maanantai 24. huhtikuuta 2017

Pääsiäisen saarna: Kaikki ylistävät Jumalaa

Hallelujasäe
Kuolema on nielty ja voitto saatu.
Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!
1. Kor. 15: 54, 57

Evankeliumi
Joh. 20: 1-10

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.



Kaikki ylistävät Jumalaa
Saarna pääsiäispäivänä 16.4. Pertunmaan kirkossa
PST


Halleluja! Ylistäkää Herraa! Pääsiäisen sanoma on suuri. Sitä ei voi vähätellä. Elämä voitti kuoleman! Kaikkivaltias on näyttänyt luonteensa! Rakkaus on kaiken perusta. Ei ole esteitä iloon. Portit ovat avoinna ihmisten yhteyteen. Ja armon riemusaatto on alkanut. Kaikki ylistävät Jumalaa.

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.” Ketään ei suljeta pois. Ensimmäisen ihmisen synti johti ihmiskunnan harhateille. Ihmisen Pojan rakkaus johtaa ihmiskunnan oikealle polulle. Lopulta kaikki ylistävät Jumalaa.

Suurempi paha kuin ruumiin kuolema on sielun kuolema. Se, että Herramme voitti kuoleman, tarkoittaa kaiken kuoleman katoamista. Rakkaudettomuus menettää otteensa ja häviää. Pahuus murskataan, se katoaa kuin savu. Jeesuksen läheisyys murtautuu sieluihin. Niin kaikki ylistävät Jumalaa.

Tunnemme sanonnan: ”Loppu hyvin, kaikki hyvin.” Kiitos Jeesuksen, kaiken pahan loppu on jo saapunut, ja voimme tuntea sen, että kaikki on hyvin. Isä Jumala on hyvä, ja kaikella on tarkoitus. Hänen tarkoituksensa koskee kaikkia hänen luotujaan. Se tarkoitus on näyttää meille, että hän on pelkkää rakkautta. Hänessä ei ole mitään hämärää. Siksi kaikki ylistävät Jumalaa.

Herra Jeesus ei ole vain pahan loppu. Hän on kaiken A ja O, aivan kaiken alku ja loppu. Koko luomakunta sai alkunsa hänestä. Siksi myös koko luomakunta saa loppuhuipennuksensa hänessä. Nyt kaikki katoaa, kaikki kuolee. Hänen ansiostaan kaikki pelastetaan, kaikki saa uuden elämän. Apostoli kirjoittaa: ”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.” Kaikki saavat aiheen ylistää Jumalaa – kaikki saavat elämän.

Elämän halleluja

Armon riemusaatto on alkanut. Kaikki ylistävät Jumalaa, lopulta jälleen, Jeesuksen läheisyyden tähden, Jumalan rakkauden nähden. Kaikki saavat elämän. Vapahtajamme ylösnousemus on meitä ihmisiä varten. Mehän olemme hänen luotujansa, hän tuli tänne ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Ylistys on tarkoitettu jokaisen ihmisen huulille. Se on yhteinen ylistys, kirkon ylistys.

Tänään paastonajan päätyttyä kaikuvat taas hallelujat. Sana ”halleluja” juontuu heprean kielestä ja tarkoittaa ”ylistäkää Herraa”. Evankeliumi on pelkkää ylistystä. Ilosanomassa ei ole mitään pelottavaa, ei mitään hämärää tai epäiltävää. Laulamme evankeliumin ympärillä hallelujia tämän Raamatun sanan tähden: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu.”

Evankeliumissamme opetuslapset eivät kuitenkaan olleet ymmärtäneet, että Vapahtaja nousisi kuolleista. He eivät olleet tajunneet, mitä se voisi merkitä heille tai ihmiskunnalle. Kumma kyllä, Jeesuksen vastustajat olivat muistaneet sen, että hän eläessään oli puhunut ylösnousemuksestaan kolmantena päivänä. He olivat asettaneet haudalle vartion, jotta opetuslapset eivät varastaisi ruumista ja väittäisi hänen nousseen kuolleista. Ylösnousemus ei ollut kuitenkaan opetuslasten mielessäkään.

Jeesus oli parantanut sairaat, kaikki ne, jotka tuotiin hänen luokseen. Hänen sanoissaan oli totuus, voima ja anteeksianto. Miten näin mahtava opettaja voisi kokea tappion ja kuolla ennen aikaansa? Opetuslapset eivät ymmärtäneet, miksi hän saattaisi kuolla. Vapahtaja oli tullut maailmaan kuitenkin juuri kukistaakseen kuoleman. Tämän hän teki astumalla kuoleman ja tappion sisälle.

Jeesus on itse elämä. Kun hän kuoli, elämä meni kuoleman sisälle. Koska elämä on lähtökohtaisesti enemmän kuin kuolema, kuolema väistyi elämän tieltä. Katoavaisuus lakkasi olemasta. Se kuolema, joka on jäljellä, on vain varjo. Ruumiillinen kuolema on tosin kyllä nähtävissä ja koettavissa. Jeesuksessa me kuitenkin maistamme ja syömme itse elämää. Hänessä on ikuinen ja katoamaton elämä, jota mikään ei voinut estää. Se elämä on täällä juuri meitä varten. Hän, rakas Jeesus, on keskellämme.

Elämän voitto

”Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!” Näin ylistää Paavali. Jeesus oli jo voittanut kuoleman astuttuaan alas tuonelaan. Hän särki helvetin portit. Hän saarnasi evankeliuminsa kuolleille. Kristuksen voitto ei kuitenkaan jäänyt vain näkymättömäksi, tuonpuoleiseksi, vain käsittämätöntä tulevaisuutta koskevaksi. Se on totta tässä ja nyt, se muuttaa meidän todellisuuttamme.

Pääsiäinen vapauttaa kaikesta, mikä sitoo. Pääsiäisen vapaus on elämäntapa. Me vietämme messua joko sunnuntai, koska Jeesus nousi kuolleista juuri sunnuntaina, viikon ensimmäisenä päivänä. Vanha sapatti, lauantai, perustui siihen, että työn jälkeen tuli lepo, kaaoksen jälkeen Eedenin puutarhan rauha. Nyt kaikki alkaa puutarhasta, jossa pimeyteen sitovista tuhovoimista ei ole jälkeäkään. Kaikki, koko elämä, joka viikko, alkaa tyhjän haudan rauhasta.

”Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.” Näin kirjoittaa Johannes. He eivät olleet vielä ymmärtäneet, ettei Jeesus ollut tullut tekemään vain ihmetekoja. Hän ei tullut edes tuomaan rauhaa maan päälle. Hän tuli elämämme ytimeen, ihmisen sisimpään ja jokapäiväiseen elämään. Hän tuli harhailevaan sydämeemme nostaakseen sen ylös.

Hoosea profetioi: ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” Juuri tähän sanaan (ja Joonan pelastumiseen kolmantena päivänä + Jesajan ennustuksiin) perustui Jeesuksen profetia hänen omasta ylösnousemuksestaan. Tämä on yllättävää, sillä profetiassa ei puhuta yksilöstä, vaan juutalaisten kansasta. Tyhjällä haudalla ollessaan Jeesuksen rakkain opetuslapsi, Johannes, kuitenkin ovalsi, mistä oli kysymys. Jeesus oli tullut maailmaan pelastaakseen koko kansan ilman eroituksia, ilman jakoja hyviin tai pahoihin, myös hänet. Kristus kuoli, jotta koko langennut kansa nousisi hänen kanssaan.

Valittu kansa saa kokea pysyvän armon Jeesuksessa, Messiaassa. Armo ei rajoitu yhteen kansaan, ei edes vain krisittyjen kansaan, se koskee kaikkia. Profeetta Jesaja, joka eli 700 vuotta ennen Messiaan tuloa, kertoi Jumalan puhuneen Vapahtajasta näin: ”Minä teen sinusta valon kaikille kansoille, niin että pelastus ulottuu maan ääriin saakka... He nousevat osoittamaan kunnioitusta, ruhtinaat heittäytyvät maahan edessäsi. Herran tahdosta näin tapahtuu, hänen, joka on uskollinen, Israelin Pyhän, hänen, joka on sinut valinnut. ” (Jes. 49: 6-7)

Herran tahto on kaikkien pelastus, ja nyt se toteutuu. Armon riemusaatto alkoi Herramme pääsiäisenä. Kaikki ylistävät Jumalaa, viimeisenä päivänä, niin kuin jo luomisessa. Jeesuksen läheisyyden tähden, Jumalan rakkauden nähden ylistys syttyy sydämiin. Kaikki saavat elämän, yhteisen ilon. Tätä varten Jumalan Sana syntyi ihmiseksi, kuoli ristin katkeran kuoleman ja nousi ylös haudan maailmasta. Pelastus koskee aivan jokaista, pelastus, joka avartaa meidät, pelastus, joka kukistaa synnin hirmuvallan. Uskokaamme Jeesukseen! Älkäämme pelätkö! Vapautukaamme, eläkäämme hänessä! Kiittäkäämme, laulakaamme! ”Niin viemme ääriin maailman pääsiäisaamun sanoman: Elämä voitti kuoleman.” (virsi 85: 5)

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti