


Petri Tikka

pastori, Langinkosken seurakunta


julkaistu Kymen Sanomissa 26.2.2012

Saarna, 2. sunnuntai loppiaisesta

Saarna Langinkosken kirkossa 15.1.2012

Nouskaamme kuulemaan pyhää evankeliumia.



♪ Halleluja, halleluja, halleluja. ♪
♪ Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. ♪ (Joh. 1:14)

Luukkaan evankeliumin neljännestä luvusta:


Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:


– Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
julistamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen
ja julistamaan Herran riemuvuotta.


Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.»
    
     (Luuk. 4: 16-21)

♪ Halleluja, halleluja, halleluja. ♪

Jeesus Kristus syntyi jouluna Betlehemissä ja varttui Nasaretissa. Hänen perheensä sekä yksittäiset paimenet, tietäjät ja muut ihmiset tiesivät jo Jeesuksen olevan ainutlaatuinen persoona. Päivän evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jeesuksen kirkkaus alkoi tulla kaikkien tietoon. Enää ei Jeesuksen ihmeellisyys ollut vain pienen sisäpiirin asia.


Jeesus oli juuri aloittanut julkisen toimintansa, ihmisten parantamisen ja Jumalan valtakunnan saarnaamisen. Kotikaupungissaan hän meni pyhänä jumalanpalvelukseen, niin kuin hänellä oli tapana. Ja näin mekin olemme täällä Langinkosken kirkossa tänään. Jeesus luki vuorossa olevan Jesajan kirjan tekstin ja saarnasi siitä. Jeesus on siinä mielessä tavanomainen saarnaaja, että hän saarnaa itsestään. Hänen tekemisensä ovat vain huomattavasti mielenkiintoisempia kuin papin sunnuntailehden lukemiset tai henkilökohtaiset tuntemukset saarnaa tehdessä.


Jeesus oli tehnyt runsaasti ihmeitä. Hänen ensimmäinen ihmetekonsa oli, uskokaa tai älkää, veden muuttaminen viiniksi. Tuo ihmeteko on tämän 2. loppiaisen jälkeisen sunnuntain perinteinen aihe. Jeesus oli muuttanut vettä viiniksi hääjuhlissa, joissa viini oli loppu. Tällä Jeesus tahtoi osoittaa, etteivät maallinen ilo ja hengellinen ilo ole toisilleen vastakkaisia asioita. Kummankin takana on Jumala. Rautalangasta vääntäen myös uskovat ja papit saavat juoda alkoholia muuallakin kuin alttarilla.


Mutta ei tämä viini-ihme Jeesukselle riittänyt. Hän tuli parantamaan. Tuskin muuta hän tekeekään saarnaamisen lisäksi evankeliumeissa. Saksan kielellä Vapahtaja onkin Heiland, joka tarkoittaa kirjaimellisesti juuri ”parantajaa”. Ihmisen pelastaminen on hänen parantamistaan. Jeesus harjoitti sekä ruumiin, hengen että sielun parantamista. Ruumiin hän paransi sairauksista, jopa kuolemasta, sielun synnistä. Ihminen on sekä ruumiillinen että hengellinen olento – siksi Jeesus on kokonaisvaltainen pelastaja.


Nykyään tosin helposti korostetaan Jeesuksen pelastustyön ei-hengellisiä puolia. On totta, että evankeliumissa on paljon oikeudenmukaisuuden periaatteita. Siksi kehitysmaita tulee auttaa ja luontoa suojella. Mutta oikeudenmukaisuuden varjolla unohdetaan se, että on olemassa myös synti. Syntiin ei voi soveltaa oikeudenmukaisuutta, koska silloin syntyy vain tuomio. Näin ollen synti on tuomion pelossa unohdettu nykymaailmassa. Siksi jopa kirkossa monet kaikilta eri laidoilta tahtovat pitää hyvänä sitä, mikä on väärin – olkoonpa kyseessä hallinnon pitäminen itseisarvona, seksuaalisuuteen liittyvät synnit tai itsemääräämisoikeudesta johdettu vapaan tahdon ylikorostus.


Muun muassa kaikesta tuosta Jeesus tahtoo meidät parantaa. Päivän evankeliumissa tämä pelastustyö ilmenee sekä Jeesuksen sanoissa että teoissa. Hänen tekonsa todistavat hänen sanojensa totuutta, ja hänen sanansa saavat kouriintuntuvan merkityksen hänen teoistaan. Kaikki tiivistyy tähän: Jeesus tuli julistamaan Herran riemuvuotta. Kaiken Jeesus teki ja tekee antaakseen meille ilon. Hän tuli tuomaan ilon masennuksen pimeyteen. Hän tuli tuomaan merkityksen merkityksettömyyteen. Toisin kuin jotkut ajattelevat, Jeesus ei edellytä muutosta. Hän tuo muutoksen meidän sisimpäämme. Armo parantaa sisimmän, ja se voi parantaa myös kirkon sisäiset riidat. Jeesuksen parantava rakkaus on kirkon ykseys.


Ennen evankeliumin lukemista lauloin hallelujasäkeen. Se on päivän evankeliumia selittävä Raamatun kohta. Kokonaisuudessaan Johanneksen evankeliumista otettu kohta kuuluu näin: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”


Jeesusta eivät useimmat meistä ole nähneet. Ehkä joku on lapsena hänet nähnyt tai jossakin elämän käännekohdassa. Mutta ei meidän tarvitsekaan häntä suoraan nähdä. Kun me kuulemme ilosanomaa, kun me tulemme siitä iloiseksi, Jeesuksen kasvot alkavat kirkastua. Raamatun sanomassa on Jeesuksen kasvot. Nämä kasvot ovat täynnä kirkkautta, koska ne ovat täynnä armoa. Tämä armo ei ole tasapäistävää hyväksymistä ”juuri sellaisina kuin olemme”, niin kuin klisee kuuluu. Ei, vaan Jeesus hyväksyy meidät myös sellaisina kuin me emme ole. Hän hyväksyy pahat pyhiksi.


Me emme ole sellaisia kuin Jumala tahtoisi meidän olevan. Mutta se ei haittaa mitenkään, kun me opimme syntisyytemme takia kiinnittymään Jeesukseen. Meidän ei tarvitse katsella itseämme ja hyvyyttämme tai huonouttamme. Meidän ei kannata saarnata itsellemme itsestämme. Vain Jeesuksen kannattaa saarnata itsestään. Sillä me parannumme vain, kun katsomme Jeesukseen ja hänen tuomaansa iloon. Jeesuksen kasvojen edessä me kohtaamme totuuden siitä, että olemme syntisiä. Ennen kaikkea me kuitenkin kohtaamme totuuden siitä, että on olemassa synnin synkkyyttä suurempi voima.


Hän on kirkkaus. Hän on viisaus. Hän on totuus. Hän on tie, joka vie yltäkylläiseen elämään. Hän on Jeesus. Hänen kirkkauttaan me saamme katsella, sitä sädehtivää iloa, joka Jumalan Pojalla on rakastavan Isänsä vierellä. Meillä on tämä kirkas riemu ja ilo. Armo ja totuus ovat voittaneet synnin ja valheen. Meidät on armahdettu, meidät on julistettu vanhurskaiksi. Ilo on laskeutunut maan päälle. Aamen.

Jouluhartaus

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.


Joulun sanoma ilmoitettiin ensimmäisenä köyhillä paimenille. He saivat kuulla ilosanoman: Vapahtaja on syntynyt. Tämä Vapahtaja ei ollut suuri, loistelias ja rikas, vaan pieni lapsi tallissa. Jumalan ikuinen Poika oli tullut ihmiseksi. Hän tuli kokemaan ihmisen osan, elämän ja kuoleman, ja antamaan ihmiskunnalle toivon ja ikuisen elämän. Kaikki tämä pelastustyö alkoi jouluna. Kaikki alkoi siitä, että suuri Jumala oli tullut pieneksi ihmiseksi.

Jumalan suuri rakkaus, hänen halunsa pelastaa syntiset ihmiset, on ihmeellinen. Siksi ensimmäisenä jouluna enkelijoukot lauloivat Jumalan kunniasta. Enkelit lauloivat ihmetellen Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Jumala oli lähettänyt Poikansa maailmaan tuomaan rauhan. Rauha on vapautta, iloa ja toivoa. Se on kiitollisuutta Jumalaa kohtaan.

Se, että kukin meistä on täällä olemassa, on Jumalan ansiota. Hän on luonut meidät. Tullessaan ihmiseksi Jumalan Poika, Jeesus Kristus, osoitti, että Jumala ei ole vain luonut meitä ja jättänyt meitä yksin. Hän tuli tänne keskellemme. Jumala tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon. Se on rakkautta. Pimeys on voitettu. Täydellinen rakkaus on tullut keskellemme. Jeesus Kristus on meidät pelastanut.

Rukoilkaamme.

Hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala.
Sinä lähetit ainoan Poikasi maailmaan
kaikkien kansojen iloksi.
Täytä meidät ilolla ja rauhalla.
Lahjoita meille ja koko maailmalle
siunattu joulujuhla.
Tätä rukoilemme 
Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Pyhäinpäivän saarna

Evankeliumi:
Matt. 5: 1–12

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
»Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»


Jeesuksen kuuluisa vuorisaarna alkaa autuaaksijulistuksella. Autuas tarkoittaa onnellista, sitä, joka on saanut hyvän osan. Autuaaksi julistukset ovat inhimillisesti katsoen ristiriitaisia. Autuaiksi kutsutaan jopa murheellisia. Juuri tämä ristiriitaisuus, päinvastaisuus, on kuitenkin Jeesuksen tarkoitus. Hengessään köyhät ja murheelliset ovat autuaita. Ne, joilla ei ole mitään, omistavat valtakunnan. Ne, jotka ovat surullisia, saavat kokea suuren ilon.

Ilman autuaaksi julistuksia vuorisaarna jäisi pitkälti moraalisaarnaksi. Jeesus vaatii meiltä täydellisyyttä, toisen rakastamista aina ja ehdoitta. Hän tahtoo, että luovumme turhuuteen takertumisesta. Vuorisaarna alkaa kuitenkin sanoilla, jotka antavat vajavaisille ihmisille toivon: hengellisesti köyhät ovat autuaita. Ne, joilla ei ole omia hengellisiä ansioita, ovat taivaan valtakunnan kansalaisia.

Pyhäinpäivänä, tänä päivänä, jona muistelemme edesemenneitä rakkaitamme, saamme ammentaa lohtua autuaaksijulistuksesta. Taivasten valtakunta kuuluu hengessään köyhille, niille, joilla ei ole mitään muuta turvaa kuin Jumala. Tämä lohtu ei ole vain kauniita sanoja, sillä on luja perusta. Jumala, meidän Luojamme, antoi Jeesuksen maailmaan sovitusuhriksi. Jeesuksen, Jumalan Pojan, kuolema osoittaa, ettei elämä eikä kuolema ole omassa varassamme.

Meidät ihmiset on luotu tänne tyhjästä, Jumalan rakkauden voimalla. Meidät on pelastettu myös pelkästään Jumalan rakkauden tähden ilman mitään, mikä perustuisi meihin itseemme. Tämä on suuri lohtu. Maailmaan tullaan Jumalan rakkauden tähden. Myös elämän kulku on hänen varassaan. Jos elämä perustuisi vain ihmisen omiin valintoihin, mistä saisi turvan synnin edessä ja kuoleman tullessa? Ehkä voi kuvitella jonkin vajavaisen lohdun, mutta ilman Jeesusta ihminen on yksin.
Jeesuksen uhrikuolema oli järisyttävän suuri tapahtuma. Se, mitä siitä seurasi, on yhtä järisyttävää. Kuolema voitettiin. Kristus nousi kuolleista. Taivasten valtakunta alkoi vallata alaa maan päällä. Jumalan antamaan Vapahtajaan uskovat ovat saaneet kokea omassa heikkoudessaan, että taivasten valtakunta kuuluu heille. Kirkkona me uskomme siihen, että kuolleiden ylösnousemus tulee. Sitä ennen kestämme maailman vainot ja oman syntimme ja kohtaamme kuoleman. Mutta Jeesus Kristus herättää meidät ja meidän rakkaamme viimeisenä päivänä.

Saarna 9.10.2011

17. sunnuntai helluntaista (aihe: "Jeesus antaa elämän")
Petri Tikka saarnasi ja oli liturgina Langinkosken kirkossa
päivän virtenä oli 249: 1-2, 6 Pois kirkas suvi kulkee

EVANKELIUMI

Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45

Martta sanoi Jeesukselle: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.» Jeesus sanoi: »Veljesi nousee kuolleista.» Martta vastasi: »Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.» Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?» »Uskon, Herra», Martta vastasi, »minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.»

Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: »Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.» Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)

Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.» Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: »Missä hänen hautansa on?» »Herra, tule katsomaan», he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: »Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.» Mutta jotkut heistä sanoivat: »Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?»

Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. »Ottakaa kivi pois», käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: »Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.» Jeesus vastasi: »Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?»

Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: »Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.» Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: »Lasarus, tule ulos!» Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: »Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.»

Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.


SAARNA

Päivän virressä me lauloimme: ”Pois kirkas suvi kulkee, ja syksyyn kypsyy maa.” Syksyn tullessa elämän katoavaisuus tulee käsin kosketeltavaksi. Kulttuurimme, joka nuoruutta ja kauneutta ihannoivana on sulkenut kuoleman pois näkyvistä, ei voi välttyä joka vuosi uudestaan kohtaamasta luonnon kuolemaa. Syksy tulee. Me kohtaamme sairauden, katoavaisuuden ja kuoleman.

Toisaalta syksyllä me saamme myös sadon. Se, mikä niitetiin keväällä, varastoidaan syksyllä talvea varten. Keväällä elämä alkaa alusta uudestaan, ja syksyllä me saamme elämän itsellemme ruoaksi. Samoin myös keväällä pääsiäinen kertoo siitä, kuinka elämä voitti kuoleman, ja tämä meidän syksyinen pääsiäisemme ilmaisee sen, kuinka me saamme myös itsellemme ylösnousemuksen. Hengellinen ylösnousemus on uskoa Jeesukseen. Mutta aikojen lopussa Jeesus nostaa myös kaikki ihmiset ruumiillisesti kuolleista.

Päivän virsi jatkuu: ”Vaan ylösnousemukseen me täällä uskomme, sen kevään sarastusta tähyilee toivomme.” Jos me keväällä vietämme pääsiäistä, ylösnousemusjuhlaa, on vähintäänkin yhtä soveliasta ajatella ylösnousemusta myös syksyllä. Ei sen tähden, että odottaisimme ylösnousemusta vain niin kuin keväistä toivoa. Ylösnousemus ei ole vain toivon, vaan tämänhetkisen uskon kohde. Niin kuin Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Paavalin mukaan Jeesuksen elämä, hänen ylösnousemuksensa, tulee näkyviin jo nyt meidän elämässämme. Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että myös vaikeuksissa meillä on Jeesuksen tähden elämä ja ilo.

Sillä juuri nyt, syksyssä ja kuolemassa, Jeesus Kristus on ylösnousemus ja elämä. Hän sanoo: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” On turha uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, ellei usko, että ylösnousemus on ja tulee olemaan yhteyttä juuri Jeesuksen kanssa. Elämä ilman Jeesusta on kuolemaa. Vain elämä Jeesuksen kanssa on todellista elämää, sillä Jeesus Kristus on elämä ja rakkaus ikuisuudesta alkaen.

Job sanoo Vanhassa Testamentissa: ”Minä tiedän, että lunastajani elää.” Job oli menettänyt kaikki lapsensa ja koko omaisuutensa. Hän oli sairas ja uskoi kuolevansa. Silti tai oikeasti juuri sen takia hän ei pelkästään uskonut, vaan myös tiesi lunastajansa elävän. Elämän kärsimyksessä, sen talvessa ja lopulta kuolemassa Jeesus on läsnä elämänä. Jeesus on kuoleman voittaja. Se, jolle elämä on Jeesus, kestää myös oman elämän horjuessa.

Päivän antifoni kuuluu: "Sinä pelastit minut kuolemasta, et antanut jalkani astua harhaan." Nämä sanat voisi aivan hyvin kuulua Lasaruksen suusta, kun Jeesus oli pelastanut hänet kuolemasta. Jeesuksen rakkaus ja voima ovat käsittämättömiä. Mutta niin on myös Isän Jumalan rakkaus, kun hän lähetti Jeesuksen ihmiseksi. Jeesus kuoli, niin kuin me kuolemme, ja hän nousi kuolleista, jotta me kaikki nousisimme hänen kanssaan.

Päivän virsi päättyy: ”Me saamme kuolemasta pois katseen kohottaa, katsella Kuningasta, kuoleman voittajaa.” Laulan teille nyt tekemäni laulun, joka alkaa sanoilla: ”Armon antaja, Kristus kuolon voittaja”.


ARMON ANTAJA

Armon antaja,
Kristus, kuolon voittaja,
nousit ylös taivaaseen,
johdat meidät autuuteen.
Tuulenvire meidät virkistää,
näin Henki synnin uhrit herättää,
kantaa laitumelle langenneet.

Kanssa enkelten
ylistämme riemuiten
kirkkautta Karitsan,
kaikkeuden Kaitsijan.
Armo yksin meidät pelastaa,
ja uskon silmin siunaus aukeaa:
saimme vapauden, elämän.

Uuteen maailmaan,
Luojan lasten kunniaan
turhuudesta kuljemme,
päivä paistaa kaikille.
Valheen valta ei nyt kahlitse,
ei epäusko meitä hallitse
Herran rakkauden loisteessa.

Kristus-kuningas,
Jeesus kaikkivaltias,
täällä elää kirkkosi
autuudesta armosi.
Anna meille rauha ainainen,
sen virrata suo läpi sydänten.
Sinä voitat kaikki murheet maan.

Virsi: Liittosi on ihmeellinen

Kirjoitin seuraavat sanat Ps. 119: 129-136 pohjalta. Se on 10. sunnuntain helluntaista psalmi. Olin liturgina 21.8. Langinkosken kirkossa, ja lauloin silloin virren. Sävel on Philipp Nicolain käsialaa vuodelta 1599, ja on tuttu virrestä 163 "Herätkää, niin huuto kaikaa" ("Wachet Auf").

Liittosi on ihmeellinen,

se kestää iankaikkisuuteen.

Siis laulan aina riemuiten.
Sanasi kun avautuvat,

ne sieluani valaisevat

ja antavat ymmärryksen.

Nyt kaipaa sieluni,

ruumiini, mieleni

totuuttasi.

Oi Herrani, suo armosi,

on suuri rakkautesi.


Kulkuni tee tasaiseksi,

saan luottaa sinun lupaukseesi,

ei vääryys voi nyt vallita.
Vapauteen vie sorron alta,

ja riistä pahuudelta valta,

niin sinua voin seurata.
Kirkasta kasvosi,

opeta tahtosi

Hengelläsi.

On ikuinen, ihmeellinen

tuo armoliitto Jeesuksen!

Psalmi:

Sinun liittosi on ihmeellinen,
siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä.
        Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee,
        tyhmäkin saa siitä ymmärrystä.
Minä huohotan suu auki,
minä janoan sinun käskyjäsi.
        Katso puoleeni, anna armosi -
        se on niiden oikeus, joille nimesi on rakas.
Tee kulkuni vakaaksi ohjeillasi,
älä anna minkään vääryyden vallita minua.
        Vapauta minut sortajistani,
        että voisin noudattaa säädöksiäsi.
Kirkasta kasvosi palvelijallesi.
Opeta minut tuntemaan käskysi!
        Minun silmäni ovat tulvillaan kyyneliä,
        koska lakiasi ei noudateta.

Ps. 119: 129-136

Hartauskirjoitus Kymen Sanomissa 28.8.2011

Usko

”Minä uskon Jumalaan…” Näin selkeästi ja yksinkertaisesti alkaa Apostolinen uskontunnustus, kristillisen uskon lyhyt selitys. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Lehdissä ”Jumala” kirjoitetaan usein pienellä alkukirjaimella, vaikka viitatessa kristinuskon Jumalaan kyseessä on erisnimi. Puuttuu ymmärrys siitä, että Jumala on henkilö, persoona. Joko Jumala kielletään kokonaan tai hänet yhdistetään johonkin universaaliseen elämänvoimaan. Kristillinen usko Jumalaan viittaa sen sijaan siihen, että kaiken takana on persoona, hän: välittävä, rakastava, puhuva Jumala. Tämä antaa perustavanlaatuisen merkityksen myös kaikille ihmissuhteille. Jumala on luonut meidät rakkaudessaan ja on tarkoittanut meidät välittämään toisistamme. Rakkaus ja huolenpito ovat iankaikkisia asioita.

”Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan…” Monet sanovat uskovansa Jumalaan, mutteivät ymmärrä mihin Jeesusta tarvitaan. Mutta – tarvitseeko isä poikaansa? Jumalan olemukseen persoonana, rakastavana, sisältyy se, että hän iankaikkisuudessa rakastaa Poikaansa. Usein Jeesuksen merkitys avautuu henkilökohtaisesti vasta sitten, kun huomaa oman vajavaisuutensa ja rikkinäisyytensä. Synti ei ole hävettävä asia, vaan edustaa meidän inhimillisyyttämme. Jeesus on voittanut synnin tuoman eron Jumalasta, rakkaudesta. Syyttömän kuolema syyllisenä, Jumalan Poika Jumalan hylkäämänä, on kyllin radikaali tapahtuma parantamaan ihmiskunnan eksistentiaalisen ahdingon. Ylösnousemuksen ihme vakiinnuttaa uuden maailmanjärjestyksen: armon.

”Ja Pyhään Henkeen…” On mielenkiintoista huomata, että kaikkein eniten juuri Pyhän Hengen persoonan nimi kirjoitetaan pienillä alkukirjaimilla. Sanana ”henki” tarkoittaa kuitenkin hyvän ilmapiirin ja henkiolennon lisäksi persoonaa. Ihmisellä on henki, sisin, sielu, mikä tekee meistä keitä me olemme. Huoneessa on yllättävän usein monta henkeä. Jumalan Pyhä Henki on kolmas Kolminaisuuden Persoona, ja hän on Rakkauden Henki, jota täynnä Isä ja Poika ovat. Ilman Henkeä usko jää vain teoriaksi. Hän synnyttää uskon, kiinnittää Jeesukseen ja johtaa hyviin tekoihin. On yleinen tosiasia, että toisesta välittävä haluaa antaa rakkaalleen kaikkea hyvää. Pyhä Henki on Jumalan suurin lahja.

Petri Tikka, pastori, Langinkosken seurakunta

Koulun kevätkirkon puhe 1.6.

”Kaihoten, nyt katselen, kun lentää tuolla lintu pienoinen

se nousta korkealle saa ja nähdä kauniin, kauniin maan.”

Näin kuulimme äskeisessä laulussa. Linnut ovat ihmeellisiä eläimiä. Ne pystyvät lentämään omilla siivillään korkealle. Ne laulavat kauniimmin kuin mikään tai kukaan muu. Meidän on siis syytä kiinnittää huomiota lintuihin ja miettiä, mitä ne voivat opettaa meille.

Tässä on minulla pieni leikkilintu. Se on hieman huvittava, mutta kuitenkin ilahduttava. (tviit) Linnut jaksavat laulaa iloisesti pitkin kesää. Ne muistuttavat laulullaan ja hauskuudellaan siitä, että on aina syytä iloon. Jeesus sanoi aikoinaan: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!”

Elämässä on joskus paljon kiirettä, paljon murheitakin. Suruja ei tarvitse kieltää tai työntää syrjään, mutta kaiken keskellä on hyvä muistaa: meitä rakastetaan. Isä Jumala on luonut kaiken. Hän antaa meille elämän, perheen, ystävät, ruoan, luonnon, kaiken, mitä me tarvitsemme. Ennen kaikkea Jumala lähetti oman Poikansa, Jeesuksen, ihmiseksi maailmaan. Hän koki surumme ja ilomme tässä maailmassa. Jeesus voitti pahan vallan. Hän kuoli meidän syntiemme tähden ja nousi ylös kuolleista, jotta voisimme luottaa Jumalaan.

Neljäkymmentä päivää sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut ylös kuolleista, hän astui ylös taivaisiin. Linnut pystyvät lentämään korkealle taivaalle, mutta Jeesus nousi kaikkia avaruuksia ylemmäksi. Jeesus hallitsee koko maailmankaikkeutta armollaan ja rakkaudellaan. Jeesus lähettää meille Pyhän Henkensä, kuin linnun korkeuksista, jotta meillä olisi ilo ja jotta kokisimme hänen rakastavan läsnäolonsa.

Jumala on hoitanut kaikki asiat hyvin. On kesä. Meillä on toivo, rakkaus ja ilo. Niin kuin suvivirsi kertoo: ”Taas linnut laulujansa visertää kauniisti, myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes' kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on.” Katsokaa taivaan lintuja (tviit).

Hyvää helatorstaita! Happy Ascension Day!

Toivotan Sinulle hyvää ja siunattua helatorstaita seuraavin Töölön ensimmäisen kirkkoherran sanoin:

"On alhoissa maan
vaellus vaikeaa.
Kun varjot lankeaa,
tie tummuu vaan.
Kun varjot pitenee,
pimeys vain synkkenee,
ja määränpää
tuskin häämöittää.

Nosta silmäsi
puolehen Herrasi.
Sun raskaan taakkasi
hän ottavi
kantaakseen puolestas,
sä pääset huolestas.
Hän nöyrät aikanaan
korottaa kunniaan.
Ja laakson tie
kirkkaille vuorille vie."

-V. I. Forsman (Händelin Largoon)

Jubilate-saarna

Saarna Langinkosken kirkossa 15.5.2011 kolmantena sunnuntaina pääsiäisestä (Jubilate)
Päivän Raamatun kohdat: Jes. 54: 7-10, 1. Piet. 1: 3-9, Joh. 17: 11-17 

Rakkaat kristityt, riemuitkaa! Tänään on kolmas sunnuntai pääsiäisestä. Jokaisella pääsiäisajan sunnuntailla on oma, päivän psalmin alkusäkeestä saatu latinankielinen nimi. Tämän pyhän nimi on jubilate eli ”riemuitkaa”. Päivän lukukappaleet ja evankeliumi kertovat meille kahdesta asiasta: ilosta ja taivaasta. Jeesuksen ylösnousemus on tuonut meille sanoin kuvaamattoman ilon ja varman toivon iankaikkisesta elämästä. Juuri tänään, kun on myös kaatuneitten muistopäivänä, sopii hyvin ajatella iankaikkisen elämän riemua.

Vanhan testamentin lukukappale luettiin Jesajan kirjan luvusta 54. Siinä kuulimme kohdan, joka kertoo Jumalan antamasta varmasta toivosta. Kohta kuuluu näin:

Vaikka vuoret järkkyisivät
ja kukkulat horjuisivat,
minun rakkauteni sinuun ei järky
eikä minun rauhanliittoni horju,
sanoo Herra, sinun armahtajasi.

Ihmiset lankeavat, erehtyvät ja eksyvät, ja Vanhasta testamentista muistamme syntisille sukukunnille lausutut tuomiot. Usein ei kuitenkaan huomata niitä lukuisia kohtia, joissa tuomio muuttuu armoksi ja uskollisuudeksi. Tuomion sanat ovat sitä varten, ettemme epärealistisesti ja totuuden vastaisesti panisimme toivoa itseemme. Armahduksen sanat ovat sitä varten, että luottaisimme yksinomaan Jumalan hyvyyteen.

Järisyttävämpää kuvausta Jumalan järkähtämättömästä rakkaudesta tuskin on. Vaikka vuoret järkkyisivät, hänen rakkautensa ei järky. Vuoret, nuo lujat ja vahvat linnakkeet, voivat näennäisen järkähtämättömästä luonteestaan järkkyä. Todellisesti ja pysyvästi järkähtämätön on Herran rakkaus. Ja ikuisesti horjumaton on hänen liittonsa, hänen antamansa rauha. Kaiken perusta on se, että sanat sanoo Herra, juuri sinun armahtajasi.

Ei ole ihme, että tätä Jesajan kirjan kohtaa käytetään usein osana synninpäästöä. Näin on siksi, että uskoisimme synninpäästön olevan varma asia. Jumalan anteeksiantava rakkaus on totta juuri sinun ja minun kohdallamme. Sinä olet vanhurskas, autuas ja pelastettu Jeesuksen tähden.

Jesajan kirjan luku 54 seuraa lukua 53, jossa on kuvaus Herran kärsivästä palvelijasta, tunnetuin profetia Messiaasta. Jumalan rakkauden järkähtämättömyys on tullut esille siinä, että hänen oma Poikansa kuoli ja nousi ylös kuolleista meidän kaikkien tähden. Ylösnousemus, joka herättää kaikki kuolleista viimeisenä päivänä, on jo toteutunut Jeesuksessa. Taivaan riemu on jo täällä!

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä kuulimme nämä sanat: ”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” Riemuitseminen tapahtuu tässä ja nyt, verbin aikamuoto on preesens kreikankielisen alkutekstin mukaan. Myös uskon päämäärän saavuttaminen on jo tapahtumassa.

Jeesus on ylösnousemuksellaan kukistanut synnin, lain, kuoleman, helvetin ja saatanan. Me elämme tästä muutoksesta ja voitosta. Me olemme muuttumassa, emme omasta voimastamme, vaan lunastajamme rakkauden rajattomasta voimasta. Maailmassa meillä on tuska ja ahdistus, ja synti kietoo meitä monella tapaa. Mutta meidän ei tarvitse katsoa omia vajavaisuuksiamme, koska hän, joka on täydellinen, on päästänyt meidät vapaiksi.

Jeesus sanoo: ”Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät.” Ilo ja taivas ovat täällä nyt keskellämme. Jeesus kuoli, ja nousi ylös kuolleista. Tämä on ihme! Koska tämä on totta, kaikki on muuttunut. Itseemme käpertymisen aika on loppunut. Vapauden, keskinäisen armahduksen ja rakkauden aika on koittanut. Rauhanliitto on pystytetty ikiajoiksi. Rakkaus on asettunut valtaistuimelleen. Jeesus elää! Rakkaat kristityt, ylistäkää Herraa!

Saarna hyvän paimenen sunnuntaina (Sermon on John 21:15-19)

Langinkosken kirkko

Saarnasin 8.5.2011 Langinkosken seurakunnan messussa. Oli yhtä aikaa hyvän paimenen sunnuntai ja äitienpäivä. Lauloin myös minun ja isäni sävellyksen Psalmi 23 sekä virolaisen laulun Äidin sydän, sekä avustin ehtoollisessa. Liturgina oli Tero Hietanen, kanttorina Niina Venäläinen. Saarnaan myös ensi sunnuntaina Langinkoskella Kotkassa, ja minut vihitään papiksi Mikkelin tuomiokirkossa 22.5.

English summary: I preached in Langinkoski Church (in Kotka, Finland) on John 21:15-19. Jesus asked Peter "do you love me?" three times, like Peter had denied Him three times, and gives him a new task: "feed my sheep". The fisher of men becomes a pastor, a shepherd, of men. Fishing, gaining new disciples, is futile without shepherding, feeding those who believe with forgiveness. Peter had learned this the hard way: he had denied Jesus, but had been forgiven by the same sacrificial death he could not understand. Jesus pastored Peter through His death and resurrection, and through His words. Jesus takes care of us with forgiveness like a good shepherd. His grace gives our love its strength.

Evankeliumi

Joh. 21: 15-19

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo."
    Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua."

Rakkaat kristityt, nyt on kevät! Elämme pääsiäisaikaa. Hyvän paimenen sunnuntai sopii mainiosti äitienpäivään. Kumpikin juhlapäivä kertoo meille siitä, miten ylitsevuotava rakkaus toimii maailmassa.

Simon Pietari oli ammatiltaan kalastaja, kalojen kalastaja, Jeesuksen kutsusta myös ihmisten kalastaja. Viime sunnuntain evankeliumissa Pietari oli ollut muiden opetuslasten kanssa kaloja kalastamassa. Aluksi he eivät saaneet mitään saalista. Jeesuksen ilmestyttyä rannalle ja neuvottuaan heitä opetuslapset saivat kuitenkin sataviisikymmentäkolme kalaa. Antiikin maailmassa oli aikansa käsityksen mukaan yhteensä 153 kansaa. Toisin sanoen kalasaaliin runsas määrä on vertauskuva apostolien tulevasta varsin menestyksekkäästä lähetystyöstä.

Tämän päivän evankeliumissa kalastajasta tulee kuitenkin paimen. Apostolin virkaan ei kuulu pelkästään ihmisten kalastaminen, mihin Jeesus oli aluksi kutsunut opetuslapset. Ihmisten kalastaminen on uusien ihmisten tuomista pelastuksen yhteyteen evankeliumin ja armon julistuksella. Paimentaminen on taas niiden jatkuvaa hoitamista, jotka ovat uskon ja kasteen kautta pelastettuja. Paimentehtävään kuuluu ruokkiminen eli ehtoollisen jakaminen ja kaitseminen eli sanan saarnaaminen. Sana ”pastori” tarkoittaa alun perin juuri paimenta.

Kalastaminen on voittojen hankkimista, paimentaminen pitkäjänteistä toimintaa. Kumpaakin tarvitaan Jumalan valtakunnan työssä. Ennen Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta Pietari oli kuitenkin tajunnut vain kalastuksen, välittömän voiton, merkityksen. Kun hän joutui lopullisesti pettymään itseensä, juuri silloin alkoi myös paimentehtävän merkitys kirkastua. Tappion jälkeen Jeesus ei hylkää, vaan hoitaa anteeksiannolla ja rakkaudella niin kuin hyvä paimen.

Pietari oli Juudaksen jälkeen Jeesuksen kaikkein selvimmin pettänyt opetuslapsi. Kukaan muu apostoleista ei kieltänyt julkisesti opettajaansa. Suurin osa vain karkasi. Miksi Pietari, joka oli tunnustanut Jeesuksen Messiaaksi, kielsi hänet kolme kertaa? Koska hän ei voinut kestää sitä, että Jumalan kunnia murtui ristin tiellä. Pietari katsoi kaikessa ensisijaisesti Jumalan kunniaa ja pyrki miellyttämään häntä kiivailemalla uskonnon puolesta. Vahvaa Jumalaa etsivä tekojen ja tahdon hurskaus koki takaiskun.

Jeesuksen kolminkertainen kysymys ”rakastatko minua?” tuo siis kipeän asian esille. Eteenpäin ei päästä, ellei menneisyyttä ole kohdattu. Tuomion sanaa ei kuulu, vain kysymys, johon Jeesus jo tietää vastauksen. Pietari on kohdannut oman itsetietoisen ylpeytensä ja nähnyt Jeesuksen rakkauden ylösnousemuksessa. Kolminkertaisella kysymyksellään Jeesus näkee Pietarin sellaisena kuin hän on, kohtaa hänen sisimpänsä, vapauttaa hänet ja antaa hänen nähdä samanaikaisesti heikkoutensa ja mahdollisuutensa. Tällä tavoin hyvä paimen katsoo kaikkia meitä. Armosta voimansa saanut rakkaus saa tehtävän, kun Jeesus sanoo Pietarille: ”Ruoki minun karitsoitani.”

Niin kuin Jeesus oli rakastanut ja hoitanut opetuslastaan, saa nyt Pietari tehtävän hoitaa muita eksyneitä, haavottuneita ja karanneita lampaita. Juuri tänään äitienpäivänä mieleemme tulevat myös kaikki äidit, jotka ehdoitta rakastavat ja arvostavat lapsiaan kaikilla heidän teillään. Niin kuin paimenet, myös äidit ottavat omat karitsansa syliinsä, hoitavat, ruokkivat ja opastavat heitä.

Herra on meidän paimenemme. Hänen armostaan meidän rakkautemme saa voimansa. Elämä ei ole suoritusta, vaan lahjaa. Pietari oppi tämän kovan tien kautta, ja kalastajasta tuli paimen. Ylösnousseen askelissa on hyvä kulkea. Me saamme kulkea vihreillä, avarilla niityillä, vapauden maisemissa, rakastaen toisiamme ja rakastaen Jumalaa. 

Lähettimen 1/2011 pääkirjoitus

Lähetin on Opiskelijoiden Lähetysliiton jäsenlehti. Olen tämän vuoden alusta saakka ollut lehden päätoimittaja, toisin sanoen kerään siihen artikkelit. Vuoden ensimmäinen numero (niitä on yleensä kolme vuosittain) ilmestyi vastikään. Tässä on pääkirjoituskeni.


PÄÄSIÄINEN LÄHETTÄÄ VALOAAN


Elämme jännittäviä aikoja. Sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kirkossa pinnan alla kyteneet kahtiajaot ovat tulleet voimalla esille. Politiikassa suomettumisen luoman konsensuksen aika alkaa olla lopullisesti ohi. Mielipiteitä saa sanoa suoraan, mutta osapuolet tuppaavat heittämään lokavettä toistensa niskaan. Samoin on kirkossa. Pitkään vallinnut keskinäinen yhteisymmärrys eri suuntausten kesken on hajoamassa. Niin kutsutut liberaalit tuomitsevat konservatiiveiksi väitettyjä ja päinvastoin.


Kaiken ideologisen sekamelskan keskellä on helppo unohtaa se, mikä todella yhdistää meitä kaikkia. Samanmielisyys ei ole yhteyden tae, päinvastoin, jopa este sille. Yhdistävä tekijä on se, että me olemme ihmisiä ja että erehtyminen on inhimillistä. Rakkaus toista ja toisenlaista kohtaan on vaikeaa - ei kuitenkaan siksi, että toiseus olisi itsessään jotenkin arvokasta taikka sitten paheksuttavaa. Erilaisen rakastaminen on vaikeaa siksi, että rakkauden kohde ei ole minä itse.

Jumala ei rakasta itseään. Hän rakastaa sitä, mikä on toista. Isä rakastaa Poikaa Pyhässä Hengessä. Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi Poikansa, oman sydämensä, kuolla meidän tähtemme. Suvaitsevainen Jumala olisi jättänyt ihmisen toteuttamaan omaa itseään. Samoin parannusta vaativa Jumala olisi vain odotellut meiltä tahdonratkaisuja. Rakastava Jumala päätti kuitenkin vapauttaa meidät sekä synnin että lain verkoista. Meidät on päästetty sekä oman erinomaisuutemme ihailusta että itsemme ruoskimisesta. Saamme elää ihmetyksessä, uskoen armoon, näin oppien kiittämään, kunnioittamaan ja rakastamaan Jumalaa, itse toiseutta.


On vihdoin aika päästä irti kahtiajaottelussa yhteiskunnassa ja kirkossa. Vähintäänkin voimme oppia elämään erilaisten näkemysten keskellä sekä totuudessa että rakkaudessa. Kirkossa tähän vaatii meitä jo kristillisen todistuksen uskottavuus. Lähetystyö onnistuu lähellä ja kaukana vain, jos rakennumme yhteisestä uskostamme ja viemme sitä yhdessä eteenpäin. Evankeliumin kautta tulevaisuuden ja toivon näköalat aukenevat kuin itsestään. 

Opiskelijoiden Lähetysliiton jäsenet ja sen ystävät ovat lähetyksen eturintamassa siinä suhteessa, että meillä pelaa rauhallinen yhteishenki ja toteutamme pirteästi myös ekumeniaa. Kiistoja jäsenten kesken toki on – se on inhimillistä! Niitä voisi siis olla enemmänkin. Mutta me emme kyseenalaista sitä, että meillä on yhteinen usko. Usko, joka on armorikas ja kaikin puolin valaiseva.


Pääsiäinen lähettää valoaan. Jeesuksen ylösnousemus on se voima, joka lähettää meidät maailmaan. Pääsiäisen tapahtumat antoivat ja antavat meille vapautuksen, koska Jeesus on todella noussut kuolleista. Kaikki on tehty.

Petri Tikka

Lähettimen päätoimittaja

vihitään papiksi 22.5.2010 Mikkelin tuomiokirkossa