sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Taivaassa ei ole syyttäjää


Ilm. 12: 7-12

Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit. Minä kuulin, kuinka taivaassa sanottiin kovalla äänellä:
      - Nyt on pelastus tullut,
      meidän Jumalallamme on kuninkuus ja mahti
      ja hänen Voidellullaan valta.
      Nyt on Syyttäjä syösty alas,
      tuo, joka meidän Jumalamme edessä
      syytti veljiämme päivin ja öin.
      He voittivat hänet,
      Karitsan veri ja heidän todistuksensa
      toivat heille voiton.
      He eivät säästäneet henkeään
      vaan olivat valmiit kuolemaankin.
      Iloitkaa siis, taivaat
      ja te taivaiden asukkaat!
      Mutta voi maata ja merta -
      Saatana on laskeutunut teidän luoksenne!
      Se on raivon vallassa, sillä se tietää,
      että sen aika on lyhyt.


Saarna mikkelinpäivänä Töölön kirkossa 2.10.2016
pop-messussa saarnasi pastori Petri Samuel Tikka
(artisivieras oli Ninni Poijärvi)


Taivaassa ei ole enää julkisen syyttäjän virkaa. Taivaallisia näkyjä ja enkeli-ilmestyksiä täynnä oleva Ilmestyskirja ei kerro siitä, kuinka maailma tuhoutuu, vaan siitä, kuinka kaikki asetetaan kohdalleen. Ilmestyskirjassa nyt syyttäjä syöstään alas. Vielä Vanhan testamentin Jobin kirjassa Saatana, joka tarkoittaa syyttäjää, oli osa taivaan hovia. Jumalan vallankäytön tapoihin ei kuitenkaan koskaan ole kuulunut syytösten eikä epäilysten esittäminen. Taivaallisella tuomarillamme, joka on Ihmisen Poika, Kristus, ei ole myöskään halua uskoa syytöksiin, vaikka syytä olisikin. Hän ei halua jättää meitä oman itsemme muodostamaan vankilaan eikä hän ota vastaan kielteisten henkivaltojen syytöksiä, vaan mieluummin kuoli meidän kanssamme ja puolestamme. Siksi taivaassa ei ole enää tarvetta julkisen syyttäjän viralle. On vain Jeesus Kristus, joka elää ja vapauttaa ja lohduttaa ja vaikuttaa. Hänen hyvät enkelinsä, eli hänen sanansaattajansa, eivät välitä huonoa omaatuntoa lisääviä viestejä, vaan voimaa tuovaa intoa ja todellisuutta.

Syyttäjän puuttumisen lisäksi Taivaassa ei ole myöskään maahanmuuttovirastoa. Ilmestyskirjan loppupuolen mukaan taivaasta laskeutuvan uuden Jerusalemin, pyhän kaupungin, rajalla olevat portit ovat aina auki. Kaupunkielämä, jote mekin saamme täällä Helsingissä viettää, on kuvaa läheisyydestä, juhlinnasta ja välittömästä yhteydestä, joka ei sulje pois ketään. Suurisieluisuudessaan kaupunki ottaa avosylin ja kunniavieraina vastaan ihmiset niin maaseudulta kuin ulkomailta. Pyhä Pietari lienee kyllä taivaan porteilla, tullinpuomilla, mutta hän ei kyräile kerberos-vahtikoirana kysyen, miten olemme eläneet. Sen sijaan apostoli kannustaa meitä tulemaan sisään ja ottamaan vastaan ilmaista ruokaa: ehtoollista. Kuinka voisikaan olla hintaa tulolle siihen vapauttavaan kirkkoon, jonka me yhdessä muodostamme Jeesuksessa Kristuksessa? Yhtäkään ihmistä ei palauteta lähtömaahansa. Tähän kaupunkiin, joka on samalla temppeli, kaikki kansat astuvat sisään vapaasti, omana itsenään. Tämä ei ole vain kuva jostakin kaukaisesta ja tulevasta. Kirkkona me elämme tätä todellisuutta todeksi nyt. Näin myös me ihmiset, henkisten voimavaltojen keskellä, olemme avoimen elämän enkeleitä eli viestinviejiä.

Kirkkona, ihmisinä ihmisten keskellä, meidän on määrä elää ilman syytöksiä ja ilman rajojen laittamista vuorovaikutukselle. Kirkossa ei ole syyttäjää eikä maahanmuuttovirastoa. Tällainen asenne ei saa jäädä salahelinäksi, kun läpinäkymätön kylmäkiskoisuus tai itseriittoisen palvelulaitoksen rattaat ottavat kuitenkin vallan. Elämän arvo on niin suuri, että elämämme on ikuista – ja siksi tuonpuoleinen toivo ja todellisuus ovat totta meidän keskellämme. Enkelit, nuo puhtaat ja ohuet henget, ovat meille jatkuvana muistutuksena siitä, että rakastavan Jumalan valtapiiriä ei voi rajoittaa. Mitään ei tässä maailmassa tapahdu ilman näkymättömän luomakunnan edustajia, Jumalan enkeleitä. Tämä on tietysti vastoin materialistisia perusolettamuksia, jotka ovat valistuksen jälkeen nousseet vallalle. Se, että kaikki olisi lähtökohtaisesti vain tai lähinnä materiaa, ainetta, on kuitenkin oman ahneutemme ja likinäköisyytemme peitenimi. Me unohdamme enkeleiden olemassaolon silloin, kun emme kunnioita toisen ihmispersoonan arvoa ehdoitta ja rajaamatta. Emme voi nähdä tai mitata vaa'alla sellaisia asioita kuin kauneus, totuus ja ennen kaikkea ihmisarvo. Näkymättömät voimat opettavat katsomaan pintaa syvemmälle. Emme saa tuijottaa toisen puutteisiin tai niihin puoliin, joista meille voisi olla etua. Se on lihallista, materialistista toimintaa. 


Toisaalta – eikö jonkun pitäisi tuomita ne tahot, jotka sulkevat silmänsä toisten ihmisten hädältä ja kristillisen vieranvaraisuuden hyveen välttämättömyydeltä? Pahaa vastaan meillä on kaikkivaltiaan Kristuksen lupa taistella. Syyttäjän puuttuminen tarkoittaa vain sitä, ettei meidän tule lähteä mukaan syytösten latelun kierteeseen, vaikka tuomioon olisi aihetta. Enkelit opettavat meille parempaa tietä, jossa pahasta kyllä päästään eroon. Arkkienkeli Rafael, jonka nimi tarkoittaa 'Jumala parantaa', sanoi Tobitin kirjan mukaan näin: 
”Ne, jotka auttavat köyhiä, elävät hyvän ja täyden elämän, mutta ne, jotka elävät synnissä ja vääryydessä, ovat itsensä vihollisia.” Jos toimiessamme itseriittoisesti olemme itsemme vihollisia, miksi meidän tarvitsisi ruveta haukkumaan toisiamme tai pelkäämään toisiamme? Paha alkaa saada palkkaansa jo silloin, kun paha tapahtuu, niin kuin tuli, joka kuluttaa pois itsensä. Toisaalta Rafaelin sanoma opettaa meille oikeaa arvojärjestystä, jolla pahaa voidaan kukistaa: ”Vilpitön rukous ja oikeamielinen apu ovat arvokkaampia kuin vääryydellä hankittu rikkaus. Parempi antaa almuja kuin koota kultaa. Almu pelastaa kuolemalta ja puhdistaa kaikista synneistä.”

Meidän ei tarvitse varmistella omaa olemassaoloamme materialistisin keinoin, kuten rahastamalla tai moittimalla tai välttelemällä toisia, mikäli meissä on luja luottamus siihen Jumalaan, jota Mikael julistaa. Mikkelinpäivän sankarin, arkkienkeli Mikaelin nimi on kysymys: ”Kuka on kuin Jumala?” Vastaus: ei kukaan! Mikael sai voimansa taistella Saatanaa eli syyttäjää vastaan yksin Kristuksen rakkaudesta, joka osoitettiin meille ristillä. Siinä Jumala, lihaksi tulleena, luopui kaikesta, jotta meillä olisi kaikki ja kaikki olisi ilmaista. Niin kuin taivaassa Ilmestyskirjan mukaan sanotaan: ”Nyt on pelastus tullut...” Tämä suuri pelastus koskee jokaista meistä! Me olemme vapaita, kaikki, yhdessä! Näkyvä luomakunta yhtyy näkymättömän iloon.

Töölön kirkossamme on myös kuvia silmin nähtämättömien Kristuksen julistajien läsnäolosta. Tässä saarnastuolissa on puureliefeinä neljä elävää olentoa, ihminen, leijona, härkä ja kotka, joilla on kaikilla taivaallista näkökykyä kuvaavat enkelin siivet. Hesekielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa eri tavoin ilmenevät olennot ovat aivan Ihmisen Pojan valtaistuimsen, siis ristin, läheisyydessä. He julistavat maailman neljään ilmansuuntaan evankeliumia, ristillä nähtyä hyvää sanomaa kaikkien pelastuksesta ja vapautumisesta. Ihmishahmoinen olento onkin Matteuksen evankeliumin, leijona Markuksen, härkä Luukkaan ja kotka Johanneksen evankeliumin oma taivaallinen vastine. Siivekkäiden keisari kotka, kotieläinten ruhtinas härkä, villipetojen kuningas leijona ja näkyvän luomakunnan hallitsija, ihminen, elävät taivaallisessa todellisuudessa sovussa keskenään ja julistavat samaa sanomaa. Samoin kesken jäänyt alttaritaulu julistaa suurta rauhaa, todellisuutta, jossa ei ole syytöstä tai raja-aitoja ja ristiriitoja. Rauhaa symboloivia palmunlehviä kantavat enkelit palvovat ristiinnaulittua Kristusta, kuoleman voittajaa. He käyvät hänen kruunuaan kohti, joka on toisenlaisen maailmanajan kuva, kuva valtakunnasta, joka ei perustu vallankäyttöön ja ihmisten ohittamiseen. Kuulimme voimaannuttavaan uhrautumiseen perustuvasta valtakunnasta Ilmestyskirjassa, joka puhuu pyhien eli Kristusta seuraavien ihmisten voitosta: ”...Karitsan veri ja heidän todistuksensa toivat heille voiton. He eivät säästäneet henkeään vaan olivat valmiit kuolemaankin. Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat!”

Voitto, jonka kristitty eli Kristuksen julistaja saa syyttäjiään vastaan, on se, että hänen sydänverellä annetun todistuksensa tähden rajamuurit rikkoutuvat ja kaikki lähimmäiset kokoontuvat lopulta yhteiseen pöytään. Ei ole enää ”heitä” tai ”meitä”, ei suomalaista tai maahanmuuttajaa, ei turistia tai paikallista, ei suvaitsevaista tai perinteistä, ei uskovaa ja epäuskoista erikseen. Ihmiskunta on vielä kuin lapsonen, jonka tie kulkee maan korvessa kotia etsien. Me harhailemme, mutta me emme eksy syyttävien raja-aitojen verkkoihin, sillä Kristusta, Jumalan elävää Sanaa, julistavat voimalliset enkelit kulkevat meidän rinnallamme. Jokaisella on oma, henkilökotainen, itse asiassa sinun näköisesi, sinua rakastava ja huolehtiva suojelusenkeli. Uudessa Jerusalemissa, pyhässä kaupungissa, kirkossa, joka olemme me maan korven keskellä, virtaa toisenlainen Jordan-virta. Se ei ole rajajoki, vaan kuin silta erämaassa, yhdistävää elämää pulppuava lähdevesi, josta juodaan ilmaiseksi. Yksinäisellä korpimatkallamme emme ole yksin, vaan määränpäätämme johdetaan Ninni Poijärven Virta-laulun sanoin: ”annan virran kuljettaa / menen minne tuuli vie / ja jos jossain suunta katoaa / löytyy jälleen uusi tie”


On uusi tie, uusi sivu elämämme kirjassa. Tänään alkaa muuten juutalainen uusi vuosi, rosh hashana. Kolmas Mooseksen kirja käskee tällöin antamaan merkin puhaltamalla torveen ja uhraamaan tuliuhrin. Samoin Ilmestyskirjan mukaan silloin, kun aika sellaisena kuin tunnemme päättyy, enkeli puhaltaa torveen, ja Jumalan salattu suunnitelma viedään päätökseen. Tämä suunnitelma on ikuinen evankeliumi, joka polttaa kuin tuli pahan, epäoikeudenmukaisuuden ja toisten unohtamisen pois olemassaolosta. Emmekö eläisi kristittyinä rohkeasti ja vapaasti ja armollisesti tällaista todellisuutta todeksi jo tänään? Unohtakaamme pelkomme, ja eläkäämme vapaina omana itsenämme, yhdessä ja sotilaallisella suoruudella kuten enkelit, joiden olemassaolo on englantilaisen etsiväkirjojen kirjoittajan Chestertonin mukaan tällaista: ”Enkelit osaavat lentää, koska he ottavat itsensä kevyesti.” Toisaalta enkeleitä tutkinut munkki Serafim on sanonut: ”Enkelien eksistenssi on Jumalan tuntemista ja siinä syvenemistä.” Eläkäämme siis kevyesti elämämme korvessa muistaen jumalallisen päämäärämme: yhteyden. Ja tätä yhteyden Tietä, parantajaamme ja pelastajaamme Jeesusta, kulkiessamme tämä psalmin sana on totta: "Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät." (Ps. 34: 8)

Näin on käynyt jo Kristuksella, joka ruumiineen sieluineen pelastui kuoleman maailmasta Jumalan rakkauden ja armonsa kautta. Enkelit todistivat: Jeesus Kristus, yhteyden Herra, ihminen ja Jumala, on noussut kuolleista. Kaikki hänen viestinviejänsä iloitsevat. Viesti kuuluu: syyttäjää ei ole. Meidä ei tarvitse muuttaa mihinkään, ei pelätä muureja. Olemme samaa ylösnoussutta Kristuksen ruumista, yhtä armolla kruunuttua kokonaisuutta, korotettua maailmaa, johon arkkienkelit Mikael, Gabriel, Rafael, Uriel, Selafiel, Jehudiel ja Barakiel pyrkivät pääsemään näkemään edes yhden hennon silmäyksen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti